18.2.2021 - 11:14 #65994

Aki Pyysing

OP
+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Luvut olivat hyvät, mitä nyt yksi yllätysmiljoona oli mennyt Q4 taas osakkuusyhtiöihin.

Tästä laitoin ei-niin ystävällisen kyssärin tarkoilla numeroilla ja spesifeillä kysymyksillä, jonka Jonas käänsi "osakkuusyhtiöistä on tullut pataan, koska tämä kääntyy". Tsachi tyrkkäsi kysymyksen Mottille, joka sanoi rajalla oltavan tarkkoina ja odottavan tänä vuonna parempaa kehitystä "at least some of them". Kaikki neljä ovat siis tehneet kuraa aina. Epäilen, että vastoin odotuksiani Aspire ei esittänytkään niin hyvää kuin mahdollista, vaan downgreidasi osakkuusyhtiösijoitusten arvoja alaspäin, kun kerran oli varaa.

Kysyin myös, miksi siltarahoitus on otettu seitsemällä pinnalla juutalaisilta, kun nykykassavirralla luulisi saavan halvemmallakin. Motti kertoi, että "rahaa säästääkseen". Sen kyllä ymmärrän, ettei oteta kolmen vuoden bondia, kun siihen ei ole tarvetta.

Joka tapauksessa orgaaniseen kasvuun keskittyminen 2021 käy miulle hyvin. Venäjä ei ole vielä auki, mutta pitäisi aueta "in month or two". Being Russia, mii skasim tri (=3). Jenkkeihin on toistaiseksi mennyt vain rahaa, mutta kyllä sitä voisi jo 2021 kai tullakin. Betsaisin kyllä Aspiren 2021 USA:ta kassavirtanegatiiviseksi. Brasilia aukaisee kesällä, ja miksi ei aukaisisi? Bolsanaro tuskin paljon peliongelmaisista murehtii. Sieltä voi tulla rahaa Day ykkösestä alkaen tai sitten ei ollenkaan. Hollannin regulaation valmistuminen sataisi Aspirelle, tosin siellä puuhaillaan kaikenlaista hölmöä, kuten siirrellään bordelleja ja kielletään ulkkareilta pilven osto, joten en mene varmaksi sanomaan.

Joten ensimmäistä kertaa uskon, että 2021 tavoitteet 200M liikevaihto ja 32M EBITDA on tehtävissä. Tämä sitten jo menisi väkisin viimeisellekin riville. Mutta tavoitteen saavuttaminen riippuu regulaation etenemisestä vähintään neljässä kriittisessä maassa, mutta onneksi Aspirella on nykyisin neljä maanosaa.

Jos Aspiren sports book menee, kuten jossain lohkokaaviossa maalailtiin, on osake vieläkin halpa. Tänä vuonna sitten vihdoin pitäisi skaalautua alariville asti.

Miehuitaisin alkuhässäkässä muutaman tuhat mäkeen, kun odottelin vastauksia kysymksiin. Mutta on tämä edelleen jännä arpa ja käsittämättömän hyvät ostokset ovat tehneet PariPlayssa ja BtoBetissä. Hilpeää on, että näiden ostosten avulla voidaan päästä monta vuotta sitten ilmoitettuihin targetteihin, joihin kukaan uskonut. Tätähän nyt ei voinut mitenkään tietää johtokaan etukäteen.

Vastasivat myös miun(kin) kysymykseen päälistalle menosta. Tsachi antoi positiivisimman mahdollisen vastauksen ja se oli "Can't comment on that". Eli on pöydällä. Jos vastaisi yes, pitäisi olla pörssitiedote ulkona. Jos no, se on sitten no.

Ja Jonakselle posia: Ei sanonut nähdäkseni perfect kertaakaan. Ja negaa: Mikä vilun aika webcastille on 40 minuuttia. Oli aivan varmaa, että kaikkia kysymyksiä ei 20 minuutissa ehdi käydä läpi, jos osaria on lukenut yhtään ymmärtävä väki etukäteen. Miekin laitoin neljä, joista yksi jäi kokonaan vaille vastausta. Kaksi väisteltiin osin ja yhteen tuli no comments. Kai niillä on joku geelitukkapalaveri sovittu klo 11.00 CEST tai jotain.

 

0
0
18.2.2021 - 11:26 #65996

Anssi A

+440
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
446
Aki Pyysing kirjoitti:

Ja Jonakselle posia: Ei sanonut nähdäkseni perfect kertaakaan. Ja negaa: Mikä vilun aika webcastille on 40 minuuttia. Oli aivan varmaa, että kaikkia kysymyksiä ei 20 minuutissa ehdi käydä läpi, jos osaria on lukenut yhtään ymmärtävä väki etukäteen. Miekin laitoin neljä, joista yksi jäi kokonaan vaille vastausta. Kaksi väisteltiin osin ja yhteen tuli no comments. Kai niillä on joku geelitukkapalaveri sovittu klo 11.00 CEST tai jotain.

Jep, vois olettaa että firma(t) viitsisivät uhrata vähän enemmän aikaa tärkeimmälle sidosryhmälleen. Mielellään myös niin, et ihmisillä olis ekana aikaa tutustua lukuihin ja sit webcasti vaikka vasta pari tuntia myöhemmin.

0
0
18.2.2021 - 12:04 #66000

jippej

+585
Liittynyt:
29.8.2017
Viestejä:
267
Anssi A kirjoitti:

 

Aki Pyysing kirjoitti:
 
Kysyin myös, miksi siltarahoitus on otettu seitsemällä pinnalla juutalaisilta, kun nykykassavirralla luulisi saavan halvemmallakin. Motti kertoi, että "rahaa säästääkseen". Sen kyllä ymmärrän, ettei oteta kolmen vuoden bondia, kun siihen ei ole tarvetta.

Ja Jonakselle posia: Ei sanonut nähdäkseni perfect kertaakaan. Ja negaa: Mikä vilun aika webcastille on 40 minuuttia. Oli aivan varmaa, että kaikkia kysymyksiä ei 20 minuutissa ehdi käydä läpi, jos osaria on lukenut yhtään ymmärtävä väki etukäteen. Miekin laitoin neljä, joista yksi jäi kokonaan vaille vastausta. Kaksi väisteltiin osin ja yhteen tuli no comments. Kai niillä on joku geelitukkapalaveri sovittu klo 11.00 CEST tai jotain.

 

Jep, vois olettaa että firma(t) viitsisivät uhrata vähän enemmän aikaa tärkeimmälle sidosryhmälleen. Mielellään myös niin, et ihmisillä olis ekana aikaa tutustua lukuihin ja sit webcasti vaikka vasta pari tuntia myöhemmin.

Bondi: uskoin itse tämän. Veikkaan, että saatiin jotain kovenantteja sisältäviä lainatarjouksia, jonka järjestely ei ole ilmaista => päädyttiin ringa till bror => laita 10M tilille, niin maksetaan vuoden päästä 10,7M(?) takaisin, eikä kuluja mene kuin ~10k, kun lakimies hätäiseen kopioi lainaehdot. Tämä kuitenkin järkevä, kun rahaa ei varsinaisesti tarvita ja järjestelystä aiheutuu kuitenkin kuluja. Bondin maksulla pitäisi kuitenkin se >2M rahoituskuluja jäädä pois vuositasolla. 

Kyselytunti: aina olen miettinyt, että miksi uhrataan niin säälittävä määrä aikaa, vastataan huonosti kysymyksiin ja annetaan väistellä hankalat kysymykset. Olen aina päätynyt samaan lopputulemaan:

A) Ei haluta isoa läpinäkyvyyttä tai että bisneksistä kysytään jotain vaikeaa.

B) Omistetaan sisäpiirin kanssa käytännössä koko pulju ja pienen "free" floatin kanssa askartelevat saavat pitää tunkkinsa. Yritys listattiin markkinoidakseen tuotetta/rahoitusjärjestelyjen helpottamiseksi, ei sen takia, että se haluttiin listoille kyylättäväksi ja seurattavaksi.

Pääsääntöisesti olen päätynyt vaihtoehto B, kun pitänyt motiiveja taustalla arvuutella. 

Aki Pyysing kirjoitti:

Tästä laitoin ei-niin ystävällisen kyssärin tarkoilla numeroilla ja spesifeillä kysymyksillä, jonka Jonas käänsi "osakkuusyhtiöistä on tullut pataan, koska tämä kääntyy". Tsachi tyrkkäsi kysymyksen Mottille, joka sanoi rajalla oltavan tarkkoina ja odottavan tänä vuonna parempaa kehitystä "at least some of them". Kaikki neljä ovat siis tehneet kuraa aina. Epäilen, että vastoin odotuksiani Aspire ei esittänytkään niin hyvää kuin mahdollista, vaan downgreidasi osakkuusyhtiösijoitusten arvoja alaspäin, kun kerran oli varaa.

Tämän osalta minulla on pyörinyt seuraava ajatusketju taustalla. Osakkuusyhtiöt eivät ole terävintä timanttia => Paskasta on vaikea kaapia kermaa(tulosta) irti => Miten kyydissä olevasta paskasta saadaan hyötyä, kun irrottaakkaan ei voida?(alaskirjaukset, tappiot, liikevaihdon pieneminen) => Ylihinnoitellaan Core/Pariplay +kaikki mahdollinen B2B alle menevä heille => saadaan B2B segmenttiin kasvua => B2B on se kestävämpi ja paremmat kertoimet ansaitseva => saadaan tällä yhtiöön arvoa, vaikka tiedostetaan, että joudutaan selitteleen paskan maksamista skaalautuvasta ja hyvästä B2B bisneksestä.

0
0
18.2.2021 - 11:57 #66001

swzz

+4
Liittynyt:
19.5.2015
Viestejä:
38

Juu, semmosta. Osaspa kerrankin keventää kunnolla juurikin tuosta syystä, että nyt tässä kyllä peitellään jotain. Tai sitten oon täysin hakoteillä, joka ei ole sekään aina tai edes kovin harvoin mitään uutta. No, huojentaa mieltä ainakin olla mukana huomattavasti pienemmällä positiolla tässä ja isoja kiitoksia voi jaella palstalaisille. Nyt iski tilalle vaan armoton ahdistus, että käteisen määrä on paisunut joka salkussa aivan liian suureksi. surprise

0
0
18.2.2021 - 16:20 #66031

Aki Pyysing

OP
+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Aspiren lähiajan kurssikehitykselle voisin kuvitella olevan hyvin suuntaa-antavaa tämän päivän lopetus: Mitä jenkit tykkäävät. Niistä ei nimittäin ikinä tiedä. Aspiren tarina vetoaa kyllä amerikkalaisiin, vaikka osakekohtainen tulos Q4 oli pehmeä. Toisaalta ne välillä tuijottavat EPSiä sokkona ja tosiaan välillä katsovat pelkkää tarinaa. "Amerikkalaiset" -joukkoonkin mahtuu monenlaista vipeltäjää.

Vähän teoriaa työnnetään osakkuusyhtiöistä B2B tulosta Aspireen epäilen. Siellä on kuitenkin muitakin osakkaita, jotka helposti mököttelisivät. Joku reipas Aspire-omistaja voisi tutkia keitä ovat muut osakkaat: 

Minotauro (4) Investment and loans 1,432 1,308 Loans' accrued interest less the Group's share in accumulated results -918 -548 514 760

Marketplay (3) Investment 3,528 2,028 The Group's share in accumulated results -2,067 -1,501 1,461 527

NEG Group (1) Investment 2,000 2,000 The Group's share in accumulated results -967 -199 1,033 1,801

Vips Holdings (2) Investment 750 750 The Group's share in accumulated results -421 -65 

Jos osoittautuvat esimerkiksi Aspirenkin pääomistajiksi, voimme olla juutalaisten salaliiton uhreja. Jos päätyy tutkimusten perusteella länttäämään, voisi sitten kertoa meille muillekin.

Alaviitteet:

1. Following Note 12B to the Annual Financial Statements, during Q1 and Q2 2020, the Company provided €200 and €140 thousand convertible loans, respectively and the remaining of €431 thousand to be loaned (if any) based on agreed milestones, resulting in 25% holdings.

2. Following Note 12D to the Annual Financial Statements, during Q1 2020, the Company invested additional €175 thousand in Vips Holdings.

3. Following Note 12D to the Annual Financial Statements, during Q3 2020, the Company has increased its holding by 9.9% to 49.9% of the shares by acquiring shares from the other shareholders for €1 million and investing €500 thousand cash in Marketplay Ltd. According to a preliminary purchase price allocation all the excess has been allocated to goodwill.

4. During Q4 2019 and Q1 2020 the Company granted Minotauro with a loan in the amount of €250K, in two instalments of €125 thousand each, bearing an annual interest of 3.5%. The effect of €163 thousand impairment in the value of the call and put options was recorded to Finance expenses under “Consolidated Statements of Comprehensive Income”.

0
0
19.2.2021 - 09:30 #66057

Turmiolan Tommi

+1532
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Katselin lukuja läpi hieman tarkemmin. Ehkäpä myös viimeinen rivi tulee kasvamaan tulevaisuudessa:
-Rahoituskuluissa oli reilun 2 miljoonan varauma Btobetin earnoutista. Kyseessä ei ole jatkuva erä.
-Bondi päättyy tänä keväänä ja sen siltarahoitus vuoden päästä. Mottin mukaan uudelle rahoitukselle ei ole tarvetta, ellei vastaan tule erityinen investointikohde. Tässäkin säästyy pari milliä.
-Osakkuusyhtiöihin on tähän mennessä palanut yli 8 miljoonaa eikä käänteeseen usko kukaan. Hyvä puoli on, että yksi on alaskirjattu jo lopullisesti ja loppujen tasearvo on enää 3,3M€. Tämän osuus viime vuoden tuloksesta oli myös lähes pari miljoonaa. 

Eli kaiken kaikkiaan ei jatkuvien erien vaikutus oli noin 6 miljoonaa, kun nettotulos oli 13 miljoonaa. Tässä on jatkoa ajatellen potentiaalia noin 12 sentin epsin parannukseen. Koska liikevaihto vaikuttaa kehittyvän hyvää tahtia Pariplayn ja Btobetin myötä, lähivuosien suurimmat kasvuprosentit on mahdollista nähdä viimeisellä rivillä.

0
0
19.2.2021 - 10:15 #66063

Hynägrande

+1747
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1203

Jahas, myin aiemmin puolet potista 63,9 kohdalla ja ny kävin koppaamassa takaisin ne kun kurssi meni alle 58 SEK. Tunsin olevani Pyysing. Tiedä sitten pitäisikö huolestua moisesta tunteesta, mutta kyllähän se tuntuu kivalta osta halvemmalla takaisin, pakko myöntää. 

Se jää sitten nähtäväksi oliko hyvä ostos tai valuuko vielä alemmaksi, mutta voin ostaa lisääkin jos kurssi painuu tarpeeksi.

0
0
19.2.2021 - 10:30 #66069

Django

+45
Liittynyt:
22.6.2019
Viestejä:
19

Realisoit kuitenkin verot tossa, joten ainakin yhteiskunnat (Ruotsi ja Suomi) kiittää!

0
0
21.2.2021 - 12:22 #66143

THAIMING

+139
Liittynyt:
10.5.2018
Viestejä:
151
RaimoRaitis kirjoitti:

En tiedä yhtään analyysien tasosta, mutta näköjään tämmöinenkin seuraa Aspirea ja antaa fair valueksi rapsakan 178kr😃 (Koko analyysi vaatii rekisteröitymisen)

https://simplywall.st/stocks/se/consumer-services/sto-aspire/aspire-global-shares/news/should-you-investigate-aspire-global-plc-stoaspire-at-kr6060

Tämä kertoo kaiken "analyysien" tasosta.

"Simply Wall St is a financial technology startup focused on providing unbiased, high-quality research coverage on every listed company in the world."

0
0
23.2.2021 - 08:47 #66210

Jack Reacher

+673
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
401

Pareto nostaa tavoitetta 74 kruunuun (55). Miltei 35% taas ylöspäin.

direkt:

STOCKHOLM (Direkt) Pareto Securities höjer riktkursen för Aspire till 74 kronor från 55 kronor. Rekommendationen köp upprepas.

Det framgår av en analys.

Aktien stängde på 61:10 kronor på måndagen.

Börsredaktionen +46 8 51917911 https://twitter.com/Borsredaktion

0
0
23.2.2021 - 10:12 #66211

Hynägrande

+1747
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1203
THAIMING kirjoitti:

Tämä kertoo kaiken "analyysien" tasosta.

"Simply Wall St is a financial technology startup focused on providing unbiased, high-quality research coverage on every listed company in the world."

Joo, näitä on pari muutakin. Teksti näyttää äkkiseltään ihmisanalyytikon kirjoittamalta, kunnes pysähtyy hetkeksi tutkimaan ja tajuaa että siinä on vain keskinäppärä generaattori ja mitään oikeaa analyysia ei ole tehty. Perin ärsyttävää. 

Mutta go Aspire!  

0
0
23.2.2021 - 10:30 #66213

Aki Pyysing

OP
+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Pareton Quarterly Reviewsta:

"The trading update for January was stronger than expected, with the daily average revenue indicating revenues of EUR 43.5m for Q1. This reflects 30% y/y growth, or 5% above our Q1 2021 expectations prior to the Q4 report. Keep in mind that Q1 2021 will be the first quarter with the full negative effects from the German regulatory framework, implemented fully from mid-December. We expect more of a negative effect on the B2B segment, given its higher exposure towards the German market than the B2C segment."

Tämä oli hyvä huomio, mistä miekään en ollut kunnolla kartalla.

0,43 adj. EPSiä ennustelevat 2021. Antaisi 62 SEK kurssille P/E:n 14.

Sportista odottelevat kasvua. Jotkut EM-kisatkin pitäisi kesällä pelata. Toivottavasti Lukas Hradecky toipuu akillesjännevammastaan siinä kuukaudessa, mitä viimeksi ennusteltiin. Tosin mitenkähän pajon USA:ssa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa mahdetaan jotain EM-kisoja betsailla? Vähän epäilen, nouseeko eurosportti Aspirella kovinkaan isoksi. Mutta toki nyt kun on ihan tuotekin ja "Tier1-asiakkaita", kai sieltä jotain ropisee.

0
0
23.2.2021 - 11:19 #66220

Luuseri

+85
Liittynyt:
5.7.2014
Viestejä:
41

Kyllä lattarit betsailevat, tosin EM-kisojen sijaan omiin kisoihinsa eli Copa Americaan, jotka pelataan aina samana vuonna kuin meidän EM-kisatkin - ja on myös siirretty vuodella

eteenpäin tämän vuoden heinäkuulle. Toivottavasti silloin pelataan. 

Afrikassa kai sama juttu omien kisojen kanssa.

 

0
0
1.3.2021 - 17:29 #66575

RaimoRaitis

+148
Liittynyt:
4.9.2019
Viestejä:
120
AlbertoKOOMA kirjoitti:

Aspire ottanut tarkasteluun b2c-segmentin kohtalon. Marginaalit toki paranisivat irtaantumisen myötä ja tämä voisi nostaa arvostuskertoimia, mutta kaikki riippunee toki hinnasta. https://news.cision.com/aspire-global/r/aspire-global-is-reviewing-the-r...

Hetkinen, eikös tämä nyt ole paras uutinen miesmuistiin? Aina Aspiressa tökkinyt eniten B2C:n hiipuminen, ja asian maton alle lakaiseminen Tsachilta ja kumppaneilta. Nyt kun ongelma on todistetusti tiedostettu ja sille on oikeasti suunnitelmissa tehdä jotain, niin alkaa Raimokin pian uskoa monsterijunaan!

0
0
1.3.2021 - 17:46 #66577

Turmiolan Tommi

+1532
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Ei B2C ole sentään hiipunut. Tosin kasvu on ollut sangen kituliasta. Divestointi olisi kuitenkin joka tapauksessa erittäin positiivinen toimenpide. Ensinnäkin ajankohta on koronan vetoavun myötä paras mahdollinen. Toiseksi tämä todennäköisesti tarkoittaisi myös luopumista ainakin osasta osakkuusyhtiöitä. Käsittääkseni nämä kaikki liittyvät enemmän tai vähemmän B2C-sektoriin. Tärkeintä olisi kuitenkin strategian kirkastuminen puhtaaksi B2B-yhtiöksi, jonka on mahdollista saavuttaa parempi kasvu ja kannattavuus ilman B2C-hidastetta.

0
0
2.3.2021 - 11:11 #66607

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764
Turmiolan Tommi kirjoitti:

Ei B2C ole sentään hiipunut. Tosin kasvu on ollut sangen kituliasta. Divestointi olisi kuitenkin joka tapauksessa erittäin positiivinen toimenpide. Ensinnäkin ajankohta on koronan vetoavun myötä paras mahdollinen. Toiseksi tämä todennäköisesti tarkoittaisi myös luopumista ainakin osasta osakkuusyhtiöitä. Käsittääkseni nämä kaikki liittyvät enemmän tai vähemmän B2C-sektoriin. Tärkeintä olisi kuitenkin strategian kirkastuminen puhtaaksi B2B-yhtiöksi, jonka on mahdollista saavuttaa parempi kasvu ja kannattavuus ilman B2C-hidastetta.

Kyllä kanssa eks fiilis (=mutu) on, että hyvä juttu jos tapahtuisi ok hintaan. Ihan vaan sekin, että kun yhdessä vaakakorissa on puolivaloilla hoidettu (= ei toimarin focus) B2C ja toisessa innostavammat Pariplay, bet2bet ja Us laajentumiset niin ainakin firman kiinnostavuuden/markkina-arvon kannalta aika no brainer mihin kannattaa suuntautua...vaikka itse arvo-sijoittaja olenkin. Toinen sitten, että siltarahoitushommat sais hiiteen easy ja nyt tosiaan ei pahin paikka myydä kun korona vaikka kai ostajan luulisi sen osaavan laskea...mut nätit luvut on silti nätimpiä kuin rumat...vaikka tietäisikin, että meikkiä (=koronalisä) on käytetty.

Mutu on heti kans, että kulisseissa voitas olla pidemmälläkin jo kun tälleen ulos tultiin...voishan sen B2C vain myydä, ilman mitään ennakoitakin? Ei kai ne ostajia media-huutelulla etsi?

Toimarin haastiksessa 96% oli perushypeään mutta oli siinä yks pointti. Ei ihmeellinen mutta oleellinen. Sanoi nimenomaan auki, että myynnin idea yhdestä suunnasta olisi saada omistaja, joka focusoisi siihen B2C toimintaan maksit, et Aspire ei näin tee...toki ei loppua sanonut ihan auki mut luettavissa välistä. Tän nään kyllä ihan järkevänä ajatteluna: jos itteä ei nappaa niin kannattaa myydä taholle, jota nappaa. Ihmisiä tuollakin ovat ja jos johdon moti ei kunnossa, niin näkyy kyllä viivankin alla. Toi on varmaan yllättävän yleinenkin myynnin motivaatio, ei sitä vaan yleensä sanota omistajille, että "ei vittu jakseta säätää tän kanssa enää, paskat pakkaan!" mut analogisestihan on ihan sama mitä Pyysärikin on kertonut julkisesti harrastavansa eli "jos joku positio vituttaa, niin kaikki pois ASAP".

 

0
0
2.3.2021 - 11:19 #66609

callo

+66
Liittynyt:
6.4.2020
Viestejä:
44

Kun tullaan ulos tollaisella, kartoitetaan "strategisia-vaihtoehtoja" ilmolla se 99% ajasta tarkoittaa sitä, että ostakaa tää pois. Ollaan kokeiltu jo prosessia, mutta joko ei olla löydetty ostajaa tai ostaja ei maksa tarpeeksi jolloin halutaan kirittäjä. 

 

0
0
2.3.2021 - 11:45 #66610

Naganon-prinssi

+367
Liittynyt:
18.9.2016
Viestejä:
198
Turmiolan Tommi kirjoitti:

Ensinnäkin ajankohta on koronan vetoavun myötä paras mahdollinen. 

Todellakin, markkinat nyt kuumimmillaan joten ajoitus paras mahdollinen. Silti hankala uskoa että kukaan alaa tietävä ostaisi B2C bisnestä pois, tarjouksen olisi tultava joltain aivan muulta taholta.

0
0
2.3.2021 - 13:31 #66618

ItiksenKiekko

+306
Liittynyt:
8.7.2017
Viestejä:
216

[quote=Naganon-prinssi]

Silti hankala uskoa että kukaan alaa tietävä ostaisi B2C bisnestä pois, tarjouksen olisi tultava joltain aivan muulta taholta.

Miksi?

Kiitos, että olet aktiivinen kommentoija, voisitko kuitenkin perustella puheitasi...? Menee ihan nollapostauksiksi ja ainakin minulle aiheuttaa vaan päänvaivaa pohtia syitä tälle.

Rationaalinen ihminen ostaa mitä vaan, joka tuottaa hänelle lisäarvoa rahallisesti tai ei, kunhan hinta on kohdillaan. Tiesitkö sitä?

0
0