Olet täällä

Artikkelit

Elisa ja Telia - dominointia ja takkuamista

Elisa ja Telia julkaisivat tuloksensa tammikuun lopulla. Yksi takeltelee ja toinen dominoi.

Seuraavassa katsaus molempien yhtiöiden viimeisimpään osariin, arvostuksiin ja alkaneeseen vuoteen.

Elisa

Edellistä Elisa-katsausta kirjoittaessani yhtiön osake huiteli 49 eurossa. Moni sijoittaja piti näppinsä erossa jo tuolloin osakkeesta, mutta Elisa ei ole antanut skeptikoille periksi. Tällä hetkellä osakkeen hinta on uusissa huipuissa eikä nousu näytä taittuvan.

Q4/2019

Loka-joulukuussa Elisa petrasi tulostaan hieman ja onnistui ylittämään analyytikoiden odotukset.

Yhtiön Q4:n liikevaihto oli 487 miljoonaa euroa odotusten ollessa 2 miljoonaa euroa vähemmän. Viime vuoden vertailukaudella myyntiä kertyi 471 miljoonaa euroa.

Liikevoitto sen sijaan nousi 100 miljoonaan euroon viime vuoden 98 miljoonasta. Odotukset olivat 95 miljoonassa eurossa.

Vertailukelpoinen käyttökate kasvoi 158 miljoonasta 168 miljoonaan euroon.

EPS osui odotuksiin 0,49 eurolla.

Koko vuoden 2019 liikevaihto oli 1 844 miljoonaa euroa ja liiketulos 395 miljoonaa.

Elisa ehdottaa hallitukselle annettavaa valtuutusta hankkia enintään 5 miljoonaa omaa osaketta, mikä vastaa 3 prosenttia yhtiön koko osakekannasta. Hallitus ehdottaa myös varsinaiselle yhtiökokoukselle 1,85 euron osingonmaksua tilivuodelta 2019.

Elisan loppuvuosi ennusteina

Elisa odottaa Suomen makrotaloudellisen ympäristön positiivisen kehityksen hidastuvan. Kilpailutilanne Suomen televiestintämarkkinoilla jatkuu haasteellisena.

Liikevaihdon yhtiö arvioi vuonna 2020 olevan vuoden 2019 tasolla tai aavistuksen korkeampi. Matkaviestinpalveluiden ja digitaalisten palveluiden odotetaan kasvattavan liikevaihtoa. Vertailukelpoisen käyttökatteen Elisa arvioi olevan samalla tasolla tai hieman korkeampi kuin viime vuonna.

Marketwatchilla Elisaa seuraa 21 analyytikkoa, joiden suositus osakkeelle on “Alipainota” tavoitehinnalla 44,94 euroa.

Elisan Q1 EPS:n analyytikot odottavat osuvan 0,46-0,49 euron haarukkaan, konsensusennusteen ollessa 0,48 euroa. Koko vuoden EPS:n vaihteluväli on 1,87-2,24 euroa ja ennuste 2,05 euroa.

Inderesin tavoitehinta Elisalle on 42,00 euroa ja suositus “Myy”. Tavoitehintaa nostettiin tammikuussa aiemmasta 37,00 eurosta laskeneeseen tuottovaateeseen perustuen.

Telia

Telian viimeiset viisi vuotta eivät ole tarjonneet sijoittajille Elisan tapaista nousukiitoa. Eikä se myskäänole tarjonnut treidereille volatiteettia. Siinä missä Elisa ylitti ennusteet, Telia petti markkinoiden odotukset. Yhtiön osake on tällä hetkellä hieman alle 41 Ruotsin kruunua.

Q4/2019

Telialle kertyi liikevaihtoa Q4:lla 22 939 miljoonaa kruunua odotusten ollessa 22 775 miljoonaa. Vuosi myyntiä oli 22 209 miljoonan kruunun edestä.

Liiketulos loka-joulukussa oli 2 600 miljoonaa kruunua, odotusten ollessa reilusti korkeammat 3 265 miljoonaa kruunua. Nousua vuodentakaisesta 2 386 miljoonasta sen sijaan tuli mukavasti.

Oikaistun käyttökatteen ennustettiin olevan 7 775 miljoonaa kruunua ja lukemaksi Q4:lla tuli 7 914 miljoonaa. Tämä oli reilu korotus viime vuoden 6 680 miljoonasta.

EPS petti pahasti 0,32 kruunulla. Analyytikot odottivat 0,60 kruunun tulosta per osake.

Telia on sitoutunut jakamaan vähintään 80 prosenttia vapaasta kassavirrasta osinkoina. Viime vuonna vapaaksi kassavirraksi muodostui 12 571 miljoonaa kruunua, joka ylitti yhtiön antaman ohjeistuksen.

Telia ehdottaa yhtiökokoukselle jaettavaksi 2,45 kruunun osinkoa, mikä ylitti markkinoiden odotukset. Konsensusennuste oli 2,41 kruunua.

Telian loppuvuosi ennusteina

Telia laski Q4-raportin yhteydessä vapaan kassavirran ohjeistustaan vuodelle 2020. Ohjauksen lasku oli jo toinen putkeen, sillä ensimmäinen varoitus annettiin jo Q3-raporttia julkaistessa. Silloin 2020 kassavirran odotettiin pysyvän vuoden 2019 tasolla. Nyt Telia laskee näkymiään entisestään ja odottaa kassavirran vuonna 2020 osuvan 10 500-11 500 miljoonan kruunun haarukkaan.

Teliaa tutkii Marketwatchilla 21 analyytikkoa. He antavat yhtiölle “Pidä”-suosituksen keskimääräisellä tavoitehinnalla 41,74 kruunua.

Telian EPS:n odotetaan Q1:llä olevan 0,51 kruunua ennusteiden hajaantuessa 0,39-0,62 kruunun väliin. Koko vuoden konsensusennuste on 2,42 kruunua ennustehaarukalla 1,67-2,80 kruunua.

Inderesin suositus Telialle on “Vähennä” ja tavoitehinta 42,00 SEK.

Elisan, Telian ja verrokkien arvostukset suurennuslasin alla

Elisan Q4 oli positiivinen yllätys markkinoille, Telian viimeinen vuosineljännes sen sijaan oli vaisu. Elisan jatkaessa tehokasta kehitystään, Telia takeltee kuluvan vuoden ohjeistuksensa kanssa ja ohjeistaa pienempää kassavirtaa.

Miten nämä heijastuvat osakkeiden arvostuksiin?

Verrokkeihin peilatessa voidaan havaita Elisan osakkeen arvostuksen olevan sekä absoluuttisesti että suhteellisesti korkealla. Pohjoismaisten operaattorien P/E-luvut ovat kaikki varsin korkealla. Sekä Elisan P/E-luku että EV/EBITDA ovat pilvissä. Kansainvälisin silmin katsottuna ei Teliakaan ole halpa näillä mittareilla.

Twitterissä @Hex_Hermoilija vertasi pohjoismaisten teleyhtiöiden suoriutumista viimeisen 12 kuukauden aikana:

Elisan kasvu on pientä, mutta se on ollut tasaisen varmaa. Kapuloita yhtiön rattaisiin voisi laittaa yleinen korkotason nousu, sillä yhtiön nettovelka on noussut 1 184 miljoonaan euroon. Tämä vaikuttaisi erityisesti yhtiön maineeseen vakaana osinkopaperina.

Elisan arvostus on kilpailijoihin nähden korkealla, mutta sijoittajat äänestävät lompakoillaan. Vaikka osakkeen hinnassa pelkkää arvostusta katsoen on laskuvaraa, pitävät sijoittajat yhtiötä matalariskisenä sijoituksena. Kilpailu markkinoilla kuitenkin kiristyy ja kasvumahdollisuudet ovat rajalliset.

Telian riskiprofiili on maltillinen, kuten kaikkien operaattoreiden yleensäkin. Tämä on matalan korkotason aikana auttanut Telian osakkeen hintaa sijoittajien hakiessa tuottoa matalalla riskillä. Epävarmuus kassavirran tulevaisuudesta ja Ruotsin markkinan heikkous kuitenkin kasvattavat Telia-sijoittajan riskiä. Vahva osinkotuotto 6,1 prosentilla tekee Teliasta kuitenkin houkuttelevan kohteen, yhtiö ei suinkaan ole minkäänlaisessa syöksykierteessä. Pienet pettymykset kuitenkin hiertävät sijoittajien mielissä.

Telian osakkeen hinta on junnannut kapeassa haarukassa jo pitkään. Pienet pettymykset tulisi yhtiön kääntää pieniksi yllätyksiksi, jotta osake voisi breikata ylöspäin kapeasta kanavastaan.

Keskustele osakkeista keskustelupalstan Elisa- ja Telia-ketjuissa.

Nordnet Active Trader -etuohjelma. Henkilökohtaisesti sovittu välityspalkkio alk. 0,055 %.
Liity Sijoitustiedon jäseneksi