Tesla Motors ja vinoutunut todennäköisyysjakauma - täydellinen shortti vai shorttaajan mahalasku?

6.10.2020 - 16:22 #53287

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558
rockafella kirjoitti:

En tiedä mihin ominaisuuksiin naapurisi viittasi, mutta ne lienevät nämä kolme kun mitään muita en tiedä:

  • Karmittomat ikkunat voivat jäätyä kiinni. Näin on kaikissa autoissa jossa on karmittomat ikkunat. Ratkaisin asian sivelemällä Korrekin silikonipuikolla tiivistesuojaa ikkunatiivisteisiin. Näin tein myös joskus aiemmin karmittomassa mersussani. Toimii. 
  • Ovenkahvat ovat perseestä, ja voivat jäätyä talvella. Ratkaisin asian suihkuttamalla lukkosulaa kahvakoneistoon. Hyvin on toiminut.
  • Nykyisessä kolmosessa ei ole ilmalämpöpumppua, joka säästäisi energiaa lämmityksessä. Tulevassa Y:ssä on, ja kolmoseenkin se on tulossa.

Olen pitkälle samaa mieltä kanssasi siitä, että eri käyttötilanteiden ongelmat eivät ole käyttövoima- vaan suunnittelu- ja huoltoriippuvaisia asioita. Nuo kaikki yllä mainitsemasi ovat juuri sellaisia. Kun ovenkahvoista erikseen mainitset, niin ehdottaisin silti kuivaavan lukkosulan sijasta hoitamaan ongelman jo ennalta öljyämällä lukot jo syksyllä kunnolla joko aseöljyllä, synteettisellä 0W moottoriöljyllä tai muulla myös pakkasessa hyvin juoksevana pysyvällä voiteluaineella. Plussan puolella olevan lämpimän lukon voitelu jo ennalta pitää kosteuden poissa ja lukkosulan kaupan hyllyllä, koska hyvin hoidetuissa lukoissa sitä ei oikeasti tarvita (paitsi ehkä Volkkarissa).  

rockafella kirjoitti:

Mulla on ollut kaikenlaista autoa aikaisemmin, ja tämä on paras talviauto mitä mulla on ollut. Miksi? 

  • Sähköauto ja -moottori on aina käyttövalmis, kylmäkäynnistys ei ole mikään juttu. 
  • Sisätilojen esilämmitys on ihan eri levelillä kuin jollain sisätilalämppärillä. Ajastus ja päälle laitto onnistuu vaivattomasti kännykällä, ja lämmitys tapahtuu normaalia ilmastointia ja penkinlämmittimiä käyttäen isosta akusta.
  • Teslan neliveto on todella hyvä.

Ja lisää käyttövoimariippumattomia ominaisuuksia tuossa yllä. Tehtaalla autoon integroidun lämmittimen käynnistys tapahtuu joko kojetaulun napista, mittaritaulun päivä- tai viikkokellon viikko-ohjelmalla tai etänä kauko-ohjattuna. Ja lämmityshän tietenkin tosiaan tapahtuu auton omalla nestekiertoisella lämmityslaitteella, joten auton oma lämmitin on jo valmiiksi lämmin heti liikkeellel lähtiessä. Tämä on ihan mukava juttu, mutta ei tässä oikeasti mitään uutta ole. Penkinlämmittimiä en ole käyttänyt enää vuosiin, koska lähden lämpimällä autolla. 

Kontrollifriikkinä odotan toiveikkaana sähköisen voimalinjan välitöntä kontrollia. Nykyajan automaatit ovat toivomuslaatikoita, jotka vaikeuttavat ajamista tarpeettomasti, mutta sähköisen voimalinjan vahvan regeneroinnin vuoksi odotan vielä jonain päivänä ajavani voimalinjaa, joka reagoi yhtä tarkasti kuin manuaalivaihteisto ja kytkin. 

Nelivetoja on tosiaan monenlaisia ja suurin osa niistä on takavetoista hankalampia ajaa. Onneksi hyväkin sentään on tarjolla, niin sähköisenä kuin mekaanisena. Sähköisen nelivedon kiistaton etu on kyllä siinä, että sen ei tarvitse tehdä mekaanisen nelivedon kompromissia vetovoiman ja ajettavuuden välillä, vaan se voidaan ohjelmoida tekemään se mitä kulloinkin tarvitaan. Jos nelivedon hyvyyttä mitataan vetovoimalla, paras on Valtra tai muu nelivetotraktori mekaanisine 100% lukkoineen. Kääntösäde on vaan 50 metriä ja jotain saattaa särkyä sulalla asfaltilla väkisin käännettäessä. Katuauton nelivedon pitää sallia riittävä voimanjaon takapaino ja joko loogisen tai fyysisen etukardaanin takakardaania nopeammat kierrokset vastuksetta, mikä syö vetovoimaa merkittävästi. Kytkeytyvä neliveto osaa simuloida keskilaatikon Kempin Lukkoa hyvin, mutta ajettavuus on kiikkulautana eessuntaas keikkuva kaarretasapaino mielipuolen valkotakkisen ohjelmoiman valenelivedon kiusaamana. Sähköiseen voimalinjaan on helppoa asentaa voimaa taakse 2 yksikköä ja eteen 1 yksikkö ja mahdollistaa jomman kumman pois kytkentä ECO-moodissa, jos tarpeen. 

0
0
6.10.2020 - 16:54 #53291

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558
Arsi kirjoitti:

Kylmyys ei sinäänsä vaikuta (matka-ajossa!) rangeen läheskään niin paljoa kuin yleisesti luullaan, etenkään kun huomioidaan alemmat talvinopeusrajoitukset. Itseasiassa nuo talvirajoitukset kompensoivat kylmyyttä sen verran, että jossain selkeässä pakkaskelissä range on ~likimain sama kuin kesäkelissä kesärajoituksilla, näin ainakin Ässän kohdalla.

Ja tässä lisää käyttövoimariippumattomia havaintoja. Rangella on merkitystä lähinnä pitkän matkan ajossa ja on mukava kuulla sähköautonkin pysytyvän normaaliin kesäiseen rangeensa talvellakin ainakin silloin kun ajovastukset eivät kasva irtolumen seurauksena kovin pahasti. Tämä on sinänsä uskottavaa, koska lämmityksen energiantarve vähenee jo valmiiksi lämpimässä autossa aivan samaan tapaan kuin ilmastoinnin kesäinen energiankulutus häviää merkityksettömäksi pitkällä matkalla ainakin Suomen kesässä. Oma havaintoni polttiksesta on aivan vastaava, että pätkäajossa saa kulumaan ihan mitä hyvänsä, mutta pitkällä matkalla talvirajoitukset ylikompensoivat talvirenkaiden ym. kasvaneet ajovastukset. Yli 100 km maantieajon pohjanoteeraukseni olen ajanut itsekin talvirenkailla. Tilanne tosin ympäristön pakottama, kun en viitsinyt lähteä pääsiäisen paluuliikenteessä rempomaan jonojen ohitse, vaan tyydyin siihen, mitä jonot vetivät. 

Arsi kirjoitti:

Autovalmistajat ilmoittavat rangen perustuen EPA (tai WLTP) -mittaussykliin. Mittaussykli tuottaa tietyn kulutuksen, jonka perusteella range määräytyy. Jos haluat päästä tuohon ilmoitettuu rangeen, täytyy ajaa siten että kulutus vastaa mittaussykliä. Oman ässän kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä kesäkeliä ja maanteitä, keskinopeus ~100km/h. Ilmoitettu range ei tietenkään päde moottoritienopeuksissa, kun ilmanvastus kasvaa neliöllisesti nopeuden kasvaessa.

Tästä esittäisin tarkennuksen, että ainakin polttiksilla on ollut vaikeaa saavuttaa normilukemaan ajamalla normin ajosyklillä, joka kuvaa sangen tempoilevaa ja epätaloudellista ajotapaa. Vanhan NEDC normin taajama-ajo itse asiassa kuvasi parhaiten polkupyörälle ja rullaluistimille sopivaa ajoympäristöä, jossa aikaa menee paljon, mutta liikettä tapahtuu vähän. Syy normilukeman saavuttamisen vaikeuteen on, että valmistajat olivat oppineet vedättämään ainakin aiemmin heikosti valvottua mittaustilannetta, joten saman kokeen toistaminen ei välttämättä anna aivan samaa tulosta. WLTP normi määrittää mittaustilanteen hieman paremmin, mutta en tiedä kuinka hyvin puolueettoman laboratorion suorittamat tarkistusmittaukset korreloivat valmistajien ilmoittamien WLTP arvojen kanssa?  

Koska mittaussyklin ajotapa on kaikkea muuta kuin taloudellista pumppaamista, ei useimmilla autoilla ole mitään vaikeuksia saavuttaa normilukemaa ihan vain siististi ja tasaisesti ajamalla. Normimittauksen keskinopeus ylittyy ja kulutus alittuu pelkästään jatkuvasti toistuvia hidastuksia välttäen. Tämä on tietenkin liikenteen asettamissa rajoissa joko mahdollista tai ei, mutta kaikkein helpointa se on tehdä pitkillä siirtymillä kun rangella on merkitystä. 

0
0
23.10.2020 - 08:08 #55868

Pluribus

-16
Liittynyt:
11.6.2020
Viestejä:
30

Joo hyvältä näyttäää. Katetuotto per auto 23,7% kun reg creditsejä ei lasketa mukaan.Tämä on sellainen luku jolla tehdään murhaavaa tulosta kun volyymit kasvaa. Lisäksi Muskin mukaan nämä nykyiset katteet näyttää koomisen pieneltä kun robotaxi/roboauto ominaisuudet saadaan käyttöön. Energia- ja vakuutusliiketoiminta vaikuttaa myös erittäin lupaavalta tällä hetkellä. 

En ole ikinä ollut niin luottavainen Teslan tulevaisuudesta kuin nyt. 

0
0
29.10.2020 - 23:36 #56768

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

Kun tuota Teslan täyttä autonomisuutta on ennustettu tulevaksi ihan kohta (ja osa valuaatiosta perustuu siihen), niin suosottelen katsomaan YLE Areenasta:

Prisma: Ratin takana robotti 

https://areena.yle.fi/1-50333891

Vielä on melkoisesti haasteita edessä. Ohjelma kuvaa hyvin noita haasteita ja vaikeuksia sekä kuinka AI:ta koitetaan opettaa selviämään niistä. Ja onko täysi autonomisuus edes mahdollista?

0
0
30.10.2020 - 08:37 #56793

Credit_Default

+82
Liittynyt:
10.4.2020
Viestejä:
60
Tinggeli kirjoitti:

Kun tuota Teslan täyttä autonomisuutta on ennustettu tulevaksi ihan kohta (ja osa valuaatiosta perustuu siihen), niin suosottelen katsomaan YLE Areenasta:

Prisma: Ratin takana robotti 

https://areena.yle.fi/1-50333891

Vielä on melkoisesti haasteita edessä. Ohjelma kuvaa hyvin noita haasteita ja vaikeuksia sekä kuinka AI:ta koitetaan opettaa selviämään niistä. Ja onko täysi autonomisuus edes mahdollista?

Ainakin seuraavilla ehdoilla:

1. Tiet joita käytetään on suunniteltu itseohjautuvalle kalustolle, joilloin esim. jalankulkua tai muuta kevyempää liikennettä ei siellä kulje.

2. Kaikki kohdan 1. teitä käyttävät autot ovat itseohjautuvia, kommunikoivat keskenään, eikä niitä ole mahdollista ohjata manuaalisesti.

0
0
30.10.2020 - 09:29 #56801

Arsi

+126
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88

En huomannut että tästä olisi vielä ollut puhetta täällä:

"Full Self Driving BETA" In depth review & reaction:

https://www.youtube.com/watch?v=O6H0aipwe78 (varsinainen video alkaa kohdasta 1:20)

Tesla julkaisi Jenkeissä ison "FSD Beta" -päivityksen pienelle joukolle koekaniineja, ja noita videoita on nyt alkanut ilmestymään Youtubeen. Ylläolevalla videolla auto ajaa täysin itsenäisesti kaupungin katuja ilman kaistaviivoja, kääntyy risteävälle tielle valo-ohjatuista ja -ohjaamattomista risteyksistä, väistelee teiden sivussa olevat esteet ym.

Eikä tuo siis todellakaan tarkoita että auto olisi valmis täysin omineen tuolla liikenteen seassa pyörimään, tuossakin videolla oli muutama kohta joka selvästi tietokonetta hämmensi. Lisäksi tuo on ilmeisesti melkoisen varovaiseksi viritetty, mikä aiheuttaa parissa kohtaa vähän epäröintiä, mutta kaikenkaikkiaan ainakin minusta todella vakuuttavan näköistä, enkä uskonut että tuo autonominen ajo olisi noinkaan pitkällä vielä.

 

 

0
0
30.10.2020 - 09:18 #56802

Artsipappa

+2036
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900
Credit_Default kirjoitti:

 

Tinggeli kirjoitti:

Kun tuota Teslan täyttä autonomisuutta on ennustettu tulevaksi ihan kohta (ja osa valuaatiosta perustuu siihen), niin suosottelen katsomaan YLE Areenasta:

Prisma: Ratin takana robotti 

https://areena.yle.fi/1-50333891

Vielä on melkoisesti haasteita edessä. Ohjelma kuvaa hyvin noita haasteita ja vaikeuksia sekä kuinka AI:ta koitetaan opettaa selviämään niistä. Ja onko täysi autonomisuus edes mahdollista?

 

Ainakin seuraavilla ehdoilla:

1. Tiet joita käytetään on suunniteltu itseohjautuvalle kalustolle, joilloin esim. jalankulkua tai muuta kevyempää liikennettä ei siellä kulje.

2. Kaikki kohdan 1. teitä käyttävät autot ovat itseohjautuvia, kommunikoivat keskenään, eikä niitä ole mahdollista ohjata manuaalisesti.

Tämä ei ole ihan lähitulevaisuutta, eihän?

Ehkä aliarvioin insinöörien taidot, mutta olen jo pitkään ollut sitä mieltä että täysi autonomisuus on todella kaukana. Varsinkin paikoissa joissa talvi aiheuttaa isoja ongelmia sensorien jäätymisen ja ympäröivän maailman muuttumisen seurauksena. Jossain San Diegossa mahdollisesti voisi olla missä tyyliin aina hyvä keli..

0
0
30.10.2020 - 10:13 #56818

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Arsi kirjoitti:

Eikä tuo siis todellakaan tarkoita että auto olisi valmis täysin omineen tuolla liikenteen seassa pyörimään, tuossakin videolla oli muutama kohta joka selvästi tietokonetta hämmensi. Lisäksi tuo on ilmeisesti melkoisen varovaiseksi viritetty, mikä aiheuttaa parissa kohtaa vähän epäröintiä, mutta kaikenkaikkiaan ainakin minusta todella vakuuttavan näköistä, enkä uskonut että tuo autonominen ajo olisi noinkaan pitkällä vielä.

Normaali kaupunkiympäristö missä kaikki noudattavat sääntöjä, eikä jalankulkijoilla ole turbaania päässä, ei ole ollut mikään ongelma tähänkään asti. Mutta tämä ei riitä, koska sääntöjä noudattamattomia ihmisiä on ja ihmiset pitävät erillaisia vaatteita ja kantamuksia mukanaan.

Autonomian taso 4 ja 5, jota mainostetaan mm. Teslan osalta yhtenä valuaatiota tukevana (*), vaatii että auto pystyy kulkemaan ilman avustajaa kaikissa olosuhteissa. Kaikilla teillä. Jopa yksityisillä "hiekkateillä". Se että Tesla pysyy tiellä omalla kaistallaan (autonominen kaistan vaihto ei kai sisälly vielä Teslan autopilottiin) siinä missä muutkin merkit, on helppo rasti tekniikalle. Siitä eteenpäin, melko hankalaa. Kuten dokumentissa sanotaan, jo autonominen kaistan vaihto ruuhkatilanteessa on hyvin hankala. Auton tulee etsiä sopiva völi ja mennä siihen kaikki osapuolet huomioivalla ja turvallisella tavalla. Mutta kuitenkin yhtä röyhkeästi kun ihmiskuljettaja. Ja kaikissa valo- ja sääolosuhteissa.

Melkoinen työmäärä on kyllä vielä edessä. Paljon on vielä ongelmia ratkaisematta. Mitä sitten tehdään, kun sataa/tihkuaa tai on vähän sumuista ja LIDAR ei näe yhtään mitään.

 

(*) automaattisesti kulkeva auto tilataan paikalle kännykkäapilla ja se lähin auto tulee ja kuljettaa tilaajan sinne minne tilaaja haluaa, vaikka oman mökin pihaan. Ihmiset eivät enää omista autoa, koska autonomiset autot hoitavat kulkemisen. Jopa lapsen voi lähettää harrastuksiinsa ja auto hoitaa kuljetuksen itsenäisesti.

0
0
30.10.2020 - 10:21 #56821

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Artsipappa kirjoitti:

 

Credit_Default kirjoitti:

Ainakin seuraavilla ehdoilla:

1. Tiet joita käytetään on suunniteltu itseohjautuvalle kalustolle, joilloin esim. jalankulkua tai muuta kevyempää liikennettä ei siellä kulje.

2. Kaikki kohdan 1. teitä käyttävät autot ovat itseohjautuvia, kommunikoivat keskenään, eikä niitä ole mahdollista ohjata manuaalisesti.

 

Tämä ei ole ihan lähitulevaisuutta, eihän?

Ehkä aliarvioin insinöörien taidot, mutta olen jo pitkään ollut sitä mieltä että täysi autonomisuus on todella kaukana. Varsinkin paikoissa joissa talvi aiheuttaa isoja ongelmia sensorien jäätymisen ja ympäröivän maailman muuttumisen seurauksena. Jossain San Diegossa mahdollisesti voisi olla missä tyyliin aina hyvä keli..

Kyllä. Tätä samaa olen tuonut täällä esiin huonolla menestyksellä. Minut on täysin tyrmätty ja sanottu että Teslassa autopilotti toimii jo (YouTube on täynnä videoita todisteeksi) ja autonomian taso 4 saadaan ihan parissa vuodessa kuten Musk lupaa. Siksi autopilotista maksetaan tuhansia taaloja jo nyt ja sen hinta vain nousee ja se tukee Teslan valuaatiota. Rahaa tulee Teslan kassaan 100% katteella autopilotista ja sen päivityksestä autonomiseksi, jolloin Teslan omistaja voi antaa auton "vuokralle".

Credit_default on tuossa oikeassa. Suurinpiirtein noilla reunaehdoilla. Mutta ne eivät toteudu koskaan.

0
0
30.10.2020 - 10:21 #56822

Arsi

+126
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88
Tinggeli kirjoitti:

 

Arsi kirjoitti:

Eikä tuo siis todellakaan tarkoita että auto olisi valmis täysin omineen tuolla liikenteen seassa pyörimään, tuossakin videolla oli muutama kohta joka selvästi tietokonetta hämmensi. Lisäksi tuo on ilmeisesti melkoisen varovaiseksi viritetty, mikä aiheuttaa parissa kohtaa vähän epäröintiä, mutta kaikenkaikkiaan ainakin minusta todella vakuuttavan näköistä, enkä uskonut että tuo autonominen ajo olisi noinkaan pitkällä vielä.

 

 

Se että Tesla pysyy tiellä omalla kaistallaan (autonominen kaistan vaihto ei kai sisälly vielä Teslan autopilottiin) siinä missä muutkin merkit, on helppo rasti tekniikalle. Siitä eteenpäin, melko hankalaa... Auton tulee etsiä sopiva völi ja mennä siihen kaikki osapuolet huomioivalla ja turvallisella tavalla.

Katsoitko tuota videota? Siinä Tesla nimenomaisesti odottaa ristevälle tielle käännöstä, ja tunkee sopivaan väliin täysin itsenäisesti kuljettajan mitenkään tilanteeseen puuttumatta. Osa Tesloista siis osaa Jenkeissä tälläkin hetkellä ajaa "itsenäisesti" (kuljettajan 100% valvonnassa toki) kaupungissakin pisteestä A pisteeseen B täysin itsenäisesti. Ja hiekkateillä ajostakin taitaa joku pätkä tuolta löytyä. Toki eurooppaan vastaavat toiminnot eivät ole varmasti ihan lähiaikoina tulossa, mutta siinä ei ole niinkään esteenä tekniikka vaan lainsäädäntö. Samainen lainsäädäntö estää tuon automaattisen kaistanvaihdon moottoriteillä, mikä on Jenkeissä ollut arkipäivää jo kauan aikaa.

0
0
30.10.2020 - 10:32 #56826

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Arsi kirjoitti:

Katsoitko tuota videota?

Tyhmä kysymys. Jos suosittelen katsomaan ohjelmaa, niin luonnollisesti olen sen katsonut.

Arsi kirjoitti:

Siinä Tesla nimenomaisesti odottaa ristevälle tielle käännöstä, ja tunkee sopivaan väliin täysin itsenäisesti kuljettajan mitenkään tilanteeseen puuttumatta.

Tämä ei ole kaistanvaihto! On ihan eri asia käänytä risteyksessä kuin vaihtaa liikkeellä kaistaa muiden autojen seassa.

Arsi kirjoitti:

Osa Tesloista siis osaa Jenkeissä tälläkin hetkellä ajaa "itsenäisesti" (kuljettajan 100% valvonnassa toki) kaupungissakin pisteestä A pisteeseen B täysin itsenäisesti. Ja hiekkateillä ajostakin taitaa joku pätkä tuolta löytyä. Toki eurooppaan vastaavat toiminnot eivät ole varmasti ihan lähiaikoina tulossa, mutta siinä ei ole niinkään esteenä tekniikka vaan lainsäädäntö. Samainen lainsäädäntö estää tuon automaattisen kaistanvaihdon moottoriteillä, mikä on Jenkeissä ollut arkipäivää jo kauan aikaa.

No, koita itse katsoa kyseinen dokkari ihan ajatuksella. Huomaa myös, mitä Musk autopilotistaan sanoo. Musk on eri mieltä sinun kanssa. Ja kyllä Muskin selitys kertoo miksi ne Teslat (*) törmäävät kääntyvään rekkaan tai kiinteään esteeseen (lakaisukone motarilla). Näille annetaan ihan fiksu selitys.

YouTubeen Teslan autopilotista (autonimian tasolla 2) ylistäviä videoita ladannut mies kuoli, kun Tesla törmäsi eteen kääntyvän puoliperävaunun perävaunuun 110 km/h nopeudella. Ajoi sillä hetkellä Teslan autopilotilla ja Tesla ei tehnyt mitään estääkseen törmäyksen. Tesla on antanut tähän hyvän selityksen ja se kertoo kaiken siitä, mihin järjestelmä oikeasti pystyy. Ollaan hyvin hyvin kaukana autonomiasta.

 

(*) Tesla tässä nyt vain esimerkkinä, koska sitä käsitellään.

 

 

0
0
30.10.2020 - 10:38 #56829

Arsi

+126
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88

Me puhutaan nyt eri videoista :D

Minä puhuin tästä:

Arsi kirjoitti:

En huomannut että tästä olisi vielä ollut puhetta täällä:

"Full Self Driving BETA" In depth review & reaction:

https://www.youtube.com/watch?v=O6H0aipwe78 (varsinainen video alkaa kohdasta 1:20)

 

Tämä on siis tyyliin viikko sitten julkaistu rajoitetulle joukolle Jenkeissä.

0
0
30.10.2020 - 10:37 #56830

Pluribus

-16
Liittynyt:
11.6.2020
Viestejä:
30

Tesla autonomy day -presentaatio youtubessa antaa vastauksen kaikkiin näihin kysymyksiin. Ihan ruohonjuuritasolta asti, esim miten AI oppii tunnistamaan tietyn koirarodun vaikka se näyttääkin eri asennoissa hyvin erilaiselta. Lumiset olosuhteet, kaistaviivat ja niiden puutteet, sensorien hajoaminen kesken ajon, koko auton tietokoneen hajoaminen kesken ajon, Los Angelesissa vaadittavat hyperaggressiivset kaistanvaihdot jne. Kaikkiin näihin löytyy vastaus tuosta eventistä. Suosittelen katsomaan.

Lisäksi hiekkatieajosta löytyy jo videota FSD betalla ja Tesla ei käytä Lidaria. 

0
0
30.10.2020 - 11:05 #56834

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Pluribus kirjoitti:

 ja Tesla ei käytä Lidaria. 

Tämän tiesinkin. Otin tosin vain esimerkkinä vain yhtenä esimerkkinä anturiongelmista. Ja koko autoteollisuuden ongelmana, koska LIDAR on hyvin yleinen.

BTW. Tesla Model 3 ja LIDAR. Ainakin on testattu

https://www.tesmanian.com/blogs/tesmanian-blog/a-tesla-model-3-spotted-…

https://www.teslarati.com/tesla-lidar-sensors-spotted-testing-palo-alto/

0
0
13.11.2020 - 09:26 #59428

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

Helsingin Sanomat 47 min sitten:

Teslan toimitusjohtaja Muskilla todettu koronatartunta – Testattiin neljä kertaa: testeistä kaksi positiivisia, kaksi negatiivisia

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006665452.html

Elon Muskilla todettu koronatartunta, kävi neljässä testissä: "Jotain humpuukimaista tässä on"

Sähköautoyhtiö Teslan toimitusjohtaja Elon Musk kertoi Twitterissä käyneensä neljässä koronavirustestissä samana päivänä. Kaksi testiä osoittautui positiiviseksi, kaksi negatiiviseksi.

"Jotain äärimmäisen humpuukimaista tässä on. Me teimme neljä koronatestiä samana päivänä. Kaksi tuli takaisin negatiivisena, kaksi positiivisena. Sama kone, sama testi, sama hoitaja", Musk kirjoitti Twitterissä.

Musk kertoi toisessa twiitissä, että tehtyjen antigeenitestien eli niin kutsuttujen pikatestien lisäksi hän ottaa "pcr-testit, joiden valmistuminen kestää 24 tuntia".

Eri testit etsivät näytteestä viruksen eri osia: pcr-testi viruksen perimää, antigeenitesti pintaproteiinia.

Pcr-testi ja antigeenitesti tehdään samalla tavalla nenänielusta taipuisalla nukkatikulla sieraimen kautta otettavasta näytteestä. Pikatestin tulokset tulevat nopeammin, mutta se ei ole yhtä herkkä tunnistamaan koronavirusinfektiota kuin pcr-testi.

Eräs Twitter-käyttäjä tiedusteli Muskilta, onko tällä ollut oireita.

"Tyypillinen flunssa. Ei mitään epätavallista toistaiseksi", Musk vastasi.

0
0
13.11.2020 - 11:18 #59461

Teknokraatti

+1195
Liittynyt:
29.1.2020
Viestejä:
558
Credit_Default kirjoitti:

Ainakin seuraavilla ehdoilla:

1. Tiet joita käytetään on suunniteltu itseohjautuvalle kalustolle, joilloin esim. jalankulkua tai muuta kevyempää liikennettä ei siellä kulje.

2. Kaikki kohdan 1. teitä käyttävät autot ovat itseohjautuvia, kommunikoivat keskenään, eikä niitä ole mahdollista ohjata manuaalisesti.

Näillä ehdoilla vihivaunut ovat liikuskelleet tehdashalleissa jo vuosikausia kolhimatta toisiaan tai ihmisiä. 

Vihivaunu ja teollisuusrobotti ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka robon tehokkuus putoaa sen joutuessa hidastamaan ihmisen ehdoilla. Vapaassa tilassa riehuva robotti saa paiskoa urakalla sen mitä jaksaa, mutta kun pitää varautua samassa tilassa liikuskeleviin ihmisiin, robotin voimaa ja liikenopeutta on pakko rajoittaa, ettei omaa työtään tekevä robo tyrmää paikalle osuvaa ihmistä. Nämä ihmisten seassa työskentelevät robotit ovat hentoisia ja hidasliikkeisiä otuksia, koska ihmisten seassa touhuavalla robotilla ei saa olla paljon voimaa eikä paljon vauhtia. Throughputin optimointi tehdassalissa rajaa ihmiset ulos keskeisistä työpisteistä, jotta niissä toimiville robotille saadaan lupa lisätä voimaa ja nopeutta. 

Liikenneturvan onnettomuustilaston ja useamman EAK:n nojalla olen sitä mieltä, että täysin itseajavista autoista riippumatta taajamissa olisi hyvä erottaa jalankulkukadut ja kevyen liikenteen kadut toisistaan. Painavien ja nopeiden ajoneuvojen erottaminen kevyestä liikenteestä on sekä turvallisuusteko että ekoteko ajoipa niitä ajoneuvoja kuka tai mikä tahansa ja millä käyttövoimalla tahansa. Esittämäsi skenaarion suuntaan siirtymiselle on siis olemassa vahvat yhteiskunnalliset perusteet, mutta maksajaa ei ole silti helppo löytää. 

Automaattisesti kulkevien ajoneuvojen toiminnassa niille varatussa ympäristössä ei ole mitään uskon asioita eikä mystiikkaa, koska se on tätä päivää. Mutta vaikka niiden hyödyt voidaakin todistaa turvallisuudella, avainkysymys on silti, kuka maksaa tällaisten teiden rakentamisen tuonne ulos? Ellei maksajaa löydy, sitten ihmiset joutuvat ajamaan ja kävelemään epätäydellisessä ympäristössä ja myös robotti joutuu sopeutumaan epätäydellisesti toimiviin ihmisiin ja epätäydelliseen ympäristöön, mikä tekee sen robotin toteuttamisesta vaikeampaa.

0
0
13.11.2020 - 14:20 #59510

Heikin Ashi

+2389
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
835

Sähköautovalmistaja NIOn Q 3 ulos  tiistaina 17.11. Liikevaihdon kasvu ja tuloksen kehitys (sekä arvostus) on hiukan  eri luokkaa kuin Teslalla. Jokohan tämä pääsisi kohta tuloksessa plussalle, suunta on ainakin vahva? Mukana kyydissä ollaan. Kurssi kehittynyt ihan parahultaisen tyydyttävästi tänä vuonna. Markkina-arvo on 35 miljardia (Teslalla 400 miljardia).

0
0
17.11.2020 - 04:46 #59819

EV Hero

+15
Liittynyt:
6.8.2020
Viestejä:
15

Peukku täältä! Uutinen oli odotettavissa. Harmillisesti tosin omalta kannalta tuli hieman liian aikaisin kun yritin pilkkiä osaketta alle $400. Jo kolmas kerta kun missaan ostopaikan :) Jälleen oppia roppakaupalla.

0
0
19.11.2020 - 09:47 #59991

Bingo53

+2782
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2012
Heikin Ashi kirjoitti:

Sähköautovalmistaja NIOn Q 3 ulos  tiistaina 17.11. Liikevaihdon kasvu ja tuloksen kehitys (sekä arvostus) on hiukan  eri luokkaa kuin Teslalla. Jokohan tämä pääsisi kohta tuloksessa plussalle, suunta on ainakin vahva? Mukana kyydissä ollaan. Kurssi kehittynyt ihan parahultaisen tyydyttävästi tänä vuonna. Markkina-arvo on 35 miljardia (Teslalla 400 miljardia).

Sähköautopuolella on ilmeisesti menossa nopea painopisteen muutos useankin valmistajan kohdalla:

All three U.S.-listed stocks— NIOXPeng, and Li Auto —have gained ground since the companies’ third-quarter results began to emerge. Analysts’ price targets are up—a lot—as well.

NIO (ticker: NIO) peer XPeng kicked off earnings season for the companies on Nov. 12. Since then, NIO, XPeng and Li Auto (LI) shares are up 4%, 24% and 44%, respectively. NIO stock’s gain might look small, but shares are up more than 1,000% year to date.

Lähde: https://www.marketwatch.com/articles/nios-earnings-get-a-thumbs-up-as-c…

Muutokset tällä alalla ovat niin nopeasti vaihtelevia, että itse olen päätynyt hankkimaan passiivista rahastoa: iShares Electric Vehicles and Driving Technology UCITS ETF

ISIN: IE00BGL86Z12 Tikkeri: IEVD

Siinä suurimpana sijoituksena on kiinalainen BYD, johon Berksihe Hathaway sijoitti merkittävästi:

Samalla tulee alueellista hajautusta:

ETF ei vielä hakkaa Nasdaq100 indeksiä, mutta on vuoden jaksolla jo kääntymässä voimakkaammin leikkaamaan S&P500 indeksiä ahaalta ylös. Vaikea veikata kuka voittaa, ehkäpä tällä kertaa nämä kaikki.

Artikkeli näistä on viime vuodelta, jolloin tuote tuli: https://www.sijoittaja.fi/etf-poiminnat/blackrockilta-sahkoautoihin-ja-…

0
0
20.11.2020 - 10:47 #60121

MrSamba

+23
Liittynyt:
27.7.2014
Viestejä:
25

Täällä ollaan vahvassa Tesla-lastissa varmaankin ainakin joulun korville saakka. Nyt kiinnostaisi saada vinkkejä mahdollisista ETF/indeksirahastojen ostoista ennen 21.12. indeksiin lisäystä. Mitkä ovat netin informatiivisimmät keskusteluketjut Teslan suhteen, joita kannattaisi tarkkailla? Varmaan löytyy myös Teslan treidaajien keskusteluketjuja, joissa tämänkaltaista infoa voisi olla tarjolla.

0
0
24.11.2020 - 21:57 #60459

StarDust78

-6
Liittynyt:
21.6.2020
Viestejä:
28

Ei tää huonosti mene , tästä paljon plussaa Fiilismiehelle. Myin osan pois tosin liian aikaisin , mutta näinhän se yleensä menee. On tää + 500 % , vielä  lyhyen  ajan ostoista . 

0
0
27.11.2020 - 02:42 #60609

stalker

+35
Liittynyt:
20.11.2020
Viestejä:
22

Onko kellään tietoa/luuloa/arvausta siitä, mikä lappu S&P500:sta tekee tilaa Teslalle? Yritän pohtia saisiko tälläkin jotain arbitraasia kehiteltyä. ETFC -> POOL vaihto on ilmeisesti selvä, mutta kaiken meuhkaamisen keskellä ei itselle ole selvinnyt mikä TSLA:n paikan luovuttaa.

0
0
27.11.2020 - 10:37 #60622

Heikin Ashi

+2389
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
835

Tesla heilahtaa markkina-arvossa heti sijalle 7  (ja 12 kk.n tuloksessa peräti sijalle 357) kun indeksiin ponnahtaa ( neljän perättäisen positiivisen  tulosneljänneksen avittamana, jotka S & P 500 vaatii).  Rankingin säilyttäminen edellyttänee  bisneksen täydellistä onnistumista. Onnea ja menestystä Elon  & co. !

 

0
0
29.11.2020 - 10:56 #60683

Pluribus

-16
Liittynyt:
11.6.2020
Viestejä:
30

^^Teslan bisneksen täydellinen onnistuminen tarkoittaisi sijaa 1. tuolla listalla melko isolla erolla seuraavaan. Milloin vain myönnät olevasi ja olleesi jatkuvasti väärässä? Rasittavaa lukea samaa tarinaa samoilta kavereilta, jotka jo ennen 1200% nousuja naureskelivat valuaatiolle. 

0
0
29.11.2020 - 11:24 #60685

katuviisas

+68
Liittynyt:
8.5.2020
Viestejä:
38

^^Teslan bisneksen täydellinen onnistuminen tarkoittaisi sijaa 1. tuolla listalla melko isolla erolla seuraavaan. Milloin vain myönnät olevasi ja olleesi jatkuvasti väärässä? Rasittavaa lukea samaa tarinaa samoilta kavereilta, jotka jo ennen 1200% nousuja naureskelivat valuaatiolle. 

Tämän ja muiden vastaavien kommenttien takia tämä osake on niin mukava treidattava. Aiemmat shortit osuivat suht nappiin ja nyt mukana S&P500 inclusion kiimassa bulli vivulla.

 

Uskonko että kiima tulee vielä hetken aikaa jatkumaan? Kyllä, sormi on tosin koko aikaa valmiina myyntinapilla.
Uskonko että osake on pitkässä juoksussa yliarvostettu? Kyllä

Tulenko shorttaamaan osaketta tulevaisuudessa? Kyllä

0
0