15.12.2021 - 17:15

Casteliero

+6155
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2112
JooV kirjoitti:

Täällä ei välttämättä porukka tiedä että Castelieron tietolähteenä on toiminut lähes täysin Bankless joka on "ETH-maksimalisti" -podcast. Taitanut olla jotain myös Raoul Palilta, joka on siis self proclaimed kryptomaallikko, joka laittoi likvideistään 80% Ethereumiin ainoastaan network effect- teesinsä vuoksi.

Otetaan nyt ensin tuohon vähän kantaa. Bankless on ehkä pienin minun tietolähteistä. Olen katsonut max 5 jaksoa yhteensä heidän podcastejään. Raoul Palin ajatukset toki aina katson, jos jotain videoita tulee vastaan ja tuosta network effect -teesistä voisi laittaa kyllä vaikka paljon dataa tähän kuvaamaan sitä, että siinä on todennäköisesti ihan perää. Esim käyttäjämäärien kasvu, transaktioiden määrän kasvu, Ethereiden lukitsemisien määrä steikkaukseen, L2-palveluihin ja DeFi-palveluihin, NFT- ja DeFi-markkinoiden dominointi, likvidien Ethereiden määrän jatkuva alas tulo pörsseissä, sekä Ethereiden burnaus. Ja samaan aikaan Etherin kurssi on pysynyt suht hyvänä, vaikka volyymiä ei ole ollut kuin murto-osa siitä mitä esim keväällä oli. Sama volyymin puute on Bitcoinilla ja kun jossain vaiheessa Jenkkien instikat tulee oikeasti markkinoille ja tuo volyymia, niin molempien kolikoiden supply shock saa kursseihin kyllä vauhtia.

Ja mitä noihin minun tietolähteisiin tulee, niin minäpä kerron. Minä en tee ollenkaan päivätöitä enää, eli seuraan arkisin kryptouutisia tilanteiden mukaan, koska se on minun suurin tulonlähde tällä hetkellä ja haluan pysyä mahdollisimman kartalla. Ja minun päivä menee usein näin:

Klo 11 katson CryptoBanterin ensimmäisen livelähetyksen. Sen jälkeen katson edelliseltä yöltä jääneitä videoita, esim Pomplianon klippejä ja CryptosRus:n yöjakson, ehkä myös jotain irtojaksoja tai vaikka Boxminingia, JRNY cryptoa jne.

Klo 16 tulee Cryptobanterin toinen live. Siitä klo 17 Scott Melkerin liveen. Klo 18 alkaa Pomplianon live, josta hyppään klo 18.30 Bitboyn ensimmäiseen liveen, koska katson nuo Pomplianon lähetyksen tärkeimmät asiat klippeinä myöhemmin. Sen jälkeen tulee vielä CryptosRus ensimmäinen päivän jakso. 

Klo 23 tietämillä katson Digital asset newsin jakson ja sen jälkeen ehkä vähän Crypto Stachen peli- ja NFT liveä, ennen kuin klo 00 tulee Bitboyn around the blockchain. Yöllä jossain vaiheessa tulee Altcoin Dailyn lähetys ja Thinking Crypton lähetys, jotka katson joko yöllä tai seuraavana aamuna.

Lauantaisin katson All-in podcastin, sekä Realvisionin perjantain kryptolähetyksen.

Näiden lisäksi tulee katsottua satunnaisia videoita eri lähteistä, esim. Elliotrades, Crypt0, CryptoJebb, Coindesk jne. Ja näiden lisäksi katson myös kiinnostavia haastatteluja, mitä sattuu tulemaan vastaan. Ja päivittäin pari kertaa katson myös Coindeskin ja Decryptin uutiset heidän nettisivuiltaan. Ja jonkin verran eri somealustojen keskusteluja.

Eli on aika laiska väite väittää, että minun tietolähteet on Bankless ja Raoul Pal.

JooV kirjoitti:

Tää on kyllä erikoinen, Twitteristäkin tuttu ilmiö minkä syytä en keksi: kaikenlainen muu maksimalismi (kuviteltu tai todellinen) ja shillaaminen koetaan epärationaaliseksi, myrkylliseksi ja ahdasmieliseksi mutta ETH-porukka pääsee näistä syytöksistä aina vapaaksi.


Antti Hyppänen kirjoitti:

Some-keskustelu kryptoissa on aina ollut täynnä tribalismia ja taistelua eri ryhmittymien välillä. Vuosia sitten Bitcoin-kannattajat sotivat pitkään myös keskenään skaalautumisesta, jonka jälkeen alkoivat BCH vs BTC -väännöt. Kun Bitcoin-forkit putosivat nopeasti pois pelistä, someen nousi selkeästi BTC vs ETH -kähinät. Ja nyt ETH-maksit sitten käyvät kahden rintaman taistelua, kun toisella puolella ovat myös nämä ETH killerit. 

Mua ei ainakaan haittaa, vaikka keskustelija olisi BTC-maksimalisti tai ETH-maksimalisti tai vaikka Shiba Inu Armyn johtaja. Jos mielipiteistä vaan keskustellaan asiallisesti. Mielestäni tämä Sijoitustiedon palsta on todella hyvähenkistä chattia verrattuna melkein mihin tahansa muuhun lähteseen mitä itse luen.

"Eth-porukka" on vaan yleensä kaiken noiden syytösten yhteinen kohde ja yleensä ne vaan puolustaa omaa tekemistään. Toki varmaan jotkut Eth-piireistäkin toimii hyökkäävästi, mutta yleensä ne hyökkäykset on Bitcoinin ja Eth-killereiden puolelta Ethereumin suuntaan. Se on sitä ollut viimeiset 6 vuotta, mitä kohta olen Ethereumia seurannut.

Alussa se kura tuli Bitcoin puolelta, koska kuka nyt smart contracteja tarvitsee ja kryptot on pelkästään rahaa, ja Bitcoin on ainut raha. 2017 tuli Eth-killereiden ensimmäinen aalto. EOS, Tron, NEO, Qtum, Ethereum Classic, IOTA jne. Nekin antoi samalla tavoin keskittämättömyydessä vähän periksi throughputtien kasvattamisen kustannuksella. Nyt mennään ihan samalla narratiivilla, mutta nyt on vaan tullut oikeita käyttötarkoituksia ja ne alkanut jakautumaan eri ketjuihin myös DeFin ja NFT:iden myötä.

Ja pitää nyt vielä tehdä se selväksi, että minä en edelleenkään ole Eth-maksi, vaikka täälläkin varmaan pari kirjoittajaa sitä yrittää ajaa. Sanonut jo ajat sitten, että esim Solana voi olla viihdeketju, mihin menee kaikki pelit, NFT:t, musiikki, Metaverset jne ja se olisi silti ihan fine. Niin Solanan, kuin Ethereuminkin puolesta. Sitähän tuossa Johanneksen linkkaamassa videossakin ajettiin takaa, että käyttäjä, käyttäjä, käyttäjä. Tällä hetkellä käyttäjät on viihdekäyttäjiä pääasiassa. Minulle on ihan ok, jos he menevät vaikka kaikki Solanan ketjuun. Toki ne voivat mennä Layer 2:lle, joista esim Immutable X on nyt saanut hyvää nostetta. 

Mutta kun käyttäjät alkaa olemaan valtioita, pankkeja, yritysmaailmaa, osakemarkkinoita, rahoitusmarkkinoita jne, niin silloin tarvitaan ihan erilaiset turvallisuusominaisuudet, eikä silloin 50€ siirtokustannus layer 1:llä ole prioriteettilistan kärjessä huolista. Ja mitä arvokkaampaa ketjussa oleva data on, niin sitä enemmän ollaan valmiita maksamaan myös turvallisuudesta.

Ja minä puhun paljon Ethereumista, koska minusta tällä hetkellä ei ole kuin kaksi ketjua, jotka tulee pärjäämään varmasti tulevaisuudessa, jos ne eivät itse itseään sisältäpäin tuhoa. Ja ne on Bitcoin ja Ethereum.

Antti Hyppänen kirjoitti:

Toivottavasti Casteliero jatkaa kirjoittelua, sillä ko. nimimerkin tiedot ovat aivan omaa luokkaansa. Olen oppinut itsekin todella paljon noita viestejä lukemalla. Oma tavoitteeni on tuoda pieni kontribuutio tänne palstalle, kirjoitella hyödyllistä informaatiota ja sitä kautta aktivoida foorumia.


Artsipappa kirjoitti:

Voisitko Casteliero alkaa pitämään omaa blogia tms? Multa ainakin iso peukku sun kirjoituksille. Näen enemmän objektiviisuutta sun kirjoituksissa kun joissakin sivuston kolumneissa. Toivottavasti vielä annat omaa panostasi tähänkin asiaan!


Credit_Default kirjoitti:

Älä missään nimessä lopeta. Tai jatka jossain oman blogin muodossa.


Panohanska kirjoitti:

Kryptovaluutat sijoituskohteina ON Castelieron blogi. Annat eniten valueta tälle ketjulle. Ikävä jos lopetat kirjoittamisen. 

Kiitos noista. Motivaatio alkaa olla vaan aika vähissä, enkä usko että blogi siihen toisi mitään muutosta. Keskittymishäiriön vuoksi on jo ensinnäkin aika työlästä usein saada ajatukset kirjoitettua, ja vielä selkeästi. Ja koska kryptokeskustelu on todella latautunutta, niin sitten tulee aina myös paljon väärin ymmärryksiä ja turhia vääntöjä. Ja muutenkin koko ilmapiiri kryptokeskusteluissa, varsinkin nousukausina, on vaan ihan liian negatiivista. Ensin projektien välillä, kun jokainen puolustaa omia nurkkiaan, mutta myös täysin krypto-skeptikkojen puolelta. Ja kun siitä keskustelusta ei itse hyödy mitenkään, niin jossain vaiheessa sitä vaan kyllästyy. Varsinkin, kun ei ole minkäänlaista tarvetta olla oikeassa. 

Motivaatio on vaan todella vähissä kryptokeskusteluille nyt, kun ilmapiiri on mitä on. Se on todella harmi, kun nyt teknologisessa kehityksessä ja markkinoilla elellään todella mielenkiintoisia aikoja, ja nyt aletaan pikkuhiljaa elämään todeksi niitä asioita, joista 2017 puhuttiin.

0
0
15.12.2021 - 17:50

JooV

+39
Liittynyt:
7.4.2017
Viestejä:
30

Muotoilin epäselvästi, en tarkoittanut tietolähteenä sinulle overall, vaan siitä osuudesta mitä tänne olet postaillut ja pasteillut. Suurin osa kirjoituksistasi ovat olleet pitkälti tuoreimpia Bankless- poikien näkemyksiä. Ei siinä mitään, mutta koska tällä forumilla olet jonkinlaisessa kryptogurun asemassa eikä näkemyksiäsi ole kukaan vuosiin ollut haastamassa, jonkinlaiset disclaimerit olisi hyvä. Ihmiset syö täällä sinun kädestä - pienet nettiyhteisöt monesti kuplautuu.

Laitoin muuten tietoisesti lisäyksen että Ethereum on minunkin isoin omistukseni. En myöskään omista yhtäkään 'eth-killeriä' muuta kuin lyhyitä aikoja treidisalkussa. En siis haasta näkemystäsi Ethereumin hyvyydestä sijoituskohteena. Se ei silti tarkoita ettei sitä vastaan ole hyviä argumentteja. (Network effect toimii btw vain jos moat on todellinen asia kryptomarkkinalla).

Ei ole tarkoitus mollata Castelieron asiantuntemusta, motiivia, moraalia ja Ethereum on paras smart contract bet minunkin mielestäni. En vain tykännyt reaktiosta Johanneksen postaukseen ja lisäksi nostan esille tätä Sijoitustiedon kuplaa. Jokainen alapeukku tähänkin postaukseen siis todistaa pointtiani Castelieron guru-asemasta - pahaa kun en tarkoita. Johannes ja Antti ovat tuoneet paljon tähän ketjuun ja heitä tulee tähän rohkaista. Toivon myös että Casteliero jatkat kirjoittelua!

0
0
15.12.2021 - 17:48

Casteliero

+6155
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2112
JooV kirjoitti:

Muotoilin epäselvästi, en tarkoittanut tietolähteenä sinulle overall, vaan siitä osuudesta mitä tänne olet postaillut ja pasteillut. Suurin osa kirjoituksistasi ovat olleet pitkälti tuoreimpia Bankless- poikien näkemyksiä.

Osaan ajatella kyllä omillakin aivoilla, en postaile muiden näkemyksiä kuin itseni.

JooV kirjoitti:

jonkinlaiset disclaimerit olisi hyvä. 

Käytännössä olen ainoa, joka on omat omistukset tännekin postaillut. Tuossa just sivu, pari, taaksepäin kirjoitin, että n. 80-85% omistuksista on Ethereissä, loput Bitcoinissa ja altcoin-kassissa. Ja tuosta altcoin kassista olen tehnyt päivityksiä kesästä lähtien kun sen ostin. Käytännössä jokaisen oston ja myynnin olen täällä siitä ilmoittanut. Miten paljon enemmän minä voin antaa enää disclaimereitä?

No kerrotaan nyt tähän, että kun tuolla aiemmin möin Solanat pois, niin ostin niillä yhden Bitcoinin, vähän Chainlinkiä ja loput otin käteiseksi. Eilen vaihdoin Bitcoinin Solanaan ja Algorandiin suhteessa 3:1. Ja ostin Immutable X:ää. Onko siinä tarpeeksi disclaimeriä?

0
0
15.12.2021 - 17:53

JooV

+39
Liittynyt:
7.4.2017
Viestejä:
30

Omistusten disclaimer on toki hyvä, mutta toinen hyvä minkä kerkesit jo edellisessä vastauksessa tekemäänkin oli listata hyviä eri tietolähteitä. Kryptot ovat tälläkin palstalla uusi asia ja olisi hyvä että uusilla sijoittajilla olisi sinun kirjoitustesi lisäksi muita paikkoja joista etsiä tietoa ja muodostaa sitten oma näkemys.

0
0
15.12.2021 - 17:59

Casteliero

+6155
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2112
JooV kirjoitti:

Omistusten disclaimer on toki hyvä, mutta toinen hyvä minkä kerkesit jo edellisessä vastauksessa tekemäänkin oli listata hyviä eri tietolähteitä. Kryptot ovat tälläkin palstalla uusi asia ja olisi hyvä että uusilla sijoittajilla olisi sinun kirjoitustesi lisäksi muita paikkoja joista etsiä tietoa ja muodostaa sitten oma näkemys.

Minun kirjoitus on AINA vain ja ainoastaan minun näkemys. Ja se näkemys koostuu monesta eri lähteistä saatuun dataan ja kaikkeen muuhun dataan, jolle jatkuvasti ihminen altistaa itseään. Minä en pystyisi edes antamaan noista lähteistä disclaimereitä, koska mielipiteet ja näkemykset kehittyvät aikojen saatossa, eikä pelkästään yksittäisten lähteiden kautta.

Ja se on jokaisen oma asia itse kerätä sitä tietoa, en minä ole mitenkään sellaisessa asemassa, että voisin ihmisten näkemyksiä päättää. Jos joku tekee sijoituspäätöksiä pelkästään yhden ihmisen mielipiteiden takia, oli se sitten minä, sinä tai joku muu, niin kyllä siinä peiliin saa katsoa ja miettiä vähän asioita uusiksi. Minä tarjoan pelkästään oman näkemyksen, enkä ole mitenkään vastuussa muiden näkemyksistä.

0
0
15.12.2021 - 18:25

Casteliero

+6155
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
2112
JooV kirjoitti:

Tuntuu vähän ettet nyt edes halua ymmärtää. Olkoon tämä keskustelu tässä.

Mitä ne on ne disclaimerit mitä minulta vaaditaan, joita muut muka tekee? Miksi minun pitää erikseen jotain disclaimeritä jakaa, kun muutkaan ei tee sitä? Ja miten minä voin jostain lähteistä antaa disclaimereitä, kun minä en aja kenenkään agendaa tai jaa lähteiden dataa omanani. Niissä voi olla päällekkäisyyksiä esim vaikka Bankless poikien kanssa, mutta minä olen ne itse joka tapauksessa käynyt ajatuksella läpi. Ja minun ajatuksiin vaikuttaa esim. 25 vuoden kokemus nettiprojekteista, käyttäytymispsykologiasta jne. Miten minä voin noista antaa disclaimerit? 

Jos minä kerron tänne jonkin suoran uutisen, niin yleensä laitan siihen myös linkin. Mutta jos vastaväitteenä käytän jotain vanhaa uutista, niin siihen minulla ei välttämättä ole linkkiä antaa, koska minä altistan itseni päivittäin niin isolle määrälle kryptodataa, että minulta veisi tunteja etsiä jotain asiaa esim viime viikolta. 

Mutta antaa olla. Minä jään nyt pelkästään lukupuolelle täällä. 

0
0
15.12.2021 - 19:56

JR

+5283
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1580

Casteliero, älä postaa jos ei siltä tunnu, ja se ei paranna elämääsi, tai et saa siitä mitään, mutta tässä on vähän turhaa marttyyrimeininkiä. Sua ei hukuteta mihinkään aiheettomaan kritiikkiin, keskustelu täällä on keskimäärin laadukasta, ja sua arvostetaan.

0
0
16.12.2021 - 14:49

AlterEgo

+83
Liittynyt:
9.9.2019
Viestejä:
119

Elähän Casteliero anna yhden jänkääjän mennä ihon alle.

Arvostan kovasti panostasi täällä ja toivon todella että jatkat kirjoittamista.

0
0
17.12.2021 - 19:33

Meuro

-218
Liittynyt:
19.3.2017
Viestejä:
561

Kovia NFT-uutisia putoilee.

"The Pepsi Mic Drop genesis NFT is a generative-style collection of unique NFTs that live on the Ethereum blockchain. "

https://micdrop.pepsi.com/

"eCommerce giant Shopify enables merchants to mint and sell NFTs on its platform"
https://finbold.com/ecommerce-giant-shopify-enables-merchants-to-mint-a…

"Melania Trump emerges to launch new NFT platform meant to ‘inspire’ — and earn cash"
https://www.msn.com/en-us/news/politics/melania-trump-emerges-to-launch…

0
0
17.12.2021 - 19:43

Meuro

-218
Liittynyt:
19.3.2017
Viestejä:
561

Ehkä yllättävän paljon viihteellistäkin kamaa Castelieron päiväohjelmassa. Vaikka onhan noissa asiaakin ja pysyy ainakin trendien ja sentimentin mukana.

Coinbureau esitteli juuri ovat suosikkinsa kryptopodcasteistä.

https://www.youtube.com/watch?v=ardvij3wQ1g

Unchained: https://unchainedpodcast.com
What Bitcoin Did: https://www.whatbitcoindid.com
The Defiant: https://thedefiant.io/podcast/
The Pomp Podcast: https://www.anthonypompliano.com/podcast
The Missing Crypto Queen: https://www.bbc.co.uk/programmes/p07n...

0
0
18.12.2021 - 12:32

Manialöytyy

+11
Liittynyt:
22.12.2017
Viestejä:
178
Casteliero kirjoitti:

Mutta antaa olla. Minä jään nyt pelkästään lukupuolelle täällä. 

 

Tsemppiä jatkoon ja sijoituksiinyes. Ihmeen pitkään jaksoitkin kirjoitella täällä.

0
0
19.12.2021 - 09:24

pannari

-6
Liittynyt:
19.12.2021
Viestejä:
7

Tervehdys kaikille palstalaisille!

 

Noviisi pyytäisi teiltä kokeneemmilta konkareilta vinkkiä aloittamiseen. Tarkoituksenani olisi sijoittaa Ethereumiin ja Solanaan ja ehkä jonkin verran myös Bitcoiniin. Ja jos on joku pieni aloitteleva, mutta erittäin kiinnostava ja potentiaalinen (kurssit räjäyttävä) kryptovaluutta, johon voisi kokeilumielessä vähän sijoittaa, niin mielellään otan vinkin vastaan ja luen siitä lisää. Mutta nuo kolme ensinmainittua ovat ne pääkohteeni.

 

Mitä välittäjää/operaattoria kannattaa käyttää näissä kryptovaluuttakaupoissa? Niissä on varmasti eroja kustannuksissa, käytettävyydessä, turvallisuudessa ja sen sellaisessa? Teillä on varmasti erilaisia kokemuksia, mutta onko niistä joku vähän "ylitse muiden"? Mitä etuja ja hyötyjä tai vastaavasti haittoja eri välittäjissä on? Kannattaako käyttää kotimaista vai ulkomaista?

 

Ja jos kysymykseni on typerä ja siihen on helppo vastaus, niin laittakaa ihmeessä vaan nopsaan viestiä - onneksi tässä anonyyminä ei tarvitse hävetä silmiänsä päästään :)

0
0
19.12.2021 - 16:20

Antti Hyppänen

+1962
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
721
pannari kirjoitti:

Tervehdys kaikille palstalaisille!

Noviisi pyytäisi teiltä kokeneemmilta konkareilta vinkkiä aloittamiseen. Tarkoituksenani olisi sijoittaa Ethereumiin ja Solanaan ja ehkä jonkin verran myös Bitcoiniin. Ja jos on joku pieni aloitteleva, mutta erittäin kiinnostava ja potentiaalinen (kurssit räjäyttävä) kryptovaluutta, johon voisi kokeilumielessä vähän sijoittaa, niin mielellään otan vinkin vastaan ja luen siitä lisää. Mutta nuo kolme ensinmainittua ovat ne pääkohteeni.

Mitä välittäjää/operaattoria kannattaa käyttää näissä kryptovaluuttakaupoissa? Niissä on varmasti eroja kustannuksissa, käytettävyydessä, turvallisuudessa ja sen sellaisessa? Teillä on varmasti erilaisia kokemuksia, mutta onko niistä joku vähän "ylitse muiden"? Mitä etuja ja hyötyjä tai vastaavasti haittoja eri välittäjissä on? Kannattaako käyttää kotimaista vai ulkomaista?

Ja jos kysymykseni on typerä ja siihen on helppo vastaus, niin laittakaa ihmeessä vaan nopsaan viestiä - onneksi tässä anonyyminä ei tarvitse hävetä silmiänsä päästään :)

Kaikki meistä ovat olleet joskus aloittelijoita ja kyselleet vastaavia kysymyksiä. Ei tässä varmasti tarvitse hävetä yhtään, oli anonyymi tai ei. Parempi kysyä ja oppia kuin olla hiljaa! Vastailen tässä nyt omasta näkövinkkelistäni, ja muut voivat sitten jatkaa.

Mielestäni on ihan hyvä lähteä liikenteeseen ison market capin kryptovaluutoista. Turvallista sijoitusta ei ole olemassakaan, mutta BTC & ETH & SOL -kombinaatiolla saat jo koko kryptomarkkinan arvosta kiinni noi 64 %, ja kaksi ensin mainittua ovat markkinoilla pitkään olleita ja asemansa sementoineita projekteja. Solana on vielä varsin tuore tapaus ja todennäköisesti volatiilimpi sijoituskohde, mutta ei tuo nyt varmasti huono kombinaatio ole lähteä liikkeelle. Voit ostaa esim. portfoliosta 35% BTC, 35% ETH, 10% SOL ja jättää loput 20% sitten muhimaan kun vastaan tulee uusia sijoitusideoita tai esim. tankata BTC/ETH/SOL dipeissä.

Mitä tulee kauppapaikkoihin, niin suomalaisena on käytännössä kaksi valintaa: kotimaisten kauppapaikkojen etuna on suomen kieli (mikä on toisille tosi tärkeää ongelmatilanteissa), helppo KYC, helpot pankkisiirrot ja mielestäni myös luotettavuus. Pienet kauppapaikat eivät houkuttele hakkereita, ja Coinmotion & Northcrypto ovat olleet kyllä luotettavia kaikin puolin.

Jos englanti ei ole ongelma, olet tottunut tekemään KYC-prosesseja ja haluat sijoittaa harvinaisempiin kolikoihin ja/tai aiot treidata paljon, niin sitten ulkomailta löytyy sopivampia kohteita. Markkinajohtaja on tällä hetkellä Binance. Sen lisäksi aktiivikäyttäjien suosiossa ovat mm. Coinbase Pro, Kraken, FTX, KuCoin noin muutamia mainitakseni. Piensijoittajien suosiossa ovat Coinbase ja Crypto.com, joista löytyy kotimaisiin verrattuna huomattavasti laajempi tarjonta.

Yhtä ja oikeaa pörssiä ei ole olemassa. Riippuu siitä miten käyt kauppaa ja mitkä ominaisuudet ovat itsellesi tärkeitä. Vaihtoehtoja markkinoilla ainakin riittää eli jokaiselle varmasti löytyy jotain. Jos sä olet osakesijoittaja ja sulla on portfolio Nordnetissa, niin sieltä löytyy myös ETF:ä ja sertifikaatteja mainitsemiisi kryptovaluuttoihin. Ymmärtääkseni moni osakesijoittaja suosii näitä, kun ei tarvitse availla uusia tilejä ja saa hallittua portfoliota yhden katon alta. Suurin osa kryptosijoittajista haluaa ostaa 'aitoja bitcoineja' ja myös hallita niitä omassa lompakossa.

Itse olen suositellut kotimaista aivan täysille amatööreille, jotka haluavat ostaa lähinnä bitcoinia ja etheriä ensimmäistä kertaa. Ne ovat hyviä ja turvallisia paikkoja ottaa ensimmäiset askeleet. Apua saa myös suomen kielellä jos joku asia arveluttaa. Kannattaa lähteä varovasti & hallitusti liikkeelle ja kasvattaa portfoliota vaikka DCA:n (dollar cost averaging, kk-säästö) avulla. Sitten kun olet kärsinyt ensimmäisen kunnon crashin, jossa portfoliosi on sulanut 25-50%, niin tiedät vähän miltä se tuntuu. Tuossa kohtaa moni liian agressiivisesti peliin lähtenyt aloittelija luovuttaa pelin.

Nykyisin löytyy myös infoa todella paljon suomen kielellä. Jos alat aktiivisesti sijoittamaan kryptovaluuttoihin niin suosittelen seuraamaan alan uutisia & tapahtumia.

0
0
20.12.2021 - 10:09

RaastupA

+105
Liittynyt:
30.8.2017
Viestejä:
31

Lyhyt vastaus markkinoita seuraavalta:

Kaikki "GEN1" DeFi-palvelut ovat ottaneet paljon osumaa (Maker, Compound, Yearn Finance, Aave), vaikka niiden TVL (total value locked) on vuoden aikana noussut reippaasti. Taustalla on niiden tokeneiden toiminta, jossa token on vain äänestysväline, ellei ihmiset kollektiivisesti muuta (äänestä) sille lisäkäyttötarkoituksia. Tämä tarkoittaa sitä, että protokollan tehdessä tuottoa ei tokeneiden hodlaaja saa tästä hyötyjä, vaan tuotot jäävät protokollan sisään ja niitä käytetään muihin tarkoituksiin (esim. rahoitetaan uusien innovaatioden kehitystä). Uuden sukupolven DeFi-palveluissa on otettu tämä huomioon, ja tokeneiden hodlaajat saavat hyötyjä esim. omien tokeneiden polttamisen kautta.

Aavelta on tulossa v3 ilmeisesti alkuvuodesta. Tämä saattaa olla positiivisesti kurssiin vaikuttava tekijä. Se mahdollistaisi lainapalvelut eri chainien välillä (cross-chain), jolloin yhdestä paikasta voisi lainata/tallettaa varoja ja siirrellä niitä ympäriinsä. Toinen on myös AavePro, joka on suunnattu instikoille.

Yhteenvetona: Aave on todella hyvä projekti ja pitkässä juoksussa menestyy varmasti. Menestys ei vain välttämättä heijastele Aavetokenin hintaan, ellei ihmisiä saada ostamaan sitä. Tällä hetkellä paras tuotto Aavetokenille saadaan heidän oman steikkauksen kautta, joka on noin 5 %. Tietenkin voi sitten muissa DeFi-palveluissa harjoittaa liquidity provider -roolia ja saada 30-50% tuottoa.

Itselleni Aave on todellakin long term holdi. Tiimi ei myöskään perusta asioita hypettämiseen ja hoitaa asiat huolellisesti. Tällä on kääntöpuolensa, joka ollaan nähty Aaven hintakehityksessä.

0
0
20.12.2021 - 12:06

von Fyrckendahl

+895
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1162
pannari kirjoitti:

Noviisi pyytäisi teiltä kokeneemmilta konkareilta vinkkiä aloittamiseen. Tarkoituksenani olisi sijoittaa Ethereumiin ja Solanaan ja ehkä jonkin verran myös Bitcoiniin.

Berkshire Hathaway 20 vuoden pitoajalla. Sanoisin, että kurssi 6-kertaistuu melko kohtuullisella todennäköisyydellä ja riski rahojen menettämisestä on pienempi kuin mainitsemallasi kombinaatiolla. Vuonna 2042 tiedetään tarkemmin. Onnea aloitukseen joka tapauksessa, mihin päädytkin!

0
0
20.12.2021 - 13:40

Antti Hyppänen

+1962
Liittynyt:
7.9.2021
Viestejä:
721
Sampsa Pellervoinen kirjoitti:

Onko kellään markkinoita seuraavista vahvaa näkemystä AAVE:n hintatasosta ja tulevaisuuden näkymistä?

Nimimerkki RaastupA tuossa jo kommentoikin aiemmin. 

Tokenit voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan eli ns. utility token (käyttötoken) tai governance token (hallintotoken). Aave on hallintotoken eli sen holdaajat saavat äänen kun protokollaa kehitetään. Jollain tasolla tämän voisi kai nähdä kuin perinteisen osakeyhtiön osakkeen.

Mitä tuottavampi yritys, sitä arvokkaampi osake. Mutta Aave-tokenin kurssi ei näytä liikkuvan samassa suhteessa palvelun suosion kanssa. Sitä voi tietysti mitata monella tavalla, mutta TVL eli Total Value Locked lienee aika hyvä.

Mielestäni näiden DeFi-tokenien "fair valuen" määritys on vaikein tehtävä kryptomarkkinassa. DeFi-tokeneissa on tosi törkeitä vääristymiä kun vertaa esim. tokenin markkina-arvoja ja TVL-lukuja keskenään. Silti ne eivät vain näytä korjaantuvan. 

Koko DeFi-sektorin TVL on myös valtavasti kevään huippua korkeammalla (https://defillama.com/), toisin kuin esim. Bitcoin ja muut perinteiset kryptovaluutat. Silti, DeFi-tokenit ovat olleet surkeita sijoituskohteita. Aave oli keväällä top 15 -kryptovaluutta! Nyt sen ranking on 57. Uniswap oli top kympissä ja nyt sijalla 21. 

Ainoa selitys minkä itse olen keksinyt on se, että DeFi-tokenit raketoivat aika lailla käsi kädessä kun markkinoilla on yleinen DeFi-buumi. Tällainen nähtiin kesällä 2020 ja heti vuoden 2021 alussa. Itse en sijoita yhteenkään DeFi-tokeniin ennen kuin näen koko sektorin kryptovaluuttojen lähtevän taas lentoon.

Tästä postauksesta ei nyt ollut kysyjälle hirveästi hyötyä, mutta ehkä jollain heräsi muita ajatuksia. Jos joku on keksinyt hyvän tavan hinnoitella DeFi-tokeneita, niin kiinnostaisi kuulla.

0
0
20.12.2021 - 18:09

Paahtopaisti

+60
Liittynyt:
1.10.2014
Viestejä:
108

Maker on näistä poikkeus siinä mielessä, että se polttaa MKR-tokenia siitä ylijäämästä minkä protokollan pyörittäminen tuottaa. Se on siis hyvin vastaava tapa kuin osakkeiden takaisinostot. Makerin Price-to-Earnings luku on tällä hetkellä 15,23, joka siis lasketaan vuositason ylijäämä jaettuna Maker tokenin markkina-arvolla.

Näen Makerin itse tietynlaisena Defin bluechippinä tämän takia, koska arvostus on matalampi kuin monella osakkeella. Vastapainona tälle on korkea riski siitä hajoaako DAI joskus, mutta myös se fakta että tämä tulos kasvaa erittäin nopeasti tällä hetkellä. Makerburn sivuston laskelmien mukaan tuloskasvu on huikeat 736% tänä vuonna. Makerin arvostus on kasvanut vain 296% eli kerroin on tullut alas. Jos tämä olisi pörssiosake niin tuollaisella kasvulla PE-luku olisi jotain aivan muuta.

Tämä ei ole sijoitussuositus.

https://makerburn.com/#/growth

0
0
22.12.2021 - 13:58

Soloque

+195
Liittynyt:
19.3.2018
Viestejä:
102

Pitkästä aikaa täällä.

Tuli ihan mielenkiintoinen uutinen vastaan eilen. Ensimmäinen instituutio eli tässä tapauksessa SEBA niminen pankki Sveitsistä on ottamassa käyttöön Aaveen ARC protokollan.

Mitä tämä sitten tarkoittaa ja mikä on Aave ARC?

Monelle Aave-protokolla onkin jo ennestään about tuttu, ja ARC on oikeastaan vain erillinen suljettu forkki kyseisestä protokollasta. Tällä forkilla on haluttu tuoda vastaava toiminnallisuus, mutta erona on juuri tuo että se on suljettu. Kun protokolla on suljettu, niin ainoastaan luvan saaneet (=white-listed) voivat laittaa rahojaan sisälle ja käyttää palvelua yleensäkään. Tämähän arvatenkin helpottaa juurikin KYC ja AML regulaatioiden kanssa, joista samoista syistä johtuen eivät instikat voi käyttää tuota avointa/yleistä puolta protokollasta.

Stani on aiemminkin sanonut, että instikoilta päin on kiinnostus koko ajan heräillyt ja ovat käyneet kokeilemassa ja tutustumassa tuohon palveluun mutta ongelma on usein se, etteivät he, tai oikeastaan kukaan tiedä miten siellä saisi toimia joten eivät vielä uskalla hypätä kyytiin. Tervettä regulaatiota siis kaivataan.

Ilmeisesti Sveitsissä taitaa tuo regulaatio olla mieluisa näihin hommiin, siihen enempää itse tutustumatta.

"SEBA has received increasing institutional demand to access DeFi liquidity protocols like Aave over the past months," they later explained in the post, noting: "SEBA has a significant interest from its client base to participate in Aave Arc and with its tight connections to money managers in Switzerland and beyond, SEBA is ideally positioned to bridge institutional liquidities in the Aave Arc protocol."

Source: https://www.theblockcrypto.com/linked/128281/switzerlands-seba-bank-wan…

Ps. Itse tullu hurahdettua tuohon lohkoketjujen tekniseen maailmaan ja tullut koodailtua kaikenlaista vapaa-ajalla. Nyt onkin jo aika lähellä, ettei napsahtaisi jo ensimmäinen web3.0 liittyvä työpaikkakin. Tuo web3.0 termi on btw kyllä räjähtänyt taas uusiin sfääreihin.

0
0
22.12.2021 - 14:09

kravaattikukko

+46
Liittynyt:
21.2.2018
Viestejä:
56

Jos Soloque mitenkään kiinnostaa avata teknisiä asioita Suomen kielellä, joita olet selvitellyt ja rustailla niistä, niin varmasti mielenkiinnolla tälläkin foorumilla on lukijoita. Noi aspektit monesti olisi hyvä kuulla henkilöiltä, jotka ovat oikeasti olleet tekemisissä ohjelmistopuolella.

0
0
22.12.2021 - 19:18

Rintintii

Liittynyt:
2.11.2021
Viestejä:
3

Oon aika uusi kryptojen parissa ja sijoitellut muutamaan mielenkiintoiseen projektiin. Onneksi löysin myös tämän foorumin ja nyt koitan selailla läpi. Kiitos teille hyvästä keskustelusta!

Mitä olette mieltä tästä? Tuleeko olemaan iso juttu jossain vaiheessa? https://cryptodaily.co.uk/2021/12/top-secret-blockchain-explorer-launched-today-in-industry-first
 

https://medium.com/qanplatform/qanplatform-announces-librescan-the-first-decentralized-blockchain-explorer-84cce6913fb

0
0
22.12.2021 - 19:39

Koodari

+125
Liittynyt:
5.1.2018
Viestejä:
69
Rintintii kirjoitti:

Oon aika uusi kryptojen parissa ja sijoitellut muutamaan mielenkiintoiseen projektiin. Onneksi löysin myös tämän foorumin ja nyt koitan selailla läpi. Kiitos teille hyvästä keskustelusta!

Mitä olette mieltä tästä? Tuleeko olemaan iso juttu jossain vaiheessa? https://cryptodaily.co.uk/2021/12/top-secret-blockchain-explorer-launched-today-in-industry-first
 

https://medium.com/qanplatform/qanplatform-announces-librescan-the-first-decentralized-blockchain-explorer-84cce6913fb

Blockchain explorer on vain helppo käyttöliittymä lohkoketjun dataan, joka on muutenkin jo julkista. Omalla koneella ajettavia graafisia blockchain explorereita on jo, esim: https://github.com/Blockstream/esplora .  Ei siis vaikuta mitenkään mullistavalta uudelta idealta.

0
0
22.12.2021 - 20:03

Rintintii

Liittynyt:
2.11.2021
Viestejä:
3

Kiitos vastauksesta! Tältä projektilta on myös tulossa testnet ilmeisesti vielä nyt Q4. Miten näette, onko tulevaisuudessa tilausta kvanttiresistanssille tai että voi koodata millä tahansa kielellä? Vaikuttaa hyvältä, mutta toimittaako tiimi sitten mitä on vielä kysymysmerkki. Näen vain jotain potentiaalia, mutta haluaisin näkemystä laajemmin.

 

https://www.qanplatform.com/en

0
0
22.12.2021 - 21:52

Meuro

-218
Liittynyt:
19.3.2017
Viestejä:
561

Puhtaasti hintakäyrää katsomalla näyttää härkäisältä eli näyttää olevan kysyntää tässä L1 buumissa ja marketcappikään ei ole vielä kovin korkea.
Jos bitcoin nyt käyttäytyy hyvin, niin tuo voi kiivetä nopaastikin vanhan ath:n tuntumaan eli se ois rahojen tuplaus siinä kohtaa ja voi vaikka ottaa omansa pois, niin pääsee freerollaamaan. Mikään ei toki ole varmaa varsinkaan kryptoissa, mutta käyrä näyttää hyvältä.

0
0
22.12.2021 - 22:47

PPK

+26
Liittynyt:
19.6.2018
Viestejä:
29

Tähänkö tämä ketju meni... Harmi Castelieron lopetuksesta (mutta toive comebackista) on jo tarpeeksi vienyt mielenkiintoa ketjun seuraamisesta, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi siihen, että katsellaan kurssikäyrien muotoja ja päätellään siitä jotain kryptoprojektista X. 

Rintintii:lle suosittelisin laajemman näkemyksen rakentamisen aloittamiseen sitä, että kryptoprojektiin X tutustuisi sillä syvyydellä, että pystyisi muotoilemaan joitain merkityksellisiä näkemyksiä tai kysymyksiä projektista. Yllä on ihan hyviä esimerkkejä Aaveesta ja Makerista. Markkinoilla on ehkä 5-10 prime-projektia (BTC, ETH, SOL jne.) ja muutama omien preferenssien/näkemysten valittua projektia (itsellä STX, Aave, ALGO), joista ehkä voin sanoa ymmärtävänsä edes pikkuriikkisen. Sitten on vajaa 10 000 projektia, joiden joukosta löytyy kyllä avainsanoja, hyvännäköisiä graafikehityksiä ja mielenkiintoisia tulevaisuudennäkymiä. Mutta ei ole mitään mahdollisuutta, että näistä osaisin tai haluaisin mitään kommentoida - ja luulen että aika monella muullakin sama juttu. 

Jos nyt pakko jotain kommenttia/kysymyksiä ilmoille, niin:
- Kvanttiresistenssi, mikä tämän tilanne on, onko toteutumassa se riski, että kvanttiteknologialla voisi murtaa kryptoprojektien suojauksia? Millä aikajänteellä on arviot, 5v, 10v, 30v? Miten muiden kryptoprojektien piirissä on tähän riskiin suhtauduttu/varauduttu/kommentoitu?
- Mitä monella kielellä ohjelmoitavuus tarkalleen tarkoittaa ja miten se on toteutettu? Miksi muissa projekteissa ei mennä tällä linjalla?
- Miten tämä LibreScan eroaa jo olemassa olevista explorereista? 

0
0
23.12.2021 - 10:48

Artsipappa

+2120
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1936
Meuro kirjoitti:

Puhtaasti hintakäyrää katsomalla näyttää härkäisältä eli näyttää olevan kysyntää tässä L1 buumissa ja marketcappikään ei ole vielä kovin korkea.
Jos bitcoin nyt käyttäytyy hyvin, niin tuo voi kiivetä nopaastikin vanhan ath:n tuntumaan eli se ois rahojen tuplaus siinä kohtaa ja voi vaikka ottaa omansa pois, niin pääsee freerollaamaan. Mikään ei toki ole varmaa varsinkaan kryptoissa, mutta käyrä näyttää hyvältä.

Toistaiseksi käyräntuijottelijat ei ole saanut vakuutettua että niistä voisi ihmeemmin tulevaisuutta ennustaa. Jos voisi kaikki sitä tekisi. Moni yrittää, ja moni niistä epäonnistuu surkeasti. 

Kerrotko oman versiosi miksi käyrä on härkäinen? Siis kuvan kanssa johon vissiin piirrellään viivoja sinne tänne.

0
0
23.12.2021 - 15:19

Meuro

-218
Liittynyt:
19.3.2017
Viestejä:
561

Jos tarkkoja ollaan, niin ei käyttänyt pelkästään hintakäyrää. Eli projekti kuuluu L1-narratiiviin, jossa on hype päällä ja markkina-arvo on kategoriassa vaatimaton. Listaumisen jälkeisen laskun jälkeen hinta on mennyt 6kk ylös eli trendillä voi ratsastaa.
Hinta on nyt hiukan trendilinjan yläpuolella eli nyt ostamalla ollaan lähellä supporttia. Linja on historiassa osoittanut olevansa kannattava ostopaikka ja on sitä kunnes tämä linja pettää.
Päivän aikaikkunassa higher low tehtynä joka on myös merkkinä, että lyhyen aikavälin laskusuunta on kääntynyt taas ylös. Stoplossin laittaisin trendinlinjan alle eli jos bitcoin jatkaa nyt laskuaan tai projektille tapahtuu jotain negatiivista ja trendin loppuu, niin olen ulkona pienellä tappiolla.

Pidemmän ajan holdaajan pitää tehdä myös fundamenttien analyysiä, sitä on vaikea ulkoista, koska silloin yleensä lyhyemmässäkin laskutrendissä kädet alkaa vapisemaan kun ei ole riittävästi sisäistänyt miksi projektiin uskoo ja holdaa.

Tästä näkee ihan paljaalla silmälläkin nousevan trendin.
https://www.dextools.io/app/bsc/pair-explorer/0x798bf54a41c8f5baf9b62c7…
 

0
0
26.12.2021 - 20:52

Never_too_old_…

+38
Liittynyt:
25.12.2017
Viestejä:
52
Never_too_old_to_rock kirjoitti:

Enpä tästä enempää vuodattele, jos mielenkiinto heräsi niin sivut löytyy metis.io ja esim. twitteristä ja mediumista löytyy lisää tavaraa tätä koskien. Ostin tätä näissä alennusmyynneissä pikku bägin ja siirryn takavasemmalle odottelemaan mitä tapahtuu.

 

Kas, tämähän lähti kivasti kiipeämään, nyt noin +50% kirjoitushetkestä. L2 runi taitaa todella olla käsillä: Matic vetänyt myös hienosti viime aikoina. Mikäli puheet nykyisen syklin pitkittymisestä pitävät yhtään kutinsa, niin ensi vuosi tulee olemaan mielenkiintoista aikaa holdaajan näkökulmasta. 

0
0