110
forum
|

Sijoitustieto

+1970
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1254

Finda on kotimainen sijoituskonserni, joka pyrkii pitkäjänteiseen omistaja-arvon kasvattamiseen ja maksamaan omistajilleen hyvää osinkoa. Findalla on merkittävä sijoitusvarallisuus, jonka hoitamisesta yritys päättää itsenäisesti omalla organisaatiollaan. 

Myy Findan osakkeesi meille - Aulis Invest Oy | Yhteistyökumppaniviesti 9/2023

0
0
25.1.2017 - 16:53

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150

Linkitetty juttu on ihan hauska. Findan vanhoilla napamiehillä on näköjään ihan selvä käsitys, että ei nyt pojat anneta osakkaiden rahoja takaisin osakkaille itselleen, vaan keksitään niille muuta kivaa käyttöä. On kiva käyttää valtaa DNA:ssa muiden rahoilla...

Meillä on aito pelko siitä, että määräysvallan saadessaan Rival pyrkii rahastamaan DNA:n arvonnousun heti ja jakamaan Findan omaisuuden osakkaille eri keinoin. Ylisuurten kertaosinkojen maksaminen voi tuntua aluksi houkuttelevalta, mutta se ei olisi osakkeenomistajien edun mukaista. Sen jälkeen Finda ei enää pystyisi jatkamaan DNA:n huolellista omistajaohjausta.

Aiheesta oli muuten juttu YLElläkin viikko sitten:

http://yle.fi/uutiset/3-9413247

 

0
0
30.1.2017 - 20:33

tomjar

-5
Liittynyt:
30.1.2017
Viestejä:
113
Aki kirjoitti:

Findassa on menossa iloinen valtataistelu. Pienomistajana toivotan valtataistelut perinteisesti tervetulleiksi.

Riipivä taistelu DNA:n suurimman omistajan määräysvallasta.

Markkinatalousihmisenä toivon Aurejärven veljeksien voittavan. Luuri Oy:lle aikoinaan suunnattu anti oli lähinnä varastamiseen verrattava operaatio.

 

Aki,

erinäisissä lehtijutuissa ja haastatteluissa yms. kirjoituksissa on kerrottu, että tällä valtataistelulla, tai oikeammin sillä miten se päättyy, on vaikutuksia DNA:n osakkeeseen. Kukaan ei tosin kerro, että millaisia vaikutuksia voi olla (ja kuinka todennäköistä se on). Itse en ymmärrä tätä vaikutusmekanismia tarpeeksi ja koska tuota ei ole avattu selkeästi, niin kuulostaa lähinnä pelottelulta. Selvennätkö (joko tässä tai vaikka kolumnissa) milaisia vaikutuksia voi olla ja avaatko tuota mekanismia niin, että tällainen sunnuntaisijoittajakin ymmärtää syy-seuraukset? Itselläni on DNA:ta salkussa ja lisää tekisi mieli hankkia, mutta nuo lukemani kirjoitukset laittaa miettimään. Ei liene järkevää ostaa, jos ei ymmärrä mitä on ostamassa. 

Niin, ja saa toki muutkin kuin Aki tätä avata.

0
0
4.2.2017 - 01:15

damdam

-2
Liittynyt:
4.2.2017
Viestejä:
5

Mulla on vain arvaus, en ole asiantuntija isolla a:lla enkä ole varma meneekö se näin, mutta arvaan, että jos päädytään sellaiseen ratkaisuun, että Findaa aletaan hallitusti purkaa, ja Findan omistajista tulee suoraan DNA:n omistajia, niin se nostaa kurssia. Perustan arvaukseni siihen oletukseen, että silloin osakkeella on lukumääräisesti paljon enemmän omistajia pörssissä, ja osakkeesta tulee liikkuvampi, on helpompi ostaa pieniä eriä jne. ja se rohkaisee ostajia. Tämä siis vain arvaus.

0
0
4.2.2017 - 11:59

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150
damdam kirjoitti:
jos päädytään sellaiseen ratkaisuun, että Findaa aletaan hallitusti purkaa, ja Findan omistajista tulee suoraan DNA:n omistajia, niin se nostaa kurssia. Perustan arvaukseni siihen oletukseen, että silloin osakkeella on lukumääräisesti paljon enemmän omistajia pörssissä, ja osakkeesta tulee liikkuvampi, on helpompi ostaa pieniä eriä jne. ja se rohkaisee ostajia.

Pitkällä aikavälillä varmaan noin, mutta lyhyellä aikavälillä voi tulla myyntipainettakin, kun moni pitkään epäsuoran omistuksen päällä istunut pääsee lopultakin myymään osakkeensa käypään hintaan.

Ps. Kaikki osakekurssien ennustukset ovat vain arvauksia. Osa valistuneempia kuin toiset, mutta silti vain arvauksia (ellei sitten ole aitoa sisäpiirin tietoa).

0
0
4.2.2017 - 12:29

damdam

-2
Liittynyt:
4.2.2017
Viestejä:
5

Juuri noin, minäkin arvelen, että aluksi voi kurssi laskeakin, koska moni Findan omistaja ehkä nyt vain odottaa, että pääsisi myymään välillisesti omistaamaansa DNA:ta itse pörssissä (esimerksi minä), ja markkinoille ilmaantuu sitten Findan mahdollisen (ja toivottavasti toteutuvan) purkamisen jälkeen paljon myyjiä yhtä aikaa. Mutta vaikutus on ohimenevä (ja ainakin itse dottaisin, että tilanne tasaantuu, ehkä muutkin odottaisivat, ja ehkä mitään vaikutusta ei siis tulisikaan), ja pitkällä tähtäimellä enemmän pieniä omistajia on parempi kuin yksi Findan kaltainen iso omistaja.

0
0
4.2.2017 - 13:35

damdam

-2
Liittynyt:
4.2.2017
Viestejä:
5

Mitenkäs, onko täällä valistuneita ehdotuksia perusteluineen sille, kenelle se kokousvaltakirja kannattaa antaa, jos mielipide on se, että haluan hoitaa DNA:n osakkeeni itse enkä ainakaan vielä ole kuullut hyviä perusteluja sille, miksei Findaa pyrittäsi purkamaan kokonaan.

 

0
0
9.2.2017 - 14:37

MikaL

Liittynyt:
9.2.2017
Viestejä:
2

Itse lähden Rival-linjalle. Aurejärven veljeksillä on kuitenkin pitkää puhelinyhtiösijoittaja-taustaa ja ainakin mulla on sellainen kutina, että tästä saattaisi olla hyötyä pitkässä juoksussa. Findan johdollahan ei ole omia rahoja yhtiössä kiinni, ja Aurejärvillä taas on, eli jopa sitäkin kautta heillä on enemmän intressejä ajaa aidosti osakkaita kiinnostavia ratkaisuja läpi.

0
0
9.2.2017 - 14:46

MikaL

Liittynyt:
9.2.2017
Viestejä:
2

Mitä tulee itse Findan toimintaan, niin se Luuri Oy:n lähettämä valtakirjakin kertoo jo ihan tarpeeksi heidän osaamistasosta... Valtakirjassa ei edes puhelinnumeroa, josta kysyä lisätietoja ja silti pyydetään toistaiseksi voimassaolevaksi. Aikamoista! Jos näin yksinkertaista asiaa ei voida hoitaa niinkuin sen kuuluu, alkaa suorastaan pelottaa mitä päätöksiä näillä valtakirjoilla voidaankaan tehdä.

0
0
9.2.2017 - 16:01

ostaja

+1
Liittynyt:
9.2.2017
Viestejä:
1

Musta Rivalin vaatimus, että edes osa DNA:n listautumisesta saaduista voitoista tilitettäisiin omistajille on vähintäänkin kohtuullinen. Nythän Findan johto on pitämässä rahat yhtiössä ja pienomistajat jäävät edelleen nuolemaan näppejään.

0
0
10.2.2017 - 22:23

anttis

Liittynyt:
10.2.2017
Viestejä:
1

Faktahan on se, että Findan johto ei tykkää yhtään kun Rival-rahastot on kertonut julkisesti Findan osakkeiden oikean arvon. Findassa yritetään polkea hinta-arviota alas, osakkaille väitetään osakkeen arvoksi 3000 € vaikka Rival juuri kertoi että oikea arvo on 1,5 krt enemmän. En välttämättä luottaisi näin paljon hintoja polkevaan "salkunhoitajaan".

0
0
10.2.2017 - 22:49

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150
damdam kirjoitti:

jos mielipide on se, että haluan hoitaa DNA:n osakkeeni itse enkä ainakaan vielä ole kuullut hyviä perusteluja sille, miksei Findaa pyrittäsi purkamaan kokonaan.

Eihän niitä hyviä perusteluja olekaan.

Jos Findan käytännössä ainoa isompi tehtävä on ollut omistaa DNA:ta ja DNA on nyt pörssissä, sillä on markkina-arvo ja osake on likvidi, niin mihin sinä enää Findaa tarvitsisit?

Findan johtoportaan mielestä on tietysti hienoa, että heillä on Findan osakkaiden mandaatti omistaa ja hallita DNA:ta, mutta pienosakkaan kannalta suora omistus DNA:ssa olisi suoraviivaisempi, ilman väliportaan kuluja. Ja voisi itse päättää, mitä tehdä omistuksellaan.

Nuorempi polvi ei ehkä muista, mutta 90-luvun lopussa oli vähän samanlaista kähinää puhelinyhtiöiden kesken Radiolinjan omistuksesta. Yksityiset puhelinyhtiöt olivat perustaneet Radiolinjan yhdessä Telen matkapuhelinten kilpailijaksi. ja sitä hallinnoitiin vähän "puhelinyhtiö ja ääni" -periaatteella. Puhelinyhtiöiden rahavarat olivat kuitenkin niin erikokoiset, että käytännössä HPY maksoi pääosan lystistä, mutta ei saanut täyttä valtaa. HPY kyllästyi hommaan ja osti muut ulos Radiolinjasta ja vaihtoi nimensä Elisaksi. Maakuntien miehet perustivat vähitellen DNA:n uudeksi maakuntien omaksi matkapuhelinfirmaksi.

Nyt ollaan sitten seuraavassa vaiheessa, kun DNA on listattu, mutta olisi kiva edelleen leikkiä isoa poikaa. Pienomistajille, tyypillisesti vanhoille paikallisten puhelinyhtiöiden pienosakkaille, on ikävä antaa suoraa omistusta. Olisi paljon kivempi pitää edelleen koko päätösvalta omien poikien hyvässä hallussa. Muiden rahojahan ne on, mutta niin ne on aina olleet...

 

0
0
10.2.2017 - 23:40

damdam

-2
Liittynyt:
4.2.2017
Viestejä:
5

Mutta miten yhtiökokouksessa äänestetään dna:n purkamisen puolesta? EIkö silloin pitäisi olla hallitukseen äänestettävänä tällaisia firman purkajia? En oikein tajua, miten siellä siellä yhtiökokouksessa voi asiaa edistää? Kun julkisuudessa on ollut esillä vain nykyinen johto ja sitten nämä OTC:n ja aurejärvien henklöt, joista kukaan ei esitä firman purkamista.

0
0
11.2.2017 - 00:02

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150

Tässä yhtiökokouksessa ei ääänestetä yhtiön purkamisesta, (ihan jo osakeyhtiöteknisestä syystä, koska sellaista ehdotusta ei ole tehty hallitukselle riittävän ajoissa ennen yhtiökokouskutsua).

Käytännössä varmaan nopeinta on jakaa DNA:n listauksesta saatuja rahavaroja sekä jäljellä olevia DNA:n osakkeita osinkona Findan omistajille, tai jotakin vastaavaa. Se on paljon nopeampaa kuin Findan kokonaan purkaminen, joka kestäisi melko pitkään joka tapauksessa.

Minulla ei ole Findaa (eikä DNA:ta), joten oma kiinnostus on lähinnä akateemista, mutta silti tuo Luurin touhu huvittaa. 2% omistuksella käytetään 16% äänivaltaa, kun on äänivaltaisia osakkeita. Ymmärrän kyllä hyvin Luurin miesten huolen, koska uusilla "sijoittajaomistajilla" on Luurin äänivaltaosakkeista huolimatta niin paljon enemmän ääniä, että pienosakkaiden valtakirjoja tarvitaan paljon, tai Findan hallitus vaihtuu.

(ja yhtä hyvin huvittaa noiden "ostamme vielä X osaketta huippuhintaan, mutta vain X kpl, ole siis nopea ja myy meille heti" -tyyppien toiminta...)

 

0
0
13.2.2017 - 23:04

naali

-1
Liittynyt:
13.2.2017
Viestejä:
1

Oma näkemys on, että Rivalista on tällä hetkellä enemmän hyötyä, kuin Luurista. Aurejärvillä on kokemusta alalta ja logiikka kuulostaa järkevämmältä.

0
0
14.2.2017 - 09:56

Hessu

+60
Liittynyt:
6.1.2017
Viestejä:
48

Lähetin valtakirjan OTC:lle. Aikanaan kaikki maakunnan puhelinyhtiöt betonoitiin valtaajien pelossa. Yhtiöt myös  myivät osakkeitaan ristiin toisilleen ja monelle kävi, että kun lähdettin sutta pakoon tuli karhu vastaa. Kymen puhelin ja Telekarelia siirsivät päätäntävallan Elisan pelossa PPO:lle, vaan miten kävikään.

KPY on ainoa, jonka olemassa oloa voi puolustella. PHP, Finda, Lohjan Puhelin ja OPOY pitäisi purkaa pikimmiten. ESP teki ryhdikkään päätöksen Tj Korpelan johdolla. Liiketoiminta myytiin Salon puhelimelle  ja ESP purettiin ja rahat jaettiin omistajille. Prosessi kesti muistaakseni vähän reilun vuoden.

Viimeiset Finnet yhtiöt (poislukien am.) pitäisi lyödä nippuun ja myydä eniten tarjoavalle. Tämä olisi omistajien kannalta paras ratkaisu. Mutta näin ei tule tapahtumaan, yhtiöiden johto pitää kiinni jakkaroistaan viimeiseen asti kuten Findassakin.

Finnet yhtiöistä ainoastaan VSP:llä ja SPY:llä on sen verran muutakin bisnestä ja osaamista, että voisivat jatkaa itsenäisinä.

 

 

0
0
14.2.2017 - 16:29

Aki Pyysing

+13122
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6939

Jos esimerkiksi minun vanhemmillani olisi Findaa (ei ole), ja ne antaisivat valtakirjan Luurille(eivät ainakaan kysymättä antaisi), hakisin niille oikeustoimikieltoa ja holhoukseen asettamista.

Findan yhtiökokouksen tuloksen vaikutukset DNA:an ovat monimutkaisia. Selvää on, että Aurejärvien voitto nostaisi Findan osakkeen arvoa. Arvioisin, että rehellisen pelin miesten voitto varkaiden salaliitosta olisi pitkällä aikavälillä eduksi myös DNA:lle.

0
0
14.2.2017 - 23:25

damdam

-2
Liittynyt:
4.2.2017
Viestejä:
5

Hyppäsin kyydistä ja myin Findani pois. Päätin, että pysyttelen kaukana kaikista sijoitusyhtiöistä (ellen sitten perusta itselleni ihan omaa sellaista). Tokihan toivon silti hyvää omistajille ja toivotaan, että nousee niin Findan kuin DNA:nkin arvo ja että varsinkin alkuperäisille puhelinosakkeenomistajille jää hommasta hyvä mieli.

Nyt pitää varmaan puhelin- ja dataliittymätkin vaivautua kilpailuttamaan, kun en enää valheellisesti kuvittele olevani DNA:n omistaja. Tähän asti olen huijanut itseäni laskusateessa, että tämähän sataa laariin koko ajan :-)

 

0
0
27.2.2017 - 01:31

Aykazu

+42
Liittynyt:
25.11.2015
Viestejä:
203

Mihinkään mikä edes nimellä liittyy DNA:han en suostu sijoittamaan ennen kuin heillä toimii edes 4G yhteydet ilman katkoja PK seudulla kauttaaltaan. Ei ole nimittäin ihan kerran tai kaksi kun olen joutunut puhelintani lainaamaan ks. yhtiön asiakkaalle

0
0
27.2.2017 - 15:07

garyrunkbuller

-1
Liittynyt:
6.10.2015
Viestejä:
3

Jännää. Itselläni on ollut DNA-liittymä vuodesta 2001 vai 2002 ja muistan tasan kerran joskus alkuaikoina törmänneeni kuuluvuusongelmaan. Olen liikkunut myös asuntoni ulkopuolella (asun PK-seudulla), tämä on relevantti tieto siinä mielessä, että katolla on ko. firman tukiasema.

0
0
3.3.2017 - 00:15

Osingonmetsästäjä

+1
Liittynyt:
3.3.2017
Viestejä:
2

Olisiko Akilla tai muilla mahdollisuus kommentoida / analysoida mitä seuraavaksi tapahtuu Findassa? 5 euron osinkohan on tuloillaan, mutta mitä Aurejärvet aikovat seuraavaksi. Alkaako Findan purkaminen nopeasti vai nyhdetäänkö osinkoja pikkuhiljaa kassavaroista ja sen jälkeen jaetaan DNA:n osakkeet? Jos ei pureta, niin osinkojahan sataa vuosittain Findan laariin DNA:sta ja tytäryhtiöistä? Turhaahan tämä on, joten jokin ratkaisu varmasti on tulossa. Minkälainen arvo on tytäryhtiöillä mm. Omnitele. Onko näillä yhtiöillä minkäänlaista arvoa Findalle? Paljon kysymyksiä ja niin vähän vastauksia. Mielenkiinnolla piensijoittajana odotellaan mitä Aurejärvet keksivät.

 

0
0
3.3.2017 - 10:45

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150

Puhdas arvaus, mutta skenaario voisi mennä näin:

  • Uusi hallitus palkkaa muutaman KPMG/EY/PWC:n verojuristin katsomaan tilanteen läpi ja suosittelemaan, mikä on verotehokkain tapa jakaa firman irtonaiset rahat ja sijoitusomaisuus omistajille. Mahdollisesti eri jakotavoilla on eroa piensijoittajan & isomman sijoittajan (yli 10% tai oy) kannalta, joten Aurejärvien, OTC:n & muiden isojen edut voivat hieman poiketa piensijoittajista. Suunnittelu vienee muutaman kuukauden. (Findalla voi myös olla jotakin vähemmän kivoja yllättäviä piilotettuja sopimuksia, jotka rajoittavat mahdollisuuksia, jos vanha Luuri-hallitus on kieroillut.)
  • Ylimääräinen yhtiökokous kutsutan koolle päättämään voitonjaosta. Käteinen jaetaan osinkoina (ja ehkä pääoman palautuksena) sekä DNA:n osakkeet osakeosinkona. Puhdas arvaus, mutta suoraviivainen lähestymistapa. (En ole katsonut tasetta, mihin kaikkeen rahkeita riittää. Voi olla, että isompaan voitonjakoon tarvitaan vielä yksi tilinpäätös, mutta kun DNA listautui jo viime vuonna, niin ei liene tarpeen.)
    • Voi olla, että Finda suostui pidempään 12kk lockupiin DNA:n listautumisen yhteydessä, mikä voisi rajoittaa osakkeiden jakamista ennen syksyä. Selviää DNA:n listalleottoesitteestä, jos jaksaa katsoa.
  • Tuon jälkeen jäljelle jää pienempi mutta aito Finda, jossa on operatiivista liiketoimintaa tytäryhtiöissä (Omnitele, numeropalvelu, mitä niitä lie). Sille etsitään sitten teollinen ostaja (tai pääomasijoittaja).
0
0
5.3.2017 - 20:32

Sijoitustieto

OP
+1970
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1254

Aki Pyysing 5.3.2017: Kun Findan tulevan ex-toimitusjohtajan muisti pätki

"Findan yhtiökokouksen suurin jännitys meni ääniluetteloa vahvistettaessa. Yhtiökokouksessa oli paikalla 61,9 prosenttia äänistä ja Aurejärven veljeksillä näistä yli puolet. Lisäksi veljesten vieressä eturivissä istui vielä reippaasti Samia ja Tommia tukevia ääniä ja pari riviä taaempana (missä miekin istuin) vielä vähän lisää. Tämän vuosisadan ehkä suurin vihamielinen yrityskaappaus Suomessa oli päätymässä onnelliseen loppuun. ”Vihamielinen” tarkoittaa, että vallanvaihto tapahtuu vastoin toimivan johdon tahtoa."

0
0
5.3.2017 - 21:36

hauturi

+3211
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2372

asianajotoimisto Aurejärven entistä osakasta Justus Könkkölää, joka vaikuttaa nykyisin asianajotoimisto Socrateksessa. 

Käsittääkseni sama firma, eri nimi. 

0
0
12.3.2017 - 19:48

Sijoitustieto

OP
+1970
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1254

Aki Pyysing 12.3.2017: Miten estät vihamielisen yritysvaltauksen – ja vielä rehellisellä pelillä 

"Osakeyhtiön toimivan johdon paras suoja vihamielistä yritysvaltausta vastaan ei ole myrkkypilleri yhtiöjärjestyksessä tai äänivaltaiset osakkeet toimivan johdon kontrollissa. Lähes täydellisen suojan tarjoaa yhtiön korkea markkina-arvo. Yksikään aurejärvi ei lähde nurkkaamaan yhtiötä, jonka osakkeilla käydään kauppaa hinnalla, joka ylittää hänen arvionsa yhtiön todellisesta arvosta."

0
0
11.4.2017 - 12:28

Saitaria

+1
Liittynyt:
11.4.2017
Viestejä:
1

P.S. En kirjoittanut Salon tai Mikkelin puhelimista mitään, koska olen lupaillut yrittää vältellä kirosanoja Sijoitustiedon kolumneissani. 

 

Kerro nyt vaan!

0
0
14.9.2017 - 05:28

stindebinde

+1
Liittynyt:
30.12.2015
Viestejä:
15

Sukulainen saanut ostotarjouksen noin 100 Findan osakkeestaan 30e/kpl hintaan. Aikoi jo myydä, mutta kysyi sitten minun mielipidettä.Ihan outo oli koko kioski. Mitäs mieltä muut, minkä arvoisina ne näette tällä hetkellä?

0
0