24.11.2017 - 13:10 #16100

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Mie muuten jäädyin Aspiressa täysin. Ostin yli neljänkympin myytyjä takaisin 34:ään asti, mutta sitten ajattelin, että koppailen sisäpiiriläisten lappuja ja sysimusta osarin tullessa vetelen ranteita auki. Olisin ihan hyvin voinut perustelusti tuplata määräni johonkin 31:een, mutta yleisesti ottaen en luota ruotsalaisiin enkä juutalaisiin (ja hyvin harvaan keneenkään muuhunkaan), vaikka tällä kertaa olisi pitänyt.

Lisäksi osarista olisi pitänyt ostaa suoraan vaan, koska oli erittäin hyvä mahdollisuus siihen, että ensin "myyn jos osakkeeni kurssi palaa tasolle x" ryhmä myy ensin ja sitten otetaan vielä vähän lisää ylös. En tehnyt osaristakaan yhtään mitään.

Nyt reilu viikko myöhemmin on kurssi 38,30.

Olen tosin ollut viime torstaista Amsterdamissa, joten pokerinpeluu on häirinnyt osakekauppaa jonkun verran.

0
0
2.1.2018 - 11:31 #17282

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

 

Vähän ostelin Aspireakin jo ennen joulua. Olisin ostanut enemmän, ellen olisi missannut taas kerran uutistablush. Aspire nousee Nasdaq First North 25:een. Ei kyllä nykyvaihdoilla pysy kovin kauaa. Kurssi nollavaihdolla ylös kuutisen prosenttia ilmoituksesta ja vähän vuoden viime päivistä. Toki indeksiin menee 25/30 vaihdetuinta markkina-arvoltaan suurimmasta Tukholman ensimmäisestä nortista.

En nyt oikeastaan tiedä yhtään rahastoa, joka sijoittaa Nasdaq First Northiin, mutta olisi ihmeellistä, jos Ruotsissa ei sellaista olisi.

STOCKHOLM (Direkt) Global Gaming 555 och Irlab Therapeutics är några av de aktier som tillkommer i den senaste ompopuleringen av Nasdaq First North 25 Index (FN25) och som träder i kraft från och med den 2 januari. Det framgår av ett pressmeddelande. De övriga nya aktierna i Nasdaq First North 25 Index blir Aspire Global, Climeon, Cognosec, Nordic Leisure, SaltX och Trianon. Ut ur index åker Nilörngruppen, Sdiptech, Shamaran, Transtema och Vostok Emerging Finance. Nasdaq FN25 Index består av de 25 mest handlade aktierna inom gruppen av 30 aktier med det högsta marknadsvärdet på First North.

0
0
2.1.2018 - 20:30 #17303

MentallCase

+9
Liittynyt:
4.9.2017
Viestejä:
38

Epäilen että helmikuussa tulee kova rapsa ja saadaan 2018 ohjeistuksen myötä tälle vielä aika ralli. Kassuja launchailtu useita + affeja pelissä + Portugalin markkina sekä tietysti jo nyt maltillinen hinnoittelu.  

0
0
12.2.2018 - 10:32 #18097

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

15.2. pitää olla hereillä, tulee tulos. Olen treidaillut Aspirella aika paljon tänä ja viime vuonna, kun se ottaa ihmeellisiä kahden kruunun liikkuja ilman mitään uutisia, mutta on sitä ihan hyvästi sylissäkin. Kun ostaa 35:n alle ja myy ylle, jää siitä ihan jotain pientä kipurahaa tilille, tosin länsinaapurin rähmiä vain. Nyt on kiva nähdä, miten Australian poistuminen luvuista näkyy viimeisellä rivillä. Jos sieltä löytyy oikeasti kasvua Q4 vs Q4, se on todella vahva suoritus, kun kengurut putosivat kelkasta.

Mie kevensin ihan vähän tänään @35,80, mutta jotenkin tuntuu, että tulos saattaa yllättää positiivisesti. Olin Lontoossa hyvissä promilleissa pari päivää ja kuulin kaikenlaista huhua pelimessuilla (ICE) pyörähtäneiltä. Ne mitä kuulin, kuulostivat siltä, että vähän jopa alkoi kirjoittaessa harmittaa tämän päivän kevennys.

0
0
14.2.2018 - 10:42 #18151

Velho

+1412
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
544

Nousee aika hyvin osarin edellä, pitäisikö tulkita että joillakin on jo parempaa tietoa tuloksesta ja että se tieto on samansuuntaista kuin Akin kuulemat huhut?

0
0
15.2.2018 - 11:23 #18172

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Aspiren osari vahvisti käsitystäni (lue toivettani), että Aspiren B2B tulee kulmasta kiekon kanssa. Yritin jopa vähän kauhoa dropista @36 Technopoliksen webcastin kuuntelun lomassa, mutta olin vähän hidas.

Miksi EPSiä on noin vähän, mikä varmaan antoi roboteille myyntisignaalin, en ehdi selvitellä, kun pitää lähteä jatkamaan Kings of Tallinnin Mainia. Ehtisikö joku reipas poika? Saa toki tyttökin, mutta "reipas henkilö" kuulostaa viisikymppisen korvaan vähän kömöltä ja ikävän äijävoittoista on spekulanttiseurakunnan lisäksi Sijoitustiedon keskustelukin.

0
0
15.2.2018 - 11:44 #18173

Risto

+92
Liittynyt:
15.2.2018
Viestejä:
33

"Net income before company’s share in the results of associated companies amounted to 3.3 MEUR (3.6).

The company share in the results of associated companies amounted to -1,979 TEUR in the fourth quarter,
attributable to Neolotto’s investment in the Christmas lottery project. Money lent to NeoLotto in Q4 2017, served
for aggressive marketing campaign and the creation of infrastructure to support 2018 activities. Such share did
not occur in the three-month period ended 31 December 2016.

Net income and comprehensive income from continued operations totaled to 1.3 MEUR (3.7)."

Eli 1,308 / 44,1 = 0,0297 € EPS.

0
0
16.2.2018 - 11:10 #18184

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533
Risto kirjoitti:
..

Kiitos. Jos jakaisimme kuukauden postaaja -palkintoja, tämä olisi vakava kandidaatti. On hyvin harvinaista, että joku viitsii avata tilin vain vastatakseen kysymykseen täydellisesti.

Kuuntelin webcastin. Ainoa mistä en tykännyt, oli Neoloton kurien väistely. Parempi olisi kertoa avoimesti, että tämä projekti ajoi karille, mutta ensi kerralla koitetaan paremmin. Tosin juutalaiseen kulttuuriin ei kuulu myöntää virheitään.  

Mutta Neolotto oli vain kertaisku. B2B kasvu on vakuuttavaa ja osake verrokkejaan paljon halvempi. Kokemuksesta tiedän, että B2B rahapelialalla on haastavaa, mutta asiakassuhteet pitkiä, sitten kun niitä tulee. B2C taas on hyvin kilpailtua ja asiakkaista kiinnipitäminen työlästä. Tosin Aspire oli saanut B2C:ssä "holdia" nostettua, mikä on siis kuinka hyvin saadaan pidettyä asiakkaista kiinni. Nimittäin nettisloteissa kun ottaa pataan, hyvin helposti lähtee kokeilemaan uutta slottia, jos se antaisi paremmin. Ei tosin anna, mutta niin ne tekevät.

Mie otin myydyt takaisin ja pidän tiukasti kiinni. Ruutuanalyysi tosin kertoo myyntipaineesta, joten jään tarkkailemaan, josko taas vähän lörpähtäisi, ennen kuin nostan steikkejä.

Ja Nordnet voisi muuten antaa Aspirelle jonkun vakuusarvon. Miulla on yksi salkku 5 pinnan margin callin päässä, koska Aspiren vakuusprosentti on nolla. Laitankin viestiä aspaan. Laittakaa toki muutkincool. Huomattavaa tosin on, että tämä on ruotsalaisissa käsissä, joten hetken kestää. Ensin pitää saada seuraavan kokouksen asialistalle, ja sitten pitää ensin kahvitella ja diskuteerata. Jos yhdellä kiintiömammalla on poika hävinnyt rahansa Aspiren peleissä, eli yksi vastustaa, asia jätetään pöydälle. Olen paljon puuhastellut ruåtsalaisten kanssa ja voin vakuuttaa, että kuvaukseni ei ole mikään kaupunkilegenda. 

 

0
0
12.3.2018 - 11:07 #18616

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Mie en ymmärrä, miksi viides ostokierrokseni Aspiressa sai jatkua niin pitkään ja halvalla. Tilinpäätös oli varsin hyvä, ja sen jälkeen tuli ilmi, että Global Gaming laittaa white labelinsa kiinni. 

Perjantaina tuli Birger Jarl Securities AB:lta analyysi, joka vastaa pitkälti omaani ja kurssi vähän pomppasi. https://www.aktiespararna.se/analysguiden/nyheter/one-stop-shop-pa-tva-… Hiuspussipäiden kieltä pitäisi osata, jos lukea aikoo. Lyhyesti: kassavirtamalli 9,8% diskonttokorolla antoi arvoksi perusskenaariolla 37,6 ja verrokkeihin vertaaminen 43,9 SEK. Kurssi on 33,80 SEK.

Mie aloitin tällä kierroksella ostamisen @35,90 ja @31,85 näköjään tuli halvimmat sisään. Nyt on enemmän Aspirea kuin koskaan.

Mutta joku tätä on myynyt ja maailmassa on paljon miuta aspiresivistyneempääkin väkeä. Mitäköhän uhkaa mie en näe?

0
0
22.3.2018 - 00:09 #18864

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Aspire keräsi sotakassaa. Yllättävän paljon piti kolmen vuoden 25M rahasta maksaa, euribor +7%. Mie hetken harkitsin bondisijoitusta. Saan nimittäin halvemmalla rahaa lainaksi itse. Mutta miekin tykkään sotakassastani, enkä ottanut. Juutalaisilla on jo joku varma kohde rahalle, ei ne muuten ottaisi. Tyyliin osuus jostain kioskista, joka on kilpailijan plattiksella ja siirto Aspirelle olisi kiva siirto. Tai sitten ne ottaa rahat ja karkaa Brasiliaan.

Pareto tykkäsi bondista, varsinkin kun myikin sitä. Paretolla osaksuositus ennallaan buy ja target @45.

Olisin luultavasti ottanut, jos Nordnet olisi neljä viikkoa pyyntöni jälkeen antanut Aspiren osakkeelle jonkun vakuusarvon. Eihän ne ilmeisesti välttämättä anna sitten bondillekaan. On se vaan hassua, että piensijoittajien markkinajohtaja sanoo, että asiassa voi mennä jopa kaksi viikkoa ja sitten menee neljä.

0
0
26.3.2018 - 17:32 #18919

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Osa varmaan säikähti, kun Aspire joutui maksamaan vieraasta noin paljon. Mutta mie kelasin, että 1.) Ne ei halua käyttää equityä 2.) Niillä on jotain messevää kiikarissa.

Kurssi tulee alas ja mie otan koppeja. Nyt alkaa olemaan Aspirea omiksi tarpeiksi.

Nordnet ei ole viiteen viikkoon saanut aikaiseksi vakuusarvoa Aspirellesurprise.

0
0
26.3.2018 - 19:16 #18920

Turmiolan Tommi

+1532
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599
Aki Pyysing kirjoitti:

Kurssi tulee alas ja mie otan koppeja.

 

Mielenkiinnosta kysyn millä taktiikalla olet tuota tehnyt? Itsekin laitoin todella vaatimattoman pilkin, joka sitten toteutuikin - neljässä osassa. Kaksi pienintä erää oli kuusi ja seitsemän osaketta, joten näissä kaupankäyntikulut olivat vaatimattomasti 50% smiley

0
0
27.3.2018 - 01:05 #18921

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533
Turmiolan Tommi kirjoitti:
Aki Pyysing kirjoitti:

Kurssi tulee alas ja mie otan koppeja.

 

Mielenkiinnosta kysyn millä taktiikalla olet tuota tehnyt? Itsekin laitoin todella vaatimattoman pilkin, joka sitten toteutuikin - neljässä osassa. Kaksi pienintä erää oli kuusi ja seitsemän osaketta, joten näissä kaupankäyntikulut olivat vaatimattomasti 50% smiley

Vaihtelevalla. Ensin tuijotan ruutua ja arvon. Välillä laitan jäävuoren ostolaitaan ja välillä ison näkyviin ostolaidan alapuolelle. Joskus jopa repinyt suoraan myyntilaidasta.

Millä välittäjällä menee muuta kuin yksi kiinteä tai minimipalkkio, vaikka kauppa toteutuu useassa osassa saman päivän aikana? Monen päivän toteutunut voi olla eri eri asia, mutta näitä en tee käytännössä ollenkaan. Tulee muuten kiinteistösijoitusyhtiösijoituspilkit syliin, vaikka ryssät on jo tullut yli rajan.

0
0
27.3.2018 - 13:16 #18926

Turmiolan Tommi

+1532
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599
Aki Pyysing kirjoitti:

Vaihtelevalla. Ensin tuijotan ruutua ja arvon. Välillä laitan jäävuoren ostolaitaan ja välillä ison näkyviin ostolaidan alapuolelle. Joskus jopa repinyt suoraan myyntilaidasta.

Millä välittäjällä menee muuta kuin yksi kiinteä tai minimipalkkio, vaikka kauppa toteutuu useassa osassa saman päivän aikana? Monen päivän toteutunut voi olla eri eri asia, mutta näitä en tee käytännössä ollenkaan. 

Noviisina laitoin toimeksiantoon usean päivän keston, kun en joka päivä ehdi/muista ruutua tuijottaa. Onneksi oli halvat oppirahat.

 

e. Nordnetin kautta ostin.

0
0
13.4.2018 - 12:04 #19175

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533
JL kirjoitti:

Ruotsin hallitus esittää rahapelimonopolista luopumista:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsin-hallitus-esittaa-rahapelimono...

Onko näkemyksiä miten tämä vaikuttaa Aspireen?

On. Tämä vaikuttaa Aspireen ainakin vähemmän kuin moneen muuhun. Pelit jatkuvat, tekeekö niillä kukaan voittoa kun bruttokatteesta otetaan 18%, on sitten epäselvää. Aspiren alusta voi saada uusia ottajia, mutta B2C maksaa enemmän veroja. Tätä on valmisteltu tyyliin viisi vuotta, eli ei tullut puun takaa.

Mie olen sen sijaan puuhastellut reaalimaailmassa. Ei mennut kahta kuukautta, kun Nordnet suostui antamaan Aspirelle vakuusarvon. Ja se on tötöröttötöttöröttöröö:

10%.

 

Vaikka pidän tämänkin prosessin perusteella ruotsalaisia arveluttavana porukkana, taidan mennä Aspiren yhtiökokoukseen. Julkaisivat nimittäin kellonajan ja se on 8.5. klo 13, mikä on oikein hyvä. Samallahan voisi pelata pari iltaa Cosmopolilla.

Olen ostellut sisukkaasti, aina kun kurssi on pudonnut. Olisin ostanut enemmänkin, mutta yhdessä salkussa tuli tosiaan limiiti vastaan, kun juuri millään salkun lapulla ei saa mitään vakuusarvoa. Vakuusarvon saamisen viivästyminen toi paperirahaa, sillä olisin ostanut kalliimmalla kuin ostin, jos olisi limiitit riittäneet. Tai en sentään limiitit pohjassa ajele, jätin sentään seitsemän pinnaa hyvää margin calliin, joka tosin Nordnetissä on lähinnä lisäkorko.

 

0
0
17.4.2018 - 19:42 #19254

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Menin ihan vähän eilen keventämään trading basis (=ruutuuntuijotusanalyysi), ja eiköhän sieltä läpsähdä signaus Tanskan Allerin kanssa. Tämä on hyvin linjassa Aspiren jo IPO-vaiheessa ilmoittaman strategian kanssa tarjota yhdessä mediayhtiöiden kanssa reguloiduille markkinoille pelejä. Pystyykö Aller tekemään Tanskassa tiliä, en tiedä, mutta Aspire tekee. Tässä rahapeliyhtiösyklin vaiheessa on kivempi myydä hakkuja kullankaivajille kuin varsinaisesti kaivaa kultaa. Tosin jos olisin mediayhtiö reguloidulla markkinalla, varmasti yrittäisin rahapelimarkkinallekin, on nimittäin aika äreät asiakasrekisterit ja markkinointikanavat.

Pareton anaali tietysti tykkäsi, piti tosin suosituksen ennallaan 44 ja osta. Kurssi sulki @34,45. Tiedote tuli markkinoiden sulkemisen jälkeen. Jännä nähdä tuleeko mitään reaktiota. En ole ymmärtänyt, miksi joku painaa Aspirea, enkä ole löytänyt kuka. En kyllä ole omistajalistojakaan kelaillut, eli en oikeastaan etsinytkään, ostanut vaan lisää pikku hiljaa toivoen parasta ja peläten pahinta. So far tullut lähinnä hyviä uutisia, ja kurssi sen seurauksena luisunut.

Jännä myös nähdä pitkäänkö suomalaiset mediayhtiöt vielä liputtavat monopolin puolesta. Veikkaisin, että ei kauaa. Tosin Suomen monopolin kaatuminen ei ole näköpiirissä ennustettavissa olevassa (tämä ja seuraava vaalikausi) tulevaisuudessa.

Toki huolena on, mitä Aspire bondillaan ostaa. B2B maksaa törkeästi ja B2C on sikakilpailtua. Mutta luotan juutalaiseen yrityskauppaosaamiseen enemmän kuin esimerkiksi kantasuomalaiseen.

0
0
18.4.2018 - 18:30 #19279

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Nyt on jotain, mitä en ymmärrä, ehkä. Kukaan paitsi mie ei ollut kiinnostunut ostamaan uutisen jälkeen Aspirea. Tai ehkä ostajat piti vapaapäivän, kun pörssi aukesi vasta kolmelta. Huomattavaa on, että mie ostin neljänneksen päivävaihdosta @35,00, joten tää olisi tullut alas ilman miun tukiostoja.

Pääomistajat eivät olleet myyyneet mitään välillä IPO -> vvuodenvaihde, tuskin olisivat saaneetkaan. ESOP, joka oli joidenkin työntekijöiden yhtiö, on hävinnyt listoilta. Se on tosin voitu purkaakin. Näkeekö ruotsalaisia ajantasaisia/historiallisia omistajalistoja jostain, tietääkö kukaan, huhuu? Aspiren sivut eivät tässä auta.

0
0
18.4.2018 - 18:30 #19280

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Nyt on jotain, mitä en ymmärrä, ehkä. Kukaan paitsi mie ei ollut kiinnostunut ostamaan uutisen jälkeen Aspirea. Tai ehkä ostajat piti vapaapäivän, kun pörssi aukesi vasta kolmelta. Huomattavaa on, että mie ostin neljänneksen päivävaihdosta @35,00, joten tää olisi tullut alas ilman miun tukiostoja.

Pääomistajat eivät olleet myyyneet mitään välillä IPO -> vvuodenvaihde, tuskin olisivat saaneetkaan. ESOP, joka oli joidenkin työntekijöiden yhtiö, on hävinnyt listoilta. Se on tosin voitu purkaakin. Näkeekö ruotsalaisia ajantasaisia/historiallisia omistajalistoja jostain, tietääkö kukaan, huhuu? Aspiren sivut eivät tässä auta.

0
0
25.4.2018 - 11:02 #19384

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

[quote=-Koga-]

Miten suuresti tämä tulee toteutuessaan vaikuttamaan Aspireen?

https://sbcnews.co.uk/europe/2018/04/24/blackout-norwegian-coalition-mov...

Hyvä kysymys, vastaus olisi kiva tietää.

Peliyhtiöt eivät julkaise maakohtaisia jakaumiaan mitenkään tarkasti. 

Pospektuksesta : Aspire Global’s revenue is generated from a diversity of countries. "Although the Nordic region remains the largest geography Aspire Global generates revenue from over 10 countries, through five regulated jurisdictions as well as an EU gaming license in Malta. In 2016 46 % of Aspire Global’s revenue was derived from regulated or taxed markets."

Kyllä niillä Norjaakin on, vaikka kukaan ei pristissä myönnä tarjoavansa Norjaan. Mutta kun firman fokus on reguloiduissa markkinoissa ja Norja on yrittänyt blokata maksuja jo pitkään, ei pitäisi ihan veren virrata kaduilla. Ruotsin lisenssioinnin vaikutus merkitykseltään ihan eri suuruusluokkaa.

Miulle muuten sopii hyvin, että Norjan öljyrahasto vetäytyy gamingsektorilta. Yksi kilpailija vähemmän fokustoimialalla on toki hyvästä ja parantaa odotettuja tuottoja, kunhan kertasuoneniskusta selvitään.

0
0
25.4.2018 - 11:11 #19386

-Koga-

+20
Liittynyt:
28.3.2018
Viestejä:
53

Kiitos nopeasta vastauksesta.

Olenko ymmärtänyt oikein, että Ruotsin lisensiointiin Aspire on hyvin valmistautunut?

0
0
25.4.2018 - 11:54 #19387

Krenjuussa

+121
Liittynyt:
27.10.2016
Viestejä:
186

Samainen uutinen on painanut Kindred Groupin (Unibet) aika kovaan laskuun. Tänään ja eilen -12% yhteensä toistaiseksi. itselläni pieni siivu Kindrediä löytyy mutta en ole vielä lähtenyt ostelemaan lisää enkä irrottamaan. Aspire suhteessa melko kevyesti reagoinut toistaiseksi.

0
0
3.5.2018 - 19:23 #19513

Remy Extra

+55
Liittynyt:
8.3.2017
Viestejä:
104

Nyt on sitten Aspirea itselleni tuhti määrä.Edullinen hinta ja Kruunun heikkous houkuttelivat tähän ostokseen. Firman kehitys on ollut positiivista, sillä aikaa osakekurssi on laskenut. Olisiko jotenkin mahdollista, että on jotain mitä minä en tiedä?wink No, pian se selviää. Eihän firman johto niin kykenemätön ole, että ottavat kallista lainaa turhaan? 

0
0
8.5.2018 - 10:54 #19563

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Aspire oli muuten hyvä, paitsi viimeinen rivi huono. Osuus osakkuusyhtiöistä vie osakekohtaisen tuloksen vain 0,04€:een. Huhtikuu on sen sijaan mennyt kuulemma hyvin.

Markkinat eivät tykänneet yhtään, kurssi 33,50 -> 31. Tämä on muuten kruunuja, vaikka yhtiö raportoi euroissa, epsiä siis kasassa 0,42 kruunua.

Kuuntelen vielä webcastin https://tv.streamfabriken.com/aspire-global-q1-2018 ennen lopullisia johtopäätöksiä. Ainakin hold on vielä varma.

Huolestuttavin asia, jonka nyt huomasin, että toiseksi suurin omistaja jää pois hallituksesta. Tämä yleensä tarkoittaa myyntihalukkuutta. Toki juutalainen liikemies on voinut kypsyä hallituksen kokouksiin ruotsalaisten pukumiesten kanssa. Tämän ymmärtäisin hyvin, ne ovat välillä aika kypsiä.

0
0
8.5.2018 - 13:47 #19565

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Luin webcast materiaalin etukäteen, joka sekin löytyy netistä. http://www.aspireglobal.com/wp-content/uploads/2018/05/Aspire-Global-Q1…

Kovasti hehkutettiin huhtikuuta, ilmeisesti aiheesta, mutta myös ymmärryksellä, että Q1 ei ollut häävi.

Webcastissa selvisi, että highroller oli voittanut millin maalliskuun kolmena viimeisenä päivänä, mutta hävinnyt ne heti huhtikuun alussa takaisin. Kun yhtiö tekee EBITDAa 2,8M kvarterissa, on milkun heilunta kuun vaihteessa ihan ok mainita.

Norjasta tj ei kertonut lukuja, mutta sanoi, että sitä on vähemmän kuin muilla.

Sportsbookin pitäisi vuolla kultaa MM-kisojen aikaan.

Otin avg down 31:een kesken webcastin. En ole kyllä ihan varma uskonko CEO Maimonin tarinaa siitä, että kaikki menee hyvin. Tappiot osakkuusyhtiöstä huolestuttavat minua ja lähetän kysymyksen CFO:lle. Siellä on vastuita kuitenkin enemmänkin.  

0
0
8.5.2018 - 13:58 #19566

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Mie löysinkin osakkuusyhtiöt liitetiedoista:

A. During November 2016, Neolotto Limited, an associated company (“Neolotto”) issued shares in consideration of €600 thousand to the company (€292 thousand), to Neolotto employees (€88 thousand) which was funded by the Company and to a third party (€220 thousand). As a result, its interest in Neolotto had increased to 37.6%. On May 17th 2017, Neolotto raised €300 thousand one year loans from its shareholders; of which the Company lent €200 thousand and the remainder was lent by another shareholder (“ASH”). Such loans shall bear an interest at a rate of 6% per annum. The loans and the interest shall be early repaid on an IPO or M&A transactions as defined in the agreement. On July 31st 2017, Neolotto raised an additional €500 thousand of which the company lent €250 thousand and the remainder was lent by ASH under the same terms above. On September 20th 2017, in order to pursue business opportunities, a convertible loan agreement (“CLA”) was signed between the Company, ASH (“Lenders”) and Neolotto. Based on that agreement, both lent Neolotto €500 thousand each on August 30th 2017 and the remainder, €1,750 thousand each during October 2017. The loans amounts, together with the previous loans amounts described above and the accrued interest, will be repaid by December 31st 2018. The loans bear an interest rate of 6% per annum and shall be converted to ordinary shares of Neolotto in accordance with the provisions of the CLA and at the discretion of the Lenders. In the three-month period ended March 31st 2018, the Group recorded its share of Neolotto results aggregated to €137 thousand loss and accrued interest income of €40 thousand, both amounts are presented as part of the “Company share in the results of associated companies and other related” within the “Consolidated Statements of Comprehensive Income”.

B. In February 2017, the Company, through its wholly owned subsidiary (the “Acquirer”), acquired 30% of the shares of Minotauro Media Limited (“MML”) for a total consideration of €1,183 thousand, of which €828 thousand and €355 thousand were paid on February 3rd 2017 and June 30th 2017, ASPIRE GLOBAL INTERIM REPORT JANUARY – MARCH 2018 24 respectively. MML is engaged in the business of marketing and promoting online gaming services via its domain names. The Acquirer was granted a call option for the remaining 70% of MML and the seller was granted a put option, exercisable from August 2018 to June 2021, based on a multiple of 6 times of the exit EBITDA of MML capped at €12.6 million, as described in the shareholders’ agreement. Such options are considered financial derivative instruments and are measured and presented at fair value based on a valuation which considered as a level 3 category of the fair value hierarchy and conducted by a reputable appraiser, pursuant to which, the call and put options were valued as €371 thousand and €33 thousand, respectively as at the transaction date and included as part of the Investments and loans - associated companies in the Consolidated Statement of Financial Position. The allocated cost to the acquired shares was valued at €845 thousand by the reputable appraiser. In the three-month period ended March 31st 2018 the Group recorded its share of MML results aggregated to €25 thousand loss, such amount is presented as part of the “Company share in the results of associated companies and other related” within the “Consolidated Statements of Comprehensive Income”.

C. On November 20th 2017, the Company’s board of directors approved an investment in a company that launched Mr. Play, a new casino and sports betting brand. The Company provides the technology and is a significant shareholder in the venture, holding 40% of its shares, along with various investors. The shareholders will fund the new company up to €4 million, of which, the Company will invest up to €2 million, based on business milestones. As at March 31st 2018 the Group has invested €478 thousand which were included as part of the Investments and loans - associated companies in the Consolidated Statement of Financial Position. In the three-month period ended March 31st 2018 the Group recorded its share of Mr. Play results aggregated to €279 thousand loss, such amount is presented as part of the “Company share in the results of associated companies and other related” within the “Consolidated Statements of Comprehensive Income”.

Kysynkin näiden näkymistä. Tuskin vastaavat mitään kovin kiinnostavaa. Mutta toistaiseksi ovat ostaneet lähinnä kuraa uikkariin, joten jännä nähdä, mitä ne bondirahoilla tekevät.

0
0
8.5.2018 - 14:02 #19567

Aki Pyysing

OP
+11671
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6533

Lisäksi löysin vertailukaudelta tuloja lopetetusta Euroopan maasta (ehkä Tsekkki???), joita enää ei ollut. Tämä on hyvä sillä silloin tarina jatkuvasta orgaanisesta kasvusta pitää  paikkansa. Milli kvarteriin oli tullut silloin sieltäkin.

"In May 2017, the Group ceased major operations in a European country due to a change in the regulatory environment as it affected the Group’s business there. As a result, the Group presented the results of its operations there as a “Profit on discontinued operations, net of tax” within the “Interim Condensed Consolidated Statements of Comprehensive Income”. The profit on discontinued operations, net of tax approximates the net cash generated from operating activities and there were no cash flows from investing or financing relating to the discontinued operations."

0
0