15.9.2022 - 20:21 #90649

holvius

+88
Liittynyt:
1.3.2019
Viestejä:
98
Bingo53 kirjoitti:

Tätähän tässä pitäisi tehdä, mutta pulmana on etteivät emon eli Fortum Oyj:n ja sen osakkeenomistajien varat riitä järjestelyihin. Villein ajatus on se, että Uniper SE säästyy saksalaisen varallisuuden avulla ovelasti nostamalla omistus kussakin osakkuusyhtiössä yli puolet, velat siirretään Fortum konserniemoon ja tämä supisuomalainen keksintö annetaan velkojien haltuun saksalaisten viheltäessä taivaalle ja odottaessa Uniperin kahden miljardin markkina-arvon putoamista paistovalmiina syliin.

Miten luulette käyvän kun saksalaiset osaavat puhua vain käskyttämällä ja meidän puolen neuvotteluresurssilla on ollut näyttönä vain tomera Tytti ja Valtiokonttorin ohkainen kassa.

Villiä on kun tyttären velat siirretään tuosta noin vaan emolle. Velat eivät sentään muutu saatavaksi, mutta melkein.

Tylleröihin ei ole minkäänlaista luottoa. Sen sijaan luottoa on, että siinä vaiheessa kun laina ja takaus annettiin pidettiin huolta siitä, että emolla on vakuudet. Toki jos taas perussuomi me maksamme kaiken, niin voin olla väärässä.

0
0
16.9.2022 - 11:42 #90655

Bingo53

+2777
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2008

Linkki CNBC kurssi: https://www.cnbc.com/quotes/UN01-DE?qsearchterm=uniper

Fortum faktoja asiajärjestykseen. Bloombergin korvat ovat jo eilen kuulleet asiasta perillä olevilta, että Saksa ensin ostaa enemmistöosuuden 'nimelliseen' eli pilkkahintaan pois Fortumilta. Sen jälkeen Saksa ruiskuttaa rahalla Uniperin tuloskuntoon.

"Germany is in advanced talks to take over Uniper SE and two other large gas importers in a historic step to avoid a collapse of its energy market, according to people familiar with the matter.

State ownership of Uniper, VNG AG and Securing Energy for Europe GmbH, formerly Gazprom Germania GmbH, is the main solution under discussion, the people said. The government is considering buying Fortum Oyj’s controlling stake in Uniper for a nominal price and would then inject billions of euros into the company through a capital increase, according to some of the people."

Linkki: https://www.bloomberg.com/news/articles/2022-09-15/germany-working-on-h…

Kun Uniperin 'nimellinen' hinta Saksan valtiolle ilmeisesti on tällä hetkellä 'Uniperin päivän kurssi 3,34 miinus kirjoihin laittamattomat muut arvonalennukset per osake' eli huomattavasti alle kymmenesosa vuodenvaihteen kurssista niin osakkeenomistajat voivat heittää toivonsa saamisten palauttelemisesta. "Fortum on käyttänyt Uniperin osakkeiden ostoon noin seitsemän miljardia euroa. Tuon rahan voi kirjata henkisesti jo nolliin." 

Lisää käänteitä Iltalehdestä: https://www.iltalehti.fi/talous/a/583ce119-b60c-4efd-96f0-4f6bae570b20

ja Kauppalehtikin: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/saksan-toiminta-uniperin-ymparilla-o…

ja Hesari: https://www.hs.fi/visio/art-2000009073489.html

Germaanit ovat rosvoretkellä eikä meillä ole edes oravannahkaa tarjota Fortumin hengenpitimeksi.

0
0
16.9.2022 - 12:15 #90657

Marraskuu

+787
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
876

Saksa käyttää Uniperia hyväkseen pakottaen Uniperin myymään kaasua Saksan teollisuudelle vanhoilla alhaisilla hinnoilla vaikka Uniperilla pitäisi olla oikeus vedota force majeure tilanteeseen.

Näin Saksa tukee teollisuuttaan subventoimalla kaasun hintaa Uniperin kautta. Samalla Saksa kätevästi maksattaa Fortumilla mittavan osan tästä tuesta. 

Tämä järjestely, jolla poliittisilla päätöksillä maksatetaan Saksan kaasulasku Fortumilla on varsin likaista peliä ja Suomen poliitikot ovat aivan kädettömiä.

Eikö Saksaa voisi haastaa oikeuteen tästä ja vaatia Saksa tilille siitä, että se kieltäytyi selkeässä force majeure tilanteessa hyväksymästä asiaa vain sen tähden, että sai pidettyä kaasun hinnan alhaisen omille yrityksilleen ja kansalaisilleen?

0
0
16.9.2022 - 12:44 #90660

Indrid Cold

+455
Liittynyt:
3.12.2020
Viestejä:
619

Laitatko faktaa noiden väitteiden tueksi, ei minun käsityksen mukaan Uniper subventoi Saksan teollisuutta

0
0
16.9.2022 - 12:59 #90661

Marraskuu

+787
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
876
Indrid Cold kirjoitti:

Laitatko faktaa noiden väitteiden tueksi, ei minun käsityksen mukaan Uniper subventoi Saksan teollisuutta

Siltä osin kuin kaasua myydään force majeure tilanteesta huolimatta reilusti alle hankintahinnan, niin tuo ero on suoraa tukea kaasua käyttäville.

Eurooppa sotii pakotteiden kanssa Venäjää vastaa ja venäjä vastaavasti kieltäytyy toimittamasta Euroopan asettamien pakotteiden vuoksi kaasua Saksaan.

0
0
16.9.2022 - 14:06 #90662

Indrid Cold

+455
Liittynyt:
3.12.2020
Viestejä:
619
Marraskuu kirjoitti:

niin yksityistalouksille, sinun väite että teollisuutta subventoidaan on vailla totuuspohjaa. 

0
0
16.9.2022 - 14:06 #90663

16.9.2022 - 17:19 #90670

Oletuksena itsellä se, että Uniper suurena energiayhtiönä myy energiaa myös teollisuudelle eikä vain kuluttajille. Mikäli näin ei ole, niin sitten tässä subventoidaan pelkästään kuluttajia.

0
0
16.9.2022 - 20:24 #90678

Indrid Cold

+455
Liittynyt:
3.12.2020
Viestejä:
619

Laitetaan nyt faktaa tänne, oli tosi ison työn takana mutta olkaa hyvät

"TÄLLÄ HETKELLÄ Leunassa ei ole pulaa maakaasusta. Pelastuspaketin viime perjantaina saanut energiayhtiö Uniper toimittaa sitä Leunaan riittävästi.

– Meidän ongelmamme ei ole saatavuus. Maakaasua on. Meidän ongelmamme ovat korkeat hinnat. Ne ovat tähtitieteellisen korkeita, Günther kertoi.

Viime vuoteen verrattuna hinnat ovat Güntherin mukaan kymmenkertaisia.

– Se on ongelmallista teollisuuden kilpailukyvyn kannalta."

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008966001.html

0
0
20.9.2022 - 14:19 #90804

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Kauppalehti uutisoi: "Saksan hallitus on päättänyt kansallistaa energiayhtiö Uniper SE:n, Bloomberg kertoo viitaten lähteisiinsä. Uutistoimiston nimettömien lähteiden mukaan Saksan hallitus Uniper ja sen pääomistaja Fortum ovat päässeet asiasta sopimukseen." 

0
0
20.9.2022 - 14:42 #90805

PPK

+26
Liittynyt:
19.6.2018
Viestejä:
29

Onko järkeilyssäni jotain virhettä, kun olen pohtinut, että Uniperista eroon pääseminen, vaikka sitten kansallistamisen kautta, olisi Fortumille sijoituskohteena erinomainen asia? Pohjoismaisen tuotannon arvo voisi helposti olla lähempänä 20 euroa kuin nykyistä hintaa. Järkyttävän huonoksi diiliksi Uniper jäisi, mutta tässä kohtaa minkälainen irtautuminen tahansa olisi hyvä juttu?

Tammikuussa tuli poistuttua omistajista, mutta jos palautuisi järkeville urille ja pääsisi keskittymään vain Pohjoismaiden toimintoihin, niin kiinnostaisi hypätä takaisin kyytiin.

0
0
20.9.2022 - 15:50 #90816

hauturi

+3079
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
Artsipappa kirjoitti:

En ole kykenevä tarkistamaan kaikkia väitteitä, mutta ainakin kirjoitti asiantuntevasti ja uskottavasti:

https://www.vahtera.blog/post/fortum-konkurssikyps%C3%A4k%C3%B6

Minulle tuli mielikuva, että mies kirjoittaa enimmäkseen asiaa kun puhuu tilinpäätösluvuista, osakyhtiölaista jne, mutta sitten kun siirrytään tarkastelemaan sähkömarkkinoita ja sähkön hintaa, mennään vähintään osittain ydinosaamisalueen ulkopuolelle.

0
0
20.9.2022 - 16:14 #90818

Bingo53

+2777
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2008
Kaupankäynti Fortum Oyj:n osakkeilla ja johdannaisilla keskeytettiin Nasdaq
Helsingissä tänään kello 16:02. Yhtiö julkistaa asiaa koskevan tiedotteen
myöhemmin.
Tarjouskirjat on tyhjennetty.

0
0
20.9.2022 - 16:13 #90819

Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

KAUPANKÄYNNIN KESKEYTYS: FORTUM OYJ

Kaupankäynti Fortum Oyj:n osakkeilla ja johdannaisilla keskeytettiin Nasdaq
Helsingissä tänään kello 16:02. Yhtiö julkistaa asiaa koskevan tiedotteen
myöhemmin.

Tiedotetta odotellessa. 

0
0
20.9.2022 - 18:43 #90832

Artsipappa

+2035
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900

Sopimukseen kuuluu myös, että Fortumin Uniperille tammikuun alussa myöntämä 8 miljardin euron rahoitus palautuu Fortumille.

Se on päivän hyvä uutinen, joka saattoi vuotaa markkinoille ennen aikojaan. Fortumin pörssikurssi oli vajaan 10 prosentin nousussa ennen kaupankäynnin keskeyttämistä noin kello 16.03 aikaa.

Voi tosiaan olla että vuosi 🤔

0
0
21.9.2022 - 08:30 #90856

randomfullet

+17
Liittynyt:
22.8.2020
Viestejä:
15

Onnittelut Farseer hienosta Fortumin pohjaonginnasta.

Itsellä nämä jäi "liian iso riski" kategoriaan vaikka 9,20 eurolla varmaan jo riskiäkin oli pitkässä juoksussa painettu alas ihan mukavasti.

0
0
21.9.2022 - 09:06 #90857

Bingo53

+2777
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2008

Lehdistötiedotteesta - aamulla 8.40:

  • In connection with the capital injection, the German State intends to buy all of Fortum‘s shares in Uniper for EUR 1.70 per share, approximately EUR 0.5 billion in total.
  • Upon completion of the capital injection and share purchase, the German State will own appr. 98.5% of Uniper.

Linkki: Fortum to fully divest Uniper to the German State | Fortum

0
0
21.9.2022 - 09:13 #90858

ttr

+116
Liittynyt:
7.3.2019
Viestejä:
144
Bingo53 kirjoitti:

Lehdistötiedotteesta - aamulla 8.40:

  • In connection with the capital injection, the German State intends to buy all of Fortum‘s shares in Uniper for EUR 1.70 per share, approximately EUR 0.5 billion in total.
  • Upon completion of the capital injection and share purchase, the German State will own appr. 98.5% of Uniper.

Linkki: Fortum to fully divest Uniper to the German State | Fortum

Mun mielestä kokonaisuudessaan hyvä diili tässä maailmantilanteessa (siis käsittääkseni FUM saa lisäksi sen vuoden alussa luvatun 8 miljardia takasin). Saksan valtio saa tunkea tonne rahaa niin paljon, että Fortumilla ei ikinä olisi ollut siihen mahdollisuutta. 

0
0
21.9.2022 - 09:42 #90864

Bingo53

+2777
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2008

Sopimukseen kuuluu, että Fortumilla on etuosto-oikeus, mikäli Uniper myy sen Ruotsissa olevia vesi- tai ydinvoimaloiden liiketoimintoja tai osuuksia niistä, neljän vuoden ajan.

An additional component of the amended agreement is a right of first offer for Fortum if Uniper decides to sell the Swedish hydro or nuclear business – or parts thereof – in the future. This right is limited in time until 31 December 2026. Uniper currently has no intention to sell those businesses.

Teksti löytyy Uniperin puolen pressitiedotteista: Agreement on amended stabilization package: Federal Government acquires 99% stake in Uniper

0
0
21.9.2022 - 10:04 #90865

Farseer

+1986
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564
randomfullet kirjoitti:

Onnittelut Farseer hienosta Fortumin pohjaonginnasta.

Itsellä nämä jäi "liian iso riski" kategoriaan vaikka 9,20 eurolla varmaan jo riskiäkin oli pitkässä juoksussa painettu alas ihan mukavasti.

Kiitos, mutta valitettavasti vedin Akimaisesti vähennyksiä nouseviin (ja lisäyksiä laskeviin) eikä ole kuin vähän yli puolet maksipositiosta jäljellä. 1800 osaketta on kuitenkin parempi kuin ei mitään ja ihan ok short term voitto tästä tulee.

Odottelin kuhnurointia ja kurssin heilumista, en sitä että Fortum antautuu näin nopeasti odotettuihin ehtoihin (tulos on tismalleen se mitä base-skenaariossa hyvän aikaa odotin, tuo 1,70 euron osakehinta tuli siitä aiemmasta annista).

0
0
21.9.2022 - 10:53 #90871

Indrid Cold

+455
Liittynyt:
3.12.2020
Viestejä:
619

Fortum saa 500 + 4000 miljoonaa euroa, velkatakausta ei makseta koska siinä ei ole rahaa liikkunut

0
0
21.9.2022 - 11:02 #90872

Bingo53

+2777
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2008

Fortum maksoi Uniperista yhteensä 7.500 miljoonaa euroa ja saa takaisin 500 miljoonaa euroa osakkeet Saksalle myymällä.

Fortum sai 'siltarahoitusta' pääomistajalta 2.350 miljoonaa euroa ja siirsi sen jälkeen omasta taseestaan 4.000 miljoonaa euroa Uniperiin, jonka Fortum saa nyt takaisin. Palauttaako Fortum siltarahoituksen Valtiokonttoriin, koska sitä ei tarvita? Rahaa jää 1.650 miljoonaa taseeseen.

Fortum antoi 4.000 miljoonan euron takauksen Uniperille omaisuuttaan vastaan ja takauspaperi palautetaan.

Enpä kutsuisi tätä voittojen kotiuttamiseksi. Onkin mielenkiintoista nähdä ensi kuussa, kolmannen kvartaalin päätyttyä uudet tasearvot.

Liiketoimista jäljelle jää Fortumin varoiksi kuvan luvuista mustat, kun niistä on ensin vähennetty siniharmaat Uniperin osat pois.

Lähde Fortum: puolivuotiskatsauksen syyskuun versio

0
0
21.9.2022 - 11:29 #90875

ollikohan

+151
Liittynyt:
1.3.2020
Viestejä:
46
Bingo53 kirjoitti:

Fortum maksoi Uniperista yhteensä 7.500 miljoonaa euroa ja saa takaisin 500 miljoonaa euroa osakkeet Saksalle myymällä.

Fortum sai 'siltarahoitusta' pääomistajalta 2.350 miljoonaa euroa ja siirsi sen jälkeen omasta taseestaan 4.000 miljoonaa euroa Uniperiin, jonka Fortum saa nyt takaisin. Palauttaako Fortum siltarahoituksen Valtiokonttoriin, koska sitä ei tarvita? Rahaa jää 1.650 miljoonaa taseeseen.

Fortum antoi 4.000 miljoonan euron takauksen Uniperille omaisuuttaan vastaan ja takauspaperi palautetaan.

Enpä kutsuisi tätä voittojen kotiuttamiseksi. Onkin mielenkiintoista nähdä ensi kuussa, kolmannen kvartaalin päätyttyä uudet tasearvot.

Fortum on maksanut Uniperin osakkeista noin 7 mrd€, josta nyt tosiaan tulee tuo noin 0,5 mrd€ takaisin. Voittoja ei siis todellakaan kotiutella, alaskirjauksia on tulossa luokkaa 6,5 mrd€. Oma pääoma tulee laskemaan, mutta tämä ei ole ongelma. Fortumin sanoin: " Divestoinnista aiheutuva tappio pienentää emoyhtiö Fortum Oyj:n omaa pääomaa, mutta Fortum on arvioinut sen säilyvän riittävällä tasolla eikä oman pääoman ehtoiselle lisärahoitukselle ole tarvetta. "

Fortum ei ole nostanut tuota valtion 2,35 mrd€ siltarahoitusta, eikä tällä hetkellä näytä kovin todennäköiseltä että tulisi nostamaankaan (futuurihinnat laskeneet voimakkaasti laskien vakuusvaatimuksia). Fortum tulee siis tämän sopimuksen myötä saamaan noin 4,5 mrd€ riihikuivaa rahaa kassaan, mikä parantaa yhtiön rahoitustilannetta dramaattisesti.

Kaiken kaikkiaan OK kokonaisuus tilanne huomioiden. Turskaa tulee, mutta tämän Fortumin tase kestää.

0
0
21.9.2022 - 11:58 #90877

AlterEgo

+57
Liittynyt:
9.9.2019
Viestejä:
103

"

Oma pääoma tulee laskemaan, mutta tämä ei ole ongelma. Fortumin sanoin: " Divestoinnista aiheutuva tappio pienentää emoyhtiö Fortum Oyj:n omaa pääomaa, mutta Fortum on arvioinut sen säilyvän riittävällä tasolla eikä oman pääoman ehtoiselle lisärahoitukselle ole tarvetta. ""

Tuo ei mielestäni kerro vielä mitään osingonjaon kohtalosta, vain sen että oma pääoma pysyy ainakin plussalla.

Osinkoa saa jakaa vain vapaasta pääomasta, joten mikä se tulee olemaan? Ylläolevasta päätellen ei kovin paljoa.

0
0
21.9.2022 - 12:55 #90878

ollikohan

+151
Liittynyt:
1.3.2020
Viestejä:
46
AlterEgo kirjoitti:

Tuo ei mielestäni kerro vielä mitään osingonjaon kohtalosta, vain sen että oma pääoma pysyy ainakin plussalla.

Osinkoa saa jakaa vain vapaasta pääomasta, joten mikä se tulee olemaan? Ylläolevasta päätellen ei kovin paljoa.

Tämä onkin sitten jo toinen ja hyvä kysymys. Kirjoittelin Inderesin palstalle tähän liittyen aika pitkän viestin eilen, ohessa linkki siihen: https://keskustelut.inderes.fi/t/fortum-keskella-euroopan-energiakriisi…

Summa summarum, uskon Fortumilla olevan paljonkin pelimerkkejä taseessaan joilla voivat halutessaan omaa pääomaa buffata jos tälle on tarvetta. Rajoittava tekijä tulevan osingonmaksun suhteen nähdäkseni onkin yhtiön rahoitus- ja likviditeettitilanne, ei tase ja vapaat omat pääomat koska näitä voidaan kirjanpidolla justeerata. Fortumin yksi ensisijaisista tavoitteista varmasti on välttää tuo yllä mainittu valtion siltalainan nostaminen nyt tai myöhemminkään. Nykyisessä hyvin epästabiilissa markkinatilanteessa, jossa vakuusvaatimukset voivat ääritilanteissa nousta valtavan suuriksi jos esim talvella nähdään minkäänlaisia isompia häiriöitä ja hintapiikkejä, voikin nähdäkseni olla ihan mahdollista, että likviditettitarpeet menevät ensi syksynä osingon edelle.

Oma roolinsa osingossa on toki myös Venäjällä. Jos kävisi niin ihmeellisesti, että sieltä irtoaisi joku miljardi Fortumin kassaan, niin sitten en jaksa millään uskoa osingon häviämiseen ja tällöin voisi olla ihan realistista jatkaa jopa vanhalla osinkotasolla. Mutta tämä tosiaan vaatisi todennäköisesti sitten jotain teknisiä ylöskirjauksia vaikkapa Suomen vesivoimaloista joilla saadaan tulosta ja omaa pääomaa ylös.

0
0
21.9.2022 - 14:45 #90891

Crusader

-11
Liittynyt:
17.9.2020
Viestejä:
215

Olen ilmeisesti yksinkertainen kansanmies, mutta en ymmärrä millään miten tästä saa hyvän diilin, sivistäkää minua kiitos? Eli työnnetään seitsemän miljardia sisään ja saadaan puoli miljardia takaisin ja vielä lisäksi menetetään Venäjällä miljardeja todennäköisesti. Jaahas, Ojalan laskuoppia.

0
0
21.9.2022 - 14:50 #90892

JR

+5056
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
Crusader kirjoitti:

Olen ilmeisesti yksinkertainen kansanmies, mutta en ymmärrä millään miten tästä saa hyvän diilin, sivistäkää minua kiitos? Eli työnnetään seitsemän miljardia sisään ja saadaan puoli miljardia takaisin ja vielä lisäksi menetetään Venäjällä miljardeja todennäköisesti. Jaahas, Ojalan laskuoppia.

Tehtyjä päätöksiä pitää aina verrata nykytilanteeseen. Ne seitsemän miljardia on mennyttä, eikä pään pensaaseen työntäminen auta asiaa.

En siis tiedä onko tämä erityisen hyvä diili, mutta on täysin järjetöntä arvioida tämän hetken päätöksiä verraten niitä siihen, että päästäisin aikakoneella peruuttamaan koko tilanne.

0
0
21.9.2022 - 15:49 #90895

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Crusader kirjoitti:

Olen ilmeisesti yksinkertainen kansanmies, mutta en ymmärrä millään miten tästä saa hyvän diilin, sivistäkää minua kiitos?

Epävarmuus tulevaisuudesta ja tulevaisuuden tappioista poistunut. Aiemmin Fortumin tulevaisuutta ja mahdollisten tappioiden suuruutta ei pystynyt millään arvioimaan. Nyt tiedetään, paljonko tappiot ovat, ja tulevaisuuden näkymät yhtiön selviytymisen kannalta on paremmin tiedossa. Vielä pitää tosin odottaa, paljonko Venäjältä poistuminen tulee maksamaan.

Ei se diili hyvä ollut, mutta paljon huonompikin se olisi voinut olla. Hyvänä olisin nähnyt sen, että Uniperista irroitetaan ydinvoimalat ja vesivoima ja ne jää Fortumille. Nyt ne kansallistettiin lähes ilmaiseksi lupauksella, että Fortum voi ostaa ne myöhemmin takaisin isolla rahalla. Juuri tälläisiä diilejähän Venäjä on tarjonnut eurooppalaisille, lienee Saksa ottanut Venälästen opit käyttöön.

0
0