Veikkaus, rahapelimonopoli. Lisenssijärjestelmä tulee?

3.7.2020 - 16:33 #43088

Astrix

+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

Oikein mieltä lämmitti tänään kun Aamulehdessäkin puhutaan totuuksia Veikkauksesta.

Mikko Gynther:
"Veikkauksen monopoli tuhoutuu väistämättä jonain kauniina päivänä. Hyvää tekevien kolmannen sektorin toimijoiden rahoitus voidaan varmasti turvata jatkossakin julkisista varoista. Veikkauksesta riippuvaisten muiden yhteisöjen on hyvä alkaa miettiä, miten ne pystyvät toiminaan myös tulevaisuudessa. Katastrofin huutelu ei ole ratkaisu. Sen sijaan taide, kulttuuri ja urheilu voisivat alkaa kehittää ihan omaa varainhankiintansa. Liikkeellä kannattaisi olla mielummin ajoissa kuin sitten, kun lehmä on lypsetty kuiviin. Jos jokin taho ei tule toimeen ilman ongelmapelaajia, ei sen tarvitse olla pystyssä lainkaan."

Aamulehden toimittaja ainakin osittain viittasi tuossa Taiken johtajan Paula Tuovisen kommenttiin "täydellisestä katastrofista" taiteelle ja kulttuurille, jos Veikkauksen rahan määrä laskisi merkittävästi. Olen Gyntherin kanssa samoilla linjoilla että huutelu ei paljon auta, eikä surkuttelu kuinka joku toiminta saadaan pidettyä pystyssä kun ongelmapelaajat eivät ole päässet pelikoneiden ääreen. Sen sijaan rakentava ongelman ratkaisu voisi olla paikallaan huutelun sijaan - miten Veikkauksesta riippuvainen toiminta pysyisi hengissä jatkossakin jos rahaa ei tulisikaan jostain syystä tarpeeksi tai jopa ollenkaan ongelmapelaajien kukkaroista.

0
0
3.7.2020 - 17:05 #43092

Astrix

+107
Liittynyt:
25.7.2018
Viestejä:
90

En oikein tiedä oliko Päivin huutelun "taide ja kulttuuri halvaantuvat ilman Veikkausta" motiivina säätää Veikkauksen rahahanat enemmän taiteen ja kulttuurin puoleen vai saada ihmiset pelaamaan lisää. Niin tai näin, mielestäni jokseenkin vaarallista huudella julki tuommoisia. Veikkaus tosin myös itsekin tekee kaikkensa että suomalainen pitäisi kolikonpelaamista jonain hyväntekeväisyytenä. Suomalaiset pelaavat euronkiilto silmissä sehän on selvä, mutta varmasti sekaan mahtuu myös niitä jotka luulevat tekevänsä hyvän teon laittaessaan kauppareissun vaihtokolikot automaattiin ajatuksella "jos ei voittoa tule, tulipahan harrastettua hyväntekeväisyyttä sekä tuettua hyvän asian puolesta toimivia tahoja". 

0
0
5.7.2020 - 15:26 #43233

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530

Tosiaan luulen, että Numppia on tästä niin paljon kiusattu, että se on päättänyt vaihtaa termiä. Tokihan Gustafsson ja Meriläinen & Co jatkanevat Veikkauksen opettamalla termillä. Gustafsson ei välttämättä tiedä, missä internet on ja Meriläisen tarkasteluperspektiivistä (=lisää rahaa työnantajalleen) termi kuulostaa kivalta.

0
0
5.7.2020 - 16:25 #43238

MrSamba

+23
Liittynyt:
27.7.2014
Viestejä:
25

En ole seurannut kovinkaan tarkasti Arpajaislain uudistuskeskustelua ja itselleni tuli uutena tietona Akin linkkaamasta IS:n uutisesta aikataulua koskeva tieto.

 

" Arpajaislakiuudistusta valmistellaan marraskuun loppuun saakka, ja sen on määrä astua voimaan vuoden 2021 heinäkuussa. "

 

Ohisalo:

" Ministerin mukaan Veikkauksen verkkoliiketoiminnan kehittäminen ja ulkomaille suuntautuvan laittoman rahapelaamisen torjunta ovat hallituksen tavoitteita."

 

Eli NYT pitäisi lobata vimmatusti vapaan pelaamisen puolesta. Loppuvuodesta se on turhaa kun päätökset on jo naulattu ja vapaa pelaaminen uhkaa loppua ensi kesänä.

0
0
9.7.2020 - 01:28 #43485

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530

MrSamballe ja muillekin: Juuri nyt pitäisikin kaikkien lähetellä viestejä kansanedustajille yleisesti ja sisäministerille erityisesti. Kolmannen nettipokerisodan loppuvaiheet ovat käsillä. Olen aika varma, että jo tämäkin hanke viivästyy, mutta jos sieltä tulee valmista lakitekstiä blokkien mahdollistamiseksi, voi olla jo liian myöhäistä.

https://intermin.fi/hankkeet/hankesivu?tunnus=SM051:00/2019

Nyt muuten vasta toisella lukemisella huomasin ohjeistuksessa olevan "pelikasinon määräaikaisen pelikiellon laajentaminen toistaiseksi voimassa olevaksi". 

Olen kovasti halunnut lakiin muutosta vuodesta 2011. Ystäväni huijasi kasinon pokeripöydässä ja halusin hänelle ja kaltaisilleen elinikäisen porttikiellon. https://www.pokeritieto.com/kolumnit/jumala-armahtaa-mina-en/ 

Jumala antoi miulle välineeksi Wille Rydmanin ja Pokeriyhdistyksen puheenjohtajiston (=Wille ja mie) pitkähköksi mennyt sivuprojekti nettiblokkien torjumisen ohessa on ehkä tuottamassa tuloksia.

Tässä asiassa Casino Helsingin tuen sai helposti, meni yhdellä puhelinsoitolla. Jos haluat muuttaa arpaislakia ilman rahapelimonopolin tukea, good luck.

2016 hallintovaliokunnassa asia oli jo esillä: https://www.pokeritieto.com/kolumnit/eduskunta-voi-kuunnella-edunsaajien-lisaksi-asiantuntijoitakin/

2018 kävin arpajaislakityöryhmässä ensimmäistä, mutta toivottavasti en viimeistä kertaa: https://www.pokeritieto.com/kolumnit/pokeriyhdistys-haittatyoryhman-kuultavana-saatytalolla/ 

On meillä myös hanke pokerin saamisesta vihreäksi peliksi, mutta tämä ei ole realistista juuri nyt toteutuvaksi. https://www.pokeritieto.com/kolumnit/livepokeri-vihreaksi-peliksi/

Jos vaikka sitten, kun Rydman on Suomen historian lyhyin miespuolinen sisäministeri.

0
0
31.7.2020 - 14:29 #45256

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530

Tästä tuli Facebookissa sanomista. Paljonko käytät rahaa pelaamiseen ei ole kuulemma sama asia kuin paljonko häviät peleihin. Olen pläräillyt noita tutkimuksia pitkään ja välillä hartaastikin, joten miulle oli itsestäänselvyys, että siinä kysytään häviöiden suuruutta. Tässä saattaa olla joku murrerajajuttu, koska erityisesti länsirannikolla oltiin sitä mieltä, että rahan käyttäminen on betsattu eikä hävitty raha. Aika vähän tuli ymmärrystä sille pohdinnalle, että mitä sitä pelihaittatutkimuksessa voisi kuvitella tutkittavan.

https://www.pokeritieto.com/kolumnit/voittavat-pelaajat-eivat-havia/

Ja lisäksi jotkut pokeriammattilaiset kokivat tuntoaan loukatun, kun heidän monivetojaan ei ollut mainittu eniten veikkaushäviövaroja tuottavassa ryhmässä🤑.

Miekin olin pokerireikkeineni luultavasti ennen koronaa siellä 2,5 prosentin ryhmässä. Mutta en THL:n tutkimuksessa. Yritin viitata THL:n tutkimukseen ja laskea todennnäköisyyttä sille, että yksikin ammattilainen olisi tutkimukseen vastannut. Koska asia on täysin irrelevantti, en maininnut veikkaushäviövaroja tuottavia ammattilaisia sotkemaan asiaa. Siviilit eivät ymmärrä, että miehet luolissaan painavat voitollista vedonlyöntiä 80 pinnan palautusprosentin pelissä, ja tuovat siten rahaa ay-liikkeen lomamatkoihin.

0
0
1.8.2020 - 12:14 #45311

Merta

+300
Liittynyt:
12.3.2020
Viestejä:
214

Paljonka muuten Aki luulet koronan edistävän tai hidastavan blokkien etenemistä? Ainakin Veikkauksen kassaan korona on jo nyt tehnyt merkittävän loven ja kuten joku noheva oli jo keksinyt ehdottaakin, tulisi näiden aiemmin arvauksen rahoilla rahoitettujen yhdistysten ja seurojen saada nykyistä vastaava siivu suoraan verovaroista. Eli budjettiriiheen mukaan vaan. Sinänsä kelpo ajatus, kun siellä nyt miljardeja heitellään joka suuntaan, mutta hirman kuten useiden yhtiöiden arvostus, ei tuo rahoitusmuoto liene kovin kestävällä pohjalla. 

Puolen miljoonan maksuhäiriöisen ja työttömän yliverotetussa maassa lottounelman tarjoaminen on kuitenkin se ainoa hyväkaytty tie vapauteen, jollei poliittisen keskustelukentän ja edelleen median suhtautuminen isossa kuvassa muutu suopeammaksi juurikin pokeria kohtaan. En jäisi suremaan ja kuuntelemaan haikeana mökkirantaan Dont cry for me argentiinaa, jos koko arvauspelaaminen päätettäisiin kieltää, mutta pokeri ja muut taitopelit saisivat oikeuden jäädä olemaan, koska eivät ole arvauspelejä. Onkohan tuon skenaarion ajaminen blokkien vastakkainasetteluksi sitten kuitenkin mahdottomuus, vai voisiko Poker Lives Matter -kampanja saada kansan barrikaadeille?

0
0
3.8.2020 - 14:19 #45431

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530
Merta kirjoitti:

Paljonka muuten Aki luulet koronan edistävän tai hidastavan blokkien etenemistä?

Asia on juuri nyt virkamiesvalmistelussa https://intermin.fi/hankkeet/hankesivu?tunnus=SM051:00/2019. Veikkauksen tuottojen romahtaminen koronan takia toki kannustaa edunsaajia kaivamaan rahaa ihmisoikeksista sen kummemmin välittämättä.

Mutta kun se ongelma on, että ne raukat eivät tajua, että ei niillä blokeilla mitään rahaa tule. Mutta kun Edunsaajiin on työnnetty vuosikymmenten ajan puolueiden valitsemiskelvoton osa, ei siellä ymmärryskään ole kovin korkealla.

Ihan lähipäivinä rosameriläiset huutavat blokkeja, budjettirahaa ja jeesusta apuun apurahataiteilijoiden pelastukseksi. Mitä hallitus sitten vastaa, on vielä arvailun varassa.

Mutta jos Vihreät (=Ohisalo) päätyy kannattamaan blokkeja, on siellä vielä puolustuslinjassa RKP. https://www.pokeritieto.com/kolumnit/eu-ei-blokkikoskilta-pelasta-mutta-pelastaako-rkp/

 

0
0
3.8.2020 - 16:09 #45440

Merta

+300
Liittynyt:
12.3.2020
Viestejä:
214

Mutta kun Edunsaajiin on työnnetty vuosikymmenten ajan puolueiden valitsemiskelvoton osa, ei siellä ymmärryskään ole kovin korkealla.

 

Haha tavallaan kamalasti sanottu, mutta kun tuo on totta. Kuin poliisit ja vartijat.

Normaaliin ansaintamalliin orientoitunutta ihmistä työntää eteenpäin työpanoksen muuttaminen euroiksi, edunsaajia etueurojen maksimoiminen lähteestä riippumatta. 

Eiköhän tuohon joku sääntelyjärjestelmä saada, vaikkakin netticasinopelaamisen alaikärajan nostamisella 24-vuoteen saataisiin jo karsittua ne pahimmat ongelmapelikohtalot. Olisi toiminut omallakin kohdalla, olisi yksi perintö jäänyt ainakin näennäisesti pelaamatta, vaikka itseään pitää loppukädessä syyttää typeryyksistä aina. Ehkä kuitenkin nuorten impulsiivisuus ja kyvyttömyys hahmottaa isompaa kuvaa aiheuttaa surullisimpia kohtaloita. Ne pelikoneilla nuokkuvat vanhukset ja sosiaalituet pelaavat aikamiehet kuitenkin ovat valinneet laajempaan elämänkokemukseen perustuen työntää rahansa koneisiin viihdearvon maksimoimiseksi, mitä se sitten tarkoittaakaan. 

Veikkauksen tulonsiirtona ryöstämät pääomat on kuitenkin pyhiä, joten tavalla tai toisella ne rahat hankitaan. Jos vanhus ei mene Kulta-Jaskalle, Kulta-Jaska menee vanhukselle (erityisesti blokkien jälkeen, u will see). Kun tuosta tulee laillista ja veikkaus saa monopolinsa, alkaa sellainen piilotuputus digipelaamiselle ettei ole hetkeen nähty.

Nythän veikkaus on joutunut tyytymään rooliinsa "yhtenä toimijoista", mutta erityisesti vanhuksien grooming lienee korkealla blokkien jälkeisellä digipalveluiden lanseerauslistalla. "Testamenttaa sähköisesti perintösi hyvän tahdon nuorisotyölle" -bannerit viuhuu ja vanhainkotiin kuolemaa tekemään jäänyt vanhus syyllistämisen tunnoissaan saa työkalut antaa viimeisen tahtonsa veikan kauniiden aatteiden lukuun - viimeinen keskisormennosto lähiomaisille, jotka jaksoi pari vuotta käydä ahkerasti, mutta sitten tuli yksinäisyys ja tuskaa turruttavat onnenpelit. Ja tuo on vain yksi esimerkki siitä mitä Veikkaus alkaa kaikessa eettisyydessään tekemään heti kun blokit paikoillaan. Epäilemättä myös jo nyt alhaisehkoja palautusprosentteja vedonlyöntiin lasketaan, eikä nettirullan 30:1 yllättäisi sekään enää ketään.

0
0
26.8.2020 - 18:58 #47470

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530

Pitkästä aikaa hyviä uutisia kolmannessa nettipokerisodassa:

Kokoomuksen puoluehallitus puolsi Varsinais-Suomen kokoomusnuorten nettiblokkivastaista esitystä. Nuoret nyt esittelee mitä sattuu, mutta tällä kertaa puoluehallitus perustellusti puolsi. 

Kohta julkaistavan kolumnini kakkososasta:

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret tekivät puoluehallitukselle aloitteen:

Olemme huolestuneina seuranneet keskustelua siitä, että suomalaisilta estettäisiin pääsy ulkomaisille pokeri- ja vedonlyöntisivustoille. Suomalainen uhkapelimonopoli Veikkaus on esittänyt tätä ja tämä on ollut esillä arpajaislain uudistustyössä hallituksessa.

Verkkopeliblokit tarkoittaisivat sitä, että pokeriammattilaiset olisivat pakotettuja muuttamaan maasta pois, jos heiltä estettäisiin pääsy kansainvälisiin virtuaalipelipöytiin. Vedonlyöjien mahdollisuudet jäädä voitolle heikkenisivät, sillä sen lisäksi että vetokohdevalikoima pienenisi, Veikkauksella vedonlyöntikertoimien naivi palautusprosentti on noin 94%, kun taas kansainvälisillä sivustoilla se on parhaimmillaan yli 98%. Kansalaisilla tulee jatkossakin olla oikeus valita itse minne pelaavat rahapelejä, jos pelaavat.”

Tämä oli niin hyvin muotoiltu, että Kokoomuksen puoluehallitus puolsi esitystä ja perusteli sitä itsekin:

Ulkomaisten pelisivustojen blokkaaminen ei todennäköisesti olisi tehokas keino estää suomalaisten pelaamista ulkomaisilla sivustoilla, varsinkaan ammatikseen pelaavien pokeriammattilaisten kohdalla. Blokkauksen oletettava seuraus juuri heidän tapauksessaan olisikin, että he siirtyisivät harjoittamaan elinkeinoaan johonkin muualle, mitä tuskin voi pitää Suomen kansantalouden näkökulmasta kokonaisedun mukaisena. Toinen vaihtoehto on blokkien kiertäminen, joka ei alalla toimiville ja teknologiaa tunteville ole erityisen vaikeaa. Jälkimmäisessä tapauksessa kärsisi myös yleinen lainkuuliaisuus.

Nettiblokkaus on varsin tehotonta myös EU:n komission alkuvuodesta 2019 julkaiseman raportin “Evaluation of Regulatory Tools for Enforcing Online Gambling Rules and Channeling Demand towards Controlled Offers” mukaan. Esimerkkinä tässä kohtaa voidaan esittää Italia, jonka blokkaamista yli 7000 domainista 63 prosenttia ei ole edes toiminnassa. Nettiblokkausta voi kenties päätyä kannattamaan, jos sivuuttaa riittävän määrän perustietämystä Internetin toiminnasta.”

Huomattavaa on, että kokkarit eivät ole hallituksessa ja puoluekokoustakaan ei ole vielä pidetty. Ja puolueessa on ennenkin sivuutettu puoluekokouspäätöksiä.

Mutta olihan se nyt lohdullista nähdä rahapeliasioissa kaksi poliittista lausuntoa, joissa mikään ei viluttanut. Lisäksi niillä hallituspuolueilla, jotka kilpailevat kokoomuksen kanssa samoista äänistä, on nyt isompi kynnys ajaa nettiblokkeja. Äänestäjien enemmistö kuitenkin vastustaa niitä. https://www.pokeritieto.com/kolumnit/nettiblokeilla-ei-aanestajien-tukea/

https://www.kokoomusnuoret.fi/kannanotot/2020/08/varsinais-suomen-kokoomusnuoret-huolissaan-suomalaisten-vedonlyontiammattilaisten-tulevaisuudesta/

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/janneheikkinen/kokoomus-vastustaa-pelisivustojen-nettiblokkia/

0
0
1.9.2020 - 17:44 #48156

Mäkelä

+700
Liittynyt:
25.6.2020
Viestejä:
315

Tapaus Jokerit ja Valko-Venäjä. Nyt vaikuttaa siltä että Veikkaus ei uusi sopimusta tälle kaudelle koska Jokerit menee pelaamaan ottelun Minskiin, vielä aiemmin tänään Jokereiden sivuilla oli Veikkaus sponsorina ja kotipaidoissa Veikkauksen logo. Onko Veikkauksen toiminta oikein vai onko kyseessä vain oman kilven kiillotusta?

0
0
1.9.2020 - 18:07 #48160

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530
Mäkelä kirjoitti:

Tapaus Jokerit ja Valko-Venäjä. Nyt vaikuttaa siltä että Veikkaus ei uusi sopimusta tälle kaudelle koska Jokerit menee pelaamaan ottelun Minskiin, vielä aiemmin tänään Jokereiden sivuilla oli Veikkaus sponsorina ja kotipaidoissa Veikkauksen logo. Onko Veikkauksen toiminta oikein vai onko kyseessä vain oman kilven kiillotusta?

Kyseessä on lähinnä oman kilven kiillotus. Yrittävät valkopestä itselleen parempia välejä regulaattoriin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006561244.html

"Nykyinen sisäministeri (Maria Ohisalo, vihr) ei ole hyväksynyt yhtään Veikkauksen sääntömuutoshakemusta vuoteen – tai siis ei yhtään koko ministerikaudellaan."

En oikein näe, miten Jokerit voisi olla lähtemättä Minskiin ja jatkaa KHL:ssä. Olen yleisesti ollut sitä mieltä, että jos itänaapurit laittaa suomalaiseen jääkiekkoon 10-20M kaudessa, saa laittaa. Toki pidän Lukashenkaa ihan merkittävänä paskiaisena, mutta sen jatkon kannalta on ihan yksi hailee, pelaako Jokerit pelin Minskissä vai ei.

0
0
1.9.2020 - 19:16 #48180

Mäkelä

+700
Liittynyt:
25.6.2020
Viestejä:
315

Pitkävedossa voi kuitenkin pelata kohdetta Valko-Venäjä vs Albania... No mitä pienistä.

0
0
1.9.2020 - 20:55 #48202

Juha

OP
+1231
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1397
Mäkelä kirjoitti:

Tapaus Jokerit ja Valko-Venäjä. Nyt vaikuttaa siltä että Veikkaus ei uusi sopimusta tälle kaudelle koska Jokerit menee pelaamaan ottelun Minskiin, vielä aiemmin tänään Jokereiden sivuilla oli Veikkaus sponsorina ja kotipaidoissa Veikkauksen logo. Onko Veikkauksen toiminta oikein vai onko kyseessä vain oman kilven kiillotusta?

Tai sitten neuvottelut ovat käynnissä ja on ajateltu että Minskin peli unohtuu jengiltä viikossa, eli kahden viikon päästä Veikkauksen logo voi taas olla paidoissa. 
 

Aki Pyysing kirjoitti:

En oikein näe, miten Jokerit voisi olla lähtemättä Minskiin ja jatkaa KHL:ssä. Olen yleisesti ollut sitä mieltä, että jos itänaapurit laittaa suomalaiseen jääkiekkoon 10-20M kaudessa, saa laittaa. Toki pidän Lukashenkaa ihan merkittävänä paskiaisena, mutta sen jatkon kannalta on ihan yksi hailee, pelaako Jokerit pelin Minskissä vai ei.

Henk. koht. on lämmittänyt tuo median ajojahti Jokereita kohtaan jo pitkään, kun monella kolumnistilla tuntuu tosiasiassa olevan taustalla joku muu kauna seuraa kohtaan + näillä otsikoilla kun nyt vain kerää klikkejä. En kanssa ymmärrä miksei venäläiset suomalaisten kannalta saisi kaataa rahaa tuohon toimintaan KHL:n brändiä nostaakseen. Jokereilta ei kuitenkaan ainakaan vielä ole vaadittu mtn Jokerit<3Putin viestejä paitaan tms.

Ymmärrän kyllä sinällään, että kilpailevaa tuotetta tarjoaville tuo kuvio on vähän epäreilu.

https://www.is.fi/khl/art-2000006620220.html - voimia Jari Kurrille.

0
0
2.9.2020 - 15:50 #48323

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530

Tätä olen selittänyt sisäministeriössäkin. Jos Suomeen tulisi maksublokkeja, voisi PokerStars sulkea Suomen pokeriammattilaisineen kannattamattomana pienenä maana.

Nettiblokkien tulemisen todennäköisyyttä pidän tällä hetkellä kuitenkin alle 20-prosenttisena. Hallituksen pitäisi saavuttaa yksimielisyys ja meillä on siellä luottopakkina RKP. Mutta kerran viidestä tulee ikävän usein, ja jollain Ahvenanmaan tukipaketilla RKP saattaisi taipuakin. Mutta on tässä kipuilemista keskustalla ja vihreilläkin. Demarit ja vassarit tuskin kovin paljon kipuilisivat🙄. 

0
0
10.9.2020 - 00:45 #49322

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530

En yllättynyt, vaikka sekoomuksen puoluekokous vastusti nettiblokkeja. Puoluehallituksen puolto tarkoitti lähtökohtaisesti hyväksyntää, mutta varma on aina varmaa.

Enkä yllättynyt, että keskusta puhui veikkauskieltä vastauksessaan keskustaopiskelijoiden aloitteeseen pelikoneiden siirtämisestä pelisaleihin.

https://www.pokeritieto.com/kolumnit/puolueiden-konsensus-rahapelimonop…

Mutta vähän kyllä yllätyin kokkareiden periaateohjelmateksteistä. Sieltä löytyy mm.

Riippuvuudet johtavat helposti kierteeseen, joka ajaa taloudellisiin, sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin ja jopa rikollisuuteen. Asetamme rahapelipolitiikassa peliongelmien vähentäminen ensisijaiseksi tavoitteeksi.

Torjumme rahapeliriippuvuutta siirtämällä peliautomaatit erillisiin tiloihin, joihin pääsyä kontrolloidaan tehokkaasti. Veikkauksen peleihin on voitava omasta pyynnöstä saada elinikäinen porttikielto.

Rahapeliongelmaisten ihmisten auttamisen osaamista ja resursseja vahvistamme niin matalan kynnyksen palveluissa kuin vaativimmissakin palveluissa.

Tehostamme rahapelijärjestelmän valvontaa ja keskitämme sen yhdelle toimijalle. Järjestelmän läpinäkyvyyttä lisäämme erottamalla selkeästi toisistaan toiminnan valvonnan, tuottojen jaon ja edunsaajat.

Ike, Numppi ja Olli ja muut kokkareiden veikkausperheläiset ovat kyllä voineet pahoin tätä lukiessaan. Eivät kuitenkaan ole luovuttaneet taistelua. Mutta näillä Kekkosen tai Koiviston aikana politikoinnin aloittaneilla ei taida olla enää valta kokoomuksessa käsissään. Ei sillä, että olisivat luovuttaneet.

0
0
11.9.2020 - 22:15 #49580

Aina väärässä

-145
Liittynyt:
24.7.2020
Viestejä:
321

Kai porukka katsoi Sannikan tänään? 

Veikkaus ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille.

"1/13. Monen hyvän asian rahoittaminen on Suomessa kiinni siitä, että rahansa menettävät he, joilla ei olisi siihen varaa. Pitäisikö rahapelijärjestelmäämme muuttaa? Haastattelussa tutkija Janne Nikkinen, omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen ja ex-peliriippuvainen Jenna Mäkelä."

0
0
11.9.2020 - 22:31 #49584

onC

+155
Liittynyt:
13.12.2019
Viestejä:
73

Katsoi joo. Hyvä ohjelma. Tytti nyt on ihan metsässä, mutta sehän jo tiedettiin. Veikkaukselta selvästi tullut bulletpointit, ja kun niiden ulkopuolelta jotain kysytään, niin selittelyksi menee. Sannikka suoriutui kyllä hyvin, mutta edelleen odotan sitä päivää kun joku kysyy, että mitä ihmettä ministeri tarkoittaa näillä "laittomilla" toimijoilla? 

0
0
12.9.2020 - 00:16 #49600

Aki Pyysing

+11665
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6530

Sannikkahan oli aivan huikea. Substanssi toimittajalla hyvin hallussa ja asetelma tutkija -> ministeri -> entinen peliongelmainen viritetty ministerin pään menoksi, jos puhuu veikkauskieltä. Ja jonkun intensiivikurssin veikkauskielestä oli Tytti Tuppurainen hiljan käynytkin.

Toimittaja ei päästänyt ministeriä löysistä puheista läpi, mitä suorastaan hykertelin. Edeltäjäänsä verrattuna Tytti oli kuitenkin paljon parempi. "Olen valmis tarkastelemaan (pelikoneita pelisaleihin)" ja "Minusta on mielenkiintoinen ajatus, että Veikkaus tulouttaisi suoraan valtion budjettiin" olivat linjauksia, joissa Tuppurainen otti askelia Veikkausperheen perspektiivistä pimeälle puolelle.

Janne Nikkisessä meillä oli tutkija, joka sanoi mielipiteensä, kuten telkkarissa kannattaakin eli selkeästi ja jossittelematta.

Jenna Mäkelä oli erinomainen, kuten aina. En tiedä ymmärsivätkö kaikki porilaista sarkasmia "kai hänellä on sitten joku tutkimus, että 10.000 autoamaattia on turvallinen määrä", mutta ainakin mie kikattelin.

Tämä oli paras haastatteluohjelma rahapeleihin liittyen, mitä Suomessa on koskaan tullut. Biittaa jopa sen, kun Jenna pyyhki Veikkauksen varatoimistusjohtajalla studion lattiaa. https://areena.yle.fi/1-50249073

0
0
12.9.2020 - 06:29 #49615

Aina väärässä

-145
Liittynyt:
24.7.2020
Viestejä:
321

Olihan se hyvä. Joskaan mitään varsinaista uutta ei tullut.

Päättäjät ovat eräällä tavalla jo hävinneet kaikki rationaaliset argumentit Veikkauksen suhteen. 

Niin paljon on sidonnaisuutta, rahaa ja valtaa yhä kiinni kavereiden työpaikoissa, luottamusasemissa, järjestöissä ja muissa himmeleissä yli puoluerajojen, että ei tämä tästä 'itsestään' oikene. Journalistien pitäisi vain jaksaa painaa päälle.

Kiinnostavaa on, olisiko "mummorullien" poistaminen jonkunlainen asemasodan juoksuhauta. Jättävätkö ihmiset sitten Veikkauksen rauhaan vai romahtaako koko "Neuvostoliitto" samalla?

0
0
12.9.2020 - 11:18 #49635

mongeron

+65
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
38

Olisi kiva jos jakson pystyisi katsomaankin...

Onkohan sensuuri iskenyt? Areenassa näkyy "17470 katselua", joten ohjelma on ollut katsottavissa.

0
0
12.9.2020 - 11:35 #49637

Farseer

+1986
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Voi vain todeta että "sattuipa sopivasti". Ei taida kovin kiireellinen korjaus olla, viestitetty varmaan jostain.

 

Hei, jakso ei tosiaan valitettavasti näy @yleareena'ssa. Kyseessä tekninen vika. Ongelmaa selvitetään parhaillaan. - Anne-Mari

— Yleisradio (@Yleisradio) September 12, 2020

 

0
0
12.9.2020 - 21:53 #49703

Lepardi

-207
Liittynyt:
7.9.2020
Viestejä:
168
Farseer kirjoitti:

Voi vain todeta että "sattuipa sopivasti". Ei taida kovin kiireellinen korjaus olla, viestitetty varmaan jostain.

Siellä on ollut tällä viikolla monien muidenkin ohjelmien Areenaan lataamisessa pahasti viivettä. Esim. Docventuresissa näytettiin Black Lives Matter -aiheinen dokkari, jonka jälkikeskustelut tulivat Areenaan isolla viiveellä.Vaikea nähdä, että tuollaisen vahvasti rasismin vastaisen ohjelman pimittäminen palvelisi jotenkin Ylen agendaa.

0
0
12.9.2020 - 23:08 #49710

starsailor

-154
Liittynyt:
26.5.2017
Viestejä:
220

Mulla on sukulaisena dementiapappa, joka sai vähän ylimääräistä omaisuutta myytyään metsää. Papalla on taustalla sökö, ravi ym. paheet ja nyt marketin pelikoneet vievät voiton. Sukulainen oli käynyt ruokatunnilla kaupassa ja nähnyt papan siellä pelikoneen vieressä. "Joo, olen just lähdössä kotiin". Neljä tuntia myöhemmin pappa oli vieläkin koneen ääressä. Tuossa ikä- ja kuntoluokassa on varmasti paljon vanhuksia, jotka tukevat elämän loppusuoralla tuhansia ja tuhansia näihin markettien koneisiin.

0
0
14.9.2020 - 10:52 #49861

kahuuts

+77
Liittynyt:
7.11.2017
Viestejä:
64
Riku kirjoitti:

Jaa katosi postaus bittiavaruuteen niin yritän uudestaan. Tämmöiseen uutiseen siis törmäsin:

http://www.verkkouutiset.fi/ministerin-lausunto-hammastyttaa-mita-ihmetta-tarkoitat-talla/

Onko tosiaan niin, että ministeri valehteli televisiossa? Vai uskoiko itse sanomaansa?

Toisti vain Veikkaukselta saamiaan argumentteja, samaa paskaa jokainen edeltäjäkin on jauhanut - puolueesta riippumatta.

Vähän harmi ettei toimittaja napannut siitä kiinni ja kysynyt mitä on laiton pelaaminen. 

0
0
16.9.2020 - 20:12 #50268

Farseer

+1986
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Ojasta allikkoon eli Kulmunista Saarikkoon. Saarikko on erittäin vahvasti punainen sote-poliitikko, joten ei varsinaisesti ollut yllätys vaikka olikin pettymys. Kävin antamassa hieman palautetta.

Pidemmän aikavälin ratkaisuna hallitus tuo esityksen arpajaislain uudistamisesta eduskuntaan ensi vuonna. Siinä vahvistetaan Veikkauksen yksinoikeusasemaa ja toisaalta sisällytetään useita vastuullisuustoimia.

— Annika Saarikko (@AnnikaSaarikko) September 16, 2020

0
0
17.9.2020 - 01:01 #50318

WD40

+26
Liittynyt:
15.2.2015
Viestejä:
48

Mitä kauheeta tapahtuis, jos:

Lasketaan datakeskusten sähkövero maailman halvimmaksi. Tämä yhdessä vakaan toimintaympäristön kanssa houkuttelee isoja toimijoita (Apple, Google, Amazon) tekemään yhä suurempia investointeja suomeen.

Perustetaan lisenssointijärjestelmä rahapelimonopolin tilalle ja asetetaan vero samalle tasolle, mitä Maltalla. Tämä yhdessä edellisen kanssa houkuttelee rahapelitoimijoita siirtämään toimintansa suomeen. Näin saadaan jatkuvaa verotuloa ilman haittoja.

0
0