Olet täällä

Ilkka

Sivu:

Sivut

Käyttäjän NEANDERTHAL kuva
Liittynyt: 12.5.2016, 22:09
Viestejä: 48
Aki Pyysing kirjoitti:

Kertokaa joku validi perustelu, miksi pitäisi olla Almaa, eikä Ilkkaa?

Nää ei ole valideja perusteluja mutta pohdintoja kuitenkin:

"STRATEGIAN PÄIVITYS

Kuluvan vuoden aikana Ilkka-Yhtymän strategiaa vuosille 2019–2021 on päivitetty. Konsernin perustehtävä eli missio on edelleen vahvistaa pohjalaista menestystä ja luoda elämään uusia sisältöjä.

Päivitetyn strategian mukaiset kehityksen painopistealueet ovat seuraavat: Tuotamme asiakasodotuksia vastaavia sisältöjä, tuotteita ja palveluita. Toimimme digitaalisesti ja johdamme tiedolla. Panostamme oikeaan osaamiseen ja prosessien tehokkuuteen. Investoimme tuottavaan kasvuun.

Toimintamme perusteena olevat arvot ovat edelleen: arvostamme, uudistumme, menestymme ja välitämme.

Päivitetyn strategian toimeenpano viimeistellään loppuvuoden aikana yhdessä koko henkilökunnan kanssa."

-  Pohjalainen menestys ei pienomistajan korvaan kuulosta niin tärkeältä. Tuottavaa kasvua mieluummin olisin Ilkan yhteydessä lukenut sanan kannattava kasvu. Strategiassa ei tunnu olevan keskiössä omistaja-arvon luonti vaan pyhä missio Pohjanmaalla. (Ilkkahan kyllä reagoi aiemmin tehokkaasti kannattavuusongelmiin eikä strategiapäivitys nyt välttämättä kerro että tässä mitään hätää olisi.)

http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/131624-sidonnaisuuksistaan-vai...

Tässä oli jotain häröä juttua yhdestä äänivaltaisimmasta omistajasta Ilkassa, eli (aattellinen yhdistys) Etelä-Pohjanmaan Lehtiseura. Onko palstalla ketään joka olisi pidempään käynyt yhtiökokouksissa? Kiinnostaisi kuulla millainen tunnelma tuolla noin yleisesti ottaen on. Omistajilla kun nyt kuitenkin on 3,2 euron pörssiarvostettua omaisuutta josta saisi pikkutempuilla 5+ euroa.

Käyttäjän Farseer kuva
Liittynyt: 20.7.2016, 19:14
Viestejä: 234

Hyvältä näyttää. Ilmeisesti uskoni siihen että pohjalaiset eivät loputtomiin tappioita katso palkitaan.

En kuitenkaan usko että missään vaiheessa Ilkan aliarvostus läheskään täysin poistuu ellei Ilkkaa ole osallisena jossain suuressa mediamarkkinoiden uudelleenjärjestelyssä. Sen osalta Ilkan tilanne näyttää koko ajan paremmalta kun omavaraisuus kasvaa ja nettovelkaantuminen ohenee. Eiköhän osakekurssi kuitenkin kehity positiviisesti kun osinko melko varmasti kasvaa ensi vuonna (vaikka Aki varmasti preferoisi omien osakkeiden ostoja) ja luvut paranevat.

Käyttäjän Kimpe kuva
Liittynyt: 30.12.2017, 18:02
Viestejä: 7

Minusta tuo missio viestii enemmänkin siitä, että tunnistetaan omat vahvuudet ja osaamiset. Mielummin noin, kuin että rönsyiltäisiin etupainotteisilla investoinneilla jonnekkin uuteen ja villiin, kun core busines on kuitenkin käännettävissä fiksuilla tempuilla ja sopivilla tukevilla liiketoiminnoilla ihan käännettävissä ja ylärivin lasku stabilitavissa. Ei se helpolla tule, mutta näen sen mahdolliseksi

Hyvä osari, ei hätää tämän kanssa

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 2843
NEANDERTHAL kirjoitti:
Onko palstalla ketään joka olisi pidempään käynyt yhtiökokouksissa? Kiinnostaisi kuulla millainen tunnelma tuolla noin yleisesti ottaen on. Omistajilla kun nyt kuitenkin on 3,2 euron pörssiarvostettua omaisuutta josta saisi pikkutempuilla 5+ euroa.

Kurkkasin, että yhtiökokous pidettiin viime vuonna torstaina kello 15, eli inhimilliseen aikaan. Katsotaan keväällä jos on vielä Ilkkaa (hyvin todennäköisesti on), jos menisi turistoimaan Pohjanmaalle. Seinäjoella olen käynyt kerran pelaamassa jenkkifudista ja monesti ajanut junalla ohi Vaasaan. Keskiviikkoiltana baarikierros ja torstaina kokous ja junalla kotiin. Kotimaan matkailu avartaa.

Käyttäjän Farseer kuva
Liittynyt: 20.7.2016, 19:14
Viestejä: 234

Pum pum! Ilkka pisti lihoiksi ison osan Alma-omistustaan ihan kohtuulliseen hintaan, 100 miljoonan euron kauppa nopeasti laskemalla.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ilkka-yhtyma-pienentaa-omistustaan-al...

"Ilkka-Yhtymän hallitus on päättänyt myydä 13 500 000 kpl eli 16,4 prosentin osuuden Alma Median osakkeista Otavalle. Tätä ennen Otava on jo omistanut yhtiöstä lokakuun lopun tilanteessa 12,65 prosenttia, joten omistus nousee kaupan myötä yli 29 prosenttiin.

Kauppahinta on 7,44 euroa osakkeelta. Ilkka-Yhtymä-konserni kirjaa kaupasta arviolta noin 44 miljoonan euron myyntivoiton vuoden 2018 viimeiselle vuosineljännekselle. Kirjaus sisältää transaktiokulut."

Iso osa aliarvostuksesta taitaa purkautua nyt, osake tällä hetkellä noin 16 prosentin nousussa. Mielipiteitä mihin osakkeen kurssi asettuu? Ja toinen kysymys: mitä myyntivaroilla aiotaan tehdä? Iso lisäosinko vai yrityskaupoille vai jotain muuta? Tuolla julistetaan kasvustrategiaa ja velkojen lyhentämistä, mutta minne kasvu suuntautuisi?

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 2843

Ilkka myi 2/3 Almoistaan Otavalle @7,44.

Tämä poisti suurimman riskin osakkeesta. Ilkka voisi maksaa kaikki velkansa ja vielä jäisi 2,25 euroa per osake käteistä rahaa. Lisäksi jäi vielä 9 miljoonaa Almaa eli 10,9% osakkeista.

Kurssi +16% @3,71 arvostaa Ilkan muut liiketoiminnot -20M. Tätä pitäisi oikeastaan ostaa lisää.

Käyttäjän Farseer kuva
Liittynyt: 20.7.2016, 19:14
Viestejä: 234

Voisi ostaa jos olisi varaa. Pelkästään myyntiosuudellehan tuossa tuli 16,2 miljoonan euron preemio verrattuna Alman eiliseen päätöskurssiin, mikä tekee noin 63 senttiä per osakkeelta eli vähemmän kuin mitä kurssi on toistaiseksi noussut. Aika selkeällä nousu-uralla kurssi on kyllä ollut koko aamun mitä olen seurannut, mutta siltä perusteelta nousuvaraa on reippaasti.

Vaihtoa toistaiseksi noin 300k€. Paljon enemmän kuin toki yleensä, mutta todella epälikvidi lappu että menee kyl hieman arvaukseksi minne arvostus asettuu.

Käyttäjän Trolli kuva
Liittynyt: 21.10.2018, 11:59
Viestejä: 18

Mutta mitäs Ilkka aikoo näillä rahoilla tehdä. Etteivät nyt vaan keksi väkisin jotain uutta sijoituskohdetta. Muussa tapauksessahan tätä pitäis ostaa nyt kaksin käsin.

Käyttäjän Lehtopöllö kuva
Liittynyt: 17.9.2014, 10:16
Viestejä: 238

Hieno uutinen Ilkalle. Hyvän hinnan ovat saaneet! Josta tulee kääntäen kysymys, miksi ihmeessä Otava maksaa Almasta 7,44 jos Alma avasi tänään 6,24. Noin isoa pottia ei varmaan saa markkinahintaan hankittua, mutta vajaan 20 % preemio eikä kyseessä kuitenkaan ole julkinen ostotarjous vaan suora osakekauppa?! Viimeisen 5 vuoden aikana Alman kurssi on vain pikaisesti käynyt korkeammassa hinnassa, kuin mitä Otava vapaaehtoisesti maksoi. 

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 2843
Lehtopöllö kirjoitti:

Hieno uutinen Ilkalle. Hyvän hinnan ovat saaneet! Josta tulee kääntäen kysymys, miksi ihmeessä Otava maksaa Almasta 7,44 jos Alma avasi tänään 6,24. Noin isoa pottia ei varmaan saa markkinahintaan hankittua, mutta vajaan 20 % preemio eikä kyseessä kuitenkaan ole julkinen ostotarjous vaan suora osakekauppa?! Viimeisen 5 vuoden aikana Alman kurssi on vain pikaisesti käynyt korkeammassa hinnassa, kuin mitä Otava vapaaehtoisesti maksoi. 

Vastasin Alma-ketjuun:

https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/osakkeet/alma-media?page...

Käyttäjän Lyyrikko kuva
Liittynyt: 23.8.2018, 13:57
Viestejä: 34

Media-alan konsolidaatio on ollut aihe, josta on viime aikoina riittänyt puhetta. Tässä Ilkalla voi hyvinkin olla iso rooli reilun 10% Alma-stäkillä. Uskon siis, että lopuille almoille voi löytyä ostaja yli tämän päivän hinnan. 

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 2843

Hetken pohdittuani olenko voitonkotiuttaja vai arvospekulantti ostinkin sitten @3,67-3,68 lisää Ilkkaa.

Käyttäjän Lantti kuva
Liittynyt: 22.6.2018, 07:55
Viestejä: 32

Ostohommiksi meni täälläkin, mutta hintaan 3,75e. Räikeällä diskontolla hinnoiteltua omaisuutta myytiin selvällä preemiolla. Mun silmissä Ilkka on tällä hetkellä parempi sijoitus kuin vielä kertaakaan tämän vuoden aikana. Toki on olemassa riski rahojen typerästä käyttämisestä, mutta haluaisin uskoa ettei sitä tapahdu.

Käyttäjän Acumen kuva
Liittynyt: 7.4.2016, 15:10
Viestejä: 416

Maanantaina tullee Nordealtakin jonkinlainen päivitys Ilkka/Alma-caseen (Commissioned research). Viikonloppuluettavaksi halukkaille nuo aiemmat raportit löytyy maksutta tästä linkistä. (6.11.2018 päivätty uusin päivitys) 

 

https://research.nordea.com/Company/Display/1534

SOTP-laskelmat tehty Alman hinnalla 6.34 € ja nythän tuo tämän päivän kauppa printattiin 1.10 € korkeampaan hintaan.


 

Käyttäjän Xtrainvestor kuva
Liittynyt: 4.8.2014, 18:40
Viestejä: 13

Täyttä spekulaatiota mutta Ilkalle voisi sopia ostokohteeksi Panostajalla myynnissä oleva Grano. Siitä saisi kertaheitolla uuden liiketoiminnan tukijalan, vauhtia digitransformaatioon ja kassavirtakoneen. Jotain synergioitakin voisi saada. Valuaatiokin olisi sopivaa suuruusluokkaa.

Käyttäjän Lantti kuva
Liittynyt: 22.6.2018, 07:55
Viestejä: 32

Rahojen käyttötarkoitus kyllä kiinnostaa. Toivottavasti ei nyt ainakaan lähdetä investoimaan painettuun mediaan, se olisi varmaan se pahin vaihtoehto heti rahojen pois lahjoittamisen jälkeen. Jostain kasvustrategiasta Alma-myynti -tiedotteessa kuitenkin puhuttiin, joten vähän pelko perseessä saataneen istua. 

Jos tarkoituksena on jakaa keväällä joku jättiosinko, niin luonnollisesti parempi ja verotehokkaampi tapa olisi ostaa omia osakkeita, jos ja kun alennushinnoittelu ei kurssista tässä välissä poistu. Tämä taas on käytännössä mahdotonta ainakin suoraan markkinoilta, kun likviditeetti on mitä on. Ehkä joku top-3 omistajista (mediataloista) olisi valmis luopumaan laiskoina makaavista Ilkoistaan? Tai sitten sielläkin ollaan ihan fiksuja ja pidetään kiinni kaksin käsin.

Jos veikata pitäisi, niin neljä euroa käydään ensi viikolla puhkaisemassa. Sittenhän se voi vaikka roikahtaakin taas.

Käyttäjän Sijoitustieto kuva
Liittynyt: 9.6.2014, 17:41
Viestejä: 782

Aki Pyysing 18.11.2018: Ilkan pitäisi ymmärtää ostaa omia osakkeitaan

"Ilkka sai sata miljoonaa euroa kassaan, kun se myi 60% Alma Median osakkeistaan perjantaina Otavalle avauskurssin reilulla eurolla ylittäneeseen hintaan @7,44. Sille jäi vielä päätöskurssilla @6,80 kuudenkymmenen miljoonan euron hivakka Almaa jäljelle. Ilkan oma liiketoiminta, joka teki 539 tuhatta liikevoittoa kolmannella vuosineljänneksellä, voitaisiin arvostaa maltillisesti vaikka kuuteen miljoonaan. Kun vähennetään varoista nettovelat, jää Ilkkaan rahaa, Almaa ja liiketoimintaa reilusti yli viiden euron edestä."

Käyttäjän Lyyrikko kuva
Liittynyt: 23.8.2018, 13:57
Viestejä: 34
Lantti kirjoitti:

Jos tarkoituksena on jakaa keväällä joku jättiosinko, niin luonnollisesti parempi ja verotehokkaampi tapa olisi ostaa omia osakkeita, jos ja kun alennushinnoittelu ei kurssista tässä välissä poistu. Tämä taas on käytännössä mahdotonta ainakin suoraan markkinoilta, kun likviditeetti on mitä on. Ehkä joku top-3 omistajista (mediataloista) olisi valmis luopumaan laiskoina makaavista Ilkoistaan? Tai sitten sielläkin ollaan ihan fiksuja ja pidetään kiinni kaksin käsin.

 

Onko Akilla ideoita omien osakkeiden ostamisen käytännön toteuttamiseen? Likviditeetti estänee suuremmat peliliikkeet. 

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 2843
Lyyrikko kirjoitti:

Onko Akilla ideoita omien osakkeiden ostamisen käytännön toteuttamiseen? Likviditeetti estänee suuremmat peliliikkeet. 

On. Ostetaan 25 prosenttia päivävaihdosta (Ostopäivää edeltävän 20 kaupankäyntipäivän keskimääräinen volyymi), kunnes kurssi saavuttaa osakekohtaisen varallisuuden tai kymmenen prosenttia osakkeista. Jos 10 pinnaa  tulee täyteen, mitätöidään osakkeet ja aletaan alusta.

Kun osakkeen hinta nousee, sen likviditeetti paranee käytännön aina, joten entistä isompien määrien ostaminen tulle mahdolliseksi. Lisäksi jos yhtiö tiedottaisi aikeesta ostaa osaketta, likviditeetti ja pörssikurssi vahvistuisivat saman tien.

Muita peliliikkeitä ei yhtiö voi eikä tarvitsekaan tehdä.

https://business.nasdaq.com/Docs/Nasdaq-Helsinki-Acquisition-and-transfe...

Käyttäjän Accounting 101 kuva
Liittynyt: 28.7.2018, 11:36
Viestejä: 107

Omistajan kannalta paras skenaario on tuo, mutta tuskin kuuluu uuteen kasvu strategiaan?

 

Käyttäjän Xtrainvestor kuva
Liittynyt: 4.8.2014, 18:40
Viestejä: 13

Noin juuri. Likviditeetti paranee kyllä kun osakkeen hinta nousee kohti "oikeaa arvoa". Ja sinällään, mitä vähemmän Ilkan tarvitsee investoida omien osakkeiden ostamiseen markkina-arvoalen poistamiseksi, sitä parempi suoritus.

Käyttäjän Lyyrikko kuva
Liittynyt: 23.8.2018, 13:57
Viestejä: 34

Nordean pojilta tullut päivitys:

https://research.nordea.com/api/reportfileapi?id=495603

Antavat osakkeen ''fair valueksi''  hintavälin 4,20€-5,00€. Samalla laskevat osien summaksi 5,20€-5,80€ (Alman hinnalla 6,80€ ja oma liiketoiminta arvostettu EVB/EBIT 2x-10x). Alalaidan vitonen lienee tällä hetkellä toivotaan toivotaan -osastoa, mutta en näe mitään syytä luopua Ilkoista ainakaan hirveästi sen alle. Tämän päivän closeen @3,72 femma tarjoaisi 34,4 prosenttia hyvää. 

Käyttäjän Farseer kuva
Liittynyt: 20.7.2016, 19:14
Viestejä: 234

Nordean analyysi vaikuttaa ihan pätevältä, 4-5 euron välillä itse tältä pohjalta askel kerrallaan keventäisin omaa salkun kokoon suhteessa isoa omistustani. 

Toivottavasti ilmoitetulta strategiapohjalta Ilkka löytää tuottavia investointikohteita, hakee valtuutuksen yhtiökokouksessa omien osakkeiden ostoon ja kasvattaa osinkoaan maltillisesti (sentin tai kaksi). 

Toisena vaihtoehtona pikavoitto eli iso lisäosinko ja yhtiön pieneneminen reippaasti olisi mielestäni ihan ok (helppo) vaihtoehto myös. 2-2,50 euron lisäosinko jättäisi yhtiön solidiksi pikkupuljuksi. Verot menisi mutta osinkoveroa kuitenkin verotetaan edelleen hieman kevyemmin kuin luovutusvoittoja (tai tappioilla saa enemmän myyntitappioita). Saisi rahat kuitenkin kiertämään.

Miten uskotte pitkällä tähtäimellä että säilyttääkö Ilkka loput Alma-omistukset pitkään vai myyko jos saa hyvän tarjouksen? Luokkaa nyt osakkeista saatu kappalehinta.

Käyttäjän Aki Pyysing kuva
Liittynyt: 16.12.2013, 13:48
Viestejä: 2843
Farseer kirjoitti:

Miten uskotte pitkällä tähtäimellä että säilyttääkö Ilkka loput Alma-omistukset pitkään vai myyko jos saa hyvän tarjouksen? Luokkaa nyt osakkeista saatu kappalehinta.

Luulen, että pitää. Näköala- ja päätöksentekopaikkakin kilpailevaan mediataloon on aika arvokas.

Ilkan omienostovaateet ovat leviämässä suuremmallekin yleisölle:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ilkka-yhtyman-sadan-miljoonan-euron-k...

"Jos yhtiö ostaa markkinoilta omia osakkeitaan ja sitten mitätöi ne, toimenpide vähentää osakkeiden lukumäärää. Silloin yrityksen arvo jakautuu aiempaa pienemmälle osakemäärälle. Samalla osakekohtaiset tunnusluvut paranevat."

Tämä tosin piti oletuksen, että olisi väkeä, joka lukee Kauppalehteä, mutta ei Sijoitustietoa. Ei niitä kovin montaa enää voi ollacool.

Käyttäjän Accounting 101 kuva
Liittynyt: 28.7.2018, 11:36
Viestejä: 107

Onko kukaan miettinyt mihin Ilkka oikeasti käyttää nuo osakemyynnistä saadut rahat? Iso osaa menee (toivottavasti) velkojen lyhentämiseen, mutta omien ostoista tai muista palstan märistä unista ei yhtiö ole sanonut halaistua sanakaan. Onko relevanttia ajatella, että rahat menisivät jonkun lakeudun ukaasin kehittämiseen, jos johto ei halua, että Ilkka jää näpertely yhtiöksi? Aki on hyvin sarkastisesti kommentoinut, että yhtiö ei investoisi rahoja johonkin höhään, mutta itse yhtiön tiedottaminen on ollut tähän suuntaan, joten sitä ei mielestäni voi sulkea pois. Faktoja, kun tarkastellaan niin mitä tämä uusi kasvustrategia, mistä yhtiö on tiedottanut voisi tarkoittaa?

Käyttäjän Lyyrikko kuva
Liittynyt: 23.8.2018, 13:57
Viestejä: 34

Suurimpana ongelmana lienee se, ettei fiksujen omistajien (heh, lähinnä palstan spekulantit) ja yhtiön toimivan johdon intressit ole yhteneviä. Kassan jakaminen omistajille omien ostojen tai osinkojen muodossa pienentäisi yhtiötä ja siitä tulisi nimenomaan näpertely-yhtiö. Johdon intresseissä lienee investointi, oli se sitten mikä tahansa, jotta duunipaikat voidaan varmistaa. 

Tässä kun kaikkea mahdollisuuksia miettii, niin ajatuksissa on myös käynyt koko firman osto. Miksei jokin suurempi taho osta koko puljua pois pörssistä? Tarjous vaikka 4,50€ osakkeelta ja substanssialennuksen purku ostajan hyväksi. Olisiko mitenkään edes teoreettisesti mahdollista? 

Käyttäjän NEANDERTHAL kuva
Liittynyt: 12.5.2016, 22:09
Viestejä: 48

Myin Ilkat Alman myyntipäivänä 3.7eurolla, ajatuksena ettei Ilkalle riitä ostajia pitkään positiivisen uutisen jälkeen (näin on käynyt viimeisen kolmen vuoden aikana ~aina), ja että kurssi lipuu tämän jälkeen taas pikkuhiljaa kohti kestämättömiä tasoja. Kurssi on kuitenkin kestänyt varsin hyvin pörssirytinää.

Omien laskelmieni mukaan Ilkan omien toimintojen arvostus on tällä hetkellä hiukan korkeampi, kuin ennen Almojen myymistä.

Vaikka Almoista saatu myyntihinta oli hyvä, on syytä miettiä kummassa kohdassa osaketta on mukavampi holdata. Tilanteessa jossa toista pörssiyhtiötä sai yli 20% alennuksella ja mahdollisesti kyseenalaisten motiivien johdon kädet jossain määrin sidotut (osinkopolitiikka kirjattu). Tämähän tilanne on lähes ideaali holdata pitkään osaketta, tasainen osinko + mahdollisuus järjestelyihin. (jälkeenpäin voi muuten taas katua, että olipas tämä muuten naurettavan hyvä keissi, ja olisi pitänyt tankata kaksin käsin)

Vai tilanteessa jossa 3,9eur/osake arvosta käteistä on vailla johdon loppusijoitusta. Nordean analyysissa oletettiin lisäosingon olevan 0,16eur + "up to 0,40eur". Mielestäni tämän kokoinen lisäosinko olisi kauhuskenaario ja on vaikea uskoa että sijoittajat tahtovat odotella (nykykurssilla) minne johto päättää loput tuikata. Tällä hetkellähän mikään ei viittaa siihen että valtaosa tuosta summasta olisi tulossa jakoon osinkona. Jos tulee, saa osake toki kovat nousut osinkomälläämisestä mediassa.

Joka tapauksessa tässä on vielä pitkä aika odotella päätöksiä tuon rahan sijoittamisesta, ja osinkohehkutuksiin on vielä jokunen kuukausi.
 

Käyttäjän Lyyrikko kuva
Liittynyt: 23.8.2018, 13:57
Viestejä: 34

Ilkkaa lipsahti lisää salkkuun @3.54. Itse kurssikehityksen suunnasta en ole varsin iloinen, mutta minkäs sille mahtaa, jos näin halvalla saa. 

Käyttäjän Farseer kuva
Liittynyt: 20.7.2016, 19:14
Viestejä: 234
Lyyrikko kirjoitti:

Ilkkaa lipsahti lisää salkkuun @3.54. Itse kurssikehityksen suunnasta en ole varsin iloinen, mutta minkäs sille mahtaa, jos näin halvalla saa. 

 

Vaikuttaa siltä että aina kun Ilkka on markkinapimennossa niin kiinnostus yhtiöön on niin olematonta että hinta putoaa väistämättä pohjille.

Arvelen että seuraava "järkyttävän hyvä" ja "yllättävä" tilinpäätös nostaa kurssia taas hetkellisesti, mutta sitä ennen ilman uutisia kurssi pysyttelee 3,50 tuntumassa ellei painu jopa alle. Saatan ostaa itsekin lisää toiseen salkkuun tai jos laskee niin pääsalkkuun.

Käyttäjän Lyyrikko kuva
Liittynyt: 23.8.2018, 13:57
Viestejä: 34

Mielenkiintoista on myös se, että joku taho on tänään ostanut Ilkka ykköstä korkeimmillaan @4,28. Toki pienellä vaihdolla, mutta silti noin 20 prosenttia yli kakkossarjan. Kuka haluaa kahmia äänivaltaa?

Sivut

Mainos: Fellow Finance
Tiedätkö jo mitä tehdä tulevilla osingoilla? Hanki hajautusta osakesalkkuun!
Lue miten