Olet täällä

Venäjän tilanne

782
504123
Sivu:

Sivut

7.1.2023, 02:18
+4831
Liittynyt:
28.6.2014, 19:37
Viestejä:
2487

stocksman kirjoitti:

PikkuPro kirjoitti:

Mä en hahmota Kiinan motivaatiopohjaa kääntyä isosti venäjän kelkkaan. Miksi? Siellä on kumminkin aina arvostettu taloudellista kasvua ja loputtomia omia raaka-aine varoja ei ole. Mikä olisi se houkutus selkeästi hypätä kalkkaan, jossa Venäjä, Iran ja Pohjois-Korea. Miksi?

..mutta selkeään venäjän leiriin liittymiseen ei musta vielä ole motivaatiopohjaa.

Ei nyt ehkä ihan niin selkeästi että antais kaiken tukensa Venäjälle, mutta vedoten tyyliin koska Usa ja Taiwankin hankkii toisiltaan. Kiinahan diktatuurina  on samassa  kelkassa noiden maiden kanssa jo nytkin. Ennemminkin länsi on enenevässä määrin alkanut karttaa Kiinaa, jos Kiina kokee että länsi alkaa "määräillä" liikaa voivat kokea olevansa umpikujassa ja näpäyttävät myymällä sotakamaa Venäjälle.  Näkisin että Kiina on ainoa maa jonka avulla Venäjä voi "voittaa"(Venäjähän hakee Kiinasta jatkuvasti kumppanuutta), sikäli että paine Ukrainan kestokyvylle käy liian kovaksi pidemmän päälle  ja joutuvat luopumaan jostain koska muuten loppua ei näy.  Tämä skenaariohan ei ole nyt käsillä, mutta jos sotaa ei saada loppumaan riittävän nopeasti voi tulla hiljalleen todennäköisemmäksi ,etenkin jos Kiina näyttää ajautuvan kauemmaksi lännestä esim. yrityspaon ym.  ongelmiensa myötä.

Niin edelleen tämä isojen aseiden lähettämisen hitaus Ukrainalle voi johtaa paljon huonompaan lopputulokseen kuin tällä hetkellä näyttää.

Kiitos tarkentavasta vastauksesta.

Olen kyllä samaa mieltä, että lisäavun kanssa ei pitäisi viivytellä vaan pitäisi olla proaktiivinen. Nyt on menty silleen, että hissun kissun lisäillään, varotaan eskalaatiota ja toivotaan jotain hyvää käännettä venäjältä.

En usko, että hyvää käännettä on tulossa, pikemminkin päinvastoin jos annetaan siimaa. Eskalaatio taas on ihan venäjän johdon päissä, aika randomia mitä sieltä tulee teki Länsi mitä vaan. Nythän lähdettiin täysimittaiseen sotaan koska juutalais-natsi(t). Sen jälkeen sitten nyt "käydään puolustussotaa äitivenäjän suojaksi johon Nato hyökkää"...ei tässä hirveesti eskalointia tarvita, eskaloivat keskenään jos niin flippaavat ja toisaalta yllättävissä paikoissa ei. Kuten vaisu reaktio Kerthin sillan tuhoamiseen joka kuitenkin Putinin lempilapsi. Suurempi riski on pehmoilla ja antaa Putinille siimaa vaikka nyt sitten Kiinan suuntaan kuin päättäväisesti poistaa venäjä Ukrainasta ja seuraa sitten mitä seuraa koska niin tämä asia kuitenkin nyt on...esimerkiksi jos venäjä jotenkin nyt voittaisi ja tulisi mahtimaaksi niin kuka ajattelee, että ei "kosta" lännelle? Kuka ajattelee, että ei hybridivaikuta Suomeen(kin) kun resursseja vapautuu. Nythän kaikki energiat on kiinni Ukrainan katastrofissa ja on syytä lännen pitää huoli, että nykyjohdon ollessa vallassa energioita ei muualle riitäkään. Enkä tarkoita, että eskaloidaan muuta, kuin että poistetaan sotarikollinen hyökkääjätaho suvereenin maan alueelta päättäväisesti.

Tämä kevyiden tankkien lähettäminen oli musta jonkin verran gamechanger. Päänavaus ja oleellista malli, jossa useampi maa yhdessä päättää lähettää kamaa, jota kukaan ei yksin uskaltaisi. Samalla mallilla sitten jatkossa Leopoldeja, Suomestakin. Ne Saksalaiset tankit (Marder) ovat vanhentumassa joten luulisi, että lopulta lähettävät ne kaikki. Bradleyn kanssa pikkasen sama eli on ihan määrällisestikin oleellista tämä ja periaatteellisesti ehkä vielä enemmän.

5
+1
0
-1
5
0
8.1.2023, 14:53
+105
Liittynyt:
11.4.2020, 13:55
Viestejä:
316

Below is a list of key actions and statements summarizing China’s official position on Russia’s unprovoked invasion of Ukraine, which began on February 24, 2022. Items highlighted include China’s official government statements, press conferences, messages to the international community, media publications, and where available, leaked internal Chinese Communist Party (CCP) guidance for media and propaganda outlets.

https://www.uscc.gov/research/chinas-position-russias-invasion-ukraine

November 29, 2022

  • [Action] Newsweek reports that Russian An-124 transport aircraft visited China nine times within seven days in November. The article repeats claims in an article by the Ukrainian military news outlet Defense Express that for some flights the aircraft turned off their transponders, and that internet users speculated the cargo included military aid. On November 24, China’s state-owned news agency Xinhua reported that three Russian An-124 planes landed at Zhengzhou Airport on November 23 and that airport staff “loaded several hundred tons of cross-border e-commerce and clothing goods into the cargo hold… These items will fly directly from Zhengzhou Airport to Moscow with the cargo plane, and will soon be sent to the homes of local people.”"
1
+1
0
-1
1
0
11.1.2023, 16:14
+2033
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1611

EU:n pidättäytyminen ostaa öljyä Venäjältä ja sen asettama hintakatto öljylle maksaa Venäjälle nyt 160 miljoonaa euroa päivässä.

Venäjän öljytuotot laskivat joulukuussa 17% alimpaan tasoon sitten maan tunkeutumisen Ukrainaan. Öljyn toimitusten lasku ja hintakatto ovat vähentäneet maan vientituottoja 180 miljoonaa päivässä, mutta Venäjä pystyi lisäämään jalostettujen tuotteiden myyntiä Eurooppaan ja muualle maailmaan noin 20 miljoonan euron päivätuoton edestä ja siten kirimään tappiota pienemmäksi. Suhteellisesti Venäjän raakaöljyn vienti laski 12% ja myyntihinnat 23% johtaen 32%:n laskuun Venäjän öljytuotoissa joulukuussa. Saksan öljyputken sulkeminen vähensi vielä 5% öljytuontia joulukuun lopussa.

Venäjä ansaitsee edelleenkin noin 640 miljoonaa päivässä fossiilisten polttoaineiden viennillä, mutta se on merkittävästi alhaisempi kuin kevään eli maalis...toukokuun 1000 miljoonaa päivässä. Muut maat ovat korvanneet Eurooppaa ostajina - Japanista tuli venäläisen LNG:n suurin ostaja ja Kiina, Etelä-Korea, Turkki, Intia ja Japani ovat nyt suurimmat venäläisen hiilen ostajat.

Ei voi sanoa, etteikö sanktioilla olisi ollut vaikutusta ja uusia pakotteita on suunnitteilla.

Linkki CREA: https://energyandcleanair.org/wp/wp-content/uploads/2023/01/CREA_EU-oil-...

Voi käydä niin, että lopulta raha ratkaisee. Aikaa kuluu, mutta ei se mitään, sillä venäläisillä ei ole tämän sukupolven aikana mitään asiaa länteen.

“Only force and money speak to the Kremlin.”

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/2023/01/11/ukraine-war-russias-fossil-fuel-earnings...

5
+1
0
-1
5
0
19.1.2023, 07:03
+4831
Liittynyt:
28.6.2014, 19:37
Viestejä:
2487

Saatanan tunarit.

No, vähän reippaasti sanottu mutta jänniähän nämä kehityskulut. Tässä tapauksessa siis se, että eskalaation pelkääminen lännen puolelta ajaa eskalaatioon, siltä näyttää.

Lännen (USAn) linjahan tuntuu olleen 1. ou shit, Venäjä varustautuu sotaan Ukrainaa vastaan, tuetaan sitä kun Venäjä on meistä (ja mustakin) pahis 2. Fuk, ne hyökkäs, no, annetaan jotain torjuntajuttuja, paheksutaan ja kattellaan (helmi-maaliskuu 2022) 3. Mitä, Ukraina ei kaatunutkaan. Okei, no, sit tuetaan silleen ettei kaatuiskaan, et Venäjä heikkenee mut ei vaan tehtäis mitään sellaista eskalaatiota, et meille itselle tulee liikaa nihkeyksiä.

Mutta kun Putinin hallinto ei ole Länsimaa. Se on hallinto, joka keksii eskalaation ihan omasta päästään jos voimaa on se tehdä ja keksii myös de-eskalaation ihan omasta päästään jos sille päälle sattuu. Ei minusta Venäjää vastaan voi sotia puolivillaisesti, balansoimalla apua ja ei-eskalaatiota. Käy juuri kuten on käynyt: on autettu, että Venäjä ei voita mutta ei niin paljon, että Venäjä olisi tyrmätty. Nyt rakentuu Venäjä 2.0 sotilaallisesti ja se kyllä mua stressaa, historia on osoittanut Venäjän kyvyt tässä suhteessa. Toisessa maailmansodassahan Venäjä laitettiin aivan nippuun 22.6.1941-sanotaanko lokakuun alku 1941. Ongelma vaan maan koko ja että se ei suostunut kuolemaan. Venäjällä on yksi valtti ja se on kyky kestää kärsimystä romahtamatta (vastakohtana vaikka Ranska). Ei Venäjä toki ihmearmeijaa rakenna mutta vaarana kyllä se, että nyt on siellä opittu, että 1) ensin vähän koulutetaan ja 2) sitten vasta tapetaan surutta. Tuo vaihe 1 jäi syksyllä vielä aika vajavaiseksi.

Venäjä imo lisää panoksia niin kauan kun Länsi antaa sen lisätä panoksia. Ei Venäjä luovuta, ukkoja riittää ja hardwarea voidaan väsätä. Jälkiviisaudella reippaampi apu olisi voinut jo tuottaa Venäjän poiston ainakin muualta kuin Krimiltä. Nyt Venäjän pian ilmoittama kunnon uusi mobilisaatio ehditään koulutella siihen mennessä, kun Ukraina saa Leopaldeja käyttöön. Nyt pitäisi mennä askeleen yli Venäjän, ei seurailla sitä koska sillä tavalla sota pitkittyy ja tulee enemmän tuhoa.

4
+1
2
-1
4
2
19.1.2023, 08:15
+352
Liittynyt:
28.12.2021, 17:42
Viestejä:
369

Venäjä olisi kyllä aivan varmasti "kuollut" myös 1941 ilman Yhdysvaltain valtavaa materiaaliapua. Tällä kertaa lännen materiaaliapua saa Ukraina. Kun lännen talous on 20-kertainen Venäjään verrattuna, on aivan varmaa että Venäjä tulee sodan häviämään. Kysymys on siitä, mitä Venäjän valtaapitävä eliitti vääjäämättömän romahduksen edetessä saa hätäpäissänsä päähänsä. 

8
+1
0
-1
8
0
19.1.2023, 08:18
Käyttäjän ttr kuva
+115
Liittynyt:
7.3.2019, 13:35
Viestejä:
142

GHearst kirjoitti:

Venäjä olisi kyllä aivan varmasti "kuollut" myös 1941 ilman Yhdysvaltain valtavaa materiaaliapua. Tällä kertaa lännen materiaaliapua saa Ukraina. Kun lännen talous on 20-kertainen Venäjään verrattuna, on aivan varmaa että Venäjä tulee sodan häviämään. Kysymys on siitä, mitä Venäjän valtaapitävä eliitti vääjäämättömän romahduksen edetessä saa hätäpäissänsä päähänsä. 

Tämä. Ihmetyttää, miten kaikki toitottavat aina Venäjän kykyä kärsiä tappioita (mikä on toki totta) ja viittaavaat toiseen maailmansotaan, mutta jotenkin se vaan unohtuu kuinka paljon USA heitä aseisti ja avusti.

3
+1
0
-1
3
0
19.1.2023, 08:31
+866
Liittynyt:
31.3.2019, 16:16
Viestejä:
508

Poimittu vain yksi kohta viestistä, mutta ei mielestäni mitään kontekstista irroittamista.

PikkuPro kirjoitti:

Nyt rakentuu Venäjä 2.0 sotilaallisesti ja se kyllä mua stressaa, historia on osoittanut Venäjän kyvyt tässä suhteessa. Toisessa maailmansodassahan Venäjä laitettiin aivan nippuun 22.6.1941-sanotaanko lokakuun alku 1941. Ongelma vaan maan koko ja että se ei suostunut kuolemaan. Venäjällä on yksi valtti ja se on kyky kestää kärsimystä romahtamatta (vastakohtana vaikka Ranska). Ei Venäjä toki ihmearmeijaa rakenna mutta vaarana kyllä se, että nyt on siellä opittu, että 1) ensin vähän koulutetaan ja 2) sitten vasta tapetaan surutta. Tuo vaihe 1 jäi syksyllä vielä aika vajavaiseksi.

Tästä olen eri mieltä ja toivon, etten vain ole liian optimistinen. Eikös Venäjän pitänyt olla jo Venäjä 2.0 sotilaallisesti ja nyt tämä sota osoitti, että ihan samalla 1.0-versiolla mennään tai ehkä on saatu joku 1.03-versio aikaseksi. Eli kaikki propaganda, puheet ja näytelmät modernista armeijasta oli pelkkää lavastusta ja tosiasiassa vedetään vanhalla neukkuraudalla, vanhalla doktriinilla ja huonosti koulutetulla armeijalla, joka ei osaa toimia yhteen ja jonka toiminta ei ole koordinoitua tai kurinalaista, ja jonka varustus on huonoa. Mitä tulee 2. maailmansodan ihmeeseen, niin sehän oli käytännössä jenkkien aikaansaannosta, kuten yllä jo mainittiinkin. Eli jenkkitalous laittoi neukuille niin paljon kalustoa, että saivat homman rokkaamaan.

Toki mikään tästä ei tarkoita, etteikö tällä kertaa onnistuisi ja vuosikymmenen lopulla nähtäisi Venäjä 2.0, mutta pystyn keksimään syitä epäillä tätä. Jos mietitään, että mitkä on olleet syitä, miksi tuo ei ole tapahtunut tähän asti, niin mielestäni syitä ovat: korruptio, huono valtionjohto, systeemi jossa meriittejä enemmän painaa suhteet, heikko talous ja riippuvuus länsiteknologiasta. Mitäs näiden mittareiden suhteen on tapahtunut tai tapahtumassa nyt? Koulutettua ja osaavaa väestöä on ajettu ulkomaille poikkeuksellisen paljon, hankintaketjut länsiteknologiaan on pilattu (toki bulvaanien kautta saa aina jotain, mutta ei tämä nyt asioita helpota), talous on vedetty pöntöstä alas, korruptio ymv. lienee vain pahempaa, kuin tähän asti.

Toki Venäjä voi pyöriä jossain sotaa valmistelevassa komentotaloudessa, en sitä valitettavasti epäile. Mutta mitä se saa aikaan? Varmaan kaalisoppaa suurimmalle osalle väestöstä ja ehkä pystyvät tuottamaan jotain 70-luvun teknologian neukkurautaa ja ehkä mitättömiä määriä modernia ja toimivaa kalustoa, ja sitten tästä vähennetään vielä korruptio. Meinaan, että vaikka saisivat komentotalouden pyörimään, niin varmaan voivat rakentaa tehdashalleja, mutta mistä saavat sinne laitteet tehdä modernia sotakalustoa? Entä osaamisen? Mistä porukka, joka voi kehittää jotain uutta? Näihin hommiin tarvittaisiin sitä jengiä, joka on vaihtanut leiriä länsimaiden laariin ja ehkä jonkinverran Venäjän kannalta neutraaleihin tai jopa ystävällisiin maihin, mutta jotka eivät Venäjää kuitenkaan ole siinä määrin tukemassa, mitä länsimaat Ukrainaa.

Edit. Lisätään vielä, että Pohjois-Koreakin taitaa toimia jonkinlaisena esimerkkinä. Sehän on pyörinyt sotataloutta muistuttavassa systeemissä jo vuosikymmeniä ja kansa näyttää vaivatta kestävän sellaista kurjuutta, josta Venäjällä tuskin nähdään edes painajaista. Vallan vaihtumista tai kansan nousemista kapinaan on vaikea nähdä sitäkään. Mutta ei mikään näistä tarkoita, että siellä saataisiin armeija modernisoitua. Taitaa sikäläinen kalusto olla priimaa ajalta, kun miehet oli rautaa, vaikka ihan varmasti sielläkin on aidosti koitettu saada modernimpaa kalustoa ja jotain pieniä määriä sellaista saattaa ollakin. Toki Pohjois-Korea on vielä äärimmäisempi esimerkki, kuin Venäjä, mutta mielestäni eräänlainen datapiste siitä huolimatta.

3
+1
0
-1
3
0
19.1.2023, 08:50
+352
Liittynyt:
28.12.2021, 17:42
Viestejä:
369

Pietarin ja Moskovan keskiluokkainen väestö, jonka lapset edelleenkin pelaavat eurooppalaisten kanssa verkkopelejä (ja isät pokeria), ei ole varmastikaan valmis sellaiseen elintason laskuun, joka sodan pitkittyessä on väistämättä edessä. Vallan vaihtuminen sodan pitkittyessä on olemassa oleva mahdollisuus, jopa Venäjällä. Ennen oli miehet rautaa jne.

Ja vaikka valta ei vaihtuisikaan, Putin saattaa olla pakotettu rauhaan kun tyytymättömyys kasvaa tarpeen suureksi. Siitä sitten eteenpäin Pohjois-Korean meiningillä.

2
+1
0
-1
2
0
19.1.2023, 10:33
+1020
Liittynyt:
4.3.2020, 18:27
Viestejä:
495

mskomu kirjoitti:
Edit. Lisätään vielä, että Pohjois-Koreakin taitaa toimia jonkinlaisena esimerkkinä. Sehän on pyörinyt sotataloutta muistuttavassa systeemissä jo vuosikymmeniä ja kansa näyttää vaivatta kestävän sellaista kurjuutta, josta Venäjällä tuskin nähdään edes painajaista. Vallan vaihtumista tai kansan nousemista kapinaan on vaikea nähdä sitäkään. Mutta ei mikään näistä tarkoita, että siellä saataisiin armeija modernisoitua. Taitaa sikäläinen kalusto olla priimaa ajalta, kun miehet oli rautaa, vaikka ihan varmasti sielläkin on aidosti koitettu saada modernimpaa kalustoa ja jotain pieniä määriä sellaista saattaa ollakin. Toki Pohjois-Korea on vielä äärimmäisempi esimerkki, kuin Venäjä, mutta mielestäni eräänlainen datapiste siitä huolimatta.

Pohjois-Korea on ihan oma kokonaisuutensa, joka ei ole vertailukelpoinen oikeastaan minkään muun maan kanssa. PK on moninkerroin suljetumpi kuin esimerkiksi Venäjä ja se aivopesee väestönsä kapaloista asti tavalla, jota ei voi verrata Venäjään. Aivopesuissakin on eronsa. 

0
+1
0
-1
0
0
19.1.2023, 10:51
+2396
Liittynyt:
25.6.2014, 10:25
Viestejä:
1971

tonza kirjoitti:

Tämä on varmasti historiallisesti totta, mutta kyllähän Venäjä ottaa pitkiä askelia samaan suuntaan.

5
+1
0
-1
5
0
19.1.2023, 11:22
+352
Liittynyt:
28.12.2021, 17:42
Viestejä:
369

Venäläisten enemmistö kannattaa veljeskansansa siviiliväestön teurastamista välineenä heidän alistamiselleen. Minun mielestäni aivopesu on hämmästyttävän pitkällä, ja suoritus hyvinkin vertailukelpoinen. 

0
+1
0
-1
0
0
19.1.2023, 11:27
Käyttäjän TL kuva
+579
Liittynyt:
31.7.2020, 19:26
Viestejä:
523

Luonnonvaroissa ja niistä saatavissa tulossa on valtava ero Pohjois-korean ja Venäjän välillä. Tähän astihan nuo rahat on varastettu. Mutta mitä jos Venäjä2.0:ssa varastamista ei enää sallita samassa mittakaavassa vaan rahat ohjataankin sotatalouteen? Minusta ei täysin mahdoton skenaario.

0
+1
0
-1
0
0
19.1.2023, 11:33
+352
Liittynyt:
28.12.2021, 17:42
Viestejä:
369

TL kirjoitti:

Luonnonvaroissa ja niistä saatavissa tulossa on valtava ero Pohjois-korean ja Venäjän välillä. Tähän astihan nuo rahat on varastettu. Mutta mitä jos Venäjä2.0:ssa varastamista ei enää sallita samassa mittakaavassa vaan rahat ohjataankin sotatalouteen? Minusta ei täysin mahdoton skenaario.

Juuri näin tapahtuu parhaillaan. Vaan mittakaavaero lännen eduksi on niin valtava, että ei sillä pystytä kuin pitkittämään sotaa. 

0
+1
0
-1
0
0
19.1.2023, 11:48
+1020
Liittynyt:
4.3.2020, 18:27
Viestejä:
495

hauturi kirjoitti:
Tämä on varmasti historiallisesti totta, mutta kyllähän Venäjä ottaa pitkiä askelia samaan suuntaan.

Venäjän kohdalla tulevaisuus on kuitenkin aina enemmän kysymysmerkki kuin Pohjois-Koreassa, jossa valta on naulattu tietylle perheelle ja suvulle. Venäjällä vastaavaa jatkuvuutta ei ole, joten tulevaisuuden kehityskuku voi olla "mitä tahansa" ja riippuu kulloisestakin tilanteesta ja johtajasta. Jos Venäjällä lyödään tarpeeksi pitkään päätä seinään, niin jonkinlaisille muutoksille on aina olemassa jonkinlainen mahdollisuus, jollain aikavälillä. Pohjois-Koreassa pään lyömisestä seinään on tullut pysyvä olotila. 

GHearst kirjoitti:
Venäläisten enemmistö kannattaa veljeskansansa siviiliväestön teurastamista välineenä heidän alistamiselleen. Minun mielestäni aivopesu on hämmästyttävän pitkällä, ja suoritus hyvinkin vertailukelpoinen.

Yhtäläisyyksiä toki löytyy ja varsinkin jos vetelee kovin laajalla pensselillä. Yksilön kannalta on kuitenkin aivan eri asia synnytkö Pohjois-Koreaan vai Venäjälle. Suosittelen lukemaan Pohjois-Koreasta kertovaa kirjallisuutta, esimerkiksi sieltä paenneiden kokemuksista. 

Venäjä on perseestä ja Pohjois-Korea erikoisperseestä. Kehitysmaita toki kumpikin. 

6
+1
0
-1
6
0
19.1.2023, 17:35
+556
Liittynyt:
26.11.2018, 18:55
Viestejä:
690

Putin on keittänyt venäjän kansaa hiljalleen lämpöä lisäten reilu 20 vuotta. Kansa tottuu kuten sammakko kattilassa.

2
+1
0
-1
2
0
19.1.2023, 19:03
+352
Liittynyt:
28.12.2021, 17:42
Viestejä:
369

Jaan itseäni ilahduttaneen tekstinpätkän:

Panssarivaunun lanseeraaminen julkisuudessa on kuitenkin ollut vähemmän mairittelevaa. Kun Armataa esiteltiiin voitonpäivän paraatin harjoituksissa 2015 Punaisella torilla, hyytyi vaunu kesken kaiken ja se jouduttiin hinaamaan paikalta. Hinaamisen jälkeen harjoitusten selostaja ilmoitti, että kyseessä olikin ohjelmaan kuulunut "evakuointiharjoitus", mikä kirvoitti yleisöltä naurut.

2
+1
0
-1
2
0
19.1.2023, 19:20
+866
Liittynyt:
31.3.2019, 16:16
Viestejä:
508

Lähinnä hain Pohjos-Korea -vertauksella sitä, että vaikka maa pysyy pystyssä ja ihmiset eivät nouse kapinaan, niin se ei tarkoita, että maa pärjäisi tai saisi aikaan mitään. Pohjois-Korea on siitä raadollinen esimerkki. Eli vaihtoehdot eivät ole, että Venäjä romahtaa tai nousee, vaan se voi jäädä vain junnaamaan paskaan, mutta romahtamatta. Pidän tätä jopa kohtuu todennäköisen skenaariona Venäjällä.

2
+1
0
-1
2
0
20.1.2023, 10:13
+1548
Liittynyt:
21.8.2017, 23:04
Viestejä:
1104

Mahdollinen skenaario toki. Keskusjohtoinen alistaminen ei välttämättä onnistu kun etäisyydet ovat moninkertaisia P-Koreaan verrattuna. Reuna-alueen kapinan tukahduttaminen ei ole niin helppoa jos joukkoja pitää liikutella 5000km päähän pamputtamaan kansalaisia, koska joukkojen mobilisointi ja kuskaaminen vievät paljon aikaa. 

3
+1
0
-1
3
0
23.1.2023, 21:49
+105
Liittynyt:
11.4.2020, 13:55
Viestejä:
316

"Etelä-Afrikan ulkoministeri Naledi Pandor puolusteli kritisoituja Etelä-Afrikan, Venäjän ja Kiinan yhteisiä sotaharjoituksia maanantaina, kertoo uutistoimisto Reuters. Hänen mukaansa harjoitukset ovat "ystävien" välillä "luonnollinen jatkumo suhteille".

Pandor kommentoi asiaa tapaamisessaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa, joka on vierailulla Etelä-Afrikassa. Sotaharjoitukset on määrä pitää helmikuussa. "

Näin ne "ystävyyssuhteet" kehittyy hiljalleen, kohta sovitaankin jo sitten yhteisestä materiaaliavusta jne. Riittävän kauan kun Venäjä saa rauhassa pyöritellä rulettia niin eiköhän se pallo sille oikealle numerollekin vielä pysähdy.

0
+1
0
-1
0
0
24.1.2023, 10:52
+1885
Liittynyt:
9.2.2019, 09:20
Viestejä:
737

Tästä episodista alkoi aikoinaan WW III - ja vauhti kiihtyy ja saa uusia muotoja.

0
+1
0
-1
0
0
1.2.2023, 18:38
+2033
Liittynyt:
17.8.2020, 18:12
Viestejä:
1611

Kuinka Atatürkin jälkeläiset tienaavat kaksin käsin?

Ostamalla lännestä ja myymällä itään tai itse asiassa mihin ilmansuuntaan tahansa, sanktioista tai muista vääräuskoisten humputuksista välittämättä. Asia näkyy vientitilastoista, joissa viime kuukausina on ollut merkittävää kasvua asiaa tutkivan Matthew Kleinin mukaan.

Turkin vienti (yllä vihreä viiva) Venäjälle on kasvanut melkein kolminkertaiseksi, kun Kiinan (sininen) osuus on ollut joulukuussa vain 34% suurempi kuin ennen Ukrainaan tunkeutumista. Kassan kilinää basaarissa voisi hiljentää, jos Turkki edesauttaisi Naton etenemistä Venäjän pohjoisten rajojen välittömään läheisyyteen. Joten Suomen kiltisti odottamalla hyväksymisellä voi ennen pitkää olla rahallinenkin hinta - jonkun on Turkin tulojen menetys korvattava. Kalkkunamaan pääpösilö ei ainakaan arastele pyytää ja vaatia.

Turkin etulyöntiasema katteen kerääjänä voi olla hälvenemässä, sillä pakotteiden kiertoon ovat joukolla osallistumassa muutkin Venäjän naapurimaat.

Kesän jälkeen vientiä Venäjälle ovat kasvattaneet erityisesti Kiina ja Turkki, mutta myös EU27 eli EU-alueen maat. Korea ja Taiwan ovat myös olleet nousussa.

Linkki Matthew C. Klein: https://theovershoot.co/p/russia-sanctions-update-cis-picious

Näin Venäjä pystyy kiertämään pakotteiden vaikutuksia, korvaamaan tuontia ja pidentämään sotaa. Kysyntää tyydyttämään ovat kiirehtineet pienetkin naapurimaat: esimerkki löytyy Armenian älypuhelinten myynnin kymmenkertaistumisesta:

A strange thing happened with smartphones in Armenia last summer.

Shipments from other parts of the world into the tiny former Soviet republic began to balloon to more than 10 times the value of phone imports in previous months. At the same time, Armenia recorded an explosion in its exports of smartphones to a beleaguered ally: Russia.

Linkki The New York Times: https://www.nytimes.com/2023/01/31/business/economy/russia-sanctions-tra...

Kauppa se vaan löytää väylänsä vaikeidenkin vuorien lävitse, maksavan asiakkaan luokse. Kun rahan voima Kremlin puhuttelemiseksi alkaa hyytyä, jäljelle keskusteluun jää vain raaka voima - ruutia ja terästä: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009365509.html

0
+1
0
-1
0
0
1.2.2023, 21:18
+556
Liittynyt:
26.11.2018, 18:55
Viestejä:
690

Bingo53 kirjoitti:

Kuinka Atatürkin jälkeläiset tienaavat kaksin käsin?

Ostamalla lännestä ja myymällä itään tai itse asiassa mihin ilmansuuntaan tahansa, sanktioista tai muista vääräuskoisten humputuksista välittämättä. Asia näkyy vientitilastoista, joissa viime kuukausina on ollut merkittävää kasvua asiaa tutkivan Matthew Kleinin mukaan.

A strange thing happened with smartphones in Armenia last summer.

Shipments from other parts of the world into the tiny former Soviet republic began to balloon to more than 10 times the value of phone imports in previous months. At the same time, Armenia recorded an explosion in its exports of smartphones to a beleaguered ally: Russia.

Linkki The New York Times: https://www.nytimes.com/2023/01/31/business/economy/russia-sanctions-tra...

Kauppa se vaan löytää väylänsä vaikeidenkin vuorien lävitse, maksavan asiakkaan luokse. Kun rahan voima Kremlin puhuttelemiseksi alkaa hyytyä, jäljelle keskusteluun jää vain raaka voima - ruutia ja terästä: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009365509.html

Tätä pakotteiden hehkuttamista ja merkittävyyttä ihmettelin itsekin täällä jo viime keväänä. Silloin se tulkittiin kovin tunneperäisesti Ukrainan vastaiseksi vaikka yritin vain perustella niiden huonoa toimivuutta verrattuna siihen, että myydään edelleen tavaraa venäjälle sekä ostetaan, mutta korotetaan tullimaksuja ja veroja reilusti. Nämä lisätulot sitten käytetään Ukrainan tukemiseen kaikin mahdollisin tavoin, jotta he pystyvät työntämään venäläiset pois maastaan.

Länsimaalaiselle yleisölle on onnistuttu luomaan median avulla naivi kuva pakotteiden kaikkivoipaisuudesta. Pakotteet ja kiellot ruokkivat näiden ulkopuolella toimivia joppareita ja rikollisia.

Onhan Suomessakin laitonta myydä huumeita. Poliisi ja tulli tekevät hartiavoimin töitä kitkeäkseen huumekauppaa, mutta siitä huolimatta kaikki huumeita tarvitsevat saavat huumeensa ostettua tavalla tai toisella.

2
+1
1
-1
2
1
3.2.2023, 11:35
+105
Liittynyt:
11.4.2020, 13:55
Viestejä:
316

https://youtu.be/qEu0oRajJxE?t=3734

Linkki haastattelun loppuosaan joka varmaan aika realistinen näkemys Putlerin nykytilanteesta, Us presidentin tilanteesta, ydinaseiden käytöstä.

Putin and the Presidents: Julia Ioffe (interview) | FRONTLINE

https://youtu.be/PvPwzmobAJw     Antony Blinken (interview) | FRONTLINE

https://youtu.be/Xc3Vm_JXxPc      Eugene Robinson (interview) | FRONTLINE

https://youtu.be/XHP8n2HL0Eo  Marie Yovanovitch (interview) | FRONTLINE

1
+1
0
-1
1
0
3.2.2023, 16:14
+1548
Liittynyt:
21.8.2017, 23:04
Viestejä:
1104

Marraskuu kirjoitti:

Länsimaalaiselle yleisölle on onnistuttu luomaan median avulla naivi kuva pakotteiden kaikkivoipaisuudesta. Pakotteet ja kiellot ruokkivat näiden ulkopuolella toimivia joppareita ja rikollisia.

Onhan Suomessakin laitonta myydä huumeita. Poliisi ja tulli tekevät hartiavoimin töitä kitkeäkseen huumekauppaa, mutta siitä huolimatta kaikki huumeita tarvitsevat saavat huumeensa ostettua tavalla tai toisella.

Toki, mutta huumeet eivät ole tässä hyvä analogia. Rikkaat venäläiset voivat varmasti kiertää pakotteita eri tavoilla, mutta tavalliset kansalaiset eivät voi. Eikä se rikkaillekaan ole välttämättä ilmaista ja helppoa.

Venäjän ylempi keskiluokka mittailee tsaarinsa onnistumista sen perusteella saako Moskovan Stockmannilta joka sortin juustoa ja hyllystä ranskalaista viiniä. Mieluiten niin että ruplia jää yli ja sitten voi käydä vähän Rukalla laskettelemassa tai vaikka Alpeilla. Kun se lomamatka ei enää onnistukaan ja viinin joutuu jatkossa ostamaan nahkatakkimieheltä  10x hinnalla niin tsaari on epäonnistunut, vaikka se viini edelleen on mahdollista hankkia.

Eihän ne silti barrikaadeille lähde. Muistavat hyvin kuinka Vanja-eno sai lipun Siperiaan, eikä tullut takaisin. Politiikkaan ei sekaannuta.

Tilanne muuttuu sitten kun rahat ei enää riitä nahkatakkimiehen hintoihin. Sanktioiden jatkuessa kun venäjää eristetään lisää siellä alkaa tulla kenkää töistä ja pudotuspeli keskiluokasta käynnistyy. Se vaatii aikaa, etenkin kun länsimaat edelleen ostavat energiaa sieltä. Ja venäjällä on edelleen ystäviä, kuten Orban. 

4
+1
0
-1
4
0
3.2.2023, 17:41
+556
Liittynyt:
26.11.2018, 18:55
Viestejä:
690

Hynägrande kirjoitti:

Valitettavasti venäjän kansasta suurin osa on niin köyhää, että he eivät rankalaisista juustoista ja viineistä edes haaveile. He ovat kaiken lisäksi tyytyväisiä, kun yläluokkakin joutuu tyytymään elämään ilman niitä.

Ylempi keskiluokka ei uskalla riskeerata asemaansa, joten heistä ei ole vastustamaan valtaa pitäviä. Kun kansa lähtee kadulle, niin he tulevat alemmista luokista ja niistä joilla ei ole enää mitään hävittävää.

0
+1
0
-1
0
0
3.2.2023, 21:36
+352
Liittynyt:
28.12.2021, 17:42
Viestejä:
369

En tiedä, mutta olenko ainoa jota suuresti vituttaa pelata päivittäin GG:llä pokeria venäläisiä vastaan?

0
+1
1
-1
0
1
3.2.2023, 22:20
+20
Liittynyt:
22.4.2020, 15:27
Viestejä:
25

GHearst kirjoitti:

En tiedä, mutta olenko ainoa jota suuresti vituttaa pelata päivittäin GG:llä pokeria venäläisiä vastaan?

Oma valinta. Itse löin ajat sitten kiinni kaikki gg skinit.

0
+1
1
-1
0
1
4.2.2023, 00:15
Käyttäjän Stu kuva
+89
Liittynyt:
28.12.2015, 20:48
Viestejä:
61

GHearst kirjoitti:

En tiedä, mutta olenko ainoa jota suuresti vituttaa pelata päivittäin GG:llä pokeria venäläisiä vastaan?

Saan ainakin itse ekstra kiksit, jos laitan Iivanan pakkaan pillillä. Mikäs sen hienompaa kuin että saa viedä venäläiseltä rahat pois.

2
+1
0
-1
2
0
4.2.2023, 02:51
+64
Liittynyt:
4.7.2021, 00:42
Viestejä:
62

Ja mikä vielä hienompaa ois se että korttipeliniilot ei joka ketjun keskusteluun tunkis omaa agendaa. Kun ei enää omaa foorumia ole niin mieluummin oma ketju niille fold/call/odds/value/nuts/fish/straddle/bb/sb/ug/reraise/odds/ etc. jutuille.

Pokkahan on kiva peli mutta kunnioitetaan floodaamatta tämän foorumin aihepiirejä.

Ugh

4
+1
7
-1
4
7
5.2.2023, 11:49
+105
Liittynyt:
11.4.2020, 13:55
Viestejä:
316

stocksman kirjoitti:

Näkisin että Kiina on ainoa maa jonka avulla Venäjä voi "voittaa"(Venäjähän hakee Kiinasta jatkuvasti kumppanuutta), sikäli että paine Ukrainan kestokyvylle käy liian kovaksi pidemmän päälle  ja joutuvat luopumaan jostain koska muuten loppua ei näy. 

Valitettavasti tämä skenaario on jo ilmeisesti toteutumassa.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/wsj-kiina-auttaakin-venajaa-kaikessa-hiljaisuudessa-paljon-luultua-enemman-jos-hyokkays-toimii-kannattaa-kiinnittaa-turvavyo/4e4ec630-60ec-49f7-94bc-d0d3ae4f8f66

0
+1
0
-1
0
0

Sivut