Velho kirjoitti:
Kilppari kirjoitti:Pasilassa on esimerkkejä siitä miten kaavan ja tontin kehitykseen ja suunnitteluun on laitettu satoja tuhansia, mutta nyt uusimmat laskelmat osoittavatkin hankkeet kannattamattomiksi. Rakennusoikeuden arvo on negatiivinen. Yit esim yrittää pyristellä muutamista hankkeisra irti.
Rakennusoikeus on vähän kuin taksilupa, lupa yrittää tehdä voittoa. Niiden laskeminen etukäteen jo saaduiksi on erityisen optimistista.
Onhan kuitenkin eri asia omistaa rakennusoikeuksia kuin ostaa niitä. Näissä isojen rakennusliikkeiden hiljattain kaatuneissa suunnitelmissa oli kyse siitä, että oli tarkoitus ostaa rakennusoikeuksia johonkin tiettyyn hintaan, joka sitten osoittautui kannattamattomaksi nykymarkkinatilanteessa (lähinnä korkoympäristössä).. Epäilemättä vaikkapa Pasilan hanke olisi ollut YIT:lle hyvinkin kannattava, jos kaupunki olisi lahjoittanut sille tontit. Cityconhan omistaa tonttinsa ja kyse on siitä, että niille kaavoitetaan lisärakennusoikeutta. Osa uuden rakennusoikeuden arvosta menee toki kaavoitusmaksuna kaupungille, mutta yhtälö on silti erilainen kuin normaalissa grynditilanteessa, jossa harkitaan tonttien ostamista tai vuokraamista jollain ehdoilla.
Tämä vain sivuhuomiona, yleisesti kyllä allekirjoitan sanomasi siitä, että rakennusoikeuden arvo ei ole staattinen vaan riippuvainen monista tekijöistä, jotka vaikuttavat rakentamiseen.
Kyllä lisärakennusoikeuden saanti on tietenkin yleensä positiivinen uutinen. Esimerkiksi jos Omenan päälle on saatu kaavoitettua asuinrakennusoikeutta, on se rahan printtausta silloin kun markkinat on kuumat. Monesti ongelma on vaan rakentamisen kalleus. Se levitaatiotekniikka kun on vielä melko varhaisella kehitysasteella.
Kunnathan siis yleensä luovuttavat vuokraoikeuksia joka käyttäytyy tämän arvokeskustelun osalta hyvin samoin kuin nämä rakennusoikeudet. Nyt nämä Pasilan oikeudet ovat vapaina haluaville. Mutta eivät pitkään, kaikissa suurissa rakennusliikkeissä mietitään väkisinkin pää punaisina mistä saadaan rahat ja tilaajat ja päästään noihin kohteisiin kiinni.