Fortumilta tänään hyvä tulos. Liiketulos 530m euroa kun odotukset olivat 450m tasolla. Isointa kurssinousua saattaa tänään kuitenkin hillitä se, että vuodelle 2024 on suojattu tasoon 43eur/MWh (aiemmin 47eur/MWh) ja vuodelle 2025 tasolle 42eur/MWh. Tulevaisuus siis hieman nykyistä heikompi, koska jouduttu suojaamaan alhaisemmille tasoille.
Otin yhden aiemmin myydyistä eristä takaisin, kun sain reilun 70 senttiä halvemmalla. Pienehkö väliosinko... Vaikka "osinko" toki jää kyseenalaiseksi jos lasku jatkuu. 12,50 paikkeilla sitten seuraava erä takaisin, jos sinne asti lasketellaan.
Myin ennustemuutoskuopasta ostetun erän "irrota Fortumit aina nousuun" periaatteen mukaisesti pienellä voitolla. Nyt odotellaan miniposition kanssa taas seuraavaa laskua.
Mie oli ensin vähän, että höh taas Fortum myy jotain ESG:tä ESG-suvannossa. Mutta kun myy vaikuttavuussijoittajalle, hinta on kuitenkin lähtökohtaisesti hyvä. Ja löytyihän sieltä tämän jälkeen lukaujakin, eli 60M käyttökatetta ja paljon investointitarpeita. Tästä 800 megaa, what's not to like.
Sellaista vaikuttavuussijoittamista, jossa tavallista alhaisemmalla pääoman tuottovaateella viritellään kestävää kehitystä, pidän hyvinkin ansiokkaana. Ja sitten ESG Jee Jeen myymistä muita tuottavampana hyväuskoisten hönöjen kusettamisena.
Olen pelannut ansiokasta ping pongia Fortumilla menettäen vähän positiotani. Otinkin pari erää myytyjä takaisin vähän pienemmällä spreadillä tästä lämmenneenä. Nämä rahat valunee osinkoihin ja osinkohullu sijoittajakansamme ottaa Fortumia taas ennen ensi kevät into pinkeänä vielä kalliimmallakin.