2.2.2026 - 08:05

Mikko Mäkinen

+3390
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
417

Essity & Arjo
Essityssä huomaisin, että osake oli ennen tulosta aika vahva. Sen takia yritin vähän salkkushortata, kun liikevaihto jäi odotuksista (en tarpeeksi kun osake vaan jatkoi luisuaan). Vahvistuva SEK ja alenevat sellun kustannukset saavat liikevaihdon laskuun - toki kertoo myös,  ettei hinnoitteluvoima ole ihan Googlen tai Microsoftin luokkaa. Jos miettii esim 1kk aikaa, niin osake on vahvistuneen kruunun takia 2% jopa plussalla. Tällä osavuosikatsaus-kaudella pienistäkin pettymyksistä on rankaistu. 

Kuva

Arjo kärsii tulleista ja vahvasta SEK:stä. Ehkä hieman enemmän kuin odotin. Itse myin osakkeeni muutama sekuntti tuloksen jälkeen ja ostelin osan takaisin laskevaan kurssiin. Edelleen uskon, että yhtiö on turhan halpa siihen nähden, että kysyntä tuotteille on melko varmaa. Olisi tyhmää huijata itseään, että P/E on 11, kun ennusteet ensi vuodelle laskevat vielä 10%+. Osake on silti halpa. Se miksi se on salkussa vain muutaman prosentin painolla johtuu siitä, etten näe selkeitä ajureita tuloskasvulle. Jos kerää salkun täyteen halpoja yhtiöitä ilman ajureita, kerjää varsinkin lyhyellä aikavälillä verta nenästään. 

Kuva
trending_up +10
2.2.2026 - 08:22

Mikko Mäkinen

+3390
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
417

Viime viikolla hopea oli markkinoiden ykköspuheenaihe. Sen hinta oli noin kymmenessä kuukaudessa noussut 30 dollarista lopulta yli 120 dollariin. Kun X:ää selasi aiheen tiimoilta, huomasi nopeasti, että suurin osa suosituista hopeaan liittyvistä kirjoituksista oli puhdasta misinformaatiota. Voi toki olla, että some-kuplassa tietyt narratiivit vain toistuvat, mutta oli vaikea olla ajattelematta, koordinoiko joku tarkoituksellisia vedätyspumppauksia. Ilmiö muistutti vahvasti GME- ja AMC-hypejä tai bitcoin-holder-yhtiöihin liittyneitä vedätyksiä.

Itse mokasin tämän treidin melko pahasti. Tyypilliseen tapaani shorttasin hopeaa liian aikaisin, jo sen ylitettyä 90 dollarin tason. Päädyin lopulta noin 94 dollarin keskihinnalla shortiksi, mutta hinta jatkoi silti nousuaan aina 120 dollariin asti. Liikkeessä ei tuntunut enää olevan mitään järkeä – raaka-aineissa paraboliset liikkeet päättyvät lähes poikkeuksetta romahdukseen (toisin kuin osakkeissa, joissa vastaava liike voi joskus olla perusteltu). Raaka-aineissa kun sekä kysyntä että tarjonta joustavat hinnan mukaan. 

Kun on jo melko tukevasti tappiolla, on perusteltua olla kasvattamatta positiota. Tämä olisi vastoin klassista “cut your losses short and let your winners run” -neuvoa. Reilusti tappiolla arvostelukyky ei välttämättä ole enää täysin 100%.

Liian hanakka entry esti tällä kertaa ison tilin tekemisen. Voittoa operaatiosta taisi lopulta jäädä noin 20 tuhatta euroa, eli vain pieni osa siitä, mitä ehti käydä tappiolla. Tähän vaikutti vielä se, että yritin kikkailla shortteja perjantaina hetkeksi kiinni, koska ajattelin, että “tuskin hopea tippuu 30 %+ yhdessä päivässä”. No, tippuihan se. Kieltämättä tuntui pahalta nähdä X:ssä ihmisten tekevän elämänsä parhaita päiviä, kun itse mokasi koko homman. Tällaisia tilaisuuksia ei tule jatkuvasti. Kaikki on toki helpompaa jälkikäteen. Ja ainahan sitä olisi voinut 120 dollarissa sulaa täysin ja ostaa shortit kiinni. 

Kuva

 

trending_up +23