27.7.2020 - 13:23 #44891

Artsipappa

+2036
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900
Löyhä kirjoitti:

 

hauturi kirjoitti:

 

Löyhä kirjoitti:

Lähes jokaisesta taloudesta löytyy jo jokin suoratoistopalvelu. 

 

Ihan mielenkiinnosta: mitä "lähes jokaisesta" tarkoittaa tässä yhteydessä? 99%? 90%? 75%?

Mistä lähteestä tieto on peräisin?

 

Jo pelkästään Suomessa on lähes 3 miljoonaa yhden tai kahden eri suoratoistopalvelun käyttäjää, prosentuaalisesti aika valtava. Tuskin muissa Pohjoismaissa ainakaan suomen prosenteista jäädään. 

Varmasti Finnkino ongelmissa, mutta en usko että tämäkään ala tähän kuolee. Mulla on Netflix, CMore ja Amazon Prime mutta silti kävin silloin tällöin elokuvissa ennen koronaa. Ei ne ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja. Lähes jokaisesta kodista löytyy myös keittiö mutta silti jengi käy ulkona syömässä.

Itse uskon että kauppakeskuksien tarjonta voi muuttua, mutta ei missää nimessä kuole. Ihmiset haluavat viettää aikaa muuallakin kun kotisohvalla virtuaalilasit päässä. Ainakin iso osa kansasta. Toki on myös niitä jotka odottavat kärki märkänä VR:n läpimurtoa ettei tarvitse mitään tehdä tai mihinkään mennä, mutta ihminen on laumaeläin ja tehty liikkumaan. 

0
0
27.7.2020 - 14:20 #44904

TuuriTuuli

+689
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
429

Löyhä kirjoitti:
Ei taida nykyistä some/YouTube sukupolvea enää kauppakeskukset kiinnostaa.

Joo kyllä niitä siellä roikkuu, ostamassa viikkorahoillaan tikkareita ja heinää.

Unohdit sitten Löyhä avata analyysiä niistä näkemistäsi maailmanlopun signaaleista. Minua aina vähän jännittäisi realisoituuko Ylläpidon "Jatkossa perusteluja -yp"-ukaasit jollain tapaa.

Lakaisija kirjoitti:
Mikäköhän Finnkinon tulevaisuus on?

Lienee Cityconin tärkeimpiä vuokralaisia koska paljon neliöitä ja vielä enemmän kuutioita vieviä teattereita on useissa sen kauppakeskuksissa, keväällähän uutisoitiin että ei kykene maksamaan laskujaan leffojen levittäjille ym. yhteistyökumppaneille.

Ei ole tärkeimpiä. 2019 vain 1.2% vuokrista tuli sektorilta "Vapaa-aika", johon oletan elokuvateattereiden kuuluvan keilahallien ja muiden ohella.

 

0
0
31.7.2020 - 11:34 #45242

Velho

+1412
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
544

Mikä on palstan näkemys mahdollisesta toisesta koronavirusaallosta Cityconin suhteen? Kauppakeskuksissa on taas väkeä, mutta jos epidemia palaa kunnolla Suomeen, en epäile etteivätkö kauppakeskukset siitä jälleen tyhjenisi, vaikka pakottavia rajoituksia ei asetettaisikaan. Ihmiset alkavat omatoimisesti välttelemään julkisia paikkoja. Itse päätin myydä Cityconit tästä syystä. Mieluummin omistan koronan yli Cibusta, tai tarvittaessa otan Cityconia uudesta koronadipistä, kuin holdailen niitä nyt.

0
0
31.7.2020 - 12:07 #45243

Marraskuu

+794
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
881
Artsipappa kirjoitti:

 

Varmasti Finnkino ongelmissa, mutta en usko että tämäkään ala tähän kuolee. Mulla on Netflix, CMore ja Amazon Prime mutta silti kävin silloin tällöin elokuvissa ennen koronaa. Ei ne ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja. Lähes jokaisesta kodista löytyy myös keittiö mutta silti jengi käy ulkona syömässä.

Itse uskon että kauppakeskuksien tarjonta voi muuttua, mutta ei missää nimessä kuole. Ihmiset haluavat viettää aikaa muuallakin kun kotisohvalla virtuaalilasit päässä. Ainakin iso osa kansasta. Toki on myös niitä jotka odottavat kärki märkänä VR:n läpimurtoa ettei tarvitse mitään tehdä tai mihinkään mennä, mutta ihminen on laumaeläin ja tehty liikkumaan. 

Suuret monipuoliset erilaisia viihdettä ja kokemuksia tarjoavat kauppakeskukset lienevät niitä, jotka pitävät pintansa juuri mainitsemistasi syistä.

Kauppakeskuksilla on mahdollisuus muuntua ja kehittyä monella tapaa ja pärjätäkseen se on myös välttämätöntä. Elokuvateatterit ovat omalla tavallaan esimerkki siitä, että kotisohvat on voitettavissa, kunhan luodaan kokemuksia, joihin kotisohva ei kykene vastaamaan.

 

 

 

0
0
3.8.2020 - 19:24 #45447

Farseer

+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Huomenna osavuosikatsaus. Jos olisi tajunnut aiemmin kuin viisi minuuttia sitten, olisin varmaan ottanut vielä enemmän positiota vaikka on jo salkun suurin positio.

Miten uskotte lukujen näyttävän ja miten markkinan ottavan toisen neljänneksen tuloksen vastaan? Omasta mielestäni sen verran syvälle tampattu kurssi, että upsideä riittää jos tulos edes jotenkin siedettävä.

0
0
3.8.2020 - 19:31 #45448

Vulpes Capital

+57
Liittynyt:
15.1.2019
Viestejä:
72

If:in tulos lienee loistava; vakuutuskorvaukset vähäisiä, kun porukka ollut kotona..... Uskon upsaidiin. Viime viikolla lisäilinkin. 

0
0
3.8.2020 - 21:36 #45452

hawkofarroyo

+84
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
204
Farseer kirjoitti:

Huomenna osavuosikatsaus. Jos olisi tajunnut aiemmin kuin viisi minuuttia sitten, olisin varmaan ottanut vielä enemmän positiota vaikka on jo salkun suurin positio.

Miten uskotte lukujen näyttävän ja miten markkinan ottavan toisen neljänneksen tuloksen vastaan? Omasta mielestäni sen verran syvälle tampattu kurssi, että upsideä riittää jos tulos edes jotenkin siedettävä.

Nyt kävi sama.

Jotenkin Sampo on kaapannut kaikki aistit.

Muistin että Citillä ja Sammolla on osarit samana päivänä. Vaikka väliä on kuuluisa yön yli.

Toivon onnea kaikille Citikani omistajille.

0
0
3.8.2020 - 22:08 #45453

Lakaisija

-111
Liittynyt:
24.7.2020
Viestejä:
58

Uudessa pienehkössä Hertsissä useita liiketiloja tyhjänä, samoin Hakaniemen metroaseman laajennetuissa tiloissa useita tyhjiä. Ei nyt taida kauppa Suomessa käydä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta toivotaan etteivät vaikeudet kosketa Cityconia.

Laskeskelin mielessäni että esim. Kampin kauppakeskuksen tulevien vuokratuottojen nettonykyarvo on taatusti laskenut huomattavasti (myös muista syistä kun  corona). Keskuksen arvo oli vuonna 2017 tehdyssä kaupassa noin 500 miljoonaa, siitä tasearvosta voi silloinen ostaja tänä päivänä vetää aikamoisen siivun tuhkana ilmaan. Mutta toivotaan että Cityconin keskuksissa on tasearvot kunnossa ja mitään arvonalennuksia ei jouduta tekemään vaan vuokrat jatkavat tasaista nousua juuri siellä ja samoin käyttöasteet pysyvät lähellä sataa.

0
0
3.8.2020 - 22:38 #45456

segesege

+115
Liittynyt:
26.3.2020
Viestejä:
112

Turhan suurella painolla mennään osariin täälläkin. Toivotaan parasta, pelätään paskamyrskyä.

0
0
4.8.2020 - 09:13 #45468

Löyhä

-114
Liittynyt:
1.3.2019
Viestejä:
65

Tämän vuoden oikaistu tulos putoaa noin puoleen viime vuodesta. 4-5 euron hinta on osakkeelle ihan oikeutettu. Osakkeella ei ole mitään ajureita nousulle tällä hetkellä. Loppuvuosi on eri asia jos ensi vuoden tulos saadaan nousuun. 

0
0
4.8.2020 - 09:18 #45471

Juha

+1235
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

https://mb.cision.com/Public/13399/3163676/972697b00e6f388d.pdf

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT VUODELLE 2020

Citycon odottaa vuoden 2020 operatiivisen liikevoittonsa (Direct operating profit) olevan 171–189 miljoonaa euroa, osakekohtaisen operatiivisen tuloksen (EPRA EPS) olevan 0,710-0,810 euroa ja oikaistun osakekohtaisen operatiivisen tuloksen olevan (adjusted EPRA EPS) 0,610–0,710 euroa. Tulosohjeistus perustuu oletukseen, ettei makrotaloudellisessa tilanteessa tapahdu merkittäviä muutoksia ja että toista koronavirusaaltoa, joka johtaisi merkittäviin liikkeiden sulkemisiin toteudu. Arviot perustuvat nykyiseen kiinteistökantaan sekä vallitsevaan inflaatioon ja EUR–SEK- sekä EUR–NOK-valuuttakurssitasoihin sekä nykyisiin korkotasoihin. Tilat, jotka eivät ole vuokralla suunnitteilla tai käynnissä olevien kehityshankkeiden vuoksi, vähentävät nettovuokratuottoja vuoden aikana.

-

https://vara-services.com/citycon/consensus-estimates/?cluster=1

edit. - nää ennusteet lienee kyllä synkimmältä korona-ajalta...

Operatiivisen EPSin osalta näyttää hyvältä tuo ohjeistus ja vuokralaiskommentitkin kuulostavat varsin positiivisilta, muut voikin kertoa sit kertoa mitä tässä oikeasti olisi syytä tuijotella?

0
0
4.8.2020 - 09:25 #45472

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765

Eri mieltä Löyhän kanssa.

Tykkäsin kovasti ja erityisesti pisti silmään:

"Kesäkuussa 2020 julkistimme asuntokehitysjohtajan rekrytoinnin sekä lähitulevaisuuden suunnitelmamme Norjassa sijaitsevan kohteemme Oasenin asuinkiinteistökehityshankkeeseen liittyen. Nämä ovat konkreettisia askelia strategiassamme hyödyntää portfoliomme asuntopotentiaalia. Olemme tunnistaneet 320 000 neliömetrin verran asuinkiinteistöpotentiaalia, jolla voimme luoda lisäarvoa kohtuullisilla investoinneilla.

Asuinkiinteistöjen kehittäminen onkin tästä syystä houkuttelevaa. Kasvanut panostuksemme asuntokehitykseen vahvistaa asemaamme kaupunkikeskusten omistajana mixed-use-strategiamme mukaisesti.".

Tuo on kapulakielellä kirjoitettuna sama mitä sanonut eli että hyvällä sijainnilla kauppakeskuksissa voi puuhailla tarvittaessa muutakin kunhan siis 1) Location, 2) likvidit 3) pätevä johto 4) red tape (mm. kaavoitus) ei estä. Kirjoitettu viittaa vähän siihen, että johto ei ainakaan syvänuku. Toki siis firman arvo on edelleen kauppatilojen vuokraamisessa mutta hyvä olla fiksuja versoja muuallakin jos vaikka paljon spekuloitu verkkokauppa pysyvästi valtaa markkinaosuutta. 

Odotan reipasta nousua heti lähtöön. 

0
0
4.8.2020 - 09:36 #45473

ttr

+116
Liittynyt:
7.3.2019
Viestejä:
144

IFRS-eps näytti heikolta, mutta tähän oli ilmeisesti syynä sijoituskiinteistöjen käyvän arvon tappiot. Toisaalta sanotaan myös, että kiinteistöjen tasearvo nousi. Osaisiko joku yksinkertaisestaa sen, mikä ero on käyvällä arvolla ja tasearvolla? Nopealla googlauksella en löytänyt helposti ymmärrettävää selitystä. Toki voi olla, että sellaista ei olekaan, ja että tämä on kirjanpidollista "kikkailua".

0
0
4.8.2020 - 09:44 #45474

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765
ttr kirjoitti:

IFRS-eps näytti heikolta, mutta tähän oli ilmeisesti syynä sijoituskiinteistöjen käyvän arvon tappiot. Toisaalta sanotaan myös, että kiinteistöjen tasearvo nousi. Osaisiko joku yksinkertaisestaa sen, mikä ero on käyvällä arvolla ja tasearvolla? Nopealla googlauksella en löytänyt helposti ymmärrettävää selitystä. Toki voi olla, että sellaista ei olekaan, ja että tämä on kirjanpidollista "kikkailua".

Aki tms. tietää paremmin mutta kommentti boldattuun. Yleisellä tasolle - koskee siis muitakin ei-konkurssiuhan alaisia firmoja - johdolla on pikemminkin intensiivi kolata kaikki kura koronapiikkiin kuin piilotella taseeseen. Näin koska 1) fiksu johto tietää kriisiviestinnan 1.0 eli kaikki paska kerralla ulos 2) saa vyörytettyä kuran koronan eikä omien kämmäilyjen piikkiin.

Negaa osarissa toki se, että tulevaisuuden ennuste on tehty siitä lähtökohdasta, että ei tule toista aaltoa. Itse uskon, että kauppoja ei herkästi suljeta mutta vähintään on se dynamiikka olemassa, että mitä  enemmän tartuntoja, sitä enemmän "self-regulation". Eli näkisin, että ohjeistus on haastava.

0
0
4.8.2020 - 10:22 #45476

TuuriTuuli

+689
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
429

Löyhän ennusteen toteutuminen (oikaistun, oletan tarkoittavan EPRA, tuloksen puolittuminen viime vuodesta) edellyttäisi että Q3:lla ei tule lainkaan vuokratuloja, tai Q3 ja Q4 molemmat puolittuvat vs. nyt Q2:lla olleeseen kymmenyksen kyykkään.

Ajattelin vain sanoa niille jotka jostain syystä peukuttavat ylös kyseistä häiskää.

IFRS voi toki näyttää aivan helvetilliseltä, koska siinä oletetaan että kiinteistöt myydään ja arvonmuutostappiot realisoidaan sen sijaan että odotetaan tilanteen normalisoitumista vuoden tai pari.

 

 

0
0
4.8.2020 - 10:41 #45477

Salmon Rushmie

+24
Liittynyt:
13.12.2018
Viestejä:
13

IFRS ottaa huomioon sen, että on tehty tulevaisuuden tuotto-odotuksien  l. tuottorahavirtojen laskentaan perustuva käyvän arvon muutos. 

Eli jos tasearvo vuonna 1 on ollut 1000€, mutta markkinamuutokset/asiakkuuskadot jne tai nykytilanteessa Covid aiheuttavat tulevasuuuden inbound rahavirtoihin negatiiviisia poikkeamia => tällöin tasearvoa 1000€ oikeistaan alaspäin laskelman osoittaman summan verran. Tällöin tuo 1000€ taseessa onkin IFRS laskennassa vaikkapa 950€ joka puolestaan on sitten IFRS (uusi) tasearvo juuri tällä nimeomaisella raportointihetkellä (joskin esitystapa voi olla tasearvo +/- käyvän arvon muutokset = uusi arvo)

Kiinteistöjen tasearvolla tarkoitettaneen EPRA NAV tasearvoa joka on operatiivinen mittari, ja joka lasketaan eri tavalla. Tästä on hyvä rautalanka-artikkeli täällä

https://www.inderes.fi/fi/mita-tarkoittaa-nav

 

Enpä juuri huolehtisi tuosta eroista, tämän raportin paras anti on muualla kuin käyvässä arvossa.

Homma kulkee kuitenkin hyvin, ja jatkuvuutta piisaa oletuksella ettei Covid -mörkö tule takaisin ja ryssi vuokralaisten businesta. Ja vaikka Covid 2. aalto riski toteutuisikin jossain määrin, niin mitä sitten.

Lafkan kurssi vain sahailee jonniinverra jonniiaikaa, mutta pitkässä juoksussa ne rakennukset edelleen on siellä missä ennenkin tuolla taseella ja busineksessa kuitenkin on solidia jatkuvuutta juuri tuon hehkutetun multi-tenant strategian kanssa. Ruokaa pitää aina myydä, ja toisaalta yhteiskunnalliset vuokralaiset ei minnekään katoa.

Ai niin. Vaikka menneisyys ei mikää tae ole, niin onhan tämä nyt 10v kurssihistoriansa montunpohjalla. Turskapilkille vain, kunhan tämän tämän päivän nousu hiipuu ja jos ei itsellä enää elinten aika riitä niin jälkipolville sitten plakkariin tulevia avioita ja avioeroja varten vararahastoksi ;)

0
0
4.8.2020 - 10:50 #45478

Farseer

+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Todella hyvä tulos odotuksiin nähden. Kurssireaktio mielestäni yllättävän maltillinen. Nyt harmittaa eilinen myöhäinen herääminen, mutta ei niin paljon kuin olisi jos kurssi olisi ampaissut kunnolla.

Jos merkittävää toista aaltoa ei tule tai siinä nojataan enemmän kasvomaskeihin ja ohjeistuksiin kieltojen sijasta niin osake on mielestäni tällä tasolla halpa. Se on toki todella merkittävä jos.

0
0
4.8.2020 - 11:06 #45480

Aki Pyysing

OP
+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540

Heräsin, luin Kauppalehden jutun, sanoin pitäisi ollla +10%, mutta tuskin on ja oli +5%.

Eli lehtijutun perusteella parempi kuin odotin. Jopa paljon parempi, koska koronakurat tosiaan olisi tähän voitu lyödä ylisuurenakin. Huomattavaa toki on, että CItycon saa EKP-rahaa, joten on painetta esittää lukuja, joilla luottoluokitus ei laske.

Pörssikurssit ovat vakava asia ja yhtiöiden agendadissaaminen ei ole Sijoitustiedon core-sisältöä. Seuraavasta löyhästä Citycon-kommentista esitän toverituomioistuimelle samaa ratkaisua kuin eilen katsomassani Paths of Gloryssa kolmelle ranskalaissoturille. Tämä tuomio ei tule kuitenkaan arpomalla. Jos Sijoitustiedossa kerjää porttaria, sen kyllä saa.

Nyt alan käymään osaria läpi. Normaalisti kirjoitan vasta sen käytyäni läpi, mutta nyt on pikaluvulla tilanne, että en ehkä halua lisää, mutta en myydäkään, joten puuhastelen jotain, etten ala toteuttamaan myyntiohjelmaa pelkästään kurssinousun takia.

0
0
4.8.2020 - 11:06 #45481

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765
Salmon Rushmie kirjoitti:

Turskapilkille vain, kunhan tämän tämän päivän nousu hiipuu ja jos ei itsellä enää elinten aika riitä niin jälkipolville sitten plakkariin tulevia avioita ja avioeroja varten vararahastoksi ;)

Tykkäsin lauseen loppupuolesta, alku vaan jotta konteksti selviää. Vaikka en niin perintöjen keräilystä tykkää, niin joku vara-rahasto joka laukeaa ensimmäisessä avio-erossa vois olla fiksua....jos käy kylmät eikä tuu niin joku katastrofilauseke rahastoon.

---------------

Kevennetty Cityconia 15% 6,49e. En ees kauheen innokkaasti keventänyt mutta tätä paljon vs. varallisuus niin herkällä kädellä liikahti. Ehkä pääidea pieni seiffi kunnon nopeaa toista aaltoa vastaan, voihan se tilanne teoriassa roiskahtaa käsille tyyliin 3-4 viikossa kun Jengi palaa arkeen/kaupunkeihin. Akia lainatakseni soppii kyllä nousta (enkä kovin aggrena irroita lisää).

 

0
0
4.8.2020 - 11:28 #45484

Pugilisti

+23
Liittynyt:
9.2.2020
Viestejä:
94
Aki Pyysing kirjoitti:

Heräsin, luin Kauppalehden jutun, sanoin pitäisi ollla +10%, mutta tuskin on ja oli +5%.

Eli lehtijutun perusteella parempi kuin odotin. Jopa paljon parempi, koska koronakurat tosiaan olisi tähän voitu lyödä ylisuurenakin. Huomattavaa toki on, että CItycon saa EKP-rahaa, joten on painetta esittää lukuja, joilla luottoluokitus ei laske.

Samaa mieltä. Kyllä tämä on nousulappu väkisinkin tämän julkkarin jälkeen.

Aina jaksan ihmetellä tätä Koronan "toista aaltoa". Eihän ensimmäinenkään ole mennyt, vaan pandemia on ollut voimassa WHO.n osalta keväästä asti.

0
0
4.8.2020 - 11:35 #45487

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765
Pugilisti kirjoitti:

Aina jaksan ihmetellä tätä Koronan "toista aaltoa". Eihän ensimmäinenkään ole mennyt, vaan pandemia on ollut voimassa WHO.n osalta keväästä asti.

Menee OT mut osittain samaa mieltä. Suomen osalta ehkä normia enemmän järkeä tossa hokemisessa koska tilanne on meillä nyt niin hyvä ja niin eri miltä Maalis-huhtikuun vaihteessa näytti.

Tulisko toi "toinen aalto" termi ihan jo 1918v isosta pandemiasta joka tuli muistaakseni kolmena aaltona, toinen tappavin. Toinen selitys varmaan se, että pitkään aateltiin kesän ehkä heikentävän merkittävästi tartuntoja (ja se toisi "aaltoja") mutta ei ainakaan pelkkä lämpö näytä riittävän koska mm. Florida.

0
0
4.8.2020 - 12:07 #45488

Aki Pyysing

OP
+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540

Päivittelin Excelini. Cityconin hinnalla 6,50:

P/E 2020 Cityconin oikaistun tulosennusteen mukaan 8,4. Oikaistussa on mukana hybridilainan korot ja niin pitää ollakin. 

Hinta per EPRA NAV 0,57

Osinkotuotto 2021 7,7% 

Omavaraisuusaste 46,1%, LTV 46,2%, ei lähelläkään kovenantteja

Lainojen keskikorko 2,31%

EPRA nettotuottoa en prosenttina löytänyt🤔. Laskea sen voisi, mutta en näe lisäarvoa laskea, mikä 5,X% se on. Tämän luvun olisi kuitenkin hyvä olla yli lainojen keskikoron, jolloin pinkataan vieraalla rahalla.

Tuottovaade oli noussut 5,6 prosenttiin. Tällä siis arvostetaan kiinteistöt. Sanoisin, että eiköhän tässä koronoitten koronoimisen jälkeen ole tilanne, jossa tuottovaade tästä vielä laskee.

Tähän vielä lätinäksi, että kun Citykani antoi tulosennusteen, se on tavallista luotettavampi. Olen seurannut yhtiötä vuodesta 1988, ja se on pysynyt ennusteissaan ällistyttävän hyvin. Tällainen kulttuuri on usein pysyvää. Lisäksi kiinteistösijoittaminen on yksinkertaisten ihmisten yksinkertaista puuhaa ja siksi miekin olen kiinteistösijoitusyhtiöihin sijoittanut. Suora kiinteistösijoittaminen taas on näppärien ja ahkerien ihmisten touhua, ja siksi sen olen tällä vuosituhannella enimmäkseen jättänyt väliin. Vaikka pörssisijoittamisessa tulee selvää verohaittaa. Toisaalta noteerattua voi treidailla ja toistaiseksi tästä on tullut jotain pientä nököä, vaikka noise trader olenkin.

Tässä vaiheessa on yleensä syytä tehdä Pyysingin herkkyystesti: Ottaisinko, ellei jo melko paljon olisi. Toki ottaisin.

Vaikka koronatilanteen heikkeneminen saisi ihmiset taas pysymään kotona, näytöt on annettu sen puolesta, että aika pian ne palaavat. Korona on lopulta mennyt kuten muutkin lintuinfluenssat. Ensin ei edes syödä kanaa. Sitten hetken päästä kyllästytään ja paijataan eläviä kanoja vanhaan malliin.

0
0
4.8.2020 - 12:09 #45489

FiilisVoittaa

-338
Liittynyt:
24.7.2020
Viestejä:
112

Ei ollut tarkoitus trollata. Onnea hienosta tuloksesta. Uskoisin, että isot ruokakaupat kannettelivat hienosti Cityconia. 

0
0
4.8.2020 - 12:27 #45491

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765
FiilisVoittaa kirjoitti:

Ei ollut tarkoitus trollata. Onnea hienosta tuloksesta. 

Ottamatta kantaa kirjoitustesi sisältöön muuten niin hattu päästä tällaisesta forumeilla hyvin harvinaisesta käyttäytymisestä. 

0
0
4.8.2020 - 15:24 #45502

von Fyrckendahl

+806
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1142
Aki Pyysing kirjoitti:

yhtiöiden agendadissaaminen ei ole Sijoitustiedon core-sisältöä.

Dissaajat ovat silti hyödyllisempiä kuin perustelemattomat tiedonannot tyyliin Sipaisin hintaan x,xx. Keventelin x,xx. Dissaajilla saattaa olla jokin hämärä pointti, joka tosin helposti peittyy mahdollisen viihdearvon alle.

0
0
4.8.2020 - 15:40 #45503

JR

+5055
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
von Fyrckendahl kirjoitti:

 

Aki Pyysing kirjoitti:

yhtiöiden agendadissaaminen ei ole Sijoitustiedon core-sisältöä.

 

Dissaajat ovat silti hyödyllisempiä kuin perustelemattomat tiedonannot tyyliin Sipaisin hintaan x,xx. Keventelin x,xx. Dissaajilla saattaa olla jokin hämärä pointti, joka tosin helposti peittyy mahdollisen viihdearvon alle.

Perustelematon dissaaja on täysin hyödytön.

Oston tai myynnin ilmoittaminen on arvokkaampaa kuin täysin perustelematon dissaaminen/hehkutus - kummassakaan ei selitetä ajatuksen logiikkaa, mutta ensimmäisessä tapauksessa ajatuksen esittäjä on panostanut jotain ideansa puolesta, eli edes hän itse jossain määrin luottaa ajatukseensa.

0
0
4.8.2020 - 15:48 #45504

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2765
von Fyrckendahl kirjoitti:

 

Aki Pyysing kirjoitti:

yhtiöiden agendadissaaminen ei ole Sijoitustiedon core-sisältöä.

 

Dissaajat ovat silti hyödyllisempiä kuin perustelemattomat tiedonannot tyyliin Sipaisin hintaan x,xx. Keventelin x,xx. Dissaajilla saattaa olla jokin hämärä pointti, joka tosin helposti peittyy mahdollisen viihdearvon alle.

Eri mieltä siinä, että itse ainakin saan lisä-arvoa kun Aki puolihuolimattomasti kirjottaa miten on kevennelly/lisäilly. 

EDIT: = What JR said.

Sensijaan sen verran saa JR kanssa olla kerrankin eri mieltä, että musta hehkutuksissa blogeissa on ihan pointtia mutta muualla ei niin paljon. Blogeissa resultwise onnistumisten kategorinen poisjättäminen on long run nihkeää  koska esimerkiksi vääristää totuutta jos saa vain kertoa vastoinkäymisistä. Toinen syy on musta sitten ihan kirjoittajan motivointi eli kun ei makseta mitään niin kyllä musta omassa blogissa sopii välillä tuuletella. Ei niitä ole pakko lukea kun taas esim. yhtiöketjuissa eri logiikka eli jos joku liikaa tuulettelee niin nihkeää niille, jotka haluisivat lukea/osallistua firman substanssien puimiseen.

0
0
4.8.2020 - 17:32 #45513

Aki Pyysing

OP
+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540

Vähän kiukuttelen itselleni, kun en ottanut mihinkään salkkuun Citykania alta @6,50, vaikka kaikki taivaan merkit olivat kohdallaan ja olin jaksanut kuunnella jopa melko puuduttavan tunnin audiocastinkin. Mutta olisin joutunut ostamaan kalliimmalla kuin mitä olen myynyt tai nostamaan riskiä salkuissa, joissa en sitä oikein halua. Sanoisin, että hame päälle, ellei se olisi seksististä ja setämäistä. Nythän lappu huitoo jo @6,70. Toisaalta jos se menee suorasuihkutuksella vaikka kasiin, ei miulle kai kovin huonosti käy.

Tähän nousuun istun kostoksi käsien päällä ainakin johonkin seiskaan.

0
0