Sijoitustieto

+1800
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1212

Nordnetin sijoitusvakuutus 2024. Aki Pyysing kirjoitti kolumnin aiheesta kaupallisessa yhteistyössä Nordnetin kanssa.

Vakuutuskuoret

Akin heinäkuun ensimmäisen kolumnin aiheena olivat vakuutuskuoret. 

Kolumni: Menkää kuoreen, jos tykkäätte vakuutusyhtiöistä

Tässä ketjussa voi keskustella ko. kolumnista tai vakuutuskuorista ylipäätään.

0
0
6.7.2015 - 12:19 #4359

Matti.K

+14
Liittynyt:
2.6.2015
Viestejä:
29

Itselläni on tuollainen kuori olemassa ja olen sen saanut kohtuullisen pienillä kuluilla, 0,35% pa hoitokulut ja 0,25 % kaupoista, joka on kyllä suolainen jos haluaisi paljon veivata.Suurin osa varaistani on edelleen kuoren ulkopuolella ja näin olen ajatellut jatkossakin. Itselläni tuo kuori on melko passiivinen, olen ostanut sinne ETF:iä joiden kotimaa irlanti tai joku muu maa jolla verosopimus suomen kanssa, että osingoista ei pidätetä veroja. ETF:t jotka eivät maksa osinkoa olen ostanut kuoren ulkopuolelle. Lisäksi saatan ostaa sinne joitain yksittäisiä osakkeita hexistä silloin tällöin, kotimaiset osingothan kuoren sisällä ovat myös "verovapaita". Joskus jos oikein tutisuttaa voi käteispainoa nostaa myymällä kuoren sisällön käteiseksi ilman veroseuraamuksia. 

Vaikka itselläni tälläinen on niin olen vahvasti sitä mieltä, että nämä ovat perseestä. En ymmärrä miksi tälläiset kuoret on sallittua Suomessa, pääministerimmekin on tälläiseen langennut. Onhan näilläkin tietysti työllistävä vaikutus ja kotimaiset vakuutusyhtiöt maksavat veronsa suomeen. Moni Suomalainen tosin ostaa kuorensa Irlannista tai Luxemburgista jolloin verot valuvat minne valuvat. mutta minua ei henkilökohtaisesti harmittaisi vaikka verottaja näihin puuttuisi. Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että verottaja pystyisi puuttuumaan jo tehtyihin sopimuksiin. Pahin ongelma näissä on, että keskimäärin ehdot ovat sellaisia, että paremmat tuottomahdollisuudet olisi melkein missä tahansa muussa vaihtoehdossa. Itse olen ollut varainhoitoyhtiössä töissä bäkkärin puolella ja huomannut sen karumman puolen kun ihmisille on myyty tuotteita joissa kulut ovat olleet lähellä 6 % p.a kaikkineensa. Siinä sitten hölmistyneet asiakkaat soittelevat, että mites nämä minun sijoitukset ei oikein tuota ? Toivottavasti kukaan ei enää nykyään näillä ehdoilla näitä osta.  

0
0
6.7.2015 - 17:50 #4363

Jeans

+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Asiallinen kirjoitus. Ei voi käsittää miten näihin ei puututa, suoraa tulonsiirtoa Suomen valtiolta kuoren tarjoajalle. Useimmiten asiakaskin selviäisi halvemmalla maksamalla vaan suosiolla pääomaveronsa. Vähänkin vähemmän ymmärtävälle näitä on tosi helppo myydä näyttämällä muutamaa hyvin yksinkertaistettua ja puolueellista käppyrää tulevista tuotoista.

0
0
6.7.2015 - 20:07 #4365

Pyry

+13
Liittynyt:
29.6.2014
Viestejä:
25

Hyvä kolumni ja täyttä asiaa. Sipilän puolesta on kyllä sanottava, että hänelle kuori lienee ihan viisas ja harkittu valinta. Kasvollinen omistaminen kun synnytäisi vaan joka käänteessä turhaa spekulaatiota omien sijoitustensa suosimisesta.

0
0
6.7.2015 - 20:54 #4366

hauturi

+3084
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2264
Pyry]

Kasvollinen omistaminen kun synnytäisi vaan joka käänteessä turhaa spekulaatiota omien sijoitustensa suosimisesta.

[/quote kirjoitti:

Eli kun omistaminen on piilotettu kuoreen, syntyy vähemmän spekulaatiota?

No, voihan se olla, mutta oikeastihan spekulaatiota pitäisi syntyä nimenomaan siinä tapauksessa. Tosin ei välttämättä turhaa.

0
0
7.7.2015 - 01:11 #4368

Pyry

+13
Liittynyt:
29.6.2014
Viestejä:
25
hauturi kirjoitti:

Eli kun omistaminen on piilotettu kuoreen, syntyy vähemmän spekulaatiota?

No, voihan se olla, mutta oikeastihan spekulaatiota pitäisi syntyä nimenomaan siinä tapauksessa. Tosin ei välttämättä turhaa.

Olen ihan samaa mieltä, että totta kai piilottelun pitäisi aiheuttaa enemmän spekulaatiota. Nykymaailmassa taitaa kuitenkin käydä toisin, sillä aika nopsaan tuo vakuutus mediassa käsiteltiin ja hyvin vähän tuntui oppositiokin siihen tarttuvan.

Joku iso Nordea potti aiheuttaisi mun näppituntumalla ihan erilaistä mölyä joka käänteessä.

0
0
27.8.2015 - 16:33 #4956

mustapörssi

+31
Liittynyt:
22.3.2015
Viestejä:
87

Tänään on Sipilä saanu sormilleen pistettyään likvidinsä sijoituskuoreen ja heräsi kysymys pystyykö Sipilä hyödyntämään sisäpiiritietoa vakuutuskuoren sisällä ilman että se menis finanssivalvonnan tietoon?

0
0
28.8.2015 - 09:01 #4961

bullero

Liittynyt:
11.6.2015
Viestejä:
47
mustapörssi]

Tänään on Sipilä saanu sormilleen pistettyään likvidinsä sijoituskuoreen ja heräsi kysymys pystyykö Sipilä hyödyntämään sisäpiiritietoa vakuutuskuoren sisällä ilman että se menis finanssivalvonnan tietoon?

[/quote kirjoitti:

Sinänsä ihan mielenkiintoinen kysymys. Toimeksiannon tekijänähän taitaa näkyä Nordea Bank, joka sitä kauppaa tekee sitten kuoren omistajan toimareista. En tiedä sitten välittääkö välittäjät/kivijalkapankki tietoa noista kaupoista Fivalle, mistä he sitten voivat tehdä omat tutkimuksensa.

0
0
28.8.2015 - 14:50 #4967

mustapörssi

+31
Liittynyt:
22.3.2015
Viestejä:
87

Tällänen tuli Fivan juristilta takasin.

 

Kiitos yhteydenotosta. Finanssivalvonnalla on valvontatoimintansa yhteydessä mahdollisuus saada tarvittaessa tietoja myös ns. vakuutuskuorten ja kapitalisaatiosopimusten sisällä  tehdyistä rahoitusvälineiden kaupoista.

 

0
0
7.6.2016 - 12:50 #8683

Aki Pyysing

+11702
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Uumoilemani vakuutuskuorten veroedun heikentyminen saattaa jopa toteutua. Jos tästä tulee hallituksen esitys, vastustavatkohan Ville Niinistö, Li Andersson ja Antti Rinne tätäkin?

http://www.hs.fi/talous/a1465187167428

Tämä on poliitikoille sinänsä helppo hanke ajaa läpi, koska valtaosalla suomalaisista ei ole vakuutuskuorta, ja he aina kannattavat muiden verojen kiristämistä.

Jännä nähdä minkälainen taannehtiva verolaki tällä kertaa säädetään. Sellaisiahan ei periaatteessa tehdä, paitsi sillloin kun niitä säädetään.

Minä näen edelleen tämän hankkeen kannatettavaksi, joskin olisi reilua, että olemassa olevat kuoret saisivat kuoriutua rauhassa. Näin tämä tuskin Suomessa menee. Tosin kun Sipilän rahat ovat kuoressa tarjoaa tämä mahdollisuuksia, joskin antaa oppositiolle yhden näppärän populistisen lyömäaseen lisää.

Vanha kolumnini aiheesta:

https://www.sijoitustieto.fi/blogit/aki/kolumni-menkaa-kuoreen-jos-tykk…

0
0
11.12.2016 - 13:01 #10575

Kinski

+4
Liittynyt:
27.8.2014
Viestejä:
14

Nyt tämä piilottelu on aiheuttanut Sipilän osalta spekulaatioita aina farssiksi asti.

 

0
0
17.3.2018 - 10:09 #18734

ScatterBrain

-308
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
176

Onko näitä ollenkaan järkevillä hinnoilla? Käytännön kulujahan näistä tulee tarjoajille tosi vähän.

 

 

0
0
19.3.2018 - 23:07 #18811

rockafella

+95
Liittynyt:
11.2.2016
Viestejä:
219

Nordea Private Banking tarjosi kuorta about seuraavilla ehdoilla:

  • vuosimaksu porrastetusti >200k 0,7%, >500k 0,6%, >1M 0,5%, >5M 0,4%
  • talletuksesta/merkinnästä 1% (en muista oliko tossakin jokin porrastus)
  • nostopalkkio ekan kolmen vuoden aikana 1%, sen jälkeen ei nostopalkkiota
  • minimimerkintä 200k 
  • vakuusarvo 50%
  • lisäksi jotain pikkukuluja (kymppejä)

 

 

0
0
19.3.2018 - 23:20 #18812

Jeans

+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076
rockafella kirjoitti:

Nordea Private Banking tarjosi kuorta about seuraavilla ehdoilla:

  • vuosimaksu porrastetusti >200k 0,7%, >500k 0,6%, >1M 0,5%, >5M 0,4%
  • talletuksesta/merkinnästä 1% (en muista oliko tossakin jokin porrastus)
  • nostopalkkio ekan kolmen vuoden aikana 1%, sen jälkeen ei nostopalkkiota
  • minimimerkintä 200k 
  • vakuusarvo 50%
  • lisäksi jotain pikkukuluja (kymppejä)

Mites kaupankäyntikulut ja saako käydä kaikella kauppaa? Kyselit luultavasti vaan mielenkiinnosta mut jos oikeasti harkitset: Liian kallis joka tapauksessa. Ja tietty kannattaa nyt seurata tilannetta eka toteutuuko sijoitustili.

0
0
19.3.2018 - 23:45 #18816

rockafella

+95
Liittynyt:
11.2.2016
Viestejä:
219
Jeans kirjoitti:
Mites kaupankäyntikulut ja saako käydä kaikella kauppaa? Kyselit luultavasti vaan mielenkiinnosta mut jos oikeasti harkitset: Liian kallis joka tapauksessa. Ja tietty kannattaa nyt seurata tilannetta eka toteutuuko sijoitustili.

Sijoituskohteiksi kelpasi ainakin osakkeet, rahastot, etf:t ja joukkolainat. Johdannaisista en tiedä. Kaupankäyntikulut taisi olla 0,3%, en nyt muistiinpanoistani löytänyt, saattaa olla että tossakin oli jokin porrastus.

En ottanut, koska en tykkää kuluista ja sijoitusyhtiökin löytyy. Kuuntelin räpit koska aina haluavat kuorta tarjota.

Jeans kirjoitti:
Ja tietty kannattaa nyt seurata tilannetta eka toteutuuko sijoitustili.

Vastasinkin sulle tuonne osakesäästötili-threadiin tähän liittyen. Sijoitustilin tavoitteena on piensijoittamiseen kannustaminen, ja siihen tullee jokusen kymppitonnin katto. Eli ei nyt varsinaisesti vaikuta kuorta harkitseviin.

 

0
0
19.3.2018 - 23:48 #18817

rockafella

+95
Liittynyt:
11.2.2016
Viestejä:
219

Niin ja uskon että kuluihin voisi saada alennuksia/tarjouksia jos kuorta olisi tosissaan ottamassa. Semmoinen viba jäi.

 

0
0
20.3.2018 - 00:31 #18818

Jeans

+2320
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Vedät aika vahvat johtopäätökset yhdestä lauseesta, ellei sulla ollut myös muita perusteluja (onko muuten Ruotsin mallissa kattoa?). Pysyn suosituksessani, että jos joku vakavasti harkitsee vakuutuskuorta, niin kannattaa ensin venata miten sijoitustilin kanssa käy.

0
0
20.3.2018 - 08:23 #18819

rockafella

+95
Liittynyt:
11.2.2016
Viestejä:
219

Joo, suosituksesi on hyvä.

Ei mulla ole kummempia lähteitä. Olen keskustelua seurannut, ja siinä on ollut vahvasti piensijoittaja-kulma esillä. Ruotsissa ei tietääkseni ole kattoa, Tanskaan on kaavailtu 500 000 kruunun kattoa. Mielenkiintoista nähdä miten homma kehittyy, toivottavasti olen väärässä!

 

0
0
28.9.2023 - 09:50 #101378

Juha

+1235
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Nordnet Sijoitusvakuutus on nyt avattavissa. Se on aidosti joustava säästöhenkivakuutus, jonka kautta voi sijoittaa osakkeisiin, ETF:iin ja rahastoihin suoraan Nordnet-sovelluksen tai verkkopalvelun kautta. Ylimääräiset tuotteelle tyypilliset kulut on karsittu pois ja hinnoittelusta on tehty selkeä. Nordnet Sijoitusvakuutuksen avulla voi säästää verotehokkaasti itselle tai läheiselle ja siirtää omaisuutta ilman testamenttia.

https://www.nordnet.fi/blogi/nordnet-sijoitusvakuutus-nyt-avattavissa-osakkeet-ja-rahastot-digitaalisesti/

En olekaan tähän vielä perehtynyt, mutta vaikuttaa että toimeksiantojen tekeminen ei ole ihan tavanomaista.

"Nordnet Sijoitusvakuutuksessa voit tehdä osto- ja myyntipyyntöjä, eli allokaatiopyyntöjä, osakkeisiin, rahastoihin ja ETF:iin digitaalisesti verkkopalvelussa ja mobiilisovelluksessa."

0
0
28.9.2023 - 17:48 #101402

Haddock

+176
Liittynyt:
17.2.2016
Viestejä:
181

Tarkemmin Nordetin tuotetta tutkimatta, voi Juhan viimeinen kursiivilla lainattu olla vain tekninen ilmiasu osta/myy tapahtumille. 

Teknisesti ottaen, kun sijoittaja voi vaikuttaa ainoastaan siihen, mihin sijoitustuotteisiin vakuutuksen arvo on sidottu. En myöskään tiedä mitä Nordetin tapauksessa taustalla tapahtuu, kun vakuutuksen arvonkehitykseen vaikuttavaa allokaatiota heiluttelee.

0
0
29.9.2023 - 10:27 #101413

vsquid

+50
Liittynyt:
26.7.2019
Viestejä:
76

Lainsäädäntö rajaa nykyään sitä, että vakuutuksen sisälle ei saa suoraan päästä tekemään toimeksiantoja kohteena oleviin tuotteisiin. Aiemmin isojen pankkien isojen poikien vakuutuksissa vakuutuksen sai näkymään verkkopankissa kuten muutkin aot:t. Hesarin jutussa Nordnet sanoo jutelleensa verottajan kanssa, että nykyinen toteutus on ok. Käytännössä ei ilmeisesti voi syöttää osakkeille hintarajaa vaan ainoastaan pyytää vakuutusyhtiöitä ostaan tai myymään niitä.

1
0
7.2.2024 - 09:46 #105160

Juha

+1235
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1401

Aloin tässä kanssa ajatustyön. Yhtiömuotoinen sijoittaminen vs sijoitusvakuutus. Valmista ei ole.

Karon kirjoitus: https://www.nordnet.fi/blogi/nordnetin-sijoitusvakuutus-on-painepesurei…

1
0
7.2.2024 - 18:59 #105177

isipappa

+63
Liittynyt:
23.12.2019
Viestejä:
57

Siirsin muutamia vuosia sitten melko ison osan arvopaperivarallisuudestani sijoitusvakuutuksen sisään, jotta perilliseni pystyvät hoitamaan perintöverot myymättä mitään omaisuutta. Kasvatan sijoitusvakuutustani samassa suhteessa kuin muu omaisuuteni lisääntyy. En säästä sijoitusvakuutuksella eläkepäivistä jo pitkään nauttineelle itselleni vaan nimenomaan perillisilleni.

Omasta näkökulmastani sijoitusvakuutuksen merkittävin ominaisuus on omaisuuteni osittainen siirtyminen näppärästi perillisille (eli vakuutuksen edunsaajille) siinä vääjäämättömästi lähestyvässä tilanteessa, kun minusta aika jättää. Säästösumma on tällöin käytännössä henkivakuutuskorvaus, jonka perilliset saavat täysimääräisenä tililleen jo ennen perinnönjakosopimuksen laatimista. Tämä on tärkeä seikka tilanteessa, jossa perillisille on tulossa maksuun mittavat perintöverot.

Perintöverohan on maksettava varsin pian perittävän kuoleman jälkeen, ja tällöin perillisille ei tyypillisesti ole vielä ehtinyt järjestyä "pääsyä" kuolinpesän muuhun omaisuuteen — ja vaikka olisikin, sen muun omaisuuden realisointi perintöveron maksua varten ei välttämättä ole nopealla aikataululla mahdollista tai järkevää. Hyvällä suunnittelulla perittävä voi rakentaa sijoitusvakuutuksella ratkaisun, jossa perillinen pystyy maksamaan perintöveron sijoitusvakuutuksen kautta saamillaan rahoilla, toisin kuin tilanteessa, jossa kaikki perittävä omaisuus on esim. osakkeissa, rahastoissa, metsässä ja asunnoissa. (Sijoitusvakuutuksen säästösumma kuuluu kuolinpesän varoihin, vaikka se onkin maksettu pesästä ulos jo ennen varsinaista perinnönjakoa. Vaikka perilliset saavat säästösumman verottomana tililleen, verottaja ottaa  säästösumman huomioon perintöveron määrää laskettaessa.)

Nähdäkseni sijoitusvakuutus on varsin toimiva tuote tilanteeseen, jossa vakuutettu on elämän ehtoopuolella oleva henkilö ja jonka perillisille lankeava perintövero on merkittävästi suurempi kuin perillisten käteisenä oleva varallisuus. Toisin sanoen: jos tietäisin perillisilläni olevan jatkuvasti tilillään perintöveron maksuun riittävä määrä käteistä, en varmaankaan olisi tuupannut penniäkään sijoitusvakuutukseen. Enkä luultavasti olisi laittanut rahaa sijoitusvakuutuksen sisään, jos olisin nuori ja ilman perillisiä.

Tuohon Nordnetin tarjoamaan sijoitusvakuutukseen olen tutustunut vain pintapuolisesti. Vilkaisuni perusteella se vaikuttaa hieman halvemmalta ja selkeästi monipuolisemmalta kuin aikoinaan tutkimani Mandatumin, Nordean ja OP:n sijoitusvakuutusratkaisut. Luultavasti tutustun lähiaikoina tarkemmin myös Nordnetin tuotteeseen, ja jos se näyttää edelleen hyvältä, tuuppaan rahaa myös sen sisään. 

5
0
8.2.2024 - 15:49 #105194

Tekijä

+80
Liittynyt:
8.7.2021
Viestejä:
63

Ihan heti kuoleman jälkeen vero ei napsahda: perunkirjoitukseen saa käyttää 3 kk, sen toimittamiseen verottajalle 1 kk ja sen jälkeen:

Perukirjan käsittely Verohallinnossa kestää keskimäärin 6–12 kuukautta.

Sen jälkeen 1. eräpäivä on noin 3 kuukauden kuluttua ja 2. eräpäivä 2 kuukauden kuluttua ensimmäisestä.

Lisäksi Orpon hallitus vastikään muutti sitä, mitä tapahtuu eräpäivän mentyä:

Jos veron 1. erän eräpäivä on 1.1.2024 tai sen jälkeen, maksuaikaa on 10 vuotta, ennen kuin perintöveroa peritään ulosotossa, perinnönsaajaa haetaan perintöveron perusteella konkurssiin tai tieto maksamatta olevasta perintöverosta merkitään verovelkarekisteriin.

Myöhempää maksamista ei kuitenkaan voi missään tapauksessa suositella, koska silloin juoksee koko ajan viivästyskorko joka on, kuten asiaan kuuluu, suolainen. Tällä hetkellä 7,5 % perintöverolle (muille verolajeille 11 %). 

Lisäksi mahdolliset veronpalautukset käytetään automaattisesti maksamattomiin perintöveron eriin.

Ajatuksesi on näin ollen ehdottomasti harkinnan arvoinen eritoten, jos perillisiä on useita, jolloin perinnönjako usein pitkittyy, ja koska jokaista varten voi tehdä oman rinnakkaisen sijoitusvakuutuksen.

3
0
10.2.2024 - 16:15 #105258

isipappa

+63
Liittynyt:
23.12.2019
Viestejä:
57

Nordnetin sijoitusvakuutuksen (SV) hinnoittelurakenne on erilainen kuin Suomessa aiemmin tarjolla olleiden sijoitusvakuutusten (Manta, Nordea, OP). Onko joku tehnyt jonkinlaista vertailua eri toimijoiden tuotteiden välillä nimenomaan kuoren sisäisten kauppojen osalta? Kuoren hallinnointikulussahan Nordnet taitaa olla halvin, mutta kuoren sisäinen hinnoittelu saattaa tasoittaa peliä. Tuotevalikoiman osalta Nordnet on ylivoimainen, mikä lienee ratkaiseva tekijä monen sijoittajan kannalta.

0
0
10.2.2024 - 19:10 #105259

jayboy

+59
Liittynyt:
3.4.2018
Viestejä:
68

Yleisesti ottaen tämä Nordnetin kuori vaikuttaa erinomaiselta, edulliselta kuluiltaan ja siinä saa vielä vivunkin pian. Muutamia miinuksia: ei First North osakkeita tai viputuotteita sekä hieman kalliit valuutanvaihtokulut.

0
0
11.2.2024 - 10:44 #105274

jayboy

+59
Liittynyt:
3.4.2018
Viestejä:
68

jayboy wrote:

Yleisesti ottaen tämä Nordnetin kuori vaikuttaa erinomaiselta, edulliselta kuluiltaan ja siinä saa vielä vivunkin pian. Muutamia miinuksia: ei First North osakkeita tai viputuotteita sekä hieman kalliit valuutanvaihtokulut.

Ja lisäksi saman päivän sisällä ei saa ostaa ja myydä samaa instrumenttia tai osaketta. Ei myöskään tiedä tarkkaan mihin hintaan kauppa tulee toteutumaan. Eli ei päiväkauppiaalle, mutta ehkä pidempiin swingeihin.

0
0
7.4.2024 - 13:53 #107082

Sijoitustieto

OP
+1800
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1212

Aki Pyysing: Mennäkö Nordnetin kuoreen?

Kaupallinen yhteistyö Nordnetin kanssa.

"Jos olisin Suomen diktaattori, lentäisivät vakuutuskuoret iloisesti roskiin. Tosin samalla kun erilaiset verosuunnitteluhärpäkkeet katoaisivat, tulisivat verokannat alaspäin, joten suurpääoman ei tarvitse lisätä miuta mahdollisen oikeistodiktatuurin teloituslistoille.

Eikä pienemmänkään pääoman tarvitse mökötellä. Nordnethän on tuonut Sijoitusvakuutuksen myös alle satakiloisten sijoittajien ulottuville. Viisi kiloa (=5000€) pitäisi kuitenkin lähtiessä olla. Ihan kaikkein pienimmät eivät maailmanpyöräänkään pääse.

Vaikka pitäisin jotain verojärjestelymahdollisuutta yhteiskunnallisesti hönönä, se ei tarkoita, ettenkö tutkisi sen soveltuvuutta itselleni tai muille. Onkin vastuutonta sijoittamista olla pohtimatta sijoitustensa verotuskohtelua. Eikä sellaista teekään kuin lähinnä satuolennot."

2
0