2.11.2023 - 12:02

Druuge

+361
Liittynyt:
27.1.2020
Viestejä:
318

Laitoin kanssa noin kolmanneksen potista ulos 5,335 hintaan. Katsotaan saisiko halvemmalla takaisin jossakin välissä. Jotenkin tuntuu, että saattaisi onnistua viimeistään sitten kun nuo rahoituskustannukset alkavat kohota.

0
0
2.11.2023 - 14:09

mskomu

+1399
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
689

En tiedä, että onko Citycon hyvä kohde sitä varten, jos meinaa ottaa näkemystä, että korkotaso on menossa alaspäin ei ihan hirveän pitkällä välillä. Joka tapauksessa musta alkaa olemaan merkkejä sille, että korkotaso olisi kääntymässä laskuun. Käytännössä inflaatio näyttää taittuvan, jota se on toki tehnyt jo pidemmän aikaa, mutta ensinnäkin voi jo puhua trendistä ja siinä, missä vielä kesällä puhuttiin jostain ennakoivista ja spekulatiivisemmista indikaattoreista, niin nyt homma näkyy ihan peruutuspeilin luvuissa. Lisäksi absoluuttiset luvut eivät pelkästään ole laskevia, vaan alkavat lähestyä kepupankkien tavoitetta, eli on eri asia tulla 10 %:sta 8 %:iiin, kuin viidestä kolmeen. Tämä on mielestäni näkynyt kepupankkien tiedotteissa.

Toki voin olla (taas) ylioptimistinen ja liian hätäinen tai aliarvioida tällaisten asioiden nopeutta. Uskon kuitenkin korkonäkemysten näkyvän aika nopeasti Cityconissa.

1
0
2.11.2023 - 14:15

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

mskomu wrote:

Toki voin olla (taas) ylioptimistinen ja liian hätäinen tai aliarvioida tällaisten asioiden nopeutta. Uskon kuitenkin korkonäkemysten näkyvän aika nopeasti Cityconissa.

Olen kanssa taipuvainen uskomaan, että Citykaniin heijastuvat korko-odotukset isosti. Tulee tuplavaikutus, kun hyväksyttävät kertoimet venyvät ja odotettu tulos paranee. Korkotason päivittyminen lainakantaan on enemmän jo jälkilähetyksen katsomista. Oikein näpsäkästi näkyi korko-odotusten nousu alaskin päin.

2
0
2.11.2023 - 18:10

Bingo53

+3274
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2215

Indrid Cold wrote:

Shares:G CITY 00126011 Major Data | TASE Site

mikäs tuolle tuli? emissio vai fat finger, ilmeisesti jälkimmäinen kun korjasi takaisin 

Tel Avivin pörssi taisi nyykähtää. Uutissivulle ei pääse: "This page can't be displayed due to a security violation."TelAviv_exchange

Yllä pörssin indeksi, joka katkeaa ennen päättymistä. Alla Citycon 

TelAviv_citycon

0
0
5.11.2023 - 22:09

TL

+1293
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
1015

Lainasopimuksen marginaali on sidottu Kojamon tärkeimpiin vastuullisuustavoitteisiin.

Voiko tämä oikeasti tarkoittaa sitä, mitä luulen lukevani? Eli jos Kojamo vaikka siirtyy vihreään sähköön, laskee pankki lainan marginaalia? Ei kai? Mitä järkeä tässä pankin kannalta olisi? Ja jos se ei tarkoita tätä, niin mitä sitten?

1
0
6.11.2023 - 09:15

Velho

+1677
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
611

Nordea toi muutama vuosi sitten tarjolle "vihreän taloyhtiölainan". Mun yhdellä asiakkaalla oli silloin alkamassa maalämpöremontti, joten kysyin Nordeasta, mitä tämä vihreys lainassa oikeastaan tarkoittaa. Saako asiakas esimerkiksi edullisemman marginaalin, kun lainoitettava investointi täyttää tietyt energiatehokkuusehdot?

Vastaus: "Vihreä lainan ottaminen ei vaikuta luoton ehtoihin, mutta on taloyhtiölle ympäristöteko ja vaikuttaa positiivisesti taloyhtiön maineeseen." 😛

Vastauksen liitteenä tuli esite, jossa tarinointi vielä jatkui: "Vihreän taloyhtiölainan koko arvoketju on vastuullinen: laina perustuu markkinoilta saatavaan vihreään rahoitukseen, joka on tarkoitettu erityisesti ympäristölle hyödyllisiin hankkeisiin."

Eli se vihreä laina oli siis täyttä bullshittiä. Otaksuin, että Nordea varmaan sai jostain (EKP:ltä?) edullisempaa rahoitusta vihreisiin hankkeisiin, mutta pienasiakkaalle asti se ei valunut, vaan Nordea halusi pitää koko hyödyn itsellään. Ei otettu sitä vihreää lainaa.

Suuremmille asiakkaille, kuten Citycon ymv., otaksun vihreän lainan ehtojen olevan jossain määrin paremmat kuin tavallisten pankkilainojen, ja vastuullisuussoopa sitten kaupan päälle. 

14
0
6.11.2023 - 12:41

Kilppari

+380
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
858

Omissa piireissäni koko vuosi on puhuttu termillä "tulossa oleva eu-taksonometria". Termin sisältö on vaihdellut monta kertaa eikä lopullinen malli taida olla vielä valmis. Yrityksenä on siis käsittääkseni luoda malli jossa ihan keskuspankeilta raha lähtisi sitä edullisimmilla ehdoilla mitä vihreämmäksi investointi pystytään osoittamaan.

Rakentamisessa mittareina energialuokat ja vähähiilisyys. Tämä jälkimmäinen on ihan käsittämätön humppa. Kaikki rakentamisessa ja suunnittelussa ennen tärkeät asiat on nykyään toisarvoisia näiden edessä.

On jotenkin huvittavaa ajatella miten toisaalla maasta pumpataan vaikka öljyä metrin putkella ja sitten suomessa jokaisessa pienessäkin rakennushankkeessa mietitään miten voitaisiin sitoa kuusi pipetillistä hiilidioksidia johonkin rakenteeseen ja paljonko siitä kannattaa maksaa.

9
0
23.11.2023 - 15:57

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

Citycon on allekirjoittanut 1 020 miljoonan Ruotsin kruunun (noin 89,5 miljoonan euron) vihreän, kiinteäkorkoisen lainasopimuksen pbb Deutsche Pfandbriefbankin (pbb) ja Landesbank Hessen-Thüringen Girozentralen (Helaba) kanssa. Lainan maturiteetti on 7 vuotta. Laina on vakuudellinen ja sen vakuutena toimii Tukholmassa sijaitseva Liljeholmstorget Galleria. Laina käytetään yhtiön olemassa olevien velkojen uudelleenrahoitukseen sekä konsernin yleisiin rahoitustarpeisiin.

”Uusi 7-vuotinen laina osoittaa Cityconin lainarahoituksen saatavuuden kilpailukykyisillä ehdoilla samoin kuin vakuudellisten lainamarkkinoiden toimivuuden. Lisäksi laina tarjoaa likviditeettiä, jonka avulla voimme edelleen parantaa velkojemme maturiteettiprofiilia ja vahvistaa tasettamme maksamalla takaisin lähitulevaisuudessa erääntyviä velkojamme.”, toteaa Bret McLeod, Cityconin talousjohtaja.

https://news.cision.com/fi/citycon-oyj/r/citycon-allekirjoitti-1-020-mi…

Kysyin IR:sta, paljonko se korko on ja vastasivat 5,57%. Citycon on tehnyt paljon hyviä liikkuja, mutta kolme pinnaa tuottavien (muistaakseni) asuntojen rakentaminen Ruotsiin ei niihin kuulune. Kun kolmea pinnaa rahoittaa tuplahintaisella rahalla, velkavipu raksuttaa vähän huonosti. Ruotsin valtio maksaa seitsemänvuotisesta 2,67%. Marginaali 2,9% vihreästä bondista on itse asiassa vähän enemmän kuin millä kuvittelin kanin porkkanoita saavan.

https://www.citycon.com/fi/uutishuone/citycon-vahvistaa-asuinkiinteisto…

6
0
29.11.2023 - 04:41

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

Citycon Oyj:n (”Citycon” tai ”Yhtiö”) hallitus on kokouksessaan tänään 28.11.2023 päättänyt Yhtiön 21.3.2023 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella laskea liikkeeseen enintään 2 774 398 Yhtiön uutta osaketta (”Osakkeet”) institutionaaliselle  Yhtiön hybridijoukkovelkakirjojen haltijalle (”Sijoittaja”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (”Osakeanti”) vastineeksi siitä, että Yhtiö ostaa takaisin Sijoittajalta osan ulkona olevasta Yhtiön 22.11.2019 liikkeeseen laskemasta viimesijaisesta vihreästä hybridijoukkovelkakirjalainasta, jonka korko on kiinteä 5,25 vuoden ajan (ISIN XS2079413527, ”2024 Hybridilainat”). Takaisinostettavien 2024 Hybridilainojen kokonaisnimellisarvo on 17,5 miljoonaa euroa (”Velkakirjojen takaisinosto” ja yhdessä Osakeannin kanssa ”Järjestely”). Järjestelyn mukaisesti Sijoittajan Yhtiölle maksettavaksi tuleva Osakkeiden merkintähinta kuitataan Sijoittajalle Yhtiön tekemästä 2024 Hybridilainojen takaisinostosta muodostuvaa saatavaa vastaan. 

Yhtiön hallitus on hyväksynyt Osakeannin ehdot ja ehtojen mukaisesti tehdyn osakemerkinnän. Osakeannissa merkittiin yhteensä 2 774 398 Osaketta. Osakkeiden merkintähinta oli 5,30 euroa Osakkeelta ja kaikkien Osakkeiden yhteenlaskettu merkintähinta noin 14,7 miljoonaa euroa. Yhtiön Osakkeen päätöskurssi Nasdaq Helsingissä 28.11.2023 oli 5,24 euroa. Merkintähinta merkitään kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. 

Yhtiö ostaa takaisin 2024 Hybridilainoja yhteensä noin 14,7 miljoonalla eurolla. Takaisinostohinta vastaa noin 84,0 prosenttia kunkin 2024 Hybridilainan nimellisarvosta, pois lukien kaikki kertyneet ja maksamattomat korot kyseiselle nimellisarvolle. 

Järjestelyn pääasiallisena tarkoituksena on Yhtiön taseen vahvistaminen sekä sen pääomarakenteen parantaminen nykyisessä markkinaympäristössä, tehden sen nopealla ja kustannustehokkaalla tavalla, joka ei Yhtiön arvion mukaan olisi muutoin Yhtiön saatavilla nykyisessä markkinatilanteessa. Lisäksi pääomarakenteen ja taseen vahvistaminen mahdollistaa Yhtiölle sen investointitason luottoluokituksen säilyttämisen ennakoitavassa tulevaisuudessa. Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on siten Yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.

F. Scott Ball, Cityconin toimitusjohtaja kommentoi:

”Järjestely korostaa sitoutumistamme säilyttää investointitason taseemme. Ostamme takaisin osan hybridivelkakirjoistamme alennuksella suhteessa niiden nimellisarvoon vastineeksi osakkeista, jotka lasketaan liikkeeseen nykyisellä markkinahinnalla. Tämän strategisen toimenpiteen myötä jatkamme nykyisten korkeiden korkotasojen vaikutusten lieventämistä parantaen samanaikaisesti tasettamme kokonaisvaltaisesti lisäosakepääoman avulla.”

Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä tulee olemaan 170 783 338 osaketta merkittyjen Osakkeiden tultua rekisteröityä kaupparekisteriin. Merkityt Osakkeet vastaavat noin 1,65 prosenttia Cityconin kaikista osakkeista ja äänistä ennen Osakeantia ja noin 1,62 prosenttia Osakeannin jälkeen. 

Osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 30.11.2023 ja Osakkeiden kaupankäynnin odotetaan alkavan Nasdaq Helsinki Oy:ssä arviolta 1.12.2023 yhdessä Yhtiön olemassa olevien osakkeiden kanssa.

Unihäiriöisenä arvioisin tämän positiiviseksi transaktioksi. Ehkä. Aika hyvällä tuotolla sai hybridiä sisään (en lähde laskemaan, laskekoon joku ahkerampi poika päiväsaikaan) ja osake liudentui markkinahintaan. Tosin joka tapauksessa pieni transaktio.
 

1
0
29.11.2023 - 07:59

mskomu

+1399
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
689

Yhtiön puolesta kuulostaa järkevältä, mutta miksi toinen osapuoli toimii noin? Tuskin on kyse siitä, että tarvitsee likvidiä eikä voi jäädä odottelemaan lainan erääntymistä, koska vaihtaa nuo osakkeisiin, eikä myy jälkimarkkinalla. Vai onko se täysin kuollut? Onko tässä sijoittaja, joka pitää yritystä alihinnoiteltuna ja ottaa nyt näkemystä sen puolesta? Vai mitä?

0
0
29.11.2023 - 13:18

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

mskomu wrote:

Yhtiön puolesta kuulostaa järkevältä, mutta miksi toinen osapuoli toimii noin? Tuskin on kyse siitä, että tarvitsee likvidiä eikä voi jäädä odottelemaan lainan erääntymistä, koska vaihtaa nuo osakkeisiin, eikä myy jälkimarkkinalla. Vai onko se täysin kuollut? Onko tässä sijoittaja, joka pitää yritystä alihinnoiteltuna ja ottaa nyt näkemystä sen puolesta? Vai mitä?

Jos transaktio oli markkinaehtoinen, täytyy hybridistä luopujan pitää osakkeen odotusarvoa parempana vs. hybridi. Tosin saattaa arvostaa myös likviditeettiä, hybridiä saa kaupaksi lähinnä silloin, kun Kaupunkihuijari tai mie ostaa. Osapuoltahan tässä ei kerrottu.

 

0
0
5.12.2023 - 13:35

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

CFO Bret McLeod ilmoitti lähtevänsä joku aika sitten ja tilalleen tulee talon sisältä Sakari Järvelä. 

Tämä on ongelmana kun lennätetään Atlantin takaa apuja, eivät ne täällä Pohjolassa välttämättä kauaa viihdy. Täällä kun on kovat verot ja sulkeutuvat ihmiset, jotka puhuessaan kuitenkin tarkoittavat mitä sanovat. Tosin väittävät kyllä sisukkaasti olevansa very entusiastic about Citycon. Tai kuten Sam Lofquist sanoi Karjala Cornerissa "I am proud to represent SaiPa", mitä tuskin kukaan paikalla ollut uskoi.

Mutta McLeod myi 7.500 osakkeestaan 5.000 kpl @5,29, mikä on hyvin huolestuttavaa. Yhtiön sisältä on parempi näkyvyys yhtiön sisälle ja jos lähtevä CFO myy, on syytä olla huolissaan. Jos virassa oleva CFO myisi, olisi syytä panikoida.

12
0
20.12.2023 - 12:30

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

Lueskelin Ossuuspankin Citykanin analyysin. Jostain olivat onkineet tiedon, että hyrbidin vaihtoi osakkeisiin israelilainen myyjä. Joka toki oli muutenkin odotuksissa. Jotenkin visioin tästä osakkeelle myyntipainetta, vaikka selitys ei ole välttämättä näin yksinkertainen.

Jaa niin Citycon piti luottoluokituksensa (hyvä hyvä) ja OP nosti targetin 5,3->5,5 (se ja sama).

Edit: Yhtiö ostaa takaisin Sijoittajilta osan ulkona olevasta Yhtiön 22.11.2019 liikkeeseen laskemasta viimesijaisesta vihreästä hybridijoukkovelkakirjalainasta, jonka korko on kiinteä 5,25 vuoden ajan (ISIN XS2079413527, ”2024 Hybridilainat”). Takaisinostettavien 2024 Hybridilainojen kokonaisnimellisarvo on noin 7,6 miljoonaa euroa (velkakirjojen takaisinosto ja Osakeanti yhdessä ”Järjestely”). Järjestelyn mukaisesti Sijoittajien Yhtiölle maksettavaksi tuleva Osakkeiden merkintähinta kuitataan Sijoittajalle Yhtiön tekemästä 2024 Hybridilainojen takaisinostoista muodostuvaa saatavaa vastaan.

Yhtiön hallitus on hyväksynyt Osakeannin ehdot ja ehtojen mukaisesti tehdyn osakemerkinnän. Osakeannissa merkittiin yhteensä 1 210 866 Osaketta. Osakkeiden merkintähinta oli 5,30 euroa Osakkeelta ja kaikkien Osakkeiden yhteenlaskettu merkintähinta noin 6,4 miljoonaa euroa. Yhtiön Osakkeen päätöskurssi Nasdaq Helsingissä 19.12.2023 oli 5,26 euroa.

4
0
8.1.2024 - 12:18

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

https://news.cision.com/fi/citycon-oyj/r/luhta-brand-store-avataan-syksylla-isokristiinassa,c3904803

Lappeenranta on dynaaminen kaupunki itärajan kupessa ja Cityconin kauppakeskus IsoKristiina sen helmi. Ettäs tiedätte. Ja Luhta Brand Store sijoittuu IsoKristiinassa ensimmäisen kerroksen pääkäytävän varrelle Luhta Outdoor Storen vapautuviin liiketiloihin.

Kävin muuten jouluna IsoKristiinassa. Se on paikallisiin olosuhteisiin hämmästyttävän hyvin cityconeistettu. Siellä on kaupunginteateri, elokuvateatterit, S & K -serkukset apteekin ja Alkon vieressä ja lisäksi vielä jotain irtorättejä ja SaiPan toimisto. Rättien osuus venäläisturistien kadottua on ottanut osumaa. En oikein tyhjää löytänyt, vaikka etsin. Kauppakeskuksessa oli ihmisiä jopa joulupäivänä. Missään muualla ei siis oikein ollut, ei edes Lampussa avaamisaikaan. Tosin hotelli Patriassa oli muitakin joulumatkailijoita yöpymässä. Enemmän kuin aiempina jouluina. Emigranteilla on entistä enemmän hilpakkkaa tai ainakin halua käyttää sitä. Eteläkarjalainen luonne kun on lähtökohtaisesti sanotaanko nyt ystävällisesti säästäväinen. Paitsi kahden ja kolmen promillen välissä, mutta muina aikoina kyllä.

6
0
11.1.2024 - 11:06

Joonas85

+25
Liittynyt:
11.9.2017
Viestejä:
50

Onko kenelläkään herännyt uusia ajatuksia Cityconista sijoituskohteena 5-10v aikaperspektiivillä? Pohdin tässä kovasti position kasvattamista, mutta väkisin tulee mieleen, että olenko iskemässä rahani putoavaan puukkoon? Cityconin moni kauppakeskus hubi on tuttu arkisesta elämästä ja veikkaan, että näille tiloille kyllä löytyy käyttöä jatkossakin vaikka maailma muuttuisi. Vuokralaistyypit ja siellä tehtävä liiketoiminta saattaa muuttua, mutta isossa kuvassa hub-tyyppisille keskuksille varmasti riittää vuokralaisia. Nythän osaketta painaa muuttunut rahoitusmarkkinatilanne ja korkojen nousu. 

Toki Cityconin liikevaihto on ollut myös tasaisessa laskussa eikä liikevoitonkaan kehitys päätä huimaa. Oma perstuntuma kuitenkin on, että kyseessä on ihan solidi ja fiksunoloisesti johdettu pulju, joka pystyy tekemään pitkässä juoksussa kestävää liiketoimintaa kohtalaisella riskillä. Vaikka kauppakeskusten myynnit ovat pienentäneet liiketoiminnan kokoa, vaikuttavat ne silti pitkällä aikavälillä fiksulta ratkaisulta. 

Oma näkemykseni on, että perusbusiness tulee pysymään melko vakaana ja liikevaihto sekä liiketulos tulevat kasvamaan maltillisesti seuraavien 5-10 vuoden aikana. Lisäksi korkojen alentuminen ja vakaa osingonmaksukyky tulee jossan vaiheessa näkymään myös osakekurssissa ja se voisi olla jotain 7-8€ tuntumassa, kun markkina alkaa näyttää taas valoisammalta. 

Mielelläni kuulisin muiden näkemyksiä Cityconista sijoituskohteena tämän päivän tilanteesta katsottuna ja sen miten näette liiketoiminnan kehittyvän? 

2
0
11.1.2024 - 11:44

Druuge

+361
Liittynyt:
27.1.2020
Viestejä:
318

Korot on tosiaan nyt laskutrendissä ja luulisi sen tukevan Cityconin kurssia. Onko jopa niin, että vuokratulot eivät ole kovin paljon edes iskua ottaneet, vaan lasku on ollut pitkältikin rahoituskulujen kasvun syytä? En kyllä ole nähnyt mitään laskelmia aiheesta ja ei se taida ihan niin yksinkertaisesti mennä että vaikkapa prosenttiyksikön lasku koroissa tiputtaisi konin lainojen korkoa prosenttiyksiköllä. Eli voi olla vaikeaa ulkopuolisen kovin tarkkaa analyysiä tehdäkään. Kuulisin kuitenkin itsekin mielelläni valistuneempia ajatuksia konin osalta. Tuli kelkkaan lähdettyä pari vuotta sitten kun täällä niin hehkutettiin ja turskaa on tunnetusti tullut. Silti olen istunut potin päällä (keskihintaa alentaen), eli ainakin oma näkemys (toive?) on ollut että tilapäinen notkahdus kyseessä. 

2
0
11.1.2024 - 15:50

Kilppari

+380
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
858

Eipä näytä analyytikotkaan ihan yksimielisiltä:

https://vara-services.com/citycon/

Pari päivää sitten joku analyytikko listasi lapun potentiaalisena ostokohteena joka siis tietenkin plussaa. Sama analyytikko tosin piti konia listansa yliarvostetuimpana. Hepun nimi ei jäänyt mieleen, ettei vaan olisi sama kuin tuon linkin pessimisti.  

1
0
12.1.2024 - 11:25

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

Citycon on hyvin positoitunut korkojen laskuun😎. Tosin sillä ei ole varsinaista hätää nykykoroillakaan.

Juu, ja like-for-like vuokratuotot paikallisissa valuutoissa eivät ole Cityconilla laskeneet, vaikka jotkut analyytikot ovat väittäneet niin sekä tapahtuneen että tapahtuvan. 

Ongelmallista on lähinnä korkotaso. Kun kuuden prosentin vieraalla rahalla tehdään viiden prosentin tuottoja ei hyrrä pyöri oikeaan suuntaan. Citycon maksaa rahastaan vähemmän, mutta tämä johtuu menneisyyden hyvistä rahoitusratkaisuista. 

Citycon pysyy kyllä voitollisena, mutta tuloskasvua on tosi vaikea rakentaa, kun ei pysty kasvamaan. Korkojen noustua ja sen seurauksena asuntomarkkinoiden jäähdyttyä +200 miljoonan tienaaminen asuntorakentamisesta siirtyi seuraavaan noususykliin. Tämä optio on toki vielä olemassa.

Itse näen Cityconin tuotto/riskisuhteen hyvänä, muuten se ei olisikaan salkkuni raskain. Mutta näin sen parempana, kun kurssi oli 7 euroa ja korot nollassa.

Ja vielä huonoja uutisia:

Cityconin tietohallintojohtaja (CIO) ja johtoryhmän jäsen, Kirsi Simola-Laaksonen, on päättänyt jättää tehtävänsä yhtiössä ja siirtyy uusiin tehtäviin yhtiön ulkopuolelle. Simola-Laaksonen jatkaa nykyisessä tehtävässään 29.2.2024 saakka.

”Haluan kiittää Kirsiä hänen sitoutumisestaan ja arvokkaasta panoksestaan yhtiön hyväksi. Kirsi on ollut Cityconin palveluksessa vuodesta 2008 lähtien ja hänellä on ollut merkittävä rooli Cityconin kehityksessä. Kirsi on ollut johtoryhmän arvostettu jäsen vuodesta 2020”, sanoo F. Scott Ball, Cityconin toimitusjohtaja.

Tosin tähän ei liittyne mitään katastrofia. 16 vuotta yhtä ja samaa kania ja tekee mieli katsella jo vähän rusakkojakin. Mutta pitkäaikaisen työntekijän urallaan edenneen lähtö satuttaa aina yhtiötä. Tiedote muuten vaikuttaa harvinaisen rehelliseltä: Simola-Laaksonen on headhuntattu tai itse hakeutunut vieraalle ja Pallia vituttaa tämä, mutta mitään ei voi. Tämän voi päätellä työskentelee "29.2. asti".

7
0
13.1.2024 - 13:34

Indrid Cold

+510
Liittynyt:
3.12.2020
Viestejä:
673

Maan 60 suurimman kauppakeskuksen kokonaisliikevaihto oli viime vuonna 106,6 miljardia Norjan kruunua. Kasvua edellisvuodesta on 4,5 prosenttia. Vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana kasvu oli jonkin verran nopeampaa; 4,8 prosenttia.

- Kasvua neljännellä neljänneksellä erikseen mitattuna oli 3,9 prosenttia, kun se kolmannella neljänneksellä oli 4,9 prosenttia. Joka tapauksessa 60 keskuksen kehitys neljännellä vuosineljänneksellä oli itse asiassa yllättävän hyvä ja parempi kuin vähittäiskaupan ennusteet kokonaisuudessaan, sanoo Tore Kvarud Kvarud Analysessa.


- Yllättävän hyvä NELJÄNNES: Tore Kvarud Kvarud-analyysissä. KUVA: KVARUDIANALYYSI
Joulun ostoskuukausina marras- ja joulukuussa liikevaihto kasvoi 3,6 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Se on korkeampi kuin Virke, NHO Service og Handel ja Oslo Handelsstands Forening ennustivat.

myös lukea
Kasvua kriisin maksimoinnista huolimatta

- Saattaa tuntua, että jouluostokset ovat vähän suojattuja, että suurin osa ihmisistä shoppailee normaalisti jouluksi. Vaikka joillakin on vaikeuksia, on luultavasti monia, jotka ovat säästäneet rahaa koronan aikana ja heillä on siten käyttökelpoinen talous. Miellyttävällä palkkaratkaisulla vuoden 2023 nimellispalkoissa mitattuna myös kulutus säilyy, Kvarud sanoo.


HYVÄ KASVU: Byporten ja muut ostoskeskukset Oslon keskustassa. KUVA: THOMAS BJØRNFLATEN
Kasvua Oslon keskustassa

Ajassa tarkasteltuna 60 suurimman kauppakeskuksen kasvu oli viime vuonna erittäin hyvää. Vuodesta 2008 lähtien vain vuodet 2015 (5,7 prosenttia) ja 2022 (6,8 prosenttia) voivat osoittaa viime vuotta suurempaa kasvua.

– Vuosi 2023 osoitti hyvää arvonnousua, vaikka hinnat ovat parin viime vuoden aikana kääntyneet hieman vahvemmiksi, Kvarud sanoo.

Jos jättää huomiotta kehityksen ja muun seurauksena liikevaihtoa lisänneet keskukset, niin se on Oslo S Shopping, jota seuraa Byporten, joka kasvoi eniten. Molemmat nousivat 16,3 prosenttia ja 15,3 prosenttia.

- Tämä on toinen jälkijäristys koronan jälkeen, jossa Oslon keskustan kauppakeskukset kärsivät erityisen kovasti sulkemisista ja ihmisten työkyvyttömyydestä pandemian aikana, Kvarud sanoo.

Myös muissa Oslon keskustan keskuksissa kasvu on selvästi keskimääräistä korkeampaa vuonna 2023. Tästä mainittakoon Oslobukta (kasvua 9,9 prosenttia), Aker Brygge (kasvua 9,5 prosenttia) ja Oslo City (kasvua 7,1 prosenttia).


RAPORTOINTI ennätysvuodesta: Tone Havneraas, Lagunen Storsenterin keskuspäällikkö. KUVA: MORTEN WANVIK
Maan suurin nousi 5,7 prosenttia

Maan ylivoimaisesti suurin kauppakeskus, Lagunen Storsenter Bergenissä, vahvisti asemaansa huiman 5,7 prosentin kasvulla 4,3 miljardiin Norjan kruunuun.

– Liikevaihdolla mitattuna vuosi 2023 oli meille ennätysvuosi. Ilahduttavaa on, että myös kävijämäärät ovat kasvun mukana. Kävijämäärämme kasvoi viime vuonna 5 prosenttia 8,1 miljoonaan, kertoo Lagunen Storsenterin keskuspäällikkö Tone Havneraas.

Marras- ja joulukuu olivat erittäin vahvoja kuukausia
Tone Havneraas
Hän uskoo, että keskus hyötyy nyt suuresta laajennuksesta 2018 (50 uutta myymälää) ja 2019 (elokuvateatteri) sekä uuden E39:n avaamisesta, mikä on puolittanut ajoajan Osin kunnasta Lagunen.

- Toimialalle yleisesti heikolla Norjan kruunulla on todennäköisesti ollut myös positiivinen vaikutus. Ihmiset ovat yksinkertaisesti matkustaneet vähemmän ulkomaille ostoksille, Havneraas sanoo.

Vaate- ja kenkäkategoria kasvoi Lagusessa peräti 7,8 prosenttia, kun taas catering-liiketoiminta kasvoi 5,8 prosenttia.

- Ja miltä jouluostokset menivät?

- Marraskuu ja joulukuu olivat erittäin vahvoja kuukausia, ja ylitimme viime vuoden.

Toisella sijalla olevat keskukset, Strømmen Storsenter ja Sandvika Storsenter, kasvoivat 1,1 prosenttia ja 1,9 prosenttia. Jälkimmäisessä oli useita tiloja, jotka olivat suuren osan tyhjillään vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla.

Vain kuuden 60 kauppakeskuksen liikevaihto oli viime vuonna negatiivinen. Heikoin kehitys oli CC Strandtorget. Lillehammerin kauppakeskus kärsi kovasti, kun Mjøsa ylitti rajansa viime vuoden elokuussa ja joutui laskemaan jopa 16 prosenttia. Keskustassa on vielä muutamia kauppoja, jotka eivät ole avautuneet tulvan jälkeen.

God julehandel for Norges 60 største kjøpesentre | Finansavisen (bingj.com)

4
0
19.1.2024 - 14:44

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

Osinkko_Sijoittaja wrote:

Kysymys: Onko Citycon osinko-ansa? Millä % arvioitte, ettei tänä vuonna tule 0,50€  pääomanpalautusta.

Onhan se. Vaikeaa on pitää 50 sentin pääomanpalautusta siihen asti, että sykli alkaa polkemaan puolesta. Ensi vuodelle olisiko sixty-fifty vanha vs pienempi. Kissamiehen rahantarve merkittävin perustelu osingon pysyvyydelle. Imo voisi ottaa vaikka koko osingon pois, jotta mie voisin kopata osinkohaukkojen ulosteet halvalla.

 

5
0
23.1.2024 - 17:12

A-PP

+18
Liittynyt:
25.7.2022
Viestejä:
12

Kellään ideoita miksi Citycon jatkaa yhdettätätoista päivää laskutrendissä samalla lähentyen 10y alhaisimpia tasoja?

Taannoisesta hybridin vaihdosta myyntipainetta ?

Odotuksia korkojen laskusta on siirretty keväältä kesälle, muttei kait sen pitäisi olla ihan niin dramaattista, kun kohtuullinen yksimielisyys vallitsee, että korkohuippu on takana.

Lähinnä tässä peilaan tilannetta lokakuun kurssipohjiin, että onko sen jälkeen jokin muuttunut niin, että on syytä hinnoitella osaketta matalemmille tasoille.

Tänään saatiin tietää että Lippulaivan ravintolatarjonta kasvaa, joten kai niissä ostoskeskuksissa väkeäkin vielä käy. 

1
0
23.1.2024 - 17:35

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

A-PP wrote:

Kellään ideoita miksi Citycon jatkaa yhdettätätoista päivää laskutrendissä samalla lähentyen 10y alhaisimpia tasoja?

Taannoisesta hybridin vaihdosta myyntipainetta ?

Odotuksia korkojen laskusta on siirretty keväältä kesälle, muttei kait sen pitäisi olla ihan niin dramaattista, kun kohtuullinen yksimielisyys vallitsee, että korkohuippu on takana.

Lähinnä tässä peilaan tilannetta lokakuun kurssipohjiin, että onko sen jälkeen jokin muuttunut niin, että on syytä hinnoitella osaketta matalemmille tasoille.

Tänään saatiin tietää että Lippulaivan ravintolatarjonta kasvaa, joten kai niissä ostoskeskuksissa väkeäkin vielä käy. 

Hybridin vaihdosta myyntipainetta on pääteoriani. Miullakin olisi ollut vaihtoehto myydä hybridi hyvällä voitolla, mutta päätin pitää imo hyvin vähäriskisen lapun, vaikka toki osakkeeksi vaihtamisessakin voisi nyt jo olla ideaa.

Ruotsin SX35GI (kiinteistösijoitusyhtiöindeksi) on tullut kuukaudessa alas vajaat 10%, mutta on 3kk +30%, joten yleinen kiinteistösijoitusyhtiöapatia ei oikein selitä.

 

6
0
23.1.2024 - 20:36

ollikohan

+163
Liittynyt:
1.3.2020
Viestejä:
51

Hybridin vaihdon luomaa myyntipainetta itsekin veikkailen. Osakehan on uinut kovasti vastavirtaan verrattuna esim lainojensa jälkimarkkinahintoihin, sikälimikäli Börse Frankfurtin esittämään hintatasoon on uskominen (esim https://www.boerse-frankfurt.de/bond/xs1822791619-citycon-treasury-b-v-2-375-18-27)

Pitkien jvk-lainojen yieldit näyttävät tippuneen selvästi sitten viime syksyn, saatikka viime kevään. Kallista raha jvk-markkinoilla toki edelleen on, mutta muutos kuvastaa kuitenkin lainamarkkinan uskon yhtiön jaloillaan pysymiseen parantuneen, toisin kuin osakemarkkinan. Alkaa täälläkin tekemään vähän mieli lisäostoille tämän epäsuhdan takia.

Parastahan tässä lienee osakkeen kannalta olisi suoraselkäisesti ilmoittaa osingonmaksun lopettamisesta ja ensimmäisenä erääntyvän hybridin callaamatta jättämisestä. Häviäisi rahoitusriski hyvin nopeasti, mutta valitettavasti ei taida Kissamiehen tilanne tätä mitenkään mahdollistaa.

1
0
23.1.2024 - 20:53

A-PP

+18
Liittynyt:
25.7.2022
Viestejä:
12

Kiitos vastauksista. Vahvistaa omaa näkemystä sen osalta, ettei minulta ole jäänyt huomaamatta jotakin uutta esiin noussutta riskiä tai epävarmuustekijää. 

Siinä määrin mietitytti kuitenkin, että jätin tänään khattaamatta. Toki loppuhuutokaupan perusteella huomenna pääsee taas ostoksille alemmilta tasoilta.

0
0
26.1.2024 - 12:28

Aki Pyysing

OP
+13137
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6941

Cityconin tapauksessa ESG-askartelu on tosin kannattanut, sillä jossain vaiheessa kioski sai ulos tosi halpaa ESG-bondia. En ole ilennyt kysyä IR:ltä, mitä "kärkisija" tarkalleen ottaen tarkoittaa.

Huomasitteko, että 4,90:n tärkeä vastustustaso meni juuri puhki☝️. Täytyy laittaa disclaimer, että edellinen lause oli läppää, ja miulla on kania vaikka muille jakaa. Mutta mielellään kalliimmalla.

1
0
26.1.2024 - 14:47

Velho

+1677
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
611

Aki Pyysing wrote:

En ole ilennyt kysyä IR:ltä, mitä "kärkisija" tarkalleen ottaen tarkoittaa.

Tiedotteessa lukee "Citycon sijoittui ykkössijalle Helsingin päälistan suurten pörssiyritysten sarjassa."

0
0