25.10.2018 - 00:31

terve

Liittynyt:
18.10.2018
Viestejä:
1

Moro!

Suurella mielenkiinnolla oon seuraillut sun strategiaa markkinoilla tässä jo pidempään ja miettiny, että miten itse vois toteuttaa vastaavaa.

Olen aloittanut sijoittamisen isommin vasta tämän vuoden aikana ja oma strategiani oli mennä pitkään holdiin vakavaraisiin - käyrällä laskeviin osinkoyrityksiin suoraan, mutta ottaa myös pari riskiä mukaan salkkuun.

Tällä hetkellä keräämäni salkku näyttää 25% miinuksella kokonaisuudessaan vaikka oon hajauttanut huolella, joten oletettavasi ajoitukseni ostoille oli todella surkea. Aloitin selvittämään, että mitä erilaisia uhkakuvia markkinoilla on tällä hetkellä, jotta osaisin edes jollain tavalla ennustaa tulevan tappioni määrän ja mahdollisesti tuplata kun käyrät ovat tarpeeksi alhaalla ja siten tehdä ehkä voittoa pitkässä juoksussa, kun saan keskihintani alemmas.

Löysin markkina-tutkimuksissani todella paljon erilaisia uhkakuvia. Suurimpana uhkakuvana hajautetulle "muka-P/E-safe" -salkulleni näin Saksan pankkien totaalisen syöksyn ja sitä on jo näköjään tapahtunut todella pitkään (miksei uutiset ole kertoneet tästä?). Yrittävät ilmeisesti viivyttää konkurssia fuusioitumalla. Sehän tästä sopasta enään puuttusikin, että pankit alkaa lahoomaan Euroopassa, kun kaikki on velkaa kaikille.

Kysymykseni onkin, että onko nyt aivan väärä aika sijoittaa pitkään holdiin yhtään mitään, kun näyttää että koko eurooppa ja euro repeää liitoksistaan, varsinkin jos brexit, italia, espanja, saksa ja muut ovat tipahtamassa jyrkänteeltä alas?

Odotetaanko uutta lamaa eurooppaan vaikka edellisestäkään ei olla selvitty? Yksityissijoittajien isompi rekyyli (double dead cat bounce) jäänee ainoaksi valopilkuksi tälle vuodelle tai ensi vuoden alulle?

0
0
25.10.2018 - 14:48

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Moro terve, vastailen sulle myöhemmin.

Kun täällä paljon hehkutetaan, niin täytyy nyt nostaa itse kissa pöydälle: Mun osakkeita vedetään yksi toisensa jälkeen kölin alta. Se harmittaa ja nolottaa. Vaikea aina arvioida kuinka paljon on kiinni prosessista ja kuinka paljon tuurista. Onneksi sentään suurin osa varoista on käteisessä.

Kyllä vuosituottoni on silti 55% plussalla. Olen vähennellyt salkuista kamaa, kun mikään ei tunnu toimivan. Otin myös S&P shortin pois, kun longit vähenevät. Silti nyt on 4% drawdown, ja tuloskausikin on alkanut heikosti tuon Genmabin jälkeen.

Lehto, Veoneer, JD.com ja Bayer. Näitä kaikkia on kurmuutettu aika paljon enemmän kuin markkinoita. Pitää palata piirustuspöydälle ja katsoa missä ollaan menty vikaan. Nopea reagointi kyllä auttaa takaiskuissa, esim tänään Veoneerissa olisi käynyt aika köpelösti, ellen olisis myynyt positioita kun tavoitteita korjattiin alas. Hauska, että Cevianin Gardelli kävi 500 SEK:n kohdilla kertomassa, että yhtiö on moninkertaisesti aliarvostettu. Mutta, eipä taida hänkään ostaa 315 SEK:stä. Myin omani 350 SEK pienillä tappioilla, kun tarinalta lähti pohja. Se mitä tänä vuonna on opittu, ettei johdon lupaukset oikein paljon paina, tarinat ja lupaukset muuttuvat muutamassa kuukaudessa.

No ei tämä ole helppoa kait kellekkään, kun osakkeet tulevat tukevasti alas. Tarinan opetus, mua ei kannata liikaa peesailla, ellei ole samalla tavoin nopeita jalkoja. Yksi syy olla miettimättä mitään fundeja vielä. No ehkä vielä parempi opetus on: tämä peli on pirun vaikea. Sitä ei etukäteen uskoisi minkälaisia voittoputkia ja tappioputkia markkinat tarjoilevatkaan. Silloin kun homma on vaikeaa, pitää palata niihin juttuihin, joissa on selkeä etu. Rakentaa sieltä taas hommaa.

EDIT: unohtamatta Teslaa. Mulla on ihan nimellinen 30 kappaleen shortti enään jäljellä. Alkoi tuntua, että q3-q4 ovat suhteellisen hyviä, joten otin suurimman osan kotiin alkuviikosta. Liian moni shorttaaja on siinä mukana väärin perustein. He uskovat Teslan olevan täyisi fraud, mihin itse en usko. Jätetään tämä minimaalinen positio, niin tulee seurattua yhtä aikamme suurinta saagaa.

0
0
25.10.2018 - 15:21

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Asiat, joissa on mielestäni hyvin vähän järkeä. Orion kurssigraafi viimeiseltä parilta päivältä:

Pomppu 29,5 -> >32 aiheutui siis tärkeän lääkeaihion faasi kolmosen positiivisista tuloksista. Mielestäni se oli merkittävää, joten menin longiksi osakkeeseen. No siitä osake myytiin euro alas, joten turskaa tuli.

Ei tämä vielä mitään, sitten tulee surkea tulos tuossa klo 12, joten menen oikein isosti shortiksi osakkeeseen. Osake kyllä aluksi dippaa, mutta sitten nouseekin isosti, joten otan isot turskat jälleen kerran. Totean, että ilmeisesti lääketutkimus olikin sitten lopulta merkittävämpi kuin heikko tulos. Mielestäni päivän kurssikehitys ei ole alkuunkaan loogista, mutta se taas ei pörssissä ole uusi asia.

Sitten seuraavana päivänä ostajat menevätkin lakkoon. Kun takana on sekä positiivista että negatiivista uutista, niin ajattelen, että -8% tuntuu aika kovalta laskuprosentilta. Jos edellisenä iltapäivänä löytyi ostajia, niin miksei tänäänkin? Otan tällä kertaa long position. Osake onkin yhtäkkiä -14% alhaalla. Taas kerran turskaa roppakaupalla himaan.

Markkinoilla operointi on hyvin hankalaa, kun kurssikehityksessä ei ole mitään logiikkaa. Silloin usein tulee tappioita. Pitää vain luottaa, että keskimäärin näissä on jokin järki. Selkeästi logiikkaa on keskimäärin voittanu aina ennenkin, mutta kun näitä caseja tulee kasoittain, niin turhaantuminen nousee pintaan.

Voitte kertoa mitä vain algoritmeistä ja tekoälystä, mutta kyllä pörssi on epäloogisempi nyt verrattuna menneisiin aikoihin. Tänä vuonna ensimmäisten päivien kurssimuutokset etenkin Suomessa ovat olleet aika käsittämättömiä. Ihmisten häipyminen ruutujen takaa alkaa näkyä ainakin hyvin lyhyellä aikavälillä. Random walkkia on hankala treidata.

0
0
25.10.2018 - 22:24

Accounting 101

+774
Liittynyt:
28.7.2018
Viestejä:
424

Ei kannata ruoskia itseään liikaa. Ei kukaan ole kokoajan oikeassa tai, jos olisi no silloin ei tarvitsisi kovin pitkään ammatikseen treidata. Olet kuitenki riittävän usein oikeassa ja performanssisi on huomattavasti keskivertoa parempi. Vielä mielestäni suht matalalla riskillä (ainakin puoliksi beta neutraalit positiot mielestäni ja yleensä lyhyt markkinoilla oloaika mikä vähentää huomattavasti paksujen häntien vaikutusta.)

Kiitoksia kirjoituksistasi ja loppujen lopuksi jokainen vastaa itse omista sijoituspäätöksistään. Peesasi tai ei peesannut.

0
0
26.10.2018 - 01:22

Jeans

+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076
Daytrader kirjoitti:

Markkinoilla operointi on hyvin hankalaa, kun kurssikehityksessä ei ole mitään logiikkaa. Silloin usein tulee tappioita. Pitää vain luottaa, että keskimäärin näissä on jokin järki. Selkeästi logiikkaa on keskimäärin voittanu aina ennenkin, mutta kun näitä caseja tulee kasoittain, niin turhaantuminen nousee pintaan.

Voitte kertoa mitä vain algoritmeistä ja tekoälystä, mutta kyllä pörssi on epäloogisempi nyt verrattuna menneisiin aikoihin. Tänä vuonna ensimmäisten päivien kurssimuutokset etenkin Suomessa ovat olleet aika käsittämättömiä. Ihmisten häipyminen ruutujen takaa alkaa näkyä ainakin hyvin lyhyellä aikavälillä. Random walkkia on hankala treidata.

Hetkinen, miksi tämä on treidaajalle huono asia? Tulee jotenkin mieleen joidenkin pokeripöydän tappiosession jälkeiset valittelut siitä, miten häviää koska vastustajat ovat niin paskoja ja tekevät huonoja maksuja. Jos oletus on, että kurssit kuitenkin korjaavat itsensä oikealle tasolle jossain vaiheessa, niin eikö tuollainen epälooginen volatiliteetti tuo lisää voitollisia treidausmahdollisuuksia, niin kauan kuin luotto omaan näkemykseen on kunnossa? Luulisi, että päinvastoin mitä tehokkaampi markkina ja vähemmän epäloogisuutta hinnoissa, sitä vaikeampi on löytää edgeä.

0
0
26.10.2018 - 13:15

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
Jeans kirjoitti:

Arvelinkin, että kommenttini aiheuttaisi ihmetystä pokerinpelaajissa. Mulle yksinkertaisesti paras markkina olisi sellainen, jossa on pieniä epätehokkuuksia. Esimerkiksi, että muut käsittelevät informaation vain hitaammin. Tämä johtuu lähinnä pienestä pääomastani ja riskin karttamisesta. Haluan saada pääomani mahdollisimman nopeasti kiertämään, joten toivon muiden tulevan samoihin johtopäätöksiin kuin itse. Otan vaikka 100 teur position ja toivon saavani sille joitakin prosentteja tuottoa päivässä tai kahdessa. Treidereillähän on kaksi kilpailevaa lähtökohtaa:

1. Sinulla on näkemys, jonka oletat olevan oikea. Siinä on hyvä pysyä, mahdollisesti jopa lisätä positiota, kunnes markkinat korjaavat.

2. Ota tappiot nopeasti. Kun positio lähtee väärään suuntaan, markkinat kertovat sinun olevan väärässä.

Tämä on todella hankala tasapainolauta. Mitä enemmän on pääomaa, sitä houkuttelevampaa tuo ensimmäinen on. On mahdollista pitää viikkojakin eri positioita auki, ilman että tasetta alkaa kiristää. Itselläni ei ole isoa tasetta, niin yritän välttää jumiutumasta positioihin. Hyötyisin rahallisesti pysymällä positioissa sinnikkäämmin, mutta myös volatiliteetti kasvaisi.

Pokeripöytä on kuitenkin hieman erilainen kenttä kuin pörssi. Luultavasti hyödyn lyhyen ajan epäloogisuuksista itesekin pitkällä aikavälillä. Mutten niin paljon kuin ehkä olettaisi. Ja toki huomioin aina paljon tarkemmin ne kerrat, kun mennään vastoin omaa odotustani. Eli vähän sama ilmiö kuin pokeripöydän valittajat!

Sanotaan, että shorttasin Outoteciä keväällä 7,4 eurosta surkean osavuosikatsauksen jälkeen. Se nousi päivä päivältä sen jälkeen. Toki voin jäädä odottelemaan korjausta. Kurssi nousi aina 8,4 euroon, mitä oli jo hyvin vaikea ymmärtää. Otin shortin kiinni, kun osake tuli taas euron alas. Oma logiikkani tässä oli, että jos osake voi mennä 8,4 euroon fundamentteja vastaan, niin miksei se voisi mennä 10 euroon. On lähes mahdotonta arvioida, mihin asti ylireagoinnit kantavat. Tästä syystä sanotaan, ettei valuaatiota pitäisi ikinä shortata. Nyt osake on tullut 60% alas siitä. Olin bearish lähes kaikkiin konepajoihin, mutta koska syy oli valuaatio, halusin odottaa isompaa yliarvostusta. No sitä ei tullut, ja nyt ne on tullut tonttiin.

Itse uskon, että markkinat ovat jatkuvassa epätasapainossa. Tykkään treidata silloin, kun on jotain uutta tietoa, koska oletan noisen olevan silloin pienempää.

Nämä ovat vaikeita juttuja selittää. Luultavasti en tällä vakuuta ihmisiä. Lukemattomat toistot itselläni ovat osoittaneet, että osakkeet sinkoilevat aika randomisti lopulta uuden tiedon jälkeisinäkin viikkoina. Aina välillä tulee hyviä caseja, joissa odotusarvot on pidemmällekin holdille todella hyvät(usein, kun tulee reilu yllätys sentimenttiä vastaan) Keskimäärin ne sinkoilevat sinne "oikeaan" suuntaan, mutta etenkin ensimmäisenä päivänä liike on mielestäni parhaiten ennustettavissa. Koko kuviohan muuttuisi aivan täysin, jos mulla olisi 100 meur pääomaa. Silloin toki painottaisin paljon enemmän omaa näkemystäni. Silti markkinoiden signaalia ei voi täysin ignoorata, vaan silloin pitää etsiä kissojen ja koirien kanssa heikkoa kohtaa omassa ajattelussa.

Ollut taas heikko päivä. Lähin ostelemaan Outotecia omien odotusarvolaskujeni mukaan. Kun lähtee treidaamaan uutista vastaan, kannattaisi yleensä odottaa niin pitkään kuin pystyy. Tämä nyt taisi olla sitten se ylimielisyyden multihuipentuma, koska otin rohkeasti näkemystä aivan liian pian. No aina ei vain voi onnistua. Lisäksi luin Outokummun tiedotteen väärin, ja luulin Q4:n olevan samaa tasoa kuin Q3:n EBITDAN kun usein verrataan edelliseen kvarttiin(olikin 2017 Q4). No huomasin kyllä virheeni 20 sekunnissa, mutta oli jo liian myöhäistä. Ostolaitaa ei vain ollut. Kummastakaan ei tullut mitään todella isoa damagea, mutta tähän paikkaan vähän harmi. Jälkimmäisen tapaisia vain sattuu muutaman kerran vuodessa. Toisaalta yksi onnistuminen paikkaa nämä kaikki viimeisen kolmen päivän huonoa tulosta moneen kertaan. Kirjoitin tämän kirjoituksen aika pikaisesti, joten pahoittelut mahdollisista logiikkavirheistä. Voin tarkentaa myöhemmin.

0
0
26.10.2018 - 14:53

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
terve kirjoitti:

Moro!

Suurella mielenkiinnolla oon seuraillut sun strategiaa markkinoilla tässä jo pidempään ja miettiny, että miten itse vois toteuttaa vastaavaa.

Olen aloittanut sijoittamisen isommin vasta tämän vuoden aikana ja oma strategiani oli mennä pitkään holdiin vakavaraisiin - käyrällä laskeviin osinkoyrityksiin suoraan, mutta ottaa myös pari riskiä mukaan salkkuun.

Tällä hetkellä keräämäni salkku näyttää 25% miinuksella kokonaisuudessaan vaikka oon hajauttanut huolella, joten oletettavasi ajoitukseni ostoille oli todella surkea. Aloitin selvittämään, että mitä erilaisia uhkakuvia markkinoilla on tällä hetkellä, jotta osaisin edes jollain tavalla ennustaa tulevan tappioni määrän ja mahdollisesti tuplata kun käyrät ovat tarpeeksi alhaalla ja siten tehdä ehkä voittoa pitkässä juoksussa, kun saan keskihintani alemmas.

Löysin markkina-tutkimuksissani todella paljon erilaisia uhkakuvia. Suurimpana uhkakuvana hajautetulle "muka-P/E-safe" -salkulleni näin Saksan pankkien totaalisen syöksyn ja sitä on jo näköjään tapahtunut todella pitkään (miksei uutiset ole kertoneet tästä?). Yrittävät ilmeisesti viivyttää konkurssia fuusioitumalla. Sehän tästä sopasta enään puuttusikin, että pankit alkaa lahoomaan Euroopassa, kun kaikki on velkaa kaikille.

Kysymykseni onkin, että onko nyt aivan väärä aika sijoittaa pitkään holdiin yhtään mitään, kun näyttää että koko eurooppa ja euro repeää liitoksistaan, varsinkin jos brexit, italia, espanja, saksa ja muut ovat tipahtamassa jyrkänteeltä alas?

Odotetaanko uutta lamaa eurooppaan vaikka edellisestäkään ei olla selvitty? Yksityissijoittajien isompi rekyyli (double dead cat bounce) jäänee ainoaksi valopilkuksi tälle vuodelle tai ensi vuoden alulle?

Kun kurssit laskevat, alkaa noita uhkakuvia pomppimaan silmille sieltä sun täältä. Ne ovat ihan todellisia uhkia, mutta ei sellaista aikaa löydykään, jolloin niitä ei ole. Kannattaa tutkia omaa luonnetta ja miettiä pystyykö pitämään osakkeensa taantumankin läpi. Ja kestävätkö osakkeesi miten laskusuhdannetta. Eläkkeellä oleville tutuille olen suositellut laskemaan osakepainoja, mutta muille suosittelen sijoittamaan jatkuvasti. Etenkin, kun kurssit laskevat. Luultavasti parin seuraavan vuoden aikana tulee vaihe, jolloin kaikki näyttää pelkästään synkältä. Se on jälleen kerran hyvä paikka lisätä osakeomistuksia. Jos Eurooppa huolettaa, sijoita osa varoista Aasiaan. Sielläkin tulee kriisejä ja ongelmia. Mutta niitä on ollut koko historian ajan, ja osakkeet silti ovat tuottaneet hyvin.

En olisi järin yllättynyt, jos maailman osakeindeksit kävisivät 20-30% alempana tulevina vuosina. Se kuuluu tähän hommaan. Ellei volatiliteettia olisi, ei olisi myöskään riskipreemiota -> ei tuottoa yli valtioiden velkakirjojen koron. Olen joihinkin noista kysymyksistä ottanut aiemmin kantaa. Mutta en minä tiedä, missä seuraavaksi paukkuu. Eurooppa näyttää synkältä ja samoin Kiina. Mutta kyllä kursseissa on jo aika realistinen hinnoittelu molemmilla alueilla. Pessimistinen se ei ehkä vielä ole, joten liikaa riskiä ei kannata ottaa.

Hyvä ehkä pitää vähän käteisreserviä ja miettiä mihin hintaan tiettyjä osakkeita ostaa. Se tuo edes vähän mielihyvää vastapainoksi, kun osakkeet laskee. Saan osaketta 30% halvemmalla kuin olisin uskonut, mikäs sen parempaa. Suosittelen siis sijoittamaan, mutta sinulle sopivalla varovaisuudella.

0
0
26.10.2018 - 15:09

Jeans

+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Joo luulen, että tiedän mitä meinaat ja mulla oli vähän se mielessä jo kun kirjoitin viestiäni. Ehkä mun on helpointa tuoda ajatus esille jos jaan sijoituspositiot kolmeen kategoriaan. 1) Alle tunnin mittaiset 2) muutamasta tunnista muutamaan viikkoon 3) muutama viikko+ eli pitkän aikavälin positiot

Ykköskategoria taitaa olla se, josta suurin osa tuotoistasi tulee. Strategia perustuu siihen, että prosessoidaan mahdollisimman nopeasti juuri markkinoille tullut uusi informaatio (uutinen, osari tms.) ja riippuen siitä onko informaatio positiivista tai negatiivista suhteessa markkinoiden odotuksiin mennään mahdollisimman nopeasti longiksi/shortiksi. Jos pystytään olemaan muita nopeampia, toivotaan sen jälkeen rationaalista hintojen käyttäytymistä. Hinta korjautuu oikeaksi useimmiten minuuttien tai kymmenien minuuttien aikana ja otetaan voitollinen exit positiosta.

Kakkoskategoriaan kuuluisi sitten esimerkiksi joitain niitä esimerkkejä, joita oot ihmetellyt täällä blogissasi, joissa ensimmäisen päivän reaktio on jotain todella odottamatonta, mutta sitten parin kolmen päivän sisään tilanne jollain tapaa korjaantuu. Vaaditaan sopiva kombinaatio nopeutta ja syvällisempää analyysiä. Tuotot ovat epävarmempia verrattuna aiempaan kategoriaan ja tulee varmasti enemmän turhautumisia kun hinnat välillä jatkavat liikkumista vääriin suuntiin.

Kolmoskategoria on se, jossa esimerkiksi nähdään Technopoliksen olevan 20% aliarvostettu ja pitkällä aikavälillä (muutamasta viikosta muutamaan vuoteen) toivotaan aliarvostuksen poistuvan. Päätöksissä ei vaadita lainkaan nopeutta, pelkästään mahdollisimman syvällistä analyysiä. Valtaosa aktiivista sijoittajista sijoittaa pelkästään tässä kategoriassa.

Arvioisin, että treidaamisen vuotuinen tuotto % omalle pääomalle on pakko olla: 1)>2)>3)

Havaintosi, että pörssi on epäloogisempi nykyään tuollaisissa Orion-tyylisissä keississä tarkoittaisi sitä, että ykköskategorian treidaaminen menettää valueta kakkoskategorialle. Jos lähes kaikki treidausvoittosi tulee ykköskategoriasta niin on ymmärrettävää, että muutos on sulle ikävä. Ykköskategoriaa treidaamalla tekee varmasti tasaisempaa ja varmempaa tuottoa. Niin kauan kuin siellä on enemmän tilaisuuksia kuin sulla on aikaa, ja saat koko sijoituskassan hyvin käyttöön, niin en näe syytä miksei kannattaisi vaan pysyä siellä. Tää kategoria on kuitenkin myös se, jossa ekana tulee vastaan sijoituskassan suuruus. Ettei saa lyötyä niin isoja betsejä kiinni mitä haluaisi. Toinen kela mikä mulla on, että kun kilpailuetu on isosti nopeudesta kiinni, voisi kuvitella, että oman kilpailuedun kestävyys on heikoimmillaan tässä kategoriassa. Siten fundia ajatellen, kakkoskategoria (ja kolmos) on huomattavasti mielenkiintoisempi. Ja jos havaintojesi mukaan pörssi on menossa epätehokkaampaan suuntaan siinä mielessä, että se lisää treidausmahdollisuuksia kakkoskategoriassa, niin ainoastaan sen parempi, jos tavoitteena olisi jonain päivänä perustaa fundi.

Korjaa jos oon ihan väärillä jäljillä. Tätä kirjoittaessa tuli mieleen kysymys. Aloitit tän vuoden muistaakseni tasan miljoonan euron sijoituskassalla. Miten iso osa ykköskategorian treideistäsi on jo nyt sellaisia, joihin haluaisit saada isompia betsejä kiinni, mutta ei osakkeen likviditeetin takia onnistu? Ja miten ison osan arvioisit olevan tällaisia, jos sijoituskassasi olisi 10 miljoonaa euroa? Entä 100 miljoonaa euroa?

0
0
26.10.2018 - 15:09

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
Accounting 101 kirjoitti:

Ei kannata ruoskia itseään liikaa. Ei kukaan ole kokoajan oikeassa tai, jos olisi no silloin ei tarvitsisi kovin pitkään ammatikseen treidata. Olet kuitenki riittävän usein oikeassa ja performanssisi on huomattavasti keskivertoa parempi. Vielä mielestäni suht matalalla riskillä (ainakin puoliksi beta neutraalit positiot mielestäni ja yleensä lyhyt markkinoilla oloaika mikä vähentää huomattavasti paksujen häntien vaikutusta.)

Kiitoksia kirjoituksistasi ja loppujen lopuksi jokainen vastaa itse omista sijoituspäätöksistään. Peesasi tai ei peesannut.

Kiitos kannustuksesta. Tiettyyn pisteeseen asti itsensä kyseenalaistaminen auttaa kehittymään. Ruoskiminen meneekin sitten jo negatiivisen puolelle. Joten sitä pitäisi yrittää välttää. Tiedän, että vähintään pari viikkoa vuodesta menee aina ihan päin mäntyä. Yleensä niistä toipuu parissa päivässä. Muttaman kerran olen ottanut viikkojakin lomaa, kun on vituttanut niin paljon isommat montut. Jos lukee vaikka Market Wizard kirjoja, niin ei se ole ollut helppoa näillä miljardööri-treidereilläkään ollut. Druckenmiller ja Dalio meinasivat mennä alkuvaiheessa nurin rahastojensa kanssa. Moni myöhemmin menestynyt menikin. Spekuloinnin hankaluuden takia suosittelen lähes kaikille passiivista hyvin hajautettua osakesijoittamista tai vielä useammin indeksisijoittamista. Silloin olet aggressiiviinen, kun tuotto-odotukset ovat hyvä ja varovaisempi kuin ne ovat vähemmän hyvät (jossain määrin edelleen olemme tässä).

Aina välillä pitää osata katsoa isoa kuvaa. Voi aina harmitella menetettyjä tuottoja tai tappioita. Mutta tässä on saanut terveenä tehdä kohta 9 vuotta työtä, josta tykkää. Enää en maanantaita odota niin paljon kuin ennen, mutta silti. Huono viikko ei ole mitään, vaikka siltä se ei sinä hetkenä tunnu. Pari päivää menee, ja sitten taas aurinko paistaa. Olen joskus pitänyt päiväkirjaa. Hyvin nopeasti tilanne muuttuu siitä, ettei mikään osu kohdillee, taas normaaliksi. Vaikka sen tiedostaa, niin aina hieman joutuu sitä itseluottamusta hakea. Ei normiduunissa joudu kohtaamaan kovin usein vastaavia epäonnistumisen tunteita.

Yksi asia miksi kerron huonoistakin viikoista on, etten halua antaa kuvaa, että treidaus on helppoa tai aina mukavaa. Mutta kun on usein ketuttanut rahoitusalan tapa puhua vain onnistumisista (katso hetki CNBC:tä, tai lehtijuttuja kuten https://www.taloustaito.fi/Rahat/taikasanarahasto-sininen-planeetta-ets… , kaikki väännettään aina oman edun mukaisesti), joten en haluaisi siihen bandwagoniin lähteä mukaan.

0
0
26.10.2018 - 15:12

AMG

+5
Liittynyt:
20.8.2018
Viestejä:
14
Daytrader kirjoitti:

Ollut taas heikko päivä. Lähin ostelemaan Outotecia omien odotusarvolaskujeni mukaan. Kun lähtee treidaamaan uutista vastaan, kannattaisi yleensä odottaa niin pitkään kuin pystyy. Tämä nyt taisi olla sitten se ylimielisyyden multihuipentuma, koska otin rohkeasti näkemystä aivan liian pian. No aina ei vain voi onnistua. Lisäksi luin Outokummun tiedotteen väärin, ja luulin Q4:n olevan samaa tasoa kuin Q3:n EBITDAN kun usein verrataan edelliseen kvarttiin(olikin 2017 Q4). No huomasin kyllä virheeni 20 sekunnissa, mutta oli jo liian myöhäistä. Ostolaitaa ei vain ollut. Kummastakaan ei tullut mitään todella isoa damagea, mutta tähän paikkaan vähän harmi. Jälkimmäisen tapaisia vain sattuu muutaman kerran vuodessa. Toisaalta yksi onnistuminen paikkaa nämä kaikki viimeisen kolmen päivän huonoa tulosta moneen kertaan. Kirjoitin tämän kirjoituksen aika pikaisesti, joten pahoittelut mahdollisista logiikkavirheistä. Voin tarkentaa myöhemmin.

Arvostan erittäin paljon viestiesi rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä, hyvässä ja huonommassa.

Nyt on tullut aika vahvoja tuttuja tuntemuksia markkinoiden epäloogisesta käyttäytymisestä, kun ollaan oikeasti huipulla niin epävakaus ja vola saa uskomattomia piirteitä.

0
0
26.10.2018 - 16:16

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Jens:

Aika harvasta asiasta olisin täysin eri mieltä. Ehkä mulla punainen lanka on, että henkinen riskinottokyky on suurempi rajoite kuin pääomat. Se paranee koko ajan, mutta sen takia tykkään kasvattaa pääomia hiljakseen. Likviditeetti osakkeissa on mielestäni heikompi kuin aiempina vuosina, joten olen vähän pelokas ottamaan isoja positioita. Pienennän positioita liian nopeasti, ja siinä on aika merkittävä parannuksen kohde.

Ehkä vähän muokkaisin kategorioita. Ensimmäisen tunnin treidille mun tavoite on lähinnä ottaa liian suuri positio pois(tai kokonaan lähinnä jos ylireagoi, mutta yleensä ei). Eli suurin osa tuotoistani ei tule ensimmäisen tunnin aikana(Genmabissa olisin jättänyt puolet päälle, jos ei olisi tullut treidin vastaista uutta infoa. Osake itseasiassa teki seuraavina päivinä comebackin ennen kuin syöksyi uuteen low:n mikä ehkä kuvaa juuri ongelmaani pidemmissä positioissa, niistä helposti tulee ravisteltua pois). Ehkä parempi jaottelu on 1) päivänsisäinen - toiseen päivään jatkuva 2) Yli kahdesta päivästä viikkoihin 3) Vähintään kuukausien pituiset. Mutta joo, käytännössä sama juttu kun sun jaottelu. Toki kaikki riippuu miten osake käyttäytyy. En sylje 5% tuoton päälle vaikka se tulisi alle tunnissa. Toki treidailen paljon positioiden ympärillä. Se on marginaalisesti tuottavaa ja sillä saa kuvan osto- ja myynti-intressistä. Mutta, jos oma arvioini uuden tiedon vaikutuksesta jää markkinoilla vajaaksi, niin kyllä pidän osakkeita paljon pidempään. Mutta tappiollisiin positioihin suhtaudun vähän nihkeästi. Luultavasti liian nihkeästi.

2016 tein enemmän tuottoja 3):lla kuin 1),2):lla yhteensä. Sitä edeltävässäkin nousumarkkinassa oli aika helppo saada pitkillä positioilla tuottoa kun odotusarvot olivat hyvin longien puolella. Tein täysin skaalautuviakin treidejä varsin hyvin, mutta valitettavasti varsin pienellä pääomalla. Etenkin isoihin korjauksiin laatuyhtiöiden ostot tuottivat hyvin. 2016 päätin alkaa varovaiseksi ennen aikojaan. Sen jälkeen olen koittanut pitää 2) 3) kategorian positiot maltillisina. Kyllä 2) kategorian treidit ovat tuottaneet hyvin, mutta en osaa euromääräistä arvo laittaa niille. Mun strategia oli pysyä aika pienenä taseen suhteen, kunnes tulee seuraava laskukausi. Kasvattaa lyhyellä treidauksella positioita, ja sitten mennä all-in vaihdellen maltillisesti kohteita. No nousukauden pituus on yllättänyt monet muutkin.

Treidaan nykyään aika vähän epälikvidejä. Teen valtaosan tuotoista 1-5 miljardin euron lapuilla. Niissä suurempi pääoma heikentää prosentuaalisia tuottoja mutta kasvattaa absoluuttisia. Ei ole mikään ongelma ottaa miljoonan euron positiota Metsoon parissa tunnissa, mutta siinä tulee slippagea jonkin verran. Se taas on pienempi ongelma mitä pitempi holding periodi on. Jos olisin eilen ollut viiden jälkeen koneilla, olisin varmasti tehnyt aika pirun ison tuoton Lundbeckilla. Otin puolihuolimattomasti pitemmän shortin siitä pois -27% laskua edeltävänä päivänä, tarkoituksena mennä vielä uudestaan shortiksi. Mutta case oli tuttu, ja sinne olisi voinut tuutata vaikka 5 miljoonaa euroa shortiksi. Ei mulla tietty siihen olisi ollut pääomia tai uskallusta, mutta olettaisin, että se olisi ollut todella hyvä tili. Mutta näissä ilmeisissä uutisissa se liike tuppaa tulemaan vähintään 2/3 ensimmäisen tunnin aikana, joten positiota voi sen jälkeen pienentää.

Kategorian 2) epätehokkuus kyllä tuo mahdollisuuksia. Olen jotenkin pitänyt omia vahvuuksia 1) ja 3) kategorioissa, ja 2) kategoriaa parantamisen kohteena. Siinä juuri momentum on ehkä se avainsana. Pitää parantaa kykyä pysyä momentum-lappujen mukana. Molempiin suuntiin. Pitää uskaltaa ostaa osaketta joka on ehkä noussut jo vähän liikaa omaan arvioon nähden. Toinen hyvin tärkeä juttu on, että pitäisi olla enemmän aikaa tehdä tutkimusta ja hankkia lisää resursseja. Tämä auttaa sekä 2) että 3) kategoriaa.

10 miljoonan euron sijoituskassalla toki prosentuaalinen tuotto kärsisi, muttei alkuunkaan niin paljon kuin 100 meurin kassalla. 10 meur kassalla 15% alfa olisi ihan hyvä, kun taas 100 meurin kassalla 5% alfa olisi hyvä. Helppoa nämäkään ei ole, mutta tarkoitus kehittyä niin, että skaalautuvuus paranee vuosi vuodelta. Takaiskuistakin oppii ja kehittyy. Tärkeintä on mennä koko ajan oikeaan suuntaan.

All in all, ensi vuonna tarkoitus on, että yhden hengen firman sijaan on kahden hengen firma. Se on mun ratkaisu saada resursseja parempaan tutkimukseen ja vähentää yhden henkilön blind spotteja. Silloin voi ottaa rohkeammin pidempiäkin näkemyksiä. Ja toisaalta riskinhallintakin paranee, kun on aina toinen mielipide. Yhden ihmisen resurssit ovat monessa muussakin suhteessa rajalliset.

Laitetaan viellä havainnnollistamaan tuota ensimmäisten päivien sekasortoa Genmab kuvaaja. Olisi ollut todella vaikeata pysyä isossa positiossa, kun oltaisiin käyty melkein myyntihinnassa. Toki sen jälkeen Euroopassa indeksit ovat laskeneet 3-4%, mutta Genmab 15%. Jos uusi tieto olisi ollut ilman kertaluonteisia, niin joo silloin tuskin mikään olisi pitänyt osaketta yli 800 DKK:n(jolloin olisin pitänyt oleellisen position), mutta se ei tällä kertaa ollut asian laita. Eli event oli 16. päivä, mistä vielä toivuttiin, mutta sitten koitti noutaja.:

0
0
26.10.2018 - 16:42

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Mites Bayer tällä hetkellä? Melkosesti tullut alas sen jälkeen, kun näkemys siitä oli positiivinen. Oli kylläkin ennen näitä korvausvaateita ja oikeudenkäyntejä. Onko kurssi ylireagoinut? Vähän pidemmän aikavälin sijoituksena oon tätä harkinnut.

0
0
26.10.2018 - 16:46

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
Trolli kirjoitti:

Mun mielestä on ylireagoinut, mutta kannattaa sitä itse miettiä.  Tämä ei ole kovin hyvä aika tuottaa negatiivisia yllätyksiä. Markkinat ovat suhteellisen armottomia ikäville yllätyksille.

0
0
27.10.2018 - 11:45

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
Drontti kirjoitti:

Oletko Daytrader muuten koskaan miettinyt mentoroivasi ketään? 

Tämä oli jäänyt huomaamatta edellisen sivun alalaidasta. Mä en ihan tarkkaan tiedä, mitä kaikkea mentorointi käsittää. On muhun moni ottanut yhteyttä ja monta mielenkiintoista tyyppiä tavannutkin täältä tulleiden yhteydenottojen jäljiltä. Eli kyllä mä ihan mielelläni asioista juttelen ja vaihdan ajatuksia. En nyt ihan suoralta kädeltä sitoutuisi ketään mentoroimaan, ennen kuin olen tutustunut.

0
0
27.10.2018 - 11:48

BöC

+58
Liittynyt:
28.3.2016
Viestejä:
73

Harrastelin tuossa 2018 ennen näitä punertavia päiviä, sekä 2017 loppuvuoden eräänlaista pidemmän position ja lyhyemmän position veivailua ihan hyvällä ytd +30% voitolla kulujen jälkeen ja melkoisen pienellä volatiliteetillä keskittyen lähinnä suurempiin ja keskisuuriin suhteellisen establisoituneihin yrityksiin, nyt tuntui että tuli jäätyä hieman junan alle mikä johti lopulta sitten siihen, että koko vuoden voitot ja treidikassa tuli painettua aivan liian lujaa Nordean tiputukseen vastapalloon 8.8 -> 7.5 kopitellen muutamien (3-5) prosenttien pudotuksien välillä lisää ja lisää. Nyt on kyllä tullut sen lapun suhteen nostettua absoluuttinen paino salkussa sen verran suureksi ettei hirveästi ole hinkuja tehdä isompia liikkuja position suhteen varsinkin kun markkinat tuntuu kovasti olevan eri mieltä asiasta kun toimiala sulaa alta, pankit kriisiytyy, EU kriisiytyy, rahanpesua tulee, QE lopetellaan ja korkoja aiotaan pitää hamaan tulevaisuuteen nollissa ja päälle vielä yleistä markkinapessimisyyttä mikä tietysti lisää muiden kohteiden suhteellista kiinnostavuutta . Positiivisienkin yllätyksien mahdollisuuksia taustalla näen kuitenkin.

Jälkikäteen mietittynä liiallinen itseluottamus ja liian rohkeasti vastapalloon painaminen tähän on johtanut, mutta kysymyksenä lähinnä se, että miten pyrit estämään tilanteen, jossa ulospääseminen vaatii kilotolkulla turskan hilaamista ylös tai hautautumista todennäköisesti pidempäänkin holdiin? Itselleni kassan kiertonopeudella ei sen suurempaa väliä ole eikä esteitä siis pidemmällekään pidolle ole, mutta selkeästi tässäkin joku oppitunti taustalla tarjolla on. Pienemmällä pääomalla ja suuremmilla palkkiokuluilla on kuitenkin omat ongelmansa bet sizingin suhteen? Tuotot tietenkin pienenee jos sattuukin olemaan oikeassa, mutta negatiivisessa skenaariossa ei tule sentään kaivettua itselleen mahdollisesti katkaisevaa kuoppaa. 

0
0
29.10.2018 - 09:22

Drontti

+10
Liittynyt:
7.11.2016
Viestejä:
26
Daytrader kirjoitti:
Drontti kirjoitti:

Oletko Daytrader muuten koskaan miettinyt mentoroivasi ketään? 

Tämä oli jäänyt huomaamatta edellisen sivun alalaidasta. Mä en ihan tarkkaan tiedä, mitä kaikkea mentorointi käsittää. On muhun moni ottanut yhteyttä ja monta mielenkiintoista tyyppiä tavannutkin täältä tulleiden yhteydenottojen jäljiltä. Eli kyllä mä ihan mielelläni asioista juttelen ja vaihdan ajatuksia. En nyt ihan suoralta kädeltä sitoutuisi ketään mentoroimaan, ennen kuin olen tutustunut.

No mentoroinnilla itse en meinaa mitään kädestä pitelyä että kaikki opetettaisiin vaan justiin että voisi keskustella eri treidaamiseen liittyvistä asioista ja kysyä ehkä neuvoa miten itse olet vaikka kokenut, kuinka kannattaisi toimia kun tulee pitempiä tappio putkia jne. Strategioista ja ideoista voisi toki myös sepostella, tosin itse vielä tykkään testailla ja kokeilla eri strategioita ihan laidasta laitaan, joka vielä vain kuvastaa sitä että vielä etsin sitä toimivaa strategiaa joka olisi omalle luonteelleni se kaikkein optimaalisinen ja luontevin. 

Miten muuten pystyt käymään jouhevasti kauppaa Helsingin pörssissä, osakkeiden shorttaaminen tuntuu olevan erittäin nihkeää jos kyseessä ei ole pörssin isoimmat yhtiöt kuten Nokia, Kone jne. Johdannaisia ei myöskään löydy kuin isoimmille yhtiöille ja suurimman osan ajasta vain kys. pörssissä kiroan koko reunamarkkinaa kun löydän hyviä tilaisuuksia, joita monesti en loppujen lopuksi pääse hyödyntämään edellä mainituista syistä.

0
0
1.11.2018 - 11:41

Sijoitustieto

+1979
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1257

Daytrader: Sijoittajan self-help — kuinka pysyt tolkuissasi myös laskumarkkinoilla

"Kun osakemarkkinat ovat nousseet yhdeksän vuotta, on sijoittaminen suhteellisen helppoa. Sijoittajien menestys punnitaan vasta niissä päätöksissä, jotka tehdään huonompina aikoina.

Nyt maailman pörsseissä optimismi on kääntynyt vasta realismin puolelle, kun osakkeet ovat palanneet normaalimpiin arvostustasoihin. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka pessimismiin, jolloin kaikkeen suhtaudutaan skeptisesti ja valoa tulevaisuudessa ei nähdä. Tämäkin vaihe tulee aina ennemmin tai myöhemmin."

0
0
1.11.2018 - 12:25

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
Drontti kirjoitti:

No mentoroinnilla itse en meinaa mitään kädestä pitelyä että kaikki opetettaisiin vaan justiin että voisi keskustella eri treidaamiseen liittyvistä asioista ja kysyä ehkä neuvoa miten itse olet vaikka kokenut, kuinka kannattaisi toimia kun tulee pitempiä tappio putkia jne. Strategioista ja ideoista voisi toki myös sepostella, tosin itse vielä tykkään testailla ja kokeilla eri strategioita ihan laidasta laitaan, joka vielä vain kuvastaa sitä että vielä etsin sitä toimivaa strategiaa joka olisi omalle luonteelleni se kaikkein optimaalisinen ja luontevin. 

Miten muuten pystyt käymään jouhevasti kauppaa Helsingin pörssissä, osakkeiden shorttaaminen tuntuu olevan erittäin nihkeää jos kyseessä ei ole pörssin isoimmat yhtiöt kuten Nokia, Kone jne. Johdannaisia ei myöskään löydy kuin isoimmille yhtiöille ja suurimman osan ajasta vain kys. pörssissä kiroan koko reunamarkkinaa kun löydän hyviä tilaisuuksia, joita monesti en loppujen lopuksi pääse hyödyntämään edellä mainituista syistä.

No koitan tässä keskustelussa mentoroida laajempaa kiinnostunutta joukkoa. Tavallaan kiva, että täällä kysellään asioita, niin voi olla useammallekin hyötyä. Mutta mulle voi tosiaan pistää meiliä daytrader.suomi [at] gmail.com (daytrader[dot]suomi[at]gmail[dot]com), jos haluaa kysellä privaatisti jotain.

Nordnet tarjoaa 35 osaketta lyhyeksimyyntiin Suomessa ja voihan sieltä muitakin kysyä. On toki muitakin keinoja saada osakkeita lainaan, mutta pienemmille sijoittajille se oma välittäjä lienee ainoa järkevä vaihtoehto. Järkeviä johdannaisia on rajatusti. Kyllähän pankit tekevät johdannaisia, mutta tämäkin palvelu on vähän isommille pelureille. Tässä nämä Nordnetin shortattavat osakkeet (Ruotsissa näitä on paljon paremmin):

https://www.nordnet.fi/mux/page/blankninginl.html

0
0
1.11.2018 - 12:57

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
BöC kirjoitti:

Harrastelin tuossa 2018 ennen näitä punertavia päiviä, sekä 2017 loppuvuoden eräänlaista pidemmän position ja lyhyemmän position veivailua ihan hyvällä ytd +30% voitolla kulujen jälkeen ja melkoisen pienellä volatiliteetillä keskittyen lähinnä suurempiin ja keskisuuriin suhteellisen establisoituneihin yrityksiin, nyt tuntui että tuli jäätyä hieman junan alle mikä johti lopulta sitten siihen, että koko vuoden voitot ja treidikassa tuli painettua aivan liian lujaa Nordean tiputukseen vastapalloon 8.8 -> 7.5 kopitellen muutamien (3-5) prosenttien pudotuksien välillä lisää ja lisää. Nyt on kyllä tullut sen lapun suhteen nostettua absoluuttinen paino salkussa sen verran suureksi ettei hirveästi ole hinkuja tehdä isompia liikkuja position suhteen varsinkin kun markkinat tuntuu kovasti olevan eri mieltä asiasta kun toimiala sulaa alta, pankit kriisiytyy, EU kriisiytyy, rahanpesua tulee, QE lopetellaan ja korkoja aiotaan pitää hamaan tulevaisuuteen nollissa ja päälle vielä yleistä markkinapessimisyyttä mikä tietysti lisää muiden kohteiden suhteellista kiinnostavuutta . Positiivisienkin yllätyksien mahdollisuuksia taustalla näen kuitenkin.

Jälkikäteen mietittynä liiallinen itseluottamus ja liian rohkeasti vastapalloon painaminen tähän on johtanut, mutta kysymyksenä lähinnä se, että miten pyrit estämään tilanteen, jossa ulospääseminen vaatii kilotolkulla turskan hilaamista ylös tai hautautumista todennäköisesti pidempäänkin holdiin? Itselleni kassan kiertonopeudella ei sen suurempaa väliä ole eikä esteitä siis pidemmällekään pidolle ole, mutta selkeästi tässäkin joku oppitunti taustalla tarjolla on. Pienemmällä pääomalla ja suuremmilla palkkiokuluilla on kuitenkin omat ongelmansa bet sizingin suhteen? Tuotot tietenkin pienenee jos sattuukin olemaan oikeassa, mutta negatiivisessa skenaariossa ei tule sentään kaivettua itselleen mahdollisesti katkaisevaa kuoppaa. 

Pitää löytää se oma tyyli taplata markkinoilla. Nuo tekemäsi hieman arveluttavat muuvit ovat hyvin yleisiä. Vuosi vuodelta alan kääntymään siihen suuntaan, että hyvin harvoin markkinoilla on niin hyviä tilaisuuksia, että kannattaisi riskeerata niin paljon, että yksi positio voi iskeä salkkuun 10% tappion. Ammattilaiset voivat joinain vuosina löytää todella positiivisen odotusarvon tilaisuuksia, mutta silloin tällöin kauppaa käyville tietty varovaisuus on paikallaan.

Itsekin edelleen joskus lisään tappiollisiin positioihin. Yleensä vain perun tämän liikkeen myöhemmin. Esimerkiksi Outotecissa olisin lopulta nyt about omillani. Mutta kevensin osakkeita paljon alempana. Syy ei ollut, etten uskonut odotusarvojen olevan puolellani. En vain halunnut ottaa niin suurta riskiä kuin hetken mielijohteesta otin. Mulla oli 45 tuhatta Outotecia 3,65 euron keskihintaan ostettuna. Markkinat kertoivat, että olin liian ajoissa. Kun osakkeeseen tuli vähänkin rekyyliä ylöspäin, myin puolet positiosta pois. Olisin välttynyt yli 10 tuhannen euron tappiolta, jos en olisi myynyt, mutta se oli silti oikea liike tässä paikassa ja tilanteessa. Aina, jos teen jonkun virheen, alan heti vähentää positiotani.

Mielestäni Outotecissa on selkeä ylireaktio alaspäin, mutta toisaalta Outotec ei ole kovin houkutteleva yhtiö pitkään salkkuun muuten kuin hinnan kannalta.

0
0
2.11.2018 - 10:38

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Tuosta kirjoituksesta tuli mieleen sellainen kysymys että mistä seuraava isompi pudotus ja sen myötä taantuma alkaa mielestäsi? Nyt vaikuttaa taas siltä että USA-Kiina akselilla saadaan sopu ja kauppasodan uhka alkaa vähentyä niin missä markkinoissa on isoin riski? Nyt omasta mielestä vaikuttaa siltä että Eurooppa on suurin riski kiitos Italian niin seuraava taantuma voi hyvinkin alkaa Euroopasta. Toki Kiinassa on velkaongelmia ja USA markkinat ovat aika ylikuumentuneet mutta silti näen itse Euroopan suurimpana riskinä, olisi mukava kuulla sinun näkemyksiäsi asiasta jos olet niitä pohdiskellut.

0
0
2.11.2018 - 13:11

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
Jmakela kirjoitti:

Uskon, että

1.Kiinan velkataakka, kiinteistökupla ja kestämätön investointitahti

2. Italian velka ja eripura muiden maiden kanssa

3. Yhdysvaltojen korkeiden arvostustasojen(ottaen huomioon ennätyskorkeat marginaalit) sekä lisääntynyt yhtiöiden velkaantuminen ja lainastandardien lasku

tulevat kaikki aiheuttamaan ongelmia. Ongelmien suuruus ja ajankohta on se ongelma. Kaikki tietävät nämä ongelmat. Mutta ajatellaan, että ne voidaan jättää huomiota, jos ne räjähtävät silmille vasta vuosien päästä. Jotkut taas ovat olleet jo vuosia näiden syiden takia (liian) varovaisia.

Näistä Yhdysvaltojen ongelma on jossain määrin ennustettavin. Ellei nuo kaksi ensimmäistä jotenkin nopeasti ala toteutumaan, niin Yhdysvaltojen korkojen nousu tappaa talouskasvun 1-2 vuoden päästä. Seurauksena on luultavasti normaali taantuma, ellei sitä ennen paisuteta velkaa, arvostustasoja ja asuntojen hintoja entistä korkeammalle. Taantumat ovat ihan normaaleja ja tyypillisesti niistä seuraa vuoden laskumarkkinat, jossa osakkeet tulevat huipuista 20-30% alas. En usko, että osakkeiden pitäisi jotenkin palata historiallisesti halpoihin tasoihin.

Kiina pystyy välttämään pudotusmaisen kriisin halutessaan. Se tarkoittaa, että pitää nopeuttaa kuluttajavetoiseen talouskasvuun siirtymistä. Jos sen sijaan jatketaan velka- ja investointivetoista talouskasvua, ennen pitkää talouskasvu stoppaa vuosiksi paikalleen tai menee jopa miinukselle. Uskon Kiinan tekevän kompromissin, eli pyritään vielä 2-3 vuotta jatkamaan 4-5 % talouskasvua ja toivotaan parasta. Tämä on hyväksi lyhyellä tähtäimellä, mutta lisää riskejä myöhempään.

Italia on hankala tapaus. Jos Italian kriisi johtaa Euroeroon samaan aikaan, kun muutenkin maailmantalous on kääntynyt laskusuhdanteeseen, niin homma voi mennä rumaksi.

Mikään näistä ei ole sellainen uhka, että kannattaisi alkaa kellariin jemmaan aseita ja säilykkeitä. Mitä syvempi taantuma näistä seuraa, sitä parempia ovat ostopaikat osakkeissa. Kaikkien vaikutus Euroopan osakkeisiin olisi merkittävä, muttei varsinkaan yksistään rampauttava. Kiinan takia olen ollut vähän varovainen konepajoissa. Mutta, Kiinan kuluttajavetoiset yhtiöt voivat olla hyvä ostopaikka nyt tai sitten, jos osakkeet aikanaan tulevat enemmänkin alas. Italian takia en ole Eurooppalaisiin pankkeihin laittanut ylipainoa, vaikka valuaatiot ovat houkuttelevia. Yhdysvaltoihin taas olen sijoittanut hyvin varovaisesti, koska uskon siellä indeksitasolla reaalituottojen olevan seuraavan 10 vuoden aikana vain marginaalisesti positiivisia. Jos nämä kaikki ja muutama ylimääräinen kriisi iskee samaan aikaan, niin seuraavan 10 vuoden tuotot osakkeissa ovat hyviä vain niille, jotka ostavat alamäkeen.

Pitkällä aikavälillä optimistit voittavat pörsseissä. Jatkossa QE tulee olemaan työkalu aina kun talouskasvu alkaa yskähdellä. Sen takia reaalikorot tulevat pysymään alhaalla. Osakkeet ovat jatkossakin kalliita, joten syvistä niiauksista kannattaa ostaa osakkeita. Toisaalta pitkän ajan velkasykli voi kääntyä laskuun päin, jolloin talouskasvu ja sijoitustuotot tulevat olemaan historiallisia heikompia. Sen kanssa on vain elettävä.

Uskon edelleen, että Aasia on suhteellinen voittaja sijoitusmarkkinoilla seuraavan 10 vuoden aikana. Arvostustasot, demografiat ja tuleva talouskasvu mahdollistavat normaalit osaketuotot(7-10%), mitä tuskin on missään muualla saatavilla.

Ja lopulta tulevaisuus kuitenkin nauraa meidän ennusteille makeasti. Tapahtuu jotain, mitä harva osasi ennustaa.

Aika harva odottaa nyt 30-40% rallia markkinoille esimerkiksi. Trump sopii kaikki kiistat Kiinan kanssa, Brexit menee edes jotenkin ja Italia potkii tölkkiä vähän eteenpäin. Kunnon loppuralli on vielä mahdollinen. Sen takia en ole shorttina ja suosittelen ihmisiä jatkamaan osakkeissa. Parikin vuotta cashinä ilman vaihtoehtoista tuottoa on piinallista, jos osakkeet vaan jatkavat ylös. Pahimmassa tapauksessa sitten vielä siirtää merkit turhautuneena keskelle juuri väärään aikaan. Nyt kun sijoittaa osakkeisiin, jotka eivät ole erityisen kalliita, syklisiä, velkaisia ja joilla on jonkilainen kilpailuetu, niin tuskin kovin pahasti käy pitkällä tähtäimellä.

0
0
4.11.2018 - 14:24

chiluba

Liittynyt:
2.4.2017
Viestejä:
25

Aika harva odottaa nyt 30-40% rallia markkinoille esimerkiksi. Trump sopii kaikki kiistat Kiinan kanssa, Brexit menee edes jotenkin ja Italia potkii tölkkiä vähän eteenpäin. Kunnon loppuralli on vielä mahdollinen. 

Miten niin harva? Tuohan on nähdäkseni markkinoiden default scenaario. 

0
0
4.11.2018 - 18:03

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Nousu voi jatkua vielä pitkään ja ei saada mitään pidempiaikasta laskua markkinoille. Reaalisesti voidaan toki ajautua taantumaan ja vaikka lamaan, mutta pelkään vähän, että keskuspankit keksii taas sellasessa tilanteessa ampua niin kovilla panoksilla, että saadaan kunnon ralleja aikaan ja nimellishintoja ylös. 

0
0
4.11.2018 - 21:40

Jmakela

+115
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

En kyllä jaksa uskoa että keskuspankit enään tekisivät mitään mikä ruokkisi kasvua. FED nostaa korkoja ja talouskasvu hiipuu ja se alkaa sitten levitä siitä muualle maailmaan. Juurikin tästä syystä Trump haukkuu päättäjiä koska tietää sen että korkojen nosto hidastaa talouskasvua ja hän ei halua ottaa vastuuta siitä ja siksi käy nyt kuumana. Voi olla että tämän Trumpin kauden aikana kasvu ei vielä hidastu selvästi mutta kyllä 2020 vuonna valitulla presidentilla on USA edessä taantuma/lama joka pitäisi hoitaa.

0
0
4.11.2018 - 22:57

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Usan taloudella menee nyt niin hyvin, ettei sama voi jatkua kovin pitkään. Kohta kasvu ja vähänen työttömyys näkyy palkkatasojen nousussa. Amazonkin nosti minipalkkansa 15 dollariin. Tuskin tekivät sitä ihan hyvyyttään vaan kertoo osaltaan siitä, että kilpailu työntekijöistä on jo kiristynyt ihan tuollasessa yksinkertaisemmassakin työssä. Sama kun jatkuu ja veronkevennyksiä ei enää tule pönkittämään tuloksia, niin se alkaa tehdä ikävää yritysten tuloksentekokyvylle. Euroalueelle tämä sataa vähän viiveellä, kun palkkajäykkyys on huomattavasti suurempaa kuin yhdysvalloissa. Voin vaan kuvitella mitä tapahtuu parin vuoden päästä suomessakin palkkoihin vaaditaan samanlaisia korotuksia kuin edellisen suhdanteen huipulla ja sitten kun sen taantuma olisi tuloillaan, niin pitäisi vetästä kani hatusta, koska kustannukset vain nousee ja kysyntä pienenee. Keskuspankit tuskin kattoo tilannetta sivusta ja reagoivat kyllä heti kun talous lähtee alamäkeen. Suuremmalle pitkäaikaselle laskulle en vain nää mahdollisuuksia, kun keskuspankit on vielä tällasessakin taloustilanteessa elvytysmoodissa. Täytyy myös huomioida se, että vikka korkoja on USAssa nostettu, niin se ei suoraan kerro, että rahapolitiikan elvyttävyys olisi vähentenyt: se on vieläkin huomattavan elvyttävää. 

0
0
7.11.2018 - 07:41

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441
Trolli kirjoitti:

Keskuspankit tuskin kattoo tilannetta sivusta ja reagoivat kyllä heti kun talous lähtee alamäkeen. Suuremmalle pitkäaikaselle laskulle en vain nää mahdollisuuksia, kun keskuspankit on vielä tällasessakin taloustilanteessa elvytysmoodissa. Täytyy myös huomioida se, että vikka korkoja on USAssa nostettu, niin se ei suoraan kerro, että rahapolitiikan elvyttävyys olisi vähentenyt: se on vieläkin huomattavan elvyttävää. 

Aina kun näen jonkun esittävän jotain varmana tai lähes varmana taloudesta, mielenkiintoni laskee. On jotain asioita, mitä taloudesta voi sanoa melko hyvällä varmuudella. Sitten on taas niitä, joista ei voi olla varma. Seuraavien vuosien talouskasvu on yksi asioista, joita voi haarukoida todennäköisyyksillä, mutta jonkun mahdollisuuden poislukeminen on, no, väärin. Voimme olla pitkän ajan velkasyklin lakipisteessä tai sitten emme ole. Sen tiedämme vasta jälkikäteen, mutta sillä on suuri vaikutus miten talous tulevina vuosina kasvaa tai ei kasva.

Keskuspankkien kyky elvyttää on dramaattisesti huonompi kuin 2009. On mahdollista, että keskuspankkien kvantitatiivinen elvytys ei ole poliittisesti enää mahdollista tai sitten se voi olla tehotonta.

Luen aika paljon kaikenlaista, ja 30-40% noususkenaario seuraavalle vuodelle on asioita, mihin en usein törmää. Tämän vuoden keväällä oli monta melt-up henkistä kirjoitusta. Ne perustuivat usein siihen, että pitkän nousumarkkinan lopussa on muutaman kerran tullut eufoorinen vaihe, jossa arvostustasot ovat täysin unohdettu. Nämä näkemykset ovat kuitenkin selkeässä vähemmistössä.

0
0
7.11.2018 - 07:51

Daytrader

OP
+637
Liittynyt:
12.1.2016
Viestejä:
441

Luin vielä Cliff Asnessin Ragnarök kirjoituksen toiseen kertaan, ja se näin oman huonon puolitoistaviikkoisen (I know, se ei ole vielä mitään) jälkeen kolahti vielä enemmän. Teemme toki vähän eri asioita(vaikka itsekin koitan value/momentum/laatu/trendit teemoja hyödyntää), ja natsani ovat lähes äärettömästi pienemmät, mutta on lohdullista tietää, että alan arvostetuimmatkin tuntevat aliperformoinnin piinallisena. Luen samaan aikaan Sebastian Mallabyn kirjaa "More Money Than God" ja siellä sama huomio toistuu. Kaikkein parhaimmatkin(Soros, Robertson, Simons yms) tekevät virheitä ja tuntevat kivun. Se tulee osana, jos jonkin asian ottaa vakavasti ja on tunteva ihminen. Tavanomaisesti häviäminen on helpompaa kuin epätavanomaisesti. Osa tästä pitää hyväksyä ja rakentaa sen takia systeemi ehkäisemään tunteista seuraavia virheellisiä päätöksiä (strategia, suunnitelmat, riskinhallinta yms). Toisaalta asioiden käsittelyä voi kehittää (meditointi, päiväkirja, kokemus, asenne). Lisäksi kun oma prosessini ei ole yhtä systemaattinen, pitää olla sitäkin herkempi väärille prosesseille.

Kopioin Asnessin kirjoituksen asiaan liittyvän osan tähänkin.

"

Let’s Review the Psychology (or, Why Are These Strategies so Difficult to Live With?)
So, these strategies have tremendous long-term evidence, are economically intuitive, and after trying hard, while keeping an open mind, we can’t find anything beyond just the kind of painful year we expect to see on occasion. The obvious thing to do is stick to your process, right? Of course, to nobody’s shock, we absolutely agree with that. This section contains some thoughts on why it’s so damn hard to do.

First let me admit that I’m not just lecturing. I don’t find it psychologically easy at all, quite the opposite. That’s embarrassing considering I’m supposed to be one of the experts on these ups and downs. I spend a lot of time, like in this note, encouraging people to be “long term” while trying to put in perspective how we expect the short term to be ugly on occasion. I mean, this is my job! Nevertheless, I have, on occasion, shown the stress of tough times in ways I’d like to forget (or, more important, have everyone else forget). I hope this personal weakness is a sign of caring, passion, and human frailty, not hypocrisy. After all, I’ve never claimed that understanding behavioral biases makes them easy to overcome.

In fact, while I’m embarrassed by the fact that I can’t rid myself of these, I’m proud of the fact that it does not affect how we run the portfolios. I hope not succumbing to one’s own demons while doing the right thing isn’t too shabby. Furthermore, I console myself that if I can’t rid myself of these difficulties after all these years of managing and studying these strategies, then many others likely can’t also. Remember, if these strategies were easy to live with, they’d likely be far more susceptible to being arbitraged away. OK, enough about me.

So why is it so hard? Well, first and foremost, there’s loss aversion, the well-known idea that losses simply hurt more than gains feel good. This hardly explains it all as it doesn’t distinguish between losing conventionally in traditional markets versus losing unconventionally in a liquid alt. However, it’s a start for thinking about why these periods are so pressure-packed. Losses aren’t fun, and beyond that obvious statement, they are more painful than a more classical “symmetric” theory would suggest.

It’s one thing to look at 50 to 100 years of history and dispassionately observe all the short, and even medium-term, ups and downs as the strategy slowly drifts upward over the long run. The history shows a decent number of “negative two standard deviation six-month events versus the long-term positive mean” and worse. Looking at the data, it’s easy to shrug your shoulders and say well that’s part of the statistical properties of this strategy. At this stage it’s easy to be rational (or imagine you will be so).

However, it’s an entirely different thing to live it real time. In real life we experience all the months, weeks, days and sometimes hours and minutes that add up to a bad period. Another bad day during a drawdown can feel like proof something is fundamentally wrong, even if you know the odds on any given day are only a hair over 50 percent in your favor. If you’re running multifactor strategies, a tough period on the whole usually requires many difficulties in many places (or big difficulties in a few without offsetting positives). No matter how much you know better, you still ask yourself and others how can that happen?! We, perhaps suffering from physics envy, call this feeling time dilation. Time slows down in a drawdown. It seems like you’ve lost money every day forever (you haven’t — I’m often surprised after bad periods to see that we actually didn’t lose an extremely large fraction of the days; it only felt that way). You start being amazed how you lose in up and down markets of all variety (of course, that’s part of the point of creating a diversifying investment process). None of this is truly surprising. It’s what drawdowns are like. But living through it makes you look at the process you believe in, and the parts that make it up, and feel like Casey Stengel did when he said, "Can't anybody here play this game?" When bad follows bad, it can seem like incontrovertible proof that things are broken. You remember two months ago hearing about bad returns, and then when it continues, it feels like out-of-sample proof that you stink (or your manager stinks). Living it every day makes it seem like far more evidence than it really amounts to. If the long-term evidence is still intact, and you have no real compelling story for why the future will be different, these periods don’t prove much at all.

It. Just. Feels. That. Way.

The realistic goal for any of us is not to eliminate the pull of irrationality. That’s usually impossible. The goal is to set yourself up to weather your own biases and profit from those of others. This is accomplished by measuring how much risk you take, thoroughly understanding what you’ve invested in, understanding the investment’s long-term evidence, and understanding how it may behave in the short term.

The goal is not unrealistic sangfroid, or, God forbid, apathy, but resilience.

Embrace the Suck
Successful scalable systematic investment strategies usually make money because of one of two things: (1) they compensate investors for bearing risk, or (2) they take advantage of some behavioral bias, basically other investors’ errors. Here, my discussion focuses on behavioral biases though all that’s necessary is that we take the other side versus some fraction of the investor population that favors the opposite because of risk reasons, biases, tastes, or simple constraints.
Now, evidence of persistent behavioral biases does not prove that market prices are influenced by them enough for you to profit (too many casually show some way “people are irrational” and think it automatically results in arbitrage opportunities). After all, rational investors (like all of us writing or reading this note) might just arbitrage them back to zero. It’s possible that we all indeed have many systematic behavioral biases, but prices still don’t, on net, reflect them.

But that runs right into several of the things we’ve been discussing. First, of course, is the enormous body of literature showing these biases do indeed get into prices. We always start with that! But why don’t they get more arbitraged away? Well, we think a lot of the answer is in the very psychology we’re discussing. Strategies that deliver real-life reasonable risk-adjusted returns can be incredibly difficult to stick with long term. So, it’s a paradox. They perhaps exist precisely because they are hard to stick with. Here's a nice, and amusing, take on how hard it can be to stick with even very good strategies in practice or build a business around them. Also, this is far from only about quant. Living through the tough times and staying disciplined to what you rationally believe in seems to be the secret ingredient in the success of many historically great investors.

Which brings me to the title of this section. There is a crass but evocative term I borrow from the military for this phenomenon. It’s called “Embrace the Suck.”  Wiktionary defines it as “To consciously accept or appreciate something that is extremely unpleasant but unavoidable.” Unstated, but implicit, is that you don’t do this because you really want to, or as proof of your toughness but because it’s necessary to achieve your goals. You don’t do this because you enjoy the suck. You do it because, over the long term, it’s the only way to add value, and it likely exists precisely because many others can’t tolerate it.

Losing Unconventionally Is Hard
It’s harder to suffer tough periods when there are no easy explanations. The irony is that precisely what we strive to create in liquid alts is long-term positive returns but a very low correlation to other investments and in fact to any single or handful of themes/bets, particularly of the easily explainable macro variety, outside the ones we explicitly target. Yet, if we successfully create that (and nobody can do it perfectly), then when the tough times hit, they will seem to appear out of nowhere. This can add to frustration. No explanation. Nothing simple for which to root. No great insanity that’s causing all your pain that you just know must reverse if you can only hold on. All you get to do is root for the process to go back to delivering what it has delivered historically.

Having no simple story, beyond the trivial “these factors are down X standard deviations,” for losses is, in some sense, our goal and one we think we mostly achieve. The more independent the source of returns, the better. But it makes explaining and living through tough times much harder. People want something to root for other than “the process.” And, sometimes, you indeed do have easy explanations (e.g., the 1999/2000 tech bubble, convertible arbitrage deleveraging in the GFC). But when it’s working right, in good times and bad, as it does most of the time, it defies easy one-liners and single headlines for which to root. Again, that’s what you want in a liquid alt, but we must acknowledge the additional difficulty this quality brings. If you have created something that theoretically wins two thirds of the time but is unconventional, then one third of the time you will find yourself trying to explain why you hurt the portfolio in this seemingly self-inflicted way. Of course, we all know that if you do create something that wins two thirds of the time, independent of everything else, you really want to own that asset!

You’re Up Against a Lot of Stories for Why You’re Wrong
To my knowledge nobody has ever said, “We’re getting out now as we can’t take a -2 standard deviation event.” Why? Because we’d all feel stupid saying that! So instead, in tough times people come up with stories, sometimes plausible ones even if not true, sometimes nutty ones, for why something that has worked for 100 years, in a robust set of out-of-sample tests, with great economic logic, no longer does anymore. Oddly, you don’t hear these too often when a strategy has been doing well (in a perfectly rational world such examinations would be symmetrical). Ironically, even very smart and knowledgeable managers and investors are not immune to this (I hope I fit this category). In fact, being smart often means being better and more creative at coming up with stories for why now is different.

What does this bias all add up to? We all know the drill. We all read about phenomena like the average fund investor grossly underperforming the average fund due to mistimed flows (getting in after good times, out after bad times), and we shake our heads at others’ folly, not realizing that Pogo may be running our portfolios.
The bottom line of this whole section is that sticking with a successful investing process for the long term is just way harder than it should be. That’s actually a good thing as it’s probably why there’s a sustainable long-term payoff if you can do it. But just noting that doesn’t make it easy!

"

Paljon hyviä pointteja kirjoituksessa. Ellei tunne faktorisijoittamista ja sen viimeaikaisia ongelmia, niin sitten tästä ei ihan kaikkea saa irti, mutta varmasti silti jotain omaankin sijoittamiseen.

0
0
7.11.2018 - 15:10

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425
Daytrader kirjoitti:

Aina kun näen jonkun esittävän jotain varmana tai lähes varmana taloudesta, mielenkiintoni laskee. On jotain asioita, mitä taloudesta voi sanoa melko hyvällä varmuudella. Sitten on taas niitä, joista ei voi olla varma. Seuraavien vuosien talouskasvu on yksi asioista, joita voi haarukoida todennäköisyyksillä, mutta jonkun mahdollisuuden poislukeminen on, no, väärin. Voimme olla pitkän ajan velkasyklin lakipisteessä tai sitten emme ole. Sen tiedämme vasta jälkikäteen, mutta sillä on suuri vaikutus miten talous tulevina vuosina kasvaa tai ei kasva.

Enhän mä mitään varmaksi väittänytkään vaan kerroin näkemyksen siitä, mitä mahdollisesti käy. Jos vähän tarkemmin jaksaa sanavalintojani tulkita, niin kyllä siinä jätettiin muunkinlaiselle tulevaisuuden skenaariolle ihan hyvät mahdollisuudet ja mitään absoluuttista totuutta ei annettu. Kyllä sitä pitää voida näkemänsä skenaario, jopa kärjistettynä, voida kertoa ilman, että se väkisin tulkitaan pyrkimyksenä kertoa totuus tulevasta. 

Daytrader kirjoitti:

Keskuspankkien kyky elvyttää on dramaattisesti huonompi kuin 2009. On mahdollista, että keskuspankkien kvantitatiivinen elvytys ei ole poliittisesti enää mahdollista tai sitten se voi olla tehotonta.

Mihin ihmeeseen tää perustuu? En ole koskaan ymmärtänyt mihin tällanen näkemys perustuu. Korkoja voidaan laskea vaikka kuinka paljon ja arvopaperiostoillakaan ei teoriassa ole ylärajaa, joskaan niistä ei mitään hyötyä keskuspankin taseessakaan ole. Elvytysvaraa on käytännössä ihan yhtä paljon kuin aiemminkin. 

Tehotonta se on ja on ollut jo pitkään. Löysä rahapolitiikka toimii vain shokkivaikutuksen ansiosta ja pitemmän ajan kuluessa kaikki valuu hintoihin. Hintoja pitäisi tarkastella laajemmin kuin mihin perinteinen inflaatiomittari taipuu. Esimerkiks asuntojen hintojen nousua ei huomioida inflaatiomittareissa kunnolla, vaikka se pitäis nähdä samalla tavalla kulutushyödykkeenä kuin muutkin inflaation komponentit. Kallistuvien asuntojen takia muut kulutusmenot pienenee ja monikaan kuluttaja ei ajattele asumista sijoituksena vaan nimenomaan kuluttamisen kautta, jolloin asumisen kulut syrjäyttää pitkälti muuta kulutusta. Lisäks verkkokauppa ja muu teknologinen kehitys on saanut aikaan tehokkaammat järjestelmät, joka painaa hintatasoa. 

HUOM! Kyseessä on vain pohdinta eikä totuus.

0
0
7.11.2018 - 16:22

big bad bear

+601
Liittynyt:
18.11.2016
Viestejä:
311
Trolli kirjoitti:
Daytrader kirjoitti:

Keskuspankkien kyky elvyttää on dramaattisesti huonompi kuin 2009. On mahdollista, että keskuspankkien kvantitatiivinen elvytys ei ole poliittisesti enää mahdollista tai sitten se voi olla tehotonta.

Mihin ihmeeseen tää perustuu? En ole koskaan ymmärtänyt mihin tällanen näkemys perustuu. Korkoja voidaan laskea vaikka kuinka paljon ja arvopaperiostoillakaan ei teoriassa ole ylärajaa, joskaan niistä ei mitään hyötyä keskuspankin taseessakaan ole. Elvytysvaraa on käytännössä ihan yhtä paljon kuin aiemminkin. 

Ei muuten ole. Moni elvytyskanava on jo käytetty. Jos velkaa voi olla niin paljon kuin haluaa ilman, että sillä on negatiivisia vaikutuksia minnekään, miksei jokainen keskuspankki maailmassa velkaantuisi mielin määrin heti? Valtion velkaantuminen perustuu inflaatioon, joka maksaa velkaa pois yli ajan. Mitä enemmän keskuspankkina velkaannut tai printtaat rahaa, sitä kalliimmaksi se tulee. Jos näillä toimenpiteillä ei saada inflaatiota aikaan muualla kuin equityissä ja real estatessa, niin se on aika pitkälti näkemiin lisävelkaantumiselle. BOJ:n viisaat pöllöt voivat kertoa tästä lisätietoja. FED on onnistunut tässä hieman nopeammin kuin EKP (jolla mun nähdäkseni ihan kohtuullinen riski sairastua Japanin tautiin), ja jotain wiggle roomia jälleen löytyy jos pitää alkaa uudelleen elvyttämään. 

QE olisi mun mielestä pitänyt hoitaa alun perin ns. helikopterirahalla, jolloin efekti olisi mennyt reaalitalouteen eikä SP500:n P/E:n laskuun tai bondijiildien polkemiseen. Helppo viisastella jälkeenpäin ja kaipa tuo kortti on vieläkin katsomatta, jos elvyttää jatkossa haluavat.

0
0
7.11.2018 - 17:19

FinnishDGI

+270
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
324
Trolli kirjoitti:
Daytrader kirjoitti:
Trolli kirjoitti:

Keskuspankit tuskin kattoo tilannetta sivusta ja reagoivat kyllä heti kun talous lähtee alamäkeen. Suuremmalle pitkäaikaselle laskulle en vain nää mahdollisuuksia, kun keskuspankit on vielä tällasessakin taloustilanteessa elvytysmoodissa. Täytyy myös huomioida se, että vikka korkoja on USAssa nostettu, niin se ei suoraan kerro, että rahapolitiikan elvyttävyys olisi vähentenyt: se on vieläkin huomattavan elvyttävää. 

Aina kun näen jonkun esittävän jotain varmana tai lähes varmana taloudesta, mielenkiintoni laskee. On jotain asioita, mitä taloudesta voi sanoa melko hyvällä varmuudella. Sitten on taas niitä, joista ei voi olla varma. Seuraavien vuosien talouskasvu on yksi asioista, joita voi haarukoida todennäköisyyksillä, mutta jonkun mahdollisuuden poislukeminen on, no, väärin. Voimme olla pitkän ajan velkasyklin lakipisteessä tai sitten emme ole. Sen tiedämme vasta jälkikäteen, mutta sillä on suuri vaikutus miten talous tulevina vuosina kasvaa tai ei kasva.

Enhän mä mitään varmaksi väittänytkään vaan kerroin näkemyksen siitä, mitä mahdollisesti käy. Jos vähän tarkemmin jaksaa sanavalintojani tulkita, niin kyllä siinä jätettiin muunkinlaiselle tulevaisuuden skenaariolle ihan hyvät mahdollisuudet ja mitään absoluuttista totuutta ei annettu. Kyllä sitä pitää voida näkemänsä skenaario, jopa kärjistettynä, voida kertoa ilman, että se väkisin tulkitaan pyrkimyksenä kertoa totuus tulevasta. 

Sori, mutta ei.  Kirjallisesti esitetyssä sanomassa lukija tulkitsee sitä mitä on kirjoitettu ja miten.  Alkuperäisen viestisi sanavalintojen perusteella esittämääsi skenaariota ei kyllä voi tulkita mitenkään muuten kuin Daytraderin esittämällä tavoin, eli mielestäsi "varmana tai lähes varmana" skenaariona. Jos taasen itse olisit jaksanut lukea Daytraderin viestin, niin olisit ymmärtänyt ettei siinä väitetä, että olisit esittänyt mitään varmaa tai absoluuttista totuutta.

0
0