384
forum
|

Juha

+1389
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1502

Kysäisin pitkäaikaiselta sijoittajaystävältäni, onko tämä viime aikoina ostellut suomalaisia osakkeita. Hän on nimittäin viime vuosina enimmäkseen ostellut eksoottisimmista maista, koska hänen mukaansa suomalaiset ovat niin laiskoja. Tutkimustensa mukaan esimerkiksi aasialaiset tekevät töitä reippaammin kuin me täällä Pohjolassa. Kantavana ajatuksena on sijoittaa kasvaviin eikä kuihtuviin talouksiin.

- Aki Pyysing
https://www.sijoitustieto.fi/blogit/aki/loppuuko-suomenruotsalaisten-sossiminen-ruotsissa

0
0
9.11.2014 - 20:53

jani54321

+10
Liittynyt:
12.7.2014
Viestejä:
29

Itse hankin Ålandsbankenia pienen erän parisen viikkoa takaperin ja on aina mukava huomata että joltain muulta tulee samankaltaiset komppaukset omalle sijoituspäätökselle. Itse koin lähinnä ettei pankin kurssi ole noussut samassa suhteessa kuin muiden vastaavien, eikä mielessäni ole mikään vuosia kestävä sijoitus vaan pikavoitto kurssin "korjaantuessa" 11 euron paremmalle puolelle. Katsotaan kuinka käy, salkun ainoa pankkiosake joten ei myynnillä kiire ole.

0
0
10.11.2014 - 10:46

PikkuPro

+5937
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2846

Kiitos kolumnista, enpä ole toki jaksanut ennen tutkia, kiinnostavalta kuulostaa.

Asiakkaana ja lainanottajana voin sanoa, että oon tykännyt meiningistä.

Mut oot sie kyllä hullu kun kirjoitat ennen positiota - jos siis aiot ostaa. Oikeastaan en tiedä mitä ajatella tästä kun kuitenkin tän itsekin tajuat ja varmasti myös sen, että lafka on pienehkö ja kolumniasi saattaa lukea muutama ihan varoissaankin oleva pokeriharrastelija (tarkoitan siis 8fig ukkoja) joka sun näkemyksiäsi arvostaa. On eri asia olla rehellinen ja suoraselkäinen (eli ei esim. yritä vedättää osakkeitaan ylös kolumneillaan) kuin rikkaiden hyväntekijä - toivottavasti ostit jo, jos siis aiot.

 

0
0
11.11.2014 - 18:28

Aki Pyysing

+13143
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6946

Miun piti ostaa viime viikolla ja kirjoittaa viikonloppuna. Osto jäi ja ajattelin tehdä jotain muuta kuin mitä yleensä tehdään. Tänään sitten jo ostin kymppiin. Eilen luulen, että asialla oli kolumnin innoittamia ostajia, koska ruudulla oli tavallista enemmän väkeä. Älkää nyt hyvät ihmiset tehkö mitä mie teen, meinasin mennä poikki 1990-luvulla.

0
0
13.11.2014 - 13:44

hode

+84
Liittynyt:
19.7.2014
Viestejä:
349

MIkähän tuossakin kun pankit dippaa in unison tai siis tarkemmin sanoen Nordea ja ahvenanmaan pankki....jotain uutisia pankkisektorilta, josta minun tulisi tietää? :) Mulla nordeaa salkussa aikanaan hankittuna @ 10 ...nyt sattuneesta syystä vituttaa... :) Nordeankin kurssi sahaa kympin ympärillä ja enimmäkseen alle vaikka takoo kasvavaa tulosta hankalassa markkinassa ja maksaa käsittääkseni hyvää osinkoa..vai olenko aivan pihalla... mitä kauemmin (eli kuukausia tähän mennessä) :) on sijoittamista harrastanut sitä oudommalta oliolta tuo ns. markkina vaikuttaa...se on kuin nainen ei niistäkään kukaan ole todistetusti ottanut selvää tietääkseni :D

0
0
24.11.2014 - 12:10

Late

+417
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
450

Onko arvauksia Älandsbankenin tulevan osingon suuruudesta?

Onko mitään järkeä ostaa A-osaketta B:n sijaan? Puhutaan siis alle 1k kpl määristä.

0
0
4.12.2014 - 10:44

Aki Pyysing

+13143
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6946
Late kirjoitti:

Onko arvauksia Älandsbankenin tulevan osingon suuruudesta?

Onko mitään järkeä ostaa A-osaketta B:n sijaan? Puhutaan siis alle 1k kpl määristä.

Jakavat varmasti ainakin saman eli 0,15€ per osake. Meganostoon en usko, ÅAB:n ydinvakavaraisuus ei ole mitenkään huima (10,8%, po.>9%), vaikka tulos onkin paranemassa reilusti.

Ottaisin likvidimpää ja halvempaa B:tä. Käsittääkseni ÅAB:n omistajasodat on sodittu ja Anders Wiklöf seisoo saarella voittajana. A:ta voisi ottaa, jos arvelisi jotain omistushässäkkää olevan tulossa.

Ilahduttavasti oli muuten osake noussut 10,64:ään Maltalla matkaillessani. Jos nousee vielä euron pari, voi joltain anaalilta tulla jopa ostosuositus.

0
0
8.12.2014 - 12:29

PikkuPro

+5937
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2846

Kuukaudessa Åb n. +10%, siis kolumnin kirjoituksen jälkeen. Toki pientä on vaihto mutta fiilis, että siellä pikemminkin jarrutellaan ostoja kun myyntilaita ei tätäkään kestä. Onneksi ei heti reagoinut suuresti, oma possa +9,42% - en aio avittaa myyntilaitaa.

Kiitos kolumnista @ Jim Bean:n velkaa.

0
0
8.12.2014 - 14:17

Aki Pyysing

+13143
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6946

Onhan tuo ÅAB:n vaihto ihan läppätasolla. 160M markkina-arvoista kiskaa voisi vaihtua enemmänkin kuin 5K päivässä. Nyt olisi hyvä hetki harmitella "Miksen ottanut enemmän?" Mutta tällaisen olen lopettanut kannattamattomana joskus Berliinin muurin murtumisen aikoihin. Lisäksi peli on pahasti kesken,. turha vielä tuuletella divaripelin voittoa. Ensimmäistä kertaa elämässäni odotan ÅAB:n tilinpäätöstietoja suurella mielenkinnolla.

0
0
8.12.2014 - 21:22

PikkuPro

+5937
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2846
Aki kirjoitti:

Onhan tuo ÅAB:n vaihto ihan läppätasolla. 160M markkina-arvoista kiskaa voisi vaihtua enemmänkin kuin 5K päivässä. Nyt olisi hyvä hetki harmitella "Miksen ottanut enemmän?" Mutta tällaisen olen lopettanut kannattamattomana joskus Berliinin muurin murtumisen aikoihin. Lisäksi peli on pahasti kesken,. turha vielä tuuletella divaripelin voittoa. Ensimmäistä kertaa elämässäni odotan ÅAB:n tilinpäätöstietoja suurella mielenkinnolla.

Juurikin mainitsemastasi syystä: miten olisit voinutkaan. Mie ainakin otin heti kolumnin jälkeen noin kaiket mitä kurssia räjäyttämättä sai. Silloin tosin vaihto oli välillä moninkertainen nykyisiin 5k päiviin verrattuna (lol).

0
0
10.12.2014 - 12:10

Late

+417
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
450

Nousee nousee. Hyvä hyvä :)

Hauskaa leikkiä tällaisella lapulla, jossa omat toimeksiannot näkyvät heti kurssissa. Tiedän varmaankin mistä hommassa on kyse, mutta miksi näin tehdään tällaisella minilapulla?:

Eli myynnissä on tällä hetkellä 135 kpl lappuja hinnalla 10,94€ kpl. Ostolaitana oli 138 kpl lappuja 10,73 kappalehintaan. Laitoin oman tarjoukseni hinnalle 10,74, ja samalla hetkellä robotti painoi taas omaansa sentin lisää. Minä nappasin sentin päälle, ja robo lisäsi taas sentin korkeammalle saman tien. Ja niin edelleen. Joku siis haluaa lappuja, mutta on valmis odottelemaan halvempaa hintaa. Taisin korottaa utelaisuuttani viimeisen kerran 10,85:een tms, ja robo vastasi sentillä. Nyt eroa ei enää ihan kauheasti ole siihen millä laput irtoaisivat heti, varsinkin kun määrät ovat tuollaisia naurettavia sadan kipaleen kasoja.

Pikkusijoittajaltahan tässä menee kaupankäyntikuluihin enemän kuin senteillä voittaa, mutta onko tässä joku muukin taustalla? Noin toki voi haistella kurssin käyttäytymistä hyvin.

0
0
7.1.2015 - 17:18

Aki Pyysing

+13143
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6946

Meni solidisti 11 puhki. Epäluuloisena kaverina veikkaan, että häntä heiluttaa koiraa. Eli nouseva kurssi ennakoi hyvää tulosta. Viimeisen kvartaalin tulos on tuolla pienellä saarella jo hyvin tiedossa ja nyt sitä ostaa joku jo melko avoimesti. Tänään käyttänyt ÅAB-lyhenteistä välittäjää. Mie pysyn strong holdissa, vaikka pikavoitot olisivat jo tyrkyllä.

0
0
9.1.2015 - 14:36

PikkuPro

+5937
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2846

Kiitos vaan vielä kerran vinkistä...ja taisit olla oikeessa kelassasi, solidisti nousee.

Kiva kun tätä ei saanut hirviästi salkkuun, ehkä siksi toisaalta ei oo ollut vielä kertaakaan edes lähellä kevennysajatus.

Eikä ole vieläkään.

0
0
12.2.2015 - 20:22

pullero

+11
Liittynyt:
23.12.2014
Viestejä:
40

Jahas tata tuli vahan rouhastua toissapaivana 12,64 keskihintaan, ainakin nyt huomisen osarin ylittavaaan pitoon tai jopa hiukan pidemmalle. Ei tuntunut super halvalle enaa muttei nyt varsinaisesti liikaa kirpassukaan. Analyysi ennen ostoa oli nopeahko ettei nyt ole ainakaan pahasti kyykkaillyt osarin lahestyessa.

Hinnassa on vielakin nousuvaraa jos Q4 menisi samaan putkeen edellisen kanssa. Varsinkin kun QE potkii lisaa buustia joka rintamalla. Naa pankit ei kauheesti tiedottele menestyksestaan osareitten valilla niin ollaan aika arvauspohjalla etta mita sielta tuloo. 


Viime osarista nakymia:
*****************
Olemme kuitenkin todenneet edellytysten pankkitoiminnan harjoittamiseen
vaikeutuneen kesän jälkeen, koska markkinakorot ovat alentuneet historiallisen
alhaisille tasoille. Myös osakemarkkinat ovat notkahtaneet. Asiakkaittemme
määrä on edelleen kasvussa, mutta edellä mainitut markkinaedellytykset tekevät
positiivisen tulostrendin jatkamisen vuosineljännes toisensa perään
haasteelliseksi. 
*****************

Onkohan tolla ohjauskoron kymmenyksen tipahtamisella oikeasti joku merkitys. Ei kukaan kuitenkaan lainaa ulos millaan 0,1% korolla saa. Lisaks se oli tipahtanut saman kymmenyksen verrattuna Q2 ja Q3 mutta silti polkastiin ennatys tulos. Mainittu osakemarkkinan notkahdus on luult juurikin tuo lokakuun dippi mista puhuu. Sen jalkeen ollaan kuitenkin taas nytkahdetty hyvin toiseen suuntaan. 

Ei mielessa mitaan valtavia nousuja muttei myoskaan vastaavia laskuja ja kun kateista lojuu ylimaaraista, niin koitetaan nailla oletuksilla pienta nopeaa profittia raapasta.

0
0
12.2.2015 - 20:35

pullero

+11
Liittynyt:
23.12.2014
Viestejä:
40

mitenhan toi osakemarkkinan notkahdus edes yleensa pankin tulokseen vaikuttaa. rahastoista kerattavat palkkiot pienenee? jos pankki ite jotakin holdailee niin kurssien heilahtelut nyt ei kuitenkaan varmaan sen tulokseen vaikuta mitaan.

0
0
13.2.2015 - 09:10

PikkuPro

+5937
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2846

Pika Pika Pika luvun jälkeen: Kiitos Aki! (/ olis pitäny olla enemmän..(perus)).

Jäätävä Q4!!

EDIT: voi toki tänään myös laskea, otin kantaa vain Q4 ja on huomioitava, että viime päivät on jo otettu selvästi ennakkoa pörssissä eli tieto tuloksesta on jossain määrin ollut joidenkin tahojen käytössä.

0
0
13.2.2015 - 10:14

Aki Pyysing

+13143
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6946

Tämä oli parempi kuin odotin. Tosin pörssikurssin perusteella ihan mahdollinen. Suomessa(kin) nämä vaan vuotavat ulos etukäteen. Lisäksi kun on melko epälikvidi lappu, pienikin volyymi laittaa painetta myyntilaitaan.

Mutta kun viiden minuutin analyysillä saa P/E 2015 10 ja hinta / opo 1, pysyy tämä minulla tiukasti holdissa. Jos tämä kovasti kallistuu, voi ensimmäinen anaali alkaa jo kohta suositella suositella. Osingonjaon nosto 0,15 -> 0,4 tässä tapauksessa kertoo, että pärjäävät omasta mielestään tänä vuonnakin. Wiklöfillä ei ole pikkurahasta pulaa. Tämä olikin ainoa guidance mitä annettiin.

Tätä muuten olisi minun pitänyt oikeasti ostaa enemmän.

Välitön markkinareaktio 13,10 -> 13,74. Tosin tällaisessa lapussa hinta elää tämän ja seuraavan päivän, joten "markkinareaktio" vie hetken aikaa. Kovasta tuloksesta huolimatta osa ottaa voittoja varmasti kotiin. Lisäksi siellä pienellä kivellä tiedetään jo puolet ensimmäisestä kvartaalista.

0
0
13.2.2015 - 10:23

Aki Pyysing

+13143
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6946
pullero kirjoitti:

mitenhan toi osakemarkkinan notkahdus edes yleensa pankin tulokseen vaikuttaa. rahastoista kerattavat palkkiot pienenee?

Välityspålkkiot ja omaisuudentuototon tuotot pienenvät. Juuri nämä olivat nousseet Q4 vs Q3. Q1 kurssit nousseet paljon edelleen, joten ei pitäisi pienentyä. Hoidettavien varojen määrä kasvaa kahta kautta. Kun hinnat nousevat, nousevat hoidettavat varatkin ja lisäksi härkämarkkinalla tupataan tuppaamaan lisää rahaa sisään.

pullero kirjoitti:
 

jos pankki ite jotakin holdailee niin kurssien heilahtelut nyt ei kuitenkaan varmaan sen tulokseen vaikuta mitaan.

Jos pankki itse jotain holdailee, vaikuttaa se täysimääräisesti pankin tulokseen.

0
0
13.2.2015 - 21:59

pullero

+11
Liittynyt:
23.12.2014
Viestejä:
40

no eihan se ihan huonosti mennyt. jai nyt sitten jostain syysta holdiin toistaiseksi vaikka talla tuloksella oli tarkoitus jo ulos sylkaista. toivottavasti sota ei ala vkl uudelleen koska mahd tulevat menetetyt voitot harmittaa vahemman kuin saavutettujen tulosten kuseminen oman "strategian" noudattamattomuuden takia.

0
0
19.2.2015 - 01:40

PikkuPro

+5937
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2846

Koska tämä Akin paska vihje ei ole tuottanut edes 50% kolmessa kuukaudessa niin tein 3min anaallyysin KL tietojen perusteella - pitäisikö paskasta luopua? Verrokkeina Nordea ja Aktia jotka ainakin Balancen läppien mukaan ns. peliheppoja.

Nordea: kurssi 11,56

OPO 7,40 

PE 13,55 (juokseva 12kk kuten myös alla)

Ålandspaska: kurssi 14,35

OPO 13,49

PE 11,77

Aktia kurssi 11,05

OPO 9,27

PE 12,73

 

En todellakaan sano, etteikö 3min. anaallyysiä voisi elaboroida ja joitain kiinnostaa esim. osingot joissa Ålandspaska "häviää" kun on käänneyhtiö eli tase ei vielä supervahva. Itse kumminkin jatkan toistaiseksi holdaamista, ennen 3min. anaallyysiä hetken harkitsin jopa ekaa kevennystä. 

Vaikka tuskimpa tää paska nousee 50% seuraavienkaan kolmen kuukauden aikana ja tuskimpa luottotappiot paljon tästä enää tippuu.

0
0
10.4.2015 - 12:17

PikkuPro

+5937
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2846

 

Ålandsbanken menee muuten kanssa midcappiin loppuvuodesta. Tätä ei juuri kukaan vielä varmaankaan ole sisäistänyt mutta in case jonnin verran vaikuttaa niin kirjoitetaan melatoniinin vaikutusta odotellessa:

Markkina-arvoluokista

Listayhtiöt ryhmitellään kolmeen markkina-arvoluokkaan (pienet, keskisuuret ja suuret yhtiöt) tarkastelukuukauden keskimääräisen markkina-arvon perusteella. Yhtiöiden markkina-arvoluokka tarkistetaan vuosittain marraskuun tilanteen mukaan ja muutokset astuvat voimaan seuraavan vuoden tammikuussa. Laskelmat perustuvat yhtiön osakkeiden kokonaislukumäärään, ml. listatut ja listaamattomat osakkeet. Yhtiöt, joiden markkina-arvo on yli miljardia euroa, kuuluvat suuriin yhtiöihin (large cap), ja yhtiöt, joiden markkina-arvo on alle 150 miljoonaa euroa, kuuluvat pieniin yhtiöihin (small cap). Yhtiöt, joiden markkina-arvo on yli 150 miljoonaa, mutta alle 1 miljardi euroa, kuuluvat keskisuuriin yhtiöihin (mid cap).

12 kuukauden siirtymäsääntö

Yhtiöt, joiden markkina-arvo on muuttunut niin, että se poikkeaa jonkin luokan ylä-tai alarajasta yli 50 prosenttia, siirretään suoraan uuteen luokkaan. Jos markkina-arvo poikkeaa markkina-arvorajasta vähemmän kuin 50 prosenttia, yhtiötä koskeee 12 kuukauden siirtymäaika ja siten sen markkina-arvo tarkistetaan vielä yhden kerran ennen siirtoa uuteen luokkaan. Koska suuren yhtiön rajana on miljardi euroa ja keskisuuren 150 miljoonaa euroa, suuren yhtiön markkina-arvon täytyy pudota alle 500 miljonaan euroon ja keskisuuren yhtiön arvon alle 75 miljoonaan euroon, jotta ne siirretään suoraan alempaan luokkaan. Samoin jos keskisuuren yhtiön markkina-arvo ei ole noussut 1,5 miljardiin euroon tai pienen yhtiön yli 225 miljoonaan euroon, niitä ei siirretä ylempään luokkaan ennen toista tarkistusta. (ty Passukka).

Raja siis suoralle siirtymälle on 225m, markkina-arvo on nyt 213m. Kurssien nousu lisää palkkiotuottoja ja henkilökohtainen arvaukseni on, että marraskuun lopussa ollaan yli 225m markkina-arvon. 

Itseasiassa olen viime kuukausina useassa kohtaa ollut lähellä lipaista lisää kun eihän tämä ole noussut kuin 44% since Akin kolumnin. Mulla oli itseasiassa 30min. sitten ostotoimari mutta vaihtoin sitten Akia syyttäen Saga Fursiin. Mutta vahva on holdi, varmaankin salkun vahvin holdi tämä ATM.

 

 

0
0
15.4.2015 - 21:26

PikkuPro

+5937
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2846

Ålandsbankenin tuoton ylittäessä 50% pari nopeeta:

-Kurssi reagoinut nyt samoin kuin ennen q4 jolloin Aki ennakoi, että nousee koska saarella jo tieto q4 tuloksesta levinnyt. Pienellä vaihdolla nyt on toki noustu ja osin voi nousu johtua osingon tulevasta irtoamisesta.

- Vaikka Akin suosituksen jälkeen on noussut yli 50% niin ei ole vieläkään minusta kallis, tulostaso huomioiden imo vielä hieman alihintainen:

1. Nordeaan ja Aktiaan verrattuna edukkaampi

2. Ohjeistushan kuuluu: Ålandsbanken odottaa liiketuloksen vuodelta 2015 muodostuvan paremmaksi kuin vuodelta 2014. Erittäin vahva ohjeistus siis - tuolla sanamuodolla tarvii pukata negari jos ei 2014 tulos ylity ja negareita toimarit koittaa välttää. Tulos per osake oli 2014 1,22e ja kun huomioi 1) Ålandsbankenin varovaisen track recordin lupailuissaan 2) osake"buumin" EKP rahanpainamiseen liittyen (välityspalkkiot ålandsbankenille erittäin merkittävät) niin q1 voi taas olla iloista luettavaa. Jos 2015 tulokseksi per osake tulisi 1,5e niin PE 10. Mikä on näissä oloissa, no, kaikki tietää. Siksi mie HOLD ON.

OPO per osake 13,49 ja toki nousee eli siihenkään verrattuna kurssi ei kallis ole. Markkina-arvo ylitti juuri 225m rajan eli tällä kurssilla loppuvuodesta mennään mid capiin. Osinko muuten irtoaa ylihuomenna. 

Ålandsbankenin kanssa kävi mulle muuten vähän niin, että "näytti liian hyvältä" joten ajattelin, että ehkä saarella massimiehet tietää paremmin enkä uskaltanut painaa kovin suurella (tosin lisää painaminen olisi tarkoittanut UPM kevennystä marraskuun alussa entistä enemmän eli resultwise ei virhettä juuri tapahtunut ja sentään painoin kolumnin jälkeen heti muutamat laidat tyhjiksi). Taaskin resultwise huomataan, että pörssi on siitä harvinainen paikka, että siellä ilmaisia lounaita voi olla. Tätä voisi painaa vieläkin lisää mutta joku raja siinä keskihinnan nostossa...on yksityishenkilölle aika riskaabelia verosyistä, FIFO periaatteen takia.

Kiitos vielä Aki vinkistä.

 

0
0
28.4.2015 - 20:53

PikkuPro

+5937
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2846

VOI VITTU kun tätä ei oo enemmän! En löytäny vielä muualta mut jos/kun nää tiedot oikein niin ei hyvää päivää. Oletin hyvää ja nimenomaan palvelumaksuista kun pörssivälitys kukoistaa...mutta esim. luottotappiot on aika läppä. Tekis mieli veikata pientä viherrystä aamuun...

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/alandsbanken+nelinkertaisti+tulok…

https://www.youtube.com/watch?v=mDuyFPpRNMI&spfreload=10 (analogia pettämätön: Ruotsin 1 = 2014/1 EPS, Suomen 6 = 2015/1 EPS)

Tämä juna muuten meni just. Tasaisella taulukolla EPS yli 2e 2015 ja kurssi 14 ja puol. Terve.

EDIT: harkitsin muuten tankkaamista kun aluksi nousi vain 8-9%. Nyt on jo liian hapokasta, kuten oletinkin, imo. Me hold on...tosin tästä ei ole oikein kuin yksi suunta enää (esim. luottolappioiden osalta) mutta jos on lievä liukumäki tuloksen osalta jatkossa vs. tää niin ei haittaa. Imo tämänhetkinen +16% on varsin kohtuullinen reagointi - veret seisauttava tulos tältä nakkikioskilta.

0
0
28.4.2015 - 17:46

keijokepuli

+411
Liittynyt:
16.12.2014
Viestejä:
290

"Loppuuko suomenruotsalaisten sössiminen Ruotsissa?" - Loppui :) 

 

Joo, aika hymyssä suin on täälläkin seurattu. 2 euron Epsi ja kurssi 16,50 on vielä melko vahva mukana roikunta. 

 

Edit: niin ja jotta totuus ei unohtuisi, niin en ois koskaan tähän törmännyt ilman Akin kolumnia - kiitos ja kumarrus!

0
0
29.4.2015 - 10:22

PikkuPro

+5937
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2846
keijokepuli kirjoitti:

"Loppuuko suomenruotsalaisten sössiminen Ruotsissa?" - Loppui :) 

 

Joo, aika hymyssä suin on täälläkin seurattu. 2 euron Epsi ja kurssi 16,50 on vielä melko vahva mukana roikunta. 

 

Edit: niin ja jotta totuus ei unohtuisi, niin en ois koskaan tähän törmännyt ilman Akin kolumnia - kiitos ja kumarrus!

itse otan "melko" pois. Tää oli ennen q1, niinkuin aiemmin totesin, mulla Strong hold mutta valitettavasti q1 ei yhtään auttanut hellittämään. Onneksi Aki ei leimannut kolumniaan semivakiollaan eli "ei tämä mitään tuplia.." tai alkaisin jo väkertää vittuilua varastoon.

Akin ajatukset q1, perusvireen arvaan kysymättäkin mutta kaikki ajatukset kiinnostaisi?

0
0
5.5.2015 - 17:30

Aki Pyysing

+13143
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6946
PikkuPro kirjoitti:

Akin ajatukset q1, perusvireen arvaan kysymättäkin mutta kaikki ajatukset kiinnostaisi?

Pidän hyvinä arpoina a) Ruåtsin toimintaa ja erityisesti b) pankki-it:tä. Ruotsissa toki on pankit samassa kusessa kuin täälläkin, mutta kun toiminta on saatu kannattavaksi, voi se vaikka kasvaakin. Pankki-it:llä taas on kova kysyntä. Ovatko perunanviljelijät näppäriä pankki-it:ssä, en tiedä, mutta plussalla pyörittävät.

Pointtina siis, että näistä voi tulla oikeaa rahaa suhteessa markkina-arvoon. Arvokkaammalla yhtiöllä paljon vaikeampaa saada volyymia sisään suhteessa hintaan. Sama strong hold ja harmitus, kun otin niin vähän.

0
0
10.7.2015 - 10:28

Aki Pyysing

+13143
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6946

Posarilla on hyvä aloittaa aamu. Tosin toinen neljännes taisi hätäisesti katsottuna jäädä vähän alle Q1:n, mutta ykkönen olikin tosi kova. Tekee tyyliin euron ensimmäiseen puoleen vuoteen, ja kurssi nyt @16,30 (+6%). Ei taida uskaltaa lisätä, lähinnä henkisistä syistä, mutta ei tätä irroittaakaan henno, vaikka on +60% sisässä.

https://www.alandsbanken.fi/news/%C3%A5landsbankenin-liiketulos-olennai…

0
0