138
forum
|

lassilassi

+1
Liittynyt:
23.6.2014
Viestejä:
2

Kulta säilyy edelleen houkuttelevana sijoituskohteena monille sijoittajille. Vaikka markkinatilanne saattaa vaihdella, kullan maine turvasatamana ja inflaation suojaajana jatkaa houkuttelevana tekijänä epävarmuuden aikoina. Lisäksi kullan monipuoliset käyttömahdollisuudet tekevät siitä kiinnostavan vaihtoehdon salkun hajauttamiseen. On kuitenkin tärkeää, että sijoittajat tekevät huolellisen tutkimuksen ja harkitsevat kultaa osana kokonaissalkkuaan, ottaen huomioon myös muiden omaisuusluokkien merkityksen sijoitusstrategiassa.

0
0
22.10.2014 - 18:07 #1677

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Kullassa pitää miettiä vastausta kysymykseen: Miksi sijoittaa kultaan? huomattavan eri tavalla kuin muissa sijoituskohteissa. Jos ostat UPM:ää, haluat tienata euroja. Jos ostat kultaa, haluat?

1) Tienata euroja/dollareita?

Miksi kulta vahvistuisi suhteessa euroon ja/tai dollariin? Mitä tämä tarkoittaisi muuten? Euron ostovoimasta? Yksi hyvä viesti oli kerran KL:ssä: Espoon neliöhinnat olivat moninkertaistuneet euroina, mutta laskeneet kullassa 2000-luvulla.

2) Piilottaa tai siirtää omaistuutta?

3) Välttää pakotteita?

4) Hypistellä harkkoja?

5) Varautua hyperinflaatioon?

jne.

Joku nyrkkisääntö on, että 10 % pitäisi aina olla kullassa. Lienee lähinnä (sotilas)historiallista perua. Ei varmaan huono ohje. 

Minulla oli kultaa viimeksi 2008. Myin ja ostin auton. Hyvä sijoitus. Nykyään olen paljon varakkaampi kuin 2008.

0
0
14.11.2014 - 09:34 #2122

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

No eipä tuo kuitenkaan ole kuin $2.1b. Mennee lähes varianssin piikkiin Venäjjän $430b kokonaisvaluuttavarannoissa.

0
0
27.7.2015 - 12:47 #4599

JR

+5056
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485

PIeni faktakorjausnillitys artikkeliin: Sijoituskultakolikoiden peruskoko ei ole "ounce" vaan "troy ounce", eli n. 31.1 grammaa 28:n sijaan.

0
0
27.7.2015 - 15:14 #4601

Markus_Bunders

+13
Liittynyt:
22.6.2015
Viestejä:
48

Kullan hinnan kehitys viimeiset 10+ vuotta on IMO heijastellut vahvasti inflaatio-odotuksia. Siis todellisia sellaisia, ei inflaatiosuojatuista bondeista laskettuja, koska näihin keskuspankkien interventiot vaikuttavat suoraan.

Kiinan talous sakkaa suht pahasti ja tämä lieventää inflaatiopaineita koko maailmassa. Euroalue on käytännnössä nollainflaatiossa tai deflaatiossa ja luultavasti pitkään. USA:ssakin inflaatio on erittäin alhaista, vaikka työllisyys on parantunut huimasti lähelle täystyöllisyyttä.

 

0
0
1.8.2015 - 16:21 #4655

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Kulta oli finanssikriisin aikainen bitcoin, jolloin kultafanaatikot saarnasivat kaikille, miten se nousee ikuisesti ja varmasti, kun kaikki muu on paskaa. Kultaan olen sijoittanut vain ostettujen korujen muodossa, joista tosin omassa hallussani on vain pari vanhaa vihkisormusta ja näidenkään sijainnista en ole ihan varma.

Tästä huolimatta tykkäsin tästä kulta-artikkelista, kullankaivajia riittää aina kaikkina periodeina ja heille on hyvä kertoa vaihtoehdoista.

0
0
26.2.2016 - 04:44 #7292

OrderOutOfChaos

+3
Liittynyt:
26.2.2016
Viestejä:
12

Oma ensimmäinen "sijoitukseni" oli fyysinen kulta. Onnistuin noukkimaan sitä historialliseen maksimi hintaan. Ostos oli osittain spekulaatiota arvon lisänoususta ja ennenkaikkea 100% € cash position suojaamista. Silloin vielä naivisti uskoin, että EKP noudattaisi sääntöjään eikä setelirahottaisi (suorasti) valtioita. Toki ne nyt tekee mitä ne haluaa ja jälkimarkkinoiden kautta ostaa heikkojen euromaiden bondeja, jotta korttitalo pysyisi pystyssä.

Sen (virheellisesti) uskoin kasvattavan kuluttajahintainflaatiota, mutta hintojen nousu siirtyikin osakkeisiin valtion bondien tuottojen tippuesssa. Kuka muuten suosiolla ostaisi Saksan valtion lyhyitä bondeja hulppealla -0.5% tuotolla?

Ehkä se ei olisikaan niin huono idea. Kovasti lobbaavat pelkkään digitaaliseen rahaan siirtymistä ja sen jälkeen ei olisi keinoja käteismiehien välttää mahdollisia -% talletuskorkoja eikä bail in puliveivauksia ala Kypros.

Silti olen sitä mieltä että on hulluutta olla omistamatta jollain % portfoliostaan fyysisiä arvometalleja vaikka ne itsessään eivät tuota mitään. Fiat rahasysteemiin kertyy aina enemmän velkaa kuin on valuuttaa maksaa se pois. Luotonannon saavuttaessa maksimin ja luottokannan supistuessa talous sakkaa. Ulospääsynä printataan rahaa pää märkänä ja lopputuloksena hyperinflaatio.

Aion pitää siis kultani jemmassa ja jossen joudu käyttämään "palovakuutustani" pyydän perillisiä kaiverruttamaan hautakiveeni ; KUPLAUUNO

0
0
26.2.2016 - 09:41 #7296

JR

+5056
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
OrderOutOfChaos]Fiat rahasysteemiin kertyy aina enemmän velkaa kuin on valuuttaa maksaa se pois. [/quote kirjoitti:

Tämän näkee usein, mutta se ei pidä paikkaansa. Väite on triviaalisesti todistettavissa virheelliseksi toteamalla, että toisen velka on aina toisen saatava. Ja saatava on valuuttaa. Velkaa ja valuuttaa on siis aina sama määrä.

0
0
26.2.2016 - 10:37 #7298

Anonyymi

+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91
JR kirjoitti:

 

OrderOutOfChaos wrote:
Fiat rahasysteemiin kertyy aina enemmän velkaa kuin on valuuttaa maksaa se pois.

 

Tämän näkee usein, mutta se ei pidä paikkaansa. Väite on triviaalisesti todistettavissa virheelliseksi toteamalla, että toisen velka on aina toisen saatava. Ja saatava on valuuttaa. Velkaa ja valuuttaa on siis aina sama määrä.

Nollakorkoisilla lainoilla asia olisi varmasti näin. Mutta positiivisten korkojen takia lainarahaa vastaan on aina enemmän saatavaa. Taloutemme on velkavetoista ja ainoat tahot, jotka kykenee tuomaan markkinoille uutta rahaa ilman velkasidonnaisuutta on keskuspankit.

Tämä nykyinen systeemimme toimii niin kauan kuin on lainanottohaluja (=> talouskasvu). Jos lainanottohalut alkaa vähenemään, ainoa keino korjata talous on keskuspankkivetoinen rahan lahjoittaminen markkinoille.

0
0
26.2.2016 - 10:44 #7299

JR

+5056
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1485
Anonyymi kirjoitti:

Nollakorkoisilla lainoilla asia olisi varmasti näin. Mutta positiivisten korkojen takia lainarahaa vastaan on aina enemmän saatavaa. Taloutemme on velkavetoista ja ainoat tahot, jotka kykenee tuomaan markkinoille uutta rahaa ilman velkasidonnaisuutta on keskuspankit.

Tämä nykyinen systeemimme toimii niin kauan kuin on lainanottohaluja (=> talouskasvu). Jos lainanottohalut alkaa vähenemään, ainoa keino korjata talous on keskuspankkivetoinen rahan lahjoittaminen markkinoille.

Ei tuo riipu koroista mitenkään. Korotkin ovat vaan lisää velkaa. Positiivisilla koroilla samalla kun sun velan päälle lisätään korko, ilmestyy lainanneelle pankille samansuuruinen uusi saatava. Negatiivisilla koroilla toisin päin. Velat ja saatavat vastaavat toisiaan.

Asiaa on turha monimutkaistaa siitä, että ei voi olla velkaa joka ei olisi toiselle taholle samankokoinen saatava.

"Kaikkia velkoja ei ikinä voida maksaa pois" on toki siinä mielessä totta, että sitten meillä ei olisi rahaa, mutta olemassaolevan rahan määrä sitä ei estä.

0
0
28.2.2016 - 18:55 #7342

Stonen

-1
Liittynyt:
24.2.2016
Viestejä:
16
JR kirjoitti:

OrderOutOfChaos wrote: Fiat rahasysteemiin kertyy aina enemmän velkaa kuin on valuuttaa maksaa se pois.

Tämän näkee usein, mutta se ei pidä paikkaansa. Väite on triviaalisesti todistettavissa virheelliseksi toteamalla, että toisen velka on aina toisen saatava. Ja saatava on valuuttaa. Velkaa ja valuuttaa on siis aina sama määrä.

Fiat rahajärjestelmässä rahanmäärää voidaan keinotekoisesti lisätä.
Tähän jopa pyritään talouden elvytyshengessä ECBn toimesta, yritetään
kiihdyttää inflaatiota.

Kultaa ei voida keinotekoisesti "luoda tyhjästä".

Yhdysvaltojen ja euroopan unionin velkataso on täysin kestämättömällä tasolla,
näistä velkamääristä ei ole mahdollista päästä eroon maksamalla velkoja.

0
0
29.2.2016 - 09:06 #7353

Lucky Luke

+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Onko kukaan seurannut kelpaako Helsingin listoilla roikkuva Endomines kultasijoitukseksi vai onko siinä liikaa yhtiökohtaista riskiä? Hintanoteeraus näyttäisi myötäilevän kullan hintaa ainakin jonkun verran ja vaihto on hieman piristynyt viimeisen kolmen kuukauden aikana. Luulisi, että valtausten arvo nousee kun kullan hinta nousee.

http://www.endomines.com/index.php/tietoa-yhtioestae

0
0
1.3.2016 - 14:50 #7369

Stonen

-1
Liittynyt:
24.2.2016
Viestejä:
16

 

Aki kirjoitti:

Kulta oli finanssikriisin aikainen bitcoin, jolloin kultafanaatikot saarnasivat kaikille, miten se nousee ikuisesti ja varmasti, kun kaikki muu on paskaa. Kultaan olen sijoittanut vain ostettujen korujen muodossa, joista tosin omassa hallussani on vain pari vanhaa vihkisormusta ja näidenkään sijainnista en ole ihan varma.

Tästä huolimatta tykkäsin tästä kulta-artikkelista, kullankaivajia riittää aina kaikkina periodeina ja heille on hyvä kertoa vaihtoehdoista.

Kyllä tätä vertausta käytetään juuri toisin päin. Bitcoinia verrataan kultaan. 

Mistä vaihtoehdoista haluat kaltaiselkeni "kullankaivajalle" kertoa?

Jotenkin tuntuu, että olen ainoa, jolla olisi syytä mennä paukuttelemaan henkseleitä Senaatintorille.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/reuters-precious-gold-extends-gains-a…

0
0
2.3.2016 - 10:51 #7383

wunderbra

+66
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
130

"Fiat rahajärjestelmässä rahanmäärää voidaan keinotekoisesti lisätä. Tähän jopa pyritään talouden elvytyshengessä ECBn toimesta, yritetään kiihdyttää inflaatiota. Kultaa ei voida keinotekoisesti "luoda tyhjästä"."

Tämä toistuu aina näissä keskusteluissa. Wikipedian mukaan 2011 oli maailmassa louhittuna noin 171 tuhatta tonnia kultaa. Tästä 40 suurinta omistajaa eli kansalliset keskuspankit ja IMF omistivat yli 31 tuhatta tonnia. En jaksa etsiä kauppavolyymeja mutta en ymmärrä miten keskuspankit ja muu illuminaatti ei kykenisi romahduttamaan halutessaan kullan hintaa. Maailmanloppuun varautumisessa suosittelisin ennemmin Sakon tuotteita.

0
0
8.3.2016 - 14:18 #7528

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Kulta muuteen painaa sisukkaasti ylöspäin. 1275 dollaria unssi on viimeisen vuoden huiput. Katselin 100 vuoden charttia minuutin, ja totesin teknisen analyysin perusteella, että en hyppää kyytiin.

Muistelin tässä, kun yksi kaveri selitti aikovansa ostaa kultaa jossain 1100 paikkeilla arvellen sen menevän 1200:aan. En kommentoinut, mutta ajatuskupla oli toki "Good Luck". Sitä onnea on sitten ollut, en tiedä irrottiko, mutta tiedän että otti.

Kulta on vähän kuin valuutat minulle, eli en helpolla koske, mutta eri syystä. Valuutat ovat tehokkaita. Kultamarkkinat tuskin ovat. Mutta kullan hinnan kehityksestä minulla ei ole edes valistumattomia arvauksia, toisin kuin valuutoista.

0
0
8.3.2016 - 14:23 #7529

mb

+16
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
60

Inflaatio-odotukset nousussa raaka-aineiden hinnan nousun myötä.

0
0
30.7.2016 - 22:47 #9344

RaakaRogue

+2
Liittynyt:
30.7.2016
Viestejä:
6

Sijoittaisiko kultaan minkä ETF:n kautta? Olisiko seuraavat OK?

 

Vivutettu 3x kiinnostaa, erityisesti:
 

Long 3X
UGLD
VelocityShares 3X Long Gold ETN
Triple the S&P GSCI Gold Index ER.

 Long 3X
NUGT
Direxion Daily Gold Miners Bull Shares ETF
Daily investment results equal to 3x (300% Triple) perf. NYSE Arca Gold Miners Index.

http://www.pmbull.com/gold-etfs/

0
0
25.5.2017 - 20:47 #13145

Nagamorich

+121
Liittynyt:
28.9.2015
Viestejä:
167

Jos edellisten kommentaattoreiden viesteistä huolimatta haluan sijoittaa fyysiseen kultaan, niin missä tämä toimenpide kannattaa suorittaa. Pidän fyysistä kultaa "hauskempana", kuin etf/bull/kullan tuottaja tmv arvopaperia arvo-osuustilillä.

Mikä on kohtuullinen kustannus?

0
0
29.5.2017 - 20:06 #13177

Laskupäivä

-34
Liittynyt:
8.3.2016
Viestejä:
110

Jos aivan välttämättä haluaa ostaa fyysistä kultaa, niin mitä goldbuggereitten parit myyntipuheet kuullut niin käsittääkseni n. 2,5% on kohtuullinen välikäsikustannus. Näitähän on muutama firma katukuvassa (?), joista pari on käynyt sijoitusmessuilla kertomassa tekemisestään. Siitä sitten kultaa hamstraamaan himaan tai jos ei himassa uskalla säilyttää niin ostaa kestävän Tupperwaren ja yön pimeinä tunteina käy kaljapäissään kaivamassa boxin kotipihalleen, merkkaa vielä testamenttiinsa monta askelta oli kaivolta länteen. Siinä hautajaisetkin saisi vauhtia kun joka sukulaiselle lyötäisiin kartta ja lapio käteen, niin voisi nauru raikaa ja hakku heilua. Noh, ei sitä tiedä jos joskus vielä maksaa uudet perunat kultahipulla.

Nagamorich voi miettiä jos ostaisit kultakorun tai keräilykolikon, mutta tietysti niiden kanssa pitää olla tarkempi että tietää mitä ostaa. Jos ostaa legidistä firmasta 100g kultamöhkäleen niin voi olla saletti mitä saa. Kolikoissa ja koruissa voi hintaan vaikuttaa moni muukin tekijä ja jälleenmyyntiarvo voi heitellä enemmän.

Sijoitusmielessä en ostaisi fyysistä möhkälettä. Enemmän se fyysinen kulta on kaiketi ballailua varten (senhän voi ottaa saunaan mukaan vyölaukussa ja repästä esille kesken kaiken ja ihmetellä suureen ääneen kun kulta ei johda paljoakaan lämpöä), tai sitten jos oikeasti uskoo että sosialismi romahtaa ja sillä möhkäleellä saisi esim. auton hankittua.

0
0
29.5.2017 - 23:02 #13182

Casteliero

+5163
Liittynyt:
4.3.2016
Viestejä:
1912

Jotkut on fiilistellyt Goldmoney nimistä saittia. Tarjoaa parhaimmillaan 0,5% kustannukset ja lähetteleevät fyysisiä palikoitakin tarvittaessa kotiin. Itse en ole kokeillut, joten en pysty henkilökohtaisesti arvioimaan palvelua.

0
0
16.3.2018 - 01:08 #18697

Aksu

+22
Liittynyt:
16.2.2018
Viestejä:
50

Viron Tavidista, joka on sama firma kuin Tavex, olen hakenut muutamalla kilolla fyysistä kultaa ja hopeaa olohuoneen vitriiniin. Virosta olen hakenut siksi, että hopea on siellä arvonlisäverovapaata.

0
0
12.11.2019 - 07:29 #29037

Juniori

+3
Liittynyt:
11.11.2019
Viestejä:
8

Hei, onko kenelläkään kokemusta, miten voisin sijoittaa kullan malminetsintään? Malminetsintään sijoittamisessa on kuulemma korkea riski ja tuotto. (Itseäni kiinnostaisi eritysesti Suomessa tapahtuva kullan malminetsintä.) Ajattelin hajauttaa osaa salkusta lisäriskiin.

0
0
12.11.2019 - 14:31 #29049

Juniori

+3
Liittynyt:
11.11.2019
Viestejä:
8

Hei

Löysin muutaman yrityksen, jotka harjoittavat kullan malminetsintää Suomessa. Ovat listattuna Toronton pörssissä (tsx.com) . Onko kenelläkään kokemusta sijoittamisesta näihin? 

Aurion Resources, www.aurionresources.com 
Rupert Resources, www.rupertresources.com  
Mawson Resources, www.mawsonresources.com 
S2 Resources, www.s2resources.com.au
FireFoxGold, www.firefoxgold.com

0
0
17.3.2020 - 01:07 #34180

CassieFin

+154
Liittynyt:
19.1.2018
Viestejä:
128

Fyysinen kulta on loppunut ainakin hetkellisesti Eurooppalaisilta ja kotimaisilta toimittajilta. Ei kauheasti yllätä. Itse olen toivonut jo useamman vuosikymmenen että kullan hinnoittelussa siirryttäisiin kahteen hintaan. Fyysiseen ja paperi. Paperikulta on yhtä arvokasta kuin loppunut Soft Embo, silloin kun sitä ei ole rullan rullaa.

Jos joku haluaa ostaa fyysistä, minulta saa. Spot bid +20%😊 F2F eteläinen HKI

 

0
0
17.3.2020 - 07:11 #34189

eke

-788
Liittynyt:
30.11.2014
Viestejä:
504

Kaikki tulee alas tällä hetkellä, eli ny kandee ostaa.

0
0
17.3.2020 - 13:34 #34252

von Fyrckendahl

+806
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1142
N. O. Varakas kirjoitti:

Onko muuten arvioita miksi kullan hinta on hiukan tullut alaspäin tässä rytinässä?

Kultarahat ovat menneet bitcoineihin?

0
0