24.4.2022 - 13:27 #85435

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326

"

Venäjä ei ole niin eristetty kuin länsi toivoo, arvioivat asiantuntijat

Yhdysvallat ja EU ovat eristäneet Venäjää kansainvälisestä taloudesta ja politiikasta siitä lähtien, kun maa hyökkäsi Ukrainaan kaksi kuukautta sitten.

Monien asiantuntijoiden mukaan Venäjä ei kuitenkaan ole niin eristetty kuin länsivallat toivovat.

– Lukuisat maat eivät ole antaneet periksi lännen paineelle, arvioi tutkija Sylvia Matella ranskalaisesta IRIS-ajatushautumosta uutistoimisto AFP:lle.

Maaliskuussa Intia ja Etelä-Afrikka pidättäytyivät YK:ssa äänestämästä julkilausumasta, jossa vaadittiin Venäjää vetäytymään Ukrainasta.

Latinalaisessa Amerikassa Brasilia ja Meksiko eivät ole osallistuneet Venäjän vastaisiin talouspakotteisiin.

– On yksi asia tuomita hyökkäys Ukrainaan, mutta toinen juttu on aloittaa taloudellinen sota Venäjää vastaan. Monet maat Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa eivät ole valmiita tähän, kommentoi Chilen entinen Intian-suurlähettiläs Jorge Heine. "

https://yle.fi/uutiset/3-12314941

 

Eikös nuo lentokoneiden varaosat ja muut luksustuotteet ole helppo hankkia nyt sitten esim. Brasilian tai Meksikon kautta.  Eiköhän noiden maiden pankeistakin saa  kohta tilattua  Eu ja Usa blokkaamat palvelut.

 

 

0
0
24.4.2022 - 19:20 #85438

Sijoitustieto

+1800
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1212

0
0
25.4.2022 - 08:46 #85447

Virginie

+106
Liittynyt:
10.4.2020
Viestejä:
61

Tarkkuutta Venäjä-uutisoinnin seuraamiseen, media on toistuvasti Venäjän propagandan välittäjä. Kaikki suomalaiset mediat ovat, taas, nielleet totena RT-kanavan julkaiseman "Putinin pääsiäisjumalanpalveluksen". 

https://yle.fi/uutiset/3-12415543?utm_source=social-media-share&utm_med…

Videolla n. 00:15 näkee, että Putin ei seiso paikassa, joka  on lähikuvissa hänen taustanaan, (kruunun vasemmalla puolella). Lisäksi kuvien on Putin ajalta, jolloin hänen kasvonsa eivät vielä olleet pöhättyneet.

Annoin aiemmin palautetta julkaisseille medioille valevideoista, mutta sain niiltä haukut palkaksi, en viitsi enää.

0
0
25.4.2022 - 09:04 #85448

Stuga

+67
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
104
Virginie kirjoitti:

Tarkkuutta Venäjä-uutisoinnin seuraamiseen, media on toistuvasti Venäjän propagandan välittäjä. Kaikki suomalaiset mediat ovat, taas, nielleet totena RT-kanavan julkaiseman "Putinin pääsiäisjumalanpalveluksen". 

https://yle.fi/uutiset/3-12415543?utm_source=social-media-share&utm_medi...

Videolla n. 00:15 näkee, että Putin ei seiso paikassa, joka  on lähikuvissa hänen taustanaan, (kruunun vasemmalla puolella). Lisäksi kuvien on Putin ajalta, jolloin hänen kasvonsa eivät vielä olleet pöhättyneet.

Annoin aiemmin palautetta julkaisseille medioille valevideoista, mutta sain niiltä haukut palkaksi, en viitsi enää.

On uutiseen lisätty eilen illalla että "Sosiaalisessa mediassa videon aitoutta on kyseenalaistettu.". Ja mitä itse asiaan tulee niin asia ei vaikuta mitenkään selvältä. Argumentteja on esitetty kumpaankin suuntaan. Saattaa olla vanhempi video tai sitten onkin tuore. 

0
0
25.4.2022 - 09:23 #85450

Stuga

+67
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
104
Virginie kirjoitti:

Alla on presiis sama Putin kirkossa jo vuonna 2021:

https://youtu.be/qfeEgjpkUHs

Kesti vain 3min löytää netistä tämä, mutta nykytoimittjat eivät viitsi tehdä yhtään minuuttia taustatyötä.

Ja just se ei ole selvää onko presis sama Putin. Kraka on eri. Kyntiilänjalka on eri Putinilla ja myös toisella miehellä. Tuota just parviäly pohtii eikä asia ole ns ratkennut. Kieltämättä moni muu asia viittaisi että on sama Putin kuin vuosi sitten. 

0
0
25.4.2022 - 09:46 #85451

Virginie

+106
Liittynyt:
10.4.2020
Viestejä:
61

En vänkäisi ellei asialla olisi merkitystä; millaiseksi Putinin nykyinen terveydentila arvioidaan, onko hänellä toimintakykyä yksinvaltaisena hallitsijana. Uuden videon värejä on tummennnettu, siksi kraka ja tausta näyttävät tummanpunaisilta, kun vanhassa ne ovat punaisia. Mutta. Jokainen päätelköön ajatuksensa itse.

0
0
25.4.2022 - 10:07 #85452

Stuga

+67
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
104
Virginie kirjoitti:

En vänkäisi ellei asialla olisi merkitystä; millaiseksi Putinin nykyinen terveydentila arvioidaan, onko hänellä toimintakykyä yksinvaltaisena hallitsijana. Uuden videon värejä on tummennnettu, siksi kraka ja tausta näyttävät tummanpunaisilta, kun vanhassa ne ovat punaisia. Mutta. Jokainen päätelköön ajatuksensa itse.

 

Saatat hyvin olla oikeassa. Mutta ei tuota asiaa voi pitää minään faktana vielä. 

0
0
25.4.2022 - 12:43 #85458

DeJargon

+151
Liittynyt:
4.2.2020
Viestejä:
197

2022 videossa on kukka-asetelmia, eli väittäisin että voi olla ihan aito video. Toinen asia on onko videolla esiintyvä henkilö itse Putin.

Nämä tilaisuudet joissa ei tarvitse tuottaa puhetta ja joissa on riski joutua attentaatin kohteeksi on diktaattoreilla tapana laittaa varaukko hommiin.

Väitän siis että 2022 videossa on Putinin kaksoisolento.

0
0
26.4.2022 - 15:47 #85472

Virginie

+106
Liittynyt:
10.4.2020
Viestejä:
61

https://www.is.fi/digitoday/esports/art-2000008774303.html

Kukaan ei enää näytä uskovan FSBn "faktoihin". Paitsi, ehkä Putin uskoo? Tässä Putin eilen, julistamassa samaa terrorilöydöstä:

https://youtu.be/iakOmFscauc

(Putinin oikea käsi on koko ajan piilossa - se käsi,joka puristi lujaa pöytää  Putin&Soigu -videolla)

Puhetta edeltävänä aamuna FSB oli kertonut Putinille  "terroriteosta", tv-toimittajan  murhan suunnittelusta. Ko. toimittaja on  Putinin ylistäjä. Tämäkö on presidentille puheen vakavin asia nyt, kun ympäri Venäjää tehdään suursabotaasejakin?

Puheen sisältö on jo tuttuun tapaan valheellinen. "Lännen monopolimediaa" ei ole olemassa,. " 《Länsi》siirtymässä toimittajamurhiin" - vaikka ketään ei ole murhattu. Sodan alusta lähtien Putinin puheet ovat olleet valhetta ja kansan manipulointia "putinismin" taakse ja pelkojen lietsontaa länttä kohtaan - jopa vainoharhaisia. Valehteleeko Putin tieten puheissaan vai onko Putin nyt itse hyödyllinen idiootti?

0
0
29.4.2022 - 11:30 #85606

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764
Virginie kirjoitti:

Olen seuraillut Soigun ja Gerasimovin liikkeitä. HS esittää nyt, että Gerasimov olisi saapunut Izjumiin ja ottanut armeijassa komentovastuun. Gerasimov on siis myös Venäjän varapuolustusministeri.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008781180.html?share=715440707d558eb8...

Aina hyvä, kun isompi boss alkaa säätämään sotahommia. Täähän toimi Hitlerilläkin hyvin, mitä paskemmin Saksa pärjäsi niin sitä isommin Hitler sääti. Aivan mahtavaa jos näin ja kertoo tyytymättömyyden määrästä. Vielä kun Putler alkaisi ylisäätää käytännön sotahommia! laugh

0
0
30.4.2022 - 14:51 #85627

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326

 Yhdeksi mahdolliseksi teemaksi  9.5 Venäjällä on annettu  Ukrainan "operaation" julistaminen päättyneeksi toistaiseksi tai kokonaan, menestyksekkäästi toki. Tuo skenaario vois sitten kääntää Suomen,Ruotsin / Itämeren alueen seuraavaksi kohteeksi Naton natsien pysäyttämisessä.

0
0
1.5.2022 - 10:13 #85642

Hynägrande

+1747
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1203
GHearst kirjoitti:

Olisi kiva tietää montako outtia Ukrainalla oli selvitä sodan ensi päivistä ilman että presidentti kuolee ja hallinto vaihtuu. Viisi outtia? Kymmenen? Tuskin oli ihan flippi. Sattuman merkityksen aliarvioiminen on globaalia ja ikuista.

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/4574226

Pidin todella isona riskinä kun Zelensky valitsi "I don't need a ride, I need ammo". Onnistunut riski jälkiviisaasti ja nostan hattua miehen rohkeudelle ja suoraselkäisyydelle.

Tällä hetkellä toivon että varahenkilöt ja rebuyt on mietitty jos Z-mieheen osuu jotain. Mutta akuutti katkeamisriski ei ole käsillä, nyt on taas stacki kunnossa ja ei olla all-in. 

 

0
0
1.5.2022 - 12:20 #85643

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764
Hynägrande kirjoitti:

 

GHearst kirjoitti:

Olisi kiva tietää montako outtia Ukrainalla oli selvitä sodan ensi päivistä ilman että presidentti kuolee ja hallinto vaihtuu. Viisi outtia? Kymmenen? Tuskin oli ihan flippi. Sattuman merkityksen aliarvioiminen on globaalia ja ikuista.

https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/4574226

 

Pidin todella isona riskinä kun Zelensky valitsi "I don't need a ride, I need ammo". Onnistunut riski jälkiviisaasti ja nostan hattua miehen rohkeudelle ja suoraselkäisyydelle.

Tällä hetkellä toivon että varahenkilöt ja rebuyt on mietitty jos Z-mieheen osuu jotain. Mutta akuutti katkeamisriski ei ole käsillä, nyt on taas stacki kunnossa ja ei olla all-in. 

 

Sama. Tai siis toivottavasti suunnitelmat B ja C kunnossa. Ei tää nyt mitenkään outitonta vedä, et vittuuksissaan ja botoxkännissä Putler kirjoittelee tappotuomion ja et se onnistuukin.

Toki on sit vaan Hero, Marttyyri, maailman raivo ja asetuki ja homma jatkuu. Kunhan on plan B mietittynä.

Tulee näillä spekseillä iso patsas Kiovaan, varmaan jonkun Zelensky-avenuen keskellä tyyliin Pariisi. Ikuinen tuli palaa haudalla, ylhäällä komia maisematorni ja plakaatissa mielellään just toi lause "I don't need a ride, I need ammo". Sit yhteyteen pieni museo missä kaikenlaista Zelensky-hommaa, yhdessä kohtaa pyörii parhaita videoita kuten se alkupäivien missä kuvas kännykameralla et "me kaikki ollaan yhä Kiovassa". Ilmainen sisäänpääsy Ukrainalaisille ja halvennettu erityisen tuen antajamaille. Tällä hetkellä siinä listassa imo USA, Britit, Viro ja Puola.

 

0
0
1.5.2022 - 13:37 #85645

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326
PikkuPro kirjoitti:

Tällä hetkellä siinä listassa imo USA, Britit, Viro ja Puola.

Saksa sitten lupasi 50 Gepardia, tosin 5 lähetetään nyt ja 45 joskus 2-3 kk päästä. Ja noihin luvattu ammusmäärä on kuulemma vaatimaton, eli ei riitä juuri mihinkään. Näköjään hyvältä kuulostavat lupauksetkin Saksalta saattaa sisältää sen kääntöpuolen.

 

0
0
1.5.2022 - 15:22 #85646

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326

Marin vappupuheessaan.

"– On käsittämätöntä, että YK:n pääsihteerin vieraillessa Kiovassa sinne kohdistetaan iskuja. Venäjä on YK:n jäsen, eikä tuo ole hyväksyttävää, kuten ei tietenkään sota muutenkaan. Me haluamme mahdollisimman nopeasti rauhaa ja olemme valmiit vahvempiin pakotteisiin, Marin sanoi.

 

– Odotamme komissiolta ennen muuta energiaan kohdistuvia pakotteita. On vaikea nähdä, että muuten sota loppuisi."

 

Vaikea kyllä nähdä että sota pakotteilla loppuisi,  tiedä sitten miten tosissaan Marin uskoo pakotteiden lopettavan sodan.

 

 
0
0
1.5.2022 - 16:09 #85647

Chef

+30
Liittynyt:
12.9.2016
Viestejä:
19

Minäkin tykkään venäläisistä... ja aivan erityisesti niistä jotka Ukraina on jo lahdannut. Toivottavasti niitä tulee paljon lisää, että saan tykätä oikein sydämmeni kyllyydestä.

0
0
1.5.2022 - 22:37 #85653

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

On kyllä Natolla käytössään käsittämättömän hyvä tiedustelutietoa jota jakavat Ukrainalle. 40 Venäläistä korkea-arvoista upseeria kokoontui yhteen ja Ukraina lähetti heille räjähtävät terveiset. Andrey Simonov kuoli, vastuualueenaan elektroninen sodankäynti. Kenraali Gerasymov (Chief of the General Staff) loukkaantui. 20 muuta korkea-arvoista upseeria kuoli. Gerasymovin piti hakea Ukrainasta jotain tuomista NL:n voiton paraatiin, ja sellaisen saikin. Sirpaleen omaan lonkkaan, toivottavasti se viedään Putlerille.

Venäjä on menettänyt kenraalin keskimäärin kerran viikossa. Kenraalikuntaa kyllä riittää, mutta ainahan se johtajan vaihtuminen aiheuttaa hetken ongelman kun uusi johtaja ottaa homman vastaan ja selvittää tilannekuvan. Ja on aivan käsittämätöntä että kenraaleja yleensäkään kuolee tälläistä tahtia.

 

[2] Yesterday, at the moment of the #Ukraine attack more than 40 high-ranked Russian military officers gathered in the HQs in #Izium. Reportedly, up to 20 of them are confirmed killed incl. Gen. Andrey Simonov, a commander of electronic warfare forces of the West district. pic.twitter.com/iBDIhHuvvi

— Victor Kovalenko (@MrKovalenko) May 1, 2022

 

 

 

UPDATE - Yesterday's #Ukraine attack on the Rus. HQ in #Izium was designed to liquidate the high-value target - chief of Gen. Staff of RAF Gen. Valeriy Gerasimov. The Kremlin sent him to get a victory for the May 9 parade. Gerasimov was close to the blast but wounded. [Thread⬇️] pic.twitter.com/vYgZQRoML3

— Victor Kovalenko (@MrKovalenko) May 1, 2022

 

 

 

0
0
1.5.2022 - 23:21 #85654

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Kiitos tästä Tinggeli.

Riittäähän heillä kenraaleja mutta onhan tää hyvä homma, taas:

1. Päätöksenteko on niin top heavy Venäjällä, että tällainen lamauttaa enemmän mitä lännessä tekisi

2. Isku tehtiin Iziumin lähellä ja kokoustivat juurikin päähyökkäykseen liittyen koska tuolla -> hyökkäyksen steam kärsii väkisin hetkeksi.

3. Toi Gerasimov ilmeisen keskeinen heppu nyt ja hyvä sinällään, et ottaa osumaa mutta myöskin taas yksi osoitus, että hommat ei mene putkeen kun Ukraina saa osuttua oleellisiin heppuihin mutta Venäjä ei. Hämmentävää.

Alkaa homman kosahtelu näkyä yhä selvemmin Venäläisillekin. Omia logistiikkakeskuksia palaa 100km selustassa ja kenraaleja menee nurin.

Jotenkin haiskahtaa, että Venäjän phese 2 steam alkaa jo nyt hyytyä  - jos on missään vaiheessa lähtenyt ees kunnolla liikkeelle. Ei taida ees Mariupol totaalisti kaatua voitonpäivään mennessä vaikka käytännössä toki. Mitä tekee Putin 9.5.? Julistaako sodan Ukrainalle koska nähdäkseni ei vain voima riitä muuten, ei sitä mistään olla saamassa samaan tahtiin kuin Ukraina vahvistuu; ilman liikekannellepanoa. Tuskin siltikään, tykinruokaa toki saadaan muutaman kuukauden päästä.

Vaikka tulisi liikekannallepano niin Venäjä ei musta voita Ukrainassa. Ei ukkomassat auta jos ei taitoa, motivaatiota eikä kunnon hardwarea - paras osa on jo käytössä. Siinä vaiheessa kun liiikekannallepanon ukot on rintamalla toiminnassa niin on valtavasti länsi-apuakin. Putinin pitää vetää kani hatusta, toivottavasti se ei ole joukkotuhoase.

0
0
2.5.2022 - 07:14 #85657

Crusader

-11
Liittynyt:
17.9.2020
Viestejä:
215

Aika vaikea Putinin on piilotella todellista uhrien määrää mitä kauemmin sota kestää, Juhannuksena voi olla jo 40-50t ukkoa kaatunut niin joka ihmiset juoruilee, joka kaupunginosasta, joka korttelista on joku kuka tietää että joku on kuollut ja babushkat levittää tietoa.

0
0
2.5.2022 - 09:11 #85659

DeJargon

+151
Liittynyt:
4.2.2020
Viestejä:
197

Gerasimov on jo valittu epäonnistuneen sotaretken syntipukiksi, eiköhän kaveri putoa ikkunasta, kuole verenmyrkytykseen tjsp. tai sitten määrätään toiselle komennukselle...

0
0
2.5.2022 - 10:39 #85664

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

"Vladimir Putin 'will undergo cancer operation in the near future' and is set to 'hand over power to hardline ex KGB chief while he is incapacitated', insider claims"

https://www.dailymail.co.uk/news/article-10770541/Putin-cancer-operatio…

Briteillä on ollut ennenkin oikeat tiedot, niillä on varmasti Venäjän sisäpiirissä tietolähtietä. Tässä tosin tietolähde on merkitty Telegram kanava General SVR.

" General SVR reported that Putin has abdominal cancer and Parkinson's 18 months ago.

He has reportedly delayed surgery, which will now not take place before the Victory Day commemoration of Russia's World War Two victory in Red Square on May 9. 

he news comes amid speculation Putin will launch an all-out war across Ukraine and order mass mobilisation of military-age men, a considerable political risk.

The surgery had been scheduled for the second half of April but was delayed, SVR claimed."

0
0
2.5.2022 - 16:25 #85691

Kekkoslovakki

+511
Liittynyt:
2.4.2018
Viestejä:
332
PikkuPro kirjoitti:

Vaikka tulisi liikekannallepano niin Venäjä ei musta voita Ukrainassa. Ei ukkomassat auta jos ei taitoa, motivaatiota eikä kunnon hardwarea - paras osa on jo käytössä. Siinä vaiheessa kun liiikekannallepanon ukot on rintamalla toiminnassa niin on valtavasti länsi-apuakin. Putinin pitää vetää kani hatusta, toivottavasti se ei ole joukkotuhoase.

 

Oma kysymyksensä on sekin, onnistuuko läpikorruptoituneessa maassa liikekannallepano ensinkään. Se on uuden tason poliittinen riski Putlerille - on ihan toinen juttu katsoa eri suuntaan kun oman maan joukot sotii, ryöstää ja raiskaa kaukana kuin ajatella joutuvansa tarkkailemaan asioita ukrainalaisen tykistön kantomatkan sisältä

0
0
2.5.2022 - 17:18 #85693

Bingo53

+2775
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2007
Kekkoslovakki kirjoitti:

Oma kysymyksensä on sekin, onnistuuko läpikorruptoituneessa maassa liikekannallepano ensinkään. Se on uuden tason poliittinen riski Putlerille.

Venäjällä liikekannallepanosta – mobilisaatiosta – säädetään laissa otsikolla Laki liikekannallepanokoulutuksesta ja liikekannallepanosta Venäjän federaatiossa, № 31-FZ (Федеральный закон «О  мобилизационной подготовке и мобилизации в Российской Федерации», N 31-ФЗ).

Liikekannallepanosta Venäjällä päättää presidentti hänelle suoduin valtuuksin lain 4 artiklan mukaisesti. Liikekannallepano voi olla yleinen (общая мобилизация) tai osittainen (частичная мобилизация). Presidentti voi ilmoittaa liikekannellepanosta kolmessa erityistapauksessa. Hyökkäys Venäjää vastaan ​​tai suora hyökkäyksen uhka tai Venäjän federaatiota vastaan ​​suunnattujen aseellisten selkkausten puhkeaminen. Presidentti ilmoittaa liikekannallepanopäätöksestään liittoneuvostolle ja duumalle.

Sotatila Venäjällä voidaan ottaa puolestaan käyttöön vain, jos maata vastaan ​​on hyökätty tai jos maata vastaan uhataan käyttää voimaa suvereniteetin, poliittisen riippumattomuuden ja alueellisen koskemattomuuden (суверенитета, политической независимости и территориальной целостности) loukkaamiseksi (Федеральный закон «Об обороне», N 61-ФЗ).

Liikekannellepanon mahdollisuus siis edellyttää, että Venäjää kohtaan hyökätään. Hyökkäys voi olla esim. ne toimet Venäjän maaperällä, joista Venäjän on jo syyttänyt viime aikoina Ukrainaa.

Niin kauan kuin Venäjällä on menossa vain erityisoperaatio Ukrainan maaperällä, ei liikekannallepano ole mahdollinen. Ukrainalla on liikekannallepano ja Venäjällä ei ole. Niin tyhmiä ei Kremlissäkään olla, että lainsäädäntöä rikottaisiin ja liikekannallepanoa harkittaisiin niin kauan kuin sotatoimet erityisoperaatioksi verhottuna tapahtuvat Ukrainan maaperällä.

Jos Venäjän sodan jossakin vaiheessa suorittaa liikekannallepanon jossakin muodossa, Venäjän tulee perustelemaan sitä Naton, Yhdysvaltojen tai muiden Nato-maiden toimilla. Venäjä pyrkii tuolla tavalla varmistamaan liikekannallepanon hyväksyttävyyden maan sisällä. Nato kelpaa Venäjälle syyksi mihin vain.

Tarkemmin aiheesta Ari Pesonen / Uusi Suomi: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aripesonen1/venajan-sotajoukkojen-lopp…

0
0
6.5.2022 - 21:30 #85833

stocksman

+106
Liittynyt:
11.4.2020
Viestejä:
326

Putin sääti vuosi sitten lain jonka antaisi hänelle mahdollisuuden olla vallassa 2036 asti ja samalla rikkoisi Stalinin vallassaolo ennätyksen.

Eiköhän Putinia jouduta tuohon asti siis seuraamaan. Todennäköisesti ainakin osa pakotteista on voimassa niin kauan kuin Putin on vallassa, voi olla että konflikti Ukrainassa jatkuu myös tuon ajan. Onhan 8 vuotta jo mennyt Krimin valtaamisestakin eikä loppua näy.

0
0
6.5.2022 - 23:36 #85836

hode

+84
Liittynyt:
19.7.2014
Viestejä:
349

Putin täyttää tänä vuonna 70v. Hän olisi 84 vuonnan 2036. En usko että hänen terveys kestää sinne asti erityisesti jos hänen terveys horjuu jo nyt.

0
0
7.5.2022 - 01:01 #85837

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

Entisessä Neuvostoliitossa tieto kulki kansan suussa läpi koko valtakunnan jopa nopeammin kuin nykyisin sosiaalisen median aikaan. Ennen oli myös järjestö nimeltä sotilaiden äidit, nykyisinhän se on lopetettu. Anyway. Nyt kun eri tietokanavia sensuroidaan ja seurataan, ottaakohan kansa vanhat Neuvostoaikaiset menetelmät käyttöön tiedon levittämisessä. Jos ottavat, niin ainakaan sotilaiden ja sotilaiden äitien kohtelu ei ole kovin isänmaalisuutta tukevaa, ja kun se tieto alkaa levitä niin ehkä osa kansasta alkaa ajattelemaan asioita tarkemmin?

Lehdistössä on otsikoitu, että Putin ostaa kuolleiden sotilaiden äidit hiljaiseksi. Juu kyllä, hinta on noin 140 USD. Sen leski saa käteisenä käteen.

Widows & moms of the dead pro-🇷🇺 militants from the occupied #Donbas pose with compensation received from #Putin: around $140. #RussianArmy #PutinsWar #StandWithUkraine pic.twitter.com/adk4zhUQgO

— olexander scherba🇺🇦 (@olex_scherba) April 26, 2022

Oikein onnellisen näköisiä äitejä ruplat kädessä. Well done Putin! Äidit äänestävät seuraavissakin vaaleissa suurta johtajaa.

EDIT: kas kas, IS kirjoittaa aiheesta Sotilaiden äidit pääkirjoituksessaan. Tässä tapauksessa vihaiset äidit:
https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/7fce44f3-ca4f-49ab-9777-0d5e939…

 

Sotilas menetti jalan, ja mitä tämä sotaveteraani saikaan korvaukseksi?

Cue Dropkick Murphys.

This is the "thank you" this #Russian soldier got for losing his leg in #Ukraine - a bottle of canola oil, a can of canned food, and a couple of bags of buckweet. Oh, and a card from Putin.

I'm without words.

🤷🏼‍♂️🙈🤦🏼‍♂️ pic.twitter.com/4F6NHQkDm0

— Canadian Ukrainian Volunteer 🇺🇦🇨🇦✊🏻 (@CanadianUkrain1) May 5, 2022

No-niin. Ukrainasta varastettuja elintarvikkeita. Mutta kyllä tuo Putinin "Parane pian" kortti korvaa kaiken. Äänestää seuraavissakin vaaleissa suurta johtajaa.

 

Moskvan uppoamisessa kuoli merisotilaita. Mutta kun alus upposi onnettomuuden takia....

 

#Russian Federation authorities informed family members of dead crewman from the cruiser #Moskva that the state will offer them no survivor compensation, because the warship sank by accident not in military action, and their son’s whereabouts are unknownhttps://t.co/rOt9BsB36t pic.twitter.com/C0Grrwr7Nk

— KyivPost (@KyivPost) May 6, 2022

Selvästi Venäjällä kunnioitetaan sotilaita.... omalla tavallaan.

Ps. en yhtään ihmettele, että sotilaat perääntyessään jättävät kenraalinsa kuolleena taistelutantereelle Ukrainalaisten löydettäväksi. Ja kuvattavaksi.

 

0
0