262
forum
|

Aki Pyysing

+13164
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948

Katsoin tilinpäätöstiedotteen ja hyvähän tuo on. Tosin vaikeasti purettava kaikkine lopetettuine toimintoineen. Meinasin tankata, mutta ihmettelin hieman tätä:

"Katsauskauden tulos jatkuvista toiminnoista oli 4,8 miljoonaa euroa (0,6), lopetetuista toiminnoista 0,0 miljoonaa euroa (-1,6) ja koko konsernin tulos 4,8 miljoonaa euroa (-0,9). Loka-joulukuun 2013 keskimääräisen USD-kurssin mukaan laskettuna liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä olisi ollut 5,7 (4,2) ja niiden jälkeen 5,6 miljoonaa euroa (3,9)."

Sitten kurkkasin 2013 tilinpäätöksen liitetietoja, joissa herkkyysanalyysi dollarille kertoo dollarin vahvistumisen heikentävän valuuttavirtaa, jos oikein luin. Ymmärrän, että on dollarilainaa joo, mutta se on kertaisku ja dollainvestointien rahoittaminen dollarilainalla järkevää.

Tämä tarkoittaisi, että dollarilla tehtäisiin ja myytäisiin euroilla ainakin jotakin. Vaikutukset eivät tosin kovin isoja, +11% USD -> -245.000 opo toki + 3,6M.

Lisäksi en välttämättä tykkää jenkki-investoinnista mahdollisen nousukauden kynnyksellä. Voi olla hyvä ja voi olla että ei.

Vaatii lisätutkimusta, ennen kuin uskallan isolla ottaa. Mie hyvin pienellä betsillä sisällä taidan odottaa tämän vuoden tilinpäätöksen lisätietoja.

Jos joku osaa, Jensin ketjusta voisi Suominen viestejä tyrkkiä tähän. Ja jatkossa Suominen pohdiskelut varmaan olisi parempi keskittää tähän kuin Jensin päivikseen.

0
0
30.1.2015 - 20:40

...Boris...

+16
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
32

Pikaisella tutustumisella näyttää kalliilta tai ei ainakaan halvalta. 4 senttiä tehty tulosta -> p/e ~ 20, ala kasvaa 3% mutta pyritään 6% orgaaniseen kasvuun. Ei riitä minulle p/e 20 ja 6% kasvuun pyrkiminen.

0
0
30.1.2015 - 23:09

Jeans

+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

En onnistunut lainaamaan alkuperäistä postia, vinkki ylläpidolle että sellanen nappula puuttuu.

Suomisen Q4:

Liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä nousi 49 % ja oli 6,2 miljoonaa euroa (4,2). Liikevoitto kertaluonteisten erien jälkeen oli 6,1 miljoonaa euroa (3,7). Katsauskaudella raportoitiin uudelleenjärjestelykuluja ja kertaluonteisia korvauksia -0,1 miljoonaa euroa (-0,5). Tulos ennen veroja oli 5,1 miljoonaa euroa (2,6).

Katsauskauden tulos jatkuvista toiminnoista oli 4,8 miljoonaa euroa (0,6), lopetetuista toiminnoista 0,0 miljoonaa euroa (-1,6) ja koko konsernin tulos 4,8 miljoonaa euroa (-0,9).

Loka-joulukuun 2013 keskimääräisen USD-kurssin mukaan laskettuna liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä olisi ollut 5,7 (4,2) ja niiden jälkeen 5,6 miljoonaa euroa (3,9).

 

Eli nuo olivat kolmessa eri osassa josta Aki olet ainoastaan postannut ja yhdistänyt kaksi viimeistä. Eikö ole niin et Liikevoitto olisi ollut 5,7me ennen kertaluonteisia eriä vuoden keskikurssilla ja nyt oli 6,2me koska taala vahvistui, eli hyötyi 8,77% taalan vahvistumisesta.

Muistaakseni Suomisella tavoite tyyliin ~5me luokkaa eli selkeesti yli mentiin.

Mustakasi kirjoitti:

Suominen Q4'14 -Nina Kopola

http://vimeo.com/118248313

Jos toi mun vastaus Akille pitää paikkansa niin pistää vähän epäilemään tätä Suomisen toimitusjohtajaa Nina Kopolaa joka vastaa haastiksessa taalan vahvistumisen vaikutukseen "ei hirveän paljoa"!? Paljonko sen sit pitäis vahvistua jos 8,77% ei oo paljoa.

 

...Boris... kirjoitti:

Pikaisella tutustumisella näyttää kalliilta tai ei ainakaan halvalta. 4 senttiä tehty tulosta -> p/e ~ 20, ala kasvaa 3% mutta pyritään 6% orgaaniseen kasvuun. Ei riitä minulle p/e 20 ja 6% kasvuun pyrkiminen.

Suosittelen joko tutustumaan kunnolla tai jatkamaan etsimistä.

0
0
30.1.2015 - 22:01

PikkuPro

+5939
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2847

 

Aki: Katsoin tilinpäätöstiedotteen ja hyvähän tuo on. Tosin vaikeasti purettava kaikkine lopetettuine toimintoineen. Meinasin tankata, mutta ihmettelin hieman tätä:

"Katsauskauden tulos jatkuvista toiminnoista oli 4,8 miljoonaa euroa (0,6), lopetetuista toiminnoista 0,0 miljoonaa euroa (-1,6) ja koko konsernin tulos 4,8 miljoonaa euroa (-0,9). Loka-joulukuun 2013 keskimääräisen USD-kurssin mukaan laskettuna liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä olisi ollut 5,7 (4,2) ja niiden jälkeen 5,6 miljoonaa euroa (3,9)."

Sitten kurkkasin 2013 tilinpäätöksen liitetietoja, joissa herkkyysanalyysi dollarille kertoo dollarin vahvistumisen heikentävän valuuttavirtaa, jos oikein luin. Ymmärrän, että on dollarilainaa joo, mutta se on kertaisku ja dollainvestointien rahoittaminen dollarilainalla järkevää.

Tämä tarkoittaisi, että dollarilla tehtäisiin ja myytäisiin euroilla ainakin jotakin. Vaikutukset eivät tosin kovin isoja, +11% USD -> -245.000 opo toki + 3,6M.

Lisäksi en välttämättä tykkää jenkki-investoinnista mahdollisen nousukauden kynnyksellä. Voi olla hyvä ja voi olla että ei.

Vaatii lisätutkimusta, ennen kuin uskallan isolla ottaa. Mie hyvin pienellä betsillä sisällä taidan odottaa tämän vuoden tilinpäätöksen lisätietoja.

Jos joku osaa, Jensin ketjusta voisi Suominen viestejä tyrkkiä tähän. Ja jatkossa Suominen pohdiskelut varmaan olisi parempi keskittää tähän kuin Jensin päivikseen.

Kiitos taalapointista tai mietinnästäMinusta on hienoa, jos saadaan palsta pidettyä kannustavana jolloin jengi uskaltaa kertoa keloistaan silläkin riskillä, että kelassa on jotain häikkää. Joku usein osaa tarkentaa/korjata ja kaikkien tietämys lopulta parempi kuin yksin olis. Itse ainakin luin vain nopeasti "Liikevaihdon positiiviseen kehitykseen vaikuttivat US-dollarin kurssin vahvistuminen.." enkä huomannut, että liikevoitosta ei puhuttu mitään...

Minulla on yleisemminkin vähän vaikeuksia ottaa Suomista haltuun. Suuria muutoksia meneillään ja toimialasta en suuria tiedä. Kiinnostava kuitenkin on. Oma pienehkö positio pysyy tai lisääntyy. 

Huomioni kiinnittyi tähän: "Suominen arvioi, että tilikaudella 2015 konsernin liikevaihto ja liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä ovat paremmat kuin tilikaudella 2014. Suomisen jatkuvien toimintojen liikevaihto vuonna 2014 oli 401,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä 26,9 miljoonaa euroa.". Tämä on mielestäni mukavan reippaasti sanottu, näin aikaisin. Negaria ei kukaan toimari halua ulos laittaa ja tuon olisi helposti voinut muotoilla varovaisemminkin. Siellä on selvästi tällä hetkellä tekemisen meininki ja 12kk juoksevat luvut kaunistunevat nopeasti (käsittääkseni PE < 10 on 2015 ihan mahdollinen, nykykurssilla laskettuna).

Jenkki-investoinnista tarkentaisin Akia sen verran, että täällä ei olla nousukauden kynnyksellä vaan paljon pidemmällä (peräpeili vasta kertoo mutta en yllättyisi, jos osoittautuisi huippusuhdanteeksi tämä, Jenkkien osalta).

0
0
31.1.2015 - 05:58

Jeans

+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076
PikkuPro]

Aki: Kats

[/quote kirjoitti:

Taisit postata ennen kun näit mun viestin. Jaksaisitko tsekata sen, oon melko varma et oon oikeassa ja hyödyttiin taalan vahvistumisesta.

 

Kurssi pysyy samassa 0,80e, jännä. Jopa Inderesin imo konservatiivinen analyysi arvioi sille 0,82e, ja Q4 biittasi heidän odotuksensa 0,4me eli 6,5%. Suurin osa varmasti valuuttahyödyn takia mutta so what. Q4 EUR/USD keskiarvo oli 1,248. EUR/USD kurssi on muuten tänään 1,128, eli tulokset nousee vielä huomattavasti pelkästään valuuttahyödyn takia ens vuonna. Kunhan nyt Aki tsekkaa et asia tosiaan on valuuttahyödyn kanssa kuten totesin aiemmassa viestissäni ja jos taala jatkaa vahvistumistaan ilman et Suomisen osakkeen hinta nousee on jostain pakko repiä lisää ammuksia.

 

Yks juttu mikä viel tuli mieleen kun luin koko Q4 läpi, siis miks vitussa Suominen on suostunut tollasiin lainaehtoihin alle vuosi sitten kuin mitkä tolla hybridilainalla on. Lainaus

"Suominen laski 10.2.2014 liikkeelle 17 500 000 euron vaihdettavan oman pääomanehtoisen hybridilainan Brasilian kuitukangasliiketoiminnan hankinnan rahoittamiseksi. Laina ylimerkittiin. Laina muodostuu 175:stä nimellisarvoltaan 100 000 euron velkakirjasta. Lainalla ei ole vakuutta. Lainan pääomalle kertyy 10.2.2018 asti vuotuista korkoa 5,95 %, jonka jälkeen 10.2.2019 asti 6,95 %. Tämän jälkeen vuotuinen korko on 7,95 %. 10.2.2018 asti kertynyt korko pääomitetaan lainaan vuosittain 10.2. ja tämän jälkeen, alkaen 10.5.2018, korko on hallituksen päätöksin maksettavissa neljännesvuosittain jälkikäteen 10.2, 10.5, 10.8. ja 10.11. Pääomitetulle korolle ei makseta korkoa 10.2.2018 saakka. Korko on 10.2.2018 alkaen lainan pääomaa, jolle maksetaan vuotuista korkoa lainan ehtojen mukaisesti. Suomisella on oikeus lunastaa laina joko osittain tai kokonaan 10.2.2018 alkaen kunakin korkopäivänä lainan nimellisarvoon lisättynä kertyneillä koroilla. Lainaosuus oikeuttaa lainanhaltijan vaihtamaan lainaosuuden ja sille kertyneet mahdolliset korot Suomisen osakkeiksi 11.2.2014 - 10.2.2018 välisenä aikana 0,50 euron vaihtokurssilla. "

Vertauksena about puoli vuotta myöhemmin ne saa lainaa 4,375% korolla, no strings attached. Joojoo ihan eri lähtökohdat kun saanut täyskäännöksen tulokseen, mut oliko pakko hankkia se Brasilian tehdas just tuolloin, hinnalla millä hyvänsä. 

Jos ymmärsin hybridilainan ehdot oikein tulee se maksamaan Suomiselle ((osakkeen hinta 10.2.2018)-(vaihtokurssi jolla saa vaihtaa lainan osakkeiksi=0,5e))*(määrä osakkeita jotka konvertoidaan=43,33 miljoonaa)  ja sit pitää tietty ottaa osakkeen diluutio huomioon. Osakkeita on tällä hetkellä 247,9m ja niitä ilmestyy 43,33m lisää kun hybridilaina konvertoidaan osakkeiksi. Yhden osakkeen arvo on siis enää 247,9/(247,9m+43,33m)=0,8512... Eli 85,12% alkuperäisestä arvosta. Jos nyt otetaan realistinen scenario, Suomisen osakkeen hinta 1.1e 10.2.2018. Suominen maksaa hybridilainojen myöntäjille yhteensä (1,1e*0,8512-0,50e)*43,33m=18,9me tai yhteensä (18,9+17,5)/17,5=108% koron neljältä vuodelta!?!? Tai annualisoituna x^4=2,08, x=1,2009... ~20% per vuosi

Okei, lainaa myöntäessä Suomisen tilanne ei varmasti näyttänyt hirveän kirkkaalta ja pidettiin todella epätodennäköiseltä et se pystyis tuplaamaan arvonsa neljän vuoden sisään, mutta et antaa sellasen freerollin mahiksen jo valmiiks suolasen 5,95% koron lisäksi.. Ei voi ymmärtää.

Täs voi hyvin olla joku juttu joka on mennyt multa ohi.

PS. En myöskään tarkistanut laskujani, oon vieläkin lomalla mut kun nyt pääsin vauhtiin laskujen kaa niin annoin mennä, eli saa mielellään tarkistaa ja korjata :)

0
0
31.1.2015 - 12:38

Aki Pyysing

OP
+13164
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948
Jeans kirjoitti:

 

Jos ymmärsin hybridilainan ehdot oikein tulee se maksamaan Suomiselle ((osakkeen hinta 10.2.2018)-(vaihtokurssi jolla saa vaihtaa lainan osakkeiksi=0,5e))*(määrä osakkeita jotka konvertoidaan=43,33 miljoonaa)  ja sit pitää tietty ottaa osakkeen diluutio huomioon. Osakkeita on tällä hetkellä 247,9m ja niitä ilmestyy 43,33m lisää kun hybridilaina konvertoidaan osakkeiksi. Yhden osakkeen arvo on siis enää 247,9/(247,9m+43,33m)=0,8512... Eli 85,12% alkuperäisestä arvosta. Jos nyt otetaan realistinen scenario, Suomisen osakkeen hinta 1.1e 10.2.2018. Suominen maksaa hybridilainojen myöntäjille yhteensä (1,1e*0,8512-0,50e)*43,33m=18,9me tai yhteensä (18,9+17,5)/17,5=108% koron neljältä vuodelta!?!? Tai annualisoituna x^4=2,08, x=1,2009... ~20% per vuosi

Huomattavaa on, että jos hybridi, joka oikeastaan on vaihtovelkakirjalaina, konvertoidaan osakkeiksi, ei Suominen maksa korkoja eikä pääomia. Dilutaatiota ei tarvitse laskea kahteen kertaan.

Jos tekisin täyden analyysin Suomisesta, poistaisin hybridin taseesta ja lisäisin osakemäärää täysimääräisesti. Hyvin realistinen skenaario.

0
0
31.1.2015 - 20:45

Jeans

+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076
Aki kirjoitti:

Huomattavaa on, että jos hybridi, joka oikeastaan on vaihtovelkakirjalaina, konvertoidaan osakkeiksi, ei Suominen maksa korkoja eikä pääomia. Dilutaatiota ei tarvitse laskea kahteen kertaan.

Jos tekisin täyden analyysin Suomisesta, poistaisin hybridin taseesta ja lisäisin osakemäärää täysimääräisesti. Hyvin realistinen skenaario.

Jooh näin oon tehnyt omissa laskuissa joita ei täällä foorumilla. Kiinnosti vaan paljonko hybridilasku tulisi maksamaan Suomiselle vaikka en tuolla tavalla lähtisi arvioimaan Suomisen osakkeen arvoa. Ylläoleva lasku olis paljonko lainan myöntäjä hyötyy, jos Suomisen osake on 1,1e tuolloin. Suominen antaa hybridilainan myöntäjälle 43,33 miljoonaa osaketta joiden arvo on 43,33m*1,1e*0,8152=40,57me ja saa vastineeksi lainan pääoman, joka on laskettu olevan korkojen jälkeen 43,33m*0,5e=21,665me. Näin ollen Suominen on 21,655me-40,57me=-18,9me nettohäiväjä. Eli Suomisen lasku tästä lainasta olisi 18,9me eikö?

 

Mutta tärkeämpänä, tsekkaisitko Q4 uudestaan jotta saisin rauhan tohon hyötyykö Suominen taalan vahvistumisesta?

0
0
31.1.2015 - 21:02

PikkuPro

+5939
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2847

Jeans: Okei, lainaa myöntäessä Suomisen tilanne ei varmasti näyttänyt hirveän kirkkaalta ja pidettiin todella epätodennäköiseltä et se pystyis tuplaamaan arvonsa neljän vuoden sisään, mutta et antaa sellasen freerollin mahiksen jo valmiiks suolasen 5,95% koron lisäksi.. Ei voi ymmärtää.

Täs voi hyvin olla joku juttu joka on mennyt multa ohi.

M-m. Tavallaan taisit vastata jo itse. Kun pienehkö pörssifirma tekee yhtään monimutkaisempia järjestelyjä, on yllättävän paljon volaa lopputuloksesta riippuen johdon kompetenssista ko. spotissa (esimerkkinä Technopoliksen ylihintainen hybridi 201x - korko 7,5% vaikka firma hyvässä kunnossa...samaan aikaan toki maksettiin isoja osinkoja osakkaille (!!!!) eli tästä esimerkki, kuinka paistikkaita rahoituslinejä tuon kokoisissa pörssifirmoissa löytyy). Tilanne on yhtiölle vielä haastavampi, jos firma ongelmissa jolloin rahoittajilla on valta neuvotteluissa. Tämä casehan on Suomisen johdolle todella hieno mentaaliansa: voin hyvin kuvitella, että johtoa ei lainaa ottaessa ressannut se, että "tää hybridi on kauheen kallis JOS saadaan Suominen taas pyörimään". (analogiana varmaan stake katki olevalle HS veturille johon iltalypsy-extralauseke "jos voitat yli miltsin, extra 100k staken antajalle".

Itsekin kiitollinen, jos joku kykenee taalavaikutusta selvittelemään?

0
0
1.2.2015 - 04:30

Lucky Luke

+95
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Aika hyvältähän toi tilinpäätös näyttää. Laitan mun pikaisen "mutkat suoraksi" - arvion näytille.

Vuoden 2014 likevoitto on 26M€

- 6%:n orgaaninen kasvu tuo liikevoittoa lisää 2M€

- Jos valuuttakurssin vaikutus oli nyt julkaistussa 4Q:ssa 0,5M€ niin nyt kun kurssi on laskenut lisää, vaikutus on sitten ehkä1M€. Vuoden 2015 aikana siis +3,5M€, jos taala pysyy keskimäärin nykyisellään.

- Rahoituskulut puolittuu tai ehkä uusiin investointeihin otetaan jotain lainaa. Olkoon +3,5M€

2015 voitto ennen veroja:n.27M€

Veroista olen kyllä ihan kujalla. Nyt ne oli melkein 43% ?? Yo. videoklipissä Kopola toteaa, että nyt ja jatkossa verot pienenee. Kuinkahan paljon?

Jos vero 40% niin EPS olisi 0,06-0,07, jos taas vero olisi jotain normaalia, niin vaikuttaa siltä, että osakkeessa voisi olla reilustikin nousuvaraa .

Investointiohjelma tuo menoja, mutta ne varmaan aktivoituu taseeseen suurelta osin. Kassavirtaan vaikutus on suurempi.

- poismyydyistä joustopakkauksista ei tule enää alaskirjauksia. Viime vuonna -5M€

- Osinkoennnuste 0,02€

0
0
1.2.2015 - 09:19

PikkuPro

+5939
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2847
Lucky Luke kirjoitti:

- Jos valuuttakurssin vaikutus oli nyt julkaistussa 4Q:ssa 0,5M€ niin nyt kun kurssi on laskenut lisää, vaikutus on sitten ehkä1M€. Vuoden 2015 aikana siis +3,5M€, jos taala pysyy keskimäärin nykyisellään.

 - Veroista olen kyllä ihan kujalla. Nyt ne oli melkein 43% ?? Yo. videoklipissä Kopola toteaa, että nyt ja jatkossa verot pienenee. Kuinkahan paljon?

Jos vero 40% niin EPS olisi 0,06-0,07, jos taas vero olisi jotain normaalia, niin vaikuttaa siltä, että osakkeessa voisi olla reilustikin nousuvaraa .

- Osinkoennnuste 0,02€

1. Luin toiseen kertaan q4 ja lukitsen saman taalavaikutuksen - myös Kopolan haastis vahvisti. Eli valuuttakurssivaikutus Suomisen mukaan sellainen, että kun q4 liikevoitto oli 6,2m niin 2013 valuuttakursseilla olisi ollut 5,7m. Eli vajaan 10 pinnaa nosti valuuttaheilahdus liikevoittoa, Suomisen mukaan. 

2. Kopolan haastiksessa sanottiin, että q4 veroaste 7% ja jatkossakin oletetaan alhaisempia lukuja kuin alkuvuonna oli.

3. Hallitus ehdottaa osingoksi 0,01e.

Kopolan lyhyehkö mutta imo kiinnostava haastis:   http://vimeo.com/118248313 (EDIT: oli näköjään jo linkki aiemmin).

0
0
1.2.2015 - 10:24

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150
Lucky Luke kirjoitti:

  Veroista olen kyllä ihan kujalla. Nyt ne oli melkein 43%

Tyypillisin selitys tuollaiseen veroasteeseen on , että valtiossa X on tehty hyvin voittoa ja maksettu verot. Sitten valtiossa Y on tehty tappiota ja verot on jääneet nollaan. Valtion Y tappiot ei kuitenkaan vähennä X:ssä maksettavia veroja, joten kokonaisuutena veroaste jää näennäisen korkeaksi.

Esim. x:ssä voittoa 10 M€, maksetaan veroja 2 M€.
Y:ssä tehdään tappiota 6 M€, verot 0.
Yhteensä 10-6 = 4 M€ voittoa ja veroja 2+0 = 2 M€ eli veroaste näyttää 50%:lta.

0
0
1.2.2015 - 19:19

Lucky Luke

+95
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Ilmaisin epäselvästi: Osinkoennustus 0,02€ oli laskettu vuoden 2015 arvioimastani tuloksesta nyt julkistetulla - 30% tuloksesta - osinkopolitiikalla.

TEP1S olet oikeassa! Noin sen täytyy olla. Suominen on siis tehdyt tuloksensa Jenkeissä ja tappiota Suomessa. Tästähän tulee mieleen varsinainen hypeskenaario: Voisiko 4Q:n olematon vero indikoida sitä, että 3Q:lla myydyt joustopakkaukset oli se Suomessa tappiota tekevä osa. Nyt 4Q:lla jos tehtiin voittoa täälläkin, niin verohan muodostuu jatkossa sitten poikkeuksellisen matalaksi, koska takavuosilta löytyy  varmasti verotukseen Suomen päästä runsaasti vahvistettuja tappiota.

Pitääköhän tässä lisätä Suomisen painoa?!

0
0
4.2.2015 - 12:38

JL

+26
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
101

NASDAQ OMX Helsinki Oy
Helsingin Pörssin tiedote

SUOMINEN OYJ: HYBRIDILAINALLA MERKITYT OSAKKEET

TIEDOTE, 4.2.2015 OSAKKEET

SUOMINEN OYJ: HYBRIDILAINALLA MERKITYT OSAKKEET

Suominen Oyj:n hybridilainalla merkityt yhteensä
1.462.069 osaketta ovat kaupankäynnin kohteena
yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa 5.2.2015 alkaen.

Lisää osakkeita kaupankäynnin kohteeksi.

0
0
12.2.2015 - 11:01

Aki Pyysing

OP
+13164
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948
Jeans kirjoitti:

En onnistunut lainaamaan alkuperäistä postia, vinkki ylläpidolle että sellanen nappula puuttuu.

Suomisen Q4:

Liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä nousi 49 % ja oli 6,2 miljoonaa euroa (4,2). Liikevoitto kertaluonteisten erien jälkeen oli 6,1 miljoonaa euroa (3,7). Katsauskaudella raportoitiin uudelleenjärjestelykuluja ja kertaluonteisia korvauksia -0,1 miljoonaa euroa (-0,5). Tulos ennen veroja oli 5,1 miljoonaa euroa (2,6).

Katsauskauden tulos jatkuvista toiminnoista oli 4,8 miljoonaa euroa (0,6), lopetetuista toiminnoista 0,0 miljoonaa euroa (-1,6) ja koko konsernin tulos 4,8 miljoonaa euroa (-0,9).

Loka-joulukuun 2013 keskimääräisen USD-kurssin mukaan laskettuna liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä olisi ollut 5,7 (4,2) ja niiden jälkeen 5,6 miljoonaa euroa (3,9).

 

Eli nuo olivat kolmessa eri osassa josta Aki olet ainoastaan postannut ja yhdistänyt kaksi viimeistä. Eikö ole niin et Liikevoitto olisi ollut 5,7me ennen kertaluonteisia eriä vuoden keskikurssilla ja nyt oli 6,2me koska taala vahvistui, eli hyötyi 8,77% taalan vahvistumisesta.

Juuri näin. Menin vipuun yhtiöiden imo perverssissä tavassa ilmaista +USD = dollari heikkenee ja lisäksi luin ylläolevan hätäisesti. Tämä tosin näyttää olevan standardi. Kirjoittaisivat liitetiedot selvästi, että laskentaekonomitkin ymmärtäisi.

0
0
16.2.2015 - 09:07

PikkuPro

+5939
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2847
Lucky Luke kirjoitti:

- Jos valuuttakurssin vaikutus oli nyt julkaistussa 4Q:ssa 0,5M€ niin nyt kun kurssi on laskenut lisää, vaikutus on sitten ehkä1M€. Vuoden 2015 aikana siis +3,5M€, jos taala pysyy keskimäärin nykyisellään.

Taalavaikutusta kelaavat varmaan muutkin niin otan yhden pointin esille. Suomisen "q4 - liiketoiminnan riskit ja epävarmuustekijät" osiosta löytyy "Suomisen liiketoiminnan positiivisesti jatkunut kehitys USA:ssa nostaa Yhdysvaltain dollariin liittyvän valuuttariskin painoarvoa konsernin kokonaisvaluuttariskipositiossa. Suominen suojaa tätä valuuttapositiota suojauspolitiikkansa mukaisesti.".

Valitettavasti googletustaitoni eivät ole riittäneet löytämään infoa siitä, MILLAINEN Suomisen suojauspolitiikka käytännössä on.  

Anyone?

Täältä on nihkeä lähteä Suomiselle soittelemaan, 10h aikaeron ja nukkuvien pikkulasten takia. 

Yleisperiaatteena suojauksilla on vaimentaa valuuttakurssien heilahtelujen vaikutuksia ja/tai hidastaa niitä jotta firmalla on reagointiaikaa. Esim. UPM suojaa 50% muutoksesta 12kk eteenpäin eli jos kurssi muuttuu 10% niin vaikuttaa heti 5% ja toiset 5% 12kk päästä (teoreettinen esimerkki jossa kertamuutos on tuo 10% ja sen jälkeen ei tapahdu mitään). Veikkaukseni on, että suojaus voisi olla lähellä UPM lineä ja joka tapauksessa käytännössä suojaus tarkoittaa, että vaikutus vielä voimistuu jos euro/usd kurssi pysyy nykyisellä tasolla pitkään ja vaikutus on tällöin siis 2015 enemmän kuin +3,5ME.

 

 

0
0
16.2.2015 - 09:41

Aki Pyysing

OP
+13164
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6948
PikkuPro kirjoitti:

Veikkaukseni on, että suojaus voisi olla lähellä UPM lineä ja joka tapauksessa käytännössä suojaus tarkoittaa, että vaikutus vielä voimistuu jos euro/usd kurssi pysyy nykyisellä tasolla pitkään ja vaikutus on tällöin siis 2015 enemmän kuin +3,5ME.

Minun veikkaukseni on sama. Pidän muuten paistilinenä suojata kategorisesti tietty määrä. Tämä vain maksaa in the long run. Joko ottaa näkemystä (=vetää valistuneella mutulla) tai sitten ei suojaa ollenkaan.

Toki elämää muuttavat rahat on suojattava. Tyyliin 15 prosentin omavaraisuusasteen ja 100M liikevaihdon firma saa 100M dollaritilauksen Jenkeistä, härpätin tehdään Suomessa. Jopa CFO Pyysing, jolla on näkemys vahvistuvasta dollarista, suojaisi koko saatavan.

0
0
16.2.2015 - 13:55

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1368

Suominen, tuo ikuinen kriisiyhtiö näyttää tehneen vaihteeksi voitollisen tuloksen. Toki käänneyhtiöihin kannattaa sijoittaa jos tulee käänne, mutta Suominen ei nyt vaikuta järin halvalta. PE on nyt jatkuvien toimintojen tuloksella 23 ja historian perusteella epämiellyttäviä ylläreitä lienee tulevaisuudessakin odotettavissa. Vai onko jo kaikki nurkat jo varmasti siivottu?

Erikoispapereiden tuotanto on toki kasvava ala, mutta onko jatkuvien toimintojen PE 23 silti sijoituskelpoinen? Paperiteollisuudessa voittopotentiaali suhteessa liikevaihtoon on yleensä matalahko, vaikka käänne olisi tapahtunutkin, katetason nostossa on selkeä raja. Erikoispapereita, Suomisen tapauksessa lähinnä kuitukankaita,tehdään pikkukoneilla, joiden laittaminen pystyyn ei ole hirveän kallista. Suomisen kilpailuedun pitäisikin perustua enemmän myyntii, markkinointiin ja brändiarvoon kuin tuotantoon. Parin viime vuoden liikevaihdon kasvulukuja arvostettaessa kannattaa huomioida, millaisia kertaluonteisia yritysjärjestelyjä taustalta löytyy.

Sijoituspäätöstä  tehdessä kannattaa myös huomioida Suomisen vaihtovelkakirjalainan potentiaalinen laimennusvaikutus. Lainahan on mahdollista vaihtaa Suomisen osakkeisiin kurssilla 0,50 € per osake ja vuosikertomuksen mukaan osakkeita on tulossa 43,33 miljoonaa lisää hintaan 0,50 € per kpl, ei ihan pieni määrä nykyiseen 250 miljoonaan osakkeeseen verrattuna. Jos sijoittaa Suomiseen PE:n pitää siis vielä tehdä korjausta laimennuksesta. Laimennus huomioiden jatkuvien toimintojen PE nousee jo 27:ään. Vaihtovelkakirjalainan ehdot muuten vaikuttavat siltä, että Suomisella on ollut ihan kauhea rahoituskriisi, jossa rahaa on ollut pakko saada sisään tai sitten johto ei ymmärrä tai välitä omistaja-arvosta yhtään.

Sinänsä en pitäisi Suomista hassumpana sijoituskohteena jos jatkuvien toimintojen PE olisi selvästi matalampi, nyt osakkeen hinnoittelu ei kuitenkaan minusta vaikuta kovin edulliselta. Itse asiassa jatkuvien toimintojen perusteella laskettu laimennuskorjattu PE 27 vaikuttaa minusta aika kovalta hinnalta Suomisen surkeahkoon historiaan suhteutettuna. Mutta toki osakkeissa maksetaan aina tulevaisuuden odotuksista.

 

 

 

 

0
0
16.2.2015 - 22:52

AB oy

+17
Liittynyt:
22.10.2014
Viestejä:
31

PE on vain huono mittari nykyhinnoittelusta, koska rahoituskulut tulevat 2015 olemaan merkittävästi alemmat kuin 2014, ja veroaste myös.

Reilun kympin EV/EBIT tai seiskan EV/EBITDA kertoo paljon enemmän nykyisestä hinnoittelusta. Hinnoitteluna ok, vaikka ei tästä enää parantaisi kannattavuutta tai kasvaisi inflaatiota nopeammin.

Jos kannattavuus paranee vielä vähän, ja liikevaihto jatkaa kasvuaan, on todella halpa. Sen verran tasaista nousua näissä tunnusluvuissa on ollut, että yllättyisin jos hyvä kehitys yhtäkkiä pysähtyisi kokonaan - eikä se silloinkaan olisi kallis...

EDIT: Olihan tämä toki paljon halvempi Q3 rapsan jälkeen, kun nousua sen jälkeen ollut noin 50% - ilman muuta uutta kuin että pitkään jatkunut kehitys jatkui Q4 aikanakin...

0
0
17.2.2015 - 02:52

PikkuPro

+5939
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2847

 

petteri kirjoitti:

Suominen, tuo ikuinen kriisiyhtiö näyttää tehneen vaihteeksi voitollisen tuloksen. Toki käänneyhtiöihin kannattaa sijoittaa jos tulee käänne, mutta Suominen ei nyt vaikuta järin halvalta. PE on nyt jatkuvien toimintojen tuloksella 23 ja historian perusteella epämiellyttäviä ylläreitä lienee tulevaisuudessakin odotettavissa. Vai onko jo kaikki nurkat jo varmasti siivottu?

Erikoispapereiden tuotanto on toki kasvava ala, mutta onko jatkuvien toimintojen PE 23 silti sijoituskelpoinen? Paperiteollisuudessa voittopotentiaali suhteessa liikevaihtoon on yleensä matalahko, vaikka käänne olisi tapahtunutkin, katetason nostossa on selkeä raja. Erikoispapereita, Suomisen tapauksessa lähinnä kuitukankaita,tehdään pikkukoneilla, joiden laittaminen pystyyn ei ole hirveän kallista. Suomisen kilpailuedun pitäisikin perustua enemmän myyntii, markkinointiin ja brändiarvoon kuin tuotantoon. Parin viime vuoden liikevaihdon kasvulukuja arvostettaessa kannattaa huomioida, millaisia kertaluonteisia yritysjärjestelyjä taustalta löytyy.

Sijoituspäätöstä  tehdessä kannattaa myös huomioida Suomisen vaihtovelkakirjalainan potentiaalinen laimennusvaikutus. Lainahan on mahdollista vaihtaa Suomisen osakkeisiin kurssilla 0,50 € per osake ja vuosikertomuksen mukaan osakkeita on tulossa 43,33 miljoonaa lisää hintaan 0,50 € per kpl, ei ihan pieni määrä nykyiseen 250 miljoonaan osakkeeseen verrattuna. Jos sijoittaa Suomiseen PE:n pitää siis vielä tehdä korjausta laimennuksesta. Laimennus huomioiden jatkuvien toimintojen PE nousee jo 27:ään. Vaihtovelkakirjalainan ehdot muuten vaikuttavat siltä, että Suomisella on ollut ihan kauhea rahoituskriisi, jossa rahaa on ollut pakko saada sisään tai sitten johto ei ymmärrä tai välitä omistaja-arvosta yhtään.

Sinänsä en pitäisi Suomista hassumpana sijoituskohteena jos jatkuvien toimintojen PE olisi selvästi matalampi, nyt osakkeen hinnoittelu ei kuitenkaan minusta vaikuta kovin edulliselta. Itse asiassa jatkuvien toimintojen perusteella laskettu laimennuskorjattu PE 27 vaikuttaa minusta aika kovalta hinnalta Suomisen surkeahkoon historiaan suhteutettuna. Mutta toki osakkeissa maksetaan aina tulevaisuuden odotuksista.

Kiitos pohdinnoista, kommentoin omalta osaltani:

- PE 23 on kalliihko, tälläkin korkotasolla. Haarukoin tosiaan liikevoiton 2015 35m tasolle ja veroasteen aiempaa alemmaksi. Luvut perustuvat ensisijassa ihan Niina kopolan haastatteluihin/teksteihin eli esim. q4 webcastissa arvioi tuloksen nousevan 2014 26,9m tasolta ja veroasteen laskevan 2015 aiempaa alemmaksi (q4 2014 olikin veroaste vain 7%). On korostettava, että 2014 PE >20 tulee nimenomaan tuloksesta verojen jälkeen ja veroasteen lasku on Suomisen tapauksessa ainakin yhtä merkittävää kuin tuloksen parantaminen. Tuloksen parantumisessa haarukoin taalavaikutuksen merkittäväksi 2015, osin suojausten laukeamisen takia. q4 taalavaikutus oli +0,5m, haarukoin 2015 vaikutuksen 5-8m kun huomioi taalan jatkuneen vahvistumisen ave q4 2014 tasolta ja suojausten oletetun laukeamisen: vaikka tarkat suojauskriteerit eivät ole tiedossani niin loputonta suojaus ei kuitenkaan voi olla. Tuloksen parantumisen arvioon vaikuttaa myös yhtiön oma ohjeistus jossa ei pehmennyksiä kaäytetty vaan tuloksen ennustettiin yksinkertaisesti paranevan - oletan siis marginaalia ennusteessa olevan vs. 2014 luvut.

Oma PE 2015 arvioni on noin 10, nykykurssista.

- Paperikommenttisi yllätti. Olen tosiaan ollut töissä Suomisen tehtailla ja teininä käsitellyt Suomisen kuitukangasta paljon myös muissa firmoissa koska Suominen on Nakkilan suurin työnantaja. Sitä oli meillä kotonakin iso rulla pyyhintään. Ei se ole minusta paperia, se on nimensä mukaisesti kangasta jota käytetään erilaisiin pyyhintätarkoituksiin. Erityisesti sitä käytetään terveydenhuollossa ja toiminta on niinkin seksikästä, että oletan vanhusten vaippojen olevan merkittävä kuitukankaan käyttäjä.

- Velkakirjalaina vaikuttaa tosiaan epätoivoiselta ja/tai paistikkaalta. Ei ole ensimmäinen kerta kun tuon kokoluokan firmassa nämä ei mene putkeen ja olen itseasiassa "työskennellyt" Suomisen talousjohtajan "assarina" TET-jaksolla 1980-luvulla ja muistan, että eipä suuret olleet puitteet (toki nyt varmaan hieman suuremmat mutta siis varmaankin helposti pukumiehien vietävissä). Huomioitavaa kuitenkin, että ko. laina on kallis joka tapauksessa ja jos tulee uusia osakkeita niin ei makseta back velkaa + 5,95% vuotuisia korkoja. Laina on sitä paskempi mitä paremmin firmalla menee joten kinda katkaisee pienen osan upsidestä.

- en tiedä, onko "kaikki nurkat nyt siivottu". Tosin en tiedä sitä juuri mistään firmasta. Ison transformaation firma on kyllä läpikäynyt ja Nina Kopola jatkuvasti puhuu - ei Suomisesta - vaan uudesta Suomisesta.

 

Suominen on nyt kasvuyhtiö ja tällä kurssilla ostaessani ainakin minä ostan näkemystä siitä, että kasvu ja voiton kasvu ei ainakaan ensi vuonna lässähdä. jos lässähtää, sijoitukseni osoittautuu varmastikin resultwise huonoksi.

EDIT: Oy AB kanssa samaa mieltä. Huonompi tämä on ostona kuin sama firma viime syksynä. Tämäkin tosin sopii melkein mihin firmaan vain, kiitos EKP:n.

0
0
23.2.2015 - 10:24

PikkuPro

+5939
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2847

Nyt kun hybridilainaa on ruvettu vuoden kuluttua liikkeellelaskusta vaihtaa osakkeiksi kurssilla 0,50e (myös kertynyt korko toki oikeuttaa osakkeisiin eli jos on ostanut hybridilainaa 100yksiköllä niin nyt on noin 106 yksikköä jolla ostaa 0,5e Suomisia) niin täytyy todeta, että hybridin ostajille taitaa käydä ns. hyvät. Eivät ehkä odottaneet, että 5,75% korko olisi käytännössä noin sata prosenttia..

Saattavat uudet osakkeet jossain määrin vaikuttaa myyntilaitaankin (tosin tuskin tuularina laitaan viskovat mutta kuitenkin).

http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/tiedotteet/porssitiedote.jsp?id=20…

0
0
23.2.2015 - 10:54

Hybridi

+1
Liittynyt:
23.2.2015
Viestejä:
1

Olisi kiva tietää hybridilainan merkitsijät. Siis, että ketkä tuota ylimerkittyä hybridi-lainaa ovat "saaneet". Veikkaan Ahlström Capitalia tai muita Ahlströmin lähipiiriin kuuluvia yhteisöjä/henkilöitä. Osakemäärähän laimenee aika tavalla, jos nuo merkitsevät 43,33 miljoonaa osaketta hintaan 0,5 euroa.

Osakkeita on nyt 249,9 miljoonaa. Uusi määrä tulisi olemaan noin 293,2 miljoonaa, eli omistus laimenee noin 17 %.

Vähän epämiellyttäviä ja epäreilua piensijoittajia kohtaan mielestäni tuollaiset "suunnatuille sijoittajille" kohdennetut hybridit. Riippuu tosin täysin lainaehdoista.

 

0
0
23.2.2015 - 11:15

PikkuPro

+5939
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2847

Eihän tästä omistajana voi oikein resultwise tykätä. Toki Suomisen viimeiset 12kk lienee mennyt varsin putkeen eli etukäteen ei välttämättä johtokaan näin selkeää käännettä uskonut tapahtuvaksi enkä siis suureen salaliittoon usko. Näitä resultwise ylikalliita (hätä)ratkaisuja tehtiin 2008-2009 lukuisia - varsinkin "midstake" firmoissa - kun pankit jäädyttivät luotonantonsa.

Firman näkökulmastahan hybridi kääntyi/kääntyy käytännössä osakeanniksi, resultwise, eli firman näkökulmasta lopputulos ei yhtä heikko kuin aiempien omistajien näkökulmasta: osakeanti kasvun rahoitukseen kun omat paukut ei riittäneet. Halvalla toki meni, resultwise.

Oikeastaan, jotta uskaltaisin vahvemmin tuomita niin täytyisi tutustua kunnolla vuodentakaiseen jotta selviäisi, kuinka pakkoraossa firma vuosi sitten oli rahoituksensa kanssa ja kuinka 1time tilaisuus tuo osto oli mihin massia tarvitsivat. Kuten aiemminkin sanonut niin ymmärrän kyllä, miten vähän kriisifirman johtoa on vuosi sitten huolettanut se, että "jos meidän firmalla tapahtuu iso käänne parempaan ja alkaa tulla rahaa ovista ja ikkunoista...niin tulee resultwise kauheen kallis hybridi!"...toki pitäisi huolettaa mutta aika inhimillistä jos ei niin tehnyt. Jos siis firma oli vuosi sitten riittävän ahtaalla, akuutin kriisin moodissa.

0
0
23.2.2015 - 12:28

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150

Hybridilainan voi ymmärtää osakeantina, jossa on osakkeiden takaisinostotakuu, mikäli kehitys ei ole myönteistä. Tai vaihtoehtoisesti laina+optio. Jos menee hyvin, sijoittaja konvertoi lainan osakkeiksi ja pitää ne. Jos menee huonosti, niin firma maksaa lainan pois (eli ostaa osakkeet takaisin) ja vielä korot päälle kiitokseksi konkurssiriskin ottamisesta. Konkursisrski voi realisoitua, jos menee tosi huonosti ja firmalla on entuudestaan seniorilainaa.

Nuo eivät juuri koskaan ole edullisia firman vanhoille osakkaille, koska joku rajattu ulkopuolinen joukko saa korkean korkotuoton ja vielä osakeoption päälle. Parasta olisi, jos vaihtokurssi on riittävästi päälle liikkeeseenlaskuhetken kurssin, jotta option arvo jää pieneksi.

Sama laina tarjottuna vanhoille osakkaille olisikin sitten kiva juttu, mutta käytännössä paljon hitaampi toteuttaa, koska yleisömarkkinointi edellyttää Fivan hyväksymää tarjousesitettä jne. Pienelle joukolle instituutioita laina voidaan toteuttaa muutamassa päivässä.

0
0
11.3.2015 - 20:41

PikkuPro

+5939
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2847

Suominen on viettänyt hiljaiseloa eli ei noussut vaikka about kaikki muut on ja erityisesti Taala. En tiedä vaikuttaako uudet osakkeet myyntilaitaan vai osinkokausi ja Suomisen vihuja pienempi. Sinällään toki mulle sama, on pidemmän ajan projekti (ainakin kunnes taalavaikutus menee tuloksiin täysin) ja kun taalaa kattelee, niin nyt tykkään ja oon ostellut lisää.

Oon jotenkin saanut fiilistä, että olisi siirtymässä midcapiin vuoden sisällä, muistaakseni jossain netin syövereissä siitä oli mutta en nyt löydä. Tämä toki vaikuttaisi kysyntään kun tulisi uusien rahastojen ostokriteerien piiriin. Ei kukaan tästä sattuisi olemaan hajulla?

0
0
11.3.2015 - 21:20

Harri Holdari

+2
Liittynyt:
18.2.2015
Viestejä:
6

"Tämä toki vaikuttaisi kysyntään kun tulisi uusien rahastojen ostokriteerien piiriin."

Voitko/voiko joku avata tota, miksi tulisi ostokriteerien piiriin? Ja eikö ole ennen ollut?

0
0
11.3.2015 - 23:19

passukka

+6
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
9

Kauppalehden palstalta:

Markkina-arvoluokista

Listayhtiöt ryhmitellään kolmeen markkina-arvoluokkaan (pienet, keskisuuret ja suuret yhtiöt) tarkastelukuukauden keskimääräisen markkina-arvon perusteella. Yhtiöiden markkina-arvoluokka tarkistetaan vuosittain marraskuun tilanteen mukaan ja muutokset astuvat voimaan seuraavan vuoden tammikuussa. Laskelmat perustuvat yhtiön osakkeiden kokonaislukumäärään, ml. listatut ja listaamattomat osakkeet. Yhtiöt, joiden markkina-arvo on yli miljardia euroa, kuuluvat suuriin yhtiöihin (large cap), ja yhtiöt, joiden markkina-arvo on alle 150 miljoonaa euroa, kuuluvat pieniin yhtiöihin (small cap). Yhtiöt, joiden markkina-arvo on yli 150 miljoonaa, mutta alle 1 miljardi euroa, kuuluvat keskisuuriin yhtiöihin (mid cap).

12 kuukauden siirtymäsääntö

Yhtiöt, joiden markkina-arvo on muuttunut niin, että se poikkeaa jonkin luokan ylä-tai alarajasta yli 50 prosenttia, siirretään suoraan uuteen luokkaan. Jos markkina-arvo poikkeaa markkina-arvorajasta vähemmän kuin 50 prosenttia, yhtiötä koskeee 12 kuukauden siirtymäaika ja siten sen markkina-arvo tarkistetaan vielä yhden kerran ennen siirtoa uuteen luokkaan. Koska suuren yhtiön rajana on miljardi euroa ja keskisuuren 150 miljoonaa euroa, suuren yhtiön markkina-arvon täytyy pudota alle 500 miljonaan euroon ja keskisuuren yhtiön arvon alle 75 miljoonaan euroon, jotta ne siirretään suoraan alempaan luokkaan. Samoin jos keskisuuren yhtiön markkina-arvo ei ole noussut 1,5 miljardiin euroon tai pienen yhtiön yli 225 miljoonaan euroon, niitä ei siirretä ylempään luokkaan ennen toista tarkistusta.

0
0
12.3.2015 - 09:43

PikkuPro

+5939
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2847

 

 

 

 

Harri Holdari kirjoitti:

"Tämä toki vaikuttaisi kysyntään kun tulisi uusien rahastojen ostokriteerien piiriin."

Voitko/voiko joku avata tota, miksi tulisi ostokriteerien piiriin? Ja eikö ole ennen ollut?

Oikeastaan mulla on toisen käden tieto eli voisitko Aki vastata niin tulee varmaankin parempi tieto tai ainakin parempi mutu. Me muuthan ollaan oppipoikia täällä, mie ainakin. Eli tuosta lainauksesta (Aki Spondaketjussa) päättelin, että jos noin niin varmaan myös vaikutusta jos/kun Suominen nousee mid capiin josta toisaalla huhuja kuulin, että vuoden sisällä tapahtuisi:

Sponda ja Citycon nousevat suuriin yhtiöihin. Tästä tullee jotain tukitulta, kun luulen, että on jotain rahastoja, jotka saavat ottaa vain näitä.

 

Sponda liikkui resultwise teorian mukaan eli nousi huomattavasti vs. verrokit ilman muuta syytä kuin siirto large cap. Toki mahdoton todistaa, että juuri tämä olisi nostanut mutta jos mahdollisten ostajien massa kasvaa, niin toki vaikutus voi olla vain 0 tai positiivinen...ja Jenkeissä on nyt paperirahaa joka EKP:n perässä tykkää liikahdella.

 

Aki? Lähinnä että millaisena näät siirtymisen merkityksen vai onko mitään merkitystä small -> mid?

EDIT: kiitos Passukka, tässä varmaan joku muukin kuin minä oppi näitä perusteita :)  . Vuoden lopussa siis tosiaan kuulemani mukaisesti liikahtaa mid cappiin, näin uskallan melkein luvata koska tällä taalakurssilla Suomisessa ei laskuvaraa imo juurikaan ole ja nykykurssi riittää - suurella marginaalilla (markkina-arvo 230m, tarvitaan 151m koska 150m ylittyi 2014/2015 vuoden vaihteessa).

Se on muuten Jännä, että vaikka mitään ei tapahdu niin voi silti tapahtua - jännän ristiriitaista! Suominen pysynyt jonnin aikaa nyt 0,9-0,93e tasolla eli tiukassa putkessa. Kuitenkin kurssi on imo suhteellisesti laskenut huomattavasti koska muut ovat nousseet JA taalavaikutus koskee poikkeuksellisen vahvasti Suomiseen. Taalahan on vahvistunut kuukauden aikana taas huomattavasti. Musta ko. osakkeeseen on kertynyt taas nousupotentiaalia - tosin sen laukeaminen voi vaatia faktoja eli lukuja (osareita tai posareita...tosin ohjeistus on niin reippaan positiivinen 2015, että posaria ei oikeastaan tarvitse ulos suoltaa vaikka kuitukangas kullaksi muuttuisi). Olen ostanut viime päivinä huomattavasti lisää.

0
0
12.3.2015 - 08:44

Jytky

+107
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
149
Harri Holdari kirjoitti:

"Tämä toki vaikuttaisi kysyntään kun tulisi uusien rahastojen ostokriteerien piiriin."

Voitko/voiko joku avata tota, miksi tulisi ostokriteerien piiriin? Ja eikö ole ennen ollut?

Kun osake siirtyy Mid capiin, niin samalla siitä tulee myös mahdollinen ostokohte monelle rahastolle, koska moni rahasto sijoittaa vain suuriin ja/tai keskisuuriin yhtiöihin ja näillä on sitten myös laittaa kunnolla paukkuja kun löytävät sopivan kohteen. Toki on olemassa sitten myös rahastoja, jotka sijoittavat näihin pieniin yhtiöihin. Luulisin, että myös se vaikuttaa kun rahastot sijoittavat useimmiten sen verran suuria summia ettei pienet yhtiöt kiinnosta niitä, kun eivät saa hankittua kummoisia määriä kerralla. Pienet yhtiöt saattavat pysyä pidempäänkin tutkan alla, kun pankeilla ei riitä rahkeita ja mielenkiintoa tehdä analyysejä joka yhtiöstä.

0
0