28.10.2022 - 13:15

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844

Yhden katastrofin anatomia

Oon tykännyt tuollaisista dokkareista. "Seconds from disaster" on toinen ja lentokoneonnettomuudet toki kolmas. Basicly juttujen idea mulle on kuvata tapahtumatumaketjuja, jotka aiheutti katastrofin, mikä kaikki siihen vaikutti.

Omassa elämässä yksi resultwise taloudellinen katastrofi oli EVOjen myynti eittämättä aika paniikissa ihan pohjilla, jossain ella 800sek tasolla kaikki hetkessä ulos. Mitä oikein tapahtui? Miten tuollainen resultwise-katastrofaalinen päätös syntyi hetkessä?

Pohjalla oli lähtötilanne, jossa likvidit olivat huvenneet kuten monilta muiltakin. 200.000 euroa nopealla aikataululla kun ostin Exän kämpän puolikkaan cashillä resultwise huippuhintaan. Tämä ei ollut mikään katastrofi ja hyväkin liikku koska lapset pääsivät hyvään kotiin. Lapset ja sijoitus eivät mahdu samaan lauseeseen, perseillä saa taloudellisesti jos ekoja hankkii. Mutta siis oli vähän tiukkuuden tuntua jota ei vähentänyt heikkous pokerissa koska liian rakastunut jotta voisi keskittyä. Tutkimuksethan ovat todenneet, että rakastuneet eivät ole tuottavia. Tuossa vähän kivijalkaa katastrofin syntymiseen ja kierrokset alkavat koveta.

Tuli 76.000 euron lisäverot osakkeiden myynnistä. Toki ei yllätys mutta kumminkin. Ja tokikin pidin ne 76ke kiinni osakkeissa, halpaa lainaa mutta siis hilusalkku de facto velkavivulla vaikka uutta velkaa en ollutkaan ottanut. Saapui kirje, että eka 37.000e maksupäivä on 1.12 ja samaan aikaan EVO ja kaikki syöksyy. Ahdistus kasvaa. Kelaan, että voittoja vuodesta evo-väännöistä ja voisin ne nyt nollata myymällä pohjilla jotta ens vuonna välttyisin veroilta. 10% inflassa ihan oleellinen pointti, imo. En todellakaan panikoinut pörssiin eikä idea milloinkaan ollut irtautua pörssistä vaan veivata vero-etu himaan minikuluilla (toki riskillä) ja back osakkeisiin. Ehkäpä Cityconiin koska aika verojen maksussa oli käymässä vähiin joten vähemmän volaa.

Ennen evojen myyntiä oli siis ihan realistinen vaara, että jos kaikki rommaa huolella (velkavivulla) niin en yksinkertaisesti saa veroja maksuun paitsi myymällä asuntoni joka olisi todennäköisesti toisenlaista taloudellista paisteilua. All in all tuli paniikki ja ahdistus ja näissä mua auttaa toiminta. Kaikki pois ja verojen nollasu ja back tuntui siinä hetkessä fiksulta tai ainakin ahdistusta vähentävältä.

Resultwise sitten myin ihan pohjilla kaikki. Pörssi vähän kääntyi enkä aluksi saanut mitään takaisin niin siinä tuhosin tuollaiset 25% parin salkun arvosta jotka olivat 100% EVOA.

Ei mennyt kuten strömsössä ei. Otin back to basics ja oon ruvennut pelaamaan pokeria, enempi tosissasi. On nyt sujunut vaikka yhä oon superrakastunut...eli eiköhän kosahde ;D. Vedoista olen nyt voittanut last 12kk yli 50.000 euroa netto VAIKKA siellä on edelleen sisällä paisteilua eli monivetoon ja vakioon palaa edelleen tuhansia. Yritän parhaani ja harrastus on kuitenkin siis vähän paikannut muiden osien heikkoutta. Tradingsalkku vuodelta +15,23% eli ei tämä vuosi karmea ole ollut - voisi vain ilman katastrofia olla + 40%.

Teen nyt kuten kunnon Ryssä tekee, koitan vakauttaa taloudellisia linjoja ja välillä toki sekoilen. On ihan hyvä tunne, että tämän saa haltuun. Hyvä ystäväni luki blogia ja halusi viedä lounaalle selvittääkseen rautalangasta pari moovia mitä mun olisi syytä harkita. Muunmuassa en ollut tajunnut/ajatellut, että exän asunnon cashilla oston jälkeen mullahan on vahva ylivakuustilanne jonka purusta ATM neuvottelen pankin kanssa. Tällöin vapautuisi 85ke likvidiä vakuuksista.

Mut et tälleen. Musta on tärkeää avata sijoitusforumilla myös resultwise-perseilyjä koska kuten katastrofidokkareista, näistä caseista voi joku lukija oppia jotain.

Pää on nyt taas kunnossa, ei ole paniikin tuntua. Jatketaan peliä, puolustuspeliä niinkuin tänä aikana nämä taloudelliset pelit enempi ovat.

 

0
0
28.10.2022 - 16:03

tonza

+1213
Liittynyt:
4.3.2020
Viestejä:
613
PikkuPro kirjoitti:
Saapui kirje, että eka 37.000e maksupäivä on 1.12 ja samaan aikaan EVO ja kaikki syöksyy. Ahdistus kasvaa.

Eikö noihin saa omaverossa halutessaan lisää maksuaikaa.

0
0
28.10.2022 - 18:32

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844
tonza kirjoitti:

 

PikkuPro kirjoitti:

Saapui kirje, että eka 37.000e maksupäivä on 1.12 ja samaan aikaan EVO ja kaikki syöksyy. Ahdistus kasvaa.

Eikö noihin saa omaverossa halutessaan lisää maksuaikaa.

Saa kai mut ei ilmaiseksi. Aina toki optio mut ei muuta sitä ahdistuksen dynamiikkaa, jos isolla de facto vivulla kurssit rommaa. Mun elämäntavan numero yksi on huolehtia liikkumavarasta ja likviditeetistä. Vika ei kyllä aina ole niin onnistunut - köyhyys haittaa! laugh

0
0
29.10.2022 - 01:08

Basso Pasanen

+142
Liittynyt:
4.7.2021
Viestejä:
131

Tämä ei ole kritiikkiä, eli read accordingly. Olet aika vauhdikkaasti ollut mieltä esim evo citiköön lapuista että höpinät on monesti long näkökulmaa ja tulevaa. Eikö oma pakka kestä istua mielipiteen päällä? Tuntuu että yhtäkkiä nää longit pitää puhaltaa pihalle, puuhastella day treidit ja loppujen lopuks puskee öpaut kaikki hittoihin päivän hintaan. Pelimies oot mut paljon menee puheet/teot kontekstissa tuuliviiriin. 

Käänteinen groundhogday?

0
0
29.10.2022 - 19:17

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326
Basso Pasanen kirjoitti:

Tuntuu että yhtäkkiä nää longit pitää puhaltaa pihalle, puuhastella day treidit ja loppujen lopuks puskee öpaut kaikki hittoihin päivän hintaan. Pelimies oot mut paljon menee puheet/teot kontekstissa tuuliviiriin. 

Oon käsittäny että moni viikkotreidaa osakkeilla joissa voisivat olla myös longina, mutta napsitaan pikkunousuista voitot. Samat yhtiöt kiertää salkussa useaan kertaan vuoden aikana. Ei ehkä sitä mitä kadunmies pitäisi "perinteisenä" osakesijoittamisena.

0
0
30.10.2022 - 11:46

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844
stocksman kirjoitti:

 

Basso Pasanen kirjoitti:

Tuntuu että yhtäkkiä nää longit pitää puhaltaa pihalle, puuhastella day treidit ja loppujen lopuks puskee öpaut kaikki hittoihin päivän hintaan. Pelimies oot mut paljon menee puheet/teot kontekstissa tuuliviiriin. 

 

Oon käsittäny että moni viikkotreidaa osakkeilla joissa voisivat olla myös longina, mutta napsitaan pikkunousuista voitot. Samat yhtiöt kiertää salkussa useaan kertaan vuoden aikana. Ei ehkä sitä mitä kadunmies pitäisi "perinteisenä" osakesijoittamisena.

En ihan tosiaan ymmärtänyt kysymystä, aika pitkä vkl takana. Voisin joo mielelläni olla Cityconissa longina ja siis mullahan on 85ke edestä Cityconia lockattuna lainan vakuudeksi joten oon ollutkin ihan solidisti longina siinä. Tällä yli 1000sek tasolla itse en olisi longina enää Evossa mut tää oman oma näkemys jota ei voi nopsaan selittää täysin auki ja osittain olen jo aiemmin selittänyt. Basicly nään ainakin euroopan kuluttajien ostovoimen kehityksen synkkänä ainakin Ukrainan jälleenrakennukseen asti joka toki tuo aikanaan buumia. Ja kun ostovoima isosti laskee ja kryptot/pörssi vielä enemmän, niin luulen että vaikuttaa. Se, että peliongelmaiset ei välitä ostovoimastaan voi olla totta mutta ei oikein vaikuta vaan on ceteris paribus koska ei ne ennenkään ole välittäneet eli jos kaikki joka kuussa painetaan niin painaminen vähenee. Infla toki voi nostaa nimellisiä summia jossain vaiheessa.

Evo on huippufirma, siitä ei epäilystä. Epäilen vaan kykyään isosti mennä vastavirtaan tässä markkinatilanteessa. Jos laskee, niin kiinnostaa kyllä jos on rahaa.

--------------

Parissa viikossa oon taistellut likviditilannetta hallittavaksi ja pää tasapainossa sen suhteen. Jatkamme taistelua ja plan on pelata pokeria aika paljon 24.12. asti. Musta Suomicashlivepokerin hotseason on sanotaanko 1.11-23.12. Pikkujouluaika tuo pientä extrakuhinaa ja "hyvät" ilmat pelata. Freezeout on sitten toki erikseen mut muuten cash on tammikuussa perinteisesti varsin hiljaista kun jengi streittailee elämänsä ja päihteidensä kanssa.

0
0
31.10.2022 - 13:48

mnz2000

+51
Liittynyt:
16.4.2021
Viestejä:
34

Ihan ensimmäiseksi pyydän anteeksi kommenttiani. Tarkoitukseni ei ole vittuilla, ja uskoisin ymmärtäväni tilanteesi ja tavoitteesi aika hyvin (omani osittain samanlaisia).

Mutta, sanot:

1. "...ja samaan aikaan EVO ja kaikki syöksyy. Ahdistus kasvaa."

2. "All in all tuli paniikki ja ahdistus ja näissä mua auttaa toiminta."

3. "En todellakaan panikoinut pörssiin"

Minusta 1 ja 2 yhdessä tarkoittavat, että panikoit pörssiin. Miten muuten voi panikoida pörssiin? Lisäksi tässä on minusta hyvin kuvattu esimerkki, miten perus-tuulipuku-panikoija saattaisi kelata paniikkimyyntiään. Tuskin se niilläkään menee vaan että "apua, osake X laski alle Y:n, kaikki laitaan". Vaan siinä on paljon muita muuttujia, mukaanlukien esim. elämäntilanne ja muistakin kuin raha-asioista aiheutuva ahdistus.

Näinollen pitäisin itsellesikin mielenkiintoisena miettiä, miksi sanot, että et panikoinut pörssiin. Uskon, että pystyt analysoimaan tätäkin asiaa analyyttisesti. Tavallaan seuraava leveli "Yhden katastrofin anatomia" -pohdinnan päälle.

P.S. Olen lukenut blogejasi kolmella vuosikymmenellä, kiitos niistä kaikista!
 

0
0
31.10.2022 - 15:18

Artsipappa

+2109
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1934
mnz2000 kirjoitti:

...

Näinollen pitäisin itsellesikin mielenkiintoisena miettiä, miksi sanot, että et panikoinut pörssiin. Uskon, että pystyt analysoimaan tätäkin asiaa analyyttisesti. Tavallaan seuraava leveli "Yhden katastrofin anatomia" -pohdinnan päälle.

P.S. Olen lukenut blogejasi kolmella vuosikymmenellä, kiitos niistä kaikista!

En ole PP mutta kommentoin anyway. Mä ainakin ymmärsin PP kirjoituksen niin, että panikoi koska oli tulossa verovelkaa maksettavaksi? Jos siis verovelka olisi ollut istumassa pankkitilillä ei ongelmaa olisi ollut ja myynnit olisi jäänyt kenties tekemättä. Voi toki olla että olen ymmärtänyt väärin.

0
0
31.10.2022 - 16:06

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844
mnz2000 kirjoitti:

Ihan ensimmäiseksi pyydän anteeksi kommenttiani. Tarkoitukseni ei ole vittuilla, ja uskoisin ymmärtäväni tilanteesi ja tavoitteesi aika hyvin (omani osittain samanlaisia).

Mutta, sanot:

1. "...ja samaan aikaan EVO ja kaikki syöksyy. Ahdistus kasvaa."

2. "All in all tuli paniikki ja ahdistus ja näissä mua auttaa toiminta."

3. "En todellakaan panikoinut pörssiin"

Minusta 1 ja 2 yhdessä tarkoittavat, että panikoit pörssiin. Miten muuten voi panikoida pörssiin? Lisäksi tässä on minusta hyvin kuvattu esimerkki, miten perus-tuulipuku-panikoija saattaisi kelata paniikkimyyntiään. Tuskin se niilläkään menee vaan että "apua, osake X laski alle Y:n, kaikki laitaan". Vaan siinä on paljon muita muuttujia, mukaanlukien esim. elämäntilanne ja muistakin kuin raha-asioista aiheutuva ahdistus.

Näinollen pitäisin itsellesikin mielenkiintoisena miettiä, miksi sanot, että et panikoinut pörssiin. Uskon, että pystyt analysoimaan tätäkin asiaa analyyttisesti. Tavallaan seuraava leveli "Yhden katastrofin anatomia" -pohdinnan päälle.

P.S. Olen lukenut blogejasi kolmella vuosikymmenellä, kiitos niistä kaikista!
 

Koen, että panikoin elämäntapani puolesta. Jos multa loppuu likvidit, niin multa loppuu mun elämäntapa ja tää on mulle enemmän kuin tärkeää. Aikaan, kun myin Evot niin likvidit tuntuivat sulavan tyyliin 10k päivässä ja niitä taisi olla alle 100k silloin...riippuu toki miten laskee mutta mulle tuli paniikki.

Sinällään siis mulla ei olisi mitään vaikeuksia sanoa, että panikoin pörssiin. Olen sanonut sairastaneeni diagnosoidun ahdistuksen 2016, ehkä senkin et bulimian 1991, kertonut et mulla on 6 aivoinfarktia eli kuollutta aluetta aivoissa ja siitäkin, miten 2021 ryömin hapenpuutteessa sairaalan vessasta pois paskat housussa. Oon kertonut avioerostani, siitä että olen avoimessa suhteessa ja mitä näitä on. Jos joku aattelee, että mulla on kynnystä sanoa, jos koen panikoivani pörssiin niin olen itse kyllä eri mieltä. Ei mulla ole oikeestaan kynnystä enää mihinkään, tää on kaikki freerollia mitä on ja eniten pelkään pelkoa ja reagoin siihen aggressiivisella hyökkäyksellä eli pelkoa päin.

Mä kuitenkin jälki-analyysissäni aidosti koen, että panikoin elämäntavastani, en pörssistä. Tuntui, että elämäntapani valuu nopeasti pois käsistäni ja siksi tuli vahva paniikki, että "kaikki nyt pois niin säästyy ainakin verot ja on jotain rahaa joka tapauksessa".

Ei mulla sinällään ongelmaa, jos joku kokee ton semantiikaksi. Musta oli vain kiinnostavaa pohtia auki "yhden katastrofin anatomiaa". Selkeesti joka tapauksessa panikoin. Kai "value" tällaisessa on se, että jos hahmottaa miten ja miksi mogaa kun mogaa, niin on helpompi jatkossa koittaa välttää vastaavaa. Oon jo siis aloittanut toimet eli käytännössä pyrin järjestämään niin, että ei niin helpolla päädy "selkä seinää vasten" fiilikseen.

0
0
31.10.2022 - 15:28

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844
Artsipappa kirjoitti:

 

mnz2000 kirjoitti:

...

Näinollen pitäisin itsellesikin mielenkiintoisena miettiä, miksi sanot, että et panikoinut pörssiin. Uskon, että pystyt analysoimaan tätäkin asiaa analyyttisesti. Tavallaan seuraava leveli "Yhden katastrofin anatomia" -pohdinnan päälle.

P.S. Olen lukenut blogejasi kolmella vuosikymmenellä, kiitos niistä kaikista!

En ole PP mutta kommentoin anyway. Mä ainakin ymmärsin PP kirjoituksen niin, että panikoi koska oli tulossa verovelkaa maksettavaksi? Jos siis verovelka olisi ollut istumassa pankkitilillä ei ongelmaa olisi ollut ja myynnit olisi jäänyt kenties tekemättä. Voi toki olla että olen ymmärtänyt väärin.

Verovelka teki tosiaan sen, että vipu oli de facto kova ja maksu lähestyi. Toisin sanoen näin kyllä, miten ollaan ajamassa päin seinää pahimmillaan ja varmasti lisäsi paniikkiherkkyyttä.

0
0
31.10.2022 - 21:10

Saunatonttu

+52
Liittynyt:
1.6.2021
Viestejä:
71

Hyvää analyysiä! On kiinnostavampaa lukea laskukauden haasteista kuin helposta noususta. Tästä saa myös tukea omassa suunnitelmassa pysymiseen, on meinaan vaikeaa pistää paukkuja sisään kaikkien povatessa pitkää alamäkeä. 

0
0
4.11.2022 - 12:02

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844

"Loputon" likviditaistelu jatkuu ihan hyvällä sykkeellä. Oon alkanut voittamaan pokerista. Aina se omalla tavallaan yllättää, kun ei suju niin aattelen "No, viimeinkin. Kun mähän oon aina superpihalla, yleensä kännissä oleva aivovammainen". Ja sit voittaakin taas, yhtäkkiä kääntyy ja on et "oho, rahaa". Jotenkin noin, no, ainakaan ei leiju "taidoistaan". Jatkan aiemmin sanottua plania eli koitan pelata vähän aiempaa enemmän 24.12. asti jolloin alkaa unelmamatkat.

Sitä ennen on muutto, avaimet käteen 18.11. Tässä oon omasta mielestä fiksumpi silleen kuin pokerissa, että oon tietoisesti ajoittanut muuton marraskuulle. Se on kuukausi, kun ilmoista varmasti jo tulee paskat. Kivoilla ilmoilla, kuten vielä tänäänkin näköjään, rakastan pyöräillä ympäri kaupunkia Pikku-Huopalahdesta mutta kuun lopussa täällä olisi jo pussin pohjalla. Ei pyöräilyä, ei sporaakaan, tod. nihkeetä. Eikä nyt varsinaisesti innostaisi maksaa 97m2 lämmityksestä läpi talven. Vaikka ihana "kylpylä" onkin omasta takaa.

Pääsee lähelle MainNaista, vahtimaan sitä ettei pääse ihan kokonaaan karkuun! ;D. Toisaalta on sen verran hajurakoa, että sopivasti karkuun päästään kuitenkin molemmat. 24/7h kuntosali, metro 50m ja viereiset kuntoportaat eivät varsinaisesti haittaa.

-----------------

Inflasta mietin. Ei varmasti rakettitiedettä eli tietäjät jo tietää mut yleisesti on kovin vähän osunut silmiin sitä, että assettien arvojen laskun yhteydessä huomioitaisiin inflan vaikutus. Inflahan on ollut pientä vuosikymmenet oikeastaan niin vaikka pörssin yhteydessä ymmärrän hyvin, että ei ole huomioitu. Mutta nyt se on sen kympin, 10%. Eli jos sun indeksi laskee tänä vuonna 25% niin se laskee inflaatio huomioiden noin 35% - siis sun assettien reaali-arvo. Eli aika paljon. Sama toki asunnoissa ja kiinteistöissä yleensäkin.

Tää on musta superoleellista sikäli, että pidän todennäköisenä, että joskus tämä purkautuu. Varmimmin "voittaja-alueiden" asunnoissa mutta todennäköisesti myös osakkeissa. Maito on jo pitkälti maassa näissä niin peli, johon itse mennyt ja johon omalta vaatimattomalta osaltani MainNaisenkin puhuin on "grinding on" kämpät-linelle. Eli ei tähän markkinatilanteeseen kannata yrittää tuupata myyntiin vaan koittaa kestää assettien kyydissä syklin yli koska 1) maito on jo maassa ja 2) jossain vaiheessa, sanotaanko 2-5v säteellä, oletan, että "voittaja-asunnot" eli muuttovoittoseutujen asunnot kirii inflavaikutusta kiinni. Varsinkin - ja tämä ääri-oleellista - koska uusien asuntojen rakentaminen nyt iskee seinään ja tämä näkyy pikkuhiljaa pipelinen toisessa päässä josta ei putkahdakaan uutta markkinalle.

Itse asiassa, musta nyt ei ole hullumpaa pitää velkaa. Tietenkään. -7% reaalikorko ja assetteihin kasautuu inflapainetta korjata ylöspäin kunhan hommelit vähän selkiytyvät.

Ja eiköhän ne selkiydy. Sen verran teräviä kavereita nyt painii energiahommelien kanssa, että luulisin 2023/2024 talven olevan jo aika smooth sailing vaikki täysin ilman Venäjän energiaa. Miten maailma muuten flippailee on eri asia mut maailmanloppuun ei kannata varautua taloudellisesti ja pyörihän pörssit läpi toisen maailmansodankin.

0
0
4.11.2022 - 12:56

TL

+1285
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1012
PikkuPro kirjoitti:

Jossain vaiheessa, sanotaanko 2-5v säteellä, oletan, että "voittaja-asunnot" eli muuttovoittoseutujen asunnot kirii inflavaikutusta kiinni. Varsinkin - ja tämä ääri-oleellista - koska uusien asuntojen rakentaminen nyt iskee seinään ja tämä näkyy pikkuhiljaa pipelinen toisessa päässä josta ei putkahdakaan uutta markkinalle.

Minusta inflaatio on osin väärä indikaattori ennustamaan asuntojen hintakehitystä. Oikeampi on menojen jälkeen käteen jäävät rahat. Tähän, mutkat suoraksi laittaen, vaikuttaa palkkakehitys miinus elinkustannusten kehitys. Jälkimmäinen näistä on toki suoraan inflaatiosidonnainen mutta ensimmäinen vain osittain. Minun on vaikea nähdä että palkat nousisivat seuraavan 2-5v aikana ~10% vuodessa. Jolloin voi käydä niin, että asuntoon käytettävissä oleva "kuukausitulo" pysyy reaalisesti about samana vaikka inflaatio laukkaakin ja pahimmassa tapauksessa jopa laskee. Tähän kun lisätään kadonneet nollakorot ja siten kasvaneet lainanhoitokulut, voi ollakin ettei ostajilla vaan ole halua/varaa keskimäärin maksaa juurikaan nykyistä enempää seinistään. Juuri nyt on päivänselvää maksuhalujen näistä syistä jo vähentyneen vaikka meillä onkin 10% inflaatio. 

(Taas kerran) syntymässä olevasta tarjontakapeikosta ja sen vaikutuksista olen tasan samaa mieltä. Hintakehityksessä tullee siis olemaan alueellisia eroja. Laajamittainen hintojen nousu vaatisi kuitenkin joko korkotason merkittävän laskun tai palkkojen radikaalin nousun. En pidä kumpaakaan kovin todennäköisenä ainakaan 2-3v aikana. En siis odota asuntojen kovin ripeää hinnannousua ja pidän seiniä tällä hetkellä huonona inflaatiosuojana. Mutta voin tietysti olla väärässäkin.

0
0
18.11.2022 - 09:50

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844

Flunssapäivä, muuttopäivä ja paskailmapäivä eli talvi saapuu ja pyöräkelit loppui ehkä keskiviikkona. Ihan hyvällä sykkeellä silti, hommat on radallaan ja on selkeä suunta.

Taloudellisesti on näkymä ok tilanteeseen helpommin kuin Putinin armeijalla ja sitten vain tehdään töitä sen eteen. Edessä on kapeikko josta on tavoite selvitä ja joka voi tehdä tiukkaa mutta olen aika päättäväinen kun sille päälle satun. Oon parhaimmillani kun on tiukkaa, tästä on aika pitkä otos jo. Putin on käynyt kalliiksi mutta kalliimmaksi se kävi Ukrainassa niin no worries. Lähinnä siis kämpät sulaa alta arvossa ja raketoi kuluissa mutta joskushan näin pitää käydä, part of the game. Idea on grindata tämän syklin yli omistavassa luokassa.

Vuokrasin kampän 1875 eurolla kuussa. 97m2 on vähän liikaa pitkän päälle yhdelle maksajalle eli kaiken sen päälle, mikä verottomuuden 2 vuotta ylittää. Meni kyllä taaskin ja vieläkin heittämällä eli päivässä tuli 6 näyttöä ja 24h kuluessa otin pois Oikotieltä - muualle en edes viitsinyt. Sai valita hyvien väliltä, joukossa sydänkirurgia ja pörssiyhtiön johtoa. Nämä vuokrausprosessit antavat kyllä näkymää, että tässä on hyvänä myyntiaikana eläkerahat kasassa mutta se hyvä myyntiaika ei ole lähiaikoina. Kiva puolustuspeli kuitenkin kun yhtiövastikkeet+julkisivuremppalyhennykset+nousevat korot tarkoittaa sitä, että veroihin ei vuokrasta mene juuri mitään eli ei haittaa veroteknisesti, vaikka vuokraa omaa ja menee itse vuokralle. Toi ei siis ollut edes läppä, kohonneet korot aiheuttavat isolta osin tämän asuntomarkkinoiden nykytilan joka kyllä purkautunee kuten ennenkin eli rakentaminen vähenee ja tarjontakapeikko. Kun nyt joka tapauksessa ollaan tässä asuntomarkkinoiden tilassa, korkoineen, niin kyl mä näen sen aidosti hopeisena pilvenreunana, että vuokratulosta ei käytännössä enää mene veroa.

Pokeri ei vieläkään ihan rullaa mutta oletan, että homma helpottuu kun muutan tänään lähemmäs pelejä. Hyvät yhteydet tarkoittavat samalla vaivalla enemmän pelitunteja. Vedot taas rullaavat yhä vaikka exä oli jo vuosia sitten sitä mieltä, että on itsetuhoisaa touhua. Itsetuhoisaa touhua minusta on olla suhteessa, jossa toinen osapuoli ei tue tai vähintäänkin pidä tuon tason tietonsa omanaan. Onneksi nyt on kaikilla osapuolilla asiat paremmin, niinkuin Donner sanoi "eroaminen kannattaa aina".

Osakkeet? Cityconia all-in, tuskin se tosta muuttuukaan herkästi kun on niin vähän pian likvidiä. Ostellut ja myynyt sitä, vuosi +15,77%.

0
0
20.11.2022 - 17:53

Kalle

+142
Liittynyt:
6.8.2020
Viestejä:
135

Qatar - Ecuador. Kotivoiton kerroin Veikkauksella 3.6. Jos rosvovaltio ensiksi käyttää kymmeniä/satoja miljoonia rahaa lahjontaan saadaksen kisat, sen jälkeen kymmeniä miljardeja rakentaakseen aavikon täyteen stadioneita niin onko kuinka vaikea uskoa että käyttäisi ykkös miljoonia lahjoakseen vastujan häviämään avaus matsin.

Onko täysin kuollut kela?

0
0
20.11.2022 - 18:53

Artsipappa

+2109
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1934
Kalle kirjoitti:

Qatar - Ecuador. Kotivoiton kerroin Veikkauksella 3.6. Jos rosvovaltio ensiksi käyttää kymmeniä/satoja miljoonia rahaa lahjontaan saadaksen kisat, sen jälkeen kymmeniä miljardeja rakentaakseen aavikon täyteen stadioneita niin onko kuinka vaikea uskoa että käyttäisi ykkös miljoonia lahjoakseen vastujan häviämään avaus matsin.

Onko täysin kuollut kela?

Ei välttämättä kuollut kela, mutta näköjään Qatar liian paska että voisi voittaa edes lahjomalla. 

0
0
22.11.2022 - 17:41

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844

Sain jokin aikaa sitten hyviä neuvoja hyvältä ystävältä, lounaalla. On taustaa osaamisesta KV pankkimaailmassa niin halusi nähdä koska ei halua, että joudun henkisesti ahtaaseen tilanteeseen likvidien kanssa - turhaan. Aloitinkin tapaamisen perusteella prosesseja mutta lopulta kuitenkin päädyin lopettamaan sijoituslainani. Jutussa on monta monessa eikä superkiinnostavaa mutta lineni jotenkin nyt on se, että tilanne on kuitenkin ihan hyvä overall elämässä niin riskiä vähän pois. Kaikissa ehdotuksissa kuitenkin omaisuutta olisi vivutettu lisää ja lopultakin haluan säilyttää liikkumatilaa näissä oloissa. You gotta do what you gotta do. Fiilismielessä rauhoitti tämäkin ja juuri taisi mennä eka erä eli 4000kpl pantista vapautuneita Cityconeja 6,39.

En siis ole mitenkään kokonaan luopumassa Cityconeista, todellakaan. Näissä pantillisissa vain on tappiota roimasti sisällä (toisaalta monen vuoden osingot plakkarissa). Nää haluan myydä tänä vuonna ja pikkuhiljaa varmaan kaikki osakkeet Nordnettiin. Back to basics, summat pienemmiksi ja pokerikin alkaa maittaa paremmin kun näkee konkreettisemmin työn tuloksen merkityksen. Vähän hankala mulle pelata tosissaan satasista jos muualla heiluu kymppitonnit.

Kaikki on oikeastaan todella hyvin. Yksityiselämä perfect flunssasta huolimatta ja talouskin ok vaikka monen muun tavoin en koronanousuista ihan Set For Lifeä hankkinutkaan - kivasti kuitenkin. En mä koskaan oo eläkkeelle kaivannutkaan.

Eikä tää vuosi nyt mikään katastrofi ole ollut. +46k vedoista, pörssi +15,7%, pokeristakin jotain vaikka oonkin keskittynyt muuhun tänä vuonna. Siis ei kai tässä oikeestaan oo hirveen huonosti mennyt kuin mentaalisti, se Evo-sekoaminen tuli niin puskista, että pisti hiljaiseksi. Mut mä oonkin kehittänyt jo aiemmin sanonnan josta tykkään niin paljon, että se piti keksiä: "Kaikki sekoaa joskus"....ja ymmärrän kyllä, että edellinen lause oli järjetön, see, Kaikki Sekoaa Joskus.

Muutto hyvässä mallissa ja insta-kotiutuminen tapahtunut. Kuukausi pelejä, lapsia ja läheisiä ja sit reissuihin. Ihmisten puolesta mä viihtyisin täällä vaikka 365/7 - sään puolesta en. Talvi on kiva...mut sitä on vain ihan liikaa...ainakin Suomen mallista talvea. Thaikuissa, Filippiineillä ja Floridassa talvi on siedettävämpi.

0
0
22.11.2022 - 19:17

joeplotter

+394
Liittynyt:
2.7.2014
Viestejä:
233

Rapsaa kisabetsien sujumisesta tilattu. smiley 

Kokeillu nyt kuukauden vähän yli kylmäaltistusta, josta mainitsit joskus. Da nutz! 

0
0
23.11.2022 - 11:35

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844
joeplotter kirjoitti:

Rapsaa kisabetsien sujumisesta tilattu. smiley 

Kokeillu nyt kuukauden vähän yli kylmäaltistusta, josta mainitsit joskus. Da nutz! 

Nää kisat ei oo mun betseille mikään focuskohde. Jotain kyl lyöny, so far kaikki ohi. Mut tähän sopii se sama kuin kaikkiin ei-perusteltuihin pörssiostoihinkin eli "pienellä otin".

Kylmäaltistus kyllä on! Nyt ollut flunssaa mut ei vaan pysty, siltikin täytyy ottaa kylmät suihkut aamuisin.

Kylmäaltistukseen voi tosiaan jäädä isosti koukkuunkin ja mennä urheilun puolelle. Mäkelänrinteessä yksi mies otti 2*40min kylmäaltaassa eikä kulemma mennyt edes hypotermian puolelle kun ei tullut kuuma kylmäaltaassa. Sensijaan naisystävälleni sellainen tuli Allas Sea Poolilla: aloitti uimaan 1825 ja on sellanen "hullu" että kun jotain päättää, niiin sit mennään päätyyn asti. Toisaalta ja ehkä juuri siksi myös korkeahkossa asemassa yhteiskunnassamme. Anyhow, päätti siis painaa 1900 asti uiden merivesialtaassa  eli 35min eikä toki luonto antanut antaa periksi. Ei suostunut tulemaan aiemmin pois vaikka uimavalvoja paikalle, talutti 19 saunaan ja toi pari marjasmoothieta sinne. Se merivesi alkaa vissiin olla ihan huolella jo viileää.

0
0
28.11.2022 - 14:21

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844

Todella hyvältä fiilikseltä näyttää tässä kyllä nyt.

 

Tuo siis kökkö mukaelma Estonian perämiehen viimeisistä sanoista Mariellalle syksyisenä aamuyönä 1994.

https://www.youtube.com/watch?v=V5tbah19qo8

Analogiaa siitäkin, että äänitellenteen kuuntelemalla eka fiilis on "sekavaa". Ja juuri siihen sekavuuteen pitää musta puuttua silloin, kun taloudellinen tilanne menee nihkeämmäksi. Back to basics, haasteet voitetaan yksi kerrallaan.

Maksoin just ensimmäisen veroerän eli 37673e. Lisää sit tammikuussa. Ja tajusin, et jotain rahaa yhä on vaikka vissiin valittanut tilannetta niin paljon täällä, että MainNainenkin asiaa kommentoi. kiss Huomaa kyllä, miten energioita vapautuu kun saa elämänhommelia simppelimmäksi. Muutto nyt done ja oon ihan alkuhuumasssa mestasta kaikin puolin. Oli puoli vuotta aikaa miettiä parasta ratkaisua niin tuo kyllä tuntuu maksitoimivalta tähän elämäntilanteeseen. Lasten luo paljon nopsampi tulla (nytkin hoidan kun kipeitä), peleille helpompi mennä (eilen menin kassulle ja tunnin jälkeen "welcome back" Badbeat laukes) ja MainNaisen suuntaan mahdollistaa vaikka mikä mutta vapaaehtoisuuden pohjalta toisin kuin yhdessä asuen.

 Toki myös eilinen auttoi fiilistä. Tein poikkeuksellisen paljon töitä vetojen kanssa sunnuntain ratoksi ja 5fig palautusta. Ja se Badbeat kassulta. Sunnuntai kun yleensä on hiljainen päivä.

Lisäksi - ja tämä totta (niinkuin kaikki muukin tai siihen pyrin). Oon hyvin aktiivisesti unohtanut, että KH on mulle kumminkin joku 65k velkaa koska "rahalla leikkimisen pelissä pysyminen" on mulle hyvinvoinnillisesti kriittistä joten oon todella varovainen laskuissani...ja tota velkaa en saa instana takaisin vaikka tarvitsisin niin oon aika hyvin unohtanut sen kokonaan.

Vuokrat rullaa Pikku-Huopalahdessa, jotain rahaa jäljellä ja elämä muuten huipusti. Tästä on tosi hyvä jatkaa...vaikka moniveto eilen ihan lopussa karkasikin eeppisesti ja isosti...mutta toisaalta oli eeppistä miten niin lähelle hyvää osumaa pääsi eli jotain hyvää, jotain huonoa ja siitä palkkioksi 0e. Ja joo, tiedän mitä oon sanonut monivedosta...cool

 

0
0
30.11.2022 - 17:53

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844

Eilen taas kävi tapahtuma, joka pöyristytti JR:ä. Ymmärrän kyllä miksi.

Olin tulossa peleille, lähtöasema Mäkelänrinne ja matka lyhyt. Härväsin kännyllä ja kuuntelin musaa ja oli reppu ja whatnot kun astuin Spåraan. Istumapaikka haltuun, käännyn ympäri ja...tarkastaja. Ok, "öö...mulla ei ole lippua, tulee vissiin tarkastusmaksu" ja alan kaivaa henkkaria.

"Tuossa on lippupiste, onko sulla, kortti?"

"ööö, joo.." ja mielessäni ihmettelen, miten matkakorttini liittyy asiaan kun olin jo ottanut paikan ja kävellyt epähuomiossa lippukoneen ohi. Tarkastusmaksun paikka obv.

En muista sanatarkkaan jatkoa, mutta naistarkastaja jotenkin viittilöi mut koneen luo, leimautin ja ohi kävellessä mutisin "mä luulin, että saisin tarkastusmaksun". Leimauttamiseni jälkeen tarkasti lippuni joka hieman absurdia se(kin), kun kone näyttää kyllä näkyvästi, että leimattu on.

Niin siis mikä tässä mättää?

Joo, monen mielestä se, että ajan useahkosti vapaaehtoisestikin pummilla tai niinkuin itse koen "olen arvontatuulella". Mutta se ei oo mun pointti enkä usko, että se on se mikä pöyristytti eilen JR:ä. Vaan se, mitä systeemille seuraa, jos tarkastuksen yhteydessä päästetään liputtomia läpi ilman tarkastusmaksua. No, perseestähän se on. On nimittäin kolmenlaisia matkustajia:

1. Niitä, jotka ostaa aina lipun

2. Niitä, jotka ei osta koskaan (esim. luottotiedot mennyt niin mitä väliä).

3. Ja niitä, kuten mä, joka välillä ostaa ja välillä ei, fiilispohjalta.

Ryhmä 3 on ainut, johon tarkastuskontrolli mitenkään vaikuttaa ja jos heitä/meitä ei maksatetakaan tarkastuksen yhteydessä, niin lipunostointo vähenee entisestään. Lipulliset ja veronmaksajat maksaa. Miksi helvetissä pitää lipuntarkastus-systeemiä jos tarkastuksesta ei seuraa mitään.

Niin että tämä on mun kontribuutio tähän asiaan. Toivoisin, että munlaisia alettaisiin maksattamaan tarkastuksen yhteydessä noin 100% kerroista koska muuten lipulliset ja veronmaksajat maksaa. Tämä on musta systeemin vika. Jos luotetaan ihmisten hyvyyteen niin ne hyvikset aina maksaa kuten tässä. Pitää olla systeemi, joka seuraamusten perusteella ohjaa haluttuun käyttäytymiseen. Tarkastusmaksu up, enemmän tarkastajia ja maksulappuja käteen, kiitos.

Honesty, olen toiminut näin vuosia, ehkä vuosikymmeniä. Mut maksatetaan ehkä 40% kerroista, kun tulee tarkastaja eikä mulla ole lippua. Esimerkiksi jos oon lasten kanssa, niin tarkastusmaksu on tullut 0/x. Ei siis koskaan. Tämä on epäkohta koska nyt meillä on kallis tarkastussysteemi, joka ei toimi kun tarkastajat haluavat levittää "hyvää tahtoa" eikä tarkastusmaksuja. Tämä on todella pöyristyttävää ja todellakaan en aio alkaa ostamaan enempää lippuja, ennenkuin systeemi korjataan ja se kannustaa siihen.

 

0
0
30.11.2022 - 17:56

JR

+5264
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1577
PikkuPro kirjoitti:

Joo, monen mielestä se, että ajan useahkosti vapaaehtoisestikin pummilla tai niinkuin itse koen "olen arvontatuulella". Mutta se ei oo mun pointti enkä usko, että se on se mikä pöyristytti eilen JR:ä. Vaan se, mitä systeemille seuraa, jos tarkastuksen yhteydessä päästetään liputtomia läpi ilman tarkastusmaksua.

Siis mua pöyristytti se, että oon varma että toi systeemi on täysin puolueellinen ja todennäköisesti hyvin syrjivä. Näytät jotenkin sen lipuntarkastajan näkökulmasta "kunnon kansalaiselta", joten sua kohdellaan näin. Oon aika varma, että tilanne ois muuttunu jos ois tehty susta esim sopivan nuori, puettu jotenkin enemmän pummiks/hipiks, tai vaihdettu ihonväriä.

0
0
1.12.2022 - 08:37

N. O. Varakas

+77
Liittynyt:
28.10.2019
Viestejä:
78
JR kirjoitti:

 

PikkuPro kirjoitti:

Joo, monen mielestä se, että ajan useahkosti vapaaehtoisestikin pummilla tai niinkuin itse koen "olen arvontatuulella". Mutta se ei oo mun pointti enkä usko, että se on se mikä pöyristytti eilen JR:ä. Vaan se, mitä systeemille seuraa, jos tarkastuksen yhteydessä päästetään liputtomia läpi ilman tarkastusmaksua.

 

Siis mua pöyristytti se, että oon varma että toi systeemi on täysin puolueellinen ja todennäköisesti hyvin syrjivä. Näytät jotenkin sen lipuntarkastajan näkökulmasta "kunnon kansalaiselta", joten sua kohdellaan näin. Oon aika varma, että tilanne ois muuttunu jos ois tehty susta esim sopivan nuori, puettu jotenkin enemmän pummiks/hipiks, tai vaihdettu ihonväriä.

Itse olen ihmetellyt samaa kun useamman kerran lippu on unohtunut ostaa ja olen tarkastuksessa tämän tajutessani samantien ollut jo tarjoamassa henkilökorttia, niin tarkastaja on kysynyt miksi ei ole lippua. Tähän vastaan, että unohdin (en siis tahallani jätä maksamatta) ja tarkastaja on hymyillen palauttanut kortin ja sanonut että nyt on leimattu. Omalta kohdalta tietysti asiaan vaikuttaa että varmaan näkevät käyttö/maksuhistorian ja sen ettei löydy yhtään tarkastusmaksua. 

Menestyksekkäät sijoitus- tai muut päätökset vaativat usein hiukan erilaista ajattelua ja tämä PP:n tapa ajatella noista lipuista on mielestäni tavallaan hauska esimerkki tästä, ottamatta kantaa muuten, että onko järkevää tai kustannustehokasta.

0
0
1.12.2022 - 10:24

ItiksenKiekko

+350
Liittynyt:
8.7.2017
Viestejä:
241

Mä lopetin 2 vuotta sitten matkalippujen ostamisen kahdesta syystä:

1) Tarkastajia ei tule "koskaan" ja
2) tarkastusmaksu 80 eur on läppä.

Sain just eilen tämän ajanjakson kolmannen tarkastusmaksun, kun matkustin sporalla Pasilaan. Muutaman maksun olen onnistunut välttämään, worst case scenario ajanjaksolle olisi kertynyt niitä 6 kpl, yht. 480 eur. Yhtäkään kertaa mulle ei oo oltu noin kilttejä mitä teille, oon varmaan toi "sopivan nuori". Maksan siis mielelläni kahden vuoden liput tarkastusmaksuilla 240 eur vs. todellinen kustannus olisi noin 2*9*65,3 eur = 1175,4 eur. Jos tarkastusmaksu olisi esim. 150 eur ja ceteris paribus, niin silloin saattaisin ostaa lippuja (koska ev ei ole enää niin suuri), vaikka pummilla matkustaminen olisi edelleen kannattavaa. Nykyinen systeemi suorastaan siis kannustaa matkustamaan pummilla. Tarkastusmaksut up, tai enemmän tarkastajia, vai ei yhtäkään tarkastajaa ja lippuhinnat alas?

 

0
0
1.12.2022 - 10:45

juha88

+48
Liittynyt:
27.7.2017
Viestejä:
76

Lähikaupasta voi helposti ostaa kotimaisia tomaatteja puoleen hintaan laittamalla niihin ulkomaisten tomaattien tarran. Teettekö te myös tätä vai missä on ero? Etenkin itsepalvelukassalla mahdollisuus jäädä kiinni ~0% ja mahdollinen sakkomaksukin olisi ihan läppä.

0
0
1.12.2022 - 11:08

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844
N. O. Varakas kirjoitti:

Itse olen ihmetellyt samaa kun useamman kerran lippu on unohtunut ostaa ja olen tarkastuksessa tämän tajutessani samantien ollut jo tarjoamassa henkilökorttia, niin tarkastaja on kysynyt miksi ei ole lippua. Tähän vastaan, että unohdin (en siis tahallani jätä maksamatta) ja tarkastaja on hymyillen palauttanut kortin ja sanonut että nyt on leimattu. Omalta kohdalta tietysti asiaan vaikuttaa että varmaan näkevät käyttö/maksuhistorian ja sen ettei löydy yhtään tarkastusmaksua. 

 

Siinä on vain se, että ainakin itselleni päätös tehtiin vain pärstäkertoimen mukaan/snappina tilanteessa. Eli kun ohjasi koneelle maksamaan niin riidit, että 100% oli päättänyt jo olla sakottamatta jos mulla on matkakortti ja jos siinä on arvoa. Mullakin kyllä on ostohistoria ja matkakortilla oli tuolla hetkellä noin 200 euroa koska siitä ostostahan menee aina euro rakea. (joo, tiiän, että muut käyttää jo kännyä maksamiseen ja ehkä ei mene rakea siitä. Muutan systeemejä yleensä vasta kuin aivan pakko koska muutosprosessit vituttavat niin huolella).

0
0
1.12.2022 - 15:51

Rogue

+177
Liittynyt:
9.10.2015
Viestejä:
256

JR:

"Siis mua pöyristytti se, että oon varma että toi systeemi on täysin puolueellinen ja todennäköisesti hyvin syrjivä. Näytät jotenkin sen lipuntarkastajan näkökulmasta "kunnon kansalaiselta", joten sua kohdellaan näin. Oon aika varma, että tilanne ois muuttunu jos ois tehty susta esim sopivan nuori, puettu jotenkin enemmän pummiks/hipiks, tai vaihdettu ihonväriä."

Tollanen tarkastajan fiiliksiin perustuva systeemi on varmasti "syrjivä" johonkin suuntaan mutta vaikee sanoa mihin. Yleensä lähtisin betsailemaan tälläsiä hlön omasta edusta liikkeelle lähtien, jolloin vaaka ei kyllä kallistuis siihen suuntaan, että eniten hakeuduttais konfliktiin hankaliksi oletettujen asiakkaiden kanssa (jollaisiin kuvittelen että viittasit). Noi konfliktithan on kuitenkin ihan uutismediastakin tuttuja mitä tarkastajien ja hankalampien asiakkaiden välille syntyy. Itse kuvittelisin että joku keski-ikäinen tarkastajarouva pitäisi tarkastustilastonsa kunnossa mieluummin helpon kuin vaikean kautta. 

Mutta selvyyttä tähän emme saa ilman empiriaa.

0
0
1.12.2022 - 16:22

Kilppari

+380
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
858
juha88 kirjoitti:

Lähikaupasta voi helposti ostaa kotimaisia tomaatteja puoleen hintaan laittamalla niihin ulkomaisten tomaattien tarran. Teettekö te myös tätä vai missä on ero? Etenkin itsepalvelukassalla mahdollisuus jäädä kiinni ~0% ja mahdollinen sakkomaksukin olisi ihan läppä.

Maaseudulla matkaillessa kannattaa myös aina kääntää kioski. Et tarvitse kuin pöytäveitsen ja kommandopipon. Epäilevät niitä paikallisia narkkareita eikä mitään pk-seutulaista pörssisijoittajaa. Selvästi plus-ev. Siinäkin tapauksessa, että jää kiinni, niin ensikertalaisena selviää pikkusakoilla.

0
0
4.12.2022 - 23:39

PikkuPro

OP
+5919
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2844

Aivan loppu.

Viikonloppu resultwise aivan ylitäynnä sinällään ihania sosiaalisia hyperkuvioita niin su illalla mikään ei vain enää liiku päässä. Yksittäiset ajatukset toimii jotenkin kuten hiljaa yksin kirjoittaminen mutta kun su illalla oli viimeinen hektisen sosiaalinen pikkujoulu niin ei vain pysynyt mitenkään mukana nopeatempoisessa setissä. En tiedä onko muilla tuollaista vai onko aivavammaa vai vähän molempia.

Anyhow, jälleen tuntuu ehkä siltä, että tästäkin selvitään kuivin jaloin, ehkä. Vedot tosiaan runaa edelleen. Tänäänkin aina välillä vilkaisin biletyksen ohessa kännyä, nabs nabs ja näyttäisi tulevan vielä 3/3 tässä kirjoittaessa.

Plan on vähän virtaviivaistaa elämää ja saada treeneihin aikaa/energiaa niin jospa jotain aivojakin vielä löytyisi. Muutto jo sinällään kyllä virtaviivaistaa huomattavastikin. Oli myös huippua saada pojat yökylään uuteen kämppään vaikka ei varsinaisesti varmaan helpota aivosumua nyt.

No, ei mulla ollut mitään niin pidän lyhkäisenä. Vain se, että täytyy ehkä vähän hidastaa vauhtia, koko ajan tuntuu, että ei ihan ehdi elämänsä mukaan. Ehkä hu jos ehtisi aamulenkille niin viikko vois lähteä energisemmin liikkeelle.

0
0