Sijoitusaste nyt -

75 % taitaa sijoitusaste olla. Tekisi mieli sanoa, että oli ehkä jossain välissä korkeampikin. Tai itse asiassa olen suhteellisen varma, että se oli yli 100 %, kun korot olivat nollassa, mutta tuli joskus kevenneltyä. Lisäksi sijoitusasteen ylläpitäminen vaatii jossain määrin työtä, kun saa palkkatuloja eikä ole erityisen varakas. Olen harrastanut myös jossain määrin veivaamista ja myin joitain omistuksia tuossa edellisessä pompussakin.

Olen siinä mielessä outo, että sijoitusasteeni lie sama laskee sen sitten Matikaisten tai Pyysingien kaavalla. Tämä ehkä siksi, että köyhänä nuorena en omista merkittäviä varallisuuseriä. Toki harkinnassa oli myös kämpän osto, minkä takia keräilin vähän lisää käteistä, koska osakkeiden vaihtaminen asunnoksi nykyhinnoilla ei lämmittäisi. Lisäksi pidän jonkun verran käteispuskuria, vaikka tiedän tämän olevan tyhmää, koska minulla on myös velkaa, josta menee nykyään korkoakin.

Näytä koko viesti
Eläköityneen optiospekulantin portfoliosijoitukset -

Todellisuudessahan edellinen hallitus jätti aika monta pommia tulevalle hallitukselle. Jos haluaa, että Suomessa pääsee julkiselle lääkäriin vielä joskus, niin tuohon surkeaan soteen pitää lyödä miljardeja per vuosi enemmän. Korkomenoihin (toki näiden osalta on suhteellisen turhaa syyttää Marinia) menee niin paljon, että puheet Marinin hallituksen vain vajaa 4 miljardin suuremmasta budjetista ovat kyllä ihan toiveajattelua.  Tosin omaan silmään myös valtion tulot on kyllä jokseenkin optimistisesti laskettu nykyäänkin. 77 jaardia kuulostaa enemmältä kuin valtio tulee keräämään. Olen myös yllättynyt, jos tuo 82,5 jaardia toteutuu 2027.

Pitää myös muistaa, että toisin kuin edellinen hallitus väitti, niin budjetti ei lisääntynyt mitenkään väliaikaisten menojen takia. Ukrainan sodasta ja koronasta voi puhua vaikka kuinka, mutta todellisuudessa julkiseen sektoriin lisättiin helvetisti työpaikkoja. Noita ei yksinkertaisesti voida poistaa sormia napsauttamalla, vaikka joku pyrkyripuolue näin excelissään tekikin. Ikävä kyllä julkiselle on paljon helpompi lisätä työpaikkoja kuin vähentää niitä. Lisäys tuntui onnistuvan sormia napsauttamalla. Lisäksi julkiselle neuvoteltiin juuri iloiset palkankorotukset, jotka lisäävät menoja vielä iloisesti hetken.

Pitkä ja kivinen on tie, jos meinaa tuota julkista järkevöittää. Rakenneuudistusten vaikutus ei tällä hallituskaudella juuri edes näkyisi, vaikka sellaisia saataisiin läpi.

Sanotaan toki tähän vielä sekin, että rakennusalan tilanteen ollessa mitä on, en panisi pahitteeksi, vaikka julkisia rakennusurakoita hoidettaisiin vaikka velkarahalla tällä hetkellä. Toki eipä niitä muuten hoidettaisikaan, mutta nyt olisi ihan hyvä hetki niitä tehdä, jos joskus. Toki en tiedä vieläkö tuo Venäjän rajan kiinni oleminen vaikeuttaa rakentamista tai lähinnä kuinka paljon.

Näytä koko viesti
Musk vs Zuck -

Nämä on aina vaikeita, kun ei tiedä mitä tapahtuu. Luulin jotenkin, että Zuckerberg olisi isompikin, mutta Musk on näköjään merkittävästi pidempi. Tästä huolimatta Zuck on käsittääkseni ihan oikeasti jo jonkin aikaa treenannut vapaaottelemista, joten kai tuon pitäisi olla aika yksinkertaista, jos tosissaan ottelevat. Vaikea nähdä, miten asioista tietämätön pärjäisi mitenkään kaverille, jolla on edes sininen vyö BJJ:ssä. Matossa on ikävä olla, jos vain toinen tietää mitä tekee.

Jos nyt tosiaan edes toteutuu.

Näytä koko viesti
Päivän politiikka -

Artsipappa wrote:

haahuilija wrote:

 

Jonkun pienen maailmanrahaston väkipakolla voisin ehkä nieleskellä, mutta tämä OST-homma vaikuttaa vähän tyhjältä arvalta. Talousosaamista voi mielestäni vahvistaa muutenkin. Yläkoulussa sijoituskisoja sun muita, niin ehkä sitten kiinnostus herää sijoittamiseenkin, kun alkaa olla se ikä, kun rahaakin alkaa kertyä. Käytäntö tosiaan opettaa paremmin, mutta en nyt ihan pidä tätä nykyistä ehdotettua keinoa oikeana.

 

Meinaatko tosiaan että sijoituskisa on hyvä, jos nimenomaan et halua ns. "pörssilottoa"? Sehän on paskinta mahdollista kasvatusta, tollasissa sijoituskisoissa kun on pakko koittaa vetää kovalla riskillä.

Mielestäni idea on hyvä jos tämä olisi lukittu AOT eikä OST. OST:lle kun ei voi ostaa rahastoja, jotka olisi aloittelijalle yleensä se paras vaihtoehto. 

Jokainen meistä on aloittanut varmaan vähän huonommalla tietotasolla, jolloin toiminta on ikävä kyllä vähän lottoamista. Tai sitten olen vähemmistössä. Itse ainakin tein lähes pelkkiä virheitä ekan vuoden, vaikka luin ennen toiminnan aloittamista useammankin kirjan sijoittamisesta.

Sijoituskisa on ihan hauska tapa osoittaa käytännössä pörssien toimintaa hallitussa ympäristössä. Vähentää varmaan kynnystä sitten lähteä itse sijoittamaan. Merkittävin erohan noissa on nuoren osallistuvuus. Vanhemmat sijoittavat rahoja ennen kuin osaat edes kuolata vs. teet itse jotain. Toisen idea näistä on kai jonkinlaisen pesämunan luominen ja toinen taas on puhdas opetustapahtuma. Sijoituskisassahan ei varsinaisesti tarvitse edes lotota oikealla rahalla ja siinä samalla voi myös kertoa tarkemmin pörsseistä, yhtiöistä ja omistamisesta. Pörssilotoissakin on siis allekirjoittaneen mielestä eroa. Ihan varmasti sijoituskisat herättävät keskustelua osakkeista ja yhtiöistä välitunneilla, koska teinit ovat usein kilpailullisia. Ei se nyt täydellisesti opeta, miten sijoittaminen toimii, mutta idea onkin herättää kiinnostusta. Tuollaisesta syntymästä perustetusta OST:stä tuskin kaikki nuoret sitten edes kuulisivat ennen 18 ikävuotta.

Kuten Akikin kirjoitti niin käytäntö opettaa usein koulua paremmin, mutta en pidä näiden kahden yhdistämistä mahdottomana. Käytännön asioita voi tehdä koulussakin. Toisekseen on varmaan montakin sijoittajaa, joiden kiinnostus on lähtenyt juuri tuollaisesta koulussa järjestetystä kisasta liikkeelle.

 

JR wrote:

haahuilija wrote:

https://www.hs.fi/talous/art-2000009542124.html
https://www.marketwatch.com/story/most-stocks-end-up-losing-you-money-whats-an-investor-to-do-996e8326

Samaan tutkimukseen molemmat artikkelit käsittääkseni perustuvat, mutta kuitenkin.

Onhan näitä. Tiedä sitten kuinka relevanttia nykyajalla, mutta pieni joukko yhtiöistä tekee valtaosan pörssin tuotoista.

Toki "huono sijoitus" on epämääräinen käsite. Yhtä firmaa lukuunottamatta kaikki osakkeet ovat (tulosorientoituneesti) huonoja sijoituksia parhaiten pärjänneeseen osakkeeseen verrattuna, hiukan vähemmän osakkeita on huonoja sijoituksia pitkäaikaiseen korkotuottoon nähden, ja vielä vähemmän osakkeita tuottaa tappiota.

Pidän kuitenkin alkuperäistä väitettä liioiteltuna.

Väite on liioiteltu käsittääkseni vain yksittäisten pörssien osalta. Jos huonon sijoituksen määritelmä on tappion tuottaminen, niin tuonkin tutkimuksen mukaan vain 49,5 % tuotti voittoa, vaikka jätettäisiin riskit ja inflaatiot pois. Tuokin on silloin suurin osa ja aika vaikea väittää, että millään huonon sijoituksen määritelmällä tilanne sitten muuttuisi. Osakkeella nollatuloskaan kun ei varmaan monesta ole hyvä, kun ottaa huomioon inflaation tai riskin.

Näytä koko viesti
Päivän politiikka -

https://www.hs.fi/talous/art-2000009542124.html
https://www.marketwatch.com/story/most-stocks-end-up-losing-you-money-whats-an-investor-to-do-996e8326

Samaan tutkimukseen molemmat artikkelit käsittääkseni perustuvat, mutta kuitenkin.

Onhan näitä. Tiedä sitten kuinka relevanttia nykyajalla, mutta pieni joukko yhtiöistä tekee valtaosan pörssin tuotoista.

Näytä koko viesti
Päivän politiikka -

Ehkä sitten kuulu vähemmistöön, mutta pidän kaiken maailman OST jokaiselle vastasyntyneelle -ideoita suhteellisen tyhminä. Ensinnäkin, mitä sille lapselle annetaan sinne tilille? Toisekseen voiko vanhemmat sitten laittaa tilille lisää rahaa, kun noita saa olla vain yksi per naama eli onko nämä sitten vanhempien hallinnassa normaalisti?

Lopputuloksena varmaan vanhempien vastuulle jää lyödä ne rahat johonkin. Kuinka moni osakkeita kusetuksena pitävä jättää ne rahat sijoittamatta, koska säilyy edes sen verran? Talouskasvatusta tarvitaan, mutta jos joku täysin uuno laitetaan pörssiloton eteen parin satasen kanssa, niin eiköhän ne rahat ajaudu yhteen osakkeeseen. Aika iso riski sille, että sitten 18v näkee kuinka se raha ei olekaan tuottanut. Suurin osa osakkeista taisi kuitenkin olla huonoja sijoituksia. Ja eiköhän ne onnistujat löydä lähinnä vanhemmat, jotka saattaisivat jo muutenkin ottaa vastuuta talouskasvatuksesta. Jos talouskasvatus jätetään vanhempien vastuulle, niin olettaisin, että lopputulos on aika nykyisenlainen.

Jonkun pienen maailmanrahaston väkipakolla voisin ehkä nieleskellä, mutta tämä OST-homma vaikuttaa vähän tyhjältä arvalta. Talousosaamista voi mielestäni vahvistaa muutenkin. Yläkoulussa sijoituskisoja sun muita, niin ehkä sitten kiinnostus herää sijoittamiseenkin, kun alkaa olla se ikä, kun rahaakin alkaa kertyä. Käytäntö tosiaan opettaa paremmin, mutta en nyt ihan pidä tätä nykyistä ehdotettua keinoa oikeana.

Näytä koko viesti
Ambea -

Mielenkiintoinen teksti ja yhtiö. Pitääpä ehkä tutustua tarkemmin, kun itsekin olen vähän skannaillut tylsempiä yhtiöitä, jotka ehkä kestäisivät vähän heikompaa taloustilannetta. Pitää ainakin vähän johtoon tutustua, mikä aina vaikeaa ulkomaalaisissa yhtiöissä, kun ei itsellä suuremmin tietämystä paikallisista nalleista ja pesosista.

Näin suomalaisittain näyttäytyy aika riskisenä hoitajien palkoista riippuvainen yhtiö, mutta olen käsityksessä, että hoitajien suuri palkkakuoppa koskee pohjoismaista vain Suomea. Onko näkemyksesi mukaan Ambealla siis ehkä vähemmän nousupainetta palkkakustannuksissa kuin kotimaisilla toimijoilla, vaikka toki tekstissä palkoista puhutkin? Ei toki ole selviö, että täälläkään hoitajien palkat räjähtäisi käsiin, mutta ainakin jonkinlaista riskiä tuohon liittyy oman näkemyksen mukaan Suomessa. Toki nyt kaikilla aloilla, joissa isot kustannukset työvoimassa isot palkankorotukset, mutta Suomessa yleinen käsitys kuitenkin, että hoitoalalla pitäisi palkkojen nousta reippaasti, vaikka inflaatio olisi edelleen olematon.

Näytä koko viesti
Embracer Group -

JP wrote:

Anssi A wrote:

JP wrote:

Tosin pelaajana huomioin että Embracerin sateenvarjon alla on useita laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotoksia. Poimintana vuosirapsasta mainitaan että Dead Island 2:sta myytiin kuukaudessa yli 2 miljoonaa kopiota. Vertailukohtana Remedyn Control saavutti 3 miljoonaa tänä vuonna tai viime vuoden loppua kohden (julkaisu oli 2019).

 

Itse koen Embracerin ongelmaksi juurikin sen, että sateenvarjon alla on paljon kelvollisia, mutta ei erinomaisia, pelejä ja studioita. Pelimarkkinoilla on jo ylitarjontaa, uskon että lähivuosina ja vuosikymmenenä yhden A:n studiot menestyvät huonommin ja huonommin kun kuluttajien aika on rajallista, AAA-luokan pelit ovat vain houkuttelevampia ja kehittyvistä maista rupeaa tulemaan ulos enemmän ja enemmän pieniä studioita ja indie-pelejä.

A- vs AAA-pelien osalta tilanne on hyvin erilainen entiseen verrattuna, johtuen panostuksista kehitystyökaluihin. Se jälki mitä yksi innostunut pelinkehittäjä nykypäivänä saa aikaan oikeilla työkaluilla on kaukana edellä sitä, mihin aiemmin tarvittiin kokonainen kehitystiimi. Puolihintaiset indiepelit ovat löytäneet yleisönsä melko hyvin, mistä todisteena Embracerin omistaman Coffee Stainin julkaisemat Valheim ja Deep Rock Galactic, joista ensimmäinen myynyt yli 10 miljoonaa kopiota ja jälkimmäinenkin yli 5 miljoonaa.

Ongelmana on vain, että noita puolihintaisia indiepelejä syntyy kuin sieniä sateella ja 99,999 % floppaa. Ja käytännössä täysin tuurista kiinni menestyykö peli, koska kuten sanoit toimivien indiepelien teko nykytyökaluilla on suhteellisen helppoakin. Monet noista on pelejä, joita pelataan/perseillään kavereiden kanssa, joten pikkubugitkin ovat usein lähinnä hauskoja. Joku varmasti pelasi Valheimia yksinkin, mutta eiköhän suurin osa istunut discordissa ja höpissyt kaveriporukan kanssa pelatessa. Tämä tarkoittaa, että pelin pitää olla suosittu ollakseen suosittu, koska peli on parhaimmillaan, kun pelaat kavereiden kanssa, joten se ostetaan usein, koska kaverit pelaavat. Varsinkin näiden moninpelien osalta tilanne on se, että niiden ei tarvitse olla mitenkään erityisen hyviä, kun pointti on usein sosiaalinen elementti. Aika mahdoton siis sanoa, että millainen peli saa suosiota.

Among us on näistä paras esimerkki. Peli julkaistiin eikä se myynyt juuri mitään. Pari vuotta eteenpäin ja tuli korona ja lockdownit, jonka jälkeen streamerit löysivät pelin ja se on nyt myynyt vaikka ja mitä. Tuskin pelistä tuli parempi parissa vuodessa julkaisun jälkeen, mutta se nyt vain sattui saamaan suosiota hauskana seurapelinä, kun ihmiset eivät päässeet ulos ja sitä pystyi pelaamaan, vaikka ei osannut pelata videopelejä.

Lisäksi pienien devien peleissä on se ongelma, että jos ne löydetään ajoissa, niin pelinkehittäjät eivät onnistu tuomaan uutta sisältöä riittävän nopeasti. Valheim käytännössä kuoli, vaikka pelin kehitys oli kesken. Kehittäjiä ei vain ollut tarpeeksi, vaikka niitä palkattiin lisää, jolloin merkittävä päivitys tuli vasta hetki sitten ulos. Ei ole niin helppo takoa kun rauta on kuumaa, jos ei ole takojia.

Uskon, että indiepelit tulevat jatkossakin olemaan erittäin suosittuja varsinkin moninpelipuolella. Ongelma on vain, että kun Valheimin kaltaisia pelejä tehdään viiden hengen tiimeillä, niin miten osaat valita voittajat? Viiden hengen tiimejä on paljon. Ei ole harvinaista, että indiekehittäjät tekevät tasan yhden onnistuneen pelin. Alalla on vaikea onnistua jatkuvasti. Siksi on mielestäni aika riskipitoista ostaa joku indiepelin kehittänyt porukka, koska ei se nyt kovin todennäköistä ole, että kehittävät seuraavankin hittipelin.

Näytä koko viesti
Daytraderin kovimmat tuotot ja julmimmat takaiskut -
Mikko Mäkinen kirjoitti:

Mulla on tosin suunnitelma jäädä vuoden päästä eläkkeelle(lopulllisesti tai ei) treidaajan ja sijoittajan hommista ja keskittyä tekemään jotain konkreettista, niin toki jossain vaiheessa pitäisi osakepainoa saada kasvatettua.

Aika paljon siun tuotoksia lukeneena tämä tulee vähän yllätyksenä. Muistaakseni on kuitenkin ollut puhetta jopa rahaston perustamisesta. Sopiiko udella, että meinasitko siirtyä kokonaan pois pörssimaailmasta, vai onko tavoitteena tehdä jotain muuta aiheen ympärillä?

Teikäläisen kirjoituksia on ollut ihan ilo seurailla. Kuitenkaan laadukkaita sijoituksesta kirjoittavia suomessa ei liiaksi ole, joten niitä harvoja tulee aika tarkasti seurattua. Varsinkin makronäkemyksistä on ollut itselle apua omien ajatuksien tukena, kun koronakriisi oli itselle ensimmäinen vähän tukalampi paikka markkinoilla, joten tässä on viimeiset pari vuotta saanut vähän  useastikin pohtia omia valintojaan.

Näytä koko viesti
Koskisen -

Yllättäen listautuminen alkaa kiinnostamaan, kun marginaalit huitelevat 20 % paikkeilla niiden ollessa normitilanteessa -5 % ja 5 % välillä. Vähän herättää epäilyksiä nuo 2023 ennusteetkin, kun sykli on jo taittunut ja näkymät käsittääkseni alalla yleisesti aika heikot. Toki en tiedä mikä tuo Koskisen tuloksentekokyky on huippusyklin ulkopuolella, mutta kaksinumeroisiin pääsy olisi aika kova suoritus. Kiinnostaisi aika paljo 2016-2019 luvut.

Sahaus on Suomessa aika ikävä ala kun tukkipuun hintaa ei tosiaankaan sanele sahojen lopputuotteen myyntihinta. Ja nekin myydään usein jonnekin Aasiaan, että neuvotteluvara on aina vähän mitä on. Ollaan vähän niin kuin markkinoiden uhri. Raaka-aine voi nousta ilman, että asialle voi juuri tehdä mitään ja vastaavasti myyntihinnat tippua. Tällä kertaa toki hyötyvät siitä, että myyntihinnat nousivat nopeammin kuin raaka-aine, mutta tämä ei ole mikään normi tai yleinen asia. Sellupojat kun operoivat ihan pikkaisen eri marginaaleilla ja laittavat aika surutta sitä lautakelpoista tukkia selluksi ja puun hintakin saa nousta, jos sikseen on. Ei siinä paljon sahureiden murheet paina. Ja jos jotain sahureilla on historiallisesti ollut niin murheita.

Näytä koko viesti