Teemu Åkerblom

+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Tervehdys Sijoitustiedon lukijoille! Tulen jatkossa kirjoittamaan artikkeleja sivustolle, joten pieni esittely lienee paikallaan. Työkokemusta rahoitusalalta löytyy reilut pari vuotta, joista isoin osa ajasta meklarina. Alkuperäiseltä ammatiltani olen muusikko. Keikkojen ohessa opiskelin rahoitusta Haaga-Heliassa, ja koulutukseltani olen musiikin maisteri ja tradenomi. Rahoituksen opinnot jaksoivat kiinnostaa ensimmäisen vuoden, jonka jälkeen koulu oli väkinäistä vääntämistä keikkailun ohella. Seurasin markkinaa suhteellisen paljon ja luin sijoitusaiheisia kirjoja, blogeja ja kolumneja, mutta jotenkin en nähnyt itseäni norsunluutornissa akateemisella uralla tai myöskään Aleksanterinkadulla uraa rakentamassa. Osakkeet ovat aina kiinnostaneet yhtiöitä tai teoriaa enemmän.

Ensimmäinen kirjoitus nyt luettavissa. Kommentit, palaute ja muu keskustelu erittäin tervetullutta, eli jatketaan juttuja tässä blogissa. 

0
0
29.7.2021 - 20:56 #72907

EUPEDRO

+4
Liittynyt:
30.1.2021
Viestejä:
9

Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Toivottavasti päästään seuraamaan tutkimusmatkaa jatkossakin!

Minkälaisen treidin teit Lassila & Tikanojalla ja miten siihen päädyit?

 

 

0
0
29.7.2021 - 23:08 #72914

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207
EUPEDRO kirjoitti:

Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Toivottavasti päästään seuraamaan tutkimusmatkaa jatkossakin!

Minkälaisen treidin teit Lassila & Tikanojalla ja miten siihen päädyit?

Kiitos, mukava että herätti mielenkiintoa ! Kirjoituksia on tulossa myös jatkossa, eli matkaa pääsee seuraamaan, 

L&T ei ihmeempää kuin tuloksen ja positiivisen tulosvaroituksen pohjalta avauksesta sisään ja sitten ulos. Jotain muutaman minuutin taisi olla salkussa nämä osakkeet, toki parempaa hintaa olisi saanut myöhemmin mutta malttia ei taaskaan ollut. Kyseinen firma ei juuri ole tuttu, mutta tuloksia on nyt tullut tehtyä harjoitusmielessä pienillä positioilla. 

0
0
30.7.2021 - 09:29 #72921

hawkofarroyo

+84
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
204

Tein saman 29.7. Nokialla. Sijoitusaika taisi olla 2min.

Tälläinen skalppaus kiinnostaa itseäni valtavasti, ja potentiaalit on ihan hyvät.

Paukuttele vaan tiedotuksia treideistä ja syistä niiden takana... jos siis jaksat.

0
0
30.7.2021 - 11:33 #72929

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207
hawkofarroyo kirjoitti:

Tein saman 29.7. Nokialla. Sijoitusaika taisi olla 2min.

Tälläinen skalppaus kiinnostaa itseäni valtavasti, ja potentiaalit on ihan hyvät.

Paukuttele vaan tiedotuksia treideistä ja syistä niiden takana... jos siis jaksat.

Nokialla tuli itsekin touhuttua tulokseen. Ekat ostot avaukseen ja myynti muutaman min sisään, pari pienempää treidiä tämän perään. 

Joo kyllä tarkoituksena on käydä treidejä läpi myös tulevissa kirjoituksissa. Toki blogissa tulee myös kommentoitua näitä. 

 

0
0
12.8.2021 - 14:33 #73483

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Uusin teksti nyt luettavissa. Vähitellen alkaa löytyä tolkkua tekemiseen. Toki tekstissä mainitulla Vestas Windsillä tuli tulospäivänä taas säädettyä, varmaankin kolmas kerta toden sanoo kun ei kahden kerran jälkeen opi :) Samaten huomannut, että likvidimmän lapun kanssa askartelu vie fokusta pois muusta tekemisestä, ei hyvä. 

 

0
0
12.8.2021 - 14:47 #73484

Kilppari

+380
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
858

En ihan saa kiinni mihin treidien päätökset perustuvat. TA vai fundat. Auki jää itselleni myös se, että miten analysoit jälkikäteen ne "virheet" joista oli paljon puhe. Onko "virhe" aina vaan tappiollinen treidi tai liian aikaisin kotiutettu voitto? Eikö virheeksi jotain voi sanoa vasta jos ei itse noudata itselleen antamia toimintaperiaatteita. Ei kai sellaista treideriä olekaan joka ei välillä tekisi turskaa?

0
0
12.8.2021 - 15:56 #73488

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207
Kilppari kirjoitti:

En ihan saa kiinni mihin treidien päätökset perustuvat. TA vai fundat. Auki jää itselleni myös se, että miten analysoit jälkikäteen ne "virheet" joista oli paljon puhe. Onko "virhe" aina vaan tappiollinen treidi tai liian aikaisin kotiutettu voitto? Eikö virheeksi jotain voi sanoa vasta jos ei itse noudata itselleen antamia toimintaperiaatteita. Ei kai sellaista treideriä olekaan joka ei välillä tekisi turskaa?

Päivien/viikkojen pituisten keissien osalta aika fiftysixty TA ja funda. Charteja tulee käytyä yleensä läpi viikonloppuisin useamman yhtiön osalta. Fundan osalta luen pitkälti analyysitalojen raportteja ja seuraan toki myös tavoitehintoja sekä suositusmuutoksia. Oma pää ei taivu syvällisempään funda-analyysiin. Varsinaisen päiväkaupan osalta teen eniten kauppaa vähävaihtoisilla osakkeilla. Näiden osalta seuraan kauppatikkeriä ja tarjouskirjaa. Tiedotteita ja uutisia tulee myös tehtyä jonkin verran, pienemmissä ehtii joskus kuitenkin reagoimaan nopeasti. Päiväkaupan osalta pyrin pysymään poissa isommista lapuista (poislukien tuloskausi), koska oma osaaminen ei näihin riitä. 

Virheistä, mietin niitä tällä hetkellä lähinnä juurikin sen kautta, että on virhe jos en noudata toimintaperiaatteita joita itselleni olen laatinut. Liian aikaisin kotiutettuun voittoon liittyy lähinnä se, että usein esim. tulosylittäjien osalta en osaa arvioida mahdollista liikettä ja sen suuruutta. Eli ei anna aikaa positiolle vaikka markkinareaktio olisi sen suuntainen mitä itse oletti. 

Iso kiitos kommentista ja palautteesta! Mainitsemiasi asioita ei tekstistä käy ilmi, eli kiitos kun tämän toit esille. 

0
0
26.8.2021 - 14:34 #74137

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Uusi artikkeli luettavissa. Näyttää tänäänkin vahvasti siltä ettei Solteq ole varsinaiseen lentoon lähdössä. NRD ja DBL kautta tullut tavaraa isohkolla paineella elokuun aikana. 

0
0
26.8.2021 - 17:06 #74146

hawkofarroyo

+84
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
204

Minulle Kesko tarjosi ihan hyvät tuotot tässä muutamana päivänä, mutta toki isosti shorttaaminen punaisena päivänä olisi ollut mahtava idea, en tosin ihan tuota huomannut/tajunnut mennä virranmukaan.

Itse treidaan vain likvidiä lappuja ja isoja nimiä, toki niissä on juuri tuo vaara jäädä alkon ruhjomaksi, mutta olen oppinut odottamaaaaaaaaaaaaaan, muuten tulee veristä jälkeä.

0
0
27.8.2021 - 09:44 #74169

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207
hawkofarroyo kirjoitti:

Minulle Kesko tarjosi ihan hyvät tuotot tässä muutamana päivänä, mutta toki isosti shorttaaminen punaisena päivänä olisi ollut mahtava idea, en tosin ihan tuota huomannut/tajunnut mennä virranmukaan.

Itse treidaan vain likvidiä lappuja ja isoja nimiä, toki niissä on juuri tuo vaara jäädä alkon ruhjomaksi, mutta olen oppinut odottamaaaaaaaaaaaaaan, muuten tulee veristä jälkeä.

Shorttaaminen punaisena päivänä olisi kyllä hieno taito, aina sitä tahtoo yrittää kalastella pohjia ja ottaa longia mielummin. Hyvä jos homma toimii likvideillä, mä en osaa. Ei oo malttia odottaa ja muutenkin parempi pysyä erossa noista (ainakin päivänsisäisissä peleissä). 

 

0
0
7.9.2021 - 17:36 #74713

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Harvemmin tulee shortattua juuri mitään. Hankalaa puuhaa ja shortin kanssa tuppaa jännittämään enemmän kuin longina. Kamuxin kanssa tuli tänään hieman touhuttua, sormi oli myyntinapilla kyllä nousun aikaan useaan kertaan, mutta valttia se on pienikin maltti. Kerrankin malttoi odottaa järkevähkön oloista myyntipaikkaa. Ehkä seuraavaksi malttia riittää odotella ostoa? 

0
0
23.9.2021 - 12:36 #75298

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

"Yleensä kannattaisikin tikkaa heittävän apinan sijaan olla kauppanauhaa tuijottava apina. Älyttömät ylilyönnit ovat toki asia erikseen, mutta keskimäärin kannattaa kuunnella markkinaa eikä omaa egoa."

Kirjoitin tekstin mokailuun ja virheiden kautta oppimiseen liittyen. 

0
0
1.10.2021 - 12:48 #75543

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Päivitellään tänne hieman alkaneen syksyn kuulumisia. Tuskaista on paikoitellen ollut markkinalla. Jotenkin laskupäivinä on vaikea tehdä muuta kuin yrittää aamun rylläkän jälkeen löytää rekyyliä, ja hakea long-ideoita tätä kautta. Olen täysin käsi lyhyeksi myymisessä, tänään hieman harjoittelin avaukseen myymistä kun futuurit olivat reilusti pakkasella. Toki päivänsisäisesti on tullut tehtyä ihan hyviäkin kauppoja, jopa paikoitellen shorttaamalla vaikka tämä selvä heikkous onkin. Suurin osa salkusta on kiinni parissa osakkeessa, ja salkku liikkuu näiden tahdissa. Ei paljoa lohduta jos long-positio laskee kaksi euroa ja teet päivänsisäisesti euron. No, elämä on.

Paljon toki saanut hyviä treidejä esim. suositusmuutoksiin (Fodelia, Orthex, Aspo...). Honkarakenteella tuli puuhasteltua kun Inderes aloitti seurannan. United Bankers posarilla pieni onnistunut treidi, vaikka hieman myöhässä olinkin. Nordean tiedote omien ostoista ja osingosta sai kurssin laukalle, ja pienen osan tästä liikkeestä sai kiinni. Enimmäkseen teen kuitenkin kauppaa vähävaihtoisilla osakkeilla, tämä toimii itselle parhaiten. Toki suositusmuutoksiin yms. ei juuri saa volyymiä sisään, eli ei kovin skaalautuvaa hommaa.

Kesko-haaraa oli sisässä noin 12% spreadilla. Hieman aikaisin tuli oltua liikkeellä tämän kanssa, ja lisäilin matkan varrella. Nyt sulkenut haaraa noin 10% paikkeilla. Takaisin sisään jos spread levenee taas. Rahaa jäi toki pöydälle kun alunperin oli sama osakemäärä B:tä shorttina ja A:ta longina. Pari vkoa sitten ruuvasin positiota vastaamaan öbaut samaan euromäärään. Jälkiviisaana helppoa taas todeta että alkuperäinen idea olisi toiminut. Varsinaisten sijoitusten osalta ei isompia muutoksia, ylipaino Avidlyssä kasvanut ja Swedish Match edelleen salkussa. Terveystaloa ja Tietoa voisi hyvin näillä hinnoilla omistaakin, mutta laskun katsominen alkoi ahdistaa ja luovutin molempien osalta. Länsinaapurin puolelta pienet erät kyydissä Investor ja H&M. Kuten voi arvata, Henkkamaukkaa jäi salkkuun eilisen jäljiltä, suhteellisen pirteänä kuitenkin tänään laskevasta markkinasta huolimatta.

Listautumisanneista tuli osallistuttua Modulightiin ja EcoUpiin. Modulightista pikavoitot taskuun heti avauksen jälkeen. EcoUpilla tein pienen päivätreidin ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä, joten IPO-kurasta huolimatta nettona jäi marginaalisesti plussalle. Fifax ei juuri kiinnosta, tuskin osallistun. Inderesiin varmaan minimit koska tuskin sieltä mitään saa.

Jotta homma ei menisi liian helpoksi, tuli sössittyä läppäri hajalle viime viikolla. Korjausarviota odotellessa käytössä on ollut 12v vanha Macbook, ja ihmeen kaupalla Infront Webtrader pyörii tällä. Toki ilman miljoonaa adapteria tätä tuskin saa isompaan näyttöön kiinni. Oppii taas arvostamaan toimivia työkaluja. Ankeaa ja hidasta touhua ollut tämä viikko. Toisaalta, hyvät ideat toimivat vaikka tekisit kaupat faksin välityksellä. Lähinnä normaali spreadin runkkaus pienemmillä osakkeilla on hieman liian hankalaa tällä systeemillä, joten pitänyt keskittyä muuhun. Kaiken säädön ohella kerrankin oli myös tuuria mukana, myin Vincit-seurantaposition eilen pari tuntia ennen negaria. Ei muistu mieleen vastaavaa tuuria ainakaan lähiajoilta.

 

0
0
7.10.2021 - 11:40 #75772

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Uutta tekstiä nyt ulkona. Onneksi maanantaina sai vihdoin korjausarvion koneesta. Ei kannata korjata eli suoraan hakemaan uusi kone ja viikkoa käyntiin. Hoitui kyllä kätevästi verkkokaupan kautta, oston jälkeen oli haettavissa Vantaan noutovarastolta alle tunnin sisään. Mitään tiedostoja ei tosin vanhalta koneelta saanut pois, lyö bitlockerin päälle tai jotain. Kuulemma Lenovon kanssa voisi asiaa selvitellä indecision

0
0
11.10.2021 - 22:11 #75874

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Ihan ok päivä takana. Inderesin IPO-laput ulos @ 53.20. Evolla ihan ok tekemistä myös. Remedyllä ja Solteqilla pientä hyvää. Evossa positiivista ettei myynyt tavalliseen tyyliin hätäisenä ulos heti nousun alussa, syynä toki se että istuin auton ratissa ennen isompaa nousua. Lifelinea merkattu minimit, saa nähdä miten tämä IPO lähtee liikkeelle. 

0
0
21.10.2021 - 12:25 #76275

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Tuloskausi alkaa päästä vauhtiin, uusimmassa tekstissä hieman odotuksia ja mietteitä. Kamux tulee tosiaan olemaan mielenkiintoinen ja samaten kurssikehitys tuloksen alla. Luotetaanko hyvään tulokseen ja noustaan, vai junnaako suht paikallaan. 

0
0
24.10.2021 - 02:57 #76372

yomanyo

+25
Liittynyt:
16.12.2018
Viestejä:
19

Sisältöähän tämäkin. Me viisaat treiderit, Jasminit ja Mähkät pärjätään verrattain hyvin ikuisessa markkinanousussa.

0
0
24.11.2021 - 19:05 #77610

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Tekstiä taasen ulkona.

"Pienempien kioskien osalta olen ottanut talteen tarjouskirjoja, mikäli ruudulle ilmestyy huomattavasti tavallisesta suurempaa ostoa tai myyntiä. Tyyliin joku vilauttaa suhteellisen rivon kokoista ostoa, ja saatuaan osan sisään poistaa loppuosan orderista. Kohde ja välittäjä tarkempaan seurantaan, isommat ostajat harvemmin ovat kurssikehityksen esteenä."

EAB herättänyt mielenkiintoa isomman oston vilauttelun osalta ja samalla seurannut paljonko tavaraa kerätään. Keskimäärin kaupankäynti on SSWMn ja Lagon läpsyttelyä keskenään, mutta muutakin kauppaa vaihteeksi näkynyt nyt kuukauden sisään. Hyvä se on päissään vähän spekuloida mihin tavara päätyy, vaikka mitään kovin monimutkaisia teorioita tuskin kannattaa viritellä. 

0
0
13.12.2021 - 11:19 #78565

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Uudessa tekstissä hieman tammirallipohdintaa. Ålandsbanken toki loistaa ainakin tänään poissaolollaan Innofactorissa, saa nähdä rallataanko jo ennen tammikuuta mikäli myynnit loppuivat. 

0
0
15.12.2021 - 22:26 #78709

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Laitetaas pieni joulukuun välikatsaus tänne. Helsingin pörssin osalta puolet tämän kuun pörssipäivistä takana, loput edessä. Kulunut kuukausi on ollut ihan hyvä. Tekeminen on ollut tasaista, tappiopäiviä toistaiseksi yksi. Ongelmana on lähinnä ollut se, että tappioiden lisäksi voitot on katkaistu nopeasti. Ehkä isoin syy tasaisuuteen on vähemmän yllättäen se, että olen pysynyt lähes koko aika vain pienemmissä lapuissa. 

Investorin haaraa on toki tullut tehtyä parina päivänä, samaten Cargotec/Konecranesia. Näihin liittyen, Epirocin osakesarjojen välinen spread on myös nyt seurannassa vaikka kauppoja tällä ei ole tullutkaan vielä tehtyä. Spreadien lisäksi isommilla kioskeilla kauppoja todella vähän. Muutama short, joista ei juuri jäänyt kotiin kerrottavaa. Ruotsissa pari kauppaa Evolla ja Sinchillä itsenäisyyspäivänä muiden juhlallisuuksien ohella. 

Pari tiedotetta osunut ihan hyvin, kuten Taalerin posari ja Fondian tj:n vaihto. Muuten perustekeminen ollut samaa jauhamista, pieniä kioskeja pienellä riskillä. Skaalautuvaa tämä ei toki ole, mutta isommat positiot voi ottaa sitten vaikka spreadien muodossa. Mielummin pienempi riski ja tylsempi pörssipäivä, kuin isot positiot ja jännitystä elämään. 

Tammirallia silmällä pitäen useampi lappu on seurannassa, mutta toistaiseksi ei positioita ole näiden suhteen. Vielä on aikaa ja luultavasti moni painaa tavaraa ulos vasta lähempänä vuodenvaihdetta. Usemman epälikvin välittäjädata ja viimeisen kuukauden kehitys näyttää ihan kivalta vuodenvaihteen ideoita ajatellen. Saa nähdä mitä sitä keksii, mutta ideoita on useampia. 

 

 

 

 

0
0
27.12.2021 - 11:09 #79176

Aki Pyysing

+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540

"muutto Suomen Turusta isolle kirkolle Helsinkiin 2009"

Tämä saattoi olla paras sijoituspäätöksesi koskaan. Tämä ei itse asiassa päde pelkästään Turkuun. Alkuperäisestä kuplastaan on hyvä käydä kurkkimassa vähän muutakin meininkiä. Voihan sinne äidin luokse vielä palatakin, jos ulkona pelottaa😎.

Helsinkiläistenkin olisi siis syytä käydä vähän maakunnissa tai ulkomailla asumassa. 

0
0
27.12.2021 - 21:48 #79202

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207
Aki Pyysing kirjoitti:

"muutto Suomen Turusta isolle kirkolle Helsinkiin 2009"

Tämä saattoi olla paras sijoituspäätöksesi koskaan. Tämä ei itse asiassa päde pelkästään Turkuun. Alkuperäisestä kuplastaan on hyvä käydä kurkkimassa vähän muutakin meininkiä. Voihan sinne äidin luokse vielä palatakin, jos ulkona pelottaa😎.

Helsinkiläistenkin olisi siis syytä käydä vähän maakunnissa tai ulkomailla asumassa. 

Olihan se kyllä siistiä muuttaa 19-vuotiaana "isoon" kaupunkiin, voi sitä vapauden tunnetta ja kaikkea uutta ihmeteltävää. Maakuntia on tullut nuohottua läpi melkoisen paljon ja kyllä sieltäkin löytyy hemmetin siistejä paikkoja. 

0
0
30.12.2021 - 09:45 #79325

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Vuoden viimeinen teksti julkaistu. Tehokas startti vuoden viimeiseen pörssipäivään, aikaisin ylös ja pieni kävely aamulla. Samaan jos pystyisi ensi vuonna edes joka toinen päivä niin olisin melko tyytyväinen. 

0
0
13.1.2022 - 14:00 #80053

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Tekstiä taasen ulkona. Vielä tämän vuoden aikana opettelen upottamaan twiitin Sijoitustietoon sen sijaan että linkkaan tekstin cool

Tammikuu lähtenyt liikkeelle ihan hyvin. Incap oli 3pv putkeen ihan hyvä lappu tehdä kun Avanza oli taas vauhdissa. BBS tiedotteella tuli treidattua ja muuten lähinnä muita pikkukioskeja. Nokian posariin ostin vähän avaukseen, myynti osui hämmentävän hyvin. Oli mielessä joku muistikuva tulos- tai posarireaktiosta syksyltä, että nopeasti myytiin alas. 

edit: Incap tyyliin tämän viikon tiistailta. Avanza painoi kamaa ulos aamusta ja sitten alkoi tulla ostoa AVAn kautta niin hyvin lähti ylös. 

0
0
16.1.2022 - 15:50 #80130

Aki Pyysing

+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540
Teemu Åkerblom kirjoitti:

Vielä tämän vuoden aikana opettelen upottamaan twiitin Sijoitustietoon sen sijaan että linkkaan tekstin cool

Mie 54-vuotiaana diginatiivina osaan jo💪🏼.

0
0
20.1.2022 - 21:04 #80357

Teemu Åkerblom

OP
+229
Liittynyt:
30.8.2015
Viestejä:
207

Remedyssä tänään samantyylinen keissi kuin Incapissa ollut parina päivänä. Koko nousua ei saatu kotiin tälläkään kertaa mutta osa kuitenkin. 

Avanzalla melko samanlainen reaktio kuin Q3-tulokseen, myydään alas ja sitten lähtee. Hätäisesti kun tuppaa hosumaan niin välttää hyvin isommat nousut. Oriolaa avaukseen ja päivällä ulos. Muuten pari semiturhaa pikkukauppaa, näissä oli jotain pointtiakin tehdä. 

edit: Avanza Q3 vielä alla. Nykyään ei tule osteltua laskuja yhtä tiuhaan kuin aiemmin, muutamasta isommasta hudista oppi melkoisen hyvin. 

0
0