3.8.2022 - 01:04

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Salkkupäivitystä ja lyhyitä ajatuksia

Sijoitusaste 156%
Luvut Inderesin ennusteita jos on seurannassa, muuten Nordnetin lukuja mitkä välillä ???

Position koko suhteessa omaan pääomaan 10+%

Citycon (lähes 20%) 2021 P/E 10 P/B 0,46
Absoluuttisesti halpa ja hyvinhoidettu kiinteistöyhtiö. On tullut lisättyä laskuihin ja kevennettyä nousuihin, pysynee salkun isoimpien omistusten joukossa vielä pitkään.

Fondia 2022e P/E 21 P/B 5,3
Lukujen valossa kallis käänneyhtiö, jolla on edelleen kohtuullisen muhkea kassa kokoonsa nähden. Mutta on kärsinyt vaihtuvuudesta, heikosta toimitusjohtajasta (sai potkut) ja liian suurista kiinteistä kuluista suhteessa kokoonsa. Jos ja kun pääsee takaisin kasvupolulle, niin tulos paranee roimalla kulmakertoimella. Rajattu downside, huima potentiaalinen upside.

Fortum 2022e P/E -2,5 P/B 1,5
Murjottu Uniperin myötä pohjamutiin, aloin ottamaan positiota 13,xx-tasolta. Riskit ovat kuitenkin rajalliset ja yhtiön perustoiminta hyötyy energian hinnasta. Tällä hetkellä pahimmassa tapauksessa RIP Venäjän omistukset, RIP Uniper ja RIP Uniperille annetut 4 miljardia ei jätä kauheasti downsidea jos Fortumin oma toiminta jatkuu ongelmitta. Peruscasessa helposti 50+% nousuvara.

Ilkka 2022e P/E 25 P/B 0,6
Perinteinen sijoitusyhtiöcase ei niin perinteisessä kuoressa: Alma Median osakkeet 90M, nettokassa 40M, yhtiön arvo noin 100M. Oma bisnes murheenkryyni, joka sentään plussalla ja osin hallinto. Ostan lisää jos laskee (ja kevennän jos nousee reippaasti).

5%-10%

Anora 2021 P/E 15 P/B 1,1
Defensiivinen elintarvikefirma (viina on elintarvike) defensiivisellä alalla kohtuullisen houkuttelevaan hintaan. Kevennys kuitenkin toiveissa, jos saisi vähän kurssia lisää nousemaan.

Elisa 2022e P/E 24 P/B 7,0
Perintöosakkeet, saavat pysyä salkussa. Aika törkyinen arvostus varmalle suorittajalle, mutta 4% osingolla ja 90% lainoitusasteella (hajautusbonus) paljon hyödyllisempi kuin keskiverto perintövaasi.

Sievi 2022e P/E 12 P/B 0,81
Sijoitusyhtiö jonka todellista arvoa on vaikea arvioida. Paperilla halpa (2019-2021, 2023e 2024e kaikki P/E 5-6) mutta vaikea arvioida tuloksen ja osien arvon kestävyyttä.

Telia 2022e P/E 21 P/B 1,9
Elisan paha sisarpuoli, ikuinen pettymys monille (ei mulle, ihan hyvin mennyt) joka kuitenkin jauhaa kivaa osinkoa. Ostan kun laskee, myyn kun nousee ja välissä nostan osinkoja. Nyt aika neutraalilla painolla salkussa.

3%-5%
Danske Bank 2021 P/E 7,7 P/B 0,49
Tanskalainen pankki, joka muistetaan lähinnä rahanpesusta. Tasainen möyrijä, mikä kelpaa noilla luvuilla vaikka Tanska on paska maa (osinkoverosekoilut).

Wärtsilä 2022e P/E 18 P/B 2,3
Perinteisesti ylihintainen konepaja joka otti koronakriisissä huolella siipeensä eikä ole tuloksellisesti vieläkään toipunut sieltä. Huomattavaa potentiaalia myös pitkällä tähtäimellä. Varmaan kuitenkin tällä kertaa kevennän jos ilman uutisia vetää tästä tasolta isot spurtit ylöspäin.

Nordea 2021 P/E 11 P/B 1,1
Tätä tuli viimeksi kevennettyä 11 euron kursseihin. Ei kallis, ei halpa, mutta ihan hyvä pankki osana salkkua.

Stockmann 2021 P/E 2,8 P/B 0,93
Erikoiscase, missä paha Stockmann pitää Lindex-neitoa panttivankinaan. En pidä Lindexin nykyistä tuloskuntoa pitkällä tähtäimellä kestävänä ja aliarvostuksen purkautuminen vaatisi suuria muutoksia saneerauksen päättymisen jälkeen. Lähtee todennäköisesti kohtuullisen helpolla salkusta (tai tulee lisää jos kyykkää kunnolla).

Nightingale Health 2022e P/E -11 P/B 1
Salkun jokerikortti. Potentiaali on tällä sektorilla huimaa, mutta niin on riskitkin. Potentiaalinen treidiosake, pieni määrä jää varmaan salkkuun pysyvästi.

TietoEVRY 2022e P/E 11 P/B 1,8
Tylsä, kohtuullisesti hinnoiteltu ja isohko firma. Perinteinen "lisään jos laskee, myyn jos nousee".

Rovio 2022e P/E 16 P/B 2,3
Pelialan arvo-osake, jolla on iso kassa ja edelleen arvokas broilerimerkki. Suhteessa kilpailijoihin rajattu downside, huima potentiaalinen upside.

HKScan 2021 P/E -4,4 P/B 0,35
Elintarviketeollisuuden alisuorittaja jo kymmenen vuotta. Mutta broileritehdas on pystyssä ja toiminnassa, eikä firma enää tee hirveätä tappiota. Omistuspohja on ongelma, mutta firma voi hyötyä nykyisestä ilmapiiristä jossa se voi saada tuotteitensa hintaa nostettua merkittävästi.

Nordnet Indeksfond Norge
Nordnet Indexfond Sverige
Salkun ainoat rahastot, mitkä tuovat vähän maantieteellistä hajautusta ja hyvää lainoitusarvoa.

2%-3%
Vodafone Group 2021 P/E 19 P/B 0,74
Monelle tuttu nimi ulkomailta, kansainvälisesti toimiva telefirma. Potentiaalia mm. Afrikan kehittyvillä markkinoilla, omistaa mobiilibisneksen ohella kaapelioperaattoreita.

Pareto Bank 2021 P/E 7,3 P/B 0,95
Norjalainen pienehkö kasvava bisnespankki. Hyvää tuloksen kasvua jo monta vuotta, eikä näillä luvuilla ole hirveän ylihinnoiteltu.

Martela 2022e P/E 20 P/B 0,73
Perinteinen käänneyhtiö, jota tuli ostettua Iskun nurkkauksen jälkeen pieni positio. Noussut 50%, ei taida malttaa ostaa lisää mutta katsotaan mihin tämä nakkikioski pystyy.

Nokia 2022e P/E 13 P/B 1,5
Hyvällä kassalla varustettu suomalaisen pörssimaailman ikoni, jota ei kuitenkaan voi kutsua erityisen halvaksi. Lähtee varmaan vex ennen kuutta euroa tällä suoritustasolla. Jos taas putoaa 4 euron tasolle niin lisäystä.

Citigroup 2021 P/E 7 P/B 0,56
Kohtuullisesti hinnoiteltu jenkkipankki. Prkl Buffett ehti julkistaa oman ostonsa itse kun arvoin, mutta lienee hyvän aikaa hold näillä hinnoilla.

Kamux 2022e P/E 12 P/B 2,5
Käytettyjen autojen kauppa ei ole kovin hehkeä ja arvostettu ala, mutta suuruuden ekonomian luulisi tuovan etuja. Hinta on kohtuullisella tasolla jos onnistuu joko kasvutavoitteissaan tai muuntautumaan hitaasti kasvavaksi mutta enemmän kannattavaksi lafkaksi. Pomppuja on kuitenkin tiessä, ei vähiten autoliikenteen transformaation takia.

Lamor 2022e P/E 13 P/B 1,8
Jännä firma sinänsä tärkeällä alalla. Vaikea arvostaa, mutta tällä positiolla olisi tarkoitus seurata firman maailmanvalloitusta.

ZIM Integrated Shipping Services 2021 P/E 1 P/B 1,4
Kaverin vinkkaama arpalippu hyvin heiluvalla alalla. Veikkaan että +EV-arpa, mutta en haluaisi tähän laittaa enempää rahaa. Voi nimittäin hyvin olla tyhjä arpa.

1%-2%

Deutsche Bank 2021 P/E 4,7 P/B 0,26
Kohusta kohuun ja talouskriisistä toiseen pyörivä saksalaispankki. On saanut ilmeisesti toimintansa plussalle leikkausten ja uudelleenjärjestelyjen kautta, maksoi jopa hieman osinkoa vuoden 2021 tuloksesta. Luvut ovat erittäin houkuttelevat ja tekisi mieli ostaa lisää - Saksa ei tätä päästäisi edes konkakan.

Aktia 2022e P/E 10 P/B 0,95
Ekoina ostoina ostettu näiltä tasoilta 2017. Missattu hyvät osto- ja myyntipaikat, joten tällä tasolla millä on suhteellisen neutraalisti arvostettu jatketaan omistajana ainakin vielä hetki.

Lehto 2022e P/E -1,9 P/B 0,45
Rakennusalan kestopettäjä. Ollut jo pitkään High risk-high reward-osake jonka riskit ovat toistaiseksi realisoituneet joka kerta. Suuri saneeraus on pahassa paikassa kun joutui myymään tuottoisan putkiremontit-liiketoimintansa tervehdyttääkseen taloutensa joka pienentää firmaa entisestään. 33M markkina-arvolla alkaa olla pörssin pienimpiä firmoja ja nyt pitäisi saada ruosteinen kippo vietyä satamaan. Halpa jos käänne onnistuu. Konkurssissa (annin kautta tai ilman) jos ei.

iShares Core MSCI Pacific ex-Japan
Yksi neljästä huokeakuluisesta ETF:sta, mitkä ovat jääneet salkkuun mausteeksi ajalta jolloin kuukausi ETF-sijoittaminen oli ilmaista.

Lapwall 2022e P/E 8,9 P/B 3
Mielenkiintoinen plussaa tekevä puuelementtifirma, joka annin jäljiltä on nettovelaton. Ei tässä syklissä niin houkutteleva kuin yleensä, mutta ihan kohtuullinen arpa.

Xtrackers Euro STOXX 50 UCITS ETF 1C

Vincit 2022e P/E 13 P/B 2,5
Netumin jämät - kohtuullisella nettokassalla varustettu kohtuullisesti hinnoiteltu firma. Ei nyt tähän hintaan tee mieli lisätä, mutta ei oikein myydäkään.

Alle 1%

iShares Edge MSCI Europe Minimum Volatility UCITS ETF EUR (Acc)

iShares Core MSCI Japan IMI UCITS ETF USD (Acc)

Titanium Oyj 2022e P/E 10 P/B 5,2
Jämät jotka eivät menneet kaupaksi. Kohtuuhintainen varainhoitaja, joka ei kuitenkaan välttämättä pärjää kovin hyvin markkinaturbulenssissa.

Administer 2021 P/B 1,5
Annista saadut jämäosakkeet. Ei erityisesti jaksa tutkia.

Netum Group Oyj 2022e P/E 14 P/B 3,6
Annista saadut jämät. Seurannassa, aikomus hankkia positio jos laskee edullisemmille tasolle (about antihintaan).

 

0
0
4.8.2022 - 11:38

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Fear and Greed-indeksi palasi neutraalille tasolle ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun.

Tekisi mieli keventää vipua, mutta ei ole tunnu salkun osakkeet olevan oikein myyntihinnoissa.

0
0
5.8.2022 - 12:41

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Titaniumin jämät pois (112 kpl) á 14,05. Ehkä joskus taas kyytiin.

Tässä muuten itsellä vähän arpomista että mitä sitä osakkeilla tekisi. Hyvä nousutrendintapainen on menossa ja tulokset ovat firmoilla toistaiseksi olleet varsin hyviä. Vipu kuitenkin aika hapokas. Ehkä teen jotain muuveja, Lehtoa tekisi jossain vaiheessa mieli veivata että saisi vähennykset verottajalle.

0
0
8.8.2022 - 10:30

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Neutraali markkinasentimentti alkoi ahdistamaan, joten otin kirvestä käyttöön positioiden pienentämisessä vaikka ei varsinaisesti toivottuihin myyntihintoihin päästy (sentään kalliimmalla kuin viimeisin osto):

Exit Nokia 1000 kpl á 5,166

Kevennys Wärtsilä 350 kpl á 8,58 (jäi 850 kpl)

Kevennys Stockmann 1500 kpl á 2,80 (jäi 1500 kpl)

Kevennys Fortum 400 kpl á 11,215 (jäi 2260 kpl)

Kevennys Anora 400 kpl á 8,39 (jäi 1800 kpl)

Vielä yksi toimeksianto menossa. Salkun sijoitusaste nyt jotain 144% joten mieluusti vielä saisi jokin isompi heppa runata niin voisi keventää lisää.

0
0
8.8.2022 - 18:19

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Kevennys vielä Sievi 3000 kpl, lopullinen hinta 1,413 (jäljellä 7000 kpl).

Vipua pudotettu tänään 10%-yksiköllä (sijoitusaste about 153% -> 143%), ammuksia takataskuun. Jos kurssit nousee salkussa niin lähtökohtaisesti oon keventämässä vielä lisää, mutta harkitsen tilanteen ja kurssin mukaan ennen Q2-tuloksia että otan Rovioon lisäpositiota.

0
0
10.8.2022 - 14:15

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Ostettu iso positio Roviota huomiseen tulosjulkistukseen: 1500 kpl 6,81 palalta (nyt 2600 kpl). Vähän elpyneestä hinnasta huolimatta että valuutat ja hyvät brändit laittavat lintujen kurssin huomenna koilliseen.

0
0
10.8.2022 - 20:13

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Koitin saada exitin Stockasta kävelyllä mutta 3 eurolla meni vain pienehkö osa :(

Vähän hassua että odotettu inflaatiouutinen (ei niin paha kuin oletettiin) tuli sen jälkeen kun tuli tehtyä kevennys, mutta onhan tässä jännitettävää kun Cityconin, Rovion, Fondian ja pienempien omistusten osareita tulee viikon sisään.

0
0
11.8.2022 - 10:38

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Lisäys 1000 kpl Rovio á 6,515 kun poskettoman hölmö ylireaktio kelpo-hyvään tulokseen. Nyt alkaa olla salkussa jo melkoinen paino.

0
0
11.8.2022 - 10:39

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Ja Stockmannit suunnitellusti ulos. 

Kurssireaktiot ovat olleet osaripäivinä Q2 2022 aivan käsittämättömiä.

0
0
11.8.2022 - 15:16

Turmiolan Tommi

+1514
Liittynyt:
6.8.2014
Viestejä:
599
Farseer kirjoitti:

Runsas 10000 kpl lisäys Lehto 0,361 (vanhat jossain kohtaa pois ja vähennyksiin).

Mihin perustuu näkemyksesi, että onnistuvat muuttamaan liiketoiminnan suunnan? Millä aikataululla uskot sen tapahtuvan.

0
0
11.8.2022 - 15:32

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

No, sen pitäisi onnistua tulevan 18 kuukauden aikana ja loppuvuoden aikana tappiotahdin olisi syytä jo hiljentyä. Taloudellisestihan viimeisen paketin myötä firma ei ole missään kassakriisissä, mutta aletaan jo kaivamaan laarien pohjia kun putkiremppapuoli myytiin.

30M markkina-arvolla markkina arvottaa konkkaan menoa suurella todennäköisyydellä. Itse vähän pienempänä. En tosin ole niin positiivinen keskimääräisen tulevaisuuden suhteen kuin Inderes Lehto 2024 ennusteessaan (0,09 EPS https://www.inderes.fi/fi/yhtiot/lehto-group ), vaikka tavoitehinnan ja arvioiden ristiriita on räikeä (kaipa lukuihin on laitettu oletus, että jos negareita ei enää tule).

Jos Lehto pystyy kääntämään laivan ja tappiolliset (kiinteähintaiset) projektit on pääosin ajettu alas, niin käänne voisi tulla Q4. Iso ongelma firmalla on, että pitäisi saada kiinteät kulut alas etenkin nyt kun toiminta on pienentynyt.

Toki koko suomalainen pörssissä oleva rakennusteollisuus on ottanut huolellisesti kuokkaan viime vuosina. Saisi markkina vähän järkevöityä, että ei kilpailla kannattamattomilla hinnoilla.

E: Ja kai sen voisi mainita että kevennys eli tappiollisten ostojen realisointi tulee ilman uusia uutisia jossain 41 sentin kohdalla. Firma on keikkunut 3kk ilman suurempia uutisia 36-45 sentin välillä.

0
0
11.8.2022 - 15:56

HC Bailut

+187
Liittynyt:
1.2.2022
Viestejä:
98
Farseer kirjoitti:

Jos Lehto pystyy kääntämään laivan ja tappiolliset (kiinteähintaiset) projektit on pääosin ajettu alas, niin käänne voisi tulla Q4. Iso ongelma firmalla on, että pitäisi saada kiinteät kulut alas etenkin nyt kun toiminta on pienentynyt.

Olisi mielenkiintoista tietää, että onko kiinteissä kuluissa paljon piilossa taidottomia uskonveljiä joista ei tulla pääsemään eroon.

Farseer kirjoitti:

Toki koko suomalainen pörssissä oleva rakennusteollisuus on ottanut huolellisesti kuokkaan viime vuosina. Saisi markkina vähän järkevöityä, että ei kilpailla kannattamattomilla hinnoilla.

Kreaten tekeminen on ollut ihan kelvollista, vaikkakin on tylsä infrarakentaja.

0
0
11.8.2022 - 16:04

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Kevennys Citycon 700 kpl á 7,35 (jäi 5600 kpl). Poistin OST koska kiva lainoitusarvo päätilillä voi tulla käyttöön (kaivetaan taas kuoppaa OST:lle?).

Kieltämättä on mietityttänyt että onko Lehdon YT:t olleet riittävän suuret. Mutta uusi TJ vaikutti täysipäiseltä.

0
0
11.8.2022 - 16:44

Kilppari

+380
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
858
Farseer kirjoitti:

Kieltämättä on mietityttänyt että onko Lehdon YT:t olleet riittävän suuret. 

Sinulla on täysin väärät murheet. Kaksikin eri kilpailijaa on hoitanut nuo Lehdon puolesta. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan yhtään rekrytoimiskelpoista ei ole enää jäljellä. Sikäli hauska nähdä onko se rakentaminen todellakin niin yksinkertaista, että kolmos- ja nelosketjun miehet kääntävät sen silti voitolliseksi. Älä hyvä mies heitä tuohon kaivoon enää yhtään lisää.

0
0
11.8.2022 - 18:02

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Otin vielä Kamux-arvan tuonne OST:lle vapautuneilla varoilla juuri ennen Q2:sta: 654 kpl á 7,96 (nyt 1254 kpl).

0
0
11.8.2022 - 18:11

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Oli myös iso pilkki Rovioon 6,1-tasolta, jonka laitoin ennen lounaalle / lenkille lähtöä. Kurssiheilunnat ovat olleet välillä niin poskettomia, että en pitänyt mahdottomana että oltaisiin lähdetty vauhtia hakemaan syvältä. Ei tarttunut, mutta ehkä parempi niin.

Pitää ensi viikolla katsoa salkkua taas kuntoon. Nyt kokeilen mielenkiintoisiin Q2-tuloksiin tai oletettuihin ylireagointeihin arpomista. 

0
0
11.8.2022 - 18:30

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Hieno ajoitus Kamux-ostolle. No, myin osan AOT juuri ennen huutokauppaa (sit meni kiinni) Kamuxeista, vähän tappioita kotiin.

Nämä läppäfirmojen johtoryhmät jotka laittavat aina negarinsa 18:20 ennen osariaamua julkisuuteen saisi laittaa julkiseen jalkapuuhun. Ajattelin että eivät haluaisi pilata vähäistä mainettaan (käytettyjen autojen kauppiaat) näin helpolla, mutta näköjään ei ole ongelma. Nyt kun tuli vielä hyvin radikaalisti heikompi ohjeistus niin ei voi mitenkään tulla puun takaa.

0
0
11.8.2022 - 20:06

TL

+1166
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
901

Näinpä.

Nyt on kyllä sellainen tunnelma, että osariarvat taitavat olla keskimäärin EV-. Ja positiivisten yllätystenkin jälkeen tuntuu ehtivän kyytiin aika pienellä preemiolla. [Mutu-pohjainen lausunto ilman mitään dataa tai analyysiä]

0
0
11.8.2022 - 21:00

JR

+5099
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
1515

Kilppari on muutamaan kertaan täällä sanonut, että Lehdosta ei tule lasta eikä paskaa. Hän on töissä alalla. On tosi eri asia olla Kilpparin kanssa eri mieltä ulkomaanpolitiikasta tms kuin kapeiden piirien alasta, jota hän elää ja hengittää.

Todennäköisesti laittaisit painoa esim sille, jos mä haukkuisin jonkun nettikasinopelilafkan aivan pystyyn. Ja yritä muistaa, että sulla on lähtökohtainen bias uskoa Lehtoon, koska se on ainoa tapa jolla voit päästä siitä jotenkin "omillesi".

0
0
12.8.2022 - 10:05

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Myin koko vitun Kamux-possan (yli 1000 kpl). Vajaan tonnin lisälasku jäätymisestä eilen (meni vain 184 kpl 7,6x ennen kuin meni huutokauppaan, tänään yli 1000) á 6,84 keskihinnalla.

Kamux kyllä vituttaa. Omalta osalta ei sen osto vaan lähinnä se, etten ollut valmiina ja heti negariin myynyt kaikkea. Olisi saanut pidettyä tappiot kohtuullisena. Nyt maksaa tonnin tai kaksi "oppirahoja".

0
0
12.8.2022 - 11:36

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Iso lisäys 1000 kpl Deutsche Bank á 9,003 (nyt 1500 kpl).

Piti ostaa kunnon positio että jaksaa alkaa lukea yhtiön papereita läpi, Nordnet P/E 5,3 P/B 0,27 ja katsoin että Q2 oli ollut pari viikkoa sitten hyvä (ja maksoi osinkoa 2021 tuloksesta eli konkurssiuhka lienee vältetty for good).

0
0
19.8.2022 - 23:02

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Aivan kauhea viikko sekä pörssissä että pokerissa. Pelannut yhtä promoa viitenä iltana, ja ei ole oikein ollut tuuri myötäinen (promossa lasketaan vain turnausvoitot). Unirytmit ja stressi taas haasteena.

Taas perinteinen ongelma pörssissä että ignorasin kiireessä kurssihälytysten herättämät pari myyntispottia. Ei ole panoksia siksi reservissä. Toki suureen kuvaan eivät vaikuta kun kevennystä olisi tullut muutama prosentti salkkuun, mutta pitkällä tähtäimellä käy kalliiksi.

Eilen oli mukava sijoitusmiitti ja tänään tulin maalle: sukulaisille järjestettävät valmistujaiset huomenna ja sukujuhlat sunnuntaina. Saa nähdä jaksaako pelailla vai otetaanko muuten levon kannalta.

0
0
22.8.2022 - 21:37

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Whumps. Nyt mentiin tähän kuoppaan ihan liian isolla painolla (olisi kiva ostella tavaraa alelaarista).

Tilannetta hankaloittaa että varsinaisia tulonlähteitä ei ole paitsi random pelit (lähinnä kassut ja vedot) ja kulut syksyllä tulevat melko todennäköisesti nousemaan koska reissuun on tarkoitus lähteä. Tosin etelässä monet virikkeet ovat halvempia - mutta toisaalta myös nuo random pelit jäänevät reissussa ollessa vähemmälle. No, ehkä noita veljelle ja mulle lainattuja masseja saa takaisin - parempi olisi kun veromätkytkin tulevat syksyllä maksettaviksi.

Periaatteessa salkku on defensiivinen, mikä tavallaan oikeuttaa vivun mutta saa nähdä millaisen pommin Fondian Q2 vielä aiheuttaa. Ihan käsittämätöntä muuten että lafkan ilmoitettu tulosjulkistus on ollut loppuun asti joka paikassa väärin.

Harkinnassa on myös OST:n lakkautus. Se on vähän tappiolla, ja tiellä koko ajan kun välillä tulee virheostoksia sinne tai toisin päin. Tuo verojen siirtäminen ei ehkä riittävästi muutenkaan kompensoi lainoitusarvon puutetta, säätöä ja pienempiä kauppoja (suurempia kuluja). Sitten jos olisi varaa vetää sinne alkuun tyyliin yksi kokonainen positio eli esimerkiksi 50k jotain Fondiaa niin sitten ehkä toimisi.

0
0
23.8.2022 - 16:24

LongJohn

+78
Liittynyt:
21.1.2015
Viestejä:
127
Farseer kirjoitti:

....

Harkinnassa on myös OST:n lakkautus. Se on vähän tappiolla, ja tiellä koko ajan kun välillä tulee virheostoksia sinne tai toisin päin. Tuo verojen siirtäminen ei ehkä riittävästi muutenkaan kompensoi lainoitusarvon puutetta, säätöä ja pienempiä kauppoja (suurempia kuluja). Sitten jos olisi varaa vetää sinne alkuun tyyliin yksi kokonainen positio eli esimerkiksi 50k jotain Fondiaa niin sitten ehkä toimisi.

Ainakaan selvästi tappiolla olevaa OSTia ei kyllä kannata "negatiivisen verohyödyn" takia pitää. Ilman lopetuskuluja olisi ihan no-brainer lopettaa OST ja mahdollisesti avata uusi.

 

0
0
24.8.2022 - 09:30

KuplaSalkku

+101
Liittynyt:
14.8.2016
Viestejä:
184
LongJohn kirjoitti:

 

Farseer kirjoitti:

....

Harkinnassa on myös OST:n lakkautus. Se on vähän tappiolla, ja tiellä koko ajan kun välillä tulee virheostoksia sinne tai toisin päin. Tuo verojen siirtäminen ei ehkä riittävästi muutenkaan kompensoi lainoitusarvon puutetta, säätöä ja pienempiä kauppoja (suurempia kuluja). Sitten jos olisi varaa vetää sinne alkuun tyyliin yksi kokonainen positio eli esimerkiksi 50k jotain Fondiaa niin sitten ehkä toimisi.

 

Ainakaan selvästi tappiolla olevaa OSTia ei kyllä kannata "negatiivisen verohyödyn" takia pitää. Ilman lopetuskuluja olisi ihan no-brainer lopettaa OST ja mahdollisesti avata uusi.

 

Eipä tuo Nordnetin 50€ OST:n lopetuskulu kovin iso ole, jos turskaa on vähänkään reippaammasti niin vanha OST kiinni ja uutta pystyyn.

0
0
25.8.2022 - 23:21

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608
KuplaSalkku kirjoitti:

Eipä tuo Nordnetin 50€ OST:n lopetuskulu kovin iso ole, jos turskaa on vähänkään reippaammasti niin vanha OST kiinni ja uutta pystyyn.

Toki ostoista ja myynneistä tulee tuohon päälle lisäkulua. Olisi varmaan yhteensä 150€ kulut, olettaen että OST:n massit uudelleensijoitetaan. Ei mielestäni kannata pelkän pienen verohyödyn nimissä tehdä, etenkin jos tarkoitus on avata uusi OST perään.

Q2 on ollut ihan karmea tuloskausi kurssireaktioiden puolesta, mutta suurin osa firmoista on itse asiassa julkistanut ihan hyvät tulokset. Esimerkiksi Fondia tänään oli ok, Rovio aiemmin oli hyvä, Citycon oli hyvä. Kurssireaktiot silti Fondiassa ja Roviossa miinusta. Anora on isommista vielä tulossa.

Hyvin nihkeä spotti. Sijoitusaste salkussa 155% ja tekisi mieli vielä pitää tiukempaa lomaa: seurauksena olisi pienemmät tulot ja isommat menot. Mutta ei noista tekisi mieli myydä mitään, lähinnä päin vastoin. Homma tietenkin olisi helpompi jos ei olisi tullut lainattua rahaa eteenpäin. Ja jos ihmiset eivät feidaisi sovituista jutuista ilmoittamatta etukäteen.

Plääh, miksi ihmisten on niin vaikea pitää sovitusta kiinni?

0
0
26.8.2022 - 16:37

Farseer

OP
+2061
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1608

Re-entry Stockmann 1500 kpl á 2,52.

Pitää keksiä jotain myytävää. Salkku on performoinut ihan katastrofaalisesti viimeiset pari viikkoa.

0
0