Uhkapelaajan tie kohti Hernesaaren kattohuoneistoa

2654
forum
|

Jeans

+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Aloitin kuusi ja puoli vuotta sitten ylioppilaskirjoitusten jälkeen pokeriblogin sisarfoorumille, jossa tavoitteena oli grindata oma kämppä. Tavoite saavutettiin alle vuodessa ja samassa hökkelissä asustellaan edelleen. Takaraivossa on jo jonkin aikaa ollut mielessä muutto Kampista etelämpään ja muutamia kuukausia sitten alkanut aktiivisesti käydä katsomassa kämppiä. Budjetti oli aluksi 1.5m luokkaa, 2m jos nyt sattuisi löytymään aivan täydellinen. Nopeastihan se siitäkin nousi ja kuin 3.920.000 euron tarjoukseni yhdestä kohteesta hylättiin oli aika herätä. Olin löytänyt unelmakämpän, eikä ainakaan itselleni Suomesta löytyisi tätä kohdetta parempaa. Päätös oli siis joko laittaa käytännön koko rolli kiinni kämppään, elää täysillä tässä hetkessä seuraavat 10 vuotta ja toivoa että huonoista tulevaisuuden näkymistä huolimatta pokeri sujuisi jatkossakin ja katsoa sitten mikä rahatilanne on, vai "tyytyä" 1-2m kämppään, sijoittaa aggrosti loput ja sitten myöhemmällä iällä nauttia hedelmistä. Pitkän pohdiskelun jälkeen päädyin tylsänä loogisena päättelijänä kakkosvaihtoehtoon.

Tämä kaikki herätti kuitenkin kipinän joku oli viime vuoden tai pari ollut sammuneena. Olin saavuttanut taloudellisen riippumattomuuden tarpeeksi hyvään elintasoon ja olin yleisesti ottaen liian tyytyväinen omaan tilanteeseeni ettei samanlaista kunnianhimoa ja intoa löytynyt kuin esim aloittaessani pokeriblogia kuusi ja puoli vuotta sitten. Olenkin nyt tänä vuonna pelannut 320k jakoa joista 150k on viime kahden kuukauden ajalta. Vuosi on mennyt mainiosti mutta kyllä tuo nettipokerin tulevaisuus huolestuttaa. Ensi vuonna yli miljoonan dollarin odotusarvon saavuttaminen alkaa olla hyvin lähelle mahdotonta vaikka kuinka ahkerasti painaisi. Samalla taas omaisuutta on 7 vuoden ahkeran grindauksen tuloksena kertynyt jo hyvin ja tuotto-odotukset tälle possalle hyvin sijoittamalla alkavat jo lähestyä ihan kelpo summia. Näiden asioiden takia on varmaan ensimmäistä kertaa taloudellisesti järkevää siirtää jonkin verran "duuni-aikaa" pokerista sijoittamiseen. En ole koskaan osannut erottaa duuni- ja vapaaaikaa, pakko takoa kuin rauta on kuumaa ne sanoo. Oli parin vuoden samplella yli 2k$ tuntipalkka, siinä on vaikea päätös lähteäkkö kavereiden kanssa ulos viettämään iltaa ja jättää 20k$ odotusarvo keräämättä. Tai oikeastaan aika helppo, onhan 20k$ sen verran iso raha. Mutta entäs kymmenes kerta tai kahdeskymmenes kerta? Absurdi tilanne. Jonkinlaisen tasapainon onnistuin tohon kuitenkin löytämään ja nyt tietenkin hyvin tyytyväinen jälkeenpäin että jaksoi painaa.

Kaikesta menestyksestä huolimatta en pidä itsenäni mitenkään superälykkäänä vaan oikeastaan superonnekkaana; peruskoulusta lähtien tunsin ylivertaisuutta muihin, erityisesti matematiikassa ja fysiikassa mutta vasta myöhemmässä iässä olen tajunnut kuinka avuton oon esim joissain käytännön asioissa. Onnekas koen olevani koska löysin pokerin, pelin jossa oikeastaan kaikki vahvuuteni ovat relevantteja (looginen päättely vahvimpana ominaisuutena, rauhallisuus ja hermojen/tunteiden hallinta, rahan arvostaminen ja kassanhallinta, toisen ihmisen ymmärtäminen ja pään sisälle pääsy) kun taas mikään heikkouksistani ei ole. Mitä vähää olen sijoittamiseen perehtynyt, vaikuttaa siltä että siinä tarvitaan juuri kaikkea samaa mitä pokerissa. Erityisesti sen jälkeen kun olen lukenut George Sorosin kaltaisia menestystarinoita jännittää mitä kaikkea on vielä mahdollista saavuttaa hyvällä tuurilla nuoren ikäni ja hyvän aloitusrollini ansiosta jos oikeasti panostaisin yhtä paljon tähän mitä pokeriin olen.

Selkeesti jo nyt lähtenyt blogi sivuraiteille... Ei oo pitkään aikaan tullut pidettyä vapaaehtoista blogia ja siistiä välillä purkaa ajatuksia. Oikeastaan ihan kiva että on vähän piilossa tällaisella vähemmän luetulla sivustolla. Tarkotus olis päivitellä omaan tahtiin kaikkeen sijoitukseen liittyvästä ja mielellään keskustella asioista. Oon seuraillut tätä foorumia pari viikkoa ja oppinut paljon, esim Aki, Pikkupro ja Dharman settiä on aina mielenkiintoista lukea. Tähän mennessä kuten aiemmin sanoin olen ollut vähän turhan tyytyväinen enkä panostanut sijoittamiseen kunnolla vaikka jonkin verran osakkeita ja velkakirjoja ollutkin. Esim yli megan kämppä ollut täysin velaton viime vuodet vaikka pinnan korkoista vipua ois saanut varmaan yli puolet. On myös tuttuja kiinteistöbisneksessä ja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, erityisesti gryndaus ja teollisuushallit. Yritykset saattavat usein maksaa hallien omistajille kaksinumeroista prosentuaalista vuokratuottoa vuodessa ja vuokrasopparit jotain 5-10 vuoden pituisia, näihin taitaa viel pankit lainata hyvät viput. Voiko Aki tai joku muu asiasta enemmän tietävä kertoa miten tämä on mahdollista ja miksei esim isot kiinteistöbisnesfirmat hoida enemmän tollasta kuin jotain perus vuokrakämppiä?

Oon tilannut kauppiksen kurssien oppikirjoja mm. Kansantaloustieteestä, Corporate finance ja Company valuation. Tarkoitus ois oppia perusteet kunnolla ja samalla seurata sijoitusblogeja/uutisia. Kävi myös mielessä käydä samalla tenttaamassa öppna hankenissa kurssit mutten usko niistä opintopisteistä mitään hyötyväni. Oon vasta aloittanut ekan kirjan lukua ja pokeriin menee vielä suurin osa ajasta että älkää ihmetelkö jos ei viikkoihin tule mitään päivitettävää.

Nykyisen kaavan mukaan Hernesaareen aletaan rakentamaan 2019. Tavoitehan pitää aina olla ja otsikkoon liittyen, kun ei kerran rahat riittänyt unelmakämppääni (hernesaaren lähistöllä), niin rakennetaan sit se oma neljän megan kämppä sinne kun rakennustyöt alkaa :). 

Jens

---

Blogista on yli kuuden vuoden aikana tullut niin pitkä, että päätin tehdä listan mielenkiintoisista kirjoituksista, jotta uudet lukijat pääsisivät helpommin kärryille, missä mennään:

2.12.2014. Livepokerigrindausta Cyrilin kanssa täällä ja täällä.

24.2.2015. Suominen-analyysi.

8.8.2015. Päivitystä Virgin Galacticin avaruuslennosta.

30.10.2015. 2015 vuoden pokeripelit ja pari syvällistä käsianalyysia.

25.11.2015. Avoimen Kauppiksen opintojen aloitus.

7.12.2015. Opintolainahyvitys, ilmaista rahaa tarjolla opiskelijalle.

21.4.2016. Case DNA, Finda ja PHP.

26.5.2016. Pokeripäivitystä ja tarinaa miljoonan dollarin voitto-illasta Full Tiltillä 2010.

15.9.2016. Maailmanmestaruuden ja 1,1 miljoonan dollarin voitto Las Vegasissa.

26.9.2016. 273 tuhannen dollarin WCOOP-rahastus.

17.11.2016. Capmanin ja Norvestian fuusion keskustelu alkaa.

28.1.2017. Tieto treidausyhtiö Susquehanna International Groupin internshipistä jenkeissä ja Finnish Poker Awardsin vuoden pelaaja -palkinnon voitto.

3.3.2017. 90-luvun lama ja vanhempieni kahden asunnon loukku.

2.4.2017. Kolumni: Haastattelu: Jens Kyllönen Sijoitustiedon osakkaaksi.

6.4.2017. Mietintää miksi hedge fundin ei aina tarvitse voittaa indeksiä tuotossa, jotta voi olla hyödyllinen.

6.4.2017. Mistä kouluista Susquehanna International Groupin harjoittelijakollegat ovat.

2.6.2017. Arvopaperin kansikuvajuttu.

5.6.2017. Saapuminen Philadelphiaan työharjoitteluun.

8.6.2017. Ensimmäiset päivät Susquehanna International Groupissa.

23.6.2017. Laajempi päivitys työharjoittelusta.

8.7.2017. Optioteoriaa ja optioiden voitollisesta treidaamisesta.

15.7.2017. Susquehannan quant- ja research -osastoista. Mayweather vs Mcgregor nyrkkeilymatsin keskustelu alkaa.

16.7.2017. Pohdintaa Mayweather-Mcgregor -matsista ja urheiluvedonlyöntimarkkinoiden hinnanmuodostuksesta.

23.7.2017. Lyön 200 tuhatta euroa Mayweatherin voitolle.

1.8.2017. Tarinaa työharjoittelusta. Kahdeksan viikkoa mennyt ja neljä jäljellä.

5.8.2017. Tradingdeskin hommista Susquehannalla.

23.8.2017. Lyön 100 tuhatta euroa lisää Mayweatherin voitolle ja avaan kunnolla logiikkaa betsini takana.

3.9.2017. Pientä tarinaa Susquehannan treideristä ja blogikirjoituksestani Susquehannan gaming-blogiin.

30.10.2017. Kolumni: Jens Kyllönen huipputradingfirmassa harjoittelijana.

26.11.2017. Päivitystä opiskeluista Hankenilla ja mahdollisesta maisterin suorittamisesta Lontoossa.

22.12.2017. 2017 paketissa.

17.1.2018. Pohdintaa Bitcoinin valuaatiosta.

18.3.2018. Arvosijoittaminen.

5.6.2018. Viimeiset kolme vuotta elämästäni: Valmistuminen Hankenilta, 3 miljoonaa voittoa pokerista ja yli 100 prosentin tuotto salkulle.

2.12.2018. GMAT-tulokset ja vinkkejä GMATin harjoitteluun.

6.12.2018. Vinkkejä GMATiin osa 2.

16.12.2018. PLO Matrix, PLOn preflop solveri.

27.12.2018. Vuoden 2018 pokeripelit ja käsianalyysi.

17.1.2019. Mensan ÄÖ-testi.

12.2.2019. Politiikasta.

1.3.2019. Tesla short-keissinä.

27.3.2019. Ketä äänestän eduskuntavaaleissa.

9.4.2019. Fintechistä ja perinteisten pankkien disruptiosta.

18.4.2019. Hyväksyntä London School of Economicsiin.

27.4.2019. Nordean rahastojen kritiikkiä.

3.6.2019. PLO-turnausstrategiaa ja käsianalyyseja WCOOP 102k rahastuksesta.

14.6.2019. Shorttaamisesta ja Glastonin merkintäetuoikeusannin arbitraasista.

16.8.2019. Trump ja Asap Rockyn vankilaepisodi Ruotsissa.

16.8.2019. Keskustelu hitas-asunnoista alkaa.

1.9.2019. Mikä motivoi mua ja päivitystä pokeripeleistä.

16.9.2019. Pro Farm ja vinkkejä startup-sijoittamiseen.

25.9.2019. Mandatum Trader x Jens Kyllönen.

27.9.2019. Muutto Lontooseen ja kämppäkatastrofi.

1.10.2019. Analyysi Kamuxista.

16.10.2019. London School of Economicsista.

13.12.2019. Tarinaa siitä, kun hakkerit murtautuivat hotellihuoneeseeni Barcelonassa vuonna 2013

16.1.2020. Päivitystä London School of Economicsin opinnoista

17.1.2020. Yhteenveto 2019 vuoden pörssisijoituksista

21.2.2020. Pätkä MTV3 45 minuuttia Pokerinaamat-dokumentista vuodelta 2009

11.3.2020. Koronan alkumetreillä onnistun reagoimaan nopeasti myymällä Nohot ja betsaamalla 85000 eurolla Bidenia presidentiksi

26.3.2020. Indeksishorttia, Remedyn osto ja Metaverse

28.3.2020. Markkinoiden voittaminen eli alfan tekeminen. *Blogini suosituin kirjoitus tähän mennessä

7.8.2020. Vastavalmistunut maisteriksi!

8.8.2020. Kesän pokeripeleistä ja yli puolen miljoonan voitoista päivitystä

12.8.2020. Päivitys vuoden pörssisijoituksista

9.9.2020. Intera-myyntien aiheuttama pelipaikka Kamuxissa

27.9.2020. Tämän hetkiset pörssiomistukseni ja Smart Eyen löytö

9.10.2020. Pohdintaa Biden-vedostani ja sen vertailua Mayweather vs Mcgregor -vetooni

21.10.2020. Lisää analyysiä Biden-vedostani

30.10.2020. Lyön lisää Bidenin voitolle, nyt yhteensä 223 000 euroa lyöty

7.12.2020. Smart Eye -yhtiöanalyysi

21.12.2020. Voitin Sijoitusgurujen 2020 osakevalinnat -kisan ylivoimaisesti Kamuxin +72,5% tuotolla

12.1.2021. Yhteenveto pörssivuodestani 2020

10.2.2021. Lyhyesti nykyisistä osakevalinnoistani

14.2.2021. Tarinaa jälkeenpäin Biden-vedosta

 

0
0
16.11.2014 - 08:02 #2135

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Taloudellisessa mielessä kannattaa kyllä muutaman kerran miettiä, onko Helsingissä todella kestävää maksaa asunnosta 4me? Speksejä toki ei ole tiedossa, mutta esim. UPM:n pääkonttorin vierestä Töölönlahdelta myydään uutta reilua sataneliöistä 1,7me, mikä vastaa uuden erinomaisella olevan asunnon hintaa Manhattanilla. Manhattanilla on 320k miljonääriä. Helsingissä ei.

Tilaa Financial Times. Lue sen juttuja ajatuksella ja mieti, miksi loogikka menee kuten jutussa menee. IMO tämä on paljon relevantimpaa tapaa opiskella taloutta kuin oppikirjat.

Tämä foorumi sai kyllä hyvän potkun tästä ketjusta.

PS.

Linkki:

www.ft.com/IQH

Toimii ja siitä saa FT:n vuodeksi kotiinkannettuna Suomeen 252 e, kuusi numeroa viikossa. Yleensä n. 900 e. Tämä on FT:n oma tarjous eikä affi.

0
0
16.11.2014 - 08:30 #2136

Jeans

OP
+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Joo kattelin että mainostit financial timesia muuallakin, pitää hankkia lukuoikeudet. Ajelin itseasiassa just tänään ekaa kertaa töölönlahden kämppien ohi, perhanan makeilta näyttää mutta noi neliöhinnat on jotain järkyttävää, siis tolta sijainnilta. Merikadun ja eiranrannan hintoja joillain tapaa ymmärrän koska rantakatua on niin pieni rajattu määrä. Sieltä katellut kämppiä ja tarkoitus ois todennäköisesti ostaa lähiaikoina vaikka liikkuvat jossain 15k/neliö hinnoissa. Olisikohan suurin syy hinnan nousuun ettei uutta tarjontaa oo muodostunut sinne ikuisuuksiin, vähän huolestuttaa miten hernesaaren rakentaminen tulee vaikuttamaan. 

Asuntokupla on myös kiinnostava aihe, muistan että siitä puhuttiin jo kuusi vuotta sitten kun ostin nykyisen kämppäni. Ihan minä päivänä hyvänsä kuulemma puhkeaa, ei kannata ostaa. Vähän sama tilanne tällä hetkellä, voi tulla huomenna tai ei koskaan. Fiksuinta olis näillä hintatasoilla asua vuokralla mutta sellasen tason kämppiä mitä etsin ei ole tarjolla ja kämppä on imo just se asia mitä varten sitä rahaa alunperin yritetään tienata.

0
0
16.11.2014 - 09:32 #2137

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

2008 Suomen vienti romahti ja osakekurssit. Asuntojen hinnat laskivat hetkellisesti 10 %, mutta sitten korkotaso laski yli viidestä yhteen. Tämä ja jatkuva velkaantuminen käänsivät asuntojen hinnat taas nousuun.

Nyt vastaavaa korkomuutosta ei ole luvassa. Eipä sitä kukaan tiedä, miten käy, mutta toki riskit ovat ainakin kohtalaiset.

Ja eipä noita tuon hintaluokan asuntoja nyt voiton takia osteta, vaan asumisen.

0
0
16.11.2014 - 14:49 #2139

Jeans

OP
+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Totta. Mutta osakekurssit ovat palautuneet kohtalaisesti. Eikö tätä korkotasoa yritetä ylläpitää kunnes nähdään kunnon elpymisen merkkejä EUssa?

Edit: Eli olisiko suurin riski asuntokuplan puhkeamiseen ettei Suomi ehdi elpyä kunnolla muiden EU-maiden tahdissa kun korot lähtevät nousuun?

0
0
16.11.2014 - 15:32 #2140

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Asuntojen kysyntä on aina paikallista eli muualla tapahtuvat asiat vaikuttavat vain välillisesti. Jos muu maailma kasvaa, niin siitä osa valuu Suomeenkin, mutta jos Suomi kasvaa huonosti, niin muun maailman kasvu ei auta ja asuntojen hinnat laskevat.

IMO value for money on erittäin heikko sinun asuntosegmentissäsi ja siten implarit heikot: jos laskee, niin ei hirveästi ole noissa 15ke/m2-asunnoissa kysyntää. Toisaalta tuon hintaiset asunnot ovat Suomessa niin speasiaalijuttu, ettei niitä oikein voi miettiä samassa yhteydessä yleiseen asuntomarkkinaan. 

Mutta jos haluat asua nimenomaan Helsingissä, niin miksipä sitten ei juuri tuossa 4me kämpässä.

Suomella on mennyt tosi huonosti 2008 jälkeen. Firmat menestyvät, mutta tuottavat muualla kuin Suomessa. Jatkokaan ei näytä hyvältä. Siten asuntosijoittaminen näillä hinnoilla ei houkuttele, mutta ethän sinä asuntosijoitakaan vaan ostat käyttötuotteen.

 

0
0
16.11.2014 - 18:51 #2141

Juha

+1231
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1395

Tästä tulee loistoblogi!

Ajatukset hyvin samanlaisia kuin itsellä, pokerin tulevaisuuden ollessa epävarma ja sen opiskelun "implarit" ollessa yhä pienemmät, tuntuu sijoittamisen opiskelu itselle tällä hetkellä mielekkäämmältä. Myös pelien kuivuminen ajaa/ajoi väistämättä siihen että jossain vaiheessa sijoittamispäätökset ajavat merkityksessään pokerin ohi, olivat päätökset sitten lyhytaikaista kaupankäyntiä tai osittain passiiviseen indeksisijoittamiseen päätymistä.


 

0
0
16.11.2014 - 19:07 #2142

West84

+5
Liittynyt:
9.7.2014
Viestejä:
7

Onko se unelmaasunto mennyt jo kaupaksi ja jos on niin tiedätkö hintaa?

0
0
17.11.2014 - 09:45 #2147

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Seurantaan!

Uskon kyllä, että sun rollilla ja pokeritaustalla on mahdollista tehdä taloudellisesti riittävän merkittäviä EV päätöksiä, jotta jossain vaiheessa on mahdollista puhua "ura 2.0:sta" (toki subjektiivista, minkä kokee merkittäväksi, mutta sitä voi säätää omalla sijoittaja-profiilillaan). Menestys pokerissa mielestäni korreloi positiivisesti mahdollisuuksiin menestyä sijoituksissa, varsinkin, jos on näyttöä kassanhallinnasta. En myöskään usko, että nämä "pelit" koskaan kuivuvat, muuntuvat vain.

 

0
0
17.11.2014 - 12:33 #2152

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6529

Kiinteistöistä saatujen tuottoprosenttien pysyminen käsittämättömän ylhäällä on minua ihmetyttänyt jo vuosia. Tosin yksittäisten kohteiden vuokraamisessa on paljon puuhaa ja vaatii osaamista. Itse en ole ryhtynyt tuohon, kun viimeisen kerran tarkistaessani vuorokaudessa oli vain 24 tuntia. 5-10 vuoden sopparit ja  13-16 prosentin tuotto kuulostaa kyllä vähän kalamiestarinoilta. Viisi vuotta ja 13 olisi jo tosi kova. Kymmenestä pinnasta tai alle olen lähinnä kuullut puhuttavan viime aikoina.

0
0
17.11.2014 - 14:45 #2159

hode

+84
Liittynyt:
19.7.2014
Viestejä:
349

Tervetuloa kirjoittelemaan ja keskustelemaan Jeans! En tunne sinua mutta kuvittelisin että olet sen typpinen että kun päätät ottaa jotain haltuun ja panostaa asian sisäistämiseen niin se myös onnistuu.

Tunnen erään henkilön, joka sai 5figs alkurollin kasvamaan lähes 50-kertaiseksi alle 10 vuodessa. Kun huomioi sinun alkurollisi ja pitkän sijoitushorisontin niin siitä tulis jo melkoinen summa. :).... Hän oli tehnyt itselleen sijoitustrategian joka mahtui yhdelle powerpoint-slidelle. Tämä olisi varmaan hyvä idea jokaiselle sijoittamisesta vakavasti kiinnostuneelle.

Luulen että vaikka taot hyvää hilloa pokassa niin sijoittamalla voit ansainta huomattavasti enemmän ptkällä juoksulla. Samaa luokkaa kuin Supercellin perustajat ...

Uskon että hernesaaren taloprojektisi toteutuu.:)

Tsemppiä peleihin ja tervetuloa sijoittamaan! :)

0
0
17.11.2014 - 15:06 #2160

Kilppari

+380
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
858

Olin kirjoittamassa juuri samoin.

Sen verran olisin lisännyt, että joissain tapauksessa omistaja kustantaa rempan operaattorin tarpeiden mukaiseksi ja silloin joku laskennallinen prosentti voi olla kovakin, mutta todellinen tuotto ei sen kummoisempi.

Lisäksi Pekan pajan kanssa tehty kymmenenkään vuoden sopimus ei ole kovinkaan arvokas jos siitä pääsee luistelemaan ja ainakin konkurssilla pääsee.

Jos jotain tuollaista on ostamassa, niin ainakin kannattaa selvitää kohteen todellinen arvo ja markkinavuokrahinta sekä kysyntä eikä mennä siihen perinteiseen "tässä on sopimus hinnalla xe josta takaperin laskien kohteen arvo on ye".

0
0
17.11.2014 - 17:31 #2164

Jeans

OP
+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Kilpparille:

Hyviä pointteja kaikki. Tuota takaperin tuotosta arvon laskemista taidetaan harrastaa aika paljon näissä hommissa. Tärkeetä olis kai että kiinteistö ois sellasella sijainnilla että myös kymmenien vuosien päästä löytyisi aina uusi vuokralainen. Ei hirveästi hyödytä, että kiinteistö maksaa itsensä takaisin alle 10 vuodessa jos se sen jälkeen on lähes arvoton.

0
0
17.11.2014 - 17:20 #2165

Jeans

OP
+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Ei taida olla, mutta en sen enempää nyt lähde avaamaan.

0
0
17.11.2014 - 17:35 #2166

Jeans

OP
+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Akille:

Jos otetaan pienet vuokrakämpät sijoitusmuotona, niin on niin paljon normitallaajia jotka on survonut rahansa niihin koska "se on varma sijoitus" ja "arvo vaan nousee samalla kuin kämppä maksaa itsensä pois" Jonka takia varmaan tuotot niissä ovat niin alhaiset kuin tällä hetkellä ovat.

Johtuisiko teollisuushallien tuotot sitten siitä et ne on just päinvastaisia? Epäseksikkäitä, epälikvidejä, vaikeeta hahmottaa oikeita hintoja jne.

Luulis kuitenkin et siinä tapauksessa ilmestyisi enemmän teollisuushalleihin sijoittavia kiinteistöyhtiöitä ja hinnat tasottuisi sitä kautta.

0
0
17.11.2014 - 20:13 #2172

Jeans

OP
+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Laru on liian kaukana. Kävin tosin tsiigaamassa paikan päällä muutama kuukaus sit ja ainoa siisti kämppä joka ois ollu jäljellä ois ollu se pääty joka on 196 neliöö ja 3.5m euroo.. Kohtuulliset neliöhinnat on laruunkin saatu :)

0
0
17.11.2014 - 20:38 #2173

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

En halua erityisesti neuvoa sinua, mutta Helsinki on niin saatanan kaukana kaikesta, että vaikeampi kuvitella toista vastaavaa. Kaikkialle pitää lentää ja sitten herää kysymys, miksi lentää takaisin? Useimmilla on tähän hyvä syy, mutta jo muutaman megan myötä useimmat näistä eivät ole enää valideja. IMO tämä huomioonottaen megaluokan asunnot ovat henkilökohtaisen elämän riski: entäs jos tulee järkiin ja Helsingin hinnat eivät enää olekaan Manhattanin tasoa?

Meillä on Wienin keskustassa 1890 rakennettu 180 m2. Hyvä pohja, 3,5 m huonekorkeus. Vuokra 2250 e/kk. Takapihalla Liechesteinin ruhtinaan Wienin asunto(kompleksi), joka on yleisölle avoinna. Kiva leikkipuisto ja terassi (rosee 2,80 e lasi). Toisessa palatseista on mm. 26me kaappi.

Nuoriso on nykyään niin konservatiivista. Ostavat mummojensa asunnot. IMO voisit teettää itsellesi 500m2 saaren Merihaan ja Sompasaaren eteen. Siinä se ei ainakaan pilaa kansallismaisemaa ja voisit saada luvankin. Eipä se nyt kummoisia maksaisi. Tuhat kuormaa soraa. Siihen sitten joku talopakettitalo tjsp. Salossa voisi liehua viiri: "Tämänkin maksettiin pokerivoitoilla."

 

 

 

 

 

0
0
17.11.2014 - 20:53 #2175

hode

+84
Liittynyt:
19.7.2014
Viestejä:
349

Eräs lontoolainen pääomasijoittaja totesi miksi sieltä käsin on vaikea löytää motivaatiota sijoittaa suomalaiseen start-up yritykseen.

"It may be a short distance from Helsinki to London, but its a very long distance from London to Helsinki".

Olemme periferiaa. Tundraa kuten olet aiemminkin todennut. :)

0
0
17.11.2014 - 22:42 #2179

Monco

+5
Liittynyt:
17.11.2014
Viestejä:
5

Ilo nähdä, että Jeans on kiinnostunut sijoittamisesta. Toivotan menestystä, joka varmasti tulee jos noudatat samoja vahvuuksia kuin pokerissakin olet noudattanut. Kärsivällisyys ja loogisuus vievät jo pitkälle.

Rahoitusta opiskelleena ja varainhoidon parissa työskentelevänä sanon, että tekstiä löytyy luettavaksi aika hi**sti. Paljon on myös p**kaa teoriaa joka ei toimi oikeassa elämässä. Lukeminen on vain hyväksi kun asia kiinnostaa, kunhan muistat ettei ne kirjat aina ole oikeassa.

Yhtä kirjaa suosittelen sinulle ylitse muiden kun kyse on osakesijoittamisesta. Itse olen niin sanottu arvosijoittaja, ja listaamiesi ominaisuuksien perusteella tämä ideologia voisi kiinnostaa sinuakin. Sijoitat nimittäin yleensä markkinaa (valtaväestöä) vastaan, ja hyödynnät valtaväestön virheitä löytääksesi osakkeita jotka ovat aliarvostettuja. Suosittelemani kirja on "The little book of value investing". Löytyy ainakin Amazonista noin kymmenellä punnalla.

0
0
18.11.2014 - 09:31 #2184

myyntimiesmikko

+1
Liittynyt:
18.11.2014
Viestejä:
1

Kiinteistösijoittamisesta on varmasti rakennuksia, joissa voi päästä tuohon mainitsemaasi 13%-16% tuottoon, pääosin kiinteistöjen tuotot pyörivät kuitenkin 8%-11% välillä. Tämä lukema on omakohtaisen myyntikokemuksen sekä kollegojen kertomana.

Kiinteistösijoittamisessa luvut ovat normaalia asuntosijoittamista suuremmat ja siihen on luonnollisesti monia syitä. Yksi suurin tekijä on kuitenkin vuokralla oleva yritys. Monet alle 1000m2 kokoiset hallirakennukset pitävät sisällään pienyrittäjiä 1-3 kpl, jotka ovat toimineet kyseissä kohteessa jo useamman vuoden. Tällöin liiketoiminnan keskipisteeksi on muodostunut juuri kyseinen liiketila, jonka siirtämistä muualle pidetään epämieleisenä asiana. Useat pienyritykset ovat perheyrityksiä tai yhden miehen nyrkkipajoja, joissa on muutama työntekijä. Pienyrityksen liikevaihto on riittävä palkkoihin ja yrittäjällekin saattaa jäädä työstään jotain muutakin leivän päälle kuin ylähuuli.

Tälläisen liiketoiminnan siirtäminen uuteen toimipisteeseen saattaa olla kuolinisku koko yritystoiminnalle. Tämä on yksi syy siihen miksi pienyritys on valmis maksamaan jopa hiemen korkeampaa vuokraa kunhan ei joudu ottamaan riskiä liiketoiminnan siirtämisestä. Tottakai on selvää, että jos yrityksen toiminta kasvaa ja tilat ovat liian pienet, niin silloin haetaan muita tiloja.

Eli oikestaan yritin sanoa tällä sitä, että yksi olennainen tekijä on tutustua myös vuokralaiseen, millaista sen liiketoimi on ja millainen historia sillä on vuokralaisena. 

Tyhjän teollisuuskiinteistön kanssa puolestaan pitää olla tarkka. Tänä päivänä on vaikea löytää uusia vuokralaisia ainakaan markkinakelpoisella vuokralla. 

Kiitos vielä sinulle tämän blogin avaamisesta, mukavaa luettavaa jatkossa :)

0
0
18.11.2014 - 10:52 #2185

Kiinteistömies

+4
Liittynyt:
18.11.2014
Viestejä:
5

Mielenkiintoinen aihe, piti tehdä tunnarit.

Toimitilakiinteistöt ovat paljon vaativampia sijoituskohteita kuin asuinkiinteistöt. Hinta, sijainti, kilpailu, muuntelevuus ja vuokrataso vs markkinavuokra ovat mielestäni tärkeimmät perusasiat sijoitukselle. Vaikka on pitkä sopimus, se ei välttämättä tarkoita, että tuotto on 100% taattu sopimuskaudeksi. Esimerkiksi velkasaneeraus mahdollistaa sopimuksen päättämisen 3kk irtisanomisajalla ja konkurssi päättää sen samantien. Riskiä edellä mainituille voi monesti olla kohtalaisen hankala arvioida. 

Tuottovaatimukset lähtevät 5% ylöspäin ja kaksinumeroisiin tuottoihin mennään kun sopimusten kesto on lyhyehkö ja/tai kiinteistö ei sijaitse keskustassa tai sen ulkopuolella parhailla paikoilla. 16% tuotossa 10 vuoden sopimuksella on pakko olla joku muu iso riski, jota tässä ei mainita. Esimerkkinä vuonna 2007 ja 2008 kauppoja tehtiin kehä 3 varrelta jopa 6-8% tuotolla, tällä hetkellä kiinnostusta on lähinnä 10-12% tasoihin. Sekundäärimarkkinoiden likviditeetti on tällä hetkellä todella heikko ja rahoitus on hankalaa mikä on nostanut tuotot korkealle.

On myös hyvä muistaa, että asuntomarkkinoilla olet "isohko" peluri ja toimitilamarkkinoilla pieni. Huoneisto-osake tai rahasto ei välttämättä ole huonoin vaihtoehto, toisaalta vaikutusmahdollisuudet siinä ovat merkittävästi pienemmät tai niitä ei ole ollenkaan.. Syy minkä takia tästä ei paljoa otsikoida uutisissa on, että iso osa pelureista on ammattilaisia ja harvaa yksityistä henkilöä sijoittaminen toimitilamarkkinoihin kiinnostaa. Lisäksi markkinat ovat valitettavasti huomattavasti vähemmän läpinäkyvät kuin asuntomarkkinat mikä vaikeuttaa kokonaisuuden hahmottamista.

Toimitilasijoitus on mielestäni varsin hyvä vaihtoehto perinteisimmille sijoittamismuodoille kunhan vaan ymmärtää riskit ja mahdollisuudet. Mikäli tälle suunnalle haluat lähteä, suosittelen vahvasti konsultointia ammattilaiselta, joka ei ole millään muotoa motivoitunut harkitsemastasi kaupasta. Aiheen opiskelu ei ole myöskään huono vaihtoehto. Hyvä aloitus opiskelulle on Catellan tai KTI:n markkinaraportit, ne ovat vieläpä ilmaisia.

ps. Hallinnoin työkseni toimitilasijoituksia

0
0
18.11.2014 - 15:33 #2194

Tietämätön

+3
Liittynyt:
18.11.2014
Viestejä:
3

Mahtavaa, seuraantaan lähtee!

Itsekin opiskelen vasta sijoittamisen perusteita ja tällä hetkellä - lähinnä Nassim Talebin ja Daniel Kahnemanin kirjojen lukemisen jälkeen - mietityttää, että miksi sijoittaa aktiivisesti (ja nähdä valtava vaiva alan opiskeluun ja analysointiin) jos juuri kukaan ei biittaa markkinoita pitkässä juoksussa - ei edes salkunhoitajat? Onko tuurilla paljon isompi merkitys mitä sijoittajat luulevat?

Pokerissahan (ainakin tähän asti) kovalla opiskelulla, kassanhallinnalla ja työnteolla saa huonollakin varianssilla kohtuullista tulosta aikaan pitkässä juoksussa, mutta onko sama sijoittamisessa? Kertokaahan kokeneemmat sijoittajat ajatuksianne tästä täysin tietämättömälle.

0
0
18.11.2014 - 19:44 #2206

Jeans

OP
+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Kiitti neuvoista myyntimiesmikko ja kiinteistömies.

Rahastoissa en näe sinänsä järkeä. Joku muu tekee duunin puolestasi ja ottaa siitä isohkon siivun palkkiona, eli juuri päivänvastainen tilanne siihen mitä haen. Yritän oppia tekemällä itse ja mahdollisesti siirtyä tulevaisuudessa tekemään kokopäiväisesti.

Pokerissa olen tottunut isoon varianssiin ja downswingeihin maksimiedgeä tavoitellessa ja tämä tulee varmasti olemaan myös sijoitusfilosofiani. Tietysti ei niin isoa riskiä että poikkimenemisen mahdollisuutta olisi. Asuntosijoittamisessa on pienemmät riskit, firmat voi mennä konkkaan mutta jossain on aina asuttava. Tämän vuoksi myös huomattavasti pienemmät tuotot. Varsinkin pääkaupunkiseudulla tuntuvat olevan ylihintaisia, ylimääräisenä riskinä kuplan puhkeaminen ja iso arvonlasku.

Tällä hetkellä ovat vielä kaikki sijoituskohteet auki, mutta eikö sijoitusfilosofiaani sovi paremmin teollisuuskiinteistöt? Kun eri kohteista on oppinut tarpeeksi on varmasti helpompi myös arvioida niitä keskenään, esim teollisuushalli vs tarkkaan valitut osakkeet. Kiinnostaisi myös kuulla paljonko täällä jengi arvioi keskimääräiseksi pörssin vuotuiseksi tuotoksi? Ja paljonko jos tutkii ja osaa valita osakkeet hyvin? Erityisesti Akin mielipide kiinnostaa.

Loogisesti ajateltuna myös sitä vähemmän maailman ihmisistä joilla on mahdollisuus/kiinnostusta päästä käsiksi sijoitukseen, sitä epätehokkaammat markkinat ja sitä parempi mahdollinen edge. (vertaa Suomen pikkukaupungin teollisuushalli vs Applen osake)

0
0
18.11.2014 - 20:13 #2207

Jeans

OP
+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Sanot tuon "Juuri kukaan ei biittaa markkinoita pitkässä juoksussa" kuin se olisi fakta eikä mielipiteesi. Onko tämä mielipide peräisin lukemastasi kirjasta?

Veikkaan että aika monet tällä palstalla ovat eri mieltä asiasta ja mitä enemmän olen näihin asioihin perehtynyt sitä enemmän uskon että pörssi on biitattavissa.

0
0
18.11.2014 - 20:21 #2209

Jeans

OP
+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Kiinnostaisi kuulla lisää gryndaamisesta, eli usein huonossa kunnossa olevien tai toimistotilojen jaloistamisesta asunnoiksi. Tää on itseasiassa ajankohtaisin juttu, olen käynyt kuuntelemassa muutamia ehdotuksia ja luultavasti sijoittamassa ainakin yhteen projektiin joissa tuttuja mukana. Isoin riski on luonnollisesti projektin aikana tapahtuva asuntojen arvonlasku. Toinen on ongelmat rempan tekevän rakennusfirman kanssa. Luvatut tuotot tällaisissa projekteissa ovat todella korkeat.

0
0