Puhutaan kuitenkin melko pienistä rahoista hallitusammattilaisen taloudessa. Sikäli vähän jännä poisto, mutta valitettavasti kuulostaa siltä, että hallituksen jäsenet eivät usko pörssikurssin keulivan.
Eikö tuo palkkioiden pakollinen käyttö osakkeiden ostoon ole aika harvinaista nykypäivänä? Ehkä tässä nyt tehdään kärpäsestä härkänen ja unohdetaan että OmaSP:n toiminnassa on paljon isompiakin ongelmia.
Esimerkiksi se, että edelleen 70% firman omistuksesta on kasvottomien säästöpankkisäätiöiden omistuksessa.
Hallitukseen valitaan nyt viisi uutta jäsentä eikä sinne välttämättä ollut kovaa tunkua tässä tilanteessa. Saattaa olla joku uusista ehdokkaista valittanut kyseisestä ostopakosta.
Omasp:ltä vuoden tulos. Tilikauden tulos ennen veroja 74 me ja verojen jälkeen 59 me. Kelpotulos poikkeus vuotena.
P/e luku huimat 5,78 (340/59).
Ensi vuodelle yhtiö arvioi 65-80 me tulosta ennen veroja. Eli pysyisi suunnilleen samalla tasolla. Omaa pohdintaa on, että vuonna 2025 varmaan tulee vähemmän luottotappioita, mutta mahdollista kasvua syö korkotason tippuminen.
Tilinpäätöstiedotetta kun lukee niin huomattava, että poikkeusvuotenakin Omasp:llä korkokate,luottokanta,talletuskanta, palkkiotuottojen ja kulujen nettokertymä ja liiketoiminnan tuotot kasvoivat. Samalla on huomioitava, että liiketoiminnan kulut ja arvonalentumistappiot kasvoivat eli tilanne ei ole ihan niin ruusuinen.
340 me markkina-arvoon peilaten minusta yhtiö on tässä tilanteessa edullinen.
Markkinat näköjään eri mieltä, kun -4,66% taulussa. Halvaltahan se näyttää. Vaan kun ei tiedä miten paljon kuraa siellä on vielä piilossa. :(
Mie pelkäsin pankinkaatavaa bank runia. Rahoitusmarkkinamme ovat perustaltaan terveet, kun sitä ei tullutkaan. Ainakaan vielä. Siis talletuksia karkasi saletisti, mutta ei urakalla.
Mie en mee tässä longiksi ainakaan tänä vuonna. Toivon vilpittömästi, että luottotappiot ovat hanskassa. Mutta en omalla rahallani äänestä sen puolesta, että kaikki on hyvin. Onhan tämä nyt tällä vuosituhannella kepeästi suurin pankkiskandaali. Ja tiedän löysän luotonannon alkaneen jo kauan sitten. Tämä tieto esti osallistumasta OmaSp-ralliin, vaikka pankkiosakkeet ovat olleet aina fokuksessa. Suuruusluokasta ei mitään hajua. Toivottavasti pankilla itsellään nyt jo on. Fiva, pthyi.
Kriisissä oleva pankki meinasi tehdä lähipiirille kultaisen kädenpuristuksen?
Akordineuvottelu on ihan fiksu, jos vakuus ei kata ja velallinen on irti poikki, mutta lupaa tuoda lisää rahaa pöytään, jos saa akordin. Oliko tässä kysymys fiksusta akordineuvottelusta vai kultaisesta kädenpuristuksesta, mahdoton varmaksi sanoa.
Kaupunkihuhujen mukaan Fincapin veloissa ei välttämättä ole Sarajärven nimeä. Näihin ei tosin kannata kiinnittää huomiota, koska tuollaista huhuillaan aina, vaikka nimet olisi kaiverrettu sementtiseen velkakirjaan. Mutta siis jos esimerkiksi ei olisi varakkaan osakkaan nimeä, tytäryhtiö ja sen antama vakuus arvottomia, olisi mahdollista käydä perusteltuakin akordineuvottelua.
Nyt Hesarin visiosivuilla on pitempi yhteenveto ja haastatteluja Oma Sp tähänastisesta tarinasta.
Ei kuitenkaan mitään olennaista uutta, eräät yksityiskohdat tarkentuvat kuten pankin omalla pääomalla tehdyt suorat kiinteistösijoitukset ja Lauttasaaren kerrostalohankkeen kuvio: Pasit sitoutuivat ostamaan kohteesta asuntoja, jos ne eivät menisi muuten kaupaksi. Vastineeksi riskistä he saivat satojen eurojen sijoituksella ne osuudet, jotka muuttuivat aiemmin jo kerrotusti myöhemmin sadoiksituhansiksi euroiksi.
Ja kuten Aki on alusta asti epäillyt, ongelmat ovat olleet "yllättäen" laajempia:
Virkaatekevä toimitusjohtaja Sarianna Liiri myöntää, että luottokannan heikko laatu on tullut ”osin yllätyksenä”.
Oma Säästöpankin yhtiökokous ei antanut vastuuvapautta entiselle toimitusjohtajalle Pasi Sydänlammille. Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille.
Tänään olisi hyvä päivä harmitella "Otinpa OmaSp-shorttini hätäisesti kiinni". Mutta koska olen positiivinen luonne tuulettelen, että enpä ole edes harkinnut longiksi tässä menemistä. Olin Lappeenrannassa vapun ja vielä la-su, ei Game 4 & 6 ja vilkaisin myös Weeran kuoppaa, joka ei kannusta osakesijoituksiin siihen liittyen. OmaSp tänään -10% @8,30
Ensimmäisen neljänneksen vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 4,6 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen kulu-tuottosuhde 54,4 prosenttia. Tulosta ja kannattavuutta painoivat liiketoiminnan muiden kulujen ja henkilöstökulujen nousu sekä markkinakorkojen laskun seurauksena pienentynyt korkokate.
Kulujen kasvu selittyy pääosin kesällä 2024 käynnistetyn riskienhallinnan Noste-toimenpideohjelman toteuttamisella. Saimme hankkeen viimeiset investoinnit suunnitellusti tehtyä ensimmäisellä neljänneksellä, ja jatkamme uusien toimintamallien juurruttamista osaksi arjen toimintaa. Kokonaispanostukset Noste-hankkeessa olivat sen keston aikana 9,1 miljoonaa euroa. Samalla jatkamme valvojan arvion havaintojen toteuttamisesta.
Korkokate laski 18,3 prosenttia vertailukauteen nähden ja oli 46,9 miljoonaa euroa. Korkotuottojen laskua selittää markkinakorkojen lasku. Handelsbankenilta siirtyneet volyymit ovat osaltaan tukeneet korkokatteen kehitystä markkinakorkojen laskiessa.
Palkkiotuotot yhteensä pysyivät lähes vertailukauden tasolla ja olivat 14,7 miljoonaa euroa.
Asuntoluottokanta kasvoi 3,0 prosenttia, yritysluottokanta 0,4 prosenttia ja talletuskanta 2,7 prosenttia vuoden takaisesta tasosta.
Rahoitusvarojen arvonalentumistappiot olivat tammi-maaliskuussa yhteensä -22,3 miljoonaa euroa. Noin kolmannes liittyi odotettavissa olevien luottotappioiden laskentamallin päivitykseen, toinen kolmannes varausten kasvattamiseen hallitun alasajon portfoliossa ja kolmas kolmannes yleisestä epävarmasta taloustilanteesta johtuviin muihin luottokannan arvonalentumistappioihin.
Lisäksi kirjasimme ensimmäiselle neljännekselle 3,0 miljoonan euron kuluvarauksen, jolla varaudumme Finanssivalvonnan asettamiin seuraamuksiin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen tarkastuksen loppuraportissa tunnistettujen puutteiden johdosta. Finanssivalvonnan tarkastus koski aikaa ennen joulukuuta 2023. Olemme käynnistäneet toimenpiteet puutteiden korjaamiseksi jo Finanssivalvonnan tarkastuksen ollessa meneillään viime vuonna.
Jossain vaiheessa tämäkin saattaa tulla sijoituskelpoiseksi. Nordea jättää aika paljon tilaa ottaa markkinaosuutta vastaamalla soitettaessa puhelimeen. Mutta en ole vielä vakuuttunut höpinöistä. Luultavasti Fiva lyö näille lähivuosina niskaan ihan törkeästi tuottamattomia kuluja, vaikka kovin isoja luurankoja ei enää kaapissa olisikaan.