34
forum
|

Rahamiäs

+55
Liittynyt:
20.2.2018
Viestejä:
69

Vaalit lähestyvät, joten ajattelin avata ketjun, jossa voisi listata sijoittaja- ja markkinatalousmyönteisiä ehdokkaita eri vaalipiireissä. Oma äänestyspäätökseni on vielä auki ja kartoitan parhaillaan vaihtoehtoja. Vaalikoneissa kysymykset koskevat kaikkea mahdollista ilmastonmuutoksen ja kolmannen sukupuolen tunnustamisen välillä, eikä talousasioita käsitellä kuin pinnallisesti. 

Antaisin mielelläni ääneni ehdokkaalle, joka:

-kannattaa vapaata markkinataloutta ja yrittäjyyttä 
-aiemman työhistorian perusteella ymmärtää em. asioista jotain
-ei ole korottamassa mitään veroja vaan mielellään laskisi niitä kautta linjan
-haluaa purkaa sääntelyä ja supistaa julkista sektoria
-kannattaa tai on äänestänyt osakesäästötilin puolesta

Elina Lepomäki täyttäisi kriteerit, mutta vaalipiiri on väärä. Löytyykö Pirkanmaalta ketään? Ehdotuksia? 

 

 

0
0
17.3.2019 - 13:45

Iku-Turso

+30
Liittynyt:
7.6.2018
Viestejä:
60

Ajankohtainen avaus! Itsestäänselvyys, mutta mainitsen silti: ensisijassa kannattaa äänestää oikeaa puoluetta. Toissijaisesti voi valita sopivan ja realistisen läpipääsyn välillä.

0
0
17.3.2019 - 14:04

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1368

Minä äänestän Wille Rydmania. Toki hänellä ei ole merkittävää työuraa politiikan ulkopuolelta, mutta muuten hän täyttäisi yllä olevat kriteerit. Toki hän ei ole ehdolla Pirkanmaalla, vaan Helsingissä. Wille Rydmania kannattaa äänestää myös siitä syystä, että hän varsin potentiaalinen korkean tason vaikuttaja tulevaisuudessa jos hän pystyy vaaleissa näyttämään riittävän korkeaa henkilökohtaista kannatusta.

 

 

 

 

 

 

 

0
0
17.3.2019 - 14:49

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

Eipä tuo tarjonta kovin hyvältä näytä näissäkään vaaleissa. Itse äänestäisin mielelläni sekä arvo- että markkinaliberaalia ehdokasta, joita tuntuu löytyvän melko heikosti. Kokoomus talouspuolella tietysti se ilmeinen ensimmäinen puoluevaihtoehto, mutta arvoskaala puoleessa on hyvin laaja. Tuon markkinaliberalismin käytännön toteutuksen osaltakaan näytöt viime vuosilta eivät ole kovin vaakuuttavia. Periaatteet tuntuvat olevan myytävänä heti kun jonkun äänekkään edunsaajaryhmän (ansioton) etu on uhattuna (mm. apteekkisääntelyn vapauttaminen). Ja ymmärrys siitä, miten järjestää tehokkaasti markkinaehtoisesti palveluja ei oikein vakuuta (pelkkä markkinoiden vapauttaminen ei riitä, jos julkisella puolella ei ole minkäänlaista hankintaosaamista).

Rydmanin osalta tausta puolueen kasvattina on melko iso miinus, on minulle liian arvokonservatiivi ja nuo satunnaiset julkiset ulostulot erinäisissä asioissa eivät ole oikein vakuuttaneet. Toki myös väärä vaalipiiri, että ei ole sikälikään vaihtoehto.

0
0
17.3.2019 - 15:44

Lääninvaiva

+1
Liittynyt:
22.1.2016
Viestejä:
11

Anton Murola (liberaalipuolue) osuu mielestäni hyvin noihin kriteereihin. Hyvin suurella todennäköisyydellä oma heppani tähän Derbyyn. Vankka Virastotalouden vastustaja, ja muutenkin sivistynyt yksilö.

Osakesäästötilin suhteen en ole löytänyt kantaa, sitä tarvitsekin tiedustella. Facebookissa hyvin läsnä.

 

Tämä siis @Rahamiäs kommenttiin, kämmäsin lainauksen, sorry.

0
0
17.3.2019 - 16:36

Rahamiäs

OP
+55
Liittynyt:
20.2.2018
Viestejä:
69
Lääninvaiva kirjoitti:

Anton Murola (liberaalipuolue) osuu mielestäni hyvin noihin kriteereihin. Hyvin suurella todennäköisyydellä oma heppani tähän Derbyyn. Vankka Virastotalouden vastustaja, ja muutenkin sivistynyt yksilö.

Osakesäästötilin suhteen en ole löytänyt kantaa, sitä tarvitsekin tiedustella. Facebookissa hyvin läsnä.

Tämä siis @Rahamiäs kommenttiin, kämmäsin lainauksen, sorry.

Voisi kieltämättä olla potentiaalinen ehdokas ja Murola taisi ollakin minulla top3:ssa jossain vaalikoneessa. Valitettavasti Suomen suhteellinen vaalitapa suosii isoja puolueita ja pienpuolueen ehdokasta äänestämällä ääni menee lähes aina hukkaan. Siitä syystä taidan kallistua johonkin Kokoomuksen oikean laidan ehdokkaaseen. 

0
0
18.3.2019 - 06:20

Pave

+44
Liittynyt:
13.5.2018
Viestejä:
22
Rahamiäs kirjoitti:

Voisi kieltämättä olla potentiaalinen ehdokas ja Murola taisi ollakin minulla top3:ssa jossain vaalikoneessa. Valitettavasti Suomen suhteellinen vaalitapa suosii isoja puolueita ja pienpuolueen ehdokasta äänestämällä ääni menee lähes aina hukkaan. Siitä syystä taidan kallistua johonkin Kokoomuksen oikean laidan ehdokkaaseen. 

Jos ilkeää Kokoomusta äänestää, niin Jocka siellä Pirkanmaalla on ainakin ihan täyspäinen ukko.

http://www.jocka.fi/

 

 

0
0
18.3.2019 - 08:11

Peltinen

+79
Liittynyt:
26.5.2016
Viestejä:
115

Olen jonkin aikaa jo miettinyt, että Ruotsin vaalitapa olisi yhdessä suhteessa parempi. Sillä ei nimittäin kukaan tuulipuku kuvittele, että nyt käydään jotain henkilövaalia, jossa etsitään joku kiva ehdokas jota voi sitten äänestää. Nämä kaiken maailman vaalikoneetkin huijaavat tähän suuntaan. Eduskuntavaalit ovat nimenomaan puoluevaalit. Parhaiten asian ytimeen pääsee, jos ajattelee käytössä olevan kaksi ääntä. Ensimmäisellä, sillä tärkeämmällä, äänestetään puoluetta. Lisäksi puolueen sisällä on käytössä toinen ääni jolla annetaan kannatus puolueen sisällä jollekin tietylle ehdokkaalle.

Ruotsissa tämä jälkimmäinen ääni vaan jätetään antamatta. Oleellisilta osiltaan tulos on tasan sama, mutta siellä ei sitten valtiopäivillä vilise olympiavoittajia, TV-julkkiksia ja muita hörhöjä, joiden paikka ei todellakaan olisi parlamentissa.

 

0
0
18.3.2019 - 11:24

Lehtopöllö

+309
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
387
Peltinen kirjoitti:

Olen jonkin aikaa jo miettinyt, että Ruotsin vaalitapa olisi yhdessä suhteessa parempi. Sillä ei nimittäin kukaan tuulipuku kuvittele, että nyt käydään jotain henkilövaalia, jossa etsitään joku kiva ehdokas jota voi sitten äänestää. Nämä kaiken maailman vaalikoneetkin huijaavat tähän suuntaan. Eduskuntavaalit ovat nimenomaan puoluevaalit. Parhaiten asian ytimeen pääsee, jos ajattelee käytössä olevan kaksi ääntä. Ensimmäisellä, sillä tärkeämmällä, äänestetään puoluetta. Lisäksi puolueen sisällä on käytössä toinen ääni jolla annetaan kannatus puolueen sisällä jollekin tietylle ehdokkaalle.

Ruotsissa tämä jälkimmäinen ääni vaan jätetään antamatta. Oleellisilta osiltaan tulos on tasan sama, mutta siellä ei sitten valtiopäivillä vilise olympiavoittajia, TV-julkkiksia ja muita hörhöjä, joiden paikka ei todellakaan olisi parlamentissa.

Ainakin joku/jotkut vaalikoneet ovat korostaneet eduskuntavaalien olevan ensisijaisesti puoluevaalit. Tästä hauskana lopputuloksena oli, että vastaamalla 100 % samoin kun joku ehdokas, ei silti saanut kyseistä henkilöä suositukseen, vaan vaalikone suositteli samanlaisesti vastanneen puolueen ehdokkaista sopivimpia. 

Nykyinen vaalijärjestelmä kannustaa Suomessa hankkimaan jotain ajankohtaisia turha-julkkiksia listoille. Tämä on varsin valitettavaa, varsinkin jos sattuvat pääsemään läpi, mutta en silti pidä Ruotsin mallia yhtään sen parempana. Sivuhuomautuksena Ruotsissa oli vastikään vaalit ja Suomessa muutamassakin mediassa uutisoitiin Ruotsin vaalisalaisuuden heikosta tilasta; äänestyslipuke otetaan täysin julkisessa tilassa ja siitä näkee kaikki paikallaolijat mitä puoluetta kukakin äänestää. 

https://www.talouselama.fi/uutiset/professori-poyristyi-ruotsin-vaaleista-vakavia-ongelmia-vaalisalaisuudessa/fbdeaffc-87fa-381e-a230-5ad769857a1c

Listavaalit poistavat kyllä politiikan kärkipaikoilta julkkisehdokkaat, mutta pidän niitä silti demokratian irvikuvina. Jo nykyisellään Suomessa on aika vahvasti esillä harvainvalta: kansalaisten mielipiteet ja näkemys < kansanedustajien näkemys ja toteutus < puolue-eliitin valta. 

Toki Suomessa ei yritetäkään noudattaa suoraa, vaan edustuksellista, demokratiaa, mutta kyllä se välillä huvittaa tai harmittaa, kun eduskunta touhuaa kansan enemmistön toiveiden vastaisesti. Suurimmassa osassa poliittisia päätöksiä valta on joka tapauksessa lopulta hallituksessa olevien puolueiden johdolla. Muutaman puolueen muutama johtaja päättää miten ja mitkä asiat ajetaan ja ryhmäkuri poistaa kansanedustajilta oman tahdon. Listavaalit sementoisivat puolue-eliitin valtaa vielä pidemmälle ja mahdollistaisivat hallitsevalle johdolle keinoja estää kilpailijoiden nousua, blokata erilaisesti ajattelevia tai muita ja nostaa tilalle erilaisia puolueen uskollisia sotureita palkkioksi tuesta jne. 

0
0
18.3.2019 - 11:52

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1368

Kun verrataan Suomen ja Ruotsin vaalijärjestelmiä Suomessa viralliset vaalit ovat myös epäsuora äänestys siitä mikä puolueen linja on ja millaisia painotuksia on. Puolueiden linja kuitenkin pitkälti määräytyy kansanedustajien enemmistön tahdon mukaan. Ruotsalaistyylisessä listavaalissa taas läpipääsevät  edustajat pitkälti päätetään puolueiden sisällä eikä perusäänestäjä voi suoranaisesti vaikuttaa puolueen sisäisiin painotuksiin.

0
0
18.3.2019 - 12:41

Farseer

+2241
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

En pidän Ruotsin vaalijärjestelmää edes demokratiana, syitä tässä onkin jo hyvin lueteltu. Käytännössä listavaaleissa on kyse on puolueille vallan siirtämisestä demokratian kustannuksella. Eriväriset vaaliliput käytännössä vielä tuhoavat vaalisalaisuuden. Sama koskee Britanniassa (ja jenkeissä) käytössä olevaa first past the post-järjestelmää missä voit saada ääritilanteessa 30% äänistä ja 1% paikoista, mikä estää huomattavasti tehokkaammin uusien puolueiden (ja ajatusten) nousun kuin Suomen piilevät vaalikynnykset jopa pienimmissä vaalipiireissä.

Toki Suomessakin on paljon korjattavaa, mutta vaalijärjestelmä itse on melko hyvä. Jos puolueet kykenisivät muodostamaan ja tilannekohtaisesti tukemaan tiukan ohjelman vähemmistöhallituksia olisi päätöksenteko huomattavasti nykyistä tehokkaampaa ja joustavampaa. Vähät siitä jos hallitus kaatuu useammin, se on demokratiaa. Se, että itseisarvoksi on tullut valta ja suurimpana häpeänä politiikolle pidetään oman hallituksen kaatumista on suurin ongelma.

0
0
18.3.2019 - 22:15

Rahamiäs

OP
+55
Liittynyt:
20.2.2018
Viestejä:
69
Pave kirjoitti:

Jos ilkeää Kokoomusta äänestää, niin Jocka siellä Pirkanmaalla on ainakin ihan täyspäinen ukko.

http://www.jocka.fi/

Jocka on vaalikonevastausten perusteella hyvin markkinaliberaali ja hänellä olisi pitkän linjan yrittäjätausta. Lisäksi on kokenut esiintyjä, mistä ei ainakaan ole haittaa poliitikon työssä. Harkitsen vakavasti. 

0
0
19.3.2019 - 10:38

Aki Pyysing

+13165
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948

-kannattaa vapaata markkinataloutta ja yrittäjyyttä 
-aiemman työhistorian perusteella ymmärtää em. asioista jotain
-ei ole korottamassa mitään veroja vaan mielellään laskisi niitä kautta linjan
-haluaa purkaa sääntelyä ja supistaa julkista sektoria
-kannattaa tai on äänestänyt osakesäästötilin puolesta

Nämä kriteerit nähdäkseni täyttävät mie tunnen, lisäksi vastustavat nettiblokkeja, mikä on miulle kynnyskysymys.

Helsinki:

Wille Rydman (kok.)

Juhana Vartiainen (kok.)

Uusimaa:

Elina Lepomäki (kok.)

Oulu:

Janne Heikkinen (kok.)

Ville Vähämäki (ps.)

Kaakkois-Suomi

Jukka Kopra (kok.)

0
0
25.3.2019 - 14:21

Skorppar1

+1
Liittynyt:
16.1.2019
Viestejä:
5

Kokoomus, Keskusta, Perussuomalaiset, Siniset, Kristillisdemokraatit ja RKP äänestivät osakesäästötilin puolesta.

SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät (jopa Vartia) sitä vastaan.

0
0
26.3.2019 - 09:49

Meuro

-218
Liittynyt:
19.3.2017
Viestejä:
561

Harmi ettei tallipäälliköitä pääse äänestämään..

"Tallipäälliköt ovat harmaita eminenssejä, joita ei koskaan näy julkisuudessa.Hehän nauravat partaansa, kun politiikka näyttää show-painilta ja kohut kiinnostavat enemmän kuin asiasisällöt. Heillä on kaikki langat käsissään hissin yläkerroksessa, Aalto kuvailee."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/25cf2038-729d-4353-aece-1fda56051453?fbclid=IwAR0tqnzgfwB6FpajhNsdI-FqbTbLMtQAJn87XgfDfVchijJLnMKfgdpqsOQ

0
0
8.5.2019 - 13:12

Anton

+17
Liittynyt:
8.8.2018
Viestejä:
80

Nyt ei edes kannata ajatella neljän seuraavan vuoden aikana tulosta tekevän yrityksen perustmista suomeen, jos ei ole joku uusiutuvan energian mihin saa porkkanoita. (kohta kaikki huijarit isoilla lupauksilla ja huonoilla tuloksilla voivat nostaa isot ansio/päämoatulot verorahojen piikkiin. Elon Musk olisi ylpeä) 

Antti Rinne ei ymmärrä miten mailma toimii. Katsokaa miten kukaan ei investoi suomeen 4 seuraavan vuoden aikana (poislukien ne johon annetaan etuja), jos aikaisemmin korkeakoulutetut lähtivät ulkomaille nyt ne varmasti lähtevät ja suomalaiset yritykset jotka tienaavat leipänsä suomessa syrjitään sijoittajien näkökulmasta. alkaa yritysten massamuutto ulkomaille. 

Miettikää että siellä on suomen ammattiyhdistyksen henkilö tekemässä päätöksiä ja vielä valtaa rakastava juristi, ja se poimi vielä kaikki vähä-älyiset (vasemmisto,vihreät) mukaan tekemään päätöksiä. 

En ymmärrä miten Lii Andersson on niin suosittu, voisi tehdä tutkimuksen miten paljon ulkonäkö ja trendit vaikuttaa ihmisten ääniin. 

Vaikka pidän Antin ja kavereiden politiikkaa tyhmänä niin onhan se fiksu veto vetää pois aktiivimalli ja sillä tienata kaikki heidän äänet tulevaisuudessa. Sipilä ja kaverit eivät miettineet tarpeeksi seuraavan kauden ääniä, tekivät vaan asiat miten luulivat olevan oikein ja olettivat että massa ajattelevat samalla tavalla. Sipilä on omalla tavalla sinisilmäinen. (Tietenkin persut ottivat omansa olemalla kriittisempiä maahanmuutolle ja EU:n tavoille toimia)

Jos nyt 4 vuoden jälkeen persut ja kokoomus pääsevät valtaan niin voisi olla enemmän pelisilmää. Unohtaisivat ne työttömät ja panostaisivat yrityksiin ja veroleikkauksiin leikkaukset tehdään sitten 8 vuoden jälkeen hitaasti ei heti. Ei voi uskoa miten kokoomus ei tehnyt mitään perintöverolle kun siihen oli mahdollisuus. 

Katsotaan nyt miten verorahoja jaellaan yrityksille jotka menevät lopulta konkurssiin kun kiinan aurinkopaneelit ovat 1/10 hinnasta niin ei siinä hommassa ole mitään tulevaisuuttaa. 

Koko demokratia tarvitsee uudet pelisäännöt, miten tämä on paras malli vuonna 2019? 

 

 

 

0
0
8.5.2019 - 15:27

Aki Pyysing

+13165
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948

Unohdetaan seuraavat neljä vuotta ja katsotaan tulevaisuuteen. Kriisin kautta Elina Lepomäki pääministeriksi 2023.

Lisäksi julkisen velan kasvattaminen näyttää tukevan nollakorko-olosuhteissa pörssikursseja. Esimerkkiä ei tarvitse hakea ainakaan kauempaa kuin Atlantin takaa. Tosin taitaa hillopurkkihallitukselta jäädä massiivinen yritysveroalennus tekemättä. 

0
0
8.5.2019 - 15:53

hömelö

+49
Liittynyt:
12.6.2016
Viestejä:
83

Eilisen A-studion mukaan jopa Kainuussa on huutava työvoimapula, kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten ! Suorittaviin töihin ei ole enää halukkaita. Tämä ns. työvoiman kohtaanto-ongelma voipi paisua todelliseksi päänsäryksi tulevalle hallitukselle. Antti kun ei luultavasti paljon keppiä tarjoile työmarkkinoille.

0
0
8.5.2019 - 16:02

hauturi

+3207
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2371

Vastaavia hallituksia on Suomessa ollut ennenkin, aiemminhan olivat sääntö eikä poikkeus. Niistäkin selvittiin, eiköhän tästäkin.

0
0
8.5.2019 - 16:21

Aki Pyysing

+13165
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948
hauturi kirjoitti:

Vastaavia hallituksia on Suomessa ollut ennenkin, aiemminhan olivat sääntö eikä poikkeus. Niistäkin selvittiin, eiköhän tästäkin.

Niistä selvittiin devalvaatioilla. Sodanjälkeiset kansanrintamallitukset olivat 1944–48, 1966–71 ja 1975–82. Tätä optioita ei nyt ole käytössä.

Jos laajennetaan punamultaan, mitä lienet tarkoittanut enemmän säännöllä kuin poikkeuksella, niin Vanhasen ykkönen oli viimeinen sellainen. Pääministeri Matti Vanhanen ja porvarienemmistöinen hallitus oli kuitenkin vähän eri asia kuin Antti I Rinteen johtama hillopurkkihallitus.

Mutta oikeassa olet, elämä ei tähän lopu. Valitettavasti. Neljän vuoden Via Dolorosa edessä.

Politiikan aktiivinen seuraaminen on harvoin kovin palkitsevaa puuhaa. Ei Rinteen karvapäägalleria oikeasti vaikuta kuin henkiseen hyvinvointiini, elintaso jää ennalleen.

0
0
8.5.2019 - 16:37

hauturi

+3207
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2371

Lähinnä muistelin noita 70-80 -lukujen demarivetoisia halllituksia kokoomuksen ollessa oppositiossa, mutta nyt kun tarkemmin katsoin, niin paljonhan niitä oli tosiaan keskustavetoisiakin.

En itse asiassa edes ihan tarkkaan tiedä mitkä ovat "punamullan" ja "kansanrintaman" määritelmät. Sen vain muistan, että kesti todella pitkään ennen kuin kokoomus pääsi hallitukseen.

0
0
8.5.2019 - 16:45

Aki Pyysing

+13165
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948
hauturi kirjoitti:

En itse asiassa edes ihan tarkkaan tiedä mitkä ovat "punamullan" ja "kansanrintaman" määritelmät. Sen vain muistan, että kesti todella pitkään ennen kuin kokoomus pääsi hallitukseen.

Punamulta = keskusta ja demarit ovat pääpuolueet.

Kansanrintama = keskusta ja koko vasemmisto

Kansanrintama on siis pääsääntöisesti punamullan alajoukko. 

0
0
8.5.2019 - 17:32

rockafella

+95
Liittynyt:
11.2.2016
Viestejä:
219

Rinteen tulevaisuusinvestointi tarkoittaa, että veronmaksajat maksavat vappusataset vasta tulevaisuudessa. 

Ei tainnut loppua velaksi eläminen.

 

 

 

0
0
8.5.2019 - 18:15

jupe

+19
Liittynyt:
8.11.2014
Viestejä:
39

Jos äänestystulokseen peilaa on hallitukseksi on tulossa yksi huonoimmista ellei jopa huonoin vaihtoehto. Oikeastaan aika tragikoominen tilanne, jos/kun yhdestä edustajapaikkaista seuraus on tämä.

0
0
8.5.2019 - 18:28

Anton

+17
Liittynyt:
8.8.2018
Viestejä:
80
Aki Pyysing kirjoitti:

Politiikan aktiivinen seuraaminen on harvoin kovin palkitsevaa puuhaa. 

Näin se on, iljettävää katsoa vierestä kun tietää että tekevät huonoja valintoja. Ei voi muuta kuin reagoida.

0
0
8.5.2019 - 19:20

rockafella

+95
Liittynyt:
11.2.2016
Viestejä:
219

Se on nyt #kakunjakobileet 2019!

Toivottavasti nykyinen suhdanne kantaa vielä pitkään. Luotan sormet ristissä virkamieskoneistoon ja valtionvarainministeriöön siinä, että suuria ylilyöntejä ei tulisi. Suomessa on perinteisesti osattu tehdä suurimmat ylilyönnit suhdannehuipuissa, puoluekannasta riippumatta. Kokoomuksella oli Sari Sairaanhoitaja 2007. Silloin Nokia pyöräytti vielä kultamunia ja tulevaisuus näytti upealta. Toivottavasti päättäjien olotila on nyt selvempi. 

Veronkorotuksista jokin osuu kohdalle, toivottavasti kepu pysyy tiukkana neuvotteluissa. 

0
0
8.5.2019 - 21:34

elakesalkku

+33
Liittynyt:
19.2.2019
Viestejä:
20

Jos/kun uusi hallitus sössii asiat ja Suomi ylivelkaantuu seuraavan 4 vuoden aikana niin aika varmasti persut ovat selvästi suurin puolue seuraavissa eduskuntavaaleissa. Näen, että persujen jättäminen pois hallituksesta on mannaa heidän kannatukselleen: Halla-Aho kun hyvin perusteluilla vastauksillaan pääsee kommentoimaan hallituksen toilailuja niin siinä kannatus nousee, jos eivät itse toheloi jotain isoa oppositiossa.

0
0
8.5.2019 - 22:30

Aki Pyysing

+13165
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948
elakesalkku kirjoitti:

Jos/kun uusi hallitus sössii asiat ja Suomi ylivelkaantuu seuraavan 4 vuoden aikana niin aika varmasti persut ovat selvästi suurin puolue seuraavissa eduskuntavaaleissa. Näen, että persujen jättäminen pois hallituksesta on mannaa heidän kannatukselleen: Halla-Aho kun hyvin perusteluilla vastauksillaan pääsee kommentoimaan hallituksen toilailuja niin siinä kannatus nousee, jos eivät itse toheloi jotain isoa oppositiossa.

Tämä on todennäköinen skenaario. Tosin Halla-ahon laumassa on paljon väkeä, jolla on erinomaiset kyvyt sekoilemiseen. Joka ei ole tähän asti äänestäjiään juuri haitannut.

0
0