Kekkoslovakki kirjoitti:

Ajatusleikki: Olet keskituloinen suomalainen, ja sinulla on kahden kuukauden nettopalkan suuruinen varakassa eli pyöreästi 5000 €. Näkemällä vaivaa ja vertailemalla pankkeja saat nollakorkosäästötilin sijaan varakassasi tilille, joka maksaa 0,8 %:n koron. Vuoden päästä olet verojen jälkeen 28 € rikkaampi.

Mulla on nollakorkoisella säästötilillä se varakassa mitä on. Tuo laskelma kenties kertoo, miksi en saa itseäni motivoitua hakemaan paremmin tuottavaa tiliä.

Lisäisin tähän myös helppouden. Jos minun pitää saada se raha käyttöön heti, niin ei siinä kiinnosta odotella paria päivää. 

@Hauturi mielestäni valuet on helpompi ottaa silloin, kun olet ostamassa jotain. Itse tinkasin talon hinnasta 11ke ja autosta tonnin. Samoin lainan marginaalista olen aina jaksanut vääntää. Muutama vuosi sitten väsynyt pankkitäti jo huokaisi puhelimen toisessa päässä, että paljonko sen marginaalin nyt pitäisi sitten olla kun pankkeja oli hetken jo kilpailutettu 😁

ttr kirjoitti:

 

RahatonMies kirjoitti:

Tuossahan se oleellinen tuleekin, sinulla jokainen päivä on käytännössä valinta, saat päättää menetkö töihin vai et. Tuohon pitäisi kaikkien pyrkiä, liian moni elää siinä toisessa äärilaidassa luottokortti tapissa palkkapäivää odottaen. 

 

Aika harvassa on ihmiset, jotka saavat joka päivä erikseen päättää menevätkö töihin vai eivät. Jos on jonkun muun hommissa, niin käytännössä voi sen kerran päättää olla menemättä töihin, ja sen jälkeen ei enää tarvitsekaan päättää. Tätä ketjua lukiessa aina välillä mietin, kuinka erilaisia todellisuuksia onkaan olemassa. Tai ehkä tarkemmin sanottuna, kuinka erilailla ihmiset priorisoivat elämän valintoja, ml. rahankäyttö. Mutta ketjun otsikko toki kuuluukin "Joutomiesten vertaistukiryhmä", joten turha tässä on kateellisena sen enempää avautua :)

Käytännössä tarkoitin tuolla sitä, että varallisuutta on sen verran ettei siellä töissä tarvitse kärvistellä miettien laskuja, karensseja yms jos töissä seinä tulee vastaan. Paperilla tilanne on ihan sama joka työntekijälle, työntekijä tekee töitä ja työnantaja maksaa palkkaa. Kuitenkin mitä enemmän varallisuutta työntekijällä on, sitä parempi mahdollisuus hänellä on aidosti vaikuttaa työhönsä. Jos yhteisymmärrykseen työnantajan kanssa ei päästä, niin se jolla on varallisuutta voi todeta että lähdenpä katselemaan muita töitä tai vaihdan vaikka alaa. Kädestä suuhun elävällä tuollaista mahdollisuutta ei ole. 

madgecko kirjoitti:

 

RahatonMies kirjoitti:

Itse olen todennut jo aikoja sitten, ettei minulla ole mitään kiinnostusta juosta oravanpyörässä eläkeikään asti. Mikään ei vituta niin paljon kuin herätä kellon soittoon tämän kaamoksen keskellä ja raahata itsensä työpaikalle hukkaamaan koko valoisa aika siihen. Leikitään niin tehokasta, kun esimies on omasta mielestään taas oivaltanut jonkun uuden kivan jutun, mitä alaiset saavat sitten toteuttaa. Kaikki tietävät ettei siitä ole mitään hyötyä ei euroissa tai muutenkaan, mutta suurimmalla osalla ei ole munaa siitä mennä perustellen mainitsemaan.

 

Olen vähän ihmetellyt sitä miksi ihmiset alistuvat tuohon herätyskellon soitto rutiiniin.

Jotkut tutut odottovat lomaa, jotta saa kerrankin nukkua. Eihän tuossa ole mitään järkeä jos herääminen v*tuttaa aina ja sen takia koko työ saa ikävän oravanpyörämaisen luonteen! Tai alkaa odottaa eläkeikää sen takia, että työajat eivät miellytä.

Kyllä ennen korona-aikaakin nämä asiat on useimmiten pystynyt järjestemään, niin että tekee duunit silloin kun sopii. Palaverit suosiolla iltapäivään ja unohdetaan ne kello 8-10 palaverit suosiolla joista osa on aina muutenkin myöhässä. Työpäivän alku muutenkin kannattaa keskittää niille tärkeimmille asioille eikä hukata koko aamupäivää ennen lounasta johonkin muuhun.

 

 

 

 

Se on vähän vaikea olla alistumatta, jos firmalle ennen koronaa etätyöt olivat mallia vain poikkeustapauksissa ja palaverikäytännöt on mitä on. Virallinen paikallaolovaatimus taitaa olla 9-15, mutta sanoppa se niille vanhoille jäärille jotka haluavat toimia samalla tavalla kuin Kekkosen aikana toimittiin. Kyllä tähän muitakin ratkaisuja haetaan kuin täällä avautumalla, mutta ei mulla niissä mukavissakaan töissä ole ollut vapailta mitään suurta kaipuuta töihin. Työkaverit ja työ voi olla ihan kivoja, mutta harvassa on ne työkaverit joita enää näkee, kun työpaikka vaihtuu. Ajattelisin niin, että teen työtä elääkseni enkä elä työlleni. Ehkä se mieli muuttuu, jos tässä joskus pääsee työhön jossa kaikki on omissa käsissä. Tähän mennessä sitä on käytännössä aina ollut enemmän tai vähemmän suorittavassa portaassa, oli se titteli ollut mikä tahansa asiantuntijan ja duunarin väliltä. 

Hyvä ketju, tosin täytyy myöntää että välissä hymähdin kun useampi miljonääri käy toteamassa, ettei ihan vielä ei pysty jäämään eläkkeelle. Se 50ke bruttokin olisi luultavasti samaan aikaan enemmän, kuin tuleva eläke. Sitä olisi vara nostaa 20 vuotta ihan ilman mitään tuotto-odotusta. Onko kyseessä sitten kalliit lelut vai pelko siitä, että ei se eläköityminen olisikaan niin mukavaa? 

Itse olen todennut jo aikoja sitten, ettei minulla ole mitään kiinnostusta juosta oravanpyörässä eläkeikään asti. Mikään ei vituta niin paljon kuin herätä kellon soittoon tämän kaamoksen keskellä ja raahata itsensä työpaikalle hukkaamaan koko valoisa aika siihen. Leikitään niin tehokasta, kun esimies on omasta mielestään taas oivaltanut jonkun uuden kivan jutun, mitä alaiset saavat sitten toteuttaa. Kaikki tietävät ettei siitä ole mitään hyötyä ei euroissa tai muutenkaan, mutta suurimmalla osalla ei ole munaa siitä mennä perustellen mainitsemaan.

Enemmän sai hyvää mieltä kun vapaapäivänä kolasi pihan. Oli oikeasti yksin ajatustensa kanssa, tuli hiki ja sai nauttia talvipäivästä. Minulle nämä etätyösuositukset ovat olleet lottovoitto. Saa jättää monta turhaa rutiiniasiaa pois ja päivästä säästyy useampi tunti. Työkavereiden kanssa sosialisoimiseen minulle riittäisi ihan hyvin päivä viikossa. Varsinkin kesällä ne päivät voisi käyttää kalastamiseen, nikkaroimiseen ja ihan vain perheen kanssa elämästä nauttimiseen. Sitten voisi harrastaa työntekoa siinä sivussa, myisi vaikka linnunpönttöjä jos ei muuta keksi.

Sillä jonkun mainitsemalla 200ke ottaisin heti exitin nykyhommista ja jäisin pohtimaan, että mitähän sitä seuraavaksi haluaisi ryhtyä tekemään vai tekisikö hetkeen yhtään mitään. Tällaisia mietteitä syntyy, kun reilu parikymppisenä on kantanut hautaan päälle viisikymppisen isänsä. Siinä kummasti jo silloin tajusi, että se elämä ei mene aina niin kuin olettaa. Vielä kun olisi tajunnut jo silloin aloittaa sijoittamisen.