Mie oikeasti ajattelin, että Tietoevry olisi tässä suhdanteessa ja näissä hinnoissa aika varma betsi. Onneksi en sanonut tätä muille ääneen kuitenkaan ennen päivän osaria. Ja myin eilen 1/44 positiosta.
Inderesin geelitukat pitivät kuitenkin osta-suosituksen ja 22 eken tavoitehinnan. Arvostuskuva on hyvin houkutteleva (erityisesti osinko) ja urheilu tuntuu kiinnostavalta.
Inderesin geelitukat pitivät kuitenkin osta-suosituksen ja 22 eken tavoitehinnan. Arvostuskuva on hyvin houkutteleva (erityisesti osinko) ja urheilu tuntuu kiinnostavalta.
Miettikää jos joku analyytikko olisi kurssien ollessa korkealla kehoittanut myymään ja sitten kun kurssi on laskenut riittävän alas, niin olisi käännytty positiivisen puolelle. Sitä voi peilata esim näihin viimeisiin Kamux- ja Neste-käänteisiin, missä oltiin vuosia ja vuosia positiivisia ja sen JÄLKEEN kun kurssi on romahtant (Nesteen tapauksessa osake on tippunut positiivisesta suosituksesta 75 % ja Kamuxin tapauksessa 84 % romahdus) ja sitten kun osake on aivan naurettavan halpa, jos maailma ei lopu, niin käännytään negatiiviseksi! Edellisiin peilaten pidän suorastaan onnistumisena Grönqvistiltä, että ei luovuteta Tietoevryn kanssa ~15 vuoden kurssipohjissa, vaan vielä jaksetaan uskoa että yhtiö tekee omistajilleen ainakin kohtuullisesti rahaa.
Tietoevry pettää aina. Tosin tekivät kaupan, vaikka lupasivat, mutta 300M divestointi meni 200M alle anaalien odotusten.
Osake roikahti yllättävän sovinnolla sen verran kuin 200M/118M osaketta mitä kauppa meni alle odotusten.
Itsekidutushalukkaana otin vähän vastapalloon, tosin vain kalliimmalla myytyjä. Nyt jo vähän kaduttaa. Mutta ehkä nämä jossain välissä nouseva ennen seuraavaa osaripettymystä🤔.
Tietoevry pettää aina. Tosin tekivät kaupan, vaikka lupasivat, mutta 300M divestointi meni 200M alle anaalien odotusten.
Osake roikahti yllättävän sovinnolla sen verran kuin 200M/118M osaketta mitä kauppa meni alle odotusten.
Audiocastissa eilen Tietoevryn virkamiesjohto tarjosi pienen helpotuksen kaikille meille itsepetokseen taipuville, ml. analyytikoille, kun 100M vuokrasopimusvelkoja siirtyy myös myyjälle. Eli saatiin teknisesti EV 400M arvoinen kauppa.
Ei tätä iloksi muuteta, mutta minä ja muut valtion tietokonekeskuksen osakkeenomistajat olemmekin joko masokisteja piensijoittajia tai tulosvastuuttomia eläkeyhtiöitä... tai solidiumeja sun muita säätiöitä, joille osinko% tuo tulosrahat kesämökin saunaremppaan. Virkistyspäivänä sitten paremmat löylyt.
Harmittaa. Toiveiden varaan ei saisi jäädä jumittamaan mihinkään sijoituskohteeseen, mutta josko tähän yhtiöön iskisi joku merkittävä aktivistisijoittaja?
Monesta yhtiössä korjattavasta asiasta samaa mieltä, mutt korjataan se että tässähän on harvinaisen paljon aktiivista ulkomaista rahaa mukana. Suurin omistaja ei ole Solidium vaan brittisijoitusyhtiö Silchester yli 15% omistuksella. Solidium toisena, norjalainen Incentive kolmantena seitsemän pinnan omistuksella. Ceviankin vielä mukana parilla pinnalla, vaikka onkin jo pääosin exitin tehnyt. Incentivellä ja Cevianilla edustajat hallituksen nimitystoimikunnassa.
Incentiven jälkeen ja ennen eläkeyhtiöitä on vielä muutama passiivinen rahastoyhtiö ja turskien öljyrahat.
Kiinnostuin myös. On siellä taseessa näköjään 142M vuokravelkaa. Huima summa. Ei hajua mistä muodostuu eikä enempiä jaksa kaivella, kun kuuluu mulla kategoriaan "älä koske".
Kiinnostuin myös. On siellä taseessa näköjään 142M vuokravelkaa. Huima summa. Ei hajua mistä muodostuu eikä enempiä jaksa kaivella, kun kuuluu mulla kategoriaan "älä koske".
Ne on IFRS-laskentaa. Jos siulla on vuokrasopimus, sen kestoajan vuokrat lasketaan ja diskontataan ja kirjataan velaksi.

Ei kai tuossa tapauksessa voi sanoa, että jos kauppahinta on 300M ja vuokrasopimusvelkoja on 100M niin efektiivinen kauppahinta on 400M?

Ei. Jossain tiloissahan se liiketoiminta pyörii ja maksetut vuokrat ovat tuloksessa mukana. IFRS on tolkuton riesa. Osaan sitä nykyisin paljon enemmän kuin neljä vuotta sitten ja aika usein olen sen kanssa silti kuutamolla.
Mikähän yhtiö se oli, jonka suorituksista lanseerattiin termi "Sarjapettäjä"? Tietoevry, Tieto tai TietoEnator voisivat hyvin olla. Tosin aika tuntuu rientävän niin ripeästi, että myös Tieto Corporation, TT Tieto tai Tietotehdas ovat mahdollisia.
Kaikenlaista synkkyyttä sitä lukeekaan.
Markkinatilanne jatkui heikkona - orgaaninen kasvu -4 %
Kannattavuus 9,4 % - IFRS 5 -standardiin liittyvä tilapäinen kustannusrasitus laskee kannattavuutta 1,3 prosenttiyksikköä
Välittömiä muutoksia vahvistamaan kasvua ja kannattavuutta - tavoitteena 115 milj. euron kustannussäästövauhti vuoden 2026 loppuun mennessä
80 milj. euron ei-rahavirtavaikutteinen arvonalentumistappio liittyen pääosin Banking Platform -alustan aktivoituihin kehitysmenoihin
Endre Rangnes nimitetty Tietoevryn toimitusjohtajaksi - uusi johtoryhmä painottaa asiakaslähtöisyyttä ja kasvua
Tietoevry ilmoitti 23. maaliskuuta 2025 sopineensa Tietoevry Tech Services -liiketoimintansa myymisestä. Vuoden 2025 ensimmäisestä neljänneksestä lähtien Tietoevry esittää Tech Services -alueen lopetettuna toimintona. Tässä raportissa esitetyt taloudelliset tiedot koskevat jatkuvia toimintoja, ellei muuta mainita. Vertailutiedot on oikaistu vastaavasti. Tietoevry julkisti vuotta 2024 koskevat oikaistut taloudelliset tiedot 15. huhtikuuta 2025.
Itsetutkiskelun aika. Miten mie olen teknoyhtiössä kurapositiolla? Ah niin. Ajattelin, että ostan paljon halvemmalla kuin ne, jotka hehkuttivat Tietoevryä jonkun verran aikaisemmin.
Olisi pitänyt mennä ehkä sittenkin palkkasoturiksi. Silloin ei pohdittaisi tietoevryläisenä "Mitä tein väärin", vaan "Miten peittelen jälkeni". Se olisi paljon jännempää ja vähemmän tuskallista.
Eiköhän Joni G tästäkin jotain hyvää löydä. Jos ei muuta niin loistavan paikan ostaa laatuyhtiötä halvalla. Itsekin toki löydän positiivisen tulokulman, eli sen että luovuin omistani jo silloin, kun firman nimessä ei vielä Evryä ollut.

Jos positiivisia puolia haetaa: Nyt kun tehtiin alaskirjauksia, niin jatkossa ROE on korkeampi! (Vaatisi toki ensin sen, että ROE saataisiin positiiviseksi, tällä hetkellä R12M ROE < 0 :D ) Osinkotuottoprosentti paranee myös kurssilaskun ansiosta! (ennen kuin osinko ja osinkoennusteet lasketaan)
On tämä surkea firma. Onneksi TJ vaihtui. Uuden toimarin kyvyistä ei ole vielä tietoa, mutta vanhan "kyvyt" on kyllä nähty.
Eiköhän Joni G tästäkin jotain hyvää löydä. Jos ei muuta niin loistavan paikan ostaa laatuyhtiötä halvalla. Itsekin toki löydän positiivisen tulokulman, eli sen että luovuin omistani jo silloin, kun firman nimessä ei vielä Evryä ollut.
Oikeassa olit. "Osakkeen arvostuskuva on kohonneesta epävarmuudesta huolimatta houkutteleva (2026e P/E 13x ja oik. 10x, DCF 20,0 € ja osinko-% 9 %)"