Olet täällä

Eläköityneen optiospekulantin portfoliosijoitukset

Sivu:

Sivut

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 1898

Breaking News: Tuomitsen itseni olevaksi toista päivää vapaa keuhkoputkentulehduksesta. Kesti reilut kolme kuukautta ja painoa tuli lisää seitsemän kiloa.  Tunnistin keuhkoputkentulehduksen 11.6. ja menin lääkäriin ensimmäisen kerran 12.6. Kävin viisi kertaa, joista kolme pätevällä erikoislääkärillä. Poskiontelontulehdus lähti muutama viikko sitten.Tänään nousin viisi kerrosta rappusia yskimättä yhtään (toki vähän puuskuttaen).

Varokaa markkinat, saatan olla pian taas iskukunnossa. Tänäänkin olen ostellut vähän pientä kivaa. Olisin jopa mennyt naapuriin Vihaisten Lintujen markkinointitilaisuuteen, mutta se oli luonnollisesti loppuunmyyty. En ole kyllä lintuihin mitenkään lääpälläni, vaikka leffan kävinkin aikoinaan katsomassa ihan sivistysmielessä. Peliä en ole pelannut. Pokeri, sijoittaminen ja kirjoittaminen ei jätä irtoaikaa ritsalla ampumiseen. Jatkossa on vielä vähemmän aikaa, koska pystyn palaamaan urheiluharrastusteni pariin.

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 1898

Luin Tuukka Saarimaan twiitin "Ei kovin yllättävää. Omistusasumista tuetaan voimakkaasti verotuksessa, joten heti kun on kertynyt tarpeeksi varallisuutta, kannattaa ostaa." Tämä oli kommentti statseihin omistusasuminen vs vuokra-asuminen. Kävin läpi omat speksini:

Vuokra-asuntoni ostaminen sitoisi pääomaa 700K ja tuottaisi alle 3% (+mahdollinen arvonnousu). Uskon tai vähintään toivon saavani syklien yli sijoituksistani yli kolme pinnaa. Ei jatkoon, ellei ole pakko.

Arvostan asiatonta lehdistökatsausta ja Saarimaata kovasti. Nyt on taas ollut esillä muitakin juttuja, joissa ekonomistit suosittavat asunnon ostamista. He ovat yleensä oikeassa vertailuissaan, mutta jättävät huomiotta kolmannen vaihtoehdon: Voi myös asua vuokralla ja sijoittaa irtorahat.

Lisäksi työvoiman liikkuvuuden kannalta omistusasumisen suosio on Suomessa pahimpia esteitä. Korkovähennysten pienentämisessä ollaan toki oikealla tiellä. Asumistuki valuu vuokriin, joten se ei ole oikea tapa kaventaa vuokra-asumisen kannattamattomuutta vs omistusasuminen. Sen sijaan omistusasumisen tukien karsiminen on.

Lisäksi sijoitusportfoliossa omistusasunto yleensä johtaa tuottamattomiin investointeihin. Vuokra-asunnossa ei niin helpolla päädytä tekemään siipan vaatimia pikku seinän siirtoja, jotka laskevat asunnon arvoa vain vähän. Toki niitä voi tehdä itsekin. Yksi kaverini esimerkiksi rakennutti infrasaunan ja lasitti parvekkeen, jotka ostaja sitten palautti ennalleen.

Reilun kolmen vuoden takaa: https://www.sijoitustieto.fi/blogit/aki/en-tieda-sijoittamisesta-mitaan-eika-kiinnosta 

Käyttäjän smoke kuva
Liittynyt: 26.8.2014, 14:56
Viestejä: 21

Olet tietenkin monilta osin oikeassa. Omistusasumisen kannattavuutta kuitenkin parantaa se että ns. "asumistulo" (omistusasumisen laskennallinen tuotto, kohdallasi siis 3 %) on verovapaata tuloa eli sinun on tienattava vaihtoehtoisilla sijoituksilla selvästi yli 3 %. Lisäksi omistusasuminen mahdollistaa varsin edullisen velkavivuttamisen (asunto toimii monia muita sijoituslajeja paremmin vakuutena, lainaa on myös tavikselle saatavissa ja asuntolaina on edullista), mikä nostaa oman pääoman tuottoa. Omaan asuntoon sijoittaminen on myös suhteellisen vähäriskistä (omaa asuntoa tuskin kukaan tahallaan turmelee ja "vuokratkin" pyrkii maksamaan ajallaan.  Riskejäkin tietenkin on (esim. asuntojen hinnan lasku, kiinteistön tai taloyhtiön tekniset riskit jne).

 

 

Käyttäjän Kapteeni Ilmiselva kuva
Liittynyt: 15.4.2017, 13:51
Viestejä: 30

Asuntosijoittamista voi harrastaa myos asumalla itse vuokralla ja ostamalla asuntoja vuokrattavaksi. Jos loytaa korkeatuottoisen kohteen, touhu voi olla hyvinkin kannattavaa - nimim. Lontoon vuokrat kuitattaisiin vuokratuotolla Suomesta, jollei verottaja(t) vetaisi valista.

Omalla kohdallani tama tilanne on havainnollistanut niiden vuokratuottoprosenttien eron tarkeyden: Lontoon kamppa lienee £700k+ markkinahinnaltaan, ja suomalaisia asuntokohteita salkussa taitaa olla ehka €200k:lla, mutta kuitenkin vuokratulot ja -menot ovat samaa tasoa.

Taalla asumalla on myos huomannut miten se omistusasunto voi olla pallo jalassa - ei juuri viitsi aamukokouksessa trollailla asuntojen hintojen laskusta Brexit-jalkimainingeissa, kun 2/3 tyokavereista maksaa £400-800k asuntolainaansa seuraavat 20 vuotta. Voi tulla suru puseroon, jos on ~90% velkaosuudella ja kuplahinnalla ostettu unelmien koti ja arvo tippuu vaikkapa 20%. Varsinkin, jos tyopaikka siirtyy 3-4 vuoden paasta Frankfurtiin, Pariisiin tai Dubliniin, ja se koti pitaisi saada myytya.

Käyttäjän Farseer kuva
Liittynyt: 20.7.2016, 19:14
Viestejä: 37

Toki tuossa on sijainnilla merkitystä. Akin asunnon sijainti taitaa olla huonoin paikka ostaa kämppiä koska hinnat karmeat vuokrat silti kohtuullisen lähellä normitasoa, itsekin niitä katsoin. Päinvastoin sit on jossain lähiössä tyyliin Kontula, missä tuotto-% vs. vuokralla asuminen on ihan toista luokkaa.

Toki nykyisillä nollakoroilla ja omistuskämppään saatavalla matalalla esim. 0,5%-yksikön marginaalilla "pienetkin" matemaattiset tuotto-odotukset voivat olla kohtuulliset. Akia nuoremmat voivat myös säästää sen vähintään 10% asunnosta ihan kohtuullisilla ehdoilla ASP-tilille, saada 1%+4% verotonta korkoa sille pääomalle ja valtion takaaman korkotuetun lainan korkojen nousun varalta. Vielä kun hankkii jonkinlaisten liikenneyhteyksien varrelta niin voi sitten myöhemmin muuttaessa vuokrata eteenpäin. Tilanteen mukaan.

Käyttäjän JTK kuva
JTK
Liittynyt: 15.8.2016, 21:07
Viestejä: 4
Kapteeni Ilmiselva kirjoitti:

...Lontoon kamppa lienee £700k+ markkinahinnaltaan, ja suomalaisia asuntokohteita salkussa taitaa olla ehka €200k:lla, mutta kuitenkin vuokratulot ja -menot ovat samaa tasoa.

En kylla usko tahan analyysiin. Suomeen verrattuna taysin keskivertoisissa (ja keskiarvoa vanhemmissa) kampissa pari vuotta Lontoon keskustassa asuneena voin sanoa, etta asumiskelpoista kamppaa on mahdotonta loytaa alle £2K/kk (tai sitten olen vain kyvyton, ja otan melellani apua vastaan). Vuokra itsellani on ollut n. £2.3K ja £2.7K ~80m2 kokoisissa kampissa kahdella makkarilla. Myonnettakoon, etten ole Suomesta katsonut kamppia vahaan aikaan mutta vaittaisin, etta samaan hintaan saa hieman siistimman lukaalin vuokrattua Stadissa.

Taalla puhutaan myos siita, etta ns. tavallisella kansalla (opettajat, kaupantyontekijat, jne.) ei kaytannossa ole mahdollisuutta asua keskustassa (rajataan pehmeasti vaikka zone 1) korkeiden vuokrien takia.

Käyttäjän Kapteeni Ilmiselva kuva
Liittynyt: 15.4.2017, 13:51
Viestejä: 30

Asun zone 1:lla (20-25 min kavellen Cityyn duuniin) one-bedissa (kaksiossa, 50 neliometria), jonka jaan avokkini kanssa. Oma osuuteni vuokrasta hieman paalle £1k, ja koko kamppa on £395 pw. Kysessa ei myoskaan ole laava, joka ei ole nahnyt remonttia 1960-luvun jalkeen, vaan koko rakennus on valmistunut 2007/2008. Asunnonhakuvinkkeja kun kaipasit, niin voin kertoa, etta tata kylla haettiin yli pari kuukautta ja tarjottiin heti 24kk sopparia naytolla.

Suomalaisessa isossa kaupungissa olevasta kahdesta kohteesta omistan puolet, ennen veroja vuokratuottoa tulee yhteensa sellaiset €1200 kuussa (naissa tuotto on toki normimarkkinaa parempi, mutta sijoituksiani en aio avata sen tarkemmin, kun en kilpailijoita kaipaa).

9 vuotta kaupungissa asuneena (myos opiskelijana) olen 100% samaa mielta asumisen kalleudesta, ja ettei monella tavallisella tallaajalla ole varaa asua keskustassa.

 

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 1898

Minua muuten jonkun verran ahdistaa, kun Veikkaus kiertää kiristämässä urheiluliittoja. Niin ahdistaa monta muutakin, mutta enimmäkseen vaikenevat, koska pelkäävät. Eniten ihmettelen tosin väkeä, joka ei näe tässä mitään ongelmaa.

Veikkaus kaivaa omaa hautaansa espanjalaisittain.

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 1898

Talouselämä: Muutos parempaan

Talouselämä viestii nykyisin kuin poliitikot parhaimmillaan. Muutos parempaan tarkoittaa digilehden maksullisuutta. Paperilehteen on kuitenkin lisätty korvaukseksi (imo tarpeettomia) välikansia. En kaipaa tyhjiä sivuja lehteen, jota usein kannan mukana. Mutta mikä tärkeintä: Uusi ulkoasu on "raikas ja moderni".

Toki omistajille tämä on muutos parempaan. Minulle lehti tulee ammattiliiton jäsenyyden perusteella ja meille kuuluu tässä uudessa paremmassa maailmassa joko digi- tai paperilehti. Luultavasti lopetan paperilehden, kun digitilaus meille tulee maksulliseksi (jos muistan).

 

 

Käyttäjän Kapteeni Ilmiselva kuva
Liittynyt: 15.4.2017, 13:51
Viestejä: 30

Suomalainen talousmedia on kylla melkoisen kallista tavaraa. ~17 euroa kuussa Kauppalehden tai Talouselaman digitilauksesta, FT:n perusdigitilauksen saanee euroissakin alle kolmeenkymppiin kuussa. The Economist lienee satasen vuodessa?

Toki varmasti suomalaisilla pienempi levikki ja vahemman mainostuloja, joten silta kannalta asian ymmartaa. Mutta tuntuu myos ettei se talousjournalismikaan kovin laadukasta ole KL:ssa ja Talouselamassa - nettisivujen ja lomilla printin selailun perusteella iso osa sisallosta on hyvin mainoksenkaltaista. Valilla toki helmiakin on, mutta FT:ssa ja Economistissa on saannollisesti hyvia artikkeleita eri aiheista, ja rahalle tuntee niissa saavansa paremmin vastinetta.

Kuvaavaa on myos, etta blogi-/foorumipohjainen ja taysin mainosrahoitteinen sivusto tarjoaa parempaa luettavaa Suomen taloudesta kuin suomalaiset talouslehdet. Naissa lehdissa sitten uutisoidaan erikseen, etta mita taalla kolumnistit kirjoittelevat, kun lehdilla itsellaan ei ole resursseja tehda kunnon analyysia asioista. Vahan samantasoista journalismia kuin Hesarin plagiointi The Guardianista ja FT:sta, usein viela ilman lahdeviitteita.

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 1898
Kapteeni Ilmiselva kirjoitti:

Mutta tuntuu myos ettei se talousjournalismikaan kovin laadukasta ole KL:ssa ja Talouselamassa - nettisivujen ja lomilla printin selailun perusteella iso osa sisallosta on hyvin mainoksenkaltaista. Valilla toki helmiakin on, mutta FT:ssa ja Economistissa on saannollisesti hyvia artikkeleita eri aiheista, ja rahalle tuntee niissa saavansa paremmin vastinetta.

Totta kai FT ja Economist ovat laadukkuudessa aivan eri maailmasta, kielialue himppasen isompi. Laadukkaalle talousjournalismille on Suomessa hyvin rajallinen kysyntä. Jos mie yrittäisin vain maksimoida lukijamääriä, en kirjoittaisi  yhtään analyysintapaista. Jos kolumnissa mainitaan P/E, puolittaa se lukijamäärän automaattisesticool

Alma/Talentum-fuusio oli liiketoiminnallisesti hyvin perusteltu, mutta imo sen jälkeen Arvopaperi, Talouselämä ja Kauppalehti ovat kaikki menneet alaspäin.

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 1898

Helsinki laskee tai ainakin vanha rattijuoppo katutappelija esittää kunnallisveron laskemista. Satuin näkemään yhden twitterkommentin, joka imo kiteyttää ihmisten hyväntahtoisuuden: "Miksi veroja pitää laskea jos ei ole varaa hoitaa palveluja kuntoon ? koiraveron poistolle toki peukku ."

Eli veroja pitäisi nostaa, paitsi sitä veroa, jota itse maksaa. Tämä toki on vasemmiston peruslinjaus verotukselle.

Aina voi muuten oppia uutta. Olin aiemmin käsityksessä, että kunnallisveron lasku on lailla kiellettyä tai ainakin maan tavan vastaista

Käyttäjän joeplotter kuva
Liittynyt: 2.7.2014, 05:37
Viestejä: 5

Kuuluuko muuten Lauritsalan Terminaattori siihen tonnin joukkoon, joka saa ilmaiseksi Mustreadin tilauksen? ;)

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 1898
joeplotter kirjoitti:

Kuuluuko muuten Lauritsalan Terminaattori siihen tonnin joukkoon, joka saa ilmaiseksi Mustreadin tilauksen? ;)

En ole ainakaan saanut mitään mailia. Mutta ilmaistahan tuo rekisteröityminen vaikutti olevan. Mie vähän luulen, että tuo "tuhannelle tärkeälle päättäjälle ilmaiseksi" on elokuvamaailmasta tuttua näkyvyyden hakemista.

Esimekiksi A J Annila, Ikitien ohjaaja kertoi:

"Elokuvan rankimmassa kohtauksessa Annila sanoo menneensä itse lopulta jopa liian pitkälle. Hän kertoo käyttäneensä filmin jälkiäänityksissä apuna omaa 5-vuotiasta poikaansa, mikä lopulta kostautui pahasti. 

– Yhtäkkiä kuulin lähes valmiina sen kohtauksen, missä mun oma poika huutaa isää. Sitten en pystynytkään enää oikein järkevästi ohjaamaan sitä kohtausta. Se oli mun tämän elokuvan suurin virhe. 

Kuvaukset kävivät kuitenkin myös muille tekijöille. Annila paljastaa, että yksi tuotantoryhmän jäsenistä joutui jättämään projektin kesken, koska aiheet tulivat liian lähelle."

Mie en usko, että Annila pitää poikansa äänen käyttämistä virheenä lainkaan. Ja enkä usko, että tuotantoryhmän jäsen lähti tästä syystä. Mutta kuulostaa kiinnostavalta. Ja elokuva olikin 4/5 tähteä.

Enkä usko, että 1000 tärkeintä päättäjää saa ilmaiseksi jotakin, josta muut ovat kovasti valmiita maksamaan. Mutta hyvää pöhinää saa aikaan, kun 10.000 pohtii onko tuhannen joukossa ja 100.000 arvailee, ketkä ne tuhat ovat.

Sivut