20.7.2022 - 14:05

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Q2 muodostui synkimmäksi neljännekseksi tämän blogin aikana. Alkupäivät oli vielä iloista rallatusta ja salkku kävi lähes +20% ytd. Siitä alkoikin lähes katkeamaton 15 pinnan pulkkamäki. Embracer taisi olla ainoa vihreäksi jäänyt rivi, muiden syöksyttyä enemmän tai vähemmän. Kaiken kaikkiaan aktiivisuus on ollut pohjissa muiden kiireiden vuoksi. Huhtikuussa tuli tankattua pieni siivu Smart Eyeä, mikä olikin nerokas tempaus. Tuo sijoitus on vasta puolittunut. Enemmän otin Embraceria 63,5 - 75 sek, joka nousi kolmanneksi suurimmaksi positioksi. Tämä onnistui huomattavasti paremmin, vaikka 92 sek välihuipuista onkin tultu reilusti alas saudirahaston investoinnin julkistamisen jälkimainingeissa. Kolmas liikku oli viimeisten Cityconien vaihtaminen Evoon. Tämä on toistaiseksi suurinpiirtein breakevenissä. Toki pidän Evon näkymiä huomattavasti valoisimpina. Selkeimmin passiivisuus näkyi Evon kohdalla. Monta välitiliä jäi saamatta, kun tuli pelkästään istuttua possan päällä.

Aspire-rahat ovat edelleen tilillä odottamassa seuraavia operaatioita. Käteisen määrä on lähes 25%, joten tase on tarkoitus laittaa hiljalleen töihin laskupäivien aikana. Markkinatilanne on edelleen hermostunut, joten ajallinen tai Akin mainostama hinnallinen hajauttaminen lienee paikallaan. Tarkkailulistalle on päässyt enimmäkseen houkuttelevan oloisiin hintoihin valahtaneita kasvu/laatuyhtiöitä (mm QT, Tecnotree, Carasent, Harvia), joihin olisi tarkoitus perehtyä tarkemmin seuraavan parin viikon aikana. Lisäksi lienee syytä odottaa Q2-osarit, jotta saa paremman kuvan bisnesten suunnasta.

Suurin omistus Evo julkaisee Q2-luvut aamulla. Omana tragediana on purjehtia täydellä 20 pinnan osuudella huomiseen ja ottaa markkinareaktio vastaan stoalaisen tyyneydellä. Toki uskon hyvään suoritukseen, sillä julkisten träkkereiden perusteella Live Casinon pelaajamäärät ovat jatkaneet hyvää kasvua. Myös Playtechin tuoreet kommentit viittaavat segmentin vahvaan vetoon. Lisäksi tulkitsin toimarin Nolimit City-ostoksen yhteydessä antamien lausuntojen perusteella RNG-puolen kehittyneen positiivisesti.

0
0
26.7.2022 - 09:47

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Viime aikaisen hehkutuksen myötä päädyin itsekin tsekkaamaan pintapuolisesti Stockmannia. Luvut näyttivät epäilyttävän hyviltä, joten sipaisin pienen tarkkailuerän. Nyt on motivaatiota perehtyä yhtiöön perusteellisemmin. Käteistä on edelleen 20%, joten liikkumavaraa löytyy isommillekin operaatioille.

0
0
13.8.2022 - 15:23

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Viime viikon osarit olivat iloista vuoristorataa salkun kannalta.

Kamux

Itse asiassa Kamuxilla oli aivan hyvä neljännes markkinaan suhteutettuna. Liikevaihto kasvoi 7,9%, kun samaan aikaan käytettyjen autojen kauppa sakkasi. Valitettavasti odotukset (ja yhtiön omat tavoitteet) oli viritetty normaalin liiketoimintaympäristön perusteella, joten roikahdus oli ruma. Toki tulosvaroituksen käsittämätön ajoitus ei varsinaisesti lisännyt luottoa johtoa kohtaan, mikä todennäköisesti syvensi kuoppaa. 

Jälkiviisaana voi kyllä katsoa peiliinkin. Automarkkinan paha sulaminen oli selvästi näkyvillä pitkin kevättä ja alkukesää. Oli todella naivia kuvitella Kamuxin olevan tälle täysin immuuni. Nyt on kuitenkin myöhäistä myydä, sillä kurssi lyötiin pitkällä tähtäimellä houkuttelevalle tasolle. Jossain vaiheessa autokauppa kuitenkin piristyy ja yhtiö on osoittanut pystyvänsä kasvamaan markkinaa nopeammin. Toisaalta en ole myöskään kovin nopeasti lisäämässä. Sentimentti saattaa olla pohjamudissa vielä pitkäänkin. Onneksi Kamuxin painoarvo salkussa on vain pari pinnaa.

Pax Global

Pax löi pöytään taas kovat H1-luvut. Liikevaihto koheni 26% ja eps nätisti skaalautuen 39%. Kasvua tuli kaikilla markkinoilla Euroopan vetäessä letkaa yli 62 pinnalla. Huomionarvoista on myös jenkeistä saatu +27%. Nähtävästi FBI:n ratsialla ei ollut kovin pitkäkestoisia seurauksia. Kuudelta kuukaudelta epsiä kertyi 0,631 perjantain closen ollessa 8,05. Eli lappu on edelleen naurettavan halpa. Salkussa PAX on vajaan kuuden pinnan osuudella. Ilman Kiina-riskiä menisin tähän all-in.

Golar LNG

Juna puksuttaa vakuuttavasti eteenpäin. Yhtiörakenne on saatu yksinkertaistettua puhtaaksi FLNG-binekseksi, kun ytimen ulkopuoliset osat on myyty/yhtiöitetty. Näiden toimien lopputuloksena käteinen + osuudet julkisesti noteeratuista yhtiöistä ylittää velat 500 miljoonalla. 

Hillin kapasiteettilisäys yhdistettynä öljyn&kaasun markkinahintoihin sidottujen erien kehitykseen nostaa aluksen generoiman ebitdan viime vuoden 95 miljoonasta tämän vuoden noin 270 miljoonaan ja ensi vuoden 305 miljoonaan. Sisaralus Gimin rakennustyöt ovat aikataulun mukaisesti loppusuoralla ja se alkaa Q4/2023 alkaen tuottamaan ylimääräiset 150-215 M$ ebitdaa vuodessa.

Parasta oli ohjeistus uusista projekteista. Yhtiö on varmistanut rahoituksen, konvertoitavan aluksen ja telakkapaikan uudelle MkII-projektille. Mikäli investointipäätös tehdään H2 aikana, uusi alus olisi tuotannossa 2025. Golar on valmistautunut 2-3 rinnakkaiseen hankkeseen ja  kysyntä on kuulemma kova. Tavoitteena on julkistukset loppuvuoden aikana.

Uudella projektilla on potentiaalia kehittyä todelliseksi kultamunia munivaksi hanheksi. Afrikan rannikolta nostettavan kaasun tuotantokustannus Aasiaan kuljetettuna on noin 4,5$/MMBtu, kun saman tavaran futuurit huitelee parhaillaan 46 taalassa. Yhtiö tavoittelee integroituja projekteja, joissa aluksesta saatu palkkio sidotaan kiinteän summan sijasta öljyn ja/tai kaasun markkinahintaan. Näin menetellen palkkio saattaa otollisissa olosuhteissa kohota sellaiseksi, että se kattaa vuodessa aluksen rakennuskustannukset.

Ilman uusia projekteja nykyisillä aluksilla ja nykyisellä hintatasolla Golarin ev/ebitda tulee olemaan alle kuusi. Tähän päälle hyvin todennäköinen uusien alusten tuoma kassavirta 2026 alkaen. Lisäksi on vaikea nähdä, että kaasun hinta voisi lähivuosina merkittävästi laskea nykyisessä geopoliittisessa ympäristössä. Päin vastoin, markkina todennäköisesti tiukkenee entisestään Euroopan pyrkiessä korvaamaan Putlerin kaasun muilla vaihtoehdoilla. Näillä parameterilla pidän Golarin tuotto-odotusta erinomaisena. Lisäksi yhtiö hajauttaa kivasti muuten erittäin teknopainotteista salkkua. Osuus nousi kuitenkin jo yli 20 pinnan, joten riskienhallinnan vuoksi en ole lisäämässä omistusta. Jatkossa pitää kuitenkin treidata lappua aktiivisemmin, sillä kurssi tekoo evomaisia isoja swingejä.

Lopuksi pitää vielä harmitella etten ottanut isommin Stockmannia. Tarkoitus oli rakentaa noin viiden pinnan positio, mutta kurssi karkasi alta. Koppaan kyllä lisää, jos korjaa hieman alaspäin. Tällä hetkellä salkun suurimmat Evo 21%, Golar 20%, Embracer 11%, Nasse 8%, Pax 6% ja SPUT 4%. Lisäksi käteistä 19%. Myös YTD on ilahduttavasti kivunnut kesäkuun kuopasta ja lähentelee ATH-lukemia @+17.0%.

0
0
24.8.2022 - 14:25

Herb Powell

+12
Liittynyt:
5.7.2020
Viestejä:
13

Kutkuttaako Tommia ottaa lisää Embraceria vai onko jo tarpeeksi? Taas möyrii siellä 65 SEK haminoilla. Ite lisäsin jo 72 SEK hinnalla ja yritän pilkkiä vielä lisää.

0
0
24.8.2022 - 17:05

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Ei vielä kutkuta. Vaikka hajautetussa portfoliossa yhden peli epäonnistuminen ei suista koko yhtiötä kriisiin, suuren budjetin Saints Rown surkeat arvostelut luovat väistämättä painetta lopputilikauden ennusteisiin. Embracer on jo salkun kolmanneksi raskain lappu, joten kasvaneessa epävarmuudessa en halua lisätä riskiä.

0
0
24.8.2022 - 20:11

Anssi A

+454
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
454
Turmiolan Tommi kirjoitti:

Ei vielä kutkuta. Vaikka hajautetussa portfoliossa yhden peli epäonnistuminen ei suista koko yhtiötä kriisiin, suuren budjetin Saints Rown surkeat arvostelut luovat väistämättä painetta lopputilikauden ennusteisiin. Embracer on jo salkun kolmanneksi raskain lappu, joten kasvaneessa epävarmuudessa en halua lisätä riskiä.

Tämän lisäksi tänä vuonna ei oikein ole tulossa mitään muuta isoa, SW:Kotorin release date taisi siirtyä vuodelle 2025 ja itse olen hyvin bearish keskinkertaisia pelistudioita kohtaan, pelkästään Steamiin tulee kuukausittain yli 1000 uutta peliä, joista toki iso osa jotain indiekamaa mutta niitä kilpailijoita kuluttajan ajalle on vaan niin paljon.

0
0
24.8.2022 - 23:29

GodsAwayOnBusiness

+17
Liittynyt:
22.9.2021
Viestejä:
7

Embracer osti oikeuksia JRR Tolkienin teoksiin hetki sitten. Amazonilta tulossa Tolkienin teoksiin perustuva sarja pian ulos ja jos sarja menestyy, niin voi olla hyvään saumaan tehty ostos Embracerilta. Kirjat lukeneena sarja ei vaikuta lupaavalta tosin, koska Amazon ottanut aika paljon vapauksia sarjan tekemisessä. Rahaa sarjan tekoon ainakin on laitettu.

0
0
9.9.2022 - 18:00

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599
Turmiolan Tommi kirjoitti:

Oli pakko siipaista taas vaihteeksi pikkuerä Evoa 850:llä. Kunhan muistaisi myös myydä mahdollisen pompun jälkeen. 

Nämä ulos 895:llä. Useampana päivänä pidin optimistisesti myyntitoimeksiantoa 905:ssä, mutta sinne asti ei jaksettu nousta. Koska lapun paino salkussa oli noussut yli 20 pinnan ja viikonloppu on kauhuja täynnä, ajattelin ottaa varmat pois. Liian monta kertaa olen yrittänyt pilkkiä liian alhaalta tai myydä liian korkealta ja jäänyt tyhjin/täysin käsin. Kokeillaan nyt määrätietoisempaa otetta. Käteisen osuus 15%.

0
0
22.9.2022 - 18:16

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Evoa pikkusiivu lisää @805. Nämä lähtevät takaisin kiertoon liukkaammin kuin hauki kaislikosta.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet melkoista salkun teurastusta. Siinä rytäkässä Tommin omaisuutta on turmeltunut reilu kymmenesosa. Aina kun syöksy alkaa kunnolla vituttamaan, on pitänyt tsekata indeksien tilanne. Kummasti helpottaa omaa kurjuutta, jos muilla menee vielä huonommin smiley

Ostonappia en ole uskaltanut painaa ennen tätä päivää, vaikka käteinen on poltellut taskussa. Koko ajan on fiilis, että pahin on vasta edessä ja olen säästellyt paukkuja optimaaliseen hetkeen. Sitähän ei tietenkään tule, mutta toisaalta stressitaso on pysynyt siedettävänä. Tosin nyt moni lappu alkaa olemaan houkuttelevissa hinnoissa. Olen katsonut sillä silmällä Stockan ja Kamuxin lisäystä. Lisäksi Tecnotree ja Qt olisivat näillä alennuksilla mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia.  

0
0
23.9.2022 - 14:53

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Tarkkailurivi Tecnotreehen avattu @0,45x. Myykää nyt Kamuxiakin hieman alemmas, jotta pilkki tarttuisi. Käynnissä tiukka taistelu meneekö YTD tänään miinukselle.

0
0
23.9.2022 - 19:38

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Kamux ei aivan tarttunut, mutta keväällä myytyjä Golareita sai ostaa takaisin @23. Kiva yhdeksän pinnan syöksy ilman yhtiökohtaisia uutisia. Nähtävästi koko sektorilla on ollut nihkeämpi päivä, mutta vaikea nähdä GLNG:lle suotuisan makroympäristön muuttuvan ainakaan huonompaan suuntaan. Näillä hinnoilla kurssi lienee lähellä fair valueta. Näin ollen hyvin todennäköiset uudet diilit ovat ilmainen optio.

0
0
23.9.2022 - 22:13

Herb Powell

+12
Liittynyt:
5.7.2020
Viestejä:
13

Oho, siis Tommilla ei ole YTD vielä miinuksella, vaikka Evo ja Embracer on kyntänyt rajusti viime aikoina? Itellä pamahti tänään -14%, kun muutama viikko sitten oli vielä +11%, lol.

0
0
23.9.2022 - 23:09

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Hyvistä omaisuuden turmeluyrityksistä huolimatta vuosi on vielä kirkkaasti vihreällä +0,9%. Siedettävän tuloksen selittävät pitkälti Aspire ja Golar. Vuoteen lähdettäessä Aspirea oli reilu neljännes salkusta ja siinä kävi hyvät. GLNG puolestaan kolmanneksi suurimpana rivinä on antanut tämän päivän pulkkamäestä huolimatta 105% palautuksen. Embraceria olen ostanut suurimmat mällit kuutosella alkaviin hintoihin, joten siinä olen välttänyt kaikkein syvimmät karikot. Evon syöksyä on hieman hillinnyt jokunen onnistunut välitreidi. Toki viiltävä tuska on jäytänyt myös Tommin salkkua, sillä huhtikuun ATH:sta on romahdettu 18%.

0
0
26.9.2022 - 14:49

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599
Turmiolan Tommi kirjoitti:

Evoa pikkusiivu lisää @805. Nämä lähtevät takaisin kiertoon liukkaammin kuin hauki kaislikosta.

Kaislikko alkoi ahdistamaan kolmessa päivässä, joten tämä erä palautettiin takaisin luontoon @855. Lappua on vielä riittävästi jäljellä, joten nousun jatkuminen ei suoranaisesti ahdistaisi. 

0
0
4.10.2022 - 18:21

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Alkuviikon rallin perusteella Mr Market on päätellyt inflaation taittuneen ja lamapelkojen poistuneen. Tommi ei ole yhtä optimistinen ja päätti luopua pari viikkoa sitten ostetusta Golar-pompsista @26,50. Kiva 15 pinnan välitili. Lappu jäi edelleen salkun suurimmaksi, joten ärhäkkäkään lisänousu ei harmita.

0
0
11.10.2022 - 18:05

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Aloitin kasvattamaan Kamux-positiotani @4,95ish. Käytettyjen autojen bisneksessä vallitsee maailmanlopun tunnelma, mutta ihmisten on pakko liikkua. Jonkin aikaa autonvaihtoa voi lykätä, mutta ei loputtomiin. Osakekurssin perusteella voisi kuitenkin päätellä vanhojen koslien kaupan loppuvan kuin seinään. Todellisuudessa Kamuxin myynti kasvaa myös tänä vuonna, vaikka marginaalit ovat ottaneet osumaa. Mielestäni lappu on kasvuyhtiöksi erittäin maltillisesti arvostettu. Koska osakkeen luisu näyttää edelleen hyvinkin vauhdikkaalta, pidän panostukset varovaisina vielä tässä vaiheessa. 

0
0
28.10.2022 - 19:48

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Lisäilin alennusmyynnistä Kamuxia @4,72 ja Stockmannia @2,03. Ensin mainitun osalta mikään muu kuin hinta ei ole muuttunut edellisen 11.10 tankkauksen jälkeen. Stockan osari oli mielestäni aivan ok ja kurssireaktio ylimitoitettu.

0
0
16.11.2022 - 23:21

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Golar rojahti mielestäni hyvään raporttiin lähes kuusi pinnaa. Lisäsin hieman @24,50. Yhtiö on kerännyt pääomia uusia FLNG-projekteja varten, joten julkistuksia on jossain vaiheessa luvassa. Viimeistään silloin kurssi korjaa ylöspäin.

0
0
20.11.2022 - 16:10

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Q3 tulokset ovat ulkona, joten dokumentoidaan omat ajatukset salkun tärkeimmistä yhtiöistä.

Evo

Juna puksuttaa raiteillaan inflaatiosta, kuluttajien ostovoiman heikkenemisestä ja pandemian vetoavun loppumisesta huolimatta. Ylin rivi kasvoi 37% ja eps parani 42%. Toimintaympäristön vastatuuli näkyi ebitda-marginaalin putoamisella 69,9% -> 69,0%. Tuon pystyn hyväksymään. On tämä vaan sairaan laadukas yhtiö.

Omaan makuun negatiivisin aspekti oli slottien mörnimisen jatkuminen. Vaikka johto toistaa tavoitetta yli 10% kasvusta segmentille, tähän astiset näytöt eivät vakuuta. Hiljalleen alkaa epäilyttämään yhtiön kyvykkyys ostettujen toimintojen haltuunotosta. 

Eteenpäin katsottaessa lähiaikojen kurssikehityksen ajurina tulee toimimaan lähinnä liikevaihdon kasvu. Katteet ovat jo monopolimaiset, joten niitä on vaikea enää merkittävästi parantaa. En myöskään usko nykyisen sentimentin mahdollistavan kovin merkittävää parannusta kertoimiin. Näin ollen pankin räjäyttävää multibaggerointia tuskin on tiedossa. Toisaalta on vaikea nähdä myöskään täydellistä romahdusta osakkeelle. LiveCasinon ylivoima on niin valtava, että kilpailijoiden on lähes mahdotonta nakertaa suurta lovea tulostasoon. Kun tähän yhdistää isona trendinä jatkuvan pelaamisen siirtymisen verkkoon, tulopuoli pysyy kasvussa jatkossakin. Uskon 25-35% vuotuisen kasvun takaavan Evolle riskiin suhteutettuna kivan tuoton muutaman vuoden aikaikkunassa. Harkitsen kuitenkin position pientä trimmaamista.

Golar

Rönsyjen karsimisen myötä Golarin liiketoiminnan arvioiminen on muuttunut todella yksinkertaiseksi. Yhtiöllä on käteistä ja listattujen yhtiöiden osakkeita 1445 miljoonan edestä velkataakan ollessa 993 miljoonaa. Näin ollen netto-omaisuus on noin 450 miljoonaa. 

Uutta rahaa tulee sisään FLNG-lautoista. Näistä Hilli tuottaa nykyisillä öljyn ja kaasun hinnoilla 295 miljoonaa ebitdaa vuodessa ja ensi vuoden hintataso on jo suojattu. Lisäksi Hillin kapasiteetista on käytössä vain vajaa 60%, joten potentiaalia lisätuottoihin on melkoisesti. Uusi lautta Gimi on vasta rakenteilla ja se aloittaa toimintansa ensi vuoden lopulla. Tämän jälkeen häkkyrä generoi vuotuista ebitdaa minimissään 151 miljoonaa 20 vuoden sopimusjakson ajan. Näin ollen nykyhinnoilla 2024 alkaen ebitdaa kertyy hallinnon kuluilla oikaistuna noin 436 miljoonaa / vuosi. Tämän päivään kurssiin suhteutettuna ev/ebitda on siis alle viisi, mikä on mielestäni erittäin edullinen varsinkin suhteutettuna pitkiin ja "varmoihin" sopimuksiin. 

Vaikka osake on houkutteleva pelkästään näillä spekseillä, näen suurimman potentiaalin uusissa projekteissa. Golar keräsi syksyllä 430 miljoonaa käteistä myymällä osuuksia osakkuusyhtiöistään. Samalla he ovat sopineet maksullisista selvitysprojekteista kahden eri tahon kanssa uusien lauttojen rakentamisesta. Lisäksi yhtiö on jo tilannut etukäteen 300 miljoonan edestä aikataulukriittisiä osia uutta lauttaa varten, jotta voidaan varmistaa valmistumisaikataulu vuoteen 2025. Näiden perusteella todennäköisyys uusien projektien julkaisemisesta lähiaikoina on todella suuri. Johto on avoimesti puhunut tavoittelevansa 2-3 uuden lautan saman aikaista rakentamista.

Lisäksi Hillin nykyinen sopimus umpeutuu 2026 eikä Golar tule jatkamaan sitä, ellei lautan koko kapasiteettia oteta käyttöön. Myös tämä kasvattaa merkittävästi tuloja H2/2026 lähtien. 

Summa summarum. Nykyinen arvostus on alhainen. Uusien projektien toteutumisesta ja Hillin kapasiteetin lisäyksestä riippuen yhtiön tulot jopa 2-3 kertaistuvat neljän vuoden sisällä. Golarissa näen multibagger-mahdollisuuden ja sen vuoksi se on salkkuni painavin omistus.

Embracer

Lars petti omat odotukset. Vaikka ylin rivi kasvoi kivasti, kannattavuus heikkeni selvästi. Toki tässä on myös peiliin katsomisen paikka, sillä olin aiemmin laskenut todellista tulosta aivan liian optimistisesti adjusted ebit -luvuista. Lisäksi kuluvan tilikauden ohjausta laskettiin lieromaisesti. Alhaisemman haarukan lisäksi päivitettyihin lukuihin sisällytettiin myös uusien ostosten vaikutus, mikä kommunikoitiin selvästi vasta QA-osiossa. Näin ollen näkymien lasku oli todellisuudessa isompi, mitä tekstissä lukee.

Olen myös kahden vaiheilla isosta strategian muutoksesta. Lars ilmoitti yhtiön tutkivan mahdollisuuksia joidenkin toimintojen irroittamiseen esimerkiksi omina pörssiyhtiöinä. Onhan tämä melkoinen takin käännös aiemmalta sarjayhdistelijältä. Toisaalta jenkkistudioiden listaus Nasdaqiin saattaisi vapauttaa arvoa omistajille, joten en ole heti tyrmäämässä ajatusta. Herättää kuitenkin kysymyksiä kuinka kartalla johto on ollut, kun joudutaan näin radikaaliin suunnan reivaamiseen. Ainakaan en ole lisäämässä. Pitää pohtia vieläkö löytyy riittävästi luottoa Larsiin.

Stockmann

Aki kirjoitti näkemyksiäni vastaavan kolumnin paljon paremmin mitä itse kykenen tekstiä tuottamaan. Näen yhtiössä aivan hyvää riskiin suhteutettua tuottopotentiaalia ja saatan lisätä isommasta dipistä.

Kamux

Yhtiö luovii melko hyvin eteenpäin äärimmäisen vaikeassa toimintaympäristössä vallaten markkinaosuutta pienemmiltä toimijoilta. Jossain vaiheessa autoja on taas pakko vaihtaa ja bisnes alkaa elpymään. Myös uusi toimari on positiivinen asia. Näen Kamuxissa mahdollisuuden triplamoottorilla varustettuun kurssirakettiin. Autokaupan piristyessä liikevaihdon kasvu ottaa uusia kierroksia ja marginaalit paranevat. Näiden toteutuessa myös kertoimet toipuvat vähitellen. Lisäksi yhtiöllä on valtavasti kiitorataa kasvulle Euroopassa. Omissa silmissä tässä on potentiaalinen multibaggeri. Toki riskipitoinen sellainen. Sopivaa lisäyspaikkaa kytäten.

Smart Eye

Hillopurkki siirtyy ja kassa alkaa olemaan tyhjä. Tässä pitää tunnustaa naivi usko suuriin puheisiin ja jatkuviin selityksiin sekä myöntää totaalinen virhearviointi. Tällä hetkellä tarkoitus on tehdä veromyynti sopivalla hetkellä loppuvuoden aikana. 

   

 

 

0
0
22.11.2022 - 18:15

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599

Oli pakko tehdä pieni lisäys Embraceriin @41,50. Ehkä päällimmäisenä ajatuksena on pienen rekyylipompun hakeminen. Luotto Larsiin ei ole vielä täysin palautunut, mutta tässä voisi olla pikisten paikka.

0
0
27.11.2022 - 23:36

Herb Powell

+12
Liittynyt:
5.7.2020
Viestejä:
13
Turmiolan Tommi kirjoitti:

Otin Embracerista varmat pois @46,85. Kivat 13 pinnaa kolmessa päivässä. Easy game yes

Sori, jos tätä on käsitelty aiemminkin, mutta en ainakaan muista vastausta.

Käsittääkseni sulla on kalliimmalla ostettuja salkussa, joten fifo-periaatteen mukaan tämä on turskamyynti. Jos Embracer laskee alle tuon 41,50 sek eikä koskaan nouse sen yli, niin oikeasti tuota treidivoittoahan ei pääse koskaan muodostumaan.

Miksi siis lasket tämän näin?

0
0
27.11.2022 - 23:40

KuplaSalkku

+103
Liittynyt:
14.8.2016
Viestejä:
188
Herb Powell kirjoitti:

 

Turmiolan Tommi kirjoitti:

Otin Embracerista varmat pois @46,85. Kivat 13 pinnaa kolmessa päivässä. Easy game yes

 

Käsittääkseni sulla on kalliimmalla ostettuja salkussa, joten fifo-periaatteen mukaan tämä on turskamyynti.

Todennäköisesti kaksi tai useampi AOT / salkku käytössä kuten monella muullakin

0
0
28.11.2022 - 09:30

Turmiolan Tommi

OP
+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599
Herb Powell kirjoitti:

Miksi siis lasket tämän näin?

Lähtötilanteessa minulla oli x euroa käteistä ja y kpl turskalla olevia Embracereita. Nyt minulla x+z euroa käteistä ja edelleen samat y kpl turskalappuja. Kyllä tuo z euroa on aivan konkreettista rahaa omassa kirjanpidossani.

Toki näin jälkiviisaana operaatio olisi kannattanut tehdä arvo-osuustilillä, jolloin olisi saanut vielä vähennettäviä myyntitappioita kaupan päälle.

0
0
28.11.2022 - 15:52

juha88

+48
Liittynyt:
27.7.2017
Viestejä:
76
Turmiolan Tommi kirjoitti:

 

Herb Powell kirjoitti:

Miksi siis lasket tämän näin?

 

Lähtötilanteessa minulla oli x euroa käteistä ja y kpl turskalla olevia Embracereita. Nyt minulla x+z euroa käteistä ja edelleen samat y kpl turskalappuja. Kyllä tuo z euroa on aivan konkreettista rahaa omassa kirjanpidossani.

Toki näin jälkiviisaana operaatio olisi kannattanut tehdä arvo-osuustilillä, jolloin olisi saanut vielä vähennettäviä myyntitappioita kaupan päälle.

Eikös OST:lla muiden kuin euroissa noteerattavien osakkeiden treidaaminen ole järjetöntä? Valuutanvaihtokulu aina ostossa ja myynnissä 0.25% (AOT jos itse vaihtaa 0.075%).

0
0