Juha

+1389
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1502

https://spinnovagroup.com/fi/itf/

"Spinnova Oy (”Spinnova” tai ”Yhtiö”), yhtiö, joka on kehittänyt vastuullisen tuotantoteknologian uudelle käänteentekevälle, SPINNOVA®-kuituna tunnetulle tekstiilikuidulle, julkistaa suunnittelevansa listautumisantia (”Listautumisanti”) ja listautumista Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Yhtiön tuotantoteknologia mahdollistaa SPINNOVA®-kuidun valmistamisen useista raaka-aineista, mukaan lukien puu- ja nahkajäte sekä muista uusiutuvista raaka-aineista, kuten maatalousjätteestä, elintarvike- ja juomateollisuuden jätteestä ja tekstiilijätteestä. "

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/spinnova-suunnittelee-listautumista-helsingin-porssin-first-north-listalle/a94537f3-f799-41ef-91d5-775d72028488

"Tekstiiliteollisuuden yhtiö Spinnova suunnittelee listautumista Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle.

Osakeannilla kerättävien bruttovarojen odotetaan olevan noin 100 miljoonaa euroa."

"Vuonna 2017 liikevaihto oli 46 000 euroa, sitä seuraavana vuonna 190 000 euroa ja vuonna 2019 se oli 758 000 euroa.

Vuonna 2019 liiketoiminnan tulos oli -1,8 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli 63,37 prosenttia."

0
0
28.5.2021 - 20:39

aliisan_avaimet

+560
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
544

Tähän voisin mielelläni mennä mukaan jos hinta on kohtuullinen. Puukuituiset vaatteet voivat hyvinkin olla megatrendi, ja annin kokokin on aivan eri luokkaa kuin useimmilla muilla listautujilla. Isosti rahaa tehtaaseen ja kansainvälistymiseen.

0
0
28.5.2021 - 21:26

Esa78

+18
Liittynyt:
3.3.2021
Viestejä:
23

SEC kun pakotti jenkki/vietnam spidersilk playsta ulos niin saatan tähän jopa lähteä. Riippuu vähän arvostuksesta.

0
0
29.5.2021 - 01:27

Hynägrande

+1783
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1230

Nyt alkoi kiinnostamaan. Verrattuna joihinkin muihin, tällä firmalla on muutakin kuin hienoja visioita lupausten takeena. Muutamia positiivisia havaintoja:

  • vain uusia osakkeita, vanhat omistajat eivät myy mitään.
  • "We currently have 36 international patents granted and 40+ more pending" - erittäin hyvä! 
  • isoja kansainvälisiä partnereita/asiakkaita lista.

Muutamia negatiivisia kysymysmerkkejä:

  • mikä on prosessin kustannus energiassa ja muissa inputeissa, onko se kaupallisesti menestys nykyisillä kustannusrakenteilla? Vai pitääkö sitä kehittää että se voi lyödä kaupallisesti läpi?
  • firman liikevaihto on pieni. Kassavirta on vasta tulevaisuudessa.
  • lupaus "ilman kemikaaleja ja vettä" kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Asia ehkä selviäisi patenteista, mutta voisihan sitä nyt vähän avata kun kuulostaa niin utopialta. 

 

0
0
29.5.2021 - 10:02

Jaatinen

+28
Liittynyt:
29.9.2019
Viestejä:
36

Mielenkiintoiselta vaikuttaa. Tässä hesarista poimittua:

Spinnova ei liuota sellua, vaan se käyttää raaka-aineena niin hienoksi jauhettua sellua, että siitä voidaan puristaa kuitua suoraan. Mikroselluloosamassaan lisätään sen virtausta parantavaa kemikaalia. Massa puristetaan pienten suutinten läpi kuiduksi, joka on kuin hyvin ohutta paperinarua. Lopuksi kuitu kuivataan.

Spinnovan Poranen arvioi, että rakenteilla olevan tehtaan tuote pärjää hintakisassa jo lyocellille. Suurimmat kustannukset Spinnovan tuotannossa tulevat raaka-aineen jauhamisen ja kuidun kuivaamisen vaatimasta energiasta.

https://www.hs.fi/talous/art-2000007981970.html

https://www.hs.fi/talous/art-2000007989175.html

0
0
10.6.2021 - 21:47

segesege

+114
Liittynyt:
26.3.2020
Viestejä:
115

Osallistun, joo. Tällä kertaa olen tosin hieman biased alan ja teknologian suhteen, eikä kyseessä ole vain sijoitus muiden joukossa, joten ruotikoon joku muu tunnuslukuja tarkemmin... 

0
0
11.6.2021 - 00:35

Hynägrande

+1783
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1230
Esa78 kirjoitti:

Kyllä tässä aineksia on kehittyä miljardiyhtiöksi. Isosti kyllä lähdetään kun annin jälkeen markkina-arvo 390M luokkaa. Aion osallistua antiin vaikka hieman arvokkaalta tuntuu..

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/5dbb2c66-3a9b-4f42-ae5f-e21c22344eef?ref=ampparit:79cd

Jep, this is the way. Firman tarina on kertaluokkaa uskottavampi kuin nightingalen ja valuaatio samaa luokkaa. Vaikea arvioida silti todennäköisyyksiä, riskibisnestähän tällaiset aina ovat. 

Kyllä mä tätä merkkailen.

0
0
11.6.2021 - 08:41

Warre-Karhu

+27
Liittynyt:
18.2.2016
Viestejä:
23

Osallistun myös itse antiin. Ennen Adidaksen ilmoitusta liittymisestä antiin, oli suunnitelmani osallistua antiin ja myydä ensimmäisinä päivinä positio pois, ilmoituksen jälkeen luultavasti tarkastelen positiota pidemmällä horisontilla. Seuraavaksi muutamia kommentteja yhtiöstä ja hieman vertailua kilpailuun.

Alan selkeä markkinajohtaja on Tencel, jonka tunnettuvuus ja markkinaosuus on Spinnovaa huomattavasti suurempaa. Tämä oli yksi syistä miksi alunperin ajatuksena oli pelkästään osallistua antiin ja myydä heti saatu positio. Adidaksen mukaan tulo kuitenkin mielestäni kompensoi tätä huomattavasti. (https://trends.google.com/trends/explore?date=today%205-y&q=Tencel,Spin…)

Tencellin teknologia perustuu sellon liuottamiseen ilman sellun mekaanista hiertämistä. Liuotus tehdään veden ja orgaanisten liuottimien avulla. Vedenkulutus ja näiden liuottimien kulutus on kuitenkin normaaliin tekstiili-teollisuuteen marginaalista, koska liuotus prosessi on suljettu silmukka, jossa 99% vedestä ja liuottimista pysyy prosessissa. Heikkouksina on että Tencel melko todennäköisesti joutuu käyttämään "Fluff" sellua tuotantoon, joka on normaalia kemiallisesti tuotettua sellua kalliimpaa. Jos Tencel käyttää kemiallista sellua tuotantoon, tarkoittaa tämä että jonkilaista sellun hiertämistä tarvitaan, joka lisää energian kulutusta huomattavasti.

Spinnova pohjaa teknologiansa pelkästään raaka-aineiden hiertämis prosessiin. Tämä on todella paljon energiaa kuluttava prosessi, missä puhutaan yhden jauhimen kohdalla kulutuksessa useista Megawatti tunneista (n.2-20MWh , riippuen käytetyn jauhimen koosta). Jauhin tuottaa täten myös valtavasti lämpöenergiaa, joka käytetään höyryn tuottamiseen, jolla kuivataan tuotettu kuitu. Tämä lisää prosessin hyötysuhdetta siten, että suuren energian käyttäminen jauhamiseen on taloudellisti mitenkään järkevää.  Tämä prosessi käytännössä on kopio tietyn tyyppisten paperikoneiden prosessista. (https://www.youtube.com/watch?v=ViLoDVqFwko&t=4s Spinnovan prosessin esittely)

On mielenkiintoista nähdä miten Spinnova alkaa saamaan markkina-osuutta ja kuinka nopeasti. Vaikka tässäkin puhutaan hienona ja vihreänä "uutena" teknologiana, on prosessi taustalla kuitenkin jo erittäin vanha ja tuotteen käyttökohde vain erillainen. Lopulta näidenkin kohdalla tulee ratkaisemaan hinta kilpailu, näiden tekstiili-kuitujen ollessa kuitenkin suhteellisen matalan jalostusasteen tuote.

0
0
11.6.2021 - 11:10

Hynägrande

+1783
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1230

[quote=Warre-Karhu]

Osallistun myös itse antiin. Ennen Adidaksen ilmoitusta liittymisestä antiin, oli suunnitelmani osallistua antiin ja myydä ensimmäisinä päivinä positio pois, ilmoituksen jälkeen luultavasti tarkastelen positiota pidemmällä horisontilla. Seuraavaksi muutamia kommentteja yhtiöstä ja hieman vertailua kilpailuun.

Kiitoksia erittäin tiiviistä yhteenvedosta. Juuri tällaista ymmärrystä halusinkin lisää, vaikka päätin jo merkata osakkeita. 

0
0
11.6.2021 - 16:10

JP

+447
Liittynyt:
12.2.2019
Viestejä:
267

Merkintähinta 7,61e / osake ja minimimerkintä 100 osaketta, eli 761e.

Ylimerkintätilanteessa yhtiö pyrkii hyväksymään sijoittajien merkintäsitoumukset 50 tarjottavaan osakkeeseen saakka kokonaan sekä tämän määrän ylittävältä osalta allokoimaan tarjottavia osakkeita merkintäsitoumusten täyttämättä olevien määrän keskinäisessä suhteessa.

Osakkeita yleisöannissa tarjolla alustavasti 657 030 eli karvan alta viiden miljoonan euron edestä. 13 140 merkitsijää tietäisi sitä, että jokainen saa sen 50 osaketta. Tuon merkitsijämäärän yli ollaan menty reilusti esimerkiksi Kreaten annissa (18 600).

Lisäosakkeita on tarjolla 1 971 090, ja sieltä voidaan allokoida tarvittavat 50 osaketta tuon merkitsijämäärän ylitykseen. Mutta tulisiko sieltä tarjolle yleisöantiin sen enempää, vai menisikö loput instikoille?

Minimimerkintä oli Netumin annissa optimistrategia pettymyksien välttämiseen (2,3% merkintä ylittävältä osalta) ja saattaa olla tässäkin, vaikkakin Netumissa oli tarjolla reilusti alle viiden miljoonan euron potti, eikä siten ole suora vertailukohta.

0
0
11.6.2021 - 20:45

aliisan_avaimet

+560
Liittynyt:
2.6.2020
Viestejä:
544

Hintahan ei perustu yhtään mihinkään, toiveisiin ja odotuksiin lähinnä. Kalustoa on 120k edestä ja liikevaihtoa tehty 250k edellisvuotena. Nykyhinta saattaa olla perusteltu vuonna 2025, tai sitten ei, riippuen ihan yhtiön kehityksestä, Saturnuksen kulmasta Venukseen nähden, sekä hameiden pituudesta.

Aion merkata minimit, kun tuo 6500 sijoittajaa yleisöantiin tullaan ylittämään reippaasti ja pikavoitto on taattu. Vaikka suomalaista puukuitua mielellään omistaisikin, niin ei nyt ihan mihin tahansa hintaan.

0
0
12.6.2021 - 09:01

k70

+245
Liittynyt:
8.2.2020
Viestejä:
155

Spinnova on sellainen yritys, jollaisia Suomi tarvitsee tulevaisuutta ajatellen. Potentiaalia on valtavan paljon ja itse osallistun antiin minimeillä enkä ole hakemassa pikavoittoja.

Tässä täytyy kuitenkin pitää mielessä, että tehdasta ei vielä ole ja ostat suomalaista ratkaisua globaalien haasteiden ratkaisemiseksi. Tämä case on sellainen, jollaisten avulla maailmaa voidaan muuttaa.

Kannattaa muuten kuunnella #rahapodi 248, jossa Spinnovakin mainitaan. Spinnovassa on siis vahva VTT:n tausta.

0
0
12.6.2021 - 12:53

Eläinkauppa al…

+5
Liittynyt:
1.2.2021
Viestejä:
14

Sijoita siihen mitä ymmärrät, on joku joskus sanonut. No tätä bisnestä en ymmärrä mutta tunne on vahva, samalla periaatteella menin myös toisen kerran naimisiin.

0
0
14.6.2021 - 10:47

jippej

+596
Liittynyt:
29.8.2017
Viestejä:
271
k70 kirjoitti:

Spinnova on sellainen yritys, jollaisia Suomi tarvitsee tulevaisuutta ajatellen. Potentiaalia on valtavan paljon ja itse osallistun antiin minimeillä enkä ole hakemassa pikavoittoja.

Samaa mieltä ja minulle ihan ok, jos ei pompi mitään 30%+ avaukseen, niiin jäänee seurantaeräksi merkatut. Jos pomppaa reilusti, niin kiertoon menee ja yhtiö jätetään muuten seurantaan. ~20 minuuttia kellotin "analyysiin"=yritin etsiä miinoja antimateriaalista ja merkintään. 

ps. "tarinalistautujiin" on paljon helpompi osallistua, kun liikevaihto ja tase on lähes nolla, eikä jää mitään laskettavaa.

0
0
16.6.2021 - 11:40

Soloton

+1
Liittynyt:
28.5.2021
Viestejä:
6

Osallistun. Kiinnostava yritys ja tulevaisuuden kuituyritys. Tässä on sitä ns. innovatiivisyyttä. Adidas ja muut suuret mukana. Merkintä voidaan keskeyttää 18.6.2021 klo 16:00, joten vielä ehtii miettiä ja kerätä rahaa muista asseteista, jos pääsis vielä instikkamyyntiin?

0
0
16.6.2021 - 17:44

Lenheeti

+17
Liittynyt:
20.11.2019
Viestejä:
19

Onko joku täältä jo osallistunut instituutio-antiin? Toisella palstalla kerrotaan ongelmista, ettei onnistu normaalisti soittamalla Carnegielle. Ohjaavat tekemään merkinnän oman pankin kautta, josta se ei myöskään onnistu. Ajattelin että onko joku onnistunut merkinnässä, ja mitä reittiä?

0
0
18.6.2021 - 10:50

Aki Pyysing

+13106
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6935

Tein neljä pientä merkintää ajatuksella ota rahat ja juokse melko pian. Katson näiden merkitsemisen lähinnä tuntityöksi. Jos menee minuutti per merkintä, pääsee ihan kivoille tuntipalkoille.

Hinnoittelut ovat niin kalliitta, että en jaksa tehdä muuta analyysiä kuin lukea Karon jutut https://www.taloustaito.fi/Rahat/spinnova-on-impaktisijoittajan-namupal…, sillä ´tässä markkinatilanteessa väistelen pahaa ohilaukausta ja siten instituutiomerkintöjä.

0
0
18.6.2021 - 15:20

Kekkoslovakki

+511
Liittynyt:
2.4.2018
Viestejä:
332

Minulla ei ole mitään estoja olla mukana pitkäänkin, mutta jos tämä hypettyy esim. miljardin firmaksi ennen kuin liikevoitosta on tietoakaan, niin myyntiin menee.

0
0
18.6.2021 - 21:49

Mikael Hakim

+62
Liittynyt:
20.10.2018
Viestejä:
31

Eikö ketään muuta ihmetytä lähes totaalinen kritiikittömyys Spinnovaa kohtaan? Omissa kirjoissani yhtiö tarjoaa oikeastaan samaa tavaraa hieman eri paketissa kuin muutama kuukausi sitten listautunut Nightingale. Pilottivaiheessa oleva tuote, ei selvää bisnesmallia tiedossa, maailmanvalloitus alkaen joskus vuonna 2025, valuaatio luultavasti 5-10x siitä millä kukaan teollinen sijoittaja olisi valmis yhtiöön panostamaan. Spinnovassa vielä kirsikkana kakun päällä ison tehtaan ylösajo, joka voi mennä aika monessa kohtaa vihkoon ja vähintään myöhästyä vuosikausilla.

Nightingale teilattiin erinäisissä someissa täysin ja listautuminen jossain määrin epäonnistui, kun taas Spinnovaa on nettifoorumeiden perusteella merkannut naapurin koirakin ja keississä nähdään pelkkiä mahdollisuuksia.

Itse kyynikkona näkisin, että molemmissa on kyse hienosta tarinankerronnasta ja hyvin kreatiivisesta tavasta maksimoida vanhojen omistajien exit. Siinä sivussa saadaan kasvatettua lottolipukkeen osumatodennäköisyyttä olemattomasta hyvin pieneen. Sattumoisin myös sama mies taustalla molemmissa listautumisissa. Joku voisi tietysti nähdä positiivisena asiana, että Suomesta löytyy edes joku noin rohkeasti äärilöysän rahan aikakauden hyödyntävä henkilö.

No, pitää myös muistaa että osakemarkkinoilla optimisti on kuningas ja pessimisti hyvin harvoin tekee rahaa.

0
0
19.6.2021 - 12:28

Warre-Karhu

+27
Liittynyt:
18.2.2016
Viestejä:
23

Olen sinällään Mikaelin kanssa hieman samoilla linjoilla. Teknologia sinällään ei ole uutta, lopputuote on paperi arkin sijasta erittäin kapeata "paperi" lankaa,kuten aikaisemmin todennut ja tuote on huomattavasti matalamman jalostusasteen tavaraa, mitä konsensus tällä hetkellä ajattelee. Tässä kuitenkin positiivisena puolena on että riskit uuden ison skaalan tuotantolaitoksen kanssa pienemmät, kuin yleinen mielipide tällä hetkellä arvioi. 

Tämän lisäksi esitteessä esitelty halut toimittaa luksus-brändeille kangasta. Tätä kuitenkin ko pahin kilpailija Tencel tekee kaikkien isoimpien luksus brändien kanssa. Ollut myös kiinnostavaa miten suurimmaksi osaksi Tencel ohitettu myös yhtiön ja monien muiden osalta vaikka selkeä markkina johtaja tällä hetkellä tuotetun kuidun kuin tunnettuvuuden osalta. 

Spinnovan ekologisuus on tasan niin ekologista kuin jauhamiseen tuotettu sähkö on.

Tein itse kuitenkin merkinnän myös, mutta aion myydä saamani osuudet alkuun. Mielenkiinnolla jään kuitenkin seuraaman Spinnovan kehitystä. Itse näen tällä hetkellä tärkeimpänä että Spinnovan lappuja alkaisi tulemaan vastaan tyttöystävän uusien vaatteiden mukana, kuten Tencellin lappuja tullut jo useasti. Google Trendseistä myös hyvä vertailla yleistä tunnettuvuutta Spinnovan ja Tencellin välillä ja jos tämä ero lähtee pienenemään, on Spinnovalla osattu tehdä asioita oikein. 

0
0
19.6.2021 - 13:09

segesege

+114
Liittynyt:
26.3.2020
Viestejä:
115

Vaikken suoranaisesti eri mieltäkään ole, niin ihan Nightingaleen en vertaisi, sillä terveydenhuoltoalan tuotekehittäjät ovat järjestään ihan puhtaita lottolappuja ja epäonnistuessaan täysin hyödyttömiä jolloin minusta se riittävän alhainen valuaatio on ehdoton edellytys järkevään sijoitukseen. Tämäntyyppisessä bulkkituotteessa taas on paljon enemmän niitä välimallin skenaarioita nopeamman/hitaamman maailmanvalloituksen ja totaalisen epäonnistumisen välillä. Esim. Spinnovan patenteilla voi olla jonkinlaista arvoa vaikkei omalla liiketoiminnalla heti Tenceliä syrjäytettäisikään. Mutta joo, toisaalta tarinalistautuja on aina tarinalistautuja, ja ehkä Suomen puukuitu/tekstiilialan infra ja historia sitten ovat osasyynä siihen että tämä tuntuu nyt kaikkia innostavan. 

0
0
24.6.2021 - 15:56

hauturi

+3211
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2372
Aki Pyysing kirjoitti:

Tein neljä pientä merkintää ajatuksella ota rahat ja juokse melko pian.

Joko juoksit? Itse noudatin tätä ja juoksumatkalle mukaan jäi n.  230 euroa n. vartin puuhastelusta.

0
0
25.6.2021 - 00:24

jippej

+596
Liittynyt:
29.8.2017
Viestejä:
271

Itse laitoin kiertoon @9,98. Jään seuraamaan ja olen yllättynyt, jos ei tule parempaa ostopaikkaa lähivuosina. 

0
0