20.12.2018 - 13:02 #23068

Farseer

+1986
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Minusta ihan hyvä että Vihreät nyt maalavat itseään nurkkaan selkeästi vasemmistolais-populistisena puolueena ja poistavat ehdokaslistoiltaan ihmiset jotka voisivat kerätä äänestäjiä ihmisisistä jotka äänestävät järkipolitiikkoa katsomatta millainen puolueen irvikuva siellä on taustalla. Sen vuoksi onkin sääli että Haavisto lähti vetämään Vihreiden vaalivankkureita, olisin mieluusti nähnyt Emma Karin johtamassa puolueensa taisteluun pienpuolueiden sarjan voitosta.

Ei Jyrki Kasvi, ei Osmo Soininvaara eikä Antero Vartia mitenkään pystyneet muuttamaan Vihreiden politiikkaa, toivat vain ääniä ja poliittista lisävoimaa Emma Karin ja Ville Niinistön hengenheimolaisille. Ennemmin uskon että Vasemmistoliitto alkaa ajamaan piensijoittajien asiaa kuin Vihreät vastuullista talouspolitiikkaa millään saralla.

0
0
10.1.2019 - 10:40 #23382

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530

Persut odotusteni mukaisesti nousussa Yle-gallupissa. Kun maahanmuuttajat raiskaavat alaikäisiä, tekevät he persuille ehkä jopa tehokkaampaa vaalityötä kuin muut puolueet kieltäytymällä etukäteen hallitusyhteistyöstä niiden kanssa.

On täysin käsittämätöntä sulkea persut nurkkaan keräämään kannatusta. Poliitikkojen hölmöily ei ole tietysti ihan breaking news, mutta kun voisi katsoa vaikka miten ruotsidemokraattien kannatukselle on käynyt, kun yhteistyöstä on kategorisesti kieltäydytty. Ymmärrän hyvin, että Laura Huhtasaaren kanssa ei huvita neuvotella juuri mistään, mutta voisihan sen todeta vaalien jälkeenkin kaikessa rauhassa.

Itse toivoisin kolmen suuren hallitusta, joka tosin on haihattelua. Rinne ei suostu mitenkään, ja kepullekin kolmanneksi pyöräksi meneminen voisi olla kova paikka. Kokoomus vielä muistaa, mitä saivat oppositiosta käsin aikaan 70-80-luvuilla. Eli paljon vähemmän vahinkoa (=ei mitään) kuin hallituksessa 1987-91cool. Holkerin hallitus oli huonoin hallitus aikuisiälläni, ja hyvin olin pettynyt jo silloin aikoinaan. Tästä huolimatta luonnollisesti näkisin aika paljon mieluummin Petteri Orpon kuin Antti Rinteen hallituksen.

Katselin Liike Nytin ehdokaslistoja, ja ennustan liikkeelle 0-1 kansanedustajaa painottuen nollaan. Mitä Harkimo liikkeelllään hakee, on hyvin vaikea ymmärtää, mahtaakohan itsekään tietää? Joka tapauksessa liike vie kokoomukselta paikkoja. Ainakin Uudellamaalla, mutta viimeisiä paikkoja voi karata muissakin vaalipiireissä, vaikka muualta Liike ei saa oikein missään skenaariossa paikan paikkaa. Harkimolla itselläänkin voi tosiaankin olla vaikeuksia päästä läpi, koska Harkimoa 2015 äänestäneet eivät todellakaan välttämättä olleet osallistumassa Antti Rinteen pääministeriprojektiin.

Vaaleissa nähdään sikälikin historiaa, että ensimmäistä (?) kertaa jollain puolueella on vaalien jälkeen vähemmän kansanedustajia kuin sillä oli niitä ennen ministereitä. Tämän takia epäilen, että Siniset kaatavat epätoivoissaan jonkun lakialoitteen vielä vaalien kalkkiviivoilla profiiliaan nostaakseen.

https://yle.fi/uutiset/3-10588026  

0
0
10.1.2019 - 11:37 #23383

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530

Nyt miulle alkaa selvitä Liike Nytin tautalla oleva idea. Mikael Jungner on opettanut tilastotiedettä Hjallikselle ja osoittanut, että En Marche -ilmiö on toistettavissa Suomessa.

Lukekaapas huviksenne tilastotieteestä ja otannoista vähänkään ymmärtävät Jungnerin vastauksia twiittiketjussa ja kertokaa mitä mieltä olette logiikastaan.

On se hassua, että entinen puoluesihteeri biittaa pörssin ja pokerin puolihuolimattomasti, mutta on täysin kujalla gallupien teosta.  

0
0
10.1.2019 - 11:55 #23384

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260

Huikeaa settiä. Pidin erityisesti tästä:

Virhemarginaali kertoo potentiaalisesta virheestä. Nyt käsillä on ihan todellinen virhe.

0
0
10.1.2019 - 12:02 #23385

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260

Mitä Liike Nytiin (jatkossa LN) tulee,  niin periaatteessahan ajatus siitä että poliittinen päätöksenteko olisi vähemmän puoluepolitiikkaan perustuvaa ja enemmän "asiantuntijavetoista" ja asiakysymyksiin keskittyvää, on kannatettava. Se sitten pyrkiikö LN oikeasti siihen, vai onko agendalla oikeasti ihan jotain muuta, on toinen juttu. Ja ihan kokonaan toinen juttu on voiko siihen edes teoriassa päästä.

Itse pidän LN:n tavoitteita ainakin paperilla hyvinä ja olen jopa miettinyt jollain tasolla osallistumista. Se, että Jungner on pelle, on yksi suurimmista syistä ehkä jättää kuitenkin väliin - toistaiseksi LN on henkilöityy liikaa Harkimoon ja Jungneriin.

0
0
10.1.2019 - 15:29 #23389

eke

-788
Liittynyt:
30.11.2014
Viestejä:
504
Aki Pyysing kirjoitti:

On täysin käsittämätöntä sulkea persut nurkkaan keräämään kannatusta. Poliitikkojen hölmöily ei ole tietysti ihan breaking news, mutta kun voisi katsoa vaikka miten ruotsidemokraattien kannatukselle on käynyt, kun yhteistyöstä on kategorisesti kieltäydytty.

Ruotsi varottavana esimerkkinä ei taida noin muutenkaan toimia. Onko muuten mikään niin tyhmä kuin suomalainen poliitikko..? Ai niin, suomalainen äänestäjä.

0
0
10.1.2019 - 16:47 #23393

Farseer

+1986
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Yle julkaisi gallupien perusteella paikkaennusteen: https://yle.fi/uutiset/3-10509309

SDP 47 KOK 43 KESK 42 VIHR 25 PS 15 VAS 15 RKP 7 KD 5

Tää ei huomioi ehdokasasettelua ja vaaliliittoja, joten luvut sen takia tuskin toteutuvat lähellekään.

SDP hyötyy asetelmasta, mutta Rinne toki syö kannatusta aina kun avaa suunsa. Muiden puolueiden ongelmat satavat demarien laariin ja ehdokasasettelu on helppoa kun on uusia paikkoja tarjolla. 50+ paikkaa?

Kokoomus ottaa turpiinsa Uudellamaalla, kun ei suuria vetureita ja Harkimon hanke syö kannatusta. Muuten hyötyy haastajan asemasta. 45 paikkaa?

Itse en usko että Keskusta saa noin paljon paikkoja. Veteraaniehdokkaat luopuvat ja tarpeellinen nuorennusleikkaus ei tule ilman paikkojen menetyksiä, etenkin kun tuo paikkamäärä roikkuisi vaalipiirien viimeisten paikkojen varassa. Sipilä kyllä onnistunut vaalitenteissä, mutta paikka on hankala kun SDP ja KOK ovat saaneet asemoitua kaksintaistelun voitosta. Ilman suuria kannatusmuutoksia tulossa 35 paikkaa?

Vihreät taas eivät koskaan potentiaaliaan toteuta, koska monessa vaalipiirissä jäädään vaalikynnyksen alle kun uskottavia ehdokkaita ei ole. Paikkamäärä pysyy samalla tasolla ellei Haavisto onnistu nujertamaan Rinnettä ihan täysin vaalikeskusteluissa. En usko että herrasmies siihen lähtee. 20 paikkaa jos vaalipäivänä paistaa aurinko, muuten 15 paikkaa?

Perussuomalaisten asema on turvallinen, Halla-aho on uskottava puoluejohtaja ja pystyy vetämään linjaansa ja saattaa houkutella myös Rinteeseen kyllästyneitä demareita. Kannatuspotentiaali riippuu momentumista. 20 paikkaa?

Vasemmistoliitto. Vetävä puheenjohtaja, mutta ei mitään sanottavaa. 15 paikkaa?

RKP. Ensimmäistä kertaa elämässäni lähtee vaalitaisteluun oppositioasemasta. Aika heikolta on rämpiminen näyttänyt, pelastavatko vaaliliitot. Jos eivät niin tuo 7 paikkaa lienee lähellä.

KD. Muuten sama kuin RKP, mutta oppositio on tuttua. Vaaliliittoja on jo tehty, mutta Lapista se auttaa vain Kokoomusta. 5 paikkaa voi säilyä.

Siniset. 2-5 paikkaa jos Soini lähtee ehdolle Uudeltamaalta. Muuten todennäköisesti 1-2 paikkaa.

Muut: Helsingin tekninen vaaliliitto, Harkimon Liike Nyt ja Väyrysen viritelmä Uudellamaalla potentiaaliset paikanhakijat. Keskimäärin yksi noista onnistuu.

Noilla luvuilla SDP + KOK + VIHR + RKP lienee todennäköisin pohja. Pahimmassa tapauksessa ei riitä, jolloin 6-pack on todellisuutta. Jos Keskusta saa siedettävän tuloksen, on SDP + KESK + VIHR + RKP vaihtoehto.

Mr. Pekonipasta on ongelma joka tapauksessa. Paras ratkaisu todennäköisesti olisi kolme suurta jos halutaan oikeasti edes jonkinlainen sote- ja sotu-uudistus kasaan, mutta ei toteudu ilman että muut mahdollisuudet tulevat poliittisesti mahdottomiksi tyyliin VAS ajaa itsensä kulmaan, VIHR valitsee puheenjohtajaksi jonkun äärihahmon + PS ottaa kunnon jytkyn.

0
0
11.1.2019 - 10:43 #23415

Lehtopöllö

+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

Nuo paikkaennusteet ovat aina vähän hankalia ja epävarmoja. Gallupeilla voidaan mitata maan laajuista kannatusta kohtuullisen hyvin, mutta todellinen paikkajako tulee jokaisen vaalipiirin läpimenneiden ehdokkaiden summana ja Suomi on täynnä pieniä vaalipiirejä, joista moni puolue saa 0 tai 1 tai 2 edustajaa ja näiden toteutuminen voi tuoda tai viedä herkästi monia paikkoja. 

Keskustan tippuminen selvästi kahden muun suuren kyydistä ajaa keskustaa itseään noidankehään ja Suomea lähemmäs kaksipuoluejärjestelmää, kuin normaalisti ollaan vaaleissa nähty. Gallupeista jokaiselle on selvää, että pääministeripuolue on SDP tai kokoomus. Jos SDP saa eniten ääniä, niin Suomen seuraava hallitus tulee olemaan pääväriltään punainen -> vasemmistolaiset kerääntyvät Rinteen taakse varmistaakseen ettei porvarihallitus toistu. Jos kokoomus on suurin puolue, niin Suomessa jatkuu oikeistolaisempi linja ja estetään veronkorotushallitus -> kaikki oikeistolaiset keskustan, perussuomalaisten, sinisten, kristillisten ja kokoomuksen väliltä arpovat ovat taipuvaisia äänestämään kokoomusta. RKP:n laskenut kannatus saattaa olla jopa jossain määrin todellisuutta, jos ruotsinkieliset laskevat kyynisesti että on parempi äänestää suomalainen "oikeisto"puolue hallituksen muodostajaksi kuin äänestää ruotsinkielistä ja päätyä tilanteeseen, missä RKP ja kokoomus ovat molemmat oppositiossa. 

Omat veikkaukset hallitusneuvotteluista ovat, että lähtökohtina ovat selvät linjavedot

- kukaan ei halua 6-pack hallitusta, jolla ei ole mitään päätöksentekokykyä

- kaikki muut puolueet haluavat eristää perussuomalaiset pois päätöksenteosta

- kokoomus ja SDP eivät mahdu samaan hallitukseen

-> vihreät ovat automaattisesti hallituksessa. Keskusta joutuu nielemään pettymystään vaalitappiosta, mutta lähtevät kuitenkin hallitukseen mukaan ajamaan maakuntasotea yms. 

Oma veikkaus tulevasta hallituksesta olisi siis varmaan SDP + keskusta + vihreät + vasemmistoliitto. Jos kokoomus ottaisi loppukirin, niin hallitus voisi olla kokoomus + keskusta + vihreät + rkp

0
0
11.1.2019 - 19:55 #23423

raxor88

+14
Liittynyt:
18.10.2018
Viestejä:
39

Kokoomus saatta hyvinkin nousta ykköseksi, oisko sitten KOK+KESKUSTA vetoinen hallitus taas? En tosin mitenkään pidä mahdottomana että KOK+SDP olisi samassa hallituksessa vaikka puheet on nyt mitä on.

0
0
12.1.2019 - 00:26 #23427

hebalos

+7
Liittynyt:
20.12.2018
Viestejä:
5

Normisti menis varmaan vaalipäivä nukkuen ja kylkeä kääntäen. Sen verran pahoja vatsanväänteitä on nyt kuitenkin viimeaikoina seurannut vasemmiston johtoportaan sanallista antia sivusilmällä seuratessa, että täytyy laittaa sillon P-Päivänä T-Tuntina kello soimaan ja raahautua äänestyspisteelle. Jospa pahin painajainen ei toteutuisi ja tikusta kokoomuksen risukasaan kannettuna olis jotain hyötyä. Pääministeripuolueena saisivat varmaankin runnottua myös loistavan sijoitussäästötili konseptin maaliin..

0
0
12.1.2019 - 10:37 #23429

Iku-Turso

+30
Liittynyt:
7.6.2018
Viestejä:
60

Tai, mitä jos äänestäisit jo ennakkoon? Etenkin, jos muutenkin liikut ennakkoäänestyspaikkojen lähettyvillä.

0
0
12.1.2019 - 11:51 #23432

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260
hebalos kirjoitti:

Normisti menis varmaan vaalipäivä nukkuen ja kylkeä kääntäen. 

Hyvät unenlahjat, kun vaalihuoneistot kuitenkin on auki sen 11 tuntia.

0
0
16.1.2019 - 17:46 #23520

Juha

OP
+1231
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1397

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005967576.html

"Sdp:tä äänestäisi nyt 20,9 prosenttia vastaajista, edellismittauksessa 21,4 prosenttia. Kokoomuksen kannatus on nyt 19,5 prosenttia eli lähes sama kuin edellisessä mittauksessa."

"Viimeiset kyselyt gallupia varten tehtiin 11. tammikuuta eli viime perjantaina. Viime päivinä nähty kaikkien poliitikkojen äkillinen aktivoituminen Oulun tapahtumien jälkihoidossa ei näin ole ehtinyt vaikuttaa tuloksiin."

0
0
3.3.2019 - 22:57 #24389

Sijoitustieto

+1800
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1212

"Eli arvostuksen puolesta meillä ei ole mithän hättää. Mutta kauppasotaakin synkempänä pilvenä näen Suomen markkinoille tulevat vaalit. Niitä taidetaan meillä järjestää vain kahdet tänä keväänä, ja sijoittajalle pelottavammat näistä ovat eduskuntavaalit. Toki mustapaitojen marssi kohti eurovaalivoittoa ei ole mitenkään erityisesti kursseja kannatteleva asia sekään."

Aki Pyysing 3.3.2019: Pörssiromahdusta on syytäkin pelätä – mutta ei vääristä syistä

0
0
4.3.2019 - 09:21 #24393

von Fyrckendahl

+806
Liittynyt:
2.11.2018
Viestejä:
1142

Helsingin keskimääräinen P/E-luku on jotain 15, joka on seitsemisen prosenttia alle viimeisen viiden vuoden keskiarvon.  Markkinoiden liian korkea P/E esimerkiksi olisi rationaalinen perustelu laskunodotukselle

Laskutapa ei ole täysin mielekäs. 5 vuotta on liian lyhyt aika. Siinä verrataan nykyistä tilaa nykyiseen sykliin. Lukua tavallaan verrataan itseensä. Hiukan sama jos vertaa tämän päivän lämpötilaa 5 viikon keskiarvoon ja ennustaa siitä ensi kuun säätä.

 

0
0
4.3.2019 - 09:51 #24394

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530
von Fyrckendahl kirjoitti:

Helsingin keskimääräinen P/E-luku on jotain 15, joka on seitsemisen prosenttia alle viimeisen viiden vuoden keskiarvon.  Markkinoiden liian korkea P/E esimerkiksi olisi rationaalinen perustelu laskunodotukselle

Laskutapa ei ole täysin mielekäs. 5 vuotta on liian lyhyt aika. Siinä verrataan nykyistä tilaa nykyiseen sykliin. Lukua tavallaan verrataan itseensä. Hiukan sama jos vertaa tämän päivän lämpötilaa 5 viikon keskiarvoon ja ennustaa siitä ensi kuun säätä.

Laskutapa on kuin parempi, kuin verrata esimerkiksi viimeisen sadan vuoden P/E:hen. Mm. korkotaso täytyisi ottaa huomioon.

Mutta oikeassa olet, eli laskutapa ei ole täysin mielekäs. Mutta yritän käyttää sellaisia tunnuslukuja ja vertalupohjia, jotka hahmottavat muutkin kuin ammattisijoittajat tai rahoituksen maisterit.

0
0
4.3.2019 - 13:54 #24410

Aykazu

+42
Liittynyt:
25.11.2015
Viestejä:
203

"Mutta tämän kirjoitettuani aloin pohtimaan, pitäisikö sittenkin siirtää sijoituksia Suomesta ulos jo nyt? En kirjoittanut tähän likikään jokaista näkemääni uhkakuvaa, enkä varmasti ole kaikkia edes tullut ajatelleeksi. Osakesijoittaminen onkin epävarmojen tulemien varsin jännää touhua."

 

Tätä pohdintaa kävin jo Joulukuussa, silloin pidin ainoan Suomi positioni eli Nordean, ajattelin, että katsotaan nyt Q4. Se katsottiin ja todettiin, että suunta ei ole kovin hyvä, positio likvidoitiin varmaan päivän huonoimpaan mahdolliseen hintaan. Nyt jo toki näyttää paljon paremmalta, Trumpista riippumattakin voi tehdä tuottoja eikä tarvitse edes pelätä demareita. 

Suomessa on kyllä keskimäärin halpoja osakkeita, mutta kyllä siihen on perusteltuja syitä mielestäni:

1. Kasvu on aika aneemisella tasolla noin yleisesti ottaen ainakin niillä yhtiöillä mitä olen seurannut.

2. Korkea osinkoverotus

3. Kasvuorientaation puute

4. Epälikvidit markkinat (Pääomien puute noin yleisellä tasolla, tämä toki ei ole niin paha ongelma enää kuin aikoinaan oli)

5. Kilpailukyky ja mä en nyt puhu duunarin tilipussista, vaan niistä tuotteista ja niiden markkinoinnista, logistiikka- ja jakeluverkostoista jne. 

 

Siinä on jo pari ihan pätevää syytä, tähän lisäksi EU:n asema maailmankaupassa ja sisäiset poliittiset asiat niin alkaa olla sopassa makkaroita ja melkoisesti. Siihen päälle sitten Trump ja kumppanit niin saadaan sopan kylkeen leipäkin voideltuna, alkaa siis olla ateria maitolasia vaille valmis, mutta sen taitaa hoitaa EU:n sisäpoliittinen kuohunta kuntoon.

0
0
7.3.2019 - 09:20 #24486

Peltinen

+78
Liittynyt:
26.5.2016
Viestejä:
113

Joku on joskus sanonut, että vaarallisin vaihtoehto on tyhmä ja ahkera. Itse näkisin, että pääministeri Rinne voi hyvinkin tyytyä istumaan peukalo tiukasti persiissä ja olemaan tekemättä mitään pahaa. Varsinkin, jos ne päätökset pitää tehdä yhteistyössä kokoomuksen, vihreiden ja ketä kaikkia sinne hallitukseen sitten pitääkään haalia kanssa. Nykyisessä tilanteessa Kataisen sateenkaarihallituksen tapainen paikalleen jäätynyt kompromissi passaa oikein mainiosti.

 

0
0
7.3.2019 - 10:53 #24487

Jmakela

+121
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Nyt kun katsoo gallup tuloksia niin SPD-VIHR-VAS eivät tule saamaan kuin reilun 40% kannatuksen joten mukaan pitää ottaa joko KESK tai KOK koska PS ei ole mahdollisuus. Eli tulee taas aika monivivahteinen hallitus joka tarkoittaa sitä että päätöksien teko on luultavasti hidasta ja vaikeaa. No aikaa on vielä vaaleihin mutta nyt vaikuttaa siltä että ei tule ainakaan "täyttä" punavihreää hallitusta.

 

Loppuun vielä voin sanoa varmasti että SIN ei tule saamaan kuin maksimissaa ehkä 1 edustajan läpi koska Soini ei lähde leikkiin mukaan.

0
0
7.3.2019 - 11:44 #24490

FinnishDGI

+264
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
322
Jmakela kirjoitti:

Nyt kun katsoo gallup tuloksia niin SPD-VIHR-VAS eivät tule saamaan kuin reilun 40% kannatuksen joten mukaan pitää ottaa joko KESK tai KOK koska PS ei ole mahdollisuus. 

+ RKP ja KD => Niukka enemmistö ilman keskustaa, kokoomusta tai perussuomalaisia.

0
0
7.3.2019 - 11:58 #24491

Jmakela

+121
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237
FinnishDGI kirjoitti:
Jmakela kirjoitti:

Nyt kun katsoo gallup tuloksia niin SPD-VIHR-VAS eivät tule saamaan kuin reilun 40% kannatuksen joten mukaan pitää ottaa joko KESK tai KOK koska PS ei ole mahdollisuus. 

+ RKP ja KD => Niukka enemmistö ilman keskustaa, kokoomusta tai perussuomalaisia.

Tuo on mahdollisuus mutta se vaatisi sitä että nuo 5 puoluetta eivät menettäisi ääniä ja loput 3 eivät vielä keräisi niitä. En jaksa uskoa että kokoomus jää yhtä pieneen äänimäärään mitä nyt gallupit kertovat ja yleensä vaalien lähestyessä suurin puolue vielä menettää ääniä.

0
0
29.3.2019 - 12:02 #24995

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260

Kiinnittikö kukaan huomiota siihen, että kun maahanmuuttajat raiskaavat nuoria tyttöjä Oulussa, niin kaikki puolueet nostavat aiheen vaalikeskusteluihin, ja kun kantasuomalaiset kunnon kansalaiset huumaavat ja raiskaavat nuoria poikia vuosien ajan ja striimaavat tapahtumat nettiin, niin kukaan ei kommentoi asiaa.

0
0
29.3.2019 - 12:07 #24996

Jmakela

+121
Liittynyt:
9.11.2017
Viestejä:
237

Kyllä minä ainakin olen nähnyt kun monen puolueen naispolitikot ovat huomioineet tuon pedofiili asian, ei toki yhtä näkyvää kannanottoa kuin case Oulu mutta kyllä tuo uusin tapahtuma on puhuttanut.

0
0
1.4.2019 - 00:34 #25051

Farseer

+1986
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

En muuten ymmärrä mistä ihmeestä oletettavasti pörssimarkkinoista jotain tajuava Juha Sipilä oli saanut päähänsä, että valtio osaisi sijoittaa markkinoita paremmin?

Tätä pitää vähän ihmetellä. Ilmeisesti tällä kritisoidaan VAKEa joka tulee tekemään sijoituksia myös muilla kuin strategisin- ja huoltovarmuusperustein, mutta valtiollahan on käytännössä lähes rajaton limiitti minkä voisi sijoittaa tehokkaammin markkinoille kuin jättää käyttämättä vaikka niitä ei biittaisikaan. Ja käytännössä meillä julkisella rahalla tätä toki isoin kuluin ja järjettömin rajoituksin tekevät jo työeläkeyhtiöt. Pitkällä tähtäimellä koko roska samaan pakettiin ja samoilla kuluilla massit hoitoon.

Ongelma toki on että SDP mielellään tuhlaa ne kaikki heti uusiin menoihin ja Kokoomus hyödyllisiin tai hyödyttömiin veroalennuksiin tai molemmat yhdessä muihin rälssietuihin. Vihreät dumppaisi rahat kirjaimellisesti savuna ilmaan ja toki Keskustankin maatalouspoliittinen siipi sille löytäisi hyödyllisempää käyttöä vaikka sitten huoltovarmuusperustein. Eikä muut puolueet sitä vastoin ole sen parempia. Demokratia sucks, joten noita masseja on syytäkin suojella erilaisin palomuurein kuten laittamalla ne erilliseen yhtiöön.

0
0
1.4.2019 - 10:00 #25053

Peltinen

+78
Liittynyt:
26.5.2016
Viestejä:
113

Taksiuudistuksesta sen verran, että Akin kokemus pätee varmaan siihen Mikonkadulta korkeintaan jonnekin Sörnäisiin asti suhaaviin taksinkäyttäjiin. Kaupunkien ytimessä uudistus ihan varmasti pelkästään paransi taksipalvelua. Sitten kun mennään sinne kepulandiaan, joka tässä tapauksessa alkaa esim. Tampereelta noin 15 km päästä kaupungin keskustasta, tilanne onkin ihan toinen. Itse asun juuri tuon säteen ulkopuolella ja onhan tämä ihan perseestä, kun taksin tulemiseen ei voi luottaa pätkän vertaa.  Sellaisen ehkä joskus saa mutta voi olla saamatta ja siihen tilanteeseen pitää olla aina valmiina plan B. Varsinkin ruuhka-aikana yksikään taksikuski ei halua pidempää keikkaa kun parhaiten tienaa ajamalla keskustan ja lähiöiden väliä. Kuulemma taksitolpaltakin on kuski kieltäytynyt tuollaisesta 20 km matkasta ja heittänyt asiakkaat takapenkiltä takaisin pihalle.

 

0
0
1.4.2019 - 10:03 #25054

Heikin Ashi

+2387
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
834

Jos SDP pääsee toteuttamaan "shorttaajia puolustavan veromallinsa", kuten  "tuleva lähdevero koskettaa ennen kaikkea ulkomaalaisia rahastoja ja sijoittajia, jotka omistavat yli puolet Helsingin pörssistä”, niin tulemme kokemaan Helsingin Pörssissä päräyttävän  notkahduksen, joka tarjoaa shorttaajille todella mainoita tuottopaikkoja.

Tätä odotellessa ... heart

0
0
1.4.2019 - 19:41 #25071

Farseer

+1986
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Kirjoitin tämän pokerifoorumeille, mutta en näe syytä miksei näitä neuvoja soveltamalla voisi ajaa menestyksekkäästi asioita läpi myös sijoitusrintamalla. Perusmatskua monille, mutta vielä useammille varmaan ihan hyödyllinen minitietopaketti vaalivaikuttamiseen.

Kaksi viikkoa vaaleihin ja ennakkoäänestys alkaa jo keskiviikkona. 

Nyt viimeistään on hyvä aika kontaktoida kaikki potentiaaliset ehdokkaat läpi turuilla ja toreilla. Koittakaa paketoida asia mahdollisimman tiiviseen, myönteiseen mutta totuudenmukaiseen muotoon. Perustelkaa asioita siten että ehdokkaan näkökulmasta blokki olisi ongelmallinen. Koittakaa tehdä selväksi ei-Veikkaus-vastaisille ehdokkaille että tässä ei olla purkamassa monopolia.

Usein keskustaoikeistolaisille ehdokkaille yritystoiminnan vapaus on tärkeää, vasemmistolaiselle usein vastuullisuus. Piraatille internetin vapaus ja RKP:lle PAFin blokkauksen estäminen on elinehto. Geneerisenä perusteena voi käyttää esimerkiksi blokkien avaavan tien niiden käyttöön monilla kauhistuttavilla tavoilla. Katsokaa nettisivuilta ehdokkaan teemat ja miettikää voisiko niitä saada positiivisella tavalla linkitettyä meidän agendaan.

Parhaatkaan pointit ja näkemykset eivät uppoa kaikkiin. Silloinkin kannattaa tähdätä pienimpään yhteiseen tekijään ja perustella miksi rahansiirto / nettiblokki voi olla toimimaton ja toimimatonta lakia ei kannata tehdä.

Ja vaikka ehdokas puhuisikin kauniita sanoja potentiaaliselle äänestäjälle, puhe on halpaa. Sanomaa voi tehostaa monella tapaa. 

Voit esimerkiksi:

1) Uhrata hieman rahaa ja laittaa (vaikka pienikin) vaalituki. Ehdokkaalta voi vielä kysyä tilinumeroa mihin voi lahjoittaa että tieto menee varmasti läpi.

2) Tarjoutua jakamaan esitteitä tai muuten edistää kampanjaa (kannattaa tässäkin kysyä suoraan ehdokkaalta).

3) Kirjoittamalla myötämielisen julkisen kirjoituksen ehdokkaan suositukseksi (tässäkin kannattaa jakaa somessa ja tägätä ehdokas mukaan).

Kannattaa huomioida että näitä voi tehdä ihan missä tahansa vaikuttavan ehdokkaan puolesta! Ei ole siis mitään varsinaista syytä keskittyä vain oman vaalipiirin ehdokkaisiin, jos tiedät sopivan kohteen äänestysalueesi ulkopuolelta!

Kasvottoman äänestäjän pettäminen / unohtaminen on ehdokkaalle paljon helpompaa ja kannattavampaa kuin aktiivisen tukijan! Vaikka tuki olisikin pientä, niin esitteiden jakaminen tunnin ajan tai kympinkin vaalituki on ehdokkaalle oikeasti tärkeää kun aikaa ja resursseja on rajatusti (ellei ole esimerkiksi ay-liikkeen kassan suojeluksessa).

0
0