ArnoP wrote:

Mistäs tuollainen vuoto ylimerkinnästä oli saatavilla? Vai oliko vaan jonkun pienen sisäpiirin juttuja? Eikö tuollainen vuoto olisi jo FIVA:n tutkinnan paikka? 

Mitenkään juuri tähän Postin tapaukseen kantaa ottamatta, kyllä tätä tapahtuu jatkuvasti liike-elämässä, riippumatta siitä mitä sitoumuksia on allekirjoitettu. Kerrot esimerkiksi asian kiertoilmaisulla kasvotusten keskustellen, millä tuota kukaan myöhemmin todistaa?

Innilator wrote:

Itse yrittäjä, joten esimiehenä toimimisen tuska vain korostui kun oli yhteen vaiheeseen kasvuvaiheessa 10 alaista. Sittemmin on oman vapaa-ajan arvostus kohonnut huomattavasti ja liiketoiminta skaalattu sen mukaan. Yksi erinomainen työntekijä riittää nykyään mainiosti.

Tuo yrittäjyys lisänä on varmasti todella kuormittava yhdistelmä esimiestyön kanssa. Mulla on alaisia nyt 50. Saa olla helvetin tarkkana, että joka asia on tasapäistetty ja oma ulosanti mahdollisimman selkeä. 

@1UP

Jep. Lisähaasteita tuo se, jos et saa toteuttaa sitä haluamallasi tavalla, vaan ohjeistus siihen tulee omalta esimieheltä. Kyllä siinä välissä käy mielessä kuinka mukavaa olisi olla vain asiantuntija ilman alaisia. 

Mutta joo, joka hommassa on puolensa. Pian voidaan olla tilanteessa, jossa pelkästään se että sinulla on töitä on jo iso asia. 

@Innilator

Sukutausta on vahvasti demarivetoinen, itse sitten enemmän keskusta/kokoomusakselille kallellaan jos nyt vain verotusta mietitään. En mä esimiesroolia usko loppuelämääni tekeväni, vaikka se vaatisikin palkan laskua. Tähän väliin kokonaisuus vielä menettelee. 

Salkku kuukaudessa ylös 19 %, lienee ihan ok tulos indeksisijoittajalle. Ytd nyt 12,4%.

Viime päivitykseni jälkeen soitti headhunteri, olisi ollut tarjolla konepaja vedettäväksi ja osuuttakin olisi mielellään myyty, jopa velaksi. Työn sijainti ja työnkuva itsessään eivät oikein napanneet, lisäksi työn tyrkytys haiskahti siltä, että nyt tarjotaan paketillista sitä itseään.

Muutenkin nuo esimiesroolit ovat aivan perseestä. Sulla on x-määrä alaisia, joista ehkä 10-20% on tekijöitä, noin 60% keskikastia ja loput välttelevät työntekoa kaikin keinoin. Viimeisin ryhmä toki huutaa ensimmäisenä lisää rahaa ja tuottaa eniten päänvaivaa. Väitän että yksi iso syy tähän on aivan liian vahva irtisanomissuoja. Saat perseillä mennen tullen ja jos edes näennäisesti yrität tehdä töitä, ei sinusta pääse eroon kuin muutosneuvotteluissa. 

Niin ja RIP Charlie Munger. Mielessä pyörii yksi hänen lausahduksiaan, menee suurin piirtein näin: En tavoitellut rahaa koskaan rikastuakseni, vaan mahdollistaakseni elämän, jossa voin tehdä mitä haluan. Tämän kun olisi tajunnut itsekin jo 20 vuotta sitten. 

Kaikki vapaa-aika on syöty ja töissä ollaan koko ajan valvovan silmän alla, niin ei oikein onnistu työajalla tuollainen puuhastelu.

Jotain omaa puuhaa olen kyllä kauan haaveillut, niin jospa tulevaisuudessa. 

Viime päivityksestä noustu 6%, ainakin hetkeksi ilmassa on nousun merkkejä. 

Työelämässä olen nähtävästi päätynyt boredomiin. Teen työtä, jossa ei tarvitse kotona hoitaa käytännössä mitään. Itse työkin on enemmän muiden valvomista ja asioiden selvittämistä tyylillä missä ja koska asia x on. Tästä vielä maksetaan suht hyvin, nelisen tonnia kuussa ja päätään ei tarvitse valtavasti vaivata. 

Se mikä ärsyttää on juuri tuo, kun niitä aivoja ei joudu kunnolla käyttämään. Lopputuloksena on se, että aika kuluu todella hitaasti ja päivät toistavat itseään. Koska olen perheeni käytännössä ainoa tulonlähde tällä hetkellä (vaimo kotona pienten lasten kanssa), ei tässä yhtäkkiä hypitä hommasta toiseen. Kuinka muut tällaista tilannetta käsittelette, missä käytännössä oma kapasiteetti jää osin käyttämättä? 

Pientä päivitystä. Olen jatkanut rahan työntämistä rahastoihin, tällä hetkellä teen sitä jopa päivätasolla. Ytd napsahti juuri pakkaselle 1,5%. Indeksisijottaminen on sekä ajallisesti että psykologisesta jopa laskumarkkinassa äärimmäisen helppoa. Ei tarvita muuta kuin lapsenomaista uskoa siihen, että pitkällä tähtäimellä kyseessä on pajatso, jonka palautusprosentti on positiivinen. Yhtiötasolla ei tarvitse tietää yhtään mitään mistään. 

Pari muksua, vaimo hoitovapaalla ja omakotitalo pitää portaat pieninä 🙂 Toki tämä on ihan tietoinen arvovalinta. Samoin kuin pitää kaikki mahdolliset vapaat, mitä eteen tulee. Viimeiset neljä vuotta olen ollut vuosittain sen 8-12 viikkoa vapaalla. Tuo toki sisältää paljon vanhempainvapaita, mutta seassa on myös palkattomia vapaita yli 10 viikkoa. 

Mitä portaisiin tulee, niin vuosikulut pyörivät siinä 40k€ netto, niin ei tässä hetkessä parin vuoden sapattivapaata vietetä.. 

Joku fiksu on joskus todennut, että rahaa on sitten tarpeeksi, kun sillä ei ole enää suuremmin merkitystä  (arki) elämässä. Mietin oman elämäni portaita siitä lähtien, kun 16-vuotiaana lähdin toiseen kaupunkiin opiskelemaan:

Taso 1. Joka ikisellä eurolla on jo menoerä tiedossa ja elämä on pelkkää palkkapäivän/tukien odottamista ja laskujen siirtelyä.

Taso 2. Perusarjen kanssa pärjää, mutta kodinkoneen hajoaminen on katastrofi.

Taso 3. Pienistä vastoinkäymisistä selviää, mutta kuukausi ilman palkkaa pistää visan vinkumaan. 

Taso 4. Pystyt olemaan tarvittaessa  muutaman kuukauden omavarainen ja lomarahojen sijaan pidemmät lomat houkuttavat enemmän.

Taso 5. Palkka ei ole enää niin merkittävässä osassa työelämän suhteen, vaan enemmänkin työn merkityksellisyys. Muutaman kympin hankinnat voidaan hoitaa tarvittaessa helposti käteisellä. 

Taso 6. Työllä ei ole enää suurempaa merkitystä, vaan tarvittaessa voidaan hypätä muutamaksi vuodeksi vaikka tyhjän päälle miettimään rauhassa jatkosuunnitelmia. 

Taso 7. Varsinaista pakkoa ei ole enää tehdä kokopäivätyötä, vaikkei yhteiskunnasta kokonaan pystykään irtaantumaan. 

Taso 8. Riippumattomuus tehdä mitä huvittaa keskituloisen palkansaajan budjetilla ilman tarvetta työskennellä.

Sanoisin keikkuvani nelosportaalla suht tukevasti. Vitonen on hallussa 5v sisään, kun vaimo palailee töihin sekä loputon omakotitalon parantelu saadaan päätökseen. Pelkkään lasitettuun terassiin ja pihan laatoitukseen saa helposti upotettua sen 30-40k€..

Lopullinen tavoite on realistisesti jossain seiskan ja kasin välissä. Mikäli työelämä ei enää seiskaportaalla nappaa, aion täysin hävyttömästi hyödyntää laillisesti saatavilla olevia tukia, jos silloin vielä jotain sellaisia jäljellä on. Tällä hetkellä esimerkiksi 58v voi hypätä 180 päivän ajaksi vuorotteluvapaalle. Siitä sitten 62-vuotiaana 50% eläkkeen turvin odottelemaan 3 vuotta, jonka jälkeen on oikeutettu täyteen eläkkeeseen. Tuohon lisäksi on olemassa opintovapaa, joka mahdollistaa opintotuen nostamisen, mikäli ehdot siihen täyttyvät. 

En näe tässä yhtään sen enempää väärää, kuin yrittäjän päätöksessä maksaa minimi yel-vakuutusta ja hoitaa eläketurva sijoittamalla. Palkansaajana et voi vaikuttaa siihen mitä sinulta viedään ja paljonko eläkettä saat, joten pelataan niillä korteilla mitä käytettävissä on. Oma veikkaukseni on, että 20 vuoden sisään jäljellä ei ole mitään vastikkeettomia tukia tai varsinaista eläkettäkään. Juuri totesin töissä työkaverille, että sinulla on enää 50 vuotta eläkkeelle. Tämä aiheutti taustalla suurta hilpeyttä vuoden vaihteessa eläköityvässä herrasmiehessä. 

Jatkoin viikoittaisia rahastojen ostoja reilusti Nordnet suomea painottaen. Ytd laskee samalla kuin lehmän häntä, vielä ollaan 3,69% plussalla. Vaikka tulen olemaan vielä vuosikausia ostolaidalla, kyllä se jatkuva punaisia päin painaminen tahtoo silti ärsyttää. 

Muutama vuosi sitten oli ihan sama mitä roskaa osti, ja arvo nousi silti 😁