"Elämmekin jälleen sitä aikaa, kun hype osakemarkkinoilla on laantunut ja ihan mitä vain ei pörssiin enää uskalleta tuoda epäonnistuneen annin pelossa.#LapWall'in listautumisanti onkin positiivinen poikkeus tässä kaikessa hiljaisuudessa..." @Omavaraisuushttps://t.co/wtcdu8MosD
Ellen keksi 30.3. kello 16.30 mennessä mitään erityistä syytä olla merkitsemättä Lapwallia, merkitsen jotain. Pohjana luettu kirjoitus annista ja Nordnetistä aikaisimman mahdollisimman keskeyttämisajan selvittäminen.
Tosin on hönöä kertoa tästä. Olen saanut muilta old school ipo-merkitsijöiltä yli yhden kerran negatiivista palautetta, kun olen ilmoittanut merkintäinnokkuudestani internetissä.
Annin hinnoittelu yllätti positiivisesti. Heitin rahaa sisään, mutta oletettavasti sieltä leikataan merkintää reilusti. Täytyy sitten katsella annin jälkeen kauanko tätä tulee omistettua.
Kuinkahan moni antiin lähtevä merkkaa enemmän kuin mitä oikeasti haluasi, varsinkin tällaisissa keisseissä, jossa etukäteen aika suurella varmuudella uhutaan annin ylimerkitsemisestä?
Varsinkin viimesyksyisten kokemusten jälkeen (etenkin Inders, Kempower) on aik aselvää, että ylimerkintätapauksissa yksityisille sijoittajilel jaetaan murusia.
Ainakin minä pistin merkittävästi suuremman merkintätoimeksiannon, etenkin kun käteiskassasta löytyi ylimääräistä.
Todennäköisesti myyn aika pian varsinaisen kaupankäynnin alettua positioni pois.
Kuinkahan moni antiin lähtevä merkkaa enemmän kuin mitä oikeasti haluasi, varsinkin tällaisissa keisseissä, jossa etukäteen aika suurella varmuudella uhutaan annin ylimerkitsemisestä?
Varsinkin viimesyksyisten kokemusten jälkeen (etenkin Inders, Kempower) on aik aselvää, että ylimerkintätapauksissa yksityisille sijoittajilel jaetaan murusia.
Ainakin minä pistin merkittävästi suuremman merkintätoimeksiannon, etenkin kun käteiskassasta löytyi ylimääräistä.
Todennäköisesti myyn aika pian varsinaisen kaupankäynnin alettua positioni pois.
Merkkasin ensimmäisen kerran enemmän kuin mitä oikeasti halusin vuonna 1988. Laitoin reteesti merkinnän Itikka-Lihabotnian koko tarjoutsta osakemäärästä. Tällä(kin) merkinnällä tuli kymmenen kappaleeta 82 markan lappua.
Nyt kun monissa ipoissa on tullut onnistumisia, on luultavasti tällaisten spekulanttien määrä taas lisääntymään päin. Tosin jotkut Nightingalet aina tiputtavat väkeä joukosta poiskin.
Ylimerkinnät voi joskus olla aika turhauttaviakin. Erityisesti ruottalaisissa anneissa on toimittu reilusti ja 10ke merkinnällä voinut saada pari hassua osaketta tai ei mitään. Sen tyyppinen järjestely ei kyllä kannusta osallistumaan saman järjestäjän anteihin jatkossa, koska riski ja tuotto ovat epäsymmetrisesti merkitsijää vastaan.
Suht reipas ylimerkintä, omalla 1500 lapun merkinnällä sai sitten käsittääkseni 225 lappua. No, onneksi tuli merkattua suht reilusti minimiin nähden niin sai edes jotain.
Listautumisanti merkittiin kokonaisuudessaan noin 8,8-kertaisesti, jos lisäosake-erää ei huomioida. Yhtiö saa Listautumisannissa yli 5 000 uutta osakkeenomistajaa.
Vähän oli sota harventanut pikavoitontavoittelijoidenkin rivejä. Tämä oli pitkälti, mitä täsä odottelinkin. Jos olisi ollut "ylimerkittiin kaksinkertaisesti", olisi helposti ollut pikahudat tulossa.
Instituutioannin jako tullee tänään sitten "sähköisenä ilmoituksena", jonka tulkitsen sähköpostiksi tai Nordnetin viestiksi.
Instikasta 100.000 merkitsemällä 9.525 lappua, joten ilmeisesti reilu prosenttijako kyseessä. Mikä on hyvä asia. Karvalakkipuolella parempi prosentti kuin instikkaosastolla, mikä sekin on ihan oikein.
En kyllä mitään sähköistä viestiä ole saanut, mutta salkkuun oli tänään(?) tupsahtanut LAPWALL ALLOKAATIO INSTITUUTIO -rivi.
Kuplasalkku kysyi: "eikö nämä ole menneet viime aikoina toisinpäin?"
Enimmäkseen näin, mutta se on ihan anninjärjestäjästä ja annin ehdoista kiinni. Omien etujeni vastaisesi kannatan karvalakkimyönteisiä jakoja. Itse kun en karvalakkia omista.
Näen painajaisia siitä, että Suomessa siirryttäisiin ruotsalaistyyppisiin rivoihin kaverijakoihin. Askarteluni ruotsalaisten kanssa on vahvistanut käsitystäni, että mitä enemmän ihmisryhmät hyvesignaloivat, sitä epäluotettavampia ne tiukan paikan tullen ovat. Lisäksi mainittakoon, että ruotsalaiset miehet tutussa poikaporukassa puhuvat vähintään yhtä rivoja ja rasistisia juttuja kuin suomalaisetkin. Toki eivät nitä lausuntoja mihinkään internettiin noitavainoja sytyttämään tosiaankaan laita
Onko ihan tavallista että ei vieläkään näy salkussa Nordnetillä kuinka paljon on saanut merkattua? Ajattelin vaan että eiks kaupankäyntkin jo kohta ala kyseisellä osakkeella.
Onko ihan tavallista että ei vieläkään näy salkussa Nordnetillä kuinka paljon on saanut merkattua? Ajattelin vaan että eiks kaupankäyntkin jo kohta ala kyseisellä osakkeella.
Tuo osakkeiden näkyminen on myös osittain välittäjästä kiinni.
Karvalakkipuolen rahojen panttaamista en tosin ymmärrä. Miksi järjestäjä/yhtiö ei palauta ylimerkintätilanteesta palautuvia rahoja heti, vaan nytkin panttaavat niitä viikon? Luulisi puolen prosentin negatiivisella talletuskorolla olevan palautusta nopeuttava vaikutus.
Käytännön havaintojen perusteella, annin järjestäjä on allokaatiossa vahvasti mukana. Kaverijakoa ei tehdä yhtiössä, vaan annin järjestäjän toimesta.
Näennäisesti "yhtiö ja myyjät päättävät menettelystä mahdollisessa ylikysyntätilanteessa.", kuten antiesitteessä aina todetaan.
Annin järjestäjän ei kuitenkaan kannata toimia vastoin asiakkaansa tahtoa. Kyllä se jako lienee yhtiönkin käsissä ja vaikuttaa myös yhtiön julkisuuskuvaan jos ne osakkeet menee kivoille golf-kerhon kavereille ylimerkintätilanteessa.
Toki jos yhtiö antaa vapaat kädet tässä niin sitten voi käydä kaikenlaista..
Tuo osakkeiden näkyminen on myös osittain välittäjästä kiinni.
Karvalakkipuolen rahojen panttaamista en tosin ymmärrä. Miksi järjestäjä/yhtiö ei palauta ylimerkintätilanteesta palautuvia rahoja heti, vaan nytkin panttaavat niitä viikon? Luulisi puolen prosentin negatiivisella talletuskorolla olevan palautusta nopeuttava vaikutus.
Aika moni varmaan myös ylimerkitsi lainarahalla. Eiköhän Nordnetillä ole laskelmat siitä, kummin päin kannattaa tehdä: maksaa negatiivista korkoa ja palauttaa rahat ASAP vai ottaa korkotuloja ja pantata rahoja mahdollisimman pitkään.
Vahvasti raksaliitännäinen yhtiö Suomesta "päivittää taloudellista ohjeistustaan". Aika harva varmaan otsikosta arvasi, että kannattavuusohjeistuksen keskikohtaa nostettiin yli 10 %. Liikevaihtoa tarkistettiin samalla alaspäin, mutta se tuskin haittaa.
Sisäpiiritieto: LapWall päivittää vuoden 2024 taloudellista ohjeistustaan
LapWall päivittää vuoden 2024 taloudellista ohjeistustaan liiketoimintojen kannattavuuden parantumisen vuoksi.
Päivitetty ohjeistus vuodelle 2024
LapWall arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2024 on 43–44,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman liikearvon poistoja (EBITA) 4,9–5,2 miljoonaa euroa.
Aiempi 29.4.2024 julkaistu ohjeistus vuodelle 2024
LapWall arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2024 on 43–48 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman liikearvon poistoja (EBITA) 4,3–4,8 miljoonaa euroa.
LapWall julkaisee liiketoimintakatsauksen ajalta 1.7.–30.9.2024 tiistaina 29.10.2024 kello 9.00.