Vuosi 2019 jää metsäsijoittamisen osalta mieleen erikoisena vuotena. Ei yhtäkään puukauppaa. Ei yhtäkään tilakauppaa, missä olisin ollut ostajana. Sen sijaan vuoden aikana, etenkin nyt loppuvuodesta, olen metsätilojen osalta ollut myyntipuolella. Metsäomaisuuteni hehtaareilla mitattuna on pienentynyt vuoden aikana. Tämä kertoo siitä, että en näe metsäsijoittamista pelkkänä puuntuotantona vaan esimerkiksi tilakauppaa aktiivisesti käymällä markkinoita hyödyntäen on mahdollista saavuttaa paremmat tuotot. Kaikki on kaupan, kunhan hinta on oikea.
Metsäomaisuudesta vapautuneita rahoja olen siirtänyt loppuvuoden aikana osakkeisiin. Tarkoitukseni ei ole luopua metsäsijoittamisesta. Sijoittamisessa on hyödynnettävä omia vahvuuksia ja sijoitusasuntojen hallinta tai pörssiyhtiöiden tulevien tulojen ja osinkojen analysointi ei ole niitä. Jatkuvasti etsin ja teen tarjouksia uusista kohteista. Rahastot vaan tuntuvat koko ajan pyyhkivän minulla lattiaa, kun tuntuvat tietävän minua paremmin, miten saada hyvä tuotto metsälle.
Itä-Suomen metsänomistajille lunta tuli tupaan, kun KHO tyrmäsi Finnpulpin Kuopion biotuotetehtaan. Tästä ei kärsi pelkät metsänomistajat vaan jäi siinä muutama työpaikka ja valtion veroeurokin saamatta. Toivotaan, että Kemissä, Paltamossa tai Kemijärvellä päästään eteenpäin.
Suomi tarvitsee lisää puuta käyttävää teollisuutta, puu ei Suomesta lopu. Sen sijaan, jos metsänomistajien kasvattamalle puulle ei ole jatkuvaa kysyntää ja sille ei saa riittävää tuottoa, johtaa se siihen, että metsänomistajan ei kannata investoida metsätalouteen. Tällöin ei hiilinielukaan kasva optimaalisesti. Tämä pitäisi poliitikkojenkin ymmärtää.