hauturi wrote:
JR wrote:
Ja ne nykyset nuoret on muuten keskimäärin ihan vitusti parempia ihmisiä kuin mun lapsuudessa, eli tuskin tuokaan muutos nyt on ainakaan väärään suuntaan vaikuttanu.
Minulla on tosi vähän kosketuspintaa nuoriin, joten voi olla että olen ihan hakoteillä kommenttini kanssa. Voi olla että keskimäärin ovat parempia ihmisiä (siitäkään en ole ihan varma, itse ajattelisin keskiarvon pysyneen suunnilleen samana), mutta tuntuu että ainakin keskihajonta on kasvanut rajusti.
Itselläni on yhä ja tällä hetkellä kosketuspintaa. Lapsiin ja nuoriin. Se nyt ensimmäisenä, että puhe ja diagnostiikka mentaalipuolen haasteista on ihan eri sfääreissä nykyään. Noin kaikki, oikeasti, ovat mielenterveys haasteissa tai diagnooseissa jossain vaiheessa lapsuutta-nuoruutta nykyään. Terapiassa käynyt myös, valtaosa, lapsistakin. Ainakin vähän juttelemassa. Näin ainakin Helsingin "paremmissa" piireissä. Tuntuu, että valta-osa popsii myös jotain lääkkeitä jossain vaiheessa - unilääkkeitä tai vähintään melatoniinia jos ei muuta.
Tästä huolimatta sanoisin, että paremmin menee kuin aiemmin. Mäkin muistan kun yläasteella kiusasivat yhtä poikaa meidän luokalla niin paljon, että lopulta se tappo itsensä. Kiusasivat, kun oli lapsena saanu pahat palovammat. Eipä siinä kukaan lääkkeitä vetänyt tai diagnoosia saanu mut aikas nihkeetä vs. nykyaika, silti. Nykyään on ihan eri tavalla lupa olla heikko ja vaikka olla pois koulusta välillä, jos nukkuu huonosti yön. Mun isä oli orpo 12v ja hiihti metsän läpi 7km kouluun talvisin umpihangessa. Et näitä haasteita on jotenkin aika vaikea verrata kun meininki niin eri sfääreistä mutta musta nykyään menee paremmin. MT-Asioita on pinnalla ja siksi diagnooseja ja hoitoja paljon mutta rankempaa aiemmin oli kun ei hoidettu.
Farseer wrote:
Pistin ekat isommat riskibetsit vaaleihin, Stubbin voittoa vastaan lay 1,29 runsaat parisataa niin että Stubbin häviöllä tulisi tulisi 800.
Todennäköisin voittaja se on toki tällä hetkellä, mutta monta viikkoa ennen vaaleja en usko 75% todennäköisyyteen, enemmänkin 50-50. Vedonlyöntimarkkina tuntuu aika vahvasti kuitenkin vetäytyneen sille puolelle, että Stubbin juna jatkaa voittojen tiellä gallupeissa ja vaaleihin asti.
Aiemmin pistänyt pieniä betsejä Rehnille ja Urpilaiselle about 30x kertoimilla.
Ei musta huono betsailu. Toki Alex on favo mutta ei kyllä tikkataulushortsimies ole valtiomiesmäisin eli jos sattuu Venäjän kiusanteko yltymään, niin voi momentum kärsiä. Stubb on ehkä enemmän hyvien aikojen uudistushenkinen pressa kun taas kovempina aikoina vaaditaan kovuutta jossa häntä ei ole testattu.
Edelleen, Stubb on suosikki voittamaan, kyllä. Tasarahalla isolla kiinni istana eli kyse on vaan kertoimesta. Rehn on tylsä mutta vakaampi ja ehkä vakuuttavampi puhuva pää kovissa paikoissa Venäjän suuntaan. Ja Venäjä saattaa jotain flippailla ennen vaaleja...miksipäs ei, mitäpä heillä on menetettävääkään enää Suomen suuntaan.
Viikonlopun piti olla date weekend ja ihana sellainen olikin. Aikas kuuma tyttöpari ilahdutti meitä tai ainakin mua Flamingossa. Jännästi taustalla puoli huolimattomasti tapahtui aika isoja elämäjuttuja. Ihan vieläkään ei kivi ehkä ole sammaloitunut. Kivi...got it, pokerianalogia ;D
Yksi kämppä taisi mennä myydyksi ja kaupat syvällä landella to aamuna. Reissuhommia. Myöskin taisi tulla unelmakämppä vuokrattua vkl aikana - takaisin ihmisten ilmoille kaksikerroksiseen Town Houseen JR:n naapuriin ja yhteisasumista MN, rakkaan koiran jne kanssa. Oletan, että koira jatkaa nukkumista mun pään päällä.
Pelkäyslinellä voisi miettiä, miten avoimmuuden käy mutta valta-osa avoimesti elävistähän asuu yhdessä et se on kyl ihan vaan järjestelykysymys. Toki jotain uudelleenasetuksia aivokemiaan tarvii mutta ei ole ensimmäinen kerta sitä hommaa.
Ilmeisesti aika vuokraajan markkina edelleen, cash is king ja saa aika lailla sanella, näköjään.
Sit tuli hommattua reissu. Uusi vuosi Abu Dhabin biitsillä yksityisrannalla katsomassa, kun öljyrahaa laitetaan taivaalle ja next day risteilijälle jossa pervekkeellinen hytti 16. kerroksessa ja vesipuisto seitsemännessätoista. Eletään, vielä kun on elämää. Se on paras henkivakuutus imo. Katkeruutta vastaan ainakin. Aurinkohoitoa.
Things, they happen, that's what they do. Pörssissä vähän hiljaista, kattellaan liikkuja. Hauskaa se kyllä, että kaikki kolme salkkua vihdeällä kun tuli paineltua ineen hyvään aikaan. Esimerkiksi OST:n Cityconit KA alta 5e ja Nordnet kokonaisuudessan salkku +1,76%. Ei iso prossa mut kiva etumerkki näissä oloissa.
Jännä kyllä, pe iltana en tiennyt näitä tapahtuvan. Joskus ei_toimistoaikana tapahtuu *3 toimistohommia, treffailun ohessa.
EDIT: myöskään siis edeltäjältään Sievi Capitalilta ei tullut koskaan CMD eli tämä on ensimmäinen ever; 44 miljoonan nakkikioskille. Ihan uskottavasti toimari sanoikin, että idea on ihan vaan kertoa, mitä KH group sisältää kun tunnettuus on tosi huonoa. En oikeen nää, miten lisätunnettuus kun lähtökohta on aikas vähäinen voisi olla huono asia. Tai siis toki jos ilmestyisi ihan hirveästi paskaa joka panikoisi nykyiset omistajat mutta nykykurssiin sitä pashaa on kyllä jo leivottu sisälle ihan huolella.
Tein uuden sijoituksen. Idealla pitkäaikainen kun lappu niin pieni, että mikään treidaaminen ei kauheen järkevää.
KH Groupilla tulee ensimmmäinen CMD (Capital market day) 29.11. Firma on kokenut tänä vuonna muutoksen sijoitusfirmasta monialayhtiöksi ja hommat luvuissa vähän vielä sekavat. Plan on divestoida jopa kaikki paitsi ne KH koneet. Iso osa KH koneiden toiminnasta on maansiirtokoneita joka toki asuntorakentamisen osalta aika nihkeässä vaiheessa. Eli siis puhutaan rakentamisen alkupäästä joka jo nyt aika jumissa toisin kuin loppupää. Kuitenkin ihan säällistä tulosta tehnyt Pro Forma 2023.
Idea lähinnä se, että täyspäinen firma ja jalat maassa oleva johto, matala arvostus.
JA
Tän uuden muodon tunnettuus (ent. Sievi Capital) todella pieni eli CMD ei oikein voi kuin kasvattaa kiinnostavuutta. Market cap 44 megaa eli nakki-kioski. Ehkä joku tarttuu matalaan arvostukseen joten mä tartuin ennen CMD. Mikä voisi olla innostavampaa kuin rakentamisen parissa puuhasteleva liikevaihtoaan pienentämään pyrkivä (=divestoinnit) epälikvidi lappu!
Tämä pikkulappu on Velholla 10% painotuksella eli jäätävä ylipainotus. Tietää alasta tai ainakin alan liepeillä paljon asioita ja on muutenkin fiksu löytämään kohteita. Tämä on osin peesilappu mutta ei täysin. Osin on timing-lappu eli kun uusi sekavan kuuloinen firma pitää ensimmäisen CMD tässä markkinatilanteessa niin nähdäkseni jos vaikuttaa, niin väkisinkin se vaikutus on positiivinen. Hypätään nyt kyytiin ja koitetaan roikkua pitkään - tää olis ollu hyvä lappu myös OST.
Toki myös ihan vaan tykkään tylsistä firmoista jotka toimii nihkeässä markkinatilanteessa. Näkyy arvostuksessa usein, niin tässäkin. Ja toki tykkään firman nimestä: miten voisin olla omistamassa siivua "KH groupista"! ;D Omistanhan kinda osan siitä toisestakin KH groupista ja näkisin että jokainen KH group on loppupelissä voittaja.
TL wrote:
Itse olen hämmästellyt miksi Venäjä lähettää kymmeniä tulijoita per päivä. Jos tavoite on aiheuttaa kunnon hämmennystä, miksei tuupattu samoin tein muutama tuhat? Ja jos tässä testataan jotain niin mitä?
Yksi on ainakin, että venäjän pelikirja on on osoittautunut monessa muussa(kin)kohtaa länsimaisittain hämmentäväksi ja jos logiikkaa on, niin sitä on vähän vaikea hahmottaa. Kuten rajan apulaiskomentaja tänään sanoikin, että on vähän vaikea päästä venäläisten logiikan pään sisään siitä, miksi Sallaan tullaan lasten polkupyörillä tai sähköpotkulaudoilla. Huomioitavaa tossa musta muuten se, että rajan apulaiskomentaja puhui suoraan venäläisten toiminnasta, ei viitsinyt edes esittää, että kumma logiikka liittyisi jotenkin tulijoiden omaan ajatteluun.
En oikein halua lähteä arvuuttelemaan venäjän logiikkaa kun se niin usein on ennenkin ollut lähinnä "hajoita, sekoita pakkaa ja koita hallita. Ja trollaa joka väliin". Mutta de factohan tästä(kin) episodista NATO-Suomessa seuraa, että rajaan liittyvää turvallisuutta koordinoidaan NATOssakin ja käytännön kautta harjoitellaan enemmän, kuin ilman tätä venäjän hybriditoimintaa tehtäisiin. Nyt esimerkiksi varmasti varaudutaan kovasti siihenkin skenarioon, että kohta/joskus niitä tulijoita olisikin valtavasti, kehitetään valvontaa venäjän lähikaupunkien ihmisvirroista jne. Sit jos joskus tuuppaavat emnemmän, ollaan valmiimpia. Tai että mitenköhän rajan resurssit, onkohan säästävä Persu ja Kokkarihallitus säästämästä niistä resursseista lähivuosina.
joeplotter wrote:
No miten ois ideana viime öinen uneni, jossa omistit kokonaisen saaren jostain Helsingin edustalta? Hypittiin laiturilta jäiseen mereen kylmäaltistelemaan. Negaa siitä, että selkeesti yritit kelata daamiani kiinnostumaan sun pakanallisista ihmissuhdekuvioista. Sry sir, no can do, täällä vain monoillaan. =D
Hyvät bileet sul kun yli 9am vielä jatku..tai sit pidempi pokkasessio ;D
-----------
Laskupäivä, ihana syy. Stockamannia ainakin tänään tarttunut, 2,48e. Tää on 99% peesilappu - Aki ja Velho - ...ja siitä tulikin ajatus:
Jännästi pörssin puhtaaseen peesaamiseen suhtaudutaan ehkä vähän nihkeemmin kuin Start Up maailmassa siihen, kun Enkeli ilmoittaa, että "sijoitan ihmiseen, en ideaan". Sama asiahan noissa pitkälti. Jos sä luet oikein tyypin kompetenssitason niin sitten enää tarvii yrittää hahmottaa, toimiiko ko. casessa tasollaan vaiko vaikka pilvipäissä sekoilee Twitterissä. Joo, se oli silloin vielä se.
Tässä kiinnosti peeseta kun kaksi hyvin tuntemaani ja arvostamaani eri profiilin toimijaa molemmat innostuu ja tiedän toimivan itsenäisesti. Varsinkin kun eivät ole yhtään niin innostuvia tyyppejä kuin mä. Molemmilla on musta myös omia heikkouksiaan sijoittajina (vaikka tasonsa overall on kova musta molemmilla) joita en tässä halua ruotia mutta juuri siksi kaksi omilla painajaa ja innostujaa on paljon enemmän kuin yksi. En nähnyt valoa oikeastaan kaivella itse, nää on selkeesti kahteen kertaan jo kaiveltu ja eiköhän sieltä joku ilmo Stockmannin armolaukauksesta tms. vuoden sisään tule. Mikä vaan loppu verenvuodolle on varmaan pitkälti +EV verrattuna nykytila eli epätoivoinen kituuttelu ja tappioiden minimointi samalla toimintaa alas ajaen.
TL wrote:
Ai jostain saa lasit tyyliin tänään sisään liikkeeseen ja huomenna lasit naamalle? Mulla on ollut "vähän" pidemmät toimitusajat....
Eiku kävelin Forumin Specsaversille ja alotin tolla mainitulla avauslinellä. 40min päästä oli sattumalta vapaa näöntarkastusaika niin koko homma purkkiin ja ennen näöntarkastusta kipasin Gigantista puhelimen. Siinä näöntarkastuksen yhteydessä näytti jollain koneella, miltä maailma näyttää 1,5 viikon päästä kun rillit on valmiit.
Päätin siis ostaa uudet lasit, kun luin boardin väärin. Viimeksi, 2018, kun näitä alkoi tulemaan niin sitten kans tuli niin aattelin katkasta homman heti. Ja ehkä muutenkin sen näön voi 5v välein tsekata.
Lisää Åb:tä nousupäivänä, 31e. Jos kelpaa Akille, saa kelvata mullekin. Saa omille maksuille RB! ;D
Tilille tupsahti eilen taas 170k. En mä tiedä, ei oo omaa ansiotani mutta kun oon ollut kai varsin avoin tässä parikyt vuotta niin oon sit näistäkin. Ehkä joku voi jotain oppia...esimerkiksi jos taas ryssin jotain isosti. Lisää on tulossa eli voi rauhassa katsoa nyt, mitä loppuelämältä haluaa.
Oikeesti mieluusti tekisin jotain työtä tai yrittämistä. Esimerkiksi kylmävesispotti johonkin superytimeen napostelisi bygätä... Tyyliin kattopulahduspaikka ja sauna, kivat maisemat jne. Mut liian iso investointi toki ja hurjan riskikäs. Mut noi on tosi hot nykyään ja koukuttavaa...ihan superkeskustassa ei oo, kävelyurien varrella. Mut varmaan parempi olisi jonkun hotlan bygätä tollanen yhteyteensä. Tyyliin Pasilan Triplan hotlaan tai Steissille. Uskon kyllä, et olis suosittu kun hyvin tekis ja tiiän nyt 10v kokemuksesta jonkin verran asiakaskokemus-puolesta.
Siinä on vaan se, että ei mulla ole aikaa nyt. Lapsista en halua tinkiä, MN:sta en halua tinkiä, hyvinvoinnista kuten ATM Allas Sea Poolin kylmäaltaista aurinkoisena päivänä en halua tinkiä, treffailusta en halua luopua kun en sitä 90-luvulla ehtinyt niin paljon tekemään. Kavereista en halua tinkiä ja reissuistakaan en halua täysin luopua. Ja koiran rapsuttelut sekä lenkittelyt. Oleminen/downtime...siitä varsinkaan en halua tinkiä - sitä lisää!
Et näin sit kai toistaiseksi; toki alan enemmän keskittyä sijoittamiseen ja se on sisällöllisesti mulle tosi mielekästä puuhaa. Muuten sit yhteiskunnallinen panokseni taitaa olla koittaa olla hyvä ja läsnäoleva isä, samanlainen mies MN:lle ja muille. Kun ihminen voi hyvin, hän on parempi muille ihmisille...jos nyt ei ole psykopaatti tms.
En mitenkään sulje pois, ettenkö joskus vielä jotain tekisi, oon tykännyt tehdä paljon töitä nuorena mutta ennen kuin lapset on teinejä niin tuskin uskallan. Pelkään, että keinutuolissa kaduttaisi, miksi tein niin. Sit kun ovat teinejä niin mun läsnäolo tuskin kiinnostaa ainakaan hetkeen ;D. Muuttomies voisi olla kiva olla, joo, liian vanha sano Pede...mut saahan sitä haaveilla.
Hirveesti ei siis ole muutoksia luvassa, elämäni on tosi mun näköistä. Ehkä helpompi nyt ottaa rennommin...esim nyt mietin mennä kassulle 17 alkuun mutta valitsinkin lopulta näpytellä tätä ja suunnata myöhemmin muualle.
Ostin kylläkin kolmet lasit (1100e) ja kännykän (99e, "Nokia") eilen, nollasta sataan max 2h - en tykkään shoppailla. Jos mut saa sisään niin käytännön salemyyntiä luvassa. Lasiliikkessä aloitin "tarvitsen uudet lasit - en tiedä näistä mitään" ja kännyliikkeessä "tarvitsen uuden kännyn - en tiedä näistä mitään". Hymyllä ja avoimella tietämättömyydellä sai 2/2 superpalvelua! Kuulemma oli korkea aika hommata uudet lasit ja kyllähän maailma hyvin erilaiselta näytti. Ehkä se ballermoment oli, että otin kolmannetkin, aurinkolasit vahvuuksilla. On kivempi talvella Filippiineillä juosta rantoja ja vaihdella "laadusta" toiseen Spotilla.
Aki Pyysing wrote:
Kannattaa suorittaa avoimessa kurssi pari ja katsoa maistuuko se. KTM-tutkintoon sisältyy varmasti vieläkin kaikenlaista hömpänpömppää, että +EV siellä ei kaikkien kurssien opiskeleminen todellakaan ole. Toisaalta jos suoritaa ne pahvit, voi kehuskella olevansa kauppatieteiden maisteri. Ainakin itärajalla sillä on vielä statusarvoa. Tai vähintään vanhempien luona.
KTM voi olla myös ihan hyödyllinen lappu miehenä deittejä netistä hakiessa.