35
forum
|

kravaattikukko

+46
Liittynyt:
21.2.2018
Viestejä:
56

Sijoitustiedossa on hyviä artikkeleita aika ajoin keskuspankkien ja FED:n toiminnasta, mutta tälle aiheelle ei ole ollut omaa keskustelua. Mielestäni varsinkin nykyisessä maailmantilanteessa FED:n ja muiden keskuspankkien rooli on varsin merkittävä sijoittamisen kannalta, niin tästä olisi hyvä käydä keskustelua.
 

Tänään on erittäin merkittävä päivä, kun FED:n FOMC pressi on klo 2 pm itäistä aikaa (olisiko klo 21 suomen aikaa, jos katsoin oikein) ja kysymykset 2.30. USA:n hallituksen elvytyspaketti on jäänyt jumiin ilmeisesti vaalien ja demokraattien takia hallintoon, niin FED:n Powelille on tullut enemmän painetta tukea markkinoita. Eniten kiinnostaa markkinan reaktio, kuin mitä pressissä itseasiassa sanotaan. Kulta ja hopea ovat ainakin vakautuneet kovan nousun jälkeen, joten mielenkiintoista lähetäänkö ylös vai alas päin ja kuinka kovaa. Lisäksi odotan myös SP500 markkinareaktiota. Loppuviikosta on tulossa jokatapauksessa vähintäänkin mielenkiintoinen markkinoilla.

Miten paljon perussijoittajat sijoitustiedolla seuraa FED:n toimintaa Suomesta? Uskoisin ainakin ammattisijoittajien seuraavan erittäin tarkkaan keskuspankkien liikkeitä.

Livet ja tallenteet löytyy ainakin näistä:

https://www.federalreserve.gov/newsevents/2020-september.htm

https://www.youtube.com/c/federalreserve

0
0
28.1.2021 - 13:39 #64516

Heikin Ashi

+2389
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
835

Päättäis jo Fedin pomo kumpaa mieltä on, vai onko aivojen toinen puoli eri mieltä kuin toinen:

Fedin Powell 16. joulukuuta 2020 ” The low interest rate justified high valuations. ”

Fedin Powell 27. tammikuuta 2021 : “If you look at what’s really been driving asset prices, really in the last couple of months, it isn’t monetary policy. The connection between low interest rates and asset values is probably something that’s not as tight as people think.”

 

Homma hallinnassa?

0
0
30.1.2021 - 21:50 #64858

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Keskiviikkona pohdittua:

Yet some analysts have warned that the Fed’s policies endanger financial stability as they push stock prices higher and cause investors to seek out ever-sketchier assets for better payouts.

“While there is for now no alternative to continued monetary policy support, there are legitimate concerns around excessive risk-taking and market exuberance,”

Lähde: Fed Leaves Interest Rates Near Zero as Economic Recovery Slows - The New York Times (nytimes.com)

No markkinaheiluntaa on todellakin nähty.

0
0
1.2.2021 - 13:37 #64965

Heikin Ashi

+2389
Liittynyt:
9.2.2019
Viestejä:
835

Helsingin Sanomat kirjoitti 27.2.2001:

Vaatimaton kysymys:  Osataanko homma hoitaa  tällä kertaa  paremmin?

0
0
20.3.2023 - 11:12 #96859

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

FED:n keskiviikon korkopäätöstä odotellessa

Nyt maanantai-aamuna todennäköisyys prosentin neljäsosan koronnostoon oli 55 prosenttia CME Groupin datan mukaan. CME käyttää johdannaissopimusten - FED funds futures contracts - antamaa numerotietoa arvion pohjana. Toinen vaihtoehto on 44 prosentin todennäköisyys sille, ettei koronnostoa tehdä tällä kertaa lainkaan.

Linkki CME Group: https://www.cmegroup.com/markets/interest-rates/cme-fedwatch-tool.html?…

Koronnostosta luopuminen voi olla mahdollistakin viimeaikaisen pankkitapahtumien johdosta. Uudelleenharkintaan viittaa myös dollarin likviditeetin lisääminen: To improve the swap lines' effectiveness in providing U.S. dollar funding, the central banks currently offering U.S. dollar operations have agreed to increase the frequency of 7-day maturity operations from weekly to daily.

Linkki FED: https://www.federalreserve.gov/newsevents/pressreleases/monetary2023031…

Jenkkifutuurit ovat laskussa.

0
0
20.3.2023 - 12:10 #96860

Indrid Cold

+457
Liittynyt:
3.12.2020
Viestejä:
620

Jenkkifutuurit ovat ovat nousseet koko aamun, Dow-futu on noin 350 pinnaa ylempänä siitä kun Hexula avasi

0
0
22.3.2023 - 13:39 #96957

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

FED:n avomarkkinakomitean korkopäätöstä odotellessa - pääindeksien futuurit ovat latteina. Aikaa julkistukseen on alle kahdeksan tuntia julkistukseen - laskuri on CME Groupin sivulla.

Viimeisin arvio on yli 90 % todennäköisyys 25 korkopisteen nostolle ja alle 10 % ettei nosteta lainkaan CME Groupin mukaan.

Jenkit ovat jo kesäajassa eikä markkinan avaukseen mene kauaa.

Linkki: https://finance.yahoo.com/world-indices/

0
0
22.3.2023 - 20:16 #96976

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Federal Reserve officials raised interest rates by a quarter-point on Wednesday.

0
0
22.3.2023 - 23:58 #96981

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Suuret indeksit päätyivät miinukselle korkopäivän päätteeksi

Lehdistölle pitämässään tilaisuudessa FED:n Jerome Powell ei kertonut oikeastaan mitään yllätyksellistä tai sellaista mitä ei oltaisi ennalta arvattu. Siltikin kurssit hilasivat vuoristorataa Powellin äänenpainojen mukaan tilaisuuden ajan.

Kurssit Euroopassa ja Amerikoissa olivat odottavassa sivusuunnassa koko päivän, kunnes tilaisuus ja kurssiheilunta alkoivat. Kun päätös kerrottiin, S&P500 aluksi pomppasi laskien myöhemmin vaihdon päättymiseen asti, päättäen päivän 1,65 prosenttia miinuksella.

Eräät sijoittajat osoittivat jonkin verran pettymystä siihen, että keskuspankin johto ei osoittanut riittävää huolestumista pankkien viime viikkoisista kumoon menemisistä. Don Calcagni, chief investment officer for the wealth manager Mercer Advisors. “I think the Fed is slow to react to significant stress in the banking system.”

Bondimarkkinalla kaksivuotisen lainapaperin yieldi laski terävästi alle neljän prosentin. Tuo osoittaa vedonlyöntiä voimakkaasti sen suhteen, että keskiviikon koronnosto olisi FED:n viimeinen.

Vielä ehtii kuitenkin tapahtua paljon, sillä seuraava avomarkkinakomitean kokous on vasta toukokuussa - vielä yli neljäkymmentä treidipäivää.



0
0
2.5.2023 - 14:14 #98202

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Seuraava avomarkkinakomitean kokous ja korkopäätös on tulossa huomenna, keskiviikkona 3.5.2023.

FED:n 30-päivän rahastofutuurit (30-Day Fed Funds futures pricing data) ennustavat yli 93% todennäköisyydellä keskuspankin nostavan ohjauskorkoa välille 500...525 bps.

Linkki CME Group: https://www.cmegroup.com/markets/interest-rates/cme-fedwatch-tool.html?…

Noston arvellaan olevan viimeinen ja FED:n otaksutaan pitävän tämän korkotason useita kuukausia ja alkavan sen jälkeen laskea korkotasoa suurin piirtein 4,5 ... 4,75 prosentin tasolle vuoden loppuun mennessä.

Linkki The New York Times: https://www.nytimes.com/2023/05/02/business/economy/federal-reserve-int…

FED oli maaliskuun kokouksessa ennakoinut jenkkien talouden ajautuvan hitaasti 'mietoon taantumaan'. Viimeaikaiset tapahtumat pankkirintamalla ovat johtaneet varovaisuuteen lainanannossa, mikä edelleen on johtanut kasvun estymiseen.

Kolmen pankin kaatuminen ja joutuminen velkojien haltuun oli tänä vuonna suurempi tapahtuma kuin niiden 25 pankin kumoon keikahtaminen, joka tapahtui vuonna 2008.

The three banks held a total of $532 billion in assets. That’s more than the $526 billion, when adjusted for inflation, held by the 25 banks that collapsed in 2008 at the height of the global financial crisis.

The implosion that year of Washington Mutual, as well as the investment banks Lehman Brothers and Bear Stearns, was followed by failures throughout the banking system. From 2008 to 2015, more than 500 federally insured banks failed.

Silicon Valley ja Signature Bankin keikahdukset ovat johtaneet pelkoon pankkisektorin kaatuilemisiin koko rahoitusalalla. Tätä edesauttaa korkea korkotaso, joka on vaikeuttanut lainan ottajien kykyä maksaa velkansa takaisin ja toisaalta heikentänyt pankkien tasearvoja lisäten tallettajien halukkuutta vetää rahansa pois pankeista.

Linkki The New York Times: https://www.nytimes.com/interactive/2023/business/bank-failures-svb-fir…

Samaan aikaan US liittovaltion kassa tyhjenee ja tähän liittyvä poliittinen hässäkkä ei ehkä ihan paranna talouden askelia kesää kohti. 

0
0
3.5.2023 - 20:27 #98261

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Kun on alle tunti FED:n korkopäätöksen julkistamiseen ja erityisesti sen avaamiseen, kuinka avomarkkinakomitea tulee jatkossa korkotasoon suhtautumaan, on hyvä vilkaista kurssitilannetta ennen tilaisuutta. Toistaiseksi näyttää omien positioiden suhteen melko odottavalta.

The Federal Reserve will release its latest interest rate decision on Wednesday and policymakers are widely expected to lift rates by a quarter point, to a range of 5 percent to 5.25 percent.

The Fed will release its policy statement at 2 p.m. Eastern, followed by a 2:30 p.m. news conference with Jerome H. Powell, the Fed chair.

For now, markets are betting that the Fed will be stop raising rates after Wednesday’s move, and have even begun to place odds that the central bank could begin cutting rates as soon as June.

Linkki The New York Times: https://www.nytimes.com/live/2023/05/03/business/fed-interest-rates

Markkina on odottava

Osakkeet ovat yleensä nousseet korkojulkistuksen jälkeen.

The S&P 500 has closed 0.4% higher on average on Fed decision days since last March, with a median gain of 1.1%, according to Dow Jones Market Data.

Linkki The Wall Street Journal: https://www.wsj.com/livecoverage/federal-reserve-meeting-interest-rate-…

0
0
14.6.2023 - 12:58 #99416

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Osakemarkkinan liike vihjaa FED:lle, ettei se ole rehkinyt vielä tarpeeksi

Jenkkitalouden tilanne on osoittaa, ettei korkojen nostaminen ole vielä ollut taloutta hillitsevä: osakkeet ovat olleet nousussa, velkakirjojen yieldit ovat suhteellisen matalat ja asuntomarkkinan alakulo on hälvenemässä.

WSJ:n Greg Ip:n mielestä markkina viestii, ettei ohjaava taso ole käynyt vielä tarpeeksi tiukalla: "They (FED) think monetary policy is already plenty tight. To which the markets say: no, it ain’t."

Ip:n näkökulmaa selventää se, että hän tarkastelee koron muutoksia suhteessa inflaatioon eli reaalikorkona. Ohjauskorko on kyllä korkea viisi prosenttia, mutta rahapolitiikka ei vielä ole kovin tiukka ja tämä selittää miksi talous on voimakkaampi ja inflaation taso paljon enemmän pielessä, kuin FED:n virkailijat olettavat - eli heidän työnsä on kesken.

Alla kaavio nimellisistä koronnostoista nyt ja menneinä vuosina aikajanalla, jossa ovat päivät laskettuna koronnostojen alusta.

ja vastaavasti alla ohjauskoron muutokset reaalikorkoina samalla aikajanalla


 

Samalla tavalla ovat toimineet myös Australian ja Kanadan keskuspankit: molemmat ovat nostaneet korkoa nopeasti, sitten jääneet odottamaan talouden alamäkeä ja inflaation laskemista. Kumpikaan näistä ei ole tapahtunut, joten keskuspankit ovat palanneet nostamaan korkoja lisää viime viikkoina.

"Monetary policy appears tight because the Fed has raised the nominal federal-funds rate so much—from near zero to a range between 5% and 5.25%. But it’s the real (inflation-adjusted), not nominal, interest rate that matters for the economy, and that has risen much less because inflation is higher than in previous cycles."

Reaalikoron taso perustuu inflaatioon, jota sen laskemiseen on käytetty. Jos käyttää inflaationa 5,3 prosentin kuluttajahintojen nousua ruoka ja energia poissuljettuna viimeiseltä 12 kuukaudelta, reaalikorko on likimain nolla prosenttia.

Using inflation-protected Treasury bond yields, Benson Durham, an analyst at Piper Sandler, estimates that the real rate is now about 1.4%. Unlike nominal rates, the real rate has risen less than in 1994 and 2004, though more than in 1999 and 2016, he calculates. “Not much to write home about,” he says.

FED:n mukaan 0,5 prosentin reaalikorko on neutraali - se ei kiihdytä tai hillitse taloutta. Kaikki tämän yläpuolella on riittävän hillitsevää nostaakseen työttömyyttä ja pienentääkseen hintojen nousua. Tähän nähden 1,4 % reaalikorkotaso ei ole juurikaan hillitsevä. Reaalikorkotaso oli ollut korkeampi ennen kaikkia taantumia aina 1960 luvulta asti.

FED:n nostaessa lyhyitä korkoja osakehinnat laskevat ja pitkät bondiyieldit ja dollari nousevat. Juuri tämä laajempi talouden tiukkeneminen tapahtui ensimmäisen kuuden kuukauden aikana FED:n nostaessa korkoja oppikirjan mukaisesti viime vuonna.

Mutta viime lokakuusta asti kaikki on ollut toisin: The S&P 500 is up 22% since last fall’s low. This reflects rising earnings forecasts and excitement about artificial intelligence, and a higher price/earnings ratio, meaning investors are willing to pay more for a dollar of future profits. That, in turn, is due to a decline in the 10-year Treasury yield, which is now well below both short-term interest rates and the inflation rate, a relatively unusual configuration.

Osakerallin taustalla on usko inflaation nopeaan taittumiseen kun kulkutaudin sotkemat uusien ja käytettyjen autojen hinnat, asuntovuokrat ja talojen hinnat kaikki palaavat sijoilleen ja talous alkaa vähitellen reagoida koronnostoihin suunnitelluilla tavoilla. Then, the Fed will cut interest rates, the thinking goes.

Ei siinä mitään, juuri tällaista ennustetta FED haikailee.

Pulmana on se, että talous ei tunnu hidastavan vaan näyttäisi koheltavan eteenpäin kiihtyvällä tahdilla. Kuluvan vuosineljänneksen talouskasvun odotetaan olevan 2% vuotuisena arvona usean arvion mukaan. Korkoherkkä asunto- ja omakotitalomarkkina on elpymässä. Kotien hinnat ovat nousussa. Talonrakentamisen kysyntä on nousussa ja kotien tekijöiden osakkeet noususuunnassa.

Linkki WSJ: https://www.wsj.com/articles/stock-market-to-fed-you-havent-done-enough-45c7a23e

Kaikki tämä näkymä vihjaa siihen, että FED:llä on yhä puuhaa, kun se yrittää saada rahapolitiikan aidosti tiukaksi.

Weirdly, the more investors bet on a soft landing, the less likely one becomes.

Näihin toisen näkökulman ajatuksiin voikin jäädä odottelemaan FED:n tämänpäiväistä korkopäätöstä.

1
0
14.6.2023 - 13:23 #99417

mskomu

+1314
Liittynyt:
31.3.2019
Viestejä:
659

Minua häiritsee hieman, kun puhutaan reaalikorosta ja sen taloutta hidastavasta vaikutuksesta siihen malliin, että kunhan reaalikorko ei ole korkea, niin kaikki rullaa tosi hyvin. Eikö tämä perustu kuitenkin siihen oletukseen, että reaalikorko korreloisi käytännössä kuluttajien ostovoiman kanssa? Nyt kai näin ei ole, vaikka toki voisi sanoa, että taloutta hidastava vaikutus ei tule reaalikorosta, vaan inflaation syödessä ostovoimaa korkotasosta riippumatta. 

Hankala asia joka tapauksessa. Mua vaan häiritsee liian suora vertailu vuosikymmenten takaiseen tilanteeseen, jolloin työvoiman määrä kasvoi ja palkat nousivat ymmärtääkseni reaalisestikin jatkuvasti. Eli vaikka inflaatio tai reaalikorko olisi nyt saman näköistä, kuin 90-luvulla, niin tarkoittaako se, että tilanne olisi muuten samanlainen? Mielestäni ei.

2
0
14.6.2023 - 15:45 #99420

Artsipappa

+2036
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900

mskomu wrote:

Minua häiritsee hieman, kun puhutaan reaalikorosta ja sen taloutta hidastavasta vaikutuksesta siihen malliin, että kunhan reaalikorko ei ole korkea, niin kaikki rullaa tosi hyvin. Eikö tämä perustu kuitenkin siihen oletukseen, että reaalikorko korreloisi käytännössä kuluttajien ostovoiman kanssa? Nyt kai näin ei ole, vaikka toki voisi sanoa, että taloutta hidastava vaikutus ei tule reaalikorosta, vaan inflaation syödessä ostovoimaa korkotasosta riippumatta. 

Hankala asia joka tapauksessa. Mua vaan häiritsee liian suora vertailu vuosikymmenten takaiseen tilanteeseen, jolloin työvoiman määrä kasvoi ja palkat nousivat ymmärtääkseni reaalisestikin jatkuvasti. Eli vaikka inflaatio tai reaalikorko olisi nyt saman näköistä, kuin 90-luvulla, niin tarkoittaako se, että tilanne olisi muuten samanlainen? Mielestäni ei.

Juuri näin, tilanteet ei mielestäni ole ihan vertailukelpoisia. Suomessa ostovoima tippunut todella kovaa, ja keskituloiset asuntolainan omaavat ovat ottaneet kaikista eniten osumaa. Vuokralla elävä asuntotukea saava ei läheskään yhtä paljoa suhteessa. Veikkaisin että tämän kesän festariliput, huvipuistot yms. tulee ottamaan pataan huolella. Liian moni karsii kesämenoista ja tekemisistä koska ei yksinkertaisesti ole varaa. Voi olla sattumaa, mutta kesäisin harrastan AirBnB vuokarausta, ja varaukset ovat järjesteään lyhentyneet viime vuodesta. Jos viime vuonna oltiin viikko, nyt ollaan 3-4 päivää. Kyllä, otanta on olematon.

2
0
14.6.2023 - 17:49 #99422

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

mskomu kirjoitti:

Eli vaikka inflaatio tai reaalikorko olisi nyt saman näköistä, kuin 90-luvulla, niin tarkoittaako se, että tilanne olisi muuten samanlainen? Mielestäni ei.

***

Reaalinen korkotaso Suomessa 90-luvulla perustui markkaan, oman maan inflaatioon ja devalvaatioon eli ulkoisen arvon säätämiseen. Silloin pärjäsimme huonosti horjuen milloin minkäkinlaisen kriisin nujertamana syklisen ja vientiin pohjautuvan teollisuutemme kanssa. Euroon siirryttiin vasta vuonna 2002. Nykyolosuhteita yhteisvaluutassa ja Euroopan keskuspankin määrittäessä ohjauskorot ei ole oikein mieltä verrata suoraan aiempiin talousoloihin.

Reaalikorot vaihtelevat nimelliskorkojen ja inflaatiovauhdin mukaan. Nimelliskorot olivat 1980-luvun alussa keskimäärin korkealla, mutta myös inflaatio oli silloin nopeaa nykyisellä euroalueella. Reaalikorot olivat siis keskimäärin varsin matalat. Kuviossa näkyvät lyhytaikaisten pankkitalletusten keskimääräiset nimellis- ja reaalikorot (tumman- ja vaaleansiniset käyrät) sekä inflaatiovauhti euroalueella vuodesta 1981.

Linkki EKP: https://www.ecb.europa.eu/ecb/educational/explainers/tell-me/html/nominal_and_real_interest_rates.fi.html

Tähän eu-kaavioon olisi mukava löytää päivitystä tämän vuosikymmenen kohdalta, mutta joudumme kai odottamaan numeroarvojen ilmestymistä EKP:n taulukkohistoriaan.

Euroopan alueella reaalinen korkotaso vaihtelee maittain suuresti. Niistä on hankala saada lukemia, mutta jotakin - aluksi Euroopan Unionin alueella:

Vähän laajempi kuva Euroopan alueelta eli mukana myös muita kuin eurovaluutan maita

Asetetaan vielä palkistoina:

Linkki: https://www.theglobaleconomy.com/rankings/Real_interest_rate/European-union/

Huoli ei ole oikeastaan siinä mikä on lainakoron ja inflaation välinen suhde, vaan se tuottavatko investoinnit hintojen nousun ylittävää tuottoa - eli ovatko ne tässä maassa kannattavia. Matalat korot merkitsevät matalia tuottoja kilpailun säätäessä kannattavuutta markkinoiden toimiessa muutoin terveesti.

Linkki: https://www.economist.com/finance-and-economics/2017/03/02/interest-rates-and-investment-returns

Kun katsoo lukemia eri maista, reaalikorkopalkistojen ääripäissä on maita, joiden joko korkotaso tai inflaatiotaso on tapissa niin, että reaalikorko on joko voimakkaasti korkea tai voimakkaasti negatiivinen. Hyvin pärjäävät maat ovat yleensä siinä keskivaiheilla ja niiden reaalikorko on lähellä nollaa.

EKP on torstaina todennäköisesti nostamassa ohjauskorkoja 25 korkopisteellä. Perusteena on kerätty talousdata vaikkakin sitä leimaa epävarmuus inflaatiosta ja kasvusta.

“Weaker economic data, the significant easing on the energy markets and the recent surprisingly sharp drop in inflation argue for an early end to the interest rate cycle,” said Fritzi Köhler-Geib, a chief economist with German bank KfW, in a research note to clients. “On the other hand, growing wage pressure and falling but still high inflation expectations call for caution.”

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/2023/06/14/european-central-bank-set-to-inch-closer-to-the-end-of-its-hiking-cycle.html

Paussia odottavat joutuvat odottamaan syyskuuhun:

“The ECB may have to wait until September and possibly later before it has robust evidence that underlying inflation is slowing enough to skip or pause the hiking cycle.”

Eurooppalaisen liittovaltiolla on yhtenäinen valuutta ja markkina-alue, mutta eri lailla pärjäävät taloudet mikä johtaa erilaisiin reaalikorkoihin liittovaltion sisällä - niin eroaa Suomikin muista.

Nousussa nyt: hinnat ja korot – Taloutta ja historiaa (helsinki.fi)

1
0
15.6.2023 - 12:12 #99431

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Korkopaussin vastaanotto oli laimea

S&P500 indeksi otti jonkinlaista kuoppaa FED:n kerrottua melko odotetusta paussistaan ohjauskorkojen nostamisessa. Kurssit palasivat kuitenkin takaisin sen parin tunnin aikana, jota vaihtopäivää oli jäljellä.

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/quotes/.SPX

Kiinnostavaksi nousee nyt Dot Plot eli FED:n jäsenten nimettömät arvaukset korkojen tasosta tulevaisuudessa.

FED:n avomarkkinakomitean 18 jäsentä ovat kertoneet mielipiteensä korkotasosta vuodelle 2023 ja muutama vuosi siitä eteenpäin. Yksittäiset mielipiteet hajaantuvat - neljä jäsentä arvaa yhden korotuksen tulevan tänä vuonna ja yhdeksän arvio tulossa olevan kaksi. Kaksi muuta veikkaa kolmea korotusta ja yksi jopa neljä. Vain kaksi on sitä mieltä, ettei korotuksia enää tulisi tänä vuonna.

Keskuspankki on samalla kertonut ennusteensa korkotasoksi olevan 4,6 % vuodelle 2024 ja 3,4 % vuodelle 2025, mikä on 0,3 prosenttia korkeampi kuin edelliset arviot kolme kuukautta sitten.

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/2023/06/14/the-fed-forecasts-two-more-hikes-this-year-taking-rates-as-high-as-5point6percent.html

Yhteenvetona korkokäyrä tulevan odotuksineen näyttää nopeaa nousua, mutta hidasta laskua talouden sopeutumisen mukaan:

“The process of getting inflation down is going to be a gradual one — it’s going to take some time,” Jerome H. Powell, the Fed chair, said at a news conference after the decision. But, given how much rates have already risen, he also added that “stretching out into a more moderate pace is appropriate.”

Linkki The New York Times: https://www.nytimes.com/2023/06/14/business/what-to-know-about-the-feds-meeting-today.html

Näissä tunnelmissa voikin jäädä odottelemaan tänään julkaistavaa EKP:n korkopäätöstä.

1
0
15.6.2023 - 14:47 #99437

TL

+1095
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
849

Bingo53 wrote:

Yhteenvetona korkokäyrä tulevan odotuksineen näyttää nopeaa nousua, mutta hidasta laskua talouden sopeutumisen mukaan:

“The process of getting inflation down is going to be a gradual one — it’s going to take some time,” Jerome H. Powell, the Fed chair, said at a news conference after the decision. But, given how much rates have already risen, he also added that “stretching out into a more moderate pace is appropriate.”

Linkki The New York Times: https://www.nytimes.com/2023/06/14/business/what-to-know-about-the-feds-meeting-today.h

Näin toivottaneen mutta pelkään laskunkin olevan vauhdikas jos/kun talous tähän korkotasoon hyytyy.

1
0
15.6.2023 - 15:54 #99440

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

TL wrote:

Näin toivottaneen mutta pelkään laskunkin olevan vauhdikas jos/kun talous tähän korkotasoon hyytyy.

Mutta FED ei ole vielä tyytyväinen hyytymisen tasoon vaan pitää sitä vielä liian vaimeana.

FED:n nostaessa korkoja se samalla muuttaa kiinnelainoja ja yritysluottoja kalliimmaksi. Tämän pitäisi teoriassa hillitä kuluttajien kulutusta ja aiheuttaa yritysten vetäytymistä markkinoilta, mikä edelleen pakottaisi liiketoimintaa hillitsemään hintojen nostoa.

But 15 months into the Fed’s push to slow growth and inflation, the economy is proving surprisingly resilient. Consumer spending has slowed, but it hasn’t tanked. Wage gains are a bit more moderate, but companies are still hiring.

“You’re just not seeing a lot of progress,” Mr. Powell said on Wednesday. “We want to see it moving down decisively.”

Hillitsevää muutosta ei vielä juuri näy tarpeeksi pysyvänä. Talous kokonaisuutena on pysyvällä jalansijalla vasta sitten, kun inflaatio tulee riittävän alas (Powell). Varovaisen korko-ohjausliikkeen taustalla on toive välttyä taantumalta: Fed officials still think that there is a path to cooler inflation without a painful recession that costs lots of workers their jobs.

Linkki: https://www.nytimes.com/2023/06/14/business/what-to-know-about-the-feds-meeting-today.html

Meanwhile, Fed members raised their expectations for economic growth. The Summary of Economic Projections now shows a 1% expected gain in GDP as compared to the 0.4% estimate in March.

Avomarkkinakomitea ei yhteenvedossaan kuitenkaan näe talouden jyrkkää alamäkeä tulevina vuosina.

Linkki FOMC Summary of Economic Projections: https://www.federalreserve.gov/monetarypolicy/files/fomcprojtabl20230614.pdf

Näkymät eteenpäin ovat jenkkitaloudessa melko tasapainoisia, vaikka kyseessä ovat ryhmäjäsenten mielipiteet. Laskentakapasiteettia niissä on kyllä takana.

0
0
24.7.2023 - 16:56 #100038

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Taitepistettä uumoillaan kuluvalle viikolle

“The Fed is expected to deliver what could be the last hike of a cycle that has been one for the books. The ECB will likely signal that it is coming close to the end of its own cycle out of negative rates, which is a big ‘mission accomplished’ in its own right,” (Michael) Cahill, a G10 FX (Goldman Sachs) strategist, said.

“But as they are coming to a close, the BoJ could out-do them all by finally getting out of the starting blocks.”

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/2023/07/24/a-momentous-week-ahead-as-the-fed-the-ecb-and-the-bank-of-japan-reach-a-pivotal-point.html

0
0
23.8.2023 - 21:23 #100690

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Jackson Hole Economic Symposium 24-26.8.2023

Huomenna alkaa FED:n Kansas Cityn konttorin vetämä neljäskymmeneskuudes kansainvälinen keskuspankkiirien taloussymposiumi Jackson Holessa, Wyomingissa. Se keskittyy tällä kertaa teemaan: Rakenteelliset muutokset globaalissa taloudessa.

Tämän vuoden keskusteluaiheet liittyvät merkittäviin pitkäkestoisiin maailmantalouden kehitystekijöihin. Pandemian aiheuttamien välittömien häiriötekijöiden laimentuessa jäljelle on jäänyt rakenteellisia vaikutuksia kaupan verkostojen muuttuessa ja maailmantalouden reagoidessa niihin. Vastaavasti poliittiset toimet ja niiden jälkipuinti ovat voineet tuottaa pysyviä muutoksia rahapolitiikkaan ja ulkomaisten velkojen määrään. Symposiumin aineistossa jaetaan arvioita siitä kuinka nämä tekijät voisivat vaikuttaa kasvuun ja rahapolitiikkaan tulevan vuosikymmenen lähestyessä.

FED:n Jerome Powellin huomiot ja näkökulmat tilaisuuden annista kuullaan perjantaina 25. elokuuta: Federal Reserve Chair Jerome Powell’s remarks will be streamed on the Kansas City Fed’s YouTube channel, External Link: youtube.com/kansascityfed on Friday, Aug. 25 at 10:05 a.m. ET/8:05 a.m. MT. Papers and other materials will be posted on the Kansas City Fed’s website as they are presented during the event.

Linkki FED: https://www.kansascityfed.org/newsroom/2023-news-releases/kansas-city-feds-jackson-hole-symposium/

Tilaisuutta pidetään markkinoilla avomarkkinakomitean minikokouksena, jossa FED voi antaa alustavaa ohjeistusta syksyn tulevalle rahapolitiikalle ennen syyskuun varsinaista kokousta. Viime vuonna Powellin lausunnot kokouksessa liipasivat merkittäviä markkinareaktioita: Powell’s comments last year, suggesting a possible deceleration in rate hikes and a more dovish stance, triggered significant market reactions. The S&P 500, tracked by the SPDR S&P 500 ETF Trust (NYSE:SPY) positively reacted initially, before extending its downtrend until mid October 2022.

Linkki Insider: https://markets.businessinsider.com/news/etf/jackson-hole-fed-symposium-2023-what-should-investors-anticipate-from-powell-s-address-1032569666

Markkina hinnoittelee koron laskua suurin piirtein ensi vuoden touko/kesäkuun vaiheille. Jenkkien kymppivuotinen valtiolaina on ollut framilla sen yieldin noustua kuudentoista vuoden huippuihin.

Odotukset Jackson Holesta tuleviin viesteihin ovat, ettei FED:n pää Jerome Powell nyt juurikaan muuta näkemystään USA:n taloudesta suuntaan tai toiseen, koska jenkkitalous on osoittanut yllättävän hyvää kestokykyä ulkoa tuleviin rasitteisiin.

Linkki: https://www.dailyfx.com/news/jackson-hole-preview-where-to-next-for-the-fed-wv-20230822.html

Yllätysten mahdollisuus on silti aina olemassa.

2
0
22.9.2023 - 10:57 #101259

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Jenkkien keskuspankki ilmoitti keskiviikkona päätöksensä peruskoron tasosta. Futuurien perusteella ennuste oli, että korkotaso pysyisi tässä kokouksessa paikallaan 5,25% - 5,5% välimaissa ja näin tapahtuikin.

Tämä ei tarkoittanut koronnostojen päättymistä vaan hidastumista odottamaan nostojen vaikutusta ja dataa.

Linkki Reuters: https://www.reuters.com/markets/rates-bonds/fed-hold-rates-steady-signal-policy-path-meeting-this-week-2023-09-19/

Viitteitä jatkosta kuunneltiin tarkalla korvalla. Vaimeidenkin näkemysten vaikutus pörssikursseihin voi olla voimakkaampaa kuin tekemättä jättäminen koron suhteen. Tiedossa on, että tänä vuonna on tulossa hyvin todennäköisesti vielä yksi koronnosto: "if policymakers do raise the policy rate again it would likely come at the November meeting - and the transition to the time next year when they will likely begin reducing interest rates as a way to stay in synch with lower inflation."

Syyskuun kokouksessaan FED:n julkaisema avomarkkinakomitean jäsenten mielipideyhteenveto osoitti heistä kahdentoista yhdeksästätoista suosivan vielä yhtä koronnostoa tänä vuonna, kun seitsemän haluaisi jättää korkovälin ennalleen. Seuraava kokous on lokakuun 31. päivä ja sitä seuraava joulukuussa.

Linkki FED:n papereihin pdf: https://s.wsj.net/public/resources/documents/projectionsl20230920.pdf

FED:n näkemys on muuttunut hiukan siltä osin, että korkotason lakujen arvioidaan tapahtuvan hitaammin.

Linkki WSJ: https://www.wsj.com/economy/central-banking/federal-reserve-powell-interest-rates-ba600bf0?mod=central-banking_news_article_pos4

Powell ilmoitti myös termillä "proceed carefully" jatkotoimenpiteiden (koronnostojen) tapahtuvan suuremmalla varovaisuudella kuin tähän asti. Tämä ymmärrettiin siten, että nyt FED istuskelee mukavasti ja seurailee asioiden sujumista itsekseen.

FED:n pidemmän ajan talousnäkymä vaikutti seesteiseltä ja varsinkin työllisyyden ja kasvun kehittymisen näkymät olivat lupaavia: They now see the unemployment rate, which was 3.8% in August, rising to 4.1% at the end of next year. “This would be a beautiful outcome. You’d be in macroeconomic heaven,” said former Fed governor Laurence Meyer, who runs an economic advisory firm. While the forecast “looks optimistic, I basically agree with it,” he said.

Labor markets, meanwhile, have shown signs of softening somewhat. The share of workers who are quitting their jobs—often a sign of bargaining power as employees leave for higher pay elsewhere—eased in July and is returning to prepandemic levels.

FED:n huolellisesti seuraama koronnostojen vaikutus työllisyyteen on pitänyt työn tarjonnan vielä korkeana eikä työttömyys näytä kasvavan taantumalukemiin, vaikka korkea korkotaso vaimentaakin talouskasvua.

Bondisijoittajalla on nyt tarkat ajat, sillä nyt on seurattava onko aika siirtää painoa lyhyistä pitkiin papereihin. Signs that the economy isn’t slowing have pushed up the yield on the 10-year Treasury note, which has traded this week at its highest level since 2007.

Linkki The New York Times: https://www.nytimes.com/section/markets-overview

Osakesijoittajan kannalta kokouksen viesti korkotason säilymisestä korkeana pidempään on järsinyt kasvuosakkeiden hintatasoa. Muut vaikutukset osakekursseihin nähdään kun muut keskuspankit ilmoittavat päätöksiään.

2
0
1.11.2023 - 10:28 #102254

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

FED pysynee koroissaan melkein varmasti

FED:n Jerome Powellin odotetaan tänään, noin kymmenen tunnin kuluttua, kertovan avomarkkinakomitean näkemyksen, mihin suuntaan he ovat kääntymässä jatkossa - vai ovatko kääntymässä lainkaan.

Kuva poistettu.

Markkinaodotukset ovat, ettei FED tee mitään eikä muuta nykyistä ohjauskorkoa. Tippaukset näkyvät CME Groupin FedWatch-sivulla, jossa todennäköisyys, että FED pysyy nyt tasolla 525-550 korkopistettä on 97,7%. Koronnoston todennäköisyys joulukuun kokouksessa on saanut todennäköisyyden 29,1% tällä hetkellä.

CME Groupin taulukko: https://www.cmegroup.com/markets/interest-rates/cme-fedwatch-tool.html?redirect=/trading/interest-rates/countdown-to-fomc.html

CNBC kirjoittaa: “There’s no likelihood that the Fed will do anything here. It wouldn’t make sense at this meeting. But, what is the messaging?” said Josh Emanuel, chief investment strategist at Wilshire. “My sense is that Powell is going to want to be very measured and careful about sounding too hawkish. He’s managed to thread the needle here very well.”

Markkina on nyt erityisen herkkä FED:n äänenpainoille ja sortuu rajusti, jos viesti ei vastaa odotuksia positiiviseen suuntaan. Jonkinlaisena kompromissina odotetaan, että FED ottaisi näkemystä ohjauskorkojen alentamiseen ja kertoisi, olisiko sitä odotettavissa jo ensi vuoden toisella vuosipuoliskolla: “As a compromise, we think that the Fed will stress that rate cuts are not on the cards anytime soon, with easing to begin no sooner than the second half of 2024.”

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/2023/10/31/heres-everything-to-expect-from-the-federal-reserve-meeting-wednesday.html

Toinen päivän markkinoita kiinnostava asia tulee olemaan jenkkien valtiohallinnon ilmoitus millaisia velkakirjoja se tulee nyt syksyllä myymään duraatioltaan ja kooltaan. Tämän mukaisesti punnitaan tuoko tarjonta liikaa markkinoilla ja miten nämä vaikuttavat bondimarkkinaan: That’s why an announcement Wednesday on refunding, entailing the size of auctions as well as the duration mix of the debt that will be issued, is expected to draw even more market interest.

“Some have said that the issuance is almost more important than what the Fed says or what the Fed does, but I actually think both in combination are really important here.” said Josh Emanuel, chief investment officer at Wilshire.

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/2023/10/31/treasury-refunding-debt-announcement-all-eyes-on-it-before-fed.html

Kiitos ylläpidolle, kuvanlisäys näyttää nyt toimivan taas asianmukaisesti.

0
0
31.1.2024 - 15:52 #104955

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Jenkkien valtiolainojen yieldit laskevat sijoittajien odottaessa FED:n korkopäätöstä ja ohjeistusta rahapolitiikan näkymistä tämänpäiväisessä tiedonannossa. Yieldien laskiessa lainojen hinnat nousevat.

Kuva poistettu.

FED:n arvellaan pitävän 98% todennäköisyydellä korkotason nyt tammikuussa paikallaan, kuten se on pitänyt kolmessa aiemmassa avomarkkinakomitean jäsenten tapaamisessa. Hintapaine on hellittämässä ja työllisyys on kehittynyt asianmukaisesti. Kiinnostus on nyt sitä kohtaan minkälaisia vihjeitä FED:n Powell antaa kokousten jälkeisesssä julkilausumassaan - noin viiden tunnin kuluttua.

Maaliskuun kokouksesta odotetaan muutosta: "Traders were last pricing in an around 45% chance of a rate cut being announced at the next central bank meeting in March."

Linkki CNBC: https://www.cnbc.com/2024/01/31/us-treasury-yields-ahead-of-fed-interest-rate-decision.html

Kuva poistettu.

Linkki korkotodennäköisyyksiin: https://www.cmegroup.com/markets/interest-rates/cme-fedwatch-tool.html

0
0
31.1.2024 - 17:35 #104959

Marraskuu

+796
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
882

Keskuspankkien korko-ohjaus menettää tehoa, kun suuret teollisuusmaat ovat käynnistäneet teollisuuden tukiaiskilpailun. Investointituet nostavat inflaatiota, jolloin korkotasoa joudutaan pitämään korkeammalla pidempään. Tämä johtaa siihen, että poliitikot päättävät kenen investointeja tuetaan ja kenen ei.

Olisiko kuitenkin reilumpaa, että laskettaisiin korkoja ja mahdollistettaisiin investointien käynnistäminen markkinaehtoisesti ilman valtioiden verovaroilla kustannettavaa investointitukikilpailua?

4
0
1.2.2024 - 00:04 #104966

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

FED pitää ohjauskoron muuttumattomana ja antaa ymmärtää koronlaskujen olevan mahdollisia, mutta ei vielä lähitulevaisuudessa

Indeksit ottivat välittömästi takkiinsa

Kuva poistettu.

WSJ dollari-indeksi tipahti myös FED:n viestiin, mutta palautui myöhemmin.

Kuva poistettu.

FED sanoi lausunnossaan, että "riski siitä, että saavutettaisiin työllisyyttä ja inflaatiota koskevat tavoitteet on liikkumassa kohti parempaa tasapainoa" ja mainitsi, että muutokset sen talouden näkemyksessä voivat edesauttaa 'hienosäätöä' pankin ohjaustason rajoissa. Tämä oli jo pehmeämpi lausunto, kuin edellisissä kokouksissa.

Silti FED vetäytyy varaumiin: At the same time, the Fed signaled the shift in its outlook shouldn’t imply a rate cut is imminent. “The committee does not expect it will be appropriate to reduce the target range until it has gained greater confidence that inflation is moving sustainably toward 2%,” the statement said.

Samalla Powell myös pidättäytyy antamasta sellaista kuvaa, että FED olisi jo valmistautumassa laskemaan korkoja seuraavassa eli maaliskuun kokouksessa:

Later, Powell expressly pushed back against expectations that the Fed was preparing to cut rates at its next meeting in March. “I don’t think it’s likely that the committee will reach a level of confidence” on inflation that would warrant a rate reduction at that meeting, “but that’s to be seen,” he said.

Linkki The Wall Street Journal: https://www.wsj.com/economy/central-banking/fed-leaves-rates-steady-and-opens-door-wider-to-cuts-d10a107d

Osakkeet laskivat heti, kun toive nopeasta ohjauskoron laskusta hiipui: DJI tiputti heti 317 pistettä eli 0,82%. S&P500 tuli alas 1,61% päätyen arvoon 4.845 ja Nasdaq tippui 2,23% päättäen päivän arvossa 15.164.

Jyrkkä luisu söi merkittävän osan indeksien tuotosta vuoden alusta, mutta kaikki kolme indeksiä ovat edelleenkin YTD arvoiltaan vielä positiivisella puolella.

Näillä eväillä kohti helmikuuta ja Lohikäärmeen vuotta.

2
0
1.2.2024 - 02:17 #104968

Marraskuu

+796
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
882

Jenkkien taloudella menee hyvin, joten korkoa ei tarvitse laskea. Alkaa tuo tavoiteltu soft landing näyttämään epätodennäköiseltä, jos korkoja uskalletaan lasketaan vasta, kun talouskehitys on selkeästi hyytynyt. 

1
0
1.2.2024 - 06:56 #104969

Almanakka

+439
Liittynyt:
16.11.2023
Viestejä:
236

Uskomattoman hyvinhän tuo keskuspankkioperaatio on ainakin jenkeissä onnistunut toistaiseksi. Kuka olisi uskonut, että kun korot nykäistään näin nopeasti yli 5 %-yksikköä korkeammalle, vetää talous silti suhteellisen hyvin eikä muutamaa typerää pankkia lukuunottamatta juurikaan asioita mene rikki. Saas nähdä mikä viive korkojen imeytymisellä talouteen on, mutta oli tämä varmaan parhaan desiilin lopputulema toistaiseksi. Nyt kun viesti on selvästi se, että korkohuippu saavutettu ja niitä päästään jopa rauhallisesti laskemaan inflaation käyttäytyessä mukavasti, niin helppo nähdä miksi investointihalukkuus ja siten talous pysyykin hyvänä.

Oma fiilis on, että inflaatio jää vähän korkeammalle perustasolle (mm. Howard Marksilla tästä hyviä argumentteja), mutta se ei ehkä enää tarkoita sitä että talouden pitäisi romahtaa. Rahalla on taas hinta ja niin kuuluu ollakin. Olin itse hyvin skeptisessä leirissä kaksi vuotta, mutta en onneksi antanut makroarvailujen hirveästi vaikuttaa sijoitusasteeseen. Väärässähän minä skeptisyydessäni taas olin.

Nyt FEDin tärkein tehtävä on kai varmistaa, ettei inflaatio ota toista kierrosta ylöspäin kuten vaikka 70-luvulla. Talous vetää niin mikäs kiire tässä on kiireellä vetää korkoja alas.

Olen pitkästä aikaa orastavan positiivinen, ja se on todennäköisesti varmin merkki nurkan takaa kurkistavasta systeemiriskistä.

7
0
1.2.2024 - 07:31 #104970

Marraskuu

+796
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
882

Almanakka wrote:

Uskomattoman hyvinhän tuo keskuspankkioperaatio on ainakin jenkeissä onnistunut toistaiseksi. Kuka olisi uskonut, että kun korot nykäistään näin nopeasti yli 5 %-yksikköä korkeammalle, vetää talous silti suhteellisen hyvin eikä muutamaa typerää pankkia lukuunottamatta juurikaan asioita mene rikki. Saas nähdä mikä viive korkojen imeytymisellä talouteen on, mutta oli tämä varmaan parhaan desiilin lopputulema toistaiseksi. Nyt kun viesti on selvästi se, että korkohuippu saavutettu ja niitä päästään jopa rauhallisesti laskemaan inflaation käyttäytyessä mukavasti, niin helppo nähdä miksi investointihalukkuus ja siten talous pysyykin hyvänä.

Oma fiilis on, että inflaatio jää vähän korkeammalle perustasolle (mm. Howard Marksilla tästä hyviä argumentteja), mutta se ei ehkä enää tarkoita sitä että talouden pitäisi romahtaa. Rahalla on taas hinta ja niin kuuluu ollakin. Olin itse hyvin skeptisessä leirissä kaksi vuotta, mutta en onneksi antanut makroarvailujen hirveästi vaikuttaa sijoitusasteeseen. Väärässähän minä skeptisyydessäni taas olin.

Nyt FEDin tärkein tehtävä on kai varmistaa, ettei inflaatio ota toista kierrosta ylöspäin kuten vaikka 70-luvulla. Talous vetää niin mikäs kiire tässä on kiireellä vetää korkoja alas.

Olen pitkästä aikaa orastavan positiivinen, ja se on todennäköisesti varmin merkki nurkan takaa kurkistavasta systeemiriskistä.

Heidän talous kestää korkeita korkoja yllättävänkin hyvin. Olisiko syynä taloutta tukevat muut tekijät mm. reilusti kasvaneet investointituet, sotateollisuus ja tekoälyteknologia kasvu.

1
0
1.2.2024 - 15:52 #104978

Bingo53

+2785
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2013

Jenkkien keskuspankin päätöksiä varjostaa poliittisuuden myrkky

FED:n päätöksenteon vaikeuttaa ja ilmaisun tarkkuutta korostaa se, että korkopäätöksiä tehdään vaalien aattona. Jos korkoja alennetaan liian aikaisin, inflaatio nousee ja jos liian myöhään, työttömyys nousee.

"The challenge is doubly difficult this year because he is doing it in the glare of election-year politics."

Edellisen presidentin kannattajajoukko syyttää keskuspankkia siitä, että se yrittää helpottaa Bideniä viestimällä, että koronalennukset ovat tulossa. Demokraatit taasen ovat hermona siitä, että keskuspankki haittaisi nykyistä tuolin pitäjää pitämällä korot korkeina liian pitkään siksi, että sekä FED että hallinto olisivat tulkinneet inflaation lukemat väärin.

Senaatin rahoitusalan komitea on jo kirjelmöinyt Powellille ja yllyttänyt korkojen laskuun asumisen kustannusten alentamiseksi.

FED torjuu poliittiset paineet molemmilta puolilta:

Fed officials insist politics won’t influence their decisions. “This year is going to be a highly consequential year for the Fed and for monetary policy, and we’re, all of us, very buckled down and focused on doing our jobs,” Powell said at a news conference Wednesday. In December, when the subject of election-year politics came up at a news conference, Powell said, “The minute we start thinking about those things — we just can’t do that.”

Tästä huolimatta koron laskujen aikataulua tullaan seuraamaan hyvin tarkasti. Toimipa Powell kuinka tahansa, häntä tullaan ampumaan tykillä: “No matter what Powell does, Trump will attack him. If the Fed cuts rates, he’ll say they’re doing it to help Biden.”

Jo 90-luvulta asti jenkkien presidentit jättivät keskuspankin rauhaan sillä periaatteella, että keskuspankin itsenäisyys on hyväksi taloudelle ja myös liittovaltion hallinnolle. Trump rikkoi perinteen toistuvasti hyökkäämällä keskuspankin päätöksiä vastaan. Biden on välttänyt keskustelemasta FED:n tekemistä valinnoista - hänen ainoa tapansa vaikuttaa FED:iin on tapahtunut henkilövalinnoilla. Biden on valinnut useita FED:n komitean jäseniä.

FED:n toimihenkilöiden toimia ja lausuntoja tiiraillaan tarkasti vaalivuoden linssien lävitse: Fed officials will be especially focused on how they communicate because everyone inside the building “is acutely aware that, during the election year, people read Fed actions through those lenses."

Powell ei pysty juurikaan tekemään mitään vakuuttaakseen, ettei politiikka vaikuta FED:n päätöksiin. Hän on kuitenkin henkilönä saanut luotua hyvät suhteet molempien puolien lainsäätäjiin.

During his tenure, Powell has maintained close ties with lawmakers on both sides of the aisle and spoken frequently in public to showcase the Fed’s apolitical DNA. “Powell is the most politically astute chair we’ve had in a long time,” said Spindel, who co-wrote a history of the Fed’s relationship with Congress and the White House.

Linkki The Wall Street Journal: https://www.wsj.com/economy/central-banking/fed-interest-rate-cuts-election-2024-843cc25a

Tällä voi olla vaikutusta jo edeltä siihen, että ymmärrettäisiin FED:n päätöksiä ohjaavan ensisijaisesti data eikä politiikka. Toinen kysymys on, mitä data ja sen perusteella tehdyt simulaatiot osoittavat, että koron pitäisi nyt olla?

Ekonomistit käyttävät tähän malleja, joista monet ovat Taylorin säännön mukaisia - mallin teki aikanaan Stanfordin yliopiston John Taylor vuonna 1993. FED:n Atlantan konttorilla on Taylorin säännön mukaisen mallin nettisivu: https://www.atlantafed.org/cqer/research/taylor-rule

Kuva poistettu.

Mallilla voi kuka tahansa parametreja muuttamalla kuvantaa FED:n korkotason suhteessa talouden numeropohjaan. Näillä pankin haarakonttoritkin askaroivat ja viimeisin, joulukuun mallinnus Clevelandin FED:llä osoitti, että "oikeat korkotasot" olisivat viime vuoden viimeisellä kvartaalilla 5,1% joka laskisi kuluvan vuoden ensimmäisellä kvartaalilla eli nyt meneillään olevalla tasoon 4,8% ja siitä edelleen laskisi tasolle 3,9% kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Eilen Powell totesi FED:n käyttävän Taylor-mallinnuksia apuna, mutta ilmaisi, etteivät he aseta korkopolitiikkaa yksinomaan niitä käyttäen.

Inflaation jäähtyminen ei ole ollut ainoa asia talouden tapahtumissa, sillä jenkkihallinto on raportoinut myös vuotuisen bruttokansantuotoksen nousseen 3,3%:n tasolle viime vuoden viimeisellä kvartaalilla. Tämän mukaan korkeilla lyhyen ajan koroilla ei ole ollut liian suurta haittaavaa vaikutusta talouteen.

Kuva poistettu.

Kuvassa rullaava 12 kuukauden bruttokansantuotos kvartaaleittain.

Plus long-term rates have fallen a lot lately: The yield on the 10-year Treasury, which briefly hit 5% in October, finished at 3.97% on Wednesday. This has brought interest-rate costs down for some borrowers, such as companies tapping the bond market, making financial conditions easier.

So it makes sense for the Fed to follow along with statistician George Box’s oft-repeated aphorism that “all models are wrong, but some are useful.

Linkki The Wall Street Journal: https://www.wsj.com/economy/central-banking/whats-the-right-interest-rate-for-the-fed-anyway-b648fc4e

Ruotsin keskuspankki Riksbanken pitää ohjauskorkonsa neljässä prosentissa eikä palaa asiaan enää tässä kuussa: https://www.riksbank.se/en-gb/press-and-published/notices-and-press-releases/press-releases/2024/policy-rate-unchanged-at-4-per-cent/

Kaiken jo tietävä markkina leipoo nämäkin tiedot pörssikursseihin.

Almanakka wrote:

Oma fiilis on, että inflaatio jää vähän korkeammalle perustasolle (mm. Howard Marksilla tästä hyviä argumentteja), mutta se ei ehkä enää tarkoita sitä että talouden pitäisi romahtaa. Rahalla on taas hinta ja niin kuuluu ollakin.

Lainataanpa tähän loppuun vähän Howard Marksin Easy Money memoa viime kuun alkupäiviltä:

Or as the central bank head of Germany said in 1927, a time when his counterparts in the U.S. and Great Britain were arguing for easy money, “Don’t give me a low rate, give me a true rate, and then I shall know how to keep my house in order.”

Linkki vapaasti luettavaan Howard Marksin mainioon muistioon: https://www.oaktreecapital.com/insights/memo/easy-money

0
0
3.2.2024 - 13:02 #105027

Marraskuu

+796
Liittynyt:
26.11.2018
Viestejä:
882

Kun katselee euroalueen kuukausitason inflaatiota ja vertaa sitä vuoden takaiseen vastaavaan, niin vuosi-inflaation voisi arvioida tippuvan jo helmikuussa lähelle 2% tasoa.  Kuukausitason inflaatio on ollut yli 0,2% viimeksi elokuussa. Viime vuoden helmikuussa kuukausitason inflaatio oli yli 0,9%, joten aiempien kuukausien mukaisella inflaatiolla vuosi-inflaatio tippuu lähelle 2,1 - 2,2 % tasoa.

1
0