15.4.2024 - 21:50

JR

+5073
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1498

Almanakka wrote:

Toivottavasti on vain alueelle tyypillistä öyhöämistä. Tuntuu vähän erikoiselta sanoa, että sadoista droneista ja/tai ohjuksista koostuva hyökkäys olisi lähinnä Iranin sisäinen alibi, mutta siltä se vähän tuntui. Nyt eskaloidaan sitten ehkä lisää.

Mun mielestä se ei ole kovin hassua. Hyökkäys oli selkeä vastaus monia ihmishenkiä vaatineeseen iskuun ja oli toteutettu tavalla jossa ei pyritty aiheuttamaan ihmisuhreja.

Israelin ja liittolaistensa puolustuskapasiteetin huomioonottaen, vaatii satoja drooneja ja ohjuksia että jotain päätyy perille.

Myönnän suoraan, että mulla ei ole mitään sympatiaa Israelia kohtaan, mutta ei myöskään Irania - mutta niin neutraalisti kuin pystyn asiaa tarkastelemaan, niin Iranin kostoisku oli aika minimaalinen kasvojenpelastus, ja lähtökohtaisesti mitoitettu niissä puitteissa de-eskaloivaksi.

4
-4
15.4.2024 - 22:08

Farseer

+2033
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1599
Vihaan Iranin uskonnollista hirmuhallintoa, mutta Netanjahu on Israelin johdossa vielä sekopäisempi tapaus.
 
Maailma olisi parempi jos koko Lähi-Itää ei olisi, resursseineen ja ongelmineen.
 
Helvetin ääriuskonnolliset hullut molemmilla puolilla.
9
0
15.4.2024 - 22:45

Marraskuu

+815
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
909

Farseer wrote:

Niinpä :(

Kumpi tappaa enemmän viattomia hyökkäämällä naapurimaahansa - Netanyahu vai Putin?

Toista näistä länsimaat tukee ja toista vastustaa.

1
-1
15.4.2024 - 23:19

TL

+1153
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
895

Samaa mieltä. Yleistäisin vielä niin että maailma olisi parempi, jos mitään uskontoja ei olisi.

Ei toki ratkaisisi kuin osan ongelmista ja ihmiskunta epäilemättä osaisi/osaa kehittää vielä uusiakin aivan yhtä idioottimaisia riidan aiheita.

0
0
15.4.2024 - 23:51

JR

+5073
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1498

Marraskuu wrote:

Farseer wrote:

Vihaan Iranin uskonnollista hirmuhallintoa, mutta Netanjahu on Israelin johdossa vielä sekopäisempi tapaus.
 
Maailma olisi parempi jos koko Lähi-Itää ei olisi, resursseineen ja ongelmineen.
 
Helvetin ääriuskonnolliset hullut molemmilla puolilla.

Niinpä :(

Kumpi tappaa enemmän viattomia hyökkäämällä naapurimaahansa - Netanyahu vai Putin?

Toista näistä länsimaat tukee ja toista vastustaa.

Toistaiseksi kai Putin... Mutta tosiaan tää kaksinaismoralismi on todella hämmentävää.

En ole tällä foorumilla ikinä saanut niin paljon miinuspeukkuja, kuin silloin kun aiemmin tässä ketjussa ihmettelin Hamasin terrori-iskun jälkeen, miten nämä asiat nähdään täälläkin niin itsestäänselvän yksipuolisina, ja kyseenalaistin monen yksipuolisesti Israelia kannattavan tahon motiiveja.

Ja sen jälkeen joka kerta kun olen tavannut Akin, on hän esittänyt uusia arvauksia siitä, mikä "vihervasemmistolainen" taho on aivopessyt mut Israel-vastaiseksi, koska "yleensä mulla on ollut ihan fiksuja kantoja".

3
-3
16.4.2024 - 00:23

Bingo53

+2864
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2050

Teheran laukaisi hyökkäyksessä yli 170 räjähteillä ladattua dronea, noin 120 ballistista ohjusta ja noin 30 risteilyohjusta Israelin mukaan. Useiden osapuolien avulla.

Kuva poistettu.

Lähes kaikki torjuttiin. Torjunnassa onnistuttiin vain yhteistyössä Israelin kehittyneen ilmapuolustuksen ja tilanteeseen nähden kriittistä tukea antaneiden läntisten ja arabiyhteistyöosapuolien avulla.

Kuva poistettu.

Vaikka Israelin puolustuskapasiteetti on mittava ja ulottuva, tässä jenkkien, brittien ja Jordanian lentokoneilla ja kalustolla oli merkittävä rooli droonien ja ohjusten pudottamisessa ennen niiden saapumista Israelin ilmatilaan.

Jenkkien Centcom, U.S. Central Command forces havaitsi ja kohdensi tähtäyksen sekä tuhosi jenkkien Eurooppaan komennettujen joukkojen avulla yli 80 dronea ja ainakin kuusi ballistista ohjusta, jotka olivat matkalla Iranista ja Jemenistä Israeliin. Lisäksi nämä tuhosivat seisemän maassa ollutta dronea huthikaninallisten alueella Jemenissä sekä yhden ballististen ohjusten laukaisualustan ohjuksineen.

Tämä hyökkäys oli edeltä tiedetty. Epävarmuutta aiheuttaakin onko tämä puolustus toteutettavissa uudelleen, jos hyökkäys tehdään yllättäen ja Israelin on selviydyttävä ilman ulkopuolista apua. Tilanne ymmärretään nyt niin, että Israelin on vastattava ja näytettävä pelotteensa vahvuus, jottei se jätä itseään avoimeksi Iranin uusille, suorille hyökkäyksille:

Striking back hard on Iranian soil could invite far more devastating retaliation. But not responding at all, or too weakly, could also erode deterrence, making Israel and others more vulnerable to future Iranian barrages.

“Iran has started a new phase. It has stopped hiding behind proxies and has now become exposed to a direct attack from Israel,” said Nadav Pollak, a former Israeli government analyst teaching at Reichman University. “Going forward, Israel is not going to be able to sit quietly and intercept everything.”

Linkki WSJ: https://www.wsj.com/world/middle-east/analysis-israel-repelled-irans-huge-attack-but-only-with-help-from-u-s-and-arab-partners-a7844065

Hamas pitää sataa panttivankia arvokkaampina kuin kolmeakymmentätuhatta omaa marttyyriä. Tämän mysteerin ratkominen on leviämässä koko Lähi-Itään ja sopassa ovat läntiset osapuolet kalustoineen, joista toisilla yritetään rakentaa ponttoonisatamaa Gazan avustuskuljetuksia varten ja toisilla yritetään pitää sataman päällä oleva ilmatila puhtaana. Näitä tietenkin paikallisen järjenjuoksun mukaan vihaavat kaikki.

Ei tätä millään kreikkalaisella logiikalla ja kausaliteettejä pohtimalla ratkota.

6
-1
16.4.2024 - 05:16

Almanakka

+514
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
284

Olen samaa mieltä, että Iran teki aika pienen iskun odotuksiin nähden. Minimit on silti itselleni väärä sana, koska kohtalaisen iso, koordinoitu isku kyseessä, jolla kuitenkin kai yritettiin päästä läpi. No oli miten oli, itse toivoisin tämän jäävän tähän, vaikka alla olevasta tekstistä moni pointti tuntuu järkevältä:

Some points regarding the overnight Iranian missile attack on Israel:

1. Contrary to what pundits are saying, this wasn’t designed merely as “bells and whistles” with no damage.

When you shoot 350 flying objects timed to hit Israel at the same moment, 
when you use three fundamentally different weapon types—cruise missiles, ballistic missiles and UAVs, 
you’re looking to penetrate Israel’s defenses and kill Israelis.

2. The US administration is telling us: “This is a victory, you’ve already won by thwarting the missiles. 
No need for any further action.”
No, it’s NOT a victory. 
Yes, it’s a remarkable success of Israel’s air defense systems, but it’s not a victory.

When a bully tries to hit you 350 times and only succeeds seven time, you’ve NOT won.

You don’t win wars just by intercepting your enemy’s hits, nor do you deter it. 
Your enemy will just try harder with more and better weapons and methods next time. 
How DO you deter? 
By exacting a deeply painful price.

3. It’s incorrect to say “nobody got hurt”. 
There’s a 7 year-old Israeli-Arab girl called Amina Elhasuny fighting for her life. 
That’s who coward Khamenei hit.  

4. The Islamic Republic of Iran made a big mistake. 
For the past 30 years it’s been wreaking havoc on the region—through its proxies. 
A terror-octopus whose head is Tehran, and its tentacles are in Lebanon, Yemen, Iraq, Syria and Gaza.

How convenient. 
The Mullahs send others to conduct horrendous terror attacks, and die for them. 
Other people’s blood.

Israel’s strategic mistake for the past 30 years was to play along this strategy. 
We always fought the Octopus’ arms, but hardly exacted a price from its Iranian head. 
This should change now:
Hezbollah or Hamas shoots a rocket at Israel? 
Tehran pays a price.

5. The enemy is the Iranian REGIME, not the wonderful Iranian people. 
The Iranian regime reminds me of the Soviet regime in 1985: corrupt to the core, old, incompetent, despised by its own people, and destined to collapse. 
The sooner the better. 
The West can accelerate the regime’s inevitable collapse with a set of soft and clever actions, short of military force. 
Remember, USSR collapsed without any need for a direct American attack. 
Let’s do this.

6. Israel is fighting everybody’s war. In Gaza, Lebanon and Tehran. 
We’re considered “the small satan” by radical Islam. America is the big one.

I’ll be clear: if these crazy fanatic Islamic terrorists get away with murder by hiding among civilians, this method will be adopted by terrorists worldwide.

We’re not asking anyone to fight for us. We’ll do the job. 
But we do expect our allies to have our back, especially when it’s tough—and now it’s tough.

Be on the right side and help us defeat these horrible and savage regimes.

5
-4
16.4.2024 - 11:41

Artsipappa

+2039
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1902

JR wrote:

Almanakka wrote:

Toivottavasti on vain alueelle tyypillistä öyhöämistä. Tuntuu vähän erikoiselta sanoa, että sadoista droneista ja/tai ohjuksista koostuva hyökkäys olisi lähinnä Iranin sisäinen alibi, mutta siltä se vähän tuntui. Nyt eskaloidaan sitten ehkä lisää.

Mun mielestä se ei ole kovin hassua. Hyökkäys oli selkeä vastaus monia ihmishenkiä vaatineeseen iskuun ja oli toteutettu tavalla jossa ei pyritty aiheuttamaan ihmisuhreja.

Israelin ja liittolaistensa puolustuskapasiteetin huomioonottaen, vaatii satoja drooneja ja ohjuksia että jotain päätyy perille.

Myönnän suoraan, että mulla ei ole mitään sympatiaa Israelia kohtaan, mutta ei myöskään Irania - mutta niin neutraalisti kuin pystyn asiaa tarkastelemaan, niin Iranin kostoisku oli aika minimaalinen kasvojenpelastus, ja lähtökohtaisesti mitoitettu niissä puitteissa de-eskaloivaksi.

Mitenkäs JR on päätellyt että ei pyritty aiheuttamaan ihmisuhreja? Ammutaan yli 300 lentävää ohjusta/dronea samaan aikaan. Ainoa tavoite läpäistä ilmapuolustus ja tuhota ja tappaa Israelilaisia. Jotenkin sympaattisen naivi ajattelutapa, että Iran teki vain mitä oli pakko mutta teki niin heikosti ettei siitä oikeasti haittaa ole. Luuletko tosiaan, että Iran haluaa tahallisesti näyttää heikolta ja kykenemättömältä? Please.

Myös hauskan naivi ajatus on, että 300 räjähtävää projektiilia on de-eskaloiva hyökkäys :D 

4
-2
16.4.2024 - 11:46

hauturi

+3122
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2291

Almanakka wrote:

vaikka alla olevasta tekstistä moni pointti tuntuu järkevältä:

Minun on kyllä vaikea löytää tuosta järkeviä pointteja. Jos niitä onkin, ne on onnistuttu piilottamaan tuolla yleisellä sävyllä.

1
-1
16.4.2024 - 11:58

JR

+5073
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1498

Artsipappa wrote:

Mitenkäs JR on päätellyt että ei pyritty aiheuttamaan ihmisuhreja? Ammutaan yli 300 lentävää ohjusta/dronea samaan aikaan. Ainoa tavoite läpäistä ilmapuolustus ja tuhota ja tappaa Israelilaisia. Jotenkin sympaattisen naivi ajattelutapa, että Iran teki vain mitä oli pakko mutta teki niin heikosti ettei siitä oikeasti haittaa ole. Luuletko tosiaan, että Iran haluaa tahallisesti näyttää heikolta ja kykenemättömältä? Please.

Myös hauskan naivi ajatus on, että 300 räjähtävää projektiilia on de-eskaloiva hyökkäys :D 

Ilmoittamalla hyvissä ajoin etukäteen minne iskee ja milloin.

4
0
16.4.2024 - 12:13

Almanakka

+514
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
284

hauturi wrote:

Almanakka wrote:

vaikka alla olevasta tekstistä moni pointti tuntuu järkevältä:

Minun on kyllä vaikea löytää tuosta järkeviä pointteja. Jos niitä onkin, ne on onnistuttu piilottamaan tuolla yleisellä sävyllä.

Joo tuntuu yleisesti siltä, että tulkintoihin (ainakin minun) vaikuttaa paljon minkä väristen lasien läpi on katsonut tilannetta aiemmin, kukin lähtökohtaisesti vajaalla informaatiollaan. Iranin koston tulkitseminen kesyhköksi oli itselleni varmaan lähin mitä olen päässyt mielen muuttamista.

0
0
16.4.2024 - 13:45

Marraskuu

+815
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
909

Israelin koko olemassa olon peruskivi ja agenda on oikeutuksen hakeminen ja kostaminen.

Israelilla olisi muunlainenkin mahdollisuus asemassa, jossa sillä on käytössä naapureihinsa nähden ylivoimainen tekniikka ja voima. Israelilla on ollut mahdollisuus osoittaa johtajuutta edesauttamalla toimintaa, jolla edistettäisiin rauhanomaista ja sallivaa rinnakkaiseloa alueen eri kulttuurien kesken. Tämä vain ei kuulu heidän agendaan ja siten viha ja kosto peittävät kaiken muun alleen.

1
-3
16.4.2024 - 14:13

myyntimies

+50
Liittynyt:
10.11.2016
Viestejä:
42

Ja israelin ympäröivät arabi maat ovatkin rauhaa ja tasa-arvoa rakastavia kavereita.

Hamasin perustuskirjassakin lukee että israel pitää pyyhkiä maailman kartalta. 

Kannattaa muuten tutustua historia, montako kertaa fiksut ja ystävälliset naapuri maat on sinne hyökännyt?

2
0
16.4.2024 - 15:16

mskomu

+1324
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
664

https://twitter.com/RichardHanania/status/1778416031394082916

Provosoiva, mutta aika osuva (ja valikoiva) tiivistys. Ja toki tuosta on nyt jo miltei 60 vuotta aikaa, mutta yhä ihan relevantti. Tosin sillä poikkeuksella, että onhan tilanne osassa noista maista muuttunut merkittävästikin. Silti aika monessa maassa on vähän sama tilanne, kuin Venäjällä, eli elinolot ovat päin persettä, ihmisillä menee päin persettä kaikilla mittareilla ja taloudella menee päin persettä. Mitä hallitsevan porukan kannattaa tässä tilanteessa tehdä? No tietenkin hyökätä naapurimaahan!

Nyt tilanteeseen voi liittää vielä, että: "Ja vastaavassa tilanteessa on useita kertoja hyökätty naapurimaahan ja hävitty". Mitä tehdään tällä kertaa? No tietenkin hyökätään naapurimaahan (ja hävitään)!

3
0
16.4.2024 - 15:50

Artsipappa

+2039
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1902

Marraskuu wrote:

Israelin koko olemassa olon peruskivi ja agenda on oikeutuksen hakeminen ja kostaminen.

Israelilla olisi muunlainenkin mahdollisuus asemassa, jossa sillä on käytössä naapureihinsa nähden ylivoimainen tekniikka ja voima. Israelilla on ollut mahdollisuus osoittaa johtajuutta edesauttamalla toimintaa, jolla edistettäisiin rauhanomaista ja sallivaa rinnakkaiseloa alueen eri kulttuurien kesken. Tämä vain ei kuulu heidän agendaan ja siten viha ja kosto peittävät kaiken muun alleen.

Tosissaanko olet sitä mieltä että Israel on tuolla alueella se ongelmatapaus? 

1
-2
16.4.2024 - 15:52

Marraskuu

+815
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
909

myyntimies wrote:

Ja israelin ympäröivät arabi maat ovatkin rauhaa ja tasa-arvoa rakastavia kavereita.

Hamasin perustuskirjassakin lukee että israel pitää pyyhkiä maailman kartalta. 

Kannattaa muuten tutustua historia, montako kertaa fiksut ja ystävälliset naapuri maat on sinne hyökännyt?

Silleenhän ne sodat loppuu, kun syytetään naapureita. Valloitetaan aina naapurista pikkasen lisää tilaa ns. turva-alueeksi. Tämän jälkeen asutetaan alue siirtokunnilla ja hups uusi siirtokunta tarvitseekin turvata lisäalueilla.

1
0
16.4.2024 - 15:53

TL

+1153
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
895

Vaikket minulta kysyntään, niin minusta alueella ei valitettavasti oikein muita kuin ongelmatapauksia olekaan. (Alue Turkki-Iran-Saudiarabia)

Siihen kun vielä lisää Israelin varovasti sanoen ongelmallisen syntytavan niin tilanne on lähinnä toivottoman tuntuinen ratkaistava.

6
0
16.4.2024 - 16:20

Marraskuu

+815
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
909

TL wrote:

Tämä minunkin käsitys on. Meillä neuvolassa ensimmäiseksi tyrkätään rokotteita tauteja vastaan, niin tuolla ne tyrkkää ensimmäisenä vastasyntyneelle annoksen vihaa ja toisena annoksen katkeruutta. 

4
0
16.4.2024 - 18:45

Druuge

+344
Liittynyt:
27.1.2020
Viestejä:
283

Artsipappa wrote:

Marraskuu wrote:

Israelin koko olemassa olon peruskivi ja agenda on oikeutuksen hakeminen ja kostaminen.

Israelilla olisi muunlainenkin mahdollisuus asemassa, jossa sillä on käytössä naapureihinsa nähden ylivoimainen tekniikka ja voima. Israelilla on ollut mahdollisuus osoittaa johtajuutta edesauttamalla toimintaa, jolla edistettäisiin rauhanomaista ja sallivaa rinnakkaiseloa alueen eri kulttuurien kesken. Tämä vain ei kuulu heidän agendaan ja siten viha ja kosto peittävät kaiken muun alleen.

Tosissaanko olet sitä mieltä että Israel on tuolla alueella se ongelmatapaus? 

Sinällään ihan mielenkiintoinen ajatus, että mikä olisi lähi-idän tilanne jos Israelia ei siellä olisi? Luultavasti olisi sunni vs shiia kisa sitten, mutta missä mittakaavassa? Ja kuka välittäisi täällä susirajalla?

0
0
16.4.2024 - 21:19

Tekijä

+139
Liittynyt:
8.7.2021
Viestejä:
93

Druuge wrote:

Tuskinpa lähtökohdaltaan ajattelemallasi tavalla muslimien välinen, olihan jo puoli vuosisataa ennen Israelin valtiota kyse nimenomaan juutalaisten ja arabien kädenväännöstä (brittien hallintaan annetulla Palestiinan alueella - itse asiassa jo ennen brittejä, nelisatavuotisen osmaanien valtakunnan loppuvuosikymmeninä).

https://fi.wikipedia.org/wiki/Palestiinan_brittiläinen_mandaatti

0
0
16.4.2024 - 21:59

Marraskuu

+815
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
909

Tekijä wrote:

Mitenköhän niin monessa länsimaisessa kaupungissa asuu ja elää juutalaisia, muslimeja ja muita uskontoja harjoittavia sekä erilaisia kansallisuuksia suhteellisen rauhanomaisesti, mutta tuolla Palestiinassa se ei onnistu mitenkään? 

0
-1
17.4.2024 - 08:59

myyntimies

+50
Liittynyt:
10.11.2016
Viestejä:
42

Länsimaissa onneksi "pitäisi" mennä kyseisen maan lakien mukaan mutta

kyllä Suomen rikostilastoissa toistuu aivan muut maat kuin israel. Ruotsissa asia viel pahempi.

Aika paljon on ollut myös sisällisotia noissa arabimaissa. Joten en ole ihan vakuuttunut että pärjääkö ne edes keskenään.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Arabikev%C3%A4t

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010195658.html

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Syyrian_sis%C3%A4llissota

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009232931.html

1
-3
17.4.2024 - 10:19

Tottahan tuo. Samalla mietittävää siitä, minkä verran länsimaissa muslimien ääriliikkeiden terrorismi syntyy juuri länsimaiden toiminnasta Lähi-idässä?

Afrikassakin on paljon sisällissotia ja kaikenlaista kahnausta, mutta länsimaat ovat nykyisin pysytelleet siellä sivustaseuraajina eivätkä ole osallistuneet sotimiseen. Vastaavasti emme ole kärsineet näiden maiden ääriliikkeiden terrorismista Euroopassa.  

1
0
19.4.2024 - 10:00

Marraskuu

+815
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
909

Israel pelaa Putinin pussiin ihan huolella. Israel taitaa olla ainoa länsimaihin itsensä katsova valtio joka kieltäytyi auttamasta Ukrainaa.

Bidenillä varsin kiusallinen tilanne, kun Israel haluaa väkisin aloittaa sodan Iranin kanssa. 

2
-1
21.4.2024 - 13:55

Aki Pyysing

+11975
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6617

Hmm. Annoin itselleni kertoa, että ehkäpä Israel viimeisessä vastaiskussaan voittikin jotain. Se nimittäin näytti, että se iskee halutessaan mihin tahansa Iranissa. Iran taas näytti, että jos Jordania pelaa USA:n ja Israelin joukkueessa, on sillä suuria vaikeuksia läpäistä Daavidin linkoja ja Rautakupoleita. Eli ehkä vastaiskun vastaisku ei ollut ihan niin järjetön, kuin ensimaistelulta vaikutti🤔.

Tämä on sikäli lohdullista, että Israelin johdossa löytyi jotain hyvin piiloteltua täysipäisyyttä. Ja että ylivoima on Israelin puolella edelleen. Ja ydinaseet vielä käyttämättöminä varastossa. 

Jos rättikset saisivat napinpainalluksella Israelin tuhottua, ne myös tekisivät sen. Israel ei valtaa edes Jordaniaa, vaikka helposti pystyisi. Mitähän ne Gazassa kuvittelevat saavuttavansa uuden terroristisukupolven kasvattamisen lisäksi muuta kuin Netanjahulle kauden pidennystä? Tosin tämä jälkimmäinenhän riittää niin kauan kuin Netanjahu PM:nä pysyy. Joten edellisen postaukseni pysyy voimassa uusista pohdinnoista huolimatta.  

5
0
21.4.2024 - 15:37

Marraskuu

+815
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
909

Aki Pyysing wrote:

Iranin käytös on ollut jo pidempään sen kaltaista, että he eivät vaikuttaisi olevan kovinkaan kiinnostuneita eskaloimaan tilannetta saati sotimaan. Vaikuttaisi myös siltä, että nykyinen johto ymmärtää, että heillä on vain hävittävää, mikäli sotimaan lähdetään. He eivät kuitenkaan voi katsella sivusta ja käännellä toista poskeaan, kun Israel iskee heihin.

Valitettavasti Israel taas tuntuu käyttäytyvän kuin suulas veljessarjan pienin, joka isoveljensä tukemana kukkoilee kaikille. Isoveli alkaa vain olla pikkaisen kiusaantunut, kun ei jatkuvasti halua olla pikkuveljeä auttamassa ja tämän sotkuja selvimässä.

Koko Lähi-Itä on erilaisten kansojen, uskontojen ja klaanien hallitsema ja näiden verkostot eivät noudata valtiorajoja. Nämä toimijat eivät monestikaan noudata valtioita johtavien klaanien näkemystä ja strategiaa. Alueella riittää rahaa ja rahan tarpeessa olevia toimettomia nuoria, joita voi käyttää mitä erilaisempiin valtataistelutoimiin.

2
0
23.4.2024 - 13:43

Bingo53

+2864
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2050

Lähi-Idän rauhoittumisen varaan rakentaminen on hyödytöntä

Sijoittajan kannalta Lähi-Idän konflikteilla ei tule olemaan loppua. Sotimisen ja raakojen vihollisuuksien väliaikoina on jaksoja, jolloin öljyn hinta ei ole vaarassa nousta pilviin tai rahdin kulku pysähtyä Hormutzin salmessa niin, että laivat joutuvat kiertämään Hyväntoivonniemen. Näistä lyhyistä tasapainon hetkistä on otettava hyöty silloin, kun niitä on. Ne eivät kuitenkaan jatku sijoitusnäkökulmasta katsoen kovin pitkää aikaa, vaikka voivatkin vuosia kestää.

Välimerellinen rauha tarkoittaa sitä, että juuri nyt ei ole ohjuksia ilmassa tai tankkeja rajan yli vyörymässä. Paikallinen ostoskori sisältää leipää, vettä ja panoksia.

Kuva poistettu.

Kauas on menty Omar Khaijamin maassa, jossa tuhat vuotta sitten lepäiltiin hautovaa iltaa taatelipuun varjossa viiniä kohtuudella maistellen ja varoen liian syvään oliivisilmiin tuijottamista. Puut ovat nyt ohjuksia ja Omarit näpräävät lähinnä laukaisunappeja tähtien loisteessa solkien sijaan.

Iran käytti merkittävää voimaa yhden yön iskussa Israeliin yhdessä kumppaniensa kanssa. Israel vastasi asiaan tarkkuudella.

Kuva poistettu.

Israel iski Iranin ohjustukikohtaan Isfahanissa, joka on Iranin Manse, tekniseen ja tieteelliseen tutkimukseen ja valmistukseen keskittynyt kaupunkialue. Isku tuhosi sen ilmapuolustusta, kuten satelliittikuvat 8th Shekari Air Basesta osoittavat. Niissä näkyy kuinka hyvin tarkka isku tuhosi 'flap-lid'-tutkan, jota Iran käyttää S-300 ilmaohjusjärjestelmässään tunnistamaan ja seuraamaan ilmatilaan tulevia, torjuttavia kohteita.

The radar is typically surrounded by several vehicles, including four trucks carrying missiles. Before the strike, the missiles were seen positioned next to the radar. After the strike, they had been moved and did not appear visibly damaged. It was not clear why the missiles had been moved. However, the fact that they appear undamaged indicated that the attack had a very precise target.

Linkki: https://www.straitstimes.com/world/middle-east/satellite-imagery-shows-precision-attack-damaged-air-defence-system-at-iranian-base

Muut alueet tukikohdassa sekä lähistöllä oleva lentokenttä näyttävät kuvien perusteella olevan vahingoittumattomia. Iskun tarkkuus ja syvyys keskellä Iranille äärimmäisen tärkeitä rakennelmia osoittavat Israelin valinneen tarkoin harkitun ja keskeisen kohteen venäläisten toimittamasta ilmapuolustuksesta.

Kuva poistettu.

Kuva WSJ: https://www.wsj.com/world/middle-east/iran-threatens-to-work-on-nuclear-arms-if-israel-attacks-nuclear-sites-d6723ecd?mod=middle-east_more_article_pos10

Israelilaisilla oli aikomus pommittaa useampiakin kohteita vastatakseen Iranin 13. huhtikuuta tekemään iskuun samalla mitalla, mutta ilmeisesti kansainvälinen painostus jenkeistä ja sen liittolaisilta muutti suunnitelmia The New York Timesin lähteiden mukaan. Hinnasta ei ole tietoa.

Still, in the view of Israeli officials, the attack showed Iran the breadth and sophistication of Israel’s military arsenal.

Instead of sending fighter jets into Iranian airspace, Israel fired a small number of missiles from aircraft positioned several hundred miles west of it on Friday, according to the Israeli officials and two senior Western officials briefed on the attack. Israel also sent small attack drones, known as quadcopters, to confuse Iranian air defenses, according to the Israeli officials.

Israelin ohjusasemat olivat ensin kohdistaneet tähtäyksen Syyrian pohjoisosiin, jolloin sikäläinen ilmapuolustus olisi aktivoitunut. Menettelyä pidetään Israelin taktisena liikkeenä, jossa: "Israel clearing the air corridor in Syria for a stand-off strike on Iran."

Israelilaiset myös tuhosivat tarkoituksellisesti ensimmäisen perään lähettämänsä toisen ohjuksen, koska ensiksi lähtenyt teki jo riittävää tuhoa.

Kuva poistettu.

Vastaisku on tehty ilmeisesti siten, että israelilainen pommittaja on lentänyt Syyriaan, tankannut siellä (2) ja laukaissut ohjuksen kohti Irania. Ohjuksen työntövoiman tuottava polttoainesäiliö ja polttokammio ovat irronneet ja pudonneet jossakin Irakin yläpuolella maahan (3). Ohjuksen moniosainen taistelukärki on jatkanut matkaansa Iranissa oleviin kohteisiin (4).

Kuva poistettu.Kuva poistettu.

Sparrow-perheen ohjuksien kantomatka on yli 2000 km. Niitä on kolme varianttia: lyhyen kantaman Black Sparrow ja keski-pitkän kantaman Blue ja Silver Sparrow-mallit. Valmistaja on israelilainen Rafael.

Linkki Financial Times: https://www.ft.com/content/56064051-e880-43db-b7e9-a56717c8c38b

Israelin viranomaisten mukaan tarkoituksena oli kertoa Iranille Israelin saavuttaneen kyvyn iskeä Iraniin, sen ilmatilaan lentokoneilla tunkeutumatta tai saamatta sen ohjuspuolustusta heräämään. Lisäksi tavoitteena oli osoittaa, että pahempaankin olisi pystytty: "Israel also hoped to show that it could hit those batteries in a part of central Iran that houses several major nuclear facilities, including an uranium enrichment site at Natanz, hinting that it could have also reached those facilities if it had tried."

"Officials in Tehran also largely avoided blaming Israel for the assault. That, coupled with Israel’s own decision not to claim responsibility for it, helped to reduce the risk of an escalation."

Linkki The New York Times: https://www.nytimes.com/2024/04/22/world/middleeast/israel-iran-war-strike.html

Yli rajojen laajenemisen sijasta vihollisuudet jatkuvat nyt Israelin, Gazan ja Länsirannan alueella, jossa Israelia kirveltää syvälle sen omaan sydämeen viime lokakuussa tehty isku.

Kuva poistettu.

Panttivankeja on vaihdettu marraskuussa, mutta sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään edistystä.

Kuva poistettu.

Linkki Financial Times: https://www.ft.com/content/42bbe534-8a0d-4ba8-9cc6-f84936d87196

Kuolleiden tai marttyyrien - miksi niitä halutaankin kutsua - määrä vain kasvaa. Siinä ohessa lisääntyy kuolleiden ja loukkaantuneiden avustustyöntekijöiden määrä.

Asioiden kehitystä ei helpota se, että samaan aikaan Länsirannan puolella asutustilaa valtaavat israelilaiset ja aiemmin asettuneet arabimuslimit käyvät ikiaikaista kiistaa keskenään pelloista ja rakennettavasta tilasta.

Öljyn hinta (brent crude) oli käynyt yli 90,75 dollarissa, mutta oli palannut 87,20 dollarin tasolle melko nopeasti. Iranin valtiomedian laimea kannanotto hyökkäykseen johti hintatason nopeaan palautumiseen. Markkina näyttää vakuuttuvan, että osapuolet pyrkivät välttämään täysimittaista konfliktia alueella ja riitaa liennyttää myös jenkkien valtiojohto, jolle öljykriisi ja asioiden riistäytyminen käsistä ei olisi vaalien edellä eduksi. Qatarin ja Istanbulin väliä reissaavasta Hamasista taas ei tiedä ovatko nämä sen toimet sotaa, politiikkaa, sisäpolitiikkaa vai neukkujen palkkasotimista.

Luulisi teltantekijöiden jälkipolvien ymmärtävän asioiden laitoja kun ovat jo tuhatluvulla osanneet ratkoa toisen asteen yhtälöitä ja kirjoittaa runoja Ruukuista rubiiniviiniä, Malja ja mennyt maine sekä Viisaan viini.

5
0
23.4.2024 - 15:31

madgecko

+55
Liittynyt:
16.1.2020
Viestejä:
210

Aki Pyysing wrote:

Hmm. Annoin itselleni kertoa, että ehkäpä Israel viimeisessä vastaiskussaan voittikin jotain. Se nimittäin näytti, että se iskee halutessaan mihin tahansa Iranissa. Iran taas näytti, että jos Jordania pelaa USA:n ja Israelin joukkueessa, on sillä suuria vaikeuksia läpäistä Daavidin linkoja ja Rautakupoleita. Eli ehkä vastaiskun vastaisku ei ollut ihan niin järjetön, kuin ensimaistelulta vaikutti🤔.

Tämä on sikäli lohdullista, että Israelin johdossa löytyi jotain hyvin piiloteltua täysipäisyyttä. Ja että ylivoima on Israelin puolella edelleen. Ja ydinaseet vielä käyttämättöminä varastossa. 

Jos rättikset saisivat napinpainalluksella Israelin tuhottua, ne myös tekisivät sen. Israel ei valtaa edes Jordaniaa, vaikka helposti pystyisi. Mitähän ne Gazassa kuvittelevat saavuttavansa uuden terroristisukupolven kasvattamisen lisäksi muuta kuin Netanjahulle kauden pidennystä? Tosin tämä jälkimmäinenhän riittää niin kauan kuin Netanjahu PM:nä pysyy. Joten edellisen postaukseni pysyy voimassa uusista pohdinnoista huolimatta.  

Eiväthän ne Gazassa kuuntele kuin propagandaa ja kansa on aivopesty. Palestiinalaiset ovat Hamasin pelinappuloita ja Hamas taas Iranin ja muiden ideologisesti Israelin tuhoamiseen tähtäävien voimien pelinappuloita.

1
-2