7.11.2018 - 18:04

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Eli, jos sanon vaikka Nokian olevan hyvä ostos näillä hinnoilla, niin esitän asian silloin faktana?  Voi sitä järkeäkin käyttää. Kaikkihan tietää, ettei kurssien kehitystä voi kukaan ennalta tietää. Kaikkien pitäis osata tulkita asiat siten, ettei kukaan pysty faktana sanomaa tulevaa kehitystä. Käytin lisäks termejä "tuskin" ja "nään", joten se sisäls paljon mahdollisuutta myös toiseen suuntaan. Jos siis ei voi omia näkemyksiä esittää ilman, että täytyy tuoda esiin koko ajan se mahdollisuus, ettei se oo välttämättä absoluutinen totuus niin menee kyllä vaikeeks.

Kaikki tässä viestissäni kirjottama on vain omaa näkemystäni eikä ole absoluuttinen totuus eikä varmaa tai läheskään varmaa.

0
0
7.11.2018 - 18:16

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425
FinnishDGI kirjoitti:
Jos taasen itse olisit jaksanut lukea Daytraderin viestin, niin olisit ymmärtänyt ettei siinä väitetä, että olisit esittänyt mitään varmaa tai absoluuttista totuutta.

Ei väitettyykkään. Siinä vain viitattiin mun sanomisiin ja alla oli tekstiä kuinka varman tai lähes varman esittäminen taloudesta vähentää DayTraderin mielenkiintoa. Tein siis tässäkin tulkinan ja oletin asian olevan niin, vaikkei siinä ihan suoraan sitä sanottu. Sun logiikalla en tosiaan tätä tulkintaa olisi voinut tehdä, koska DayTrader ei kirjoittanut niin ja kirjoitettu esitys pitäs tulkita ilmeisesti vain ja ainoastaan niin kuin se on kirjoitettu ilman tulkintaa asiasta.

0
0
7.11.2018 - 20:47

FinnishDGI

+270
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
324
Trolli kirjoitti:

Eli, jos sanon vaikka Nokian olevan hyvä ostos näillä hinnoilla, niin esitän asian silloin faktana?  Voi sitä järkeäkin käyttää. Kaikkihan tietää, ettei kurssien kehitystä voi kukaan ennalta tietää. Kaikkien pitäis osata tulkita asiat siten, ettei kukaan pysty faktana sanomaa tulevaa kehitystä. Käytin lisäks termejä "tuskin" ja "nään", joten se sisäls paljon mahdollisuutta myös toiseen suuntaan. Jos siis ei voi omia näkemyksiä esittää ilman, että täytyy tuoda esiin koko ajan se mahdollisuus, ettei se oo välttämättä absoluutinen totuus niin menee kyllä vaikeeks.

Kaikki tässä viestissäni kirjottama on vain omaa näkemystäni eikä ole absoluuttinen totuus eikä varmaa tai läheskään varmaa.

1. Kyse ei ollut siitä, että pitäisi kaikkeen lisätä disclaimer siitä, että jotain muutakin voi tapahtua. Kuten edellisessä viestissäni sanoin, alkuperäisen viestisi voi tulkita vain niin, että sinä uskot skenaarion olevan varma tai lähes varma. 

2. Väite "Nokia on hyvä ostos näillä hinnoilla" on erilainen kuin alkuperäinen mielipiteesi, vaikka perustelemattomana sekin vain kohinaa. Verrannollinen väite olisi, jos olisit sanonut  "Nokian suuromistajat tuskin kattoo tilannetta sivusta ja reagoivat kyllä heti kun kurssi lähtee alamäkeen. Suuremmalle pitkäaikaselle laskulle en vain nää mahdollisuuksia, kun suuromistajat ovat vielä tällasessakin tilanteessa ostolaidalla."

0
0
7.11.2018 - 21:34

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Käytäntö, joka on palvellut ainakin itseäni hyvin: Internetissä ei kannata väitellä mistään asiasta, jonka johdosta ymmärryksesi tästä maailmasta ei kasva. Yleensä ei ole mitään väliä kuka on oikeassa ja kuka väärässä, asiassa josta synteesiä uudesta ymmärryksestä ei voi syntyä. Ego luulee, että se on tärkeää, muttei se ole. 

Joten stopataan väittely ”tarkoitin sitä, ja sä tarkoitit tätä”. Toivon kritiikkiä itseäni kohtaan, mutta mieluiten asiakysymyksistä, ei siitä, saatoinko tulkita jonkin väittämän liian jyrkästi. 

0
0
7.11.2018 - 21:53

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Mitä olet muuten mieltä Turkin tilanteesta kun nyt siitä ei ole ollut pitkään aikaan mitään vaikka tilanne siellä on aika riskialtis. Itse seuraan jonkin verran tilannetta siksi että liiran kurssi reagoi niin rajusti että siinä on hyvä tuottomahdollisuus jos reagoi oikein. Nyt Turkissa on inflaatio 25% ja kun USA:n Iran-pakotteet iskee niin se varmasti vaikuttaa myös Turkkiin koska ovat niin läheisiä niin voi hyvinkin olla tiukat ajat edessä.

Ja mielestäni EU:ssa ei olla valmiita reagoimaan Turkin tilanteeseen koska jos talous ottaa taas osumaa niin voi hyvinkin olla niin että Turkki päästää pakoilaisia EU-alueelle mikä taas aiheuttaisi kriisin ja sen seurauksena tulee hallituksia kuten Italiassa ja Unkarissa mikä taas ei tiedä hyvää EU:lle. Oletko itse seurannut Turkin tilannetta vai onko se mennyt vähän ohi kuten mediassa on käynyt?

0
0
8.11.2018 - 13:23

SJ

+1
Liittynyt:
14.3.2016
Viestejä:
14

Vieläkö Daytraderin salkusta löytyy Vestasia vai menikö jo myyntiin? Kesästä asti oli melko tasaista ja nyt osarin molemmin puolin näyttää nousevan reippaasti. Osarista en nyt löytänyt näillä tiedoilla ja taidoilla mitään aivan mullistavaa. Markkinoille riitti kun palvelutoiminta kasvoi ja kannatti mukavasti sekä tilauskanta rikkoo vieläkin ennätyksiä? Itse en kyllä nähnyt sitä yllätyksenä, mutta taisinkin olla markkinaa reippaasti optimistisempi.

2019 Outlookista en huomannut muuta kuin maininnan, että liikevaihdon odotetaan kasvavan verrattuna vuoteen 2018.

Omalla kohdalla kyllä pitää paikkansa, että ostaminen on helpompaa kuin myyminen.. Ainakaan kun seuraava paikka rahalle ei ole vielä tiedossa. Siitäpä aasinsiltana mitä ajatuksia Intrum herättää?

0
0
8.11.2018 - 14:23

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
Jmakela kirjoitti:

Nämä tuppaavat menevään aina huonommaksi ja huonommaksi. Oma näkemys on ollut, että Turkin ETF:ää kannattaa ostaa pienellä painolla, kun verta on kaduilla tai vähän sen jälkeen, kun trendi on jo nouseva. Yleensä kannattaa ostaa myöhemmin kuin aikaisemmin näissä caseissa. Vähän niinkuin jos miettii U-kirjainta, niin pohjaan harvoin osuu, niin parempi ostaa pohjan oikealta puolelta, niin säästyy harmailta hiuksilta. Ainahan siinä on toki W-mahdollisuus tai jopa L-mahdollisuus. Sen takia pienet painot.

Turkki tarvitsee nyt kipeästi tuloja ja valuuttaa. Rajojen aukaiseminen olisi siinä mielessä tyhmä liike. Muutenkin Turkin vaikutus koko maailmaan on rajallinen. Se on jo pistetty basket case -folderiin Etelä-Afrikan ja Argentiinan kanssa. Joillain eurooppalaisilla pankeilla on sieltä isoja saamisia, mutta ei mitään mullistavaa. Pikkuhiljaa halventunut valuutta tekee työtänsä, ja talouden perusta alkaa paranemaan. Maata johtaa taloutta ymmärtämätön ja autoritaariseen järjestelmään siirtynyt johtaja, joten riskejä on.

SJ kirjoitti:

Vieläkö Daytraderin salkusta löytyy Vestasia vai menikö jo myyntiin? Kesästä asti oli melko tasaista ja nyt osarin molemmin puolin näyttää nousevan reippaasti. Osarista en nyt löytänyt näillä tiedoilla ja taidoilla mitään aivan mullistavaa. Markkinoille riitti kun palvelutoiminta kasvoi ja kannatti mukavasti sekä tilauskanta rikkoo vieläkin ennätyksiä? Itse en kyllä nähnyt sitä yllätyksenä, mutta taisinkin olla markkinaa reippaasti optimistisempi.

2019 Outlookista en huomannut muuta kuin maininnan, että liikevaihdon odotetaan kasvavan verrattuna vuoteen 2018.

Omalla kohdalla kyllä pitää paikkansa, että ostaminen on helpompaa kuin myyminen.. Ainakaan kun seuraava paikka rahalle ei ole vielä tiedossa. Siitäpä aasinsiltana mitä ajatuksia Intrum herättää?

No myin tietenkin liian aikaseen tähän nousuun. Vestas on kuitenkin salkussa performoinut markkinaan nähden varsin vahvasti, joten kokonaisuudessa ihan tyytyväinen holdiin. Mulla kun on toimintaan tulossa muutoksia, niin pyrin ensimmäistä kertaa vuosiin tyhjentämään pöytää. Ei kuukaudessa tai kahdessa niin paljon pitäisi tapahtua, että salkkujen likvidointi olisi katastrofi. Toki vuodenvaihde on perinteisesti hyvää aikaa pörsseissä.

Vestas näyttää ihan hyvältä. Tilauksia tulee ja hintapaine on tasaantunut. Itselläni on vähän varauksia uusiutuvan energian kiinalaisten kanssa kilpailevista yhtiöistä, niin sain noususta tekosyyn myydä. Mun Vestas myynneistä ei kannata vetää johtopäätöksiä. Siinä on nyt pitkästä aikaa momentumia, niin miksi toisaalta nyt myydä? Ensi vuosikymmenen alussa tulee luultavasti myyntiin vähän laskua, kun tuet karisevat pois. Toisaalta tuulivoimaa on pakko lisätä radikaalisti ja akkuteknologian kehittyessä potentiaalia on enemmän, jos vain tahtoa löytyy vähentää hiilidioksidipäästöjä.

Intrumista en tiedä riittävästi. Sampo tuntuu olevan innoissaan, kai se jostain kertoo. Siinäkin taitaa olla riskiä Italiasta, mutten suuruusluokasta tiedä.

Oon kirinyt takaisin 58% vuosituottoon markkioiden toipuessa ja treiditkin alkaneet napsua. Olisi kiva katsoa maailmaa hetki ilman positioita. Sitten alkaa rakentaan strategioita ja salkkuja ilman biaksia. Olen myynyt omistuksia, ja nyt voisi jostain saada parempaakin hintaa, mutta eihän näistä tiedä. Helpompi ottaa hetki lomaakin.

0
0
14.11.2018 - 09:41

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Älä tartu putoavaan puukkoon. Sitähän ne neuvovat. Tässä on malliesimerkki putoavasta puukosta, eli tämän vuoden WTI-öljyn kuvaaja:

Eli öljymarkkinoiden fundamentit ovat yhtäkkiä muuttuneet, ja nyt pitää myydä öljyä? No itseasiasiassa fundamenteille ei ole tapahtunut viimeisen kahden viikon tai edes kuuden viikon ja 27% pudotuksen aikana paljoakaan. Yhdysvallat ovat pehmentäneet otettaan Iranin kauppapakotteista, jolloin näyttäisi, että noin 0,5 miljoona barrelia päivässä pystytään viemään enemmän kuin odotettiin. Toisaalta Saudi-Arabia kertoi jo vastaavansa tähän tiputtamalla omaa vientiään ja OPEC aloitti viestimisen tuotannon laskemisesta, joten kysyntä/tarjonta ei ensivuoden alkupuoliskolle ole heikentynyt. Yhdysvaltojen shale-tuotannon kasvu on kyllä yllättänyt itseni ja ennusteet, muttei se ole varsinaisesti ihan viime viikon uutta tietoa. Kyse on sentimentin muuttumisesta, ja teknisestä korjauksesta.

Itselläni on ollut öljyoptioita, mutta viime viikolla niiden arvo oli enää vain muutamia tuhansia dollareita. Kuitenkin olen siirtynyt öljyssä hieman positiivisemmaksi hinnan laskun ja seuraavan graafin(lähde:John Kemp) perusteella

Eli spekulatiivinen öljyfutuurien omistaminen on siirtynyt kaikkien aikojen suurimmalta tasolta hyvin normaalille tasolle. Luultavasti hedge fundit olivat positioituneet Iraninin öljyntuotannon hyvin voimakkaaseen pudotukseen jo normalisoidussa varastotilanteessa, jolloin öljyllä oli mahdollisuus myös nousta hyvin nopeasti. Nyt kun tämä skenaario sai takapakkia, positioita purettiin. Eikä tässä vielä kaikki. Raaka-ainefutuureissa commodity trading advisorit(CTA) ovat melko iso tekijä ja valtaosa heistä on trendin mukaisesti treidaavia. Joten trendin kääntyessä laskuun he eivät ole ainoastaan myyneet longeja, mutta menneet luultavasti myös melko shortiksi viime viikkoina. Sama tapahtui viime kesänä, jolloin olin reippaasti longina öljyyn.

Seuraava kuva havainnollistaa, miksi spekulatiivisia positioita kannattaa seurata, ja miksi olen nyt positiivisempi öljyyn:

Tämäkään ei vielä aiheuttanut eilistä lähes 8% laskua. Siitä on kaksi skenaariota: 1. Joku fundi oli voimakkaasti lyhyeksi myynyt natural gas futuureita ja ollut longina öljy futuureita. Tästä mun on turha selittää enempää, jos kiinnostaa, niin kannattaa lukea Macro Tourist -blogin kirjoitus. 2. Suurten optiopositioiden takia etenkin WTI joutui eilen gammamyrskyyn. Ai että mihin?

Öljyn tuottajat hedgaavat tuotantoaan. Toki he myyvät myös futuureita suoraan lyhyeksi, mutta hyvin usein he käyttävät optioita. Eli he haluavat varmistaa niiden avulla minimihinnan myydylle öljylleen. Tämä ei ole mikään ongelma, niin kauan kuin öljyn hinta ei laske voimakkaasti. Näitä optioita myyvät näet tuppaavat suojaamaan myydyt optiot myymällä futuureita. Jos öljyn hinta liikkuu 65-->64 dollariin ja öljyoptio on myyty 50 dollarin toteutushinnalla, niin tarve myydä futuureita on melko rajallinen, koska option delta on pieni. Gamma taas kuvaa deltan muutosta allaolevaan tuotteeseen. Kun optio lähestyy toteutushintaa, sen delta kasvaa. Koko ajan joudutaan myymään enemmän futuureita, jotta optiopositio pysyy suojattuna. Kun öljyn hinta laskee voimakkaasti, tästä tulee itseään toteuttava kierre.

Mitä enemmän shale öljyn tuotanto lisääntyy, sitä enemmän suojia hankitaan. Nyt 50-55 tasoilla on todella paljon optioita. Öljyn tuottajat ovat halunneet suojata itsensä voitolliseksi öljyn hinnan laskiessakin. Uskon tässä laskussa olevan kyse siitä. Kukaan ei oikein halua koskea öljyyn, ennen kuin tilanne rauhoittuu. Mutta "pakotettuja" myyjiä riittää.

Positiivista tässä on se, että homma toimiii myös toiseen suuntaan. Jos öljy tästä edes vähän toipuu, se voi toipua sitten sitäkin vauhdikkaammin. Ostin öljyfutuureita eilen. Mutta runsaasta optioiden määrästä johtuen voi paniikki myös vielä jatkua. Mutta kaikki ne otsikot, joita nyt pyörii äkillisestä fundamenttien heikkenemisestä liikkeen taustalla, ovat aika pitkälti sitä samaa vanhaa bullshittiä. Vielä kuukausi sitten samat toimittajat kirjoittivat yli 100 dollarin öljyn vääjäämättömyydestä. Itse uskon, että ennen pitkää löytyy myös sijoittajia, joita alhaisempi hinta houkuttaa. Ja OPEC:lla on kaksi syytä pitää öljy korkealla:

1. Öljy vastaa melko suurta osaa öljyntuottajamaiden tuloista. Voimakas lasku sotkee budjetit aika pahasti ja voi aiheuttaa epävakautta

2. Investointilama jatkuu edelleen. Shale-tuotanto pitää tuotannon kasvussa ainakin vielä ensi vuoden, mutta vuoden 2014 jälkeiset kutistuneet investoinnit alkavat vaikuttaa perinteiseen öljytuotantoon voimakkaasti ensi vuonna. Vielä tänä vuonna tulee paljon projekteja, joita on aloitettu yli sadan dollarin öljyn hinnan ympäristössä. Mutta ensi vuonna, ja etenkin sen jälkeen, suuria projekteja on entistä vähemmän. Permian voi kasvaa huoletta yli miljoona barrelia /päivä vuositahtia, mutta ennen pitkää sekään ei ole riittävästi. Kunnon öljypiikki 3-4 vuoden päästä nopeuttasi OPEC:n kannalta siirtymistä pois öljystä muihin energiamuotoihin turhan nopeaksi. Tästä syystä vakaa yli 60 dollarin öljy on itse asiassa OPEC:lle paljon parempi kuin vuoristorata. En näe tilannetta samanlaisena kuin vuoden 2014 lopussa. Tällä kertaa maailma tarvitsee kipeästi reipasta kasvua Yhdysvaltojen öljyntuotannossa toisin kuin neljä vuotta sitten.

Se ei tarkoita, etteikö seuraavina viikkoina nähtäisi jatkoa eiliselle vuoristoradalle.

0
0
15.11.2018 - 12:39

muugg

+29
Liittynyt:
2.8.2017
Viestejä:
108

Kiitos öljyanalyysistä, ainakin lyhyellä tähtäimellä näyttäisi että pohja olisi ehkä löytynyt. Ja onnittelut vielä aiemmasta ennätystreidistä.

0
0
21.11.2018 - 10:58

Sijoitustieto

+1969
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1254

Daytrader 21.11.2018: Osakkeiden romahdus ei ole suurin riskisi

"Pörssit laskevat taas ympäri maailman. Hätäilyn sijaan, voi olla parempi palata perusasioiden miettimiseen. Sijoittamisen kaksi tärkeintä mittariahan taitavat olla tuotto ja riski. Kumpaa sinä mietit enemmän?

Nyt varmasti ajattelit, että riskiä pitää miettiä enemmän. Riskeillä pelottelu kiinnostaa. Synkistelijät vaikuttavat aina niin tiedostavilta ja optimistit haihaittelijoilta. Warren Buffettin ensimmäinen ja toinen sijoitussääntö on olla häviämättä rahaa. Sen siis täytyy olla tärkeätä! On niin paljon asioita, jotka voivat mennä vikaan.

Jopa niin paljon, että meiltä jää huomaamatta kuinka paljon parempaan suuntaan maailman asiat menevät. Köyhyys vähenee, yritysten tulokset kasvavat, elinikäodote nousee ja pörssikurssit kohoavat. 

Koko sijoitusuran kestävä varovaisuus on suurin riski suurimmalle osalle ihmisistä. Ei 50 % kurssiheilunta pörssissä. Ei myöhemmin 90 % laskevan osakkeen ostaminen hajautettuun salkkuun. Suurin riski on jäädä kokonaan osakemarkkinoiden ulkopuolelle. Sitä vain katsoo ajan ja inflaation syövän säästöjen ostovoiman hitaasti mutta varmasti."

0
0
21.11.2018 - 12:43

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Mennyt kuukausi on ollut mulla täällä Sijoitustiedossa tähän asti hiljaisin. Harmaa marraskuu, kiireet ja koirastanikin jouduin luopumaan. Ei siis ihan paras kuukausi. Koitetaan tsemata jatkossa, koska kirjoittaminen on kuitenkin pirun hyödyllistä.
Otetaan vastaan myös toiveita tai kysymyksiä, mistä olisi hyvä kirjoitella.

Muuten mennään nyt hyvin kevyillä salkuilla. Oikeastaan kevyemmillä kuin vuosikausiin, mutta katsotaan alkuvuonna viimeistään mitä salkkuun alkaa tipahteleen. Moni osake näyttää jo houkuttelevalta, mutta jotenkin ei haittaa vaikka seuraavasta nousurallista jäisi sivuun. Salkut ovat varsin lähellä ATH:ta.

Öljy otti muuten eilen taas isosti osumaa. Mulla on vieläkin sitä pieni erä. Kyllä hintakehitys viittaa juuri tuohon optioiden hedgaamisen rajuuteen, mikä tällä hetkellä heittelee öljyn hintaa. Aika hyvin tuosta oli talousmedioissakin raportointia tällä kertaa normaalin "mitä tässä nyt syyksi tällä kertaa keksitään" sijaan.

0
0
21.11.2018 - 14:32

Alias

+30
Liittynyt:
9.4.2018
Viestejä:
24
Daytrader kirjoitti:

1. Ostoslistan teko ja toteutussuunnitelma laskumarkkinaa varten. Eli mitkä osakkeet tällä hetkellä ovat listalla ja ja miten välttää sudenkuopat tässä toiminnassa. Esim. mielelläni omistaisin Googlea, mutta mieluummin vähän edullisemmin. 

4. Mitkä ovat top X suurimmat myytit ja väärinymmärrykset markkinasta.

5. Suhtautuminen rahaan sijoittamisessa/treidauksessa/elämässä. Mediassa on aika paljon juttuja rikastumisesta, downsiftaamisesta ja sijoittamisella eläköitymisestä. Itse olen aika paljon asiaa miettinyt moneltakin kantilta-

8. Vähän laajemmin käsitellä miten ihmisten kannattaisi sijoittaa vrs mitä ihmiset tekevät. Näistä kirjoitellaan aika monotoonisesti Suomessa - joka vuosi samat "sijoita osinkoyhtiöihin, hajauta moneen yhtiöön" etc.. Käyn aika paljon läpi muiden, lähinnä kaupallisten tekijöiden, dataa läpi. Eli voisi tuoda vähän lisäarvoa vähän perehtyneemmälle sijoittajalle. Miten hyödyntää hajauttamista, mitkä trade-offit muiden kuin osakkeiden lisäämisessä salkkuun on. Mikä on momentumia, arvoajattelun ja muiden faktorien merkitys tuotto/riskin maksimoimiseen. Miksi systemaattinen sijoitusmalli voittaa 95%:lla ihmisistä intuitioon tai edes vakaaseen harkintaan perustuvat mallit. Tai miten huomata omat sokeat pisteet sijoittamisessa. Joku voisi ajatella, että suutari pysyköön lestissään - kirjoita treidaamisesta. Toisaalta uskon, että näistä sijoittamisen jutuista voisi olla todellista hyötyä laajemmalle massalle.

Tämmösiä muistiinpanoja tulevaisuutta varten.

Palautan tässä mieleesi omia muistiinpanojasi. Kiitos taas kaikista kirjoituksistasi, jotka ovat inspiroineet edelleenopiskelemaan eri asiakokonaisuuksia itsenäisesti.

0
0
25.11.2018 - 19:43

Porssimies

Liittynyt:
24.11.2018
Viestejä:
3
Daytrader kirjoitti:

Älä tartu putoavaan puukkoon. Sitähän ne neuvovat. Tässä on malliesimerkki putoavasta puukosta, eli tämän vuoden WTI-öljyn kuvaaja:

No tuossahan se oli aivan hillittömän hyvä putki shortti-treideille. Juurikin noilla Nymexin WTI-fuduilla tarjolla luokkaa 2175 tikkiä laskua missä potentiaalia jo yhdellä ainokaisella kontrahdilla $21750. No kukapa sitä nyt valuutoissa näitä laskee vaan tietysti Riskeissä ja Riskin kerrannaisissa. Kassan koolla ei merkitystä, vaan sillä position tehokkuudella. Öljyssähän laittaa Possun karsinaan parhaimmillaan jo -10 tikin Riskillä aivan helposti, niin tuossa oli siis tarjolla nannaa 217R. Siihen vielä jos/kun skaalasit sisään, niin ai ai. Tuliko kerralla vuosi kuitattua ? No kuukausi ainakin :D

Eli sanokoon fundat mitä sanoo ja kattoo vaan sitä hintaa. Jos menee alas niin eikun perässä ja taas jos menee ylös niin sama toisinpäin :D

0
0
26.11.2018 - 12:23

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Kiitokset palautteista edellisille kommenteille!

Porssimies kirjoitti:

No tuossahan se oli aivan hillittömän hyvä putki shortti-treideille. Juurikin noilla Nymexin WTI-fuduilla tarjolla luokkaa 2175 tikkiä laskua missä potentiaalia jo yhdellä ainokaisella kontrahdilla $21750. No kukapa sitä nyt valuutoissa näitä laskee vaan tietysti Riskeissä ja Riskin kerrannaisissa. Kassan koolla ei merkitystä, vaan sillä position tehokkuudella. Öljyssähän laittaa Possun karsinaan parhaimmillaan jo -10 tikin Riskillä aivan helposti, niin tuossa oli siis tarjolla nannaa 217R. Siihen vielä jos/kun skaalasit sisään, niin ai ai. Tuliko kerralla vuosi kuitattua ? No kuukausi ainakin :D

Eli sanokoon fundat mitä sanoo ja kattoo vaan sitä hintaa. Jos menee alas niin eikun perässä ja taas jos menee ylös niin sama toisinpäin :D

No kerro nyt ihmeessä paljonko teit tulosta?

Ongelma näissä putkissa on, että ne ovat hillittömän hyviä vasta jälkikäteen katsottuna. Ihminen on luonteeltaan kuviontunnistaja, ja kurssikäyristäkin löydämme helposti trendejä ja kuvioita, joilla hintoja voi ennakoida. Ainoa vaan, että asia vain näyttää helpolta. 1960-1980 luvuilla trendien seuraus ja monet muutkin teknisen analyysin menetelmät toimivat huomattavan hyvin. 1990-luvun jälkeen homma vaikeutui ja viimeisen viiden vuoden aikana moni parhaista kvantti-trading-firmoista on ollut vaikeuksissa trendiin perustuvissa strategioissaan. Ne eivät ole toimineet niin hyvin kuin aiemmin. Joillain menetelmillä ja aikajänteillä toki toimii, muttei se ole vielä automaattisesti alfaa, vaan sattumaa (jotkut metodit toimivat tiettynä aikana jo sattumaltakin) Ne voivat toimia taas jatkossa paremmin, muttei se ole itsestään selvää. Jos aivan älyttömillä resursseilla pyörivät trading-firmat ovat vaikeuksissa, tuskin yksittäinen treideri pääsee aivan älyttömään alfaan, ellei tuo jotain uutta kulmaa trendeihin. Luonnollisesti jonkin strategian perässä juokseva raha vaikuttaa sen strategian tuottoihin.

Trendeissä ihmisen on vaikea hahmottaa, kuinka paljon oikein häviääkään, jos trendin sijaan sahataankin edes takaisin lukemattomia kertoja. Trendin tuotto on helpompi hahmottaa, mikä tekee strategiasta houkuttelevamman.

Luultavasti momentum ja trendit ovat jatkossakin hyvä strategia osana työkalupakkia. Mielestäni ihmisillä on käyttäytymisen vinouma, joka jatkossakin voisi saada ihmiset lyhyellä tähtäimellä alireagoimaan ja keskipitkällä aikavälillä ylireagoimaan.

0
0
27.11.2018 - 10:05

Rabb

Liittynyt:
25.10.2018
Viestejä:
1

Kiinnostavia juttuja treideistä, markkinoista ja myös sivuaiheista, kiitos vaivannäöstä! Muutama kysymys tuli mieleen

1. Onko sulla suosikkisetuppeja, joista otat kiinni esim. TA:n perusteella vai onko syötteenä enimmäkseen uusi (funda)data?

2. Käytätkö edelleenkään algoja setuppien seulomiseen?

3. Oletko joutunut muuttamaan taktiikoita, kun markkina, johon osallistut on muuttunut. Onko esim. joku sellainen treidi, joka ei enää jostakin syystä toimi, mitä voisit avata tai analysoida/arvailla? Olet sivunnut toki näitä aiheita, mutta pidempää aikaväliä ajatellessa? Eli kovaako joutuu uida, että pysyy paikallaan?

4. Yritätkö arvailla mitä joku toinen on tekemässä ja ehkä tietyssä tilanteessa ja teet tuottoa vastapelaamalla muita?

5. Jääkö kahden henkilön operaatiossa enää aikaa bloggaamiseen? wink

Olet saattanut hyvinkin vastata aiemmin samoihin kysymyksiin, jolloin kvg/kap on ihan hyvä vastaus!

On muuten huvittavaa seurata google financen tai vaikkapa puhelimen google-uutisstreamia, jossa selvästi varmistetaan, että kaikki uutiset on vähintään 10 tuntia vanhoja. smiley

0
0
28.11.2018 - 09:30

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Kiitos Rabb!

Rabb kirjoitti:

1. Onko sulla suosikkisetuppeja, joista otat kiinni esim. TA:n perusteella vai onko syötteenä enimmäkseen uusi (funda)data?

TA:lla on väliä, koska haluan tietää mitä osakkeessa on tapahtunut. Käytännössä olen kiinnostunut vain ja ainoastaan kaikkein yksinkertaisimmista asioista: trendi, momentum, tuki- ja vastustasot, breakoutit.

En osta jotain random-yhtiötä pelkästään sen takia, että siinä on breakoutti. Mutta saatan viivyttää osakkeen ostoa tai kiinnostua osakkeesta tuollaisestakin taikauskoisesta syystä. Haluan kuitenkin löytää logiikan liikkeen takana. Momentumstrategian historiallinen 3% ylituotto indeksiin nähden ei ole itselleni riittävä houkutin tehdä sitä systemaattisesti, mutta periaatteen avulla voi löytää todella hyvän osakkeen tai sitten välttyä tekemästä virheitä. Itse vasta pikkuhiljaa olen oppimassa, etten enää kiusaisi itseäni taistelemalla markkinoita vastaan. Sekin on strategia, mutta tuottoprofiilissa on välitön kuoppa ennen yliperformanssia, joten se ei mulle ole järkevä, ellei todella ole varma casesta. Esimerkkejä näistä virheistä löytyy viime vuosilta. Hyvä puoli niissä on, että niistä oppii.

Rabb kirjoitti:

2. Käytätkö edelleenkään algoja setuppien seulomiseen?

En käytä. Olen lukutaidoton koodaamisessa, enkä käytä mitään backtesting softaa. Toivoisin, että jossain vaiheessa tulee tekoäly, jolle voisi vain sanoa, että tarkastathan miten tällaiset osakkeet ovat tuottaneet, kun X ja Y ovat tapahtuneet, ja saisin parin A4:n analyysin sekunnin päästä. Ehkä tässä välissä joudun palkkaamaan jonkun tekemään tutkimusta.

Noin yleensä uskon, että algoritmit ja tekoäly ovat ylihypetettyjä sijoittamiseen liittyen. Ne ovat huippujuttuja, jos haluat kilpailla Renessaince Technologiessin kanssa, mutta noin muuten sieltä tuskin löydä graalin maljaa. Nyt paljon hypetetty alternative datakin tulee olemaan monelle pettymys. Jos et ymmärrä syvällisesti odotuksia, psykologiaa ja muiden alternative dataa, ei sinulle ole paljon hyötyä siitä, paljon satelliittikuvissa näkyy autoja Keskon pihalla tai rekkoja lähtee Huhtamäen tehtailta. Osaavissa käsissä edgekäs alternative data on hyödyllistä, mutta valtaosa sitä hyödyntävistä tulee pettymään. Jossain määrin mun pitää kuitenkin ottaa event tradingissä huomioon, että joillakin tahoilla on enemmän tietoa kuin pitäisi. Mutta niin on jossain määrin ollut ennenkin.

Rabb kirjoitti:

Oletko joutunut muuttamaan taktiikoita, kun markkina, johon osallistut on muuttunut. Onko esim. joku sellainen treidi, joka ei enää jostakin syystä toimi, mitä voisit avata tai analysoida/arvailla? Olet sivunnut toki näitä aiheita, mutta pidempää aikaväliä ajatellessa? Eli kovaako joutuu uida, että pysyy paikallaan?

3. Markkinat muuttuvat jatkuvasti. Suuremmissa ongelmissa ovat mielestäni olleet treiderit, jotka keskittyvät pääasiassa hinnan ja volyymin dataan. Markkinoista kun on tullut ohuet ja hyvin lyhyellä aikavälillä entistäkin satunnaisemmat.

Ilmeisin treidi, joka alkuun tuotti itselleni hyvin, mutta nykyään suhteellisesti paljon vähemmän, on yhtiöiden tiedotteisiin reagoiminen. Toisaalta sen merkityksen väheneminen on ihan hyvä juttu, koska en tiedotteita jaksa jatkuvasti kytätä.

Yksi pieni esimerkki mikä toimi treidaamisessa 10 vuotta sitten, muttei enää. Eli otetaan osake joka on joko nousu tai laskutrendissä päivän sisällä. Se lähestyy tasalukua, johon on tapana kerääntyä vähän isompi potti osakkeita. Sanotaan vaikka Nokia ja 5 euron hinta. Laitat valmiiksi 30 tuhatta kappaletta myyntiin 5,02 ja 30 tuhatta kappaletta 5,04 ja ostat 60 tuhatta kappaletta vaikkapa 100 tuhannen euron myynneistä 5 euron hinnassa. Aikoja sitten kävi aika usein niin, että kurssi pomppasi melko nopeasti ylös ja tuolla tavoin sai tehtyä voittoa. Kurssi oli nousussa, ja osa ostajista osti jotain prosentuaalista osuutta päivän vaihdosta. Sitten kun volyymi hyppää yhtäkkiä, mukaan tulee vielä momentum algoritmejä ja volyymi kiihtyy yhä enemmän, jolloin volyymin mukaan ostajat joutuvat ostamaan lisää ja momentum kiihtyy etc.

No enää tämä ei yleisesti toimi, ehkä jossain poikkeustapauksissa. Koneetkin oppivat tämmöiset kikat, algoritmit ovat muuttuneet satunnaisemmiksi, tarjouskirjassa on paljon hämäystä yms. Yleensäkään tarjouskirjan ominaisuuksia treidaamalla ei oikein pärjää. Tarjouksia on dark pooleissa ja vastaavissa, ja toisaalta kaikilla on algoritmit, joilla hämätään todellista aikomusta.

Rabb kirjoitti:

4. Yritätkö arvailla mitä joku toinen on tekemässä ja ehkä tietyssä tilanteessa ja teet tuottoa vastapelaamalla muita?

Usein sanotaan, että sinulla voi olla markkinoihin kolme etua:

1. Informaatioetu, eli että löydät jotain mitä muut eivät tajua

2. Analyyttinen etu, eli tulkitset tiedon paremmin

3. Aikohorisontti etu, eli pystyt sijoittamaan pitkäjänteisemmin kuin muut

No toki nämä ovat kaikille meistä hyviä etuja. Itse ajattelen, että ehkä kuitenkin kaikkein kestävin etu on hyvän päätöksenteon ymmärtäminen ja tunnistaminen. Usein oma kysymykseni on, mitä muut eivät ole vielä tajunneet? Mitä muut ajattelevat väärin? Mitä itse ajattelen väärin?

Berkshiren poikien ajatus typeryyksien välttämisestä on hieno. Myös Howard Marks lähtee sijoittamisessaan siitä, että etsii huonoimmat sijoituskohteet, ja sijoittaa kaikkiin muihin.

Kaikkein paras tilanne on, kun tiedät, että muut ajattelevat jostain asiasta väärin. Jo pelkästään se, että kaikki ovat positioituneet veneen samalle puolelle jossain asiassa, antaa sinulle etua. Be greedy when.... etc

Joten käytän hyvin paljon aikaa sen miettimiseen, mitä nämä ja nämä pelurit ajattelevat tästä casesta ja mikä heidän positioitumisensa on.

Jos löydät jonkun, joka on melkein aina väärässä, se on täsmälleen yhtä arvokasta kuin ihminen, joka on melkein aina oikeassa!

Twitterissä olen jopa törmännyt henkilöihin, joiden kanssa olen lähes aina eri mieltä. No tästähän CNBC-julkkis Dennis Gartman on tunnettu, eli moni käyttää häntä kontraindikaationa, koska hän vaikuttaa melkoiselta sopulilta.

Lyhyellä tähtäimellä käytän myös hyväksi sitä, että joku haluaa tehdä markkinoilla jotain liian nopeasti suhteessa osakkeen kykyyn ottaa volyymiä. Esimerkiksi eilen ostin Ahlström-Munksjota 8 tuhatta kappaletta 10,78 keskihinnalla. Huomasin, että joku myy 650 tuhannen erää merkintäoikeuksia( vastaa 130 tuhannen osakkeen merkintää) ja aikoo ilmeisesti myydä kaikki saman päivän aikana. Odotin vain, että kasa pieneni matkalla alas ja ostin sopivan määrän kun sitä oli enää 50 tuhatta jäljellä. Osake oli osittain näiden myyntien takia laskenut 8,5% (Jos joku on sitä mieltä, että AM1 laski muiden metsäyhtiöiden imussa, niin huomauttaisin, että ne laskivat selluhuolien takia, mikä olisi todella positiivista AM:lle). Myin jo puolet pois yli 11 euron.

Rabb kirjoitti:

5. Jääkö kahden henkilön operaatiossa enää aikaa bloggaamiseen? 

Koko idea on saada enemmän motivaatiota, mahdollisuus syventyä ja resursseja tehdä enemmän. Tarkoitus on olla entistä aktiivisempi ja hyödyllisempi.

0
0
28.11.2018 - 20:13

Porssimies

Liittynyt:
24.11.2018
Viestejä:
3
Daytrader kirjoitti:

No kerro nyt ihmeessä paljonko teit tulosta?

Hehe. Oiskohan se vähän relevantimpaa tutkailla, että miten se tulos rakentui ja syntyi ja että miten se ylipäätään saatiin aikaan :D

Daytrader kirjoitti:

Ongelma näissä putkissa on, että ne ovat hillittömän hyviä vasta jälkikäteen katsottuna. Ihminen on luonteeltaan kuviontunnistaja, ja kurssikäyristäkin löydämme helposti trendejä ja kuvioita, joilla hintoja voi ennakoida...

Siinäpässe juttu onkin, että lopetetaan kaikenlainen ennustelu, arvailu ja kristallipallojen hipelöinti. Mennään vaan hetkessä tässä ja nyt a la Go With The Flow.

Pitää kattoa avaisko oman ketjun tämmöselle h/c treidaamiselle, missä ei lueta mitään uutisia, tehdä mitään syväluotaavia analyysejä tai kuunnella ketään profeettoja tai käytetä mitään teknisiä hilavitkuttimia (pl. harvakseltaan jotain viivoja/tasoja muistilappuina), vaan katsotaan pelkästään sitä PA:ta (price action) siinä katsontahetkessä executionin ollessa Kingi. Mani ja possumanagementilla myös iso rooli jne.

Näin viikolla oon yleensä hyvin kiireinen, että pitää kattoa oisko vkl tai sitten joululomilla tuossa puolesta välistä enskuuta tammikuun puolivälin tienoille. Treidaan päätyökseni.

pm

0
0
29.12.2018 - 19:29

.

Liittynyt:
29.12.2018
Viestejä:
4

Kiitos Day trader mahtavista artikkeleista ja upeasta panostuksestasi!

Oletko muuten jotain mieltä demo treidauksesta? treidausta, mutta ilman oikeaa rahaa siis lähinnä opettelun, strategian tuunailun (ja iän) takia. Tämä tapahtuu itselläni lukemisen ja treidauksen muutoin opettelun ohella kyllä siinä varmaan kaiken muun oppii paitsi oman rahan häviämiseen littyvät asiat?

ps: et siis ole Mikko Vikman? oli jäänyt alitajuntaan lojumaan tämä käsitys siitä yhdestä kirjoituksesta, jossa linkkasit tämän hesarin artikkelin.

0
0
29.12.2018 - 21:42

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Pahoittelut, hyvä blogiyleisö. Näköjään tänne tullut kuukauden pituinen aukko kirjoituksiin. Yritetään petrata. On perhettä, uusia kuvioita, jouluvalmisteluja, mutta kyllä sitä aikaa lopulta aina olisi nipistettäväksi.

Kirjoittelen näillä näkymin vähän pidemmin menneestä ja tulevasta vuodesta, mutta todetaan nyt, että loppuvuosi oli omalta kohdaltani markkinoilla tapahtumaköyhä. Olin ottanut riskejä alas. Vähän osakkeiden ja öljyn laskun myötä otin osumaa, mutta jotain hyviäkin vetojakin tuli tehtyä. Vuosi näyttäisi päätyvän +59 % korville. Toki se on paljon komeampi, kun maailman indeksit laskivat yli 10% joulukuussa, mutta itselleni indeksituotto ei vielä ole kovin relevantti.

Olen ostanut kaikkiin syviin dippeihin reilusti osakkeita finanssikriisin jälkeen. Yleensä ostanut ja myynyt vähän liian aikaseen, mutta hyviä tilejä tullut. Olin päättänyt, että tällä kertaa teen ostot paljon harkitummin jos ollenkaan, koska aletaan olla 50/50 saumassa, että ollaan käännytty laskumarkkinaan. Silti 24.12. huipentunut lasku oli aika päättömän näköinen. Se tuli vain huonoimpaan mahdolliseen hetkeen, että olisin sitä pystynyt hyödyntämään. Olen juuri tekemässä rahansiirtoja firmasta toiseen, mikä on ollut jotenkin aivan käsittämättömän vaikeata (alan ymmärtää Nordean valuaation paremmin, kun katson niiden sekoilua), eikä muutenkaan markkinoiden jännittäminen varsinaisesti lepuuta sielua loma-aikaan. Jos tämä nyt oli tässä, niin ei voi mitään. Markkinoilla tilaisuuksi tulee aina uudestaan ja uudestaan.

Palaan lähipäivinä ja -viikoina!

Ande1: Kiitos kiitoksista!

Olen sitä mieltä, että demotreidauksessa homman ydin jää oppimatta, mutta se on silti ihan järjevä tapa harjoitella. Siinä oppii paljon, miten asioita tehdään, mitä tuotteet ovat ja muita tällaisia asioita. Mitä siitä ei opi, on esimerkiksi päätöksenteko eri tunnetilojen vallitessa. Et voi oppia riskinhallintaa, jos 20 % häviäminen ei tunnu juuri miltään.

Eli suosittelen, mutta suosittelen myös suhtautumaan demotreidaukseen mahdollisimman vakavasti. Jos opettelee tappiollisiin positioihin lisäämisen loppumattomalla kassalla, voi heittää hyvästit uralle spekulanttina. Eli demotreidaus on parhaimmillaan, kun sitoutuu noudattamaan omia sääntöjään ja pyrkii mahdollisimman realistiseen tekemiseen.

Ja en ole tuo mainitsemasi henkilö. smiley Ajatuksena on itse asiassa kirjoitella artikkeleita ensi vuonna omalla nimellä.

0
0
29.12.2018 - 22:58

.

Liittynyt:
29.12.2018
Viestejä:
4

Ihmettelen kyllä itse miten demona pelatessa tyhmät virheet ja huonot treidit ottaa syvältä, vaikka mitään en häviä, ehkä sen on vain juuri se halu kehittyä ja oppia. Mahdollisimman nopeasti ja oon huomannu ihan selkeästi, kuinka olen, joskus sulkenut joitain positioita tunteiden myllertäessä ja eilen juuri katsoin treidipäiväkirjaa josta vain pystyin ihmettelemään treidin perusteita. Tosin ollaan tässä oltu ehkä noin 6kk voitollisena sitten omaan tyylin ja sopivan strategian teon. (demolla)

Ja eihän se oppiminen lopu koskaan itse tykkään ajatella aina itseäni keskivertona se pitää mielen virkeänä oppimiselle ja kehittymiselle.

0
0
31.12.2018 - 12:54

Sijoitustieto

+1969
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1254

Daytrader 31.12.2018: Vuosi 2019: Pörssien ei ole pakko romahtaa

"Ennustaminen ei sinänsä ole pahasta. Ongelma on sijoittajien tapa laittaa aivan päättömän suuri painoarvo juuri sille omalle perusskenaariolle.

Se on luonnollista. Kun luemme historiaa, kaikki tuntuu tapahtuvan vääjäämättömästi juuri niin kuin oli tarkoitus (hindsight bias). Kristinuskon leviäminen Rooman valtakuntaan oli selviö. Ranskan vallankumousta ei olisi voitu välttää. Suomen pärjääminen Neuvostoliitolle talvisodassa oli sisumme ansiota. Hitlerin kukistuminen maailmansodissa oli vääjäämätöntä.  Kiinan nousu maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi oli vain ajan kysymys.

Lähes kaikissa historian käännekohdissa on kuitenkin ollut täysin satunnaisia tekijöitä, etenkin yksittäisten ihmisten hyviä tai huonoja päätöksiä. Sodissa huono tai hyvä sää on riittänyt monesti kääntämään sen kulun suunnan.  Elämme koko ajan historiamme sitä yhtä toteutunutta skenaariota, joka lukemattomista vaihtoehdoista sattui tapahtumaan.  

Täsmälleen sama pätee pörssiin. Rahoitusmarkkinoilla usein sanotaan, että markkinoiden vaarallisin lause on: ”Tällä kertaa kaikki on toisin.”

Se on ihan hyvä pitää mielessä. Historia ei toista itseään, mutta tietyt asiat tuppaavat toistumaan."

0
0
31.12.2018 - 15:32

Aki Pyysing

+13106
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6935
Sijoitustieto kirjoitti:

Taas oli törkeän kova kirjoitus. On muuten hassua miten paljon 1987 dropin veteraani ja nippa nappa finanssikriisin nähnyt nousukas voivat olla samaa mieltä markkinoistacool.

0
0
1.1.2019 - 14:06

kahvi

+112
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
359

Erittäin osaava, asiallinen, analyyttinen ja rauhallinen kirjoitus Daytraderilta. Iso Kiitos!

Toivotaan, että tämä blogikirjoitus toimisi suomalaisen talousmedian tason kirittäjänä vuonna 2019.

0
0
1.1.2019 - 14:54

zenkoi

+3
Liittynyt:
1.1.2019
Viestejä:
16
Sijoitustieto kirjoitti:

Daytrader 31.12.2018: Vuosi 2019: Pörssien ei ole pakko romahtaa

"Ennustaminen ei sinänsä ole pahasta. Ongelma on sijoittajien tapa laittaa aivan päättömän suuri painoarvo juuri sille omalle perusskenaariolle.

Se on luonnollista. Kun luemme historiaa, kaikki tuntuu tapahtuvan vääjäämättömästi juuri niin kuin oli tarkoitus (hindsight bias). Kristinuskon leviäminen Rooman valtakuntaan oli selviö. Ranskan vallankumousta ei olisi voitu välttää. Suomen pärjääminen Neuvostoliitolle talvisodassa oli sisumme ansiota. Hitlerin kukistuminen maailmansodissa oli vääjäämätöntä.  Kiinan nousu maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi oli vain ajan kysymys.

Lähes kaikissa historian käännekohdissa on kuitenkin ollut täysin satunnaisia tekijöitä, etenkin yksittäisten ihmisten hyviä tai huonoja päätöksiä. Sodissa huono tai hyvä sää on riittänyt monesti kääntämään sen kulun suunnan.  Elämme koko ajan historiamme sitä yhtä toteutunutta skenaariota, joka lukemattomista vaihtoehdoista sattui tapahtumaan.  

Täsmälleen sama pätee pörssiin. Rahoitusmarkkinoilla usein sanotaan, että markkinoiden vaarallisin lause on: ”Tällä kertaa kaikki on toisin.”

Se on ihan hyvä pitää mielessä. Historia ei toista itseään, mutta tietyt asiat tuppaavat toistumaan."

Hyvin analysoitu kyllä monelta osin ainakin.

Eikö juuri esim tuo korkokäyrän kääntyminen & korkojen nosto ala yleensä pikku hiljaa paljastamaan uhkakuvia ja heikkoja rakenteita. Sinänsä fiksusti kyllä sanoitkin seurailevasi tilannetta. Aiemmin tainnut olla 98% todennäköisyys lamalle tai nollakasvulle kun nuo kaksi tekijää tulee vastaan.

Juttu tuntui myös keskittyvän siihen että tällä kertaa kaikki on vähän positiivisempaan suuntaan, semmoisia seikkoja ei taideta oikeastaan mainita mitkä tekisi tästä kerrasta mahdollisesti tavallista negatiivisemman. Eli mitkä esim kumoaisi noiden nykyhetken positiivisten puolien voimakkuutta. Esim nollakorkojen erityisesti korostamat zombie-firmat. Samoin mahdollisesti muutenkin poikkeuksellisen epätavallisen tilanteen, nollakorkojen, voisi kuvitella korostavan joltain osin muitakin negatiivisia puolia.

Monelle voi tulla myös jonkinlaisena yllätyksenä, että korko voi nousta kerralla niin paljon, jos laskee varjokoron mukaan.

”Kuviossa 1 on erilaisilla malleilla laskettuja varjokorkoja euroalueelle. Osassa malleissa on vakiona pysyvä alaraja nimelliskoroille (Wu-Xia ja Krippner), kun taas Suomen Pankin mallissa on ajassa vaihtuva alaraja (Kortela, Suomen Pankki). Lisäksi kuviossa on pankkien välisiin yli yön -lainoihin perustuva eoniakorko, joka on vahvasti sidoksissa EKP:n ohjauskorkoihin ja sen voidaan ajatella kuvaavan kulloistakin efektiivistä ohjauskoron tasoa. Eoniakoron osoittama rahapolitiikan viritys saadaan aikaiseksi ilman epätavanomaisia toimia.”

https://www.eurojatalous.fi/fi/blogit/2016-2/nykyisin-ohjauskorko-on-varjo-entisestaan/

0
0
2.1.2019 - 08:05

Warren Fyffet

+21
Liittynyt:
16.2.2018
Viestejä:
61

Ajoitus ei osu koskaan oikeaan sen olen itse samoin kokenut. Siitä huolimatta sitä tekee mieli yrittää ja se on mielestäni mahdollista sykliä tunnistamalla, kutsuu sitä sitten Dalion velkasykliksi tai pörssisykliksi. Tiettyinä aikoina vaan työllisyys on parempi ja velkaa otetaan enemmän ja ihmisillä on rahaa ja sitä käytetään. Sitten taas tullaan varovaisiksi.

Kirjoituksessa sanottiin, että kannattaa nyt kerätä käteistä ja sitten vuoden huonoina hetkinä ostaa. Olisi kiinnostaava kuulla Daytraderin Akin ja muidenkin ajatuksia käänteestä. Uuutiset on huonoja, mutta Daytrader sanoi ollelliseksi asiaksi tuleeko taantumaa. USA:n pankeille nykyinen 2 vuoden ja 5 vuoden inverted käyrä on myrkkyä ja ero pidempiin on aika pieni. Tuloksen parantaminen on tämän johdosta vaikeaa, toki P/E luvut on valmiiksi alhaalla. Tämä tarkoittaa antolainaustakaan ei siiten tehdä ja korot uusiin lainoihin nousee ja investointi halukkuuslaskee. Tähän lisätään laskenut öljynhinta niin öljy riippuvaisilla yhtiöillä hankalaa ja siellä on lainakantaa, joka aiheuttaa huolta. Trumpin tullit ja kauppasota toimia en osaa tarkasti arvioida, mutta ei ainakaan vientiä edistä. Mielenkiintoista minusta tuollainen USA:n peruselintarvike ja hyödykepuoli, ruoka, sähkö ja teleoperaattorit. Niitä on löyty kovasti velkaisuuden vuoksi. Jotenkin ajattelen tullien helpottavan näiden toimia ja mahdollisuuksia hinnoitella tuotteitaan. Niillä pelätäään velkaa, mutta mone yhtiö on tehnyt yeitysostoja ja kassavirt amahdollistaa velan lyhentämisen ja tuloksen kasvattamisen odotuksia paremmin. Kun pankit ei halua lainata rahaa, velan lyhentäminen korkojen noustessa on oikeasti viisasta.

EKP on puolestaan nostamassa korkojaan kesällä. Nyt on jo löyty ostoohjelmia jäihin eli negatiivinen korko on jollakin laskentatavoilla otettu poissa. Minusta viimeisessä FED:in korkopäätöksessä tavallaan tehtiin käyrästä vähemmän inverted eli tälle vuotta korkoa nostetaan vain kaksi kertaa. Samalla laskettiin neuraalitaso 3,0%:sta 2,8%.tiin. En tätä ajatusmaailmaa tunne tarkasti, mutta jollain asteella itse ajattelen, että voi olla, että FED ajattelee yhden noston mahdollisesti riittävän. 

Tästä niinkuin itse olen päässyt johtopäätökseen, että nyt Q4 tuloksissa ei ole varmaan hurramista ja kovin nostamaan pörssiä eteenpäin. Kauppatullien vaikutukset Kiinaan ja USA:han nähdään siinä vaiheessa. Kun siellä kohtuullisella todennäköisyydellä tulee lunta tupaan ei se mitään hyvää tarkoita muillekaan maille. EKP:n koron nosto on sittne kesällä se lisää lunta tupaan, jos tapahtuu ja velkakirjaostojen vähentämisen vaikutukset nähdään nyt sitten seuraavien varttien tuloksissa. 

Tästä itse olen päässyt vähän niinkuin Daytraderin kanssa samoille linjoille, että nyt pitää odotella. Minulla on jäänyt tuosta finanssikriisistä mieleen Nallen sanat, kun korkoa vielä vähän lasketaan alkaa olla oikea aika ostaa osakkeita. Se taisi olla siinä EKP:n ensimmäisen koron laskun aikoihin. Katsokaapa tuolta vaikka sitten korkokäyrää. https://www.global-rates.com/interest-rates/central-banks/european-cent…

Tästäpä sitten itse ainakin saan mielipiteen, että minä en ole kovin kiirrellä ostamassa Eurooppalaisia Euroalueen osakkeita. Oman valuutan omaavat maat on sitten oma lukunsa.  Mutta jotenkin itse ajattelen, että valoa tunneliin voi olla oedotettavissa aikaisintaan keväällä tai kesällä, mutta hyvin aika voi olla vasta syksyllä. 

0
0
4.1.2019 - 13:07

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Kiitos positiivisesta palautteesta. Kyllähän mä jo suuren osan varoistani (nojoo, pari tonnia) menetin jo teknokuplasta sen jälkeen, kun olin ensin varat tuplannut teknokuonalla.

zenkoi kirjoitti:

Hyvin analysoitu kyllä monelta osin ainakin.

Eikö juuri esim tuo korkokäyrän kääntyminen & korkojen nosto ala yleensä pikku hiljaa paljastamaan uhkakuvia ja heikkoja rakenteita. Sinänsä fiksusti kyllä sanoitkin seurailevasi tilannetta. Aiemmin tainnut olla 98% todennäköisyys lamalle tai nollakasvulle kun nuo kaksi tekijää tulee vastaan.

Juttu tuntui myös keskittyvän siihen että tällä kertaa kaikki on vähän positiivisempaan suuntaan, semmoisia seikkoja ei taideta oikeastaan mainita mitkä tekisi tästä kerrasta mahdollisesti tavallista negatiivisemman. Eli mitkä esim kumoaisi noiden nykyhetken positiivisten puolien voimakkuutta. Esim nollakorkojen erityisesti korostamat zombie-firmat. Samoin mahdollisesti muutenkin poikkeuksellisen epätavallisen tilanteen, nollakorkojen, voisi kuvitella korostavan joltain osin muitakin negatiivisia puolia.

Monelle voi tulla myös jonkinlaisena yllätyksenä, että korko voi nousta kerralla niin paljon, jos laskee varjokoron mukaan.

”Kuviossa 1 on erilaisilla malleilla laskettuja varjokorkoja euroalueelle. Osassa malleissa on vakiona pysyvä alaraja nimelliskoroille (Wu-Xia ja Krippner), kun taas Suomen Pankin mallissa on ajassa vaihtuva alaraja (Kortela, Suomen Pankki). Lisäksi kuviossa on pankkien välisiin yli yön -lainoihin perustuva eoniakorko, joka on vahvasti sidoksissa EKP:n ohjauskorkoihin ja sen voidaan ajatella kuvaavan kulloistakin efektiivistä ohjauskoron tasoa. Eoniakoron osoittama rahapolitiikan viritys saadaan aikaiseksi ilman epätavanomaisia toimia.”

Korkokäyrä voi lopulta johtua myös markkinoiden panikoinnista. Vaikka olettaisi, että historia on tae tulevasta, ei todennäköisyys voi olla 98 %. Sehän tarkoittaisi, että Yhdysvalloissa on ollut 49 taantumaa seurannan aikana?

Sitten toinen pointti: 2y-10y korkokäyrä kääntyi muun muassa kesällä 1998. Meneppä siihen 100% shortiksi osakkeita, ja rallin myötä menetät suurimman osan varoistasi. Mene shortiksi kalleinta 25% osakkeista, ja menetät kaikki varasi. Kuulostaako hyvältä diililtä? Yksi kaikkien aikojen hedge fund managereista Julian Robertson koki valtavat tappiot, vaikkei edes mennyt nettoshortiksi osakkeita, vaan osti halpoja ja myi kalliita osakkeita.

Toinen pointti: Korkokäyrän kääntyminen yleensä edeltää taantumaa. Mutta siinä saattaa sitten mennä pari vuotta välissä. No taantumia tuli vanhaan aikaan keskimäärin viidenkin vuoden välein, joten pari vuoden aikahaitari ei vielä ihmeitä tee. Ihmiset puhuvat paljon korkokäyristä ymmärtämättä oikein, mistä niistä on edes kysymys. Nyt ollaan korkokäyrässä samassa pisteessä kuin 1994 lopussa. Olisiko silloin kannattanut mennä käteiseksi, juuri ennen kaikkien aikojen osakerallia?

Tästä indikaattorista puhutaan juuri sen takia, että ennen taantumia käyrä on dipannut usein niukasti negatiiviselle, mutta muutaman kerran jäänyt hädin tuskin yläpuolelle. Sen hyvä ennustearvo on osittain sattumaa. Kirjoituksessani jo puhuinkin siitä, ettei kaikki ole jatkossa enää samoin kuin sata vuotta sitten. Toinen juttu mikä joskus ihmetyttää, on puhe määritelmällisesti taantumasta. Ihan niinkuin 2 kvarttaalin peräkkäinen heikkous olisi jotenkin pahempi kuin vuosikausien hidas kasvu.

On paljon asioita, mitkä tekisivät tällä kertaa taantumasta ja karhumarkkinasta pahemman. Yleensäkin talous on täynnä itseään vahvistavia trendejä. Etenkin kun velkasyklissä ollaan aika pitkällä ja sitä velkaa on systeemiin kertynyt (Ja assettie arvo osittain siitä syystä korkealla). Sorosin termein talous on refleksiivinen. Kun hommat alkaa menemään huonosti, paljastuu aina jonkin verran luurankoja kaapeista. En minä tiedä, kuinka pahaksi hommat menevät. Siksi säästän paukkuja aika pitkään. Nollakorot ovat ohjanneet sijoittajia erilaisiin velkahäkkyröihin, joita myyntimiehet ovat tuputtaneet korkojanoisille sijoittajille. Vähän samaa meininkiä, kun finanssikriisissä, mutta pienemmässä mittakaavassa. Mahdoton arvioida niiden vaikutusta.

Varjokorot ovat ihan potentiaalinen konsepti. Mutta, kun joku akateemikko tulee kertomaan, että olimme hetki sitten rahapoliitisesti tilanteessa, jossa varjokorko on -5%, niin lopetan kuuntelun. Eli yksinkertaisesti rahapolitiikka ei ole kiristynyt niin paljon, kuin asiaan liittyvissä jutuissa väitetään.

Warren Fyffet kirjoitti:

EKP on puolestaan nostamassa korkojaan kesällä. Nyt on jo löyty ostoohjelmia jäihin eli negatiivinen korko on jollakin laskentatavoilla otettu poissa. Minusta viimeisessä FED:in korkopäätöksessä tavallaan tehtiin käyrästä vähemmän inverted eli tälle vuotta korkoa nostetaan vain kaksi kertaa. Samalla laskettiin neuraalitaso 3,0%:sta 2,8%.tiin. En tätä ajatusmaailmaa tunne tarkasti, mutta jollain asteella itse ajattelen, että voi olla, että FED ajattelee yhden noston mahdollisesti riittävän. 

Tästä niinkuin itse olen päässyt johtopäätökseen, että nyt Q4 tuloksissa ei ole varmaan hurramista ja kovin nostamaan pörssiä eteenpäin. Kauppatullien vaikutukset Kiinaan ja USA:han nähdään siinä vaiheessa. Kun siellä kohtuullisella todennäköisyydellä tulee lunta tupaan ei se mitään hyvää tarkoita muillekaan maille. EKP:n koron nosto on sittne kesällä se lisää lunta tupaan, jos tapahtuu ja velkakirjaostojen vähentämisen vaikutukset nähdään nyt sitten seuraavien varttien tuloksissa. 

Tästä itse olen päässyt vähän niinkuin Daytraderin kanssa samoille linjoille, että nyt pitää odotella. Minulla on jäänyt tuosta finanssikriisistä mieleen Nallen sanat, kun korkoa vielä vähän lasketaan alkaa olla oikea aika ostaa osakkeita. Se taisi olla siinä EKP:n ensimmäisen koron laskun aikoihin. Katsokaapa tuolta vaikka sitten korkokäyrää. https://www.global-rates.com/interest-rates/central-banks/european-centr...

Tästäpä sitten itse ainakin saan mielipiteen, että minä en ole kovin kiirrellä ostamassa Eurooppalaisia Euroalueen osakkeita. Oman valuutan omaavat maat on sitten oma lukunsa.  Mutta jotenkin itse ajattelen, että valoa tunneliin voi olla oedotettavissa aikaisintaan keväällä tai kesällä, mutta hyvin aika voi olla vasta syksyllä.

Ei EKP hyvin todennäköisesti nosta korkoja ensi vuonna. Tuskin siihen enää uskoo muut kuin korkokattoja kauppaavat. Hyvä juttu, jos talous on niin hyvässä vedossa, että antaisi mahdollisuuden.

Kääntyneet korkokäyrät, kauppasota ja heikkenevä tulosmomentum eivät ainoastaan ole kaikkien tiedossa, vaan kaikkien naamalla. Nyt odotukset sekä talouden että tulosten kannalta on lyöty alas, jolloin vähän pienempikin riittäisi. Joten siinä mielessä alan katsomaan ostopaikkoja. Ostan paljon mieluummin osakkeita tilanteessa, jossa osakepainoja on laskettu ja sentimenttiindikaattorit alkavat huutaa negatiivisuutta kuin päinvastoin.

0
0
5.1.2019 - 18:29

Aki Pyysing

+13106
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6935
Daytrader kirjoitti:

Ostan paljon mieluummin osakkeita tilanteessa, jossa osakepainoja on laskettu ja sentimenttiindikaattorit alkavat huutaa negatiivisuutta kuin päinvastoin.

Hear hear!

0
0
7.1.2019 - 15:20

Warren Fyffet

+21
Liittynyt:
16.2.2018
Viestejä:
61

Kiitoksia hyvistä kommenteista ja hyvä näyte valtavirrasta poikkeavasta ajattelusta. Kyllähän tässä pessimismi valloilaan on itse omassa toiminnassa tunnistanut varovaisuutta. Itsellä hyvin samankaltainen olo tuosta käänteistä korkokäyrästä, että kumpi tuli ensin muna vai kana. Halutaanko käyrän näyttävän siltä, se voi olla nykyisellä robottikaupankäynnillä edullista rahoituspuolen toimijoille. 

Itse EKP:n koron nostosta itsellä vähän kaksijakoinen mielipide. Toisaalta napsun nosto olisi mielestäni hyvä rahapolitiikan "normalisoimiseksi", jotta raha maksaisi edes jotakin. Suurimmat pelot sitten ehkä poistuisivat. Pidän kuitenkin 0,25% korkotasoa alhaisena ja pörssillä edelleen hyvät olosuhteet. Akin kaltaiset sijoittajat kyllä käyttää velkaa noilla koroilla. Ei siinä korko paljon kilapile osakkeiden kanssa. Itse olen tullut sellaiseen johto päätökseen, että koron nosto tietysti vähän hallaa taloudelle, mutta enemmän hallaa tekee nopea koron nousu 2-3% lyhyeen aikaan(, kuten USA:ssa nyt). Jos nostot maltillsia 0,25-0,50% vuositasolla niin voidaan pitkään hyvin. Tvallaan en tiedä olisiko parempi nostaa niitä korkoja hiukan ja mennä siiten tasaista pitkään. 

EKP:n koron nosto kesällä voi olla se yllättävä musta uutinen. Saksalaisilla on huonoja kokemuksia hyperinflaatiosta ja siellä voi olla poliittista painetta ajaa koron nostoa. No jos se noesee niin nousee, se ei minusta purkkia kaada. Enemmän tärkeää on pitää tahti maltillisena. Joten täältä varovainen kannatus koron nostolle. 

Lappuhan löytyy sitten Euroopasta ja pohjoismaista ihan maltillisella arvostuksella. Ei tuo minun sijoittajaurallani ihan tavanomaista ole ollut, että Amerikasta saa tuollaista isoa Blue Chipiä, kuten General Mills tai Kraft reippaasti yli 5% osinkotuotolla ja 15 P/E on vähän historiallisen tason alapuolella. Ostonappuloita itse smaoin katselen.

0
0