Olet täällä

Koskisen

12
7778
11.11.2022, 09:49
#1
+1452
Liittynyt:
9.6.2014, 17:41
Viestejä:
1414

Koskisen, yli satavuotias perheomisteinen puunjalostaja, suunnittelee listautumisantia ja sen osakkeiden listaamista Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Koskisen pyrkii keräämään noin 30 miljoonan euron bruttovarat. Annissa saadut nettovarat on tarkoitus käyttää pääasiassa Koskisen kasvustrategiaa tukeviin investointeihin. Koskisen osakkeiden suunniteltu listautuminen mahdollistaa pääsyn pääomamarkkinoille, omistuspohjan laajenemisen ja osakkeiden likviditeetin lisääntymisen. Listautuminen ja lisääntynyt likviditeetti mahdollistaisivat myös osakkeiden käyttämisen tehokkaammin vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa. Lisänäkyvyyden odotetaan myös lisäävän edelleen Koskisen tunnettuutta yleisön keskuudessa ja työnantajana.

Seuraavat ankkurisijoittajat ovat antaneet listautumisantiin liittyen merkintäsitoumuksia, joissa ne ovat tietyin tavanomaisin edellytyksin sitoutuneet merkitsemään tarjottavia osakkeita yhteensä noin 15 miljoonalla eurolla, edellyttäen, että listautumisantia edeltävä yhtiön koko osakekannan arvostus on enintään 109 miljoonaa euroa.

https://koskisen.fi/sijoittajille/listautuminen/

1
+1
0
-1
1
0
11.11.2022, 10:00
+1466
Liittynyt:
21.8.2017, 23:04
Viestejä:
1061

109 millin valuaatio ei tunnu kovin pahalta jos numerot on tän suuntaisia:

"Koskisen arvioi sen liikevaihdon vuonna 2022 pysyvän samalla tasolla vuoden 2021 tasoon verrattuna, ja sen oikaistun käyttökatemarginaalin kasvavan vuonna 2022 vuoden 2021 tasoon verrattuna. Koskisen arvioi liikevaihdon olevan noin 310 miljoonaa euroa ja oikaistun käyttökatemarginaalin 21–23 prosenttia 31.12.2022 päättyvällä tilikaudella. Koskisen arvioi, että vuonna 2023 sen liikevaihto ei ylitä vuoden 2022 tasoa, ja sen oikaistu käyttökatemarginaali on 12–14 prosenttia."

 

ja rahat käytetään investointeihin ja tavoite 2027 on 500 miljoonan liikevaihto. Ei mikään raketti jos 2022 tehdään 310 milliä ja 2027 500 milliä, mutta kuulostaa ihan mukavilta noi valuaatiot.

Vahvasti seuraan.

 

 

 

3
+1
0
-1
3
0
11.11.2022, 12:33
+61
Liittynyt:
20.10.2018, 13:12
Viestejä:
31

Eivätköhän omistajat varsin hyvin tiedä, miten poikkeuksellisia vuodet 2021-2022 sahafirmoille olivat ja miten tällaisten poikkeusaikojen jälkeen _aina_ käy. Ihmettelen, jos käyttökate ei palaa ensi tai seuraavana vuonna max 10-15 miljoonan tasolle, jolloin yhtiö ei enää näytäkään kovin edulliselta. Tällaiseen firma kannattanee sijoittaa siinä vaiheessa, kun ollaan syklin pohjalla, ei siinä vaiheessa kun huippu on juuri ohitettu.

9
+1
0
-1
9
0
11.11.2022, 13:07
+46
Liittynyt:
7.7.2018, 10:53
Viestejä:
15

Yllättäen listautuminen alkaa kiinnostamaan, kun marginaalit huitelevat 20 % paikkeilla niiden ollessa normitilanteessa -5 % ja 5 % välillä. Vähän herättää epäilyksiä nuo 2023 ennusteetkin, kun sykli on jo taittunut ja näkymät käsittääkseni alalla yleisesti aika heikot. Toki en tiedä mikä tuo Koskisen tuloksentekokyky on huippusyklin ulkopuolella, mutta kaksinumeroisiin pääsy olisi aika kova suoritus. Kiinnostaisi aika paljo 2016-2019 luvut.

Sahaus on Suomessa aika ikävä ala kun tukkipuun hintaa ei tosiaankaan sanele sahojen lopputuotteen myyntihinta. Ja nekin myydään usein jonnekin Aasiaan, että neuvotteluvara on aina vähän mitä on. Ollaan vähän niin kuin markkinoiden uhri. Raaka-aine voi nousta ilman, että asialle voi juuri tehdä mitään ja vastaavasti myyntihinnat tippua. Tällä kertaa toki hyötyvät siitä, että myyntihinnat nousivat nopeammin kuin raaka-aine, mutta tämä ei ole mikään normi tai yleinen asia. Sellupojat kun operoivat ihan pikkaisen eri marginaaleilla ja laittavat aika surutta sitä lautakelpoista tukkia selluksi ja puun hintakin saa nousta, jos sikseen on. Ei siinä paljon sahureiden murheet paina. Ja jos jotain sahureilla on historiallisesti ollut niin murheita.

4
+1
0
-1
4
0
11.11.2022, 13:27
+22
Liittynyt:
10.5.2022, 09:27
Viestejä:
30

Vähän luulen, että tulee olemaan Q4 tulokset jotain ihan muuta kuin Q3 nimittäin sahatavara ei liiku tällä hetkellä mihinkään, varastot aivan täynnä ja milloin mahtaa alkaa tilanne purkautumaan kun rakennusteollisuuskin hiipuu

3
+1
0
-1
3
0
14.11.2022, 08:42
+1466
Liittynyt:
21.8.2017, 23:04
Viestejä:
1061

En tunne sahatavara-alaa sinänsä, mutta esimerkiksi Tampereen Messupuu edelleen varoittaa että saatavuudessa on ongelmia ja tilaukset pitää varmistaa puhelimella/sähköpostilla kun eivät voi taata että tavaraa on. Pari vuotta sitten tällaista varoitusta olisi pidetty naurettavana, mutta ei nyt pariin vuoteen.

Mikäli varastot siis pullistelevat ja tavara ei liiku, miksi tilanne olisi myyntiliikkeissä edelleen tuo? 

Varoitus syklin kääntymisestä on kyllä paikallaan. Sahatavaran jälleenmyyntihinta on ollut aivan poikkeuksellisen korkea ja suunta voisi olla alaspäin kohta. Sahurin tai tukkurin saama kate on toki eri asia kuin jälleenmyyntihinta rakentajalle.

0
+1
0
-1
0
0
14.11.2022, 09:47
+38
Liittynyt:
26.8.2014, 10:41
Viestejä:
48

En myöskään ole sahatavara-alan tuntija, mutta muutama näkökulma.

Toisin kuin muussa metsäteollisuudessa, Venäjä oli erittäin merkittävä sahatavaran viejä, joten markkinoilla on tilaa lähivuosina, vaikka vähän sahatavaran käyttö laskisikin. Tuskin Venäjän sulkeminen pois länsimarkkinoilta kuitenkaan loputtomiin kestää.

Kotimaan puumarkkinat ovat kiristyneet käytön lisäännyttyä ja tuonnin romahduksen myötä. Tukkipuuta ei sinänsä juuri tuotu ennen Ukrainan sotaakaan, mutta sellukattilaan saattaa päätyä tukkipuutakin. Jos ei muuten, niin siksi että prosessin pysäyttäminen maksaa tuhottomasti. Raaka-aineen hinnannousu on ilmeisenä uhkana, kun puun tuonti Venäjältä tuskin kuitenkaan elpyy ihan vuodessa tai kahdessakaan. 

Suomen hiilinielujen kutistuminen ja EUn ennallistamisasetukseen liittyvät suojelupaineet aiheuttavat epävarmuutta. Jos kävisi niin, että hakkuumäärien rajoittamisessa ryhdyttäisiin runsaan höpisemisen lisäksi käytännön toimiin (mitä en oikein usko), ala olisi todella vaikeuksissa.

Pari vuosikymmentä sitten oli tapana ihmetellä sahateollisuutta, joka näytti investoivan koko käyttökatteensa silloin kun sitä oli. Melko usein ei ollut. Varsin reippaasti on viime vuosinakin investoitu. Muuttuneeseen tilanteeseen sisältyy sekä uhkia että mahdollisuuksia.

2
+1
0
-1
2
0
14.11.2022, 12:31
+22
Liittynyt:
10.5.2022, 09:27
Viestejä:
30

Hynägrande kirjoitti:

En tunne sahatavara-alaa sinänsä, mutta esimerkiksi Tampereen Messupuu edelleen varoittaa että saatavuudessa on ongelmia ja tilaukset pitää varmistaa puhelimella/sähköpostilla kun eivät voi taata että tavaraa on. Pari vuotta sitten tällaista varoitusta olisi pidetty naurettavana, mutta ei nyt pariin vuoteen.

Mikäli varastot siis pullistelevat ja tavara ei liiku, miksi tilanne olisi myyntiliikkeissä edelleen tuo? 

Luulen, että jäänyt vanha varoitus Messupuulle saatavuudesta voimaan? Sahatavaran hinnat tulleet alas reilusti ennätyksistä mutta ei ilmeisesti riittävästi? Kuviteltiinko hurlumhein jatkuvan vielä pitkäänkin ja sahattu linjat punaisina varastot piukkaan.

0
+1
0
-1
0
0
14.11.2022, 15:10
+30
Liittynyt:
26.5.2016, 12:31
Viestejä:
21

Puuviennistä tiedän sen verran, että Kiinan vienti on ollut hyvin marginaalista sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Viimesen kolme neljännestä Kiinasta ei ole tullut tilauksia. Nyt markkinalla kuitenkin näkyy uusia heräämisen merkkejä, mutta odotukset on, että tilaukset eivät tule yltämään pre-Ukrainan sota tasoille.

 

Puuviennin on osin pelastanut vahva kysyntä Saudi-Arabiassa, mutta tämä suunta on nyt pysähtynyt viimeisen kahden kuukauden aikana. Tästä johtuen sahoilla on isoja ongelmia juurikin sen takia, että Saudi-Arabian vienti on käsittänyt jopa 90% viennistä (tämä siis yksittäisten yritysten kohdalla).

 

Japanin viennin ennustetaan palaavan aiemmille tasoille vuoden 2023 aikana, mutta mitään aktuaalia myynnin kasvua ei siihen suuntaan ole vielä näkyvissä. Spekulaatio viennin kasvusta perustuu vahvasti Japanilaisten ostajien antamiin odotuksiin.

Perustan näkemykseni pitkään laivausalan kokemukseeni (reilu kymmenen vuotta alalla).

8
+1
0
-1
8
0
27.11.2022, 08:54
+9294
Liittynyt:
16.12.2013, 13:48
Viestejä:
5821

Karo ottaa. Toistaiseksi Karo on ollut IPO-pikisten suhteen Denny Crane: Never Lost and Never Will. Tosin epäilen salkkuun jääneen pitkän aikavälin huolia ja murheita eli lopulta kuraa. Mie taas olen aina ottanut, jos Karo ottaa ja joskus muulloinkin. Useimmista irrottanut liian aikaisin, mutta harvoista ottanut lopullisesti pataan.

https://www.taloustaito.fi/Rahat/koskisen-oyj-listautuu-laskevaan-suhdan...

Joten miekin yritän ainakin pikiksiä. Kun kaikki hokee syklisiä pitää ostaa korkeilla P/E:illä, saa jotain Outokumpuja P/E:llä kaksi ja Koskisia P/E:llä neljä. Mikään hokema ei toimi ikuisesti, sillä maailma muuttuu, Askoseni. Minkä kyllä Asko Schrey hyvin tajusikin. 

1
+1
0
-1
1
0
27.11.2022, 12:42
+486
Liittynyt:
8.3.2017, 08:40
Viestejä:
328

Lähdin mukaan pikavoittojen toivossa.

Perusteluna paitsi se, että Karo ja Aki ottaa niin se, että ankkurisijoittajat kattaa miltei puolet instituutioannista ja yleisöannin koko on niin pieni että minimimerkinnälläkin tarvittaisiin vain 2630 merkitsijää jotta tulisi täyteen. Vaikea nähdä näiden lukujen valossa että pikavoittojen haku katastrofiin johtaisi..

1
+1
0
-1
1
0
27.11.2022, 12:51
Käyttäjän A kuva
+12
Liittynyt:
31.3.2020, 15:23
Viestejä:
393

Firmasta on kaksi ketjua, ylläpito voisi yhdistää samaksi: https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/osakkeet/koskisen-oyj

1
+1
0
-1
1
0
28.11.2022, 14:53
+162
Liittynyt:
16.10.2018, 21:32
Viestejä:
206

- Johtoryhmä merkkasi Pre-IPOssa pieniä määriä, vaikka sai puolet halvemmalla

- Nykyisten omistajien pääomalainoja maksellaan äkkiä pois antirahoilla

- Ensi vuonna jaetaan 40% antirahoista osinkoina. Eli uusien omistajien kustannuksella jaetaan rahaa vanhoille omistajille

 

Tässä markkinatilanteessa jää itseltä väliin sellaiset annit joissa ei ole kaikki kohdallaan, vaikka mieli tekisikin taas IPO lottoilla. Suurin redflag tuo osinkokuvio joskin tässä ei omistajat kuitenkaan myy vaan jonkinlainen rahastus tapahtuu sitten tuon osingon kautta.

0
+1
0
-1
0
0