Sijoitustieto

+1800
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1212

Fodelia Oyj:n First North -listautumisanti 11.-20.11.2019

Suomalaista elintarviketeollisuutta kehittävä Fodelia Oyj suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.

Fodelia on holdingyhtiö, joka omistaa suomalaisen elintarviketeollisuuden elinvoimaisia yhtiöitä ja kehittää niitä pitkäjänteisesti omistaja-arvoa kasvattaen. Fodelian portfolioon kuuluu kaksi yhtiön 100-prosenttisesti omistamaa tytäryhtiötä: vuonna 2007 perustettu valmisruokavalmistaja Feelia Oy ja vuonna 2001 perustettu snacks-tuotteita valmistava Real Snacks Oy. Fodelia tavoittelee vahvaa kannattavaa kasvua yhtiöidensä liiketoiminnan laajentamisesta, kansainvälistymisestä sekä erottautumalla kilpailijoistaan uusilla, innovatiivisilla ja vastuullisilla tuotteilla.

Fodelia-konsernin pro forma -liikevaihto 31.12.2018 päättyneellä tilikaudella oli 15,3 miljoonaa euroa ja pro forma -liikevoitto 1,6 miljoonaa euroa. Fodelia-konsernin pro forma -liikevaihto vuoden 2019 kuuden ensimmäisen kuukauden ajalta oli 9,2 miljoonaa euroa ja pro forma -liikevoitto 0,9 miljoonaa euroa.

Tärkeitä päivämääriä

  • Yhtiöesite julkaistaan 8.11.2019
  • Listautumisannin merkintäaika alkaa 11.11.2019 klo 9:30
  • Merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisintaan 19.11.2019 klo 16:30
  • Listautumisannin merkintäaika päättyy (arvio) 20.11.2019 klo 16:30
  • Listautumisannin tulos julkistetaan (arvio) 21.11.2019
  • Ensimmäinen kaupankäyntipäivä First Northissa (arvio) 26.11.2019
0
0
11.11.2019 - 12:39 #29015

Velho

+1412
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
544

Seuraan. Inderesiltä on tulossa sijoitustutkimus. Arvostus näyttäisi olevan n. P/E 20 eli ei kovin halpa sellaisenaan, mutta johdolla onkin todella äreät kasvuhaaveet ja on toki näyttöjäkin kannattavasta kasvusta usealta vuodelta. Täytyy selvittää, mitä keinoja kasvuun esitetään. Anti on melko pieni, ja ankkurisijoittajien osuus suuri, joten tässä on hyvät mahdollisuudet ylimerkintään. Keskeyttääkin anti voidaan vasta toiseksi viimeisenä päivänä. Sekin näytti ihan hyvältä, että suurin omistaja on toimitusjohtaja eikä hän myy mitään. Jotkut henkilöomistajat myyvät luokkaa 1% kokoisia siivuja, mutta heillekin jää vielä hyvin.

Bisnes tässä ainakin on helposti ymmärrettävää. Sipseillä en usko että mitään merkittävästi kasvavia tilejä helposti tehdään, mutta valmisruokamarkkina on kiinnostavampi ja antiesitteessäkin esiteltiin useita tuote-/asiakassegmenttejä, joissa kasvua voisi olla tarjolla.

0
0
11.11.2019 - 21:49 #29027

Rahamiäs

+55
Liittynyt:
20.2.2018
Viestejä:
69

Yhtiöesittely oli sen verran vakuuttava, että Fodelian kelkkaan on kai hypättävä mukaan. Somekommenttien perusteella en ole ainoa, joka näin ajattelee, joten ylimerkintä näyttää 100% varmalta. Tuleeko jopa merkintöjen leikkauksen Suomen ennätys, kun anti on niin naurettavan pieni? :D 

Kirjoittelin blogiin lauantaina ajatuksia Fodeliasta ja olen nyt kaksi päivää myöhemmin huomattavasti positiivisempi firman suhteen: 
http://rahamias.blogspot.com/2019/11/fodelia-listautuu-alustava-arvonmaaritys.html
 

 

 

0
0
13.11.2019 - 10:35 #29067

Hynägrande

+1747
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1203

Kyllä tähän on melkein pakko lähteä mukaan. Lähinnä mietitytti kuinka paljon haluan työntää chippejä keskelle kun todennäköisesti sieltä tulee vain jotain jämiä. En pidä kasvutavoitteita täysin realistisina, mutta pienemmilläkin kasvuprosenteilla tämän pitäisi olla hyvä sijoitus.

Merkkasin nyt jonkinlaisen kasan. Kurssikehitys annin jälkeen vaikuttaa siihen kuinka pitkäikäinen tästä sijoituksesta tulee :) 

0
0
13.11.2019 - 12:17 #29073

Nalle

+10
Liittynyt:
28.2.2015
Viestejä:
27

Mun mielestä hyvä momentum Fodelian annin ympärillä, Inderes ja Nordnet mukana - mahdollisimman helpoksi siis tehty tutustuminen ja merkkaus. Enemmän ehkä pikavoittokulmalla liikkeellä, mutta toisaalta Fodelian voisi jättää salkkuun täyttämään Kotipizzan lähdön aiheuttamaa tyhjiötä kotimaisessa ruokaskenessä. Harmillisesti toi Postin lakko nyt päällä, niin ei voi Feelian verkkokauppaa testata (ei alle 54k tilauksia). 

Täällä kanssa funtsitaan merkkausmäärää. Todennäköisesti se siihen 1500-2000 paikkeille asettuu, mistä leikkurin jälkeen saa varmaan sen 400-500 lappua.

0
0
14.11.2019 - 09:42 #29086

N. O. Varakas

+74
Liittynyt:
28.10.2019
Viestejä:
77

Merkitsin 1000 osaketta ajatuksella että jos jotain saisi. Olipa Nordnet asiakkaalle tehty erittäin helpoksi tuo merkintäprosessi. 

0
0
15.11.2019 - 16:29 #29106

jiikoo

+46
Liittynyt:
26.10.2017
Viestejä:
75

Osallistuttu arvontaan, täysin pettämättömällä logiikalla. Jos a) luotettavassa lähteessä, kuten esim. Sijoitustiedossa, esiintyy positiivista kirjoittelua sekä merkintöjä muualla havaitusta positiivisesta höpinästä, b) Indereskin on mukana massojen villitsemisessä ja c) anti ei vaikuta täysin vedätykseltä, on fifty-sixty tsäänssi pienelle pikavoitolle. Jos menee käteen, merkataan sarakkeeseen oppirahat, eikä harmitella koska business man risk ja panos oli tolkullinen.

Edit: Ja sattumalla on tietenkin jonkin verran enemmän vaikutusta lopputulokseen kuin omilla taidoilla. Jos alan kuvitella muuta, Talebin Fooled by Randomness auttaa palaamaan maan pinnalle.

0
0
17.11.2019 - 18:54 #29126

Nalle

+10
Liittynyt:
28.2.2015
Viestejä:
27

Merkattu 1500 kappaletta. 

Mielenkiintosia ankkureita mukana Mikro Markan lisäksi. 

Erikoissijoitusrahasto Taaleri Mikro Markka Osake, Callardo Capital Oy, Winduo Oy, Takoa Invest Oy ja Eino Hintsala ovat kukin erikseen antaneet merkintäsitoumuksia tarjottavien osakkeiden merkitsemisestä merkintähintaan listautumisannin yhteydessä.

Ankkurisijoittajien osuus tarjottavista osakkeista on 44,42 prosenttia listautumisannin jälkeen edellyttäen, että kaikki listautumisannissa tarjotut antiosakkeet merkitään täysimääräisesti.

Callardo Capital Oy, näyttää olevan Kamuxin perustajan perheen sijoitusyhtiö. 

Winduo Oy, Lehdon suuromistajan ja entisen johtajan sijoitusyhtiö. Winduo Oy näytti olevan siinä joukossa, joka taitavasti irrotti koko positionsa Lehdosta lähes kurssihuippujen tietämillä.

Takoa Invest Oy, Saastamoisten kauppiasperheen sijoitusyhtiö. Takoa on mm. Tokmannin suurin omistaja.

 

0
0
18.11.2019 - 18:17 #29143

Longrun

+231
Liittynyt:
16.10.2018
Viestejä:
258

Top 5 omistajat ja myynnit annissa:

          Omistaja                          Omistus                         Osakemyynti

1. Mikko Tahkola                      2 195 739                               0

2. Jukka Ojala                          1 138 674                           60 018

3. Antti Kamula                            675 882                          60 018

4. Juha Lahti                                460 992                          60 018

5. Mikko Paso                              459 551                          60 018

Aika maltillisia myyntejä, vaikka toisaalla oli myyntejä kritisoitukin. Anti ei nyt mikään mahdottoman halpa ole (kasvuyhtiö on aina kasvuyhtiö), mutta sen verran pieni, että eiköhän ensimmäisenä päivänä luulisi hinnan nousevan noin 10%. Holdiin ei jää, mutta antiin pitää osallistua.

0
0
19.11.2019 - 08:44 #29155

Lyyrikko

+247
Liittynyt:
23.8.2018
Viestejä:
254

Onko palstalaisilta viime hetken allokaatioarvauksia? Mietin pitäisikö tätä merkitä paljon vai törkeän paljon. 

0
0
19.11.2019 - 10:08 #29159

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
Lyyrikko kirjoitti:

Onko palstalaisilta viime hetken allokaatioarvauksia? Mietin pitäisikö tätä merkitä paljon vai törkeän paljon. 

Mie merkkasin hypen vuoksi ensin ja tutkin sitten, eli luin Inderesin analyysin. Hypen pohjalta tulossa on melko vähän. Anti menee moninkertaisesti ylimerkityksi, mutta listaelämän ratkaisee ostavatko instikat tätä.

Lasketaan 

Karon suositus tuo 1000 merkitsijää:

https://www.taloustaito.fi/Rahat/fodeliasta-riistasoppaa-osakesalkkuun--ja-naksut-kaupan-paalle/#d3e7f40d

Inderesin analyysi toiset 1000:

https://www.inderes.fi/fi/system/files/company-reports/fodelia_111119.pdf 

Mikromarkka ja Mika Heikkilä 500 lisää. Ankkurisijoittajista pidän muuten Mikromarkkaa vahvana viiteryhmänä ja muita paljon vihreämpinä eli helpommin vedätettävissä olevilta.

Kun miekin kerron merkitseväni, tulee 10 lisää.

Tästä tulisi 2510.

Toinen lähestymisstapa: Relaisia merkitsi 2.000. Hype on Fodeliassa selvästi suurempi, poikkipuolista sanaa on vaikea löytää. Relaisista ei tullut pataan. Jokohan Enersensessä siipensä polttaneet ipoammattilaisetkin palaavat apajille? Tällä tulisi 4.000.

Yhtiöhän on kuitenkin semikallis. Mutta Dovren kurssikehitystä katseltuani vaikuttaa siltä, että nälkäisiä sijoittajia on paljon liikkeellä. Sanotaan 4.000 merkitsijää ja 380.000 osaketta. Sataa per henki on nihkeä jakaa. Maksimoisin mieluummin merkintöjen määrää kuin niiden suuruutta. Törkeän paljon on humputtelua, johon voi jäädä koukkuun. Joskin tässä tapauksessa nähdäkseni melko pieniriskistä. Mie merkkasin vain rahalla, jonka tarvittaessa pystyn kasaamaan. 30 vuotta sitten olisin merkinnyt isommin.

0
0
19.11.2019 - 10:49 #29161

hauturi

+3078
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2260

Kun en ole pahemmin näitä seurannut,  niin meneekö allokaatio yleensä jotenkin niin, että kaikki saavat min(x, haluttu määrä) + y*max(haluttu määrä - x, 0)?

Jos menee, niin haluaako kukaan esittää enemmän tai vähemmän valistunutta arvausta mihin x ja y asettuvat yleisöannissa (tai vaikka muissakin, itseäni kiinnostaa yleisö kun en ole instituutio enkä henkilökuntaa)

0
0
19.11.2019 - 11:11 #29162

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
hauturi kirjoitti:

Kun en ole pahemmin näitä seurannut,  niin meneekö allokaatio yleensä jotenkin niin, että kaikki saavat min(x, haluttu määrä) + y*max(haluttu määrä - x, 0)?

Jos menee, niin haluaako kukaan esittää enemmän tai vähemmän valistunutta arvausta mihin x ja y asettuvat yleisöannissa (tai vaikka muissakin, itseäni kiinnostaa yleisö kun en ole instituutio enkä henkilökuntaa)

Joo. Tässä tullee tyyliin 50 osaketta ja hyvin pieni % merkityistä. Tämä on hyvin tavanomainen tapa jakaa, eli pyritään antamaan joku minimikappalemäärä ja sitten prosentti merkinnästä. Toki hallitus voi päättää mitä hyvänsä. Joskus olen saanut myös kättä naamaan, eli en mitään. Itikka Lihabotnian annin merkkasin HSSp:n sijoituspalveluosaston bäkkärin kauhuksi täyteen ja sain saman 10 kpl kuin kaikki muutkin. 

0
0
19.11.2019 - 11:27 #29163

Lyyrikko

+247
Liittynyt:
23.8.2018
Viestejä:
254

Nopeasti laskin mallilla 50 kpl + x % eri skenaarioilla

Merkitsijöiden määrä 2500

Keskim. Merkintä - x %

300 - 52%

500 - 26%

1000 - 11%

Merkitsijöiden määrä 3000

300 - 34%

500 - 18%

1000 - 8%

Merkitsijöiden määrä 3500

300 - 24%

500 - 13%

1000 - 6%

Merkitsijöiden määrä 4000

300 - 18%

500 - 10%

1000 - 5%

Oma veikkaus on 50 kpl + 5-10%. Toki optimaalista olisi maksimoida merkintöjen määrä, kuten Aki sanoi, mutta kun ei sijoitusyhtiöitä ainakaan itselläni (vielä) ole.

0
0
19.11.2019 - 17:22 #29174

Turmiolan Tommi

+1532
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Kirjoittelun perusteella kaikki ovat kahmineet tätä kaksin käsin pikavoittojen toivossa. Kuinka realistista alkupäivien kurssinousu mahtaa olla, kun jenssit ja pyysingit kyttäävät isojen pinojen kanssa myyntinapilla pientäkin värähdystä ylöspäin?

0
0
20.11.2019 - 18:15 #29197

Lyyrikko

+247
Liittynyt:
23.8.2018
Viestejä:
254

Karvalakkipuoli merkittiin 10,8 kertaisesti. Allokaatiossa saa 50 kpl + 5,1%. Hyvin osui omaan ennusteeseen. Tämä ei toki hirveästi lohduta kun 20k€ merkinnällä saa osakkeita noin 1200 eurolla. 

0
0
20.11.2019 - 18:19 #29198

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
Turmiolan Tommi kirjoitti:

Kirjoittelun perusteella kaikki ovat kahmineet tätä kaksin käsin pikavoittojen toivossa. Kuinka realistista alkupäivien kurssinousu mahtaa olla, kun jenssit ja pyysingit kyttäävät isojen pinojen kanssa myyntinapilla pientäkin värähdystä ylöspäin?

Insituutiopuoli meni ylimerkityksi vain 3,6-kertaiseksi. Mie luulen, että tulee pienempi pikavoitto kuin monet luulevat. Ei siellä kukaan saanut isoja pinoja. Tosin instikan jakoja ei ole vielä tullut.

0
0
20.11.2019 - 19:47 #29199

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Näyttää siltä, että Nordnetissa instikan tehneille tulee viesti hyväksytystä määrästä huomenna. Mitä ilmeisimmin pitää laittaa kello soimaan, että herää ennen klo 12.00 siirtämään rahoja, kuten Fodelia ohjeistiangry.

Tai ehkä siirrän kuitenkin turhaan rahaa tänään ja huomenna sitten takaisin. Spekulaatio työllistääcrying.

0
0
20.11.2019 - 20:27 #29200

Lenheeti

+11
Liittynyt:
20.11.2019
Viestejä:
15

Kannattanee ootella saapuvaksi ihan tänään, oma maksulappu tuli noin tunti sitten.

0
0
20.11.2019 - 21:14 #29202

Longrun

+231
Liittynyt:
16.10.2018
Viestejä:
258

Aallon groupin instikka-anti merkattiin 4,1-kertaisesti, että siihen nähden 3,4 (ei 3,6) ihan hyvä.

Kokonaisuudessaan Fodelia 5,2x ja Aallon group 5,3x

Pikavoitto-odotus pysyy kymmenessä prosentissa, kuitenkin ennemmin yli kuin alle.

0
0
20.11.2019 - 21:27 #29203

Velho

+1412
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
544

23256 kpl merkinnällä sain 4154 osaketta eli n. 18% merkinnästä. Olin varautunut suurempaan saaliiseen, joten tuli Akin mainitsema rahojen takaisinsiirtelytehtävä. Tai ehkä en siirtelekään, vaan jääköön tammirallirahastoksi.

0
0
26.11.2019 - 10:30 #29292

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Fodelia listautui päälle vitosen, vähän kalliimmalla kuin veikkailin, mutta markkinatunnelmakin on positiivisempi kuin odotin. Sinänsä ihan jännä nähdä, pyyhkäistäänkö tänään pikavoiton ottajat pois, vaiko ovatko kaikki SIjoitus Investissä ja heräävät vasta huomenna. Merkintähinta 4,30, hinta juuri nyt @5,10, kävi parhaimmillaan 5,13.

0
0
26.11.2019 - 13:03 #29304

Velho

+1412
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
544

Myin kanssa kaikki 5,13 pinnasta. Huomenna tulee Inderesin päivitys, ja käsittääkseni tällä nousulla suositus on joko pidä ellei vähennä. Jos osakkeen hinta lähiaikoina hiipuu alle vitosen ilman uutisia niin voisin harkita paluuta. Näen tällä firmalla isoa potentiaalia hoiva-, koulu- ja muun julkisen sektorin asiakkuuksissa. 

0
0
26.11.2019 - 22:39 #29328

Hynägrande

+1747
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1203

Samat mietteet ku @Velho . Oli niin hikisen pieni stackikin, mutta palaan asiaan tarvittaessa jos tilanteet muuttuvat.

0
0
27.11.2019 - 08:04 #29338

Lenheeti

+11
Liittynyt:
20.11.2019
Viestejä:
15

"Näen isoa potentiaalia", mutta silti laput myyntiin?smileysurprise

Itse lisäsin eilen vähän hintaan 5,10€.

Nyt aamusta tuli Inderesin suositus: "Lisää", tavoitehinta 5,50€.

0
0
27.11.2019 - 12:01 #29339

Velho

+1412
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
544
Lenheeti kirjoitti:

"Näen isoa potentiaalia", mutta silti laput myyntiin?smileysurprise

Itse lisäsin eilen vähän hintaan 5,10€.

Nyt aamusta tuli Inderesin suositus: "Lisää", tavoitehinta 5,50€.

Juu, eli näen potentiaalia, mutta sitä on paljon jo hinnassakin. Taktiikka tämän osakkeen kohdalla on ostaa takaisin jos halpenee muuten vaan uutispimennossa, mutta muutoin ainoastaan jos kovat kasvuluvut todella alkavat toteutua eikä hinta sitä ennen täysin karkaa käsistä. Lupauksista en halua maksaa kovin paljon ilman vahvaa track recordia, mitä Fodelialla ei vielä ole. 

Inderesin suositus yllätti, heidän valuaatiollaan pitäisi mielestäni olla enintään pidä, mutta päättivät panna vahvaa painoa lupauksille kasvusta ja ottaa tavoitehinnan haarukan yläpäästä.

edit: inderesillä ei olekaan lainkaan pidä-suositusta, eli jos 12kk tavoitehinta -5-5% niin olisi vähennä.

0
0
27.11.2019 - 12:42 #29341

jiikoo

+46
Liittynyt:
26.10.2017
Viestejä:
75

Eilen lähti @5,13. Varmaan olisi kannattanut sitä tai tätä, mutta pomppua hain ja hyvän pompun sain, case closed. Mihinkään juhlaan ei ole kuitenkaan syytä. Merkkasin sellaisen määrän, jonka kanssa ajattelin voivani elää, ja sillä ajatuksella että kaikkea ei saa. No, lappuja tuli niin vähän ettei lopputuloksella euroissa ole mitään käytännön merkitystä. Vähän sama kävi ainakin Altian ja Aallon kanssa, pitää ymmärtää merkata reilusti jos ylimerkintä näyttää todennäköiseltä. Tekemällä oppii. Kiitos palstalaisille ajatusten jakamisesta.

0
0