Sijoittajat ovat oikeana ärjysutena lähteneet uusina omistajina Mandatumiin viime viikon tarjoustaso-ostoillaan, vastaavasti ei heillä ole ollut mitään mielenkiintoa ryhtyä Sampon omistajiksi.
Omistajia oli lähtötilanteessa molemmissa sama määrä. Nordnettiläisiä Sampon omistajista oli syyskuun lopussa 36 %.
Nordnettiläiset oletettavasti peilaavat sangen tarkasti saman suunnan kuin miten muut kaupittelivat viime viikon, eli mantan eka kaupankäyntiviikon. Edellisviikon perjantaina (29.9) mantassa siis nolla omistajaa, Sampon nordnettiläisten nenämäärä jäi valitettavasti ylösottamatta.
Maanantaina (2.10) ennen avausta, kaikilla oli jo molemmat osakkeet, lisäksi samana päivänä tehtiin 61,8 miljoonan kappaleen mantavaihto josta riitti uusinakin omistajiin tulleita. Ja kauppaa tietenkin väännettiin Sampollakin.
Maanantain päätteeksi, nordnettiläisiä mantaomistajia oli jo 1.615 enemmän kuin sampo-omistajia.
Perjantai (6.10) nordnettijannumäärä on päivittämättä, mutta maanantain päätöksenjälkeisestä tilanteesta, torstain vastaavaan, Sampossa nordnettiläisomistajia on kymmenen (10) heppua maanantaita enemmän, mutta mantassa 3.109 omistajatahoa enemmän.
Torstain päätöksen jälkeen, nordnetomistajia Sammossa 75.105 ja mantassa 79.819
joten ero on jo 4.714 omistajaa, muutamassa päivässä, vaikka omistajien lähtömäärä oli molemmissa sama.
Samalla rahalla saa nyt ostettua yhden Sampon, tai kymmenen mantaa (tarkasti laskettuna yksitoista). Vipu on mahtava jos kummankin kurssi nousee yhden centin, toisaalta sitten taas alamäkisuunnassa yhden centin kurssilasku Sampoon tuoreena ryhtyneelle kirpaisee tuskin ollenkaan, ainakaan sydäniskuria ei kovahermoisimmille välittömästi tarvita.
Sampon kurssi aikalailla tapissa, nordnettiläisten uudisasukkaat ovat päivänselvästi valinneet mantan.
Vanhoille Sampon omistajille, yksikköhinta nyt heikoin 2,5 vuoteen, ei kuitenkaan anneta verotuksellista porsaan peräreikää myydä nyt esim. 40,00 eurolla ostettuja Sampoja viime viikon 37,00 eurolla, kirjata siitä verotukseensa tarvitsemaa luovutustappiota, ostaa esim. Sampoa saamallaan myyntirahalla, myyntiä seuraavana päivänä takaisin jonka jälkeen holdata Sampot ja mantat ajasta iäisyyteen ja nauttia niiden antamista osinkkoista.
Verotuksessa Sammon hankintahintaa alennetaan, mikä on huomioitava. Tuon laskennan tekee oma välittäjä jokaiseen ostoerään lähiaikoina. Jos viime viikolla myi, korjauksen toteutuneisiin tuottoihin tekee jälkikäteen.
Vaikka Sampon kurssi olikin kokolailla tapissa ennen jakautumista, erityisesti tappiolla olevan pienen vähemmistön kuin minivoitollakin olevien olisi nyt tietäen ollut syytä myymällä kuitata tappio verotukseensa ennen jakautumista. Rahalla olisi nyt hyvä ostella takaisin vaikkapa jakautumiskaksikkoa jos mielestään passeli hinnassa. Kotimaiset ostajat pikapelureineen katsovat mantan nyt järkyn paljon Sampoa paremmaksi tienestiksi, toki muitakin vaihtoehtoja pelkästään kotimaassakin on.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Ja jo huomismaanantain manta-avauksessa.
Mantan keskihinta laski koko avausviikon, mutta myös vaihto väheni joka päivä.
Maanantain keskari 3,657 turhankin hapokas ja huikea 61,8 milj. kpl. Päätös 3,669
Päätöspohjat jo tiistaina (3,284) mikä myös päivän alin ja edelleen atl-noteeraus.
Keskiviikon päätös 3,34
Torstain (5.10) päätös 3,33 ja oli päivän alin.
Perjantai (6.10) päätös 3,332 (päivän alin 3,311)
Ensimmäisen mantamyrskyviikon keskihinnat ja vaihto:
3,657 (62 milj. kpl), maanantai
3,481 (41)
3,373 (25)
3,365 (14)
3,346 (12 milj. kpl), perjantai 6.10.2023
Vaihtojen edelleen hiipuessa, ostajien rahat saattavat alkaa viime hetkellä ennen köysiin ajautumista riittämään jolloin tähänastinen keskihinnan trendikäs laskuputki jonakin lähipäivänä katkeaisi.