Eläköityneen optiospekulantin portfoliosijoitukset

26.2.2018 - 12:35 #18293

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Mie kirjoitin sunnuntaikolumnin poikkeuksellisesti jo lauantaina, koska oli huone Hilton Metropolessa vain sunnuntaihin ja lauantaina tarvitsi olla kasinolla vain kahdelta. Lähetinkin sen sitten taistelutoverilleni luettavaksi, että menikös se näin miten muistelin. Tämä palasi varsin happamasti, että meni joo, ja kiitti vitusti, kun dumppaat Incapin kurssia alas, kun sitä on vielä sylissä.

Mie en ojentunut, vaan julkaisin silti.

Nyt siellä ovat tosiaan sellaiset Sijoitustiedon lukijat, jotka eivät koskaan kirjoita mitään somessa jakamisesta puhumattakaan, painaneet Incapia laitaan. Laskeva kurssi ja poikkeuksellisen iso vaihto -> lukijoita ovat.

Eli onnistuin puhumaan omaa salkkuani alas, yhteisyhtiöstämme Incapeja vielä löytyy.

Kun kirjoitat sijoitussivustolle pätkän teollisuus- ja pörssihistoriaa, jossa otetaan vahvasti kantaa kahdenkin yhtiön arvostuksiin, on odotettavissa tavallisesti vähän lukijoita ja nolla kommenttia. Kolumnilla onkin hyvin vähän lukijoita, ja ainoa palaute on tullut Ruotsista twitteriin.

Onkohan näissä miun touhuissani mitään järkeä?

0
0
26.2.2018 - 16:49 #18296

Kapteeni Ilmiselva

+33
Liittynyt:
15.4.2017
Viestejä:
160
Aki Pyysing kirjoitti:

Kun kirjoitat sijoitussivustolle pätkän teollisuus- ja pörssihistoriaa, jossa otetaan vahvasti kantaa kahdenkin yhtiön arvostuksiin, on odotettavissa tavallisesti vähän lukijoita ja nolla kommenttia. Kolumnilla onkin hyvin vähän lukijoita, ja ainoa palaute on tullut Ruotsista twitteriin.

Onkohan näissä miun touhuissani mitään järkeä?

Itse luin mieluummin tata kuin Antti Rinne -kolumnia. Ei tama ole armeija tai Hesarin taloustoimitus - ei aina tarvitse hitaimman tahdissa menna, vaikka silla saisi enemman vakea mukaan.

0
0
26.2.2018 - 17:04 #18297

Nagamorich

+121
Liittynyt:
28.9.2015
Viestejä:
167
Aki Pyysing kirjoitti:

Mie kirjoitin sunnuntaikolumnin poikkeuksellisesti jo lauantaina, koska oli huone Hilton Metropolessa vain sunnuntaihin ja lauantaina tarvitsi olla kasinolla vain kahdelta. Lähetinkin sen sitten taistelutoverilleni luettavaksi, että menikös se näin miten muistelin. Tämä palasi varsin happamasti, että meni joo, ja kiitti vitusti, kun dumppaat Incapin kurssia alas, kun sitä on vielä sylissä.

Mie en ojentunut, vaan julkaisin silti.

Nyt siellä ovat tosiaan sellaiset Sijoitustiedon lukijat, jotka eivät koskaan kirjoita mitään somessa jakamisesta puhumattakaan, painaneet Incapia laitaan. Laskeva kurssi ja poikkeuksellisen iso vaihto -> lukijoita ovat.

Eli onnistuin puhumaan omaa salkkuani alas, yhteisyhtiöstämme Incapeja vielä löytyy.

Kun kirjoitat sijoitussivustolle pätkän teollisuus- ja pörssihistoriaa, jossa otetaan vahvasti kantaa kahdenkin yhtiön arvostuksiin, on odotettavissa tavallisesti vähän lukijoita ja nolla kommenttia. Kolumnilla onkin hyvin vähän lukijoita, ja ainoa palaute on tullut Ruotsista twitteriin.

Onkohan näissä miun touhuissani mitään järkeä?

 

Näitä lukee mielellään. Luulen, että kommentointi jää vähiin, koska et kirjoita paskaa ja aihe on asiapitoinen.

0
0
26.2.2018 - 19:26 #18299

keijokepuli

+364
Liittynyt:
16.12.2014
Viestejä:
283

Sunnuntai kolumni ja keskiviikon vastaava pokeritiedossa on edelleen selviä viikon virstanpylväitä. Juttujen taso ja kiinnostavuus osuu ja uppoo aina tällaiselle savolaispojalle oikein hyvin. Keep up the good work!

0
0
26.2.2018 - 19:39 #18300

BöC

+66
Liittynyt:
28.3.2016
Viestejä:
73

Itse en kommentoi artikkeleitasi, koska en koe omaavani kompetenssia niiden sen kummallisempaan arviointiin. Silti samaa mieltä kuin ylemmät. Selkeä viikon virstanpylväs, joka tulee luettua joka sunnuntai poikkeuksetta ja aina opittua jotain uutta. Toivottavasti jatkat. 

0
0
26.2.2018 - 19:54 #18302

Farseer

+1993
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Pitkälle samaa, kyllä nämä tulee luettua mutta harvoin tulee mitään kommentoitavaa etenkin jos ei ole aiheesta hirveästi tietoa. Jos kommenttia / keskustelua Aki haluaa kolumneilleen niin kannattaa heittää jokin kysymys ilmaan kolumnin loppuun liittyen aiheeseen tai sitten ajankohtaiseen talousasiaan.

Incapin seuranta / harkinta omaan salkkuun on itsellä tarkoituksella jäänyt vähälle, koska en ole osannut arvioida miten suhteuttaa pienen kassan / omavaraisuuden tuomaa riskiä suhteessa osakkeen muihin fundamentteihin ja hintaan.

0
0
27.2.2018 - 09:23 #18309

myyntimies

+51
Liittynyt:
10.11.2016
Viestejä:
41

Ainahan nämä Akin tekstit tulee luettua täällä ja pokeritiedossa. Sisältö on älyttömän laadukasta. Ei ole mitään fiksua kommenttia niihin ollut
niin olen tyytynyt olemaan hiljaa :)

Keep up the good work !

0
0
28.2.2018 - 04:43 #18330

pullero

+11
Liittynyt:
23.12.2014
Viestejä:
40

Viela yksi samoilla linjoilla. Pääsääntöisesti samaa mieltä eika lisattavaa eli suu kiinni. Ja molemmat st ja pt blogit aina luetaan. Hyvaa tavaraa!!! 

0
0
28.2.2018 - 08:25 #18331

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Koska olen melko terveen oloinen, aloitin kuntoilu- ja raittiuskauden, joten heräsin neljän tunnin unien jälkeenangry.

Aamua piristi Ylen aamu-tv: "Ensimmäisenä pörssipäivänään pössyttelyosake ei noussut pilveen" sisältyi raporttiin NASDAQin ensimmäisen kannabisosakkeen listautumisesta. Viime viikolla jupisinkin melko kovia Yle-verojani, tällä viikolla sain rahoille vastinetta.

Yöllä tein lukurästejä. Jos haluaa illalla, että alkaa nukuttamaan, kannattaa lukea esimerkiksi Ekonomi-lehteä. Siitä on erittäin vaikea löytää mielenkiintoista juttua. Joskus löytää jonkun kurssikaverin kuulumisia ja that's all folks. Taloustaito on vähän samanlainen, mutta siinä on kuitenkin paljon kaikenlaista yleissivistävää sisältöä, pääkirjoitus toki on yleensä copy-paste sadasta edellisestä: "Veroja pitää laskea tai ainakaan ei saa nostaa". Viisas Raha taas on parantanut viime vuosina reilusti. On siellä vieläkin liikaa hymistelyjuttuja, mutta hyviä taulukoita, hyviäkin juttuja  ja Roger Wessman löytyy myös.

Lisäksi löysin Economistin salasanan ja sain sen toimimaan puhelimessani ensimmäistä kertaa. Minulle projekti "Etsi salasana ja laita appi toimimaan" kuuluu miellyttävyydessään sarjaan kyynärpään lyöminen kiveen. Tosin kun vapaaehtoisen itsensä satuttamisen lopettaa, tietää ettei tarvitse uudestaan tehdä ellei halua. Appi hävittää salasanan tai vaatii muita toimenpiteitä ennemmin tai myöhemmin. Olen pyrkinyt yomoudestani eroon mm. avaamalla hammasta purren face- ja twittertilin tällä vuosikymmenellä, mutta vaikea se on Pekkarisen olla pekkaroimatta.

FOMO, YOLO, YOMO ja MOLO selitettyinä:

https://www.pokeritieto.com/kolumnit/aki-pyysing/nettipokerin-kieltolak…;

0
0
1.3.2018 - 11:03 #18364

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Päivän hätäinen käännös:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/naurettiin-ulos-leijonan-luolasta-ny…

Tarina on hauska, kaveri kävi Leijonan luolassa, ei saanut diiliä, myi firman miljardilla. Hätäinen käännös on hivenen lipsahtanut: 

"The team went all in for Shark Tank, building a $10,000 set that the company could ill afford and working hard at prepping and rehearsing for an entire month before going on the show."

"Siminoffin pyyntö ei ollut suurensuuri, vain 10 000 dollaria, jolla summalla hän olisi voinut työstää tuotettaan kuntoon ennen kuukauden kuluttua tulevia messuja."

Olisiko hyvä osata englantia, jos tekee englanninkielestä käännöksiä? 

Valkeakosken Valo, Suomen viimeinen rehellinen tutkiva journalisti Nerola väittää lisäksi, että kaveri pyysi 700.000 dollaria ja sai bidinkin, eikä "naurettu ulos", kuten KL väittää. Nerolaa kannattaa yleensä uskoa, ellei kyseessä ole tulevaisuudessa olevan tapahtuman todennäköisyyden mallintaminen. Mutta Leijonan Luolaa on kyllä pari diiliä itsekin tehneen vaikea katsoa tilanteen epärealistisuuden vuoksi.

Alman ja Talenomin fuusio oli Suomen talouslehdistölle surullinen tapahtumacrying.

0
0
1.3.2018 - 13:26 #18369

EkeKeke

+71
Liittynyt:
23.2.2015
Viestejä:
117

Joo on kyllä huonoa uutisointia. Asiavirheitä ja huono käännös.

Nykyään yrityksen nimi on Ring. Kaveria ei missään tapauksessa naurettu ulos. Ei vaan valuaatio ja potentiaali osunut kohdilleen. 

Pyynti oli tosiaan $700 000 jotain pientä osuutta vastaan, mutta en muista saiko tarjouksia.

 

0
0
1.3.2018 - 14:10 #18374

Krenjuussa

+121
Liittynyt:
27.10.2016
Viestejä:
186

Näytti ainakin CNBC twitterissä Kevin O'Leary kommentoineen että teki tarjouksen josta kieltäydyttiin. Se on aika kaukana siitä että olisi naurettu ulos. Perustajan ja tarjouksen tekijän valuaatiot eivät kohdanneet mutta tarjous osoittaa että oli kiinnostusta firmaan ja ideaan. 

0
0
1.3.2018 - 19:29 #18385

Truewinner

+90
Liittynyt:
23.5.2016
Viestejä:
84

Joo 700 000$ 10% vastaan eli 7millin pulju oli tuolloin. Muistaakseni viime vuonna firman arvo oli arvioissa 100 miljoonaa ja juuri ennen uutista arvio oli 460 miljoonaa eli Amazon maksoi kyllä kovan hinnan. 

Hieno tarina, suomen vastaavassa ohjelmassa on jääneet isot onnistumiset aika vähiin. 

 

0
0
2.3.2018 - 13:41 #18400

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

"When a country (USA) is losing many billions of dollars on trade with virtually every country it does business with, trade wars are good, and easy to win. Example, when we are down $100 billion with a certain country and they get cute, don’t trade anymore-we win big. It’s easy!"

Näin twiittasi vakaa neromme hetki sitten. Trump ei selkeästi ymmärrä, että kauppasodissa ei ole voittajia. Tyhmyys onkin uusiutuva luonnonvara, jota ei tarvitse kylvää eikä kastella.

Tässä ei lohduta yhtään sanoa, että tätä mie oon jo kauan pelännyt. Onneksi syklisiä ei salkuista juuri löydy. Kauppasodista suurimmalta osin riippumattomia olen tänäänkin vähän kuitenkin laskeviin ostellut. Kohteita en viitsi määritellä, kun on bidit sisässä.

Vähän mieltä piristi, kun vastailin rästimaileihin ja kirjanpitäjän osingonjakokysymykseen selvyyden saadakseni kävin sellaisen osakkuusfirman tilillä, jossa hyvin harvoin tulee vierailtua. Tilillä oli aika paljon enemmän, kuin muistelin. Olin unohtanut, että yksi sijoituksemme realisoitui joulun alla ja sitten on ollut pokeriturnauskiireitä. Varsin positiivista löytää sodan alla unohdettuja ammuksia varastosta.

0
0
6.3.2018 - 11:15 #18473

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Mie taas vähän huokailin Ylen Ahtium-alaotsikkoa "Yrityssaneeraus auttoi velkojen hoitamisessa", kun yrityssaneerauksessa leikattiin velat Yle:n vanhan uutisen mukaan 450M -.> 9,6M. Tässä yrityssaneerausprosessissa ei ollut mitään muuta valoa kuin toivon ylläpitäminen hönöissä ja veronmaksajien rahan polttaminen.

Olen noteeraillut erilaisia fokusosakkeita ja vähän on tullut haaviinkin. Kauppasodan alla on hyvä nostaa sijoitusastetta. Olen Daytraderin linjoilla, eli eskaloituvatn kauppasodan todennäköisyys on hyvin pieni, koska USA:ssakin enemmistö ymmärtää kauppasodan tuhoisuuden. Suomessa muuten käsittämättömän monet pitävät protektionismia fiksuna politiikkana. Toisen laidan hönöt taas luulevat kauppasopimusten tekemisen olevan helppoa. Erehdyin hiljan somekeskusteluun liberaalin kanssa, jonka mielestä EU:n pitäisi kääntää toinen posiki, koska vastapakotteet haittaavat kauppaa. Mie yritin selittää, että kauppasodatkin on sodittava, tai vihollinen valloittaa maan. Vastapuoli vaati tieteellistä tutkimusta ja laajapohjaista keskustelua. Mie luovutin. Note to self: Jos sinulla on aivan liian paljon aikaa, ala keskustelemaan idealistisen liberaalin kanssa, jolla hyvin vähän hands on -kokemusta liike-elämästä tai politiikasta.

Olen vaihteeksi melko terve, joten menen lääkärille tänään ja leikkaukseen perjantaina. Jos pysyn terveenä, aion laittaa kevään fokukseni kuntoiluun, yhtiökokouksiin ja bisnesten ja salkun pikkusäätöihin. Pokeria luultavasti melko vähän, koska olen huomannut nauttivani Helsingin pokeriscenestä vähemmän kuin aiemmin. Kun käy pelaamassa paljon hyvissä peleissä uusien kivojen ihmisten kanssa, voi paluu arkeen tuntua vähän arkiselta. 

0
0
6.3.2018 - 12:28 #18474

Jmakela

+121
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Taas kerran Trump twiittaa paljon mutta tuskin mitään tulee tapahtumaan. On se kumma kuinka toimittajat ottavat tosissaan kaikki Trumpin twiitit tosissaan vaikka ne ovat lähes yhtä ilman kanssa. Kyllä luulisi että nyt jo ihmiset ymmärtäisivät hänen taktiikkansa, nostaa "arkoja" asioita pinnalle twiittamaalla kuten ydinaseet,meksikon muuri,dreamers-ohjelma,NAFTA ja nyt kauppasota ja lupailla paljon äänestäjille mutta ei sitten oikeastaan tee mitään mullistavaa. Itse päättelen että hän koittaa saada ihmiset keskustelemaan asioista jotka ovat hänen mielestään "epäreiluja" USA kohtaan mutta ei oikeastaan tee sitten mitään joka muuttaisi asioita. Näin pidetään muut maat "varpaillaan" jo koitetaan saada USA paremmat sopimukset tulevaisuudessa mutta en tiedä onko taktiikalla mitään vaikutusta tulevaisuudessa.

Ja loppuun pitää kysyä että kuka oikeasti luuli että Trump aloittaisi ydinsodan P-Korean kanssa kun siitä kirjoitettiin paljon ja se oli ihan oven takana jo yhdesää vaihteessa....

0
0
6.3.2018 - 12:53 #18476

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544
Jmakela kirjoitti:

 Itse päättelen että hän koittaa saada ihmiset keskustelemaan asioista jotka ovat hänen mielestään "epäreiluja" USA kohtaan mutta ei oikeastaan tee sitten mitään joka muuttaisi asioita.

Toivottavasti olet oikeassa. Mie oon päätellyt, että Trump on ailahteleva narsisti eikä niinkään omien sanojensa mukainen vakaa nero. Lisäksi USA:n presidentillä on paljon valtaa. En mie mihinkään Trumpin aloittamaan ydinsotaan usko, mutta kauppasotaa pidän mahdollisena. En  todennäköisenä, mutta mahdollisena.

Harva kyynisesti laskelmoiva peluri twiittaa olevansa kaikkien taloudesta jotain ymmärtävien silmissä imbesillejä kertomalla "Kaupasodat ovat hyvästä ja helppoja voittaa". Toki voi olla, että tarkoitus on vain esittää hönöä, mutta miuhun menee kyllä täydestä.

0
0
6.3.2018 - 14:01 #18483

Juge

Liittynyt:
6.3.2018
Viestejä:
6

Kiitos Akille hyvästä blogista ja sunnuntaikolumnista, näitä on mukava lukea ja tulee samalla opittua markkinoista.

   Itse en usko että mitään hirveää kauppasotaa tulee, eiköhän Trump keksi jotain uutta twiitattavaa jo tällä viikolla että voi sivuuttaa koko aiheen eikä kukaan enää muista asiaa ensiviikolla. EU ainakaan ei jää näköjään kauaa odottelemaan.

https://www.bloomberg.com/news/articles/2018-03-06/eu-targets-u-s-shirt…

0
0
7.3.2018 - 12:43 #18500

Jmakela

+121
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Yhtä asiaa ihmettelen ja täällä on ehkä henkilöitä jotka siihen osaavat vastata joten kysyn sitä:

Miksi kukaan EU:sta, Kiinasta tai mistään muusta maasta ei ole pyytänyt Trumpia keskustelemaan siitä että mikä on ongelman syy että hän aikoo laittaa tullimaksut ja läytöisikö joku ratkaisu ettei tarvitse aloittaa kauppasotaa? Eikö ainakin EU pitänyt olla järjestö jonka tarkoituksena on ensisijaisesti keskustella asioista ja sitten vasta toimia mutta nyt EU on suoraan asettamassa tullimaksuja USA tuotteista ilman mitään keskustelua. EU antaa nyt mielestäni hieman ristiriitaista kuvaa toiminnastaan kun ei edes keskustella asioista USA kanssa mutta toisaalta kannattaako Trumpin kanssa lähteä vääntämään...

0
0
7.3.2018 - 13:11 #18501

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544
Jmakela kirjoitti:

Miksi kukaan EU:sta, Kiinasta tai mistään muusta maasta ei ole pyytänyt Trumpia keskustelemaan siitä että mikä on ongelman syy että hän aikoo laittaa tullimaksut ja läytöisikö joku ratkaisu ettei tarvitse aloittaa kauppasotaa?

Molemmat tahot ovat varmasti yrittäneet parhaansa mukaan yrittäneet keskustella. Mutta kuten Pertti Paasio sanoi Esko Seppäselle, kun Seppänen sanoi, että hän ei ymmärrä mitä edustaja Paasio tarkoittaa. Pepe sanoi, että ei voi mitään, kun antenni on matala. Tätä kuitenkaan toivottavasti kukaan EU:sta tai Kiinasta ei sano Trumpille näitä keskusteluja käydessään.

Lisäksi EU yrittää vastatulleilla estää kauppasodan eskaloitumisen, eikä niinkään laajentaa sitä. Jos Trumpille ei vastaa toimenpiteillä, se uskoo vastassa olevan osapuolen, jonka yli voi kävellä. Vaikka oikeasti ei edes ole vastapuolta, vaan kauppakumppani.

Myös republikaanijohto, jolle Trumpin korva on varmasti herkempi kuin Xille tai Junckerille yrittää keskustella. Trump ei vaan aidosti ymmärrä kansainvälisen kaupan dynamiikkaa sen enempää kuin Laura Huhtasaarikaan.

0
0
7.3.2018 - 13:24 #18503

Jmakela

+121
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Kiitos vastauksesta. Yleensä aina joku päättäjä samantien julkaisee somessa että nyt pitää puhua asiasta kun asiasta mutta nyt on ollut ainakin omaan silmään hiljaista. Ja uutisissa sama juttu mutta se ei niinkään yllätä.

0
0
8.3.2018 - 10:01 #18532

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vuokra-asuntomarkkinoilla-kaanne-nyt…

Vähän hymyilytti, kun Kauppalehden pääuutinen oli "Vuokramarkkinoilla käänne, nyt kysytään isoja asuntoja" kun kuulin eilen, että yksi lapsista muuttaa siippansa kanssa omistusasunnosta vuokralle.

Kirjoitin 4.4.2014: "Lisäksi uskon järjen voittoon siinäkin, että minun kaltaisiani vuokralla-asujia tulee Suomeen entistä enemmän" Tämä kehitys näyttää nyt etenevän sekä mikro- että makrotasolla. Jääköön sanomatta, että mitäs mie sanoin.

https://www.sijoitustieto.fi/blogit/aki/en-tieda-sijoittamisesta-mitaan…

0
0
8.3.2018 - 10:28 #18533

EkeKeke

+71
Liittynyt:
23.2.2015
Viestejä:
117

Sinänsä vuokralla asuminen on näppärälle sijoittajalle tai vaikka maalaisjärjen omaavalle indeksisijoittajalle paras vaihtoehto varallisuuden maksimointiin.

 

Ongelmana vaan Suomessa on, että aina pitää olla oma kämppä. Täytyy saada tehtyä itse remppaa ja muuta kivaa puuhastelua. Usein tämä vaatimus tuntuu tulevan siltä osapuolelta, joka niitä remppoja ei itse asiassa edes tee.

Pankit vielä tukevat tätä toimintaa oikein myöntämällä ylisuurta lainaa, tosin nykään vaaditaan jopa 25-30 % vakuuksia ja jopa jonkinlaista maksukykyä

Auta armias jos haluaisit ottaa sijoituslainaa samalla summalla. Marginaali pompsahtää välittömästi pari prosenttia.

 

Mielelläni vuokraisin omakotitalon tai isomman rivitalon, mutta perheelliselle ei ole kovin paljon tarjolla tarpeeksi isoja omakotitaloja tai rivitaloja. ("Landella" halutaan joskus asua keskustan ulkopuolella)

Tämänkin ymmärrän hyvin kun usein ei päästä yhtä hyville tuotoille kuin pienissä yksiössä tai kaksiossa. 

 

ps. Omistan omakotitalon ja olen kysynyt tavallista sijoituslainaa aivan törkeän huonoilla ehdoilla. Joskus 2012 kysyin jopa bullettia, jota en huonojen ehtojen takia ottanut. Toki jälkeenpäin katsottuna olisi kannattanut ottaa. 

Onneksi brokerit ovat tajunneet tässä markkinaraon kohtuullisilla ehdoilla.

0
0
8.3.2018 - 16:38 #18545

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Löysin Twitter analyticsin. Nyt blokkaan jonkun 1600 miestä, niin saadaan tasa-arvoinen sukupuolijakauma. 93 prosenttia reilusta 1900 seuraajastani nimittäin on miehiä. Twiittailen enimmäkseen sijoittamisesta, pokerista, politiikasta ja urheilusta. Jostain syystä naisseuraajia ei ole kertynyt.

Hesarin tasa-arvokampanja, jossa lisätään naissisältöä, on tyypillistä hesarimaista hönöilyä. Mie olisin kiinnostunut kyllä kuulemaan enemmän "asiantuntijoita" ja vähemmän kadulta repäistyn väen mielipiteitä, mutta asiantuntijan kriteerinä en ymmärrä sukupuolta yhtään. Kun alaa seuraavista ylivoimainen enemmistö, kuten sijoittamisessa, pokerissa ja urheilussa, ja enemmistö myös politiikassa on miehiä, on aika loogista että asiantuntijoistakin enemmistö on miehiä.

Heh, tuli mieleeni juttu joskus vuodelta 2011, olin kuitenkin hiljan eronnut. Olimme baarissa pitämässä palaveria iGamen hpj:n kanssa ja siinä kävi pari lapinkävijää kyselemässä, että olenko se pokeria pelaava Pyysing ja jotain yhteisselfieitäkin sitten otettiin. Kaverini sitten kaksin jäätyämme totesi, että jos faneistani edes joku merkittävä prosentti olisi naisia, saattaisi pesäntarjontatilanteeni parantua radikaalistisurprise.

0
0
8.3.2018 - 16:51 #18546

Lehtopöllö

+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

Ei kai sitä tarvitse valitulta linjalta lähteä poikkeamaan. Vaihdat profiilikuviksi nuoren ja paidattoman Akin ja jatkat yhtiöanalyysejä myös Marimekkoon ja Fiskarsiin ja urheilussa ringetteen ja beach volleyihin ;)

0
0
14.3.2018 - 14:42 #18659

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Taisi olla tällä kaudella ensimmäinen Kisapuistoreissuni, hävettää. En ole ihan varma syksystä, ehkä kävin, ehkä en. Joka tapauksessa SaiPa sai säälistä ja niisti Pelicansin. Salaliittoteorioihin taipuvainen olisi päätellyt, että Pelicans oli lahjonut tuomarit, mutta tämä ei riittänyt, koska SaiPa oli lahjonut Pelicansin maalivahdin. Vaikea sanoa oliko tuomareiden vai veskan suoritus huonompi.

Mutta kaikkein huonoin oli lappeenrantalaisyleisön suoritus. Jumalauta SaiPa pelaa mitään pudotuspelejä joka neljäs vuosi ja fanit jää kotiin katsomaan ruutu.fitä. Myö sentään ajettiin nelistään Ollin, Jussin ja Jallun kanssa Helsingistä Lappeenrantaan ja takaisin. Tai mie ja Jallu ei ajettu eikä Jallu tullut takaisin.

Olen muuten pohdiskellut ovatko suomalaiset vai eteläkarjalaiset sairaalloisen pihejä. Toistaiseksi olisin sitä mieltä, että eteläkarjalaiset, mutta sieltä on niin paljon enemmän kontaktipintaa, että voin olla väärässäkin. Eivät toki eteläkarjalaiset ole yhtä pihejä kuin espoolaiset naiset, mutta ne ovatkin erikoisryhmä.

Lisäksi olen tullut empiirisissä tutkimuksissani tuloksiin, että kiittämättömien kusipäiden seuraa kannattaa väistellä kaikin keinoin. Edes vittuilumielessä ei kannata. Ja yksikin on seurueessa liikaa.Tämän pohdinnan seurauksena olen käynyt kasinolla normi-iltoina varsin vähän. Tämä tosin on johtanut melkoiseen määrään treidaamista, kun olen ollut aamuisin hereillä.

Keräsin Oravaa vitosen alla ja erityisen aktiivisesti, kun asuntojen hintojen tiedotettiin laskeneen. Prosentin muutos jossain hinnoissa saa tuuliviirit irrottamaan positiosta ja silloin on syytä painaa kun haarat ovat levällään. Joku miulle tuntematon riuhtaisi seuraavana päivänä hinnan 4,92 -> 5,25. Mie myin vain samana päivän ostetut, kun tuntui hakevan määrää. Mie olin ajatellut nostaa positioni 100.000 osakkeeseen, nyt jäi vähän alle. Olisihan se hauska kertoa omistavansa  yhdestä oravasta yli yhden prosentin.

Oravaan päädyin, kun pohdin kummassa on enemmän nousuvaraa oravassa vai Technopoliksessa. Technopoliksessa on solidi 10-15 pinnaa ja Oravassa yli 40 pinnaa. Joten oravaa voi ottaa vaikka velkarahalla ilman muita murheita kuin että Investors House tekee jotkut källit. Tämän hetkisen teoriani mukaan ei ole tekemässä.

Ensi viikon tiistaina eli 20.3. on melko kiiireistä: 10.00 Orava, 13.00 Technopolis ja 78-prosenttisesti 18.30 Turku. Näistä viimeinen toteutuu jos SaiPa huomenna tai lauantaina voittaa Pelicansin. 

0
0
14.3.2018 - 16:11 #18663

Harri

+10
Liittynyt:
16.6.2015
Viestejä:
18
Aki Pyysing kirjoitti:

Mutta kaikkein huonoin oli lappeenrantalaisyleisön suoritus. Jumalauta SaiPa pelaa mitään pudotuspelejä joka neljäs vuosi ja fanit jää kotiin katsomaan ruutu.fitä. Myö sentään ajettiin nelistään Ollin, Jussin ja Jallun kanssa Helsingistä Lappeenrantaan ja takaisin. Tai mie ja Jallu ei ajettu eikä Jallu tullut takaisin.

:D

Aki Pyysing kirjoitti:

Joku miulle tuntematon riuhtaisi seuraavana päivänä hinnan 4,92 -> 5,25. Mie myin vain samana päivän ostetut, kun tuntui hakevan määrää. Mie olin ajatellut nostaa positioni 100.000 osakkeeseen, nyt jäi vähän alle. Olisihan se hauska kertoa omistavansa  yhdestä oravasta yli yhden prosentin.

Tais olla päivä kun Orava mahtui myös Inderesin mallisalkkuun..

0
0
4.4.2018 - 23:53 #19037

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Jos olisin noudattanut Ilkka Parviaisen ohjeita, tai herännyt aikaisemmin, olisin tehnyt tänään ainakin lyhyellä aikavälillä hyviä ostoja. Heräsin puoliltapäivin, ja katsoin markkinan tulleen vähän alas ja haluavani Nordeaa ja Technopolista. Kovin paljon päivän pohjien yli ostaminen on kuitenkin ahdistavaa, koska silloin ei saa ainakaan päivän pohjiin. Laitoin ostot pari senttiä kaupankäyntitason alle mutta reilusti päivän pohjien yläpuolelle molempiin ja jäin odottelemaan tekstiviestejä. Oli helvetin kiire päivä, tukiopetusta ja sen sellaista, ja en ehtinyt markkinoita vilkaistakaan. Ei tullut tekstiviestejä. Ilkan ohje on ottaa aina heti, ja niin miekin useimmiten teen.

Entisenä unihäiriöisenä olen hämmästellyt vähän flunssaisena kahdeksan tunnin yöuniani ja siihen päälle pieniä ruokalepoja. Tosin henkinen tilani on lähinnä kuin sarjamurhaajalla, koska kroppa tarvitsisi liikuntaa ja mieli painonpudotusta. Tänään otinkin neljä juoksuaskelta ehtiäkseni junaan ja puuskutin kuin saksalainen pornotähti.

Olen tullut tulokseen, että pyrin lopettamaan haitallisena yksilöllisen neuvonannon. Olen kahdellekin iloisesti syrjääntymässä olevalle ystävälle antanut imo melko no-brainer hyvää tarkoittavan yleisen vinkin seurauksena välit poikki toisen kanssa ja toisen kanssa muodolliset välit säilyivät, mutta annan varmasti hirttää itse itsensä. Pokeriammattilaiselle self-denial on vierestä karmeaa katsottavaa.

Suosittelen muuten Donald Trumpin Twitterin seuraamista kaikille, jotka haluavat tuntea itsensä fiksuiksi presidentin rinnalla, mutta pelätä maailmanloppua. Mie haukon henkeäni liki jokaisesta twiitistä, vaikka ymmärränkin, että ne on suunnattu Ku-Klux-Klanille eikä niinkään pohdiskelijoille.

Markkinoista olen kelaillut, että defensiivisiä ei ole mitään syytä keventää, ehkä jopa päinvastoin. Ei nämä eurokorot mihinkään pääse nousemaan ja johonkin likviditeetin on mentävä. Syklisiä nyt ei juuri ole miulla ollutkaan pitkään tai ainakaan Trumpin aikaan. 

0
0
9.4.2018 - 17:48 #19092

Aki Pyysing

OP
+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Daytraderin päiväkirjasta:

Malcolm X kirjoitti:

Trumpista syyn hakeminen sijoituspäätöksille suuntaan taikka toiseen, on hieman sama kuin diilerin haukkuminen olisi pokeripöydässä hävityn jaon jälkeen.

Mie käytän Trumpia sijoitusperusteena kyllä siinä missä muitakin poliittisia riskejä ja mahdollisuuksia, joita riittää niin Suomessa kuin Euroopassakin. Tämän vuoksi seuraan Trumpin twitteriäkin, koska lausuntonsa heilauttelevat kursseja ja politiikkansa vaikuttaa globaaliin talouteen. Lisäksi Trump pystyy vaikuttamaan talouteen ja sitä kautta siihen, mitkä ovat hyvän odotusarvon sijoituspäätöksiä, toisin kuin diileri jakoon. Vertauksessa ei oikein ole logiikkaa.

0
0
9.4.2018 - 21:30 #19095

Malcolm X

-32
Liittynyt:
9.7.2016
Viestejä:
22

Trumpin vaikutus ja talouspolitiikka on pitkälti tiedossa niille jotka siitä haluavat ottaa selvää, hänen linjaansa negatiivisesti suhtautuville löytyy sijoitustuotteita monelta alalta, millä voi halutessaan vakuuttaa positiotaan pörssiheilahteluja vastaan. Ei kai tämä sen suurempaa rakettitiedettä ole nytkään, kuin ei ollut silloin ennenkään, kun Aki tuntui olevan hyvinkin perillä milloin sijoitusastetta säädeltiin hyvinkin perustelluin tiedoin ja pääosin ihan onnistunein tuloksin kulloisestakin markkinatilanteesta riippuen. Trump-skeptisyys on muodissa tietyissä suurissa talousmedioissa, jotka olivat Clintonin kampanjan takana, mikä sitten heijastuu nykymuotina yhä Suomeenkin.

0
0