28.2.2020 - 16:04

Tinggeli

+3010
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Tinggeli kirjoitti:

Toisaalta, kun ei lennetä, niin säästyy mm. polttoainekustannukset (22%) ja henkilöstökulut (18%) jne. Arviolta toimintamenoista säästyy 60%.

Tänään Finnair antoi odotetun tulosvaroituksen. Muutama ote liittyen aiempaan kirjoitukseeni.

* Finnair arvioi nyt, että koronavirus laskee kysyntää ja sillä on negatiivinen vaikutus liikevaihtoon vuoden 2020 toisella neljänneksellä

* Finnair peruu ennusteensa, jonka mukaan kapasiteetti vuonna 2020 olisi kasvanut noin 4 %, ja sopeuttaa lähikuukausien aikana verkostoaan ja kapasiteettiaan vastaamaan lentoliikenteen kysyntää. Tämän seurauksena Finnairin lentosidonnaiset kustannukset, kuten lentopolttoainekulut ja lentokenttä- sekä muut maksut pienenevät kapasiteetin muutosten mukaisesti.

* Verkosto- ja kapasiteettimuutosten lisäksi Finnair aikoo sopeuttaa myös muita kustannuksiaan pienentääkseen tilanteen negatiivisia taloudellisia vaikutuksia. Finnair arvioi parhaillaan keinoja sopeuttaa kustannuksiaan 40 - 50 miljoonalla eurolla toimin, jotka kohdistuisivat henkilöstöön, myyntiin ja markkinointiin, kehityshankkeisiin ja muihin projekteihin. Arvioitavana olevat henkilöstötoimet voisivat toteutuessaan sisältää esimerkiksi määräaikaisia lomautuksia tai muita koko henkilöstöä koskevia toimia, sekä rekrytointien sopeuttamista.

Finnairin toiminnalliset kulut olivat viime vuonna 759 miljoonaa eli quartaalia kohden 190 miljoonaa. Polttoainekulujen osuus kuluista oli 22% eli 42 miljoonaa quartaalia kohden. 40-50 miljoonan kustannusleikkaus polttoainekulujen lisäksi on siis melkoisen paljon. Vaikka tulot laskevat lentoliikenteen kutistuessa niin kyllä nuo kulutkin leikkaantuvat melkoisen paljon.

0
0
4.3.2020 - 13:08

vichy

+11
Liittynyt:
27.2.2020
Viestejä:
5
vichy kirjoitti:

Ennustan että nämä asia tulevat tapahtumaan seuraavan kuukauden aikana:

Vaikka pudotus kaikilla lentoyhtiöillä on ollut suht rajua niin, ei silti mielestäni tarpeeksi. Vaikka Finnair nyt varoitteli vasta Q2 tuloksesta, niin voiton tekeminen Q3 (paras kvartaali) tulee olemaan vaikeaa ellei positiivisia uutisia ala tulemaan nopeasti.

0
0
4.3.2020 - 13:53

Artsipappa

+2120
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1936

Tämä on totta, mutta jos sanotaan nyt vuoden päästä ollaan takaisin normitilanteessa niin ei osaketta voi täysin maanrakoon painaa. Kyllähän Finnair saa isoja säästöjä myös irtisanomisten ja lomautusten kautta jotka tänään ilmoitettiin koskevan koko henkilöstöä. Tosin jos korona saa aikaan laman niin eiköhän lomailu vähene. palvelusektorille ja tietyille maille joiden BKT:Sta iso osa tulee turimista tämä voi olla aivan valtava isku.

0
0
8.3.2020 - 23:02

vichy

+11
Liittynyt:
27.2.2020
Viestejä:
5
Artsipappa kirjoitti:

Tämä on kyllä aivan totta. Lähinnä tarkoitin vain sitä, että oletan kurssin tulevan edelleen lähiaikoina alas kun mielestäni erittäin todennäköiset huonot tulokset realisoituvat. Pidemmällä aikajänteellä katsottuna nykyinenkin kurssi on aivan houkutteleva, mutta en aio vielä hypätä mukaan kun uskon pääseväni kyytiin halvemmallakin.

0
0
9.3.2020 - 00:07

Jeps, agreed. Taitaa huomenna laskea taas huolella. Ja toinen 'hyvä' asia Finnairille on, että lisää yhtiöitä tulee kaatumaan. Sehän helpottaa Finnairia jatkossa. Tarkoitan siis ainakin Norwegiania. En usko sen näkevän enää kesää.. 

0
0
9.3.2020 - 13:05

Farseer

+2241
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1671

Norwegianilta puskee tarjouskirjeitä mailiin nyt päivittäin aina vain halvemmilla lennoilla. Kovasti kamppailevat vielä, mutta pahalta näyttää ellei koronakriisi hellitä lähiviikkoina.

E: Uskon että Finnair ja muut vankalla taloudellisella pohjalla olevat lentofirmat pitkällä tähtäimellä hyötyvät tästä kriisistä. Öljyn hinnan laskeminen ei myös liene välillisesti pahasta?

0
0
9.3.2020 - 16:37

lee2sos

+32
Liittynyt:
5.9.2019
Viestejä:
36

Jep.

Heikoimmat kilpailijat tippuu nyt pois pelistä ja halpa öljy tukee nyt ainakin toistaiseksi.

Ei tää kyllä väliajalla kuitenkaan mitään hyvää tiedä Finnairille. Kilpailu on varmasti erittäin veristä, kun kaikki tappelevat nyt reilusti pienemmästä markkinasta.

Finskin hinta ennen Koronaa (mielestäni silloin ihan ok edullinen, mutta markkinat eivät ole väärässä) n. 6,4€. Nyt 4,2€. Markkinan mielestä Koronan hinta Finskille siis 2,2€ per osake elikkä n. 281M€.

Liikevaihtoahan finski tekee karvan yli kolme miljardia ja nettotulos reilu 70M€. Market Cap nyt ~550M€

0
0
10.3.2020 - 14:05

AaltoPummi

Liittynyt:
10.3.2020
Viestejä:
1

Tervehdys, täällä AaltoPummi

Voi olla, että kierrokset ovat jo loppuneet norskilta. Tosin löisin vetoa, jotta Norwegianilta tupsahtaa vielä anti ja lisärahoitus toiminnan jatkamiseen. Tietyllä tavalla myös ketunhäntä kainalossa, kun huhtikuussa pitäisi niiden koneella päästä ilmoille.

0
0
16.3.2020 - 09:50

jasso

-1
Liittynyt:
14.3.2020
Viestejä:
25

"Finnair varoittaa tuloksestaan uudelleen ja keskeyttää osingonjaon – Odottaa huomattavaa tappiota tilikaudella 2020"

Lähde: Kauppalehti 16.3.2020 09:09

Hypätään kyytiin sitten taas takaisin joskus, 2€ paikkeilla?

0
0
16.3.2020 - 15:06

vichy

+11
Liittynyt:
27.2.2020
Viestejä:
5

Nyt alkaa jo menemään skenaariot sen verran kaoottiseksi, että vaikea arvioida mikä on sopiva taso.

Lentobusiness on todella epävaakata toimintaa. Parhaimmillaankin marginaalit on pieniä ja volatiliteetti on suuri.

Käytännössä vaaditaan seuraavat elementit, että lentoyhtiöt tekee voittoa:

  • Halpa löpö
  • Suotuisat makro-ekonomiset olosuhteet
  • Matkustajien luottamus

Näistä ei toteudu nykyisellään kuin löpö ja niidenkin suorat vaikutukset on aika pienet, sillä eurooppalaiset suojaavat melko reilusti polttoainekustannnuksia. Toisaalta kun mitään ei juuri enää lennetä, niin sillä ei ole niin hirveästi väliä.

Minun on ainakin hyvin vaikea arvioida jatkuuko lockdownit 1kk, 3kk, 6kk, 12kk... Oli pituus mikä tahansa niin vaikea nähdä, että kovin nopeasti kumpikaan näistä kahdesta jälkimmäisestä tulee nopeasti toipumaan.

0
0
18.3.2020 - 19:27

Tinggeli

+3010
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

Jenkeissä lentoyhtiöllä aika pahat lukemat:

United Airlines Holdings, Inc. -42%

Delta Airlines -35%

American Airlines -33%

Finnair tippui vain 2,7%.  Finnair sahannut koko viikon 3 euron paremmalla puolen. Olisikohan tämä taso johon Finnair jää, kun tillanne tiedetään jo kesäkuun loppuun saakka (lennot peruttu).

0
0
23.3.2020 - 18:35

Farseer

+2241
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1671

Finnair alkaa olemaan kohta kiinnostavissa hinnoissa sijoituskohteena. Ei niinkään firmana itsessään, vaan koska downside on rajattu kun valtion kassa on käytössä.

Pistän tähän törkeästi perimmäiseksi perusteeksi oman blogini kymmenen vuoden takaa ideana "ei valtio anna Finnairin mennä konkkaan" eikä Unionia voisi nyt vähempää kiinnostaa pienet valtiotuet kun niitä jakaa joka valtio omille lentoyhtiöilleen. Oli likviditeettikriisin syynä islantilainen tuhkapilvi tai kiinalainen korona: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eskovirri/32948-tuhkaa-taivaalla-valtio-apuun/

0
0
23.3.2020 - 21:23

Merta

+311
Liittynyt:
12.3.2020
Viestejä:
224
Farseer kirjoitti:

Juu vähän kuten ei antanut Talvivaarankaan mennä.

0
0
23.3.2020 - 21:45

Tuulipuku

+134
Liittynyt:
27.9.2017
Viestejä:
67
Merta kirjoitti:

Juu vähän kuten ei antanut Talvivaarankaan mennä.

Valtion ainoan lentoyhtiön päästäminen konkurssiin ja siihen liittyvä poliittinen kasvojenmenetys painaa luultavasti enemmän kuin perähikiän kaivostouhujen epäonnistuminen.

0
0
23.3.2020 - 21:47

Farseer

+2241
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1671
Merta kirjoitti:

Farseer kirjoitti:

Finnair alkaa olemaan kohta kiinnostavissa hinnoissa sijoituskohteena. Ei niinkään firmana itsessään, vaan koska downside on rajattu kun valtion kassa on käytössä.

Pistän tähän törkeästi perimmäiseksi perusteeksi oman blogini kymmenen vuoden takaa ideana "ei valtio anna Finnairin mennä konkkaan" eikä Unionia voisi nyt vähempää kiinnostaa pienet valtiotuet kun niitä jakaa joka valtio omille lentoyhtiöilleen. Oli likviditeettikriisin syynä islantilainen tuhkapilvi tai kiinalainen korona: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eskovirri/32948-tuhkaa-taivaalla-valtio-apuun/

Juu vähän kuten ei antanut Talvivaarankaan mennä.

Mitä yhteistä Talvivaaralla ja Finnairilla on? Toinen on kaivosyhtiö joita mahtuu kolmetoista tusinaan, kun taas Finnairia tarvitaan kuitenkin lentoyhteyksien järjestämiseen, jos halutaan Suomen sisäisiä lentoja lennellä vielä jatkossa.

0
0
23.3.2020 - 21:58

Tinggeli

+3010
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Merta kirjoitti:

Juu vähän kuten ei antanut Talvivaarankaan mennä.

Valtio ei tainnut omistaa enemmistöä Talvivaarasta. Finnairista omistaa yli 50%

0
0
23.3.2020 - 23:29

Junas

+199
Liittynyt:
24.1.2020
Viestejä:
162

Onko kellään pidempään seuranneella arviota onko Finnair edelleen valtiolle strateginen sijoitus? En siis tarkoita mitään maakuntaverkoston ylläpitoa vaan ihan konkreettista huoltovarmuuteen liittyvää roolia? Maakuntakentät toki on hyvä pitää hengissä myös, mutta silloin operaattorilla ei ole väliä (vrt. bussiliikenteen kilpailutukset). 

Valtio on nyt tulevina vuosina pahassa rahapulassa ja Finnair saattaisi olla yksi helpommasta päästä oleva myyntikohde. Joulukuussa hieman Finnairia pienempi ja joka mittarilla heikompi espanjalainen Air Europa myytiin miljardilla. Nyt Finskin arvo heiluu 400 miljoonan pinnassa. Konsolidaatiota tällä alalla tulee joka tapauksessa koronan myötä. En halua spekuloida Finskin yritysjärjestelyillä ennen kuin arvostus on palannut normaalioloja vastaavalle tasolle, mutta tuon mahdollisuuden todennäköisyys tuskin on enää nolla. 

Koronan mennessä ohi tämä näyttää ihan suhteellisen varmalta paperilta. Vakavarainen yhtiö jolla maantieteellisen edun lisäksi todistetusti hyvä tuloksentekokyky. Lentoliikenteen on ennustettu kasvavan erityisesti Aasian suunnalla josta Finnair hyötyy eniten länsiyhtiöistä. Myötätuulta saattaa tulla myös kilpailijoiden ongelmista. 

Finnair ei ole tässä vaiheessa koronakriisia omilla ostoslistoilla, mutta tässä saattaisi olla suhteellisen varma paperi 2-4v tähtäimellä kunhan kriisi ensin hellittää. Arvostustaso alkaa olla aika houkutteleva jos koronan jälkeen luvut palaavat entiselleen. 

0
0
24.3.2020 - 06:52

Tinggeli

+3010
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Junas kirjoitti:

Finnair edelleen valtiolle strateginen sijoitus? En siis tarkoita mitään maakuntaverkoston ylläpitoa vaan ihan konkreettista huoltovarmuuteen liittyvää roolia?

On. Nimenomaan huoltovarmuuden kannalta. "Maakuntapolitiikka" tulee siinä sivussa vaikka julkisuudessa se näyttelee suurempaa roolia.

En usko että valtio luopuu lentoyhtiöstä, koska kriisin tullen koneet on helppo lentää pois Suomesta. Toisin kun energiasiirtoverkot tms. mitkä on jo myyty.

0
0
25.3.2020 - 14:54

Timola

+8
Liittynyt:
28.5.2019
Viestejä:
37

Finnair pysyttelee jotenkin pystyssä, mutta on peruuttanut 90 % lennoista huhtikuun alusta alkaen. Vain noin 20 eri lentoreittiä jätetään jäljelle, joista vain yksi on kaukolento.

Kuitenkin toimitusjohtaja antoi seuraavan kommentin: "Finnairilla on taloudellisia puskureita kestää koronaviruksen lentoliikenteelle aiheuttamat matkustamisen rajoitukset. Vielä vuoden 2020 alkaessa yhtiöllä oli kassassa rahaa noin miljardin euron verran."

Ei ilmeisesti Finskiä pienet koronaviruksetkaan ihan helposti aja alas. Finnair on pohtinut myös, miten henkilökuntaa voisi hyödyntää sairaaloissa tai hoivakodeissa koronakriisin aikana. Jännittävää seurata miten yhtiön käy.

0
0
25.3.2020 - 19:10

Merta

+311
Liittynyt:
12.3.2020
Viestejä:
224

Kyllä mä toivon Finskille kaikkea hyvää ja seuraan myös tarkalla silmällä mitä tapahtuu. Halpa löpö, nopeat toimet kustannuksien minimoimiseksi ja mahdollisuus neuvotella eri tahojen kanssa kiinteisiin eriin maksuaikaa takaa sen, että kun markkina taas joskus lähtee nousuun, niin Finnair on siellä etujoukoissa rymistelemässä Aasian syöttöliikenteen siivittämänä. 

Kokonaisuutena ilmailu on kyllä kummallinen toimiala. Alitalia, Etihad, nyt Norwegian ja moni muu pysyy pääomitettuna pystyssä, vaikka taloudellisia edellytyksiä tälle ei varsinaisesti kannattavuutta tarkasteltaessa ole. Alitaliaa ei ole laskettu konkkaan, vaan kun yhtiö oli konkurssin partaalla sai se neuvoteltua siltarahoituksen Etihadin kanssa sen jälkeen, kun Novaran kunta oli lainannut yhtiölle 600 miljoonaa euroa, jotka se oli saanut Italian valtiolta. Valtiovetoinen pääomittaminenhan oli ainakin pari vuotta sitten pannassa, joka taisi kuitenkin lopulta osoittautua yhtä pitäväksi kuin muutkin EU:n normit/kehoitukset/vaatimukset, joita Italia on jättänyt systemaattisesti noudattamatta. 

Yhtä kaikki kun rahaa tuntuu olevan loputtomasti, ei etenkään valtiovetoiset yhtiöt ole menossa konkkaan nyt tai tulevaisuudessa. 

0
0
28.4.2020 - 14:10

Aki Pyysing

+13166
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948

Tällä ei kyllä nähdäkseni vaikutusta Finnairiin. Mutta ei meillä ole lentoyhtiöt eikä Luftwaffe-ketjua.

Nähdäkseni neuvotteluissa liittovaltion kanssa Luftwaffe ei ole hirveän hyvässä positiossa, jos kassa riittää vielä viikkoja. Eli liittovaltio saa niin paljon omistusta kuin haluaa. Saksalaiset yleensä haluavat.

Ellei sitten suurin omistaja Heinz Hermann Thiele päätä esitää kilpailevaa apupakettia😁.

https://www.ch-aviation.com/portal/news/88085-german-billionaire-becomes-lufthansas-largest-shareholder 

Kurssi ei uutisesta juuri hätkähtänyt, suorastaan päinvastoin, joten kahden minuutin analyysini voi olla pielessäkin.

Tein kaksi asiaa 52-vuotiaana muistaakseni ensimmäisen kerran: Katsoin Lufthansan pörssikurssia ja näin Ilta-Sanomien twitteristä ensimmäisenä pörssiyhtiöuutisen.

0
0
28.4.2020 - 14:51

Tinggeli

+3010
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

Semmoinen lentoyhtiöt (muut kuin Finnair) ketju voisi olla. Nyt kun aloitit tässä Finnairin ketjussa Lufthansan tilanteen analysoinnin, niin jatketaan Norweigianin osalta.

Nykyisille Norweigianin osakkeenomistajille tulossa kova dilutointi, kun omistuksesta häviää vähintään 95%. Kurssi tällä(kin) hetkellä -8,5%. Maanantaina vastaavat luvut taulussa. Mutta yllättävän vähän on kurssi kyykännyt suhteessa tuohon dilitointiin (jos edes se esitys menee läpi, torstaina se selviää).

Mikähän mahtaa olla koneiden leasingyhtiöiden halu ryhtyä omistamaan lentoyhtiötä? Tuksin kovin suuri. Joten kyllä minä näkisin, että Norweigian on jo käytännössä konkurssissa ilman Norjan valtion apua.  Öljyrahasto omistaa muuten 5% Norweigianista.....

https://www.hs.fi/talous/art-2000006488851.html

Norwegian keskeyttää lähes kaikki lentonsa ainakin ensi kevääseen – konkurssi yritetään välttää rajulla velkajärjestelyllä

Norjalaisyhtiö siirtyisi velkajärjestelyssä lentokoneita vuokraavien yhtiöiden ja muiden velkojien omistukseen. Vanhoille osakkeenomistajille jäisi vain noin viisi prosenttia osakkeista.

Selviytymisestään kamppaileva lentoyhtiö Norwegian kertoi maanantaina yksityiskohtia pelastussuunnitelmastaan. Uutistoimisto Bloombergin mukaan suunnitelmaan kuuluu, että yhtiö lopettaa lähes koko lentotoimintansa ensi vuoden huhtikuuhun asti. Vain muutamia Pohjoismaiden-reittejä lennettäisiin tällä välin.

Ensi vuoden huhtikuun jälkeenkin toimintaa jatkettaisiin huomattavasti supistettuna. Nykyisten 168 lentokoneen sijaan liikenne jatkuisi 110–120 koneella.

Norwegian nousi yltiöpäisellä kasvustrategialla vain kymmenessä vuodessa Euroopan kolmanneksi suurimmaksi halpalentoyhtiöksi ja yhdeksi suurimmista Yhdysvaltoihin Euroopasta lentävistä yhtiöistä.

Kasvustrategia rahoitettiin velalla, joka ajoi yhtiön vaikeuksiin jo runsas vuosi sitten. Koronavirusepidemian aiheuttama lentotoiminnan loppuminen ajoi Norwegianin maksuvaikeuksiin muutamassa viikossa.

Lennot jatkuvat vuoden päästä tai ylipäätään milloinkaan vain, jos yhtiö välttää konkurssin. Se taas edellyttää sitä, että yhtiön velkojat hyväksyvät saneerausohjelman, jossa ne vaihtaisivat suuren osan saatavistaan lentoyhtiön osakkeisiin.

Järjestely koskisi yhteensä runsaan miljardin euron edestä yhtiön velkoja. Lisäksi loppujenkin velkojen korot ja lyhennykset jäädytettäisiin runsaan vuoden ajaksi.

Järjestelyssä lentokoneleasing-yhtiöt, joilta yhtiö on vuokrannut lentokoneita pitkäaikaisilla sopimuksilla, saisivat noin puolet yhtiön omistuksesta. Merkittävän osuuden saisivat myös Norwegianin joukkolainojen haltijat. Vanhoille osakkeenomistajille jäisi vain noin viisi prosenttia osakkeista.

Norwegianin osakkeen arvosta on haihtunut yli 85 prosenttia vuoden alkuun verrattuna.

Velkajärjestely on ehtona Norjan valtion maaliskuussa hyväksymälle 2,7 miljardin kruunun eli noin 240 miljoonan euron takauspaketille. Yhtiö sai jo aiemmin valtiolta 300 miljoonan kruunun (26 miljoonan euron) tuen akuuteimpaan hätään.

Yhtiö aikoo lisäksi hankkia osakeannilla 400 miljoonaa kruunua (35 miljoonaa euroa) omaa pääomaa. Se laimentaisi nykyisten osakkeenomistajien osuuksia edelleen.

Norwegian on kertonut, että sen kassavarat riittävät vain toukokuun loppuun asti. Valtion takaamilla lainoilla se selviäisi pakollisista kuluistaan vuoden ajan. Sen jälkeen lentotoimintaan voitaisiin taas käynnistää supistetussa muodossa.

Joukkolainojen haltijat äänestävät suunnitelmasta tämän viikon torstaina. Osakkeenomistajat käsittelevät sitä vapun jälkeen järjestettävässä ylimääräisessä yhtiökokousessa. Lisäksi hyväksyntä vaaditaan lentokoneita vuokraavilta yhtiöiltä.

0
0
29.4.2020 - 12:14

Tinggeli

+3010
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938

Finnair arvelee että 2Q/2020 sillä palaa rahaa kassasta 2 miljoonaa päivässä (vertaa Lufthansan 1 miljoona tunnissa). Finnair suunnitteleekin toimia pääoman vahvistamiseksi. Lisäksi Finnair arvioi myös, että lentoliikenne alkaa palutumaan heinäkuun lopussa mutta matkustajamäärät palaavat 2019 tasolle vasta parin vuoden päästä.

Pääoman turvaamiseksi Finnair suunnittelee 500 miljoonan merkintäoikeusantia. Sitä ei kerrotta, liittyisikö siihen merkintäoikeus ja olisiko merkintäoikeudella edes taloudellista arvoa. Selvinnee aikanaan kun toukokuun lopussa järjestettävässä yhtiökokouksessa Finnairin hallitus hakee valtuutusta antiin ja ehdot kerrotaan yhtiökokouskutsussa. Käsittäkseni pääomistajalta Suomen valtiolta (55,8% osakkeista) on jo saatu vihreää valoa antiin (talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut eduskunnalle annettavaa lisätalousarvioesitystä).

Eli omistajilta haetaan lisää rahaa. Jos nykyinen osakkeen omistaja ei sijoita lisää tässä annissa, niin sehän käytännössä dilutoi kyseisen osakkeen omistajan nykyistä omistusta? Ja aika merkittävästi, kun Finnairin markkina-arvo on tälllä hetkellä antia pienempi eli 475 miljoonaa (tieto otettu Nordnetista).

Finnairin kurssi tällä hetkellä noin -13%

Edit: onkohan tässä sellaista vuoden 1994 Kansallisannin huumaa? Tosi-on.

0
0
29.4.2020 - 12:38

Jos tuleva merkintähinta on pörssikurssin alapuolella, merkintäoikeudet pitää myydä tai merkitä. Osakkeenomistajan kannattaisi toivoa korkeaa merkintähintaa, jolloin valtio merkitsee kaikki ja laittaa pääomaa sisään ylihintaan markkinoihin nähden. Omistus toki dilutoituu, mutta osaketta voi ostaa lisää pörssistä halvemmalla.

Voi Finnair toki yrittää markkinoida antia kansalle Kansallisannin tapaan, mutta ei kyllä tarjoa nollakorkoista lainaa sen merkitsemiseen, kuten KOP teki. Eli isoon kansan merkintään yli pörsskurssiin en usko. Lähtökohtaisesti annin jälkeen yhtiön markkina-arvo on nykyinen 475M + 500M antirahaa, eli joku yhdellä vähintään yksi uusi anti sieltä on tulossa. Jolloin osakemäärä vähintään tuplautuu. Annan ennusteen Finnairin lähitulevaisuuden pörssikurssista: kurssi pompahtelee sinne tänne, kunnes antiehdot julkaistaan. Tasokorjauksiakin voi tulla, koska koronatilanne kehittyy. Sen jälkeen jatketaan vähän vähemmän pomppuisasti ja annin jälkeen pompitaan taas. En osallistu tähän hyppelyyn. 

0
0
6.5.2020 - 09:32

MttM

-1
Liittynyt:
6.5.2020
Viestejä:
2

On julkinen salaisuus, että Finnairia suositaan virkamiesten matkoissa: selvästi korkeampia hintoja matka-ajan suhteen siedettäviin vaihtoehtoihin verrattuna. Nyt kalliit iso koneet seisovat käyttämättöminä ja vanhenevat teknologisesti. Muut lentoyhtiöt tekevät rajuja leikkauksia ja lomauttavat, ei Finnair. Jos Finnair pyrkii nostamaan COVID-19 jälkeen hintoja, kiinalaiset yhtiöt tulevat täysillä Eurooppa-Aasia -lentojen markkinoille nopeille reiteille Siperian yli. Älytöntä tukea tällaista veronmaksajien rahoilla, mutta jokainen päättää itse osallistumisestaan osakeantiin. 

0
0