Myöhäisheränneen sijoittajan tie kohti 100ke

16.12.2020 - 21:36
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110

Ajattelin polkaista blogin pystyyn, kun tarkoitus on opetella syvällisemmin ymmärtämään suoraa osakesijoittamista.

Keski-ikä lähestyy ja arvio eläkkeen määrästä ei paljoa naurata. Aikaakin tällä hetkellä arvioituun eläkeikään on hieman yli 30 vuotta, eikä myöskään pakollinen oravanpyörä huvita sinne asti. Käsien läpi on vuosien aikana valunut huomattavia summia rahaa, mutta aina sillä on pitänyt jotain kivaa hankkia. Ylläolevista syistä olen vasta viime vuosina havahtunut siihen, että haluanko oikeasti maksaa elämäni korkoa muille vai tienata sitä itselleni. Ensin homma lähti käyntiin rahastosijoittamisella, kun totesin että taloudellisesti tästä saan parhaan tuntipalkan. Sitten olen pikkuhiljaa lisäillyt salkkuun suoria osakkeita ja onhan se ihan eri fiilis seurailla, että mihin suuntaan kurssi menee. 

Aloitetaan listaamalla vaikka osakeomistukset ja keskihinnat rehellisine perusteluineen.

Harvia: @21,38e. Tekee maailmanlaajuista bisnestä, onnistunut luomaan itselleen brändiä ja toki minullakin on Harvian kiuas.

Nexstim @0,0592 ostin pienin satsin, kun näin yhtiössä potentiaalia. Ajattelin myös että tällähän voisi vaikka tienata, kun osake on näin halpa. Vasta oston jälkeen tutkin kunnolla mitä ostin, noh plussalla ollaan reilusti ja en viitsi näin pientä omistusta vielä poiskaan myydä. 

Evolution Gaming @764,17. Ensimmäisenä törmäsin tähän ylilaudalla. Sitten inderesissä, sitten pitkin nettiä. Mitä enemmän luin sitä paremmalta bisnekseltä vaikuttaa. Ainoa osake jota on jo tankattukin hyvien uutisten siivittämänä. Ainoana riskinä näen, että joka maasta löytyy se Päivi, joka kieltää kaiken.

Angler gaming @19,90 esimerkki evoon verrattuna todella maltilliset tunnusluvut, esimerkiksi p/e 15. En usko yhtä kovaan nousuun kuin Evo, mutta näen tässä potentiaalia kyllä. 

Sitten Black friday shoppailut:

Coca-Cola @52,80. Kaikki sitä juo ja osinkoja on maksettu jo kauan. Näin myöhemmin ajateltuna, tuskin tämä tekee suuria nousuja, mutta tasaisen varmaa osinkovirtaa odotan.

AT&T @28,94 tasaista osinkovirtaa haettiin tälläkin sekä toimialahajautusta.

Altria @40,3 samat syyt kuin edellisissä. Enkä usko että nämä paheet maailmasta koskaan katoavat. Ainoa riski se kaiken kivan kieltävä "Päivi". 

Siinäpä vähän alkua, kysyä ja kyseenalaistaa saa ja pitää aina, jos siltä tuntuu. Kokonaissaldo osakkeilla ja rahastoilla vipuine päivineen noin 12k€. Niin ja miksikö tavoitteena 100ke? Se summa ei päästä vielä eläkkeelle, mutta toimii jo oikein hyvänä "fuck you moneyna" kuten joku jossain päin forumia totesi. Lisäksi tuo summa kasvaa jo korkoa korolle mukavaa tahtia pelkästään 5% tuotto-odotuksellakin. 

 

 

 

17.12.2020 - 22:50
#61967
+97
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110

Mietin vähän ensi vuoden sijoitusstrategiaa rahastojen osalta ja päädyin seuraavaan:

Spiltan 25%, global top brands 25%, handelsbank USA 10%, sitten nordnetin indeksirahastoista Suomi, Norja, Tanska ja kehittyvät 10%. Näillä pyritään hakemaan sekä maantieteellisistä että toimialallista hajautusta. Spiltan ja brands ovat suuremmalla painolla mukana, koska pyrin ottamaan jonkinlaista näkemystä rahastoissakin. Ensimmäinen keskittyy pieniin yhtiöihin ja toinen suuriin brändeihin. Lopuilla yksinkertaisesti tasataan riskiä. 

Osakkeissa seuraan jatkuvasti löytyykö jotain kiinnostavaa, tai tipahtaako jokin nykyinen omistus tasolle, jossa haluan sitä tankata. Pyrin välttelemään yhtiöitä, joita omistaisin muutenkin reilulla painolla rahastojen kautta, ellei sellainen jostain syystä tule alennusmyyntiin. 

Vivun suhteen en ole päättänyt millä painotuksella mennään. Toiset ennustavat romahdusta ja kyllähän tämä kyyti välillä itseänikin hirvittää. Toisaalta taas, samaan aikaan saamme lukea uutisista kuinka maailmalla tukipaketin turvin ostoja tullaan tekemään rahoitusmarkkinoilla paljon. Siltä pohjalta voisi mutuilla, että ainakin ensi kesään asti suunta tulee olemaan pörssissä ylöspäin. Sitten kun rokotteet on pistetty, korona alkaa olla teoriassa taputeltu ja tukipaketit käytetty, lopputulos voi olla mitä vaan. 

 

 

21.12.2020 - 19:46
#62228
+97
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110

Nämä voivat olla mokia, tai parhaimpia peliliikkeitäni, mutta kerron ne joka tapauksessa. Myin tänään pois EVOn, Harvian ja Coca-Colan. Evo on mennyt viikon alaspäin. Trendi on ollut että päivällä kurssi laskee ja illalla jenkkipörssin auetessa tehdään pieni hyppy takaisin päin. Totesin että nyt kun pörssissä näkyy myös pieni koronapaniikki, niin myyn kaiken pois ja siirryn taustalle seuraamaan että saako tätä pian halvemmalla. Sama Harvian kanssa, todella hyvä yhtiö mutta otan mieluummin kurssinousun rahana pihalle ja odottelen jatkuuko hinnan lasku. Coca-Colan myin yksinkertaisesti siksi, että saisin enemmän rahaa kasaan muita ostoja varten. 

Seuraillaan nyt suorien ostojen suhteen hetki taustalla, että mitä tapahtuu. Todennäköisin arvaukseni on, että tätä panikoidaan vuoden loppuun ja se näkyy myös pörssissä. Jos selviää, että rokote puree myös muuntautuneeseen virukseen, pörssi lähtee taas nousuun. Toivon ostavani siinä vaiheessa halvemmalla evoa ja Harviaa takaisin salkkuun. 

Se miksi osakkeet viehättävät yhä enemmän, on mahdollisuus tehdä nopeita päätöksiä. Indeksirahastoja on aivan turha lähteä myymään koronan takia. Siinä pitäisi olla parin kolmen päivän päähän ennustava kristallipallo. 

 

 

 

21.12.2020 - 22:29
#62246
+238
Liittynyt:
8.7.2017 - 23:40
Viestejä:
Viestejä: 191

Hyvä blogi jatka samaa rataa! Tuosta osakkeiden, varsinkin hyvien yhtiöiden, myymisestä on tehty monia tutkimuksia. Pohdintasi muistuttavat hyvin itseäni vuosi-pari sitten kun veivailu ja helpot kotiin -myynnit toivat mielihyvää. Sen jälkeen olen ymmärtänyt, että markkinoita on mahdoton ennustaa. Ennustan ainoastaan toimialojen ja yksittäisten yhtiöiden kehitystä. Itse olen menettänyt parhaat tuotot painamalla myyntinappia, en ostonappia painamatta. Suosittelen sinun kehittämään sijoitusstrategiaasi, jotta se olisi johdonmukainen. Kun pörssissä alkaa paniikki nousta, sillon ne parhaimmat tuotot tehdään. Nämä jos olisin sisäistänyt heti aloitettuani, itseasiassa en edes halua miettiä niitä menetettyjä tuottoja. En tiedä riskinsietokykyäsi, mutta itse etsin suuria tuottoja suhteellisen pienellä riskillä. Eihän se oo ku rahaa. Tsemppiä 100keur tavoitteseen!

PS. Evolutionilla on jenkkilässä dominoiva markkina-asema isosti kasvavassa livecasino -segmentissä, ja jengi saa kohta $600 taskuun, eiköhän se oo hyvä tuplata kerran ennen vuokranmaksuja Crazy Time'ssäwink

22.12.2020 - 09:01
#62253
+97
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110
ItiksenKiekko kirjoitti:

Hyvä blogi jatka samaa rataa! Tuosta osakkeiden, varsinkin hyvien yhtiöiden, myymisestä on tehty monia tutkimuksia. Pohdintasi muistuttavat hyvin itseäni vuosi-pari sitten kun veivailu ja helpot kotiin -myynnit toivat mielihyvää. Sen jälkeen olen ymmärtänyt, että markkinoita on mahdoton ennustaa. Ennustan ainoastaan toimialojen ja yksittäisten yhtiöiden kehitystä. Itse olen menettänyt parhaat tuotot painamalla myyntinappia, en ostonappia painamatta. Suosittelen sinun kehittämään sijoitusstrategiaasi, jotta se olisi johdonmukainen. Kun pörssissä alkaa paniikki nousta, sillon ne parhaimmat tuotot tehdään. Nämä jos olisin sisäistänyt heti aloitettuani, itseasiassa en edes halua miettiä niitä menetettyjä tuottoja. En tiedä riskinsietokykyäsi, mutta itse etsin suuria tuottoja suhteellisen pienellä riskillä. Eihän se oo ku rahaa. Tsemppiä 100keur tavoitteseen!

PS. Evolutionilla on jenkkilässä dominoiva markkina-asema isosti kasvavassa livecasino -segmentissä, ja jengi saa kohta $600 taskuun, eiköhän se oo hyvä tuplata kerran ennen vuokranmaksuja Crazy Time'ssäwink

Hei, kiitos palautteesta 🙂 Oman mausteensa soppaan tuo vivun mukana pyörittäminen. Teki mieli laskea riskiä alemmas ja katsoa hetki sivusta, että miten markkinat tähän koronavarianttiuutiseen reagoivat. Toki turhan impulsiivista käytöstäkin minulla mukaan mahtuu. Esimerkiksi ensimmäiset osakeostot blackfriday tarjouksella. Tarkoitus on myös opettaa tällä blogilla itseäni, niin voi sitten joskus katsoa taaksepäin ja miettiä itsekin, että oliko niissä perusteluissa mitään järkeä. Se että höpisisin salkun siivoamisesta ja verotuksen optimoinnista kuulostaisi varmasti paljon hienommalta, mutta ei tässä tilanteessa olisi kuitenkaan se juurisyy. 

Toki kärsimättömyyttä ja mulle kaikki heti-asennettakin tahtoo löytyä liikaa. Noh eiköhän kokemus opeta ja toivottavasti pari pörssikirjaa mitä tilasin myös..

23.12.2020 - 12:10
#62313
+97
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110

Täytyy tunnustaa, varsinkin Evon myynti näytti olevan todella paha virhe. Toista viikkoa trendi pysyi laskevana, jopa playtechin usa-uutiset eivät kurssia nostaneet. Suunnittelin että ostan tätä loppuvuodesta takaisin pienemmällä hinnalla, noh kun tänään tuli lisää hyviä uutisia, niin pakko oli nöyränä hypätä korkeammalla hinnalla takaisin kyytiin. 

Harviaa jään vielä kyttäämään, vaikka vahvasti näyttää että perseelleen meni tämäkin moovi 🙄 Noh tyhmyydestä sakotetaan. 

Nexstimiä tekisi mieli ostaa lisää, mutta tämä olisi puhtaasti veikkaus kurssinoususta kuin perusteltu syy. En tiedä mikä tätä repii ylös koko ajan tällä viikolla. Joo muutamia laitteita on myyty, mutta ei sillä vielä kuuhun mennä. Olisiko se tammikuuralli sitten syynä? Meininki on vähän kuin tulikivellä.

Sitten on smart eye, jota jään kyttäämään. Auttamattomasti myöhässä ollaan tämän suhteen, mutta onhan tuossa mahdollista nousupotentiaalia edelleen.

 

23.12.2020 - 12:37
#62317
+88
Liittynyt:
16.3.2020 - 09:33
Viestejä:
Viestejä: 41
RahatonMies kirjoitti:

Täytyy tunnustaa, varsinkin Evon myynti näytti olevan todella paha virhe. Toista viikkoa trendi pysyi laskevana, jopa playtechin usa-uutiset eivät kurssia nostaneet. Suunnittelin että ostan tätä loppuvuodesta takaisin pienemmällä hinnalla, noh kun tänään tuli lisää hyviä uutisia, niin pakko oli nöyränä hypätä korkeammalla hinnalla takaisin kyytiin. 

Hyvä ja kiinnostava blogi, kannusti minuakin vähän luonnostelemaan omaa mahdollista blogialoitusta kun kaikki muutkaan eivät ole välttämättä pokerimiljonäärejä tai muita massipäälliköitä. Kiitos siitä!

Etenkin tämä lainaus on todella elämänmakuinen ja huomaa miten markkina ohjaa miestä eikä toisinpäin. Vastaava impulsiivinen käytös on samaa mistä itsekin koitan päästä eroon. Itsellänikin Evoa salkussa ja laskua mietiskelin, mutta en onneksi tehnyt mitään kun tarina vain edennyt.

23.12.2020 - 13:06
#62319
+97
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110
KPV kirjoitti:

 

RahatonMies kirjoitti:

Täytyy tunnustaa, varsinkin Evon myynti näytti olevan todella paha virhe. Toista viikkoa trendi pysyi laskevana, jopa playtechin usa-uutiset eivät kurssia nostaneet. Suunnittelin että ostan tätä loppuvuodesta takaisin pienemmällä hinnalla, noh kun tänään tuli lisää hyviä uutisia, niin pakko oli nöyränä hypätä korkeammalla hinnalla takaisin kyytiin. 

 

Hyvä ja kiinnostava blogi, kannusti minuakin vähän luonnostelemaan omaa mahdollista blogialoitusta kun kaikki muutkaan eivät ole välttämättä pokerimiljonäärejä tai muita massipäälliköitä. Kiitos siitä!

Etenkin tämä lainaus on todella elämänmakuinen ja huomaa miten markkina ohjaa miestä eikä toisinpäin. Vastaava impulsiivinen käytös on samaa mistä itsekin koitan päästä eroon. Itsellänikin Evoa salkussa ja laskua mietiskelin, mutta en onneksi tehnyt mitään kun tarina vain edennyt.

Kiitos. Olen aina ajatellut niin, että jos ei virheitään myönnä tai kysy jos ei jotain tiedä, niin ei silloin voi mitään oppiakaan. Koetan minimoida nuo virheiden kulut ja opetella maksimoimaan voitot. Ensimmäinen kohta onnistui Nordean kohdalla, mitä ostin ennen blogin perustamista hintaan 7,205e kun Deutsche bank nosti tavoitehinnan 8,9e ja heti kun vahvistui, että eipä niitä osinkoja niin jaellakaan taseesta huolimatta, niin myin pois hinnalla 7,07e. Tällä hetkellä kurssi näkyy olevan 6,5e.

12.10.2021 - 11:30
#75884
+97
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110

Voisi ottaa pientä yhteenvetoa kuinka vuosi on mennyt. Välittäjä on nauttinut suuresti kaupankäyntipalkkioista toimiessani oman elämäni treidaajana. Näkemystä on otettu suunnilleen joka suuntaan, välillä meininki on ollut kuin karkkikaupassa. Noh mitä opin kantapään kautta:

-minä en jaksa kerätä salkkua täyteen toivotaan toivotaan yhtiöitä, esimerkiksi Oroco ja Voxtur. Voi olla että nämä tulevat isosti läpi, tai sitten eivät. 

-en osaa myöskään toimia näiden hypeyhtiöiden kanssa. Viimeisimpänä esimerkkinä Hyzon. Potentiaalia on ja paljon. Q3 tuskin tuo positiivisia yllätyksiä, eikä kurssi pongahtanut kuuden nurkilta takaisin ylös, joten otin nöyränä tästä parin satasen tappiot.

-En saanut mitään lisäarvoa jatkuvalla pörssin kyttäämisellä. On asioita jotka vaikuttavat kurssiin ja sitten on asioita jotka eivät vaikuta. Tällä hetkellä valtaosa tuntuu menevän tuonne ei vaikuta -sarakkeeseen. 

-En jaksa kytätä ja spekuloida viikottain mitä FED tekee, missä inflaatio menee, mitkä ovat jenkkien työllisyysluvut jne. Pintapuolisesti näistä on asuntovelallisen hyvä olla kartalla, mutta ei tätä tarvitse edes kuukausittain seurata kun lainalle on korkokatto vuoteen 2027 asti.

-Kyllästyin myös red eyen ja inderesin analyysien kyttäämiseen, en jaksa ryhtyä kasaamaan tuolta osakesalkkua ja kytätä sitä jatkuvasti joka firman kohdalta, että mitä se ja se pieni uutinen nyt tarkoittaa.

Noh, mitenkäs jatkossa?

Uusi raha menee tasaisesti rahastoihin ja suoria osakkeita pidän mukana sen verran, mitä kiinnostusta riittää. 

Harvia:

-Vaikken olekaan mikään himosaunoja, olen onnistunut luomaan tähän jonkinlaisen tunnesiteen. Pidän myös siitä, kuinka hyvin yhtiötä johdetaan ja miten se on nykymarkkinassa suoriutunut. Tällä hetkellä reilussa ylipainossa, saa nähdä kevennelläänkö kurssin noustessa vai jääkö tällaisenaan vaikka sitten osinko-osakkeeksi.

 

Evo:

-Aivan ylivoimainen vallihauta uhkapelialalla. Hyppäsin takaisin kyytiin 1190sek kurssilla ja tänään ostin toisen satsin 1258sek kurssilla. Odotan että tämän lyöminen loppuu jossain vaiheessa ja kurssi korjaa ansaitsemalleen tasolle. 

Rahastot:

Aktiivisia ja ei niin aktiivisia näkemyksiä markkinoista. Pienyhtiövalinnoilla pyrin saamaan aikaan ylituottoa indeksiin nähden. Tänne työnnetään rahaa kuukausittain mistään mitään välittämättä. Yhtä kauan kuin media rummuttaa että me kaikki kuollaan ja pörssi romahtaa, niin minä työnnän päivittäin uutta rahaa minimit sisään joka rahastoon. En siis epäile, ettekö pörssi voisi romahtaa huvittaa vain kuinka suuri uutinen asiasta on tehty. 

 

ETF:t

Halusin ottaa isompaa näkemystä jenkkien teknosektorille sekä suomen arvomörnijöihin.

 

Alla vielä kuva kokonaisuudesta. Rahastojen osuus pitäisi kasvaa tasaista tahtia.

 

 

Edit: Olen myös koettanut ymmärtää tuota tämän palstan kiinnostusta Cityconin ympärillä, mutta omistusmääristä päätellen voisin todeta kyseessä olevan rahamiesten säästöpossu, niin päädyin jättämään tuon välistä. 

12.10.2021 - 23:21
#75915
+97
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110

Tiesin, että hyzon on tänään tapahtumissa esillä. En silti uskonut, että pohjaan painettu osake päättää yhtäkkiä ottaa -4% alkusyöksyn jälkeen sieltä nousun 7% plussalle. Vähän aiheuttaa sisäistä ristiriitaa siihen, että miksi myin juuri eilen nämä. Päätin että 10% syöksy hankintahinnasta riittää, kun kaikista suurista näkymistä huolimatta firma on edelleen alkutaipaleella kohti sitä päämäärää, että katukuvassa näkyisi vedyllä kulkevia rekkoja. 

Nordnetistä saa näppärästi omat mokansa exceliin, niin taidanpa joku päivä tehdä yhteenvedon montako firmaa olen vuoden aikana omistanut ja mitä niistä on jäänyt käteen. Ennen kuin joku miettii, että nyt se idiootti kuvittelee löytävänsä sieltä excelistä jonkin viisasten kiven, niin ei kyse ei ole siitä. Tarkoitus on vain näyttää itselle kädestä pitäen, mitä on vuoden aikana tullut tehtyä. Oli nimittäin aika shokki nytkin katsella 2020 joulukuun höpötyksiä ja todeta, että eihän noi nyt kokonaisuutena ihan paskat laput olisi olleet, jos niistä vain olisi pitänyt kiinni. 

13.10.2021 - 10:35
#75935
+97
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110

Hyvät naiset ja herrat, listaa ei tule kun ei tämä foorumisofta sellaiseen taivu. Mutta laitetaan sitten screenshotteina jos ei muuten. Tänä vuonna olen omistanut 82 eri firmaa/firman futuuria. Takkiin on tullut tuon laskelman mukaan vajaa tonni. Ymmärtääkseni tässä ei huomioida nykyisiä omistuksia eikä osinkoja. Rahastot jätin listalta pois kokonaan. Moneen firmaan on lähdetty isolla innolla mukaan ja liian moneen jopa monta kertaa. En osaa hallita noita IT-firmojakaan. Kurssit hyppivät kuin pingispallo ja ennusteet katsotaan kaukoputkella. Siinä vain pitäisi osata istua kiltisti kyydissä tai olla sekaantumatta ollenkaan. Loppupeleissä koen selvinneeni aika halvalla, kiitos nousumarkkinan. Tosin yhtä lailla pidän sitä markkinaa todella vaikeana sellaiselle, joka on vasta aloittanut osakesijoittamisen. Mikä tahansa voi nousta yhtäkkiä kattoon ja seuraavaksi rysähtää alas. Esimerkiksi voxtur, kahoot, plug power, gamestop, attana, lohilo.  

Ylivoimaisesti suurin moka vaikkei kallein oli deep south resources. Kaivoslupien kanssa tuli ongelmia, kurssi romahti pohjaan. Luvat pitivät olla läpihuutojuttu pienen selvityksen jälkeen, joten eikun kokeilemaan kepillä jäätä. Noh ne pienet selvitykset jatkuvat näin kuukausia tapahtuneesta edelleen eikä kurssi ole muuttunut yhtään mihinkään. laugh

Noh, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin huomattavasti vähemmällä ja fiksummalla kaupankäynnillä. 

 

13.10.2021 - 11:39
#75941
+247
Liittynyt:
29.6.2014 - 17:20
Viestejä:
Viestejä: 113

Omistuksia on kyllä vuoteen mahtunut hurja määrä. Tässä artikkelissa esitetään nyrkkisääntönä että 12-15 hyvin hajautetulla osakkeella saisi 90% hajauttamisen hyödyistä. https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/sijoittaminen-dummies-o…

Itselläni osakkeita makaa salkussa tällä hetkellä 9 kappaletta + PYN Eliteä, ja tuntuu ettei aika riitä syvällisesti perehtyä näihinkään.

Joten kysyisin miksi, mihin tarvitaan näin monta hevosta? Millainen sijoitussuunnitelma sinulla on? Koitatko treidata, ostaa momenttia tai arvoa, jne? Huomioithan laskelmassasi myös kaupankäyntikulut, niistäkin kertyy ihan kohtalainen summa tuolla kauppamäärällä vuoden mittaan.

13.10.2021 - 11:57
#75942
+97
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110

Parissa edellisessä kirjoituksessa on avattu omaa toimintaa sekä se salkun sisältö. Samoin myös sijoitussuunnitelma. En millään viitsisi kirjoittaa samoja asioita tähän heti uudestaan parin päivän jälkeen. Laskelmissa on mukana kaupankäyntikulut, enkä ole omistanut 82 yhtiötä yhtä aikaa, vaan tämän vuoden aikana kuten myös kirjoituksessa mainitsin. 

15.10.2021 - 18:45
#76040
+97
Liittynyt:
15.8.2020 - 12:10
Viestejä:
Viestejä: 110

Rakas päiväkirja, ajaessani työn merkeissä pitkin maakuntaa pohdin elämääni kokonaisuutena sekä sijoitusteni riskin määrää. Kun vuoden aikana on viidettä kertaa kaikista hölmöilyistä huolimatta pää pinnalla (=salkku plussalla), päätin ajaa vivun lähes nollaan. Harviasta 70% pihalle, evosta 50% ja NASDAQ sekä omxh25 indekseistä 2/3-osaa.  Uskon edelleen harviaan ja evoon, mutta en halua sitoa salkun tuottoa liikaa kahden yhtiön varaan. Silti niiden paino on yhdessä 40% edelleen.

Vaihtoehto a oli, että odotan Harvian kanssa että kurssi ostetaan mahdollisen posarin voimin noin 60€ tasolle ja evo nousee vähintään 1500 sek. Siinä samalla tarkoitus oli ottaa pienemmät hyödyt indeksien noususta ja sen jälkeen puolittaa omistukset. Tähän ajatuksena oli, että loppuvuosi voitaisiin nähdä ehkä myös yleistä nousukiimaa syyskuun laskettelun jälkeen. 

Sitten se entäs jos vaihtoehto b). Markkinoiden luottamus kaikkiin riskeistä selviämiseen katoaa, aletaan puhua stagflaatiosta, elvytyksen lopettamisesta jo aiemmin sekä koron nostoista ja minun "nerokas" buy the dip muuttuukin vivutetuksi syöksyksi. Ajattelen sitten, että otetaan viikon 21% oman pääoman nousut kotiin ja yritetään päättää vuosi plussalla. Aika monesti olen saanut näpeilleni, kun olen ajatellut että holdaan tässä vielä hetken ylipainoa ja sitten myyn. 

Mites jatkossa? Jätetään tuo ylipainon kerääminen vähemmälle ja yritetään jauhaa tasaista tuottoa keskittyen kaupankäynneissä ostoihin. Nekin vielä pääasiassa rahastojen puolelta smiley