Artikkelit

Tesla jatkaa shorttaajien piinaamista

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Tesla on Bitcoinin ohella viime aikojen mielenkiintoisin markkinasaaga. Siinä missä osa pitää Teslaa historian typerimpänä yhtiönä, toiset ovat Muskin kultinomaisia seuraajia.

Ihailijoiden ja vihaajien konflikti Teslan tapauksessa syntyy mielestäni siitä, miten Musk pelaa “maailmanpelastamispeliä” vuosikymmenien tai jopa vuosituhansien tähtäimellä, mutta sijoittaja odottaa tuottoa aavistuksen aikaisemmin.

Sijoittajat valittivat aikanaan myös Steve Jobsin ja Jeff Bezosin toimenpiteistä yhtiöidensä johdossa. Jobs sai jopa kenkää omasta firmastaan ja Bezos sai kritiikkiä siitä, ettei mies yritä tehdä rahaa tai anna ohjausta tulevaan. Amazonin kohdalla valitettiin, etteivät yhtiön fundamentit anna perusteita sijoittaa yhtiöön. Jää nähtäväksi nouseeko Tesla koskaan Applen tai Amazonin tapaiseen asemaan.

Teslan osake on viimeisten kuukausien aikana raketoinut shortti-armeijan harmiksi.

Q4 / 2019

Tesla ylitti analyytikoiden ennusteet Q4:lla kun yhtiön liikevaihto nousi 7,23 miljardista taalasta 7,38 miljardiin. Wall Streetin odotus oli 7,02 miljardia.

Yhtiö toimitti loka-joulukuussa 112 000 autoa ja tuotti niitä 104 000, molemmat Teslan ennätyslukemia. Edellisessä Tesla-artikkelissani tutkin tuotanto- ja myyntimääriä, jotka ovat olleet vahvassa noususuhdanteessa. 2015 Q4:lla Tesla tuotti 14 037 autoa ja tasaisen tuotantovuoden 2017 päätteksi 24 565 autoa. Vuonna 2018 Q4:lla Tesloja valmistettiin jo 86 555 kappaletta.

Teslan EPS Q4:lla oli 2,14 taalaa osakkeelta. Odotukset olivat 1,62 dollarissa.

2019 oli käännevuosi Teslalle, kun se onnistui kääntämään tilinpäätöksensä voitolliseksi. Yhtiö tuotti 1,1 miljardia dollaria vapaata kassavirtaa, josta on kiittäminen Model 3:n läpi vuoden vahvana jatkunut kysyntä.

Teslan raportin mukaan suurin osa tilauksista tuli uusilta ostajilta, joilla ei ollut aiempia varauksia. Yhtiö on siis onnistunut laajentamaan asiakaskuntaansa käyttämättä penniäkään markkinointiin.

Osakeanti ja SEC-haaste

Vain viisitoista päivää sen jälkeen kun Elon Musk ilmoitti ettei Tesla tarvitse lisärahoitusta, yhtiö kuitenkin tuli toisiin aatoksiin.

Ymmärrettävästi reaktio käänteeseen ei ollut kovin positiivinen ja Twitter kuohui taas kerran Muskin kommenttien ja tekemisten ristiriidan jälkimainingeissa.

Negatiivisten kommenttien lomasta löytyi myös toivetta: tämä voisi olla oikea askel Teslalle eteenpäin huomioon ottaen osakkeen viimeaikainen voimakas nousu ja yhtiön tavoitteet laajentumiselle.

Annissa kerättiin yhteensä 2,03 miljardia taalaa 767 taalan osakehinnalla, kun edellisenä iltana osakkeen hinta oli sulkenut 804 dollariin. Musk itse osallistui antiin 10 miljoonan dollarin edestä. Annin rahamäärä on tarkoitus käyttää taseen vahvistamiseen.

“Emme ole yllättyneitä Teslan osakeannista ottaen huomioon Teslan kunnianhimoiset kasvutavoitteet, uuden tehtaan Saksassa ja mahdollisen uuden tehtaan Teksasissa”, CFRA:n analyytikko Garrett Nelson kertoi. Nelson jatkaa: “Viimeaikaiset hidasteet, mukaanlukien Koronavirukseen liittyvät viiveet Kiinan tehtaan toimituksissa ja Model X:n ongelmat, ovat varmasti vaikuttaneet johdon päätökseen annin toteuttamisesta”.

“Osakeanti oli pieni shokki monille, sillä yhtiö konferenssipuhelussaan juuri ilmoitti ettei tarvetta pääomalle ole. Anti kuitenkin repäisee laastarin pois ja poistaa pelot joidenkin tahojen ennustamasta käteispulasta”, toteaa puolestaan Wedbushin analyytikko Dan Ives.

Joulukuun 4. Tesla sai jenkkien rahoitusvalvonnalta SEC:ltä haasteen liittyen yhtiön taloudellisiin järjestelyihin ja sopimuksiin. Samaan aikaan SEC päätti tutkimuksensa liittyen aiempaan Teslaa koskeneeseen haasteeseen Model 3:en tuotantoennusteista ja siihen liittyvistä julkisista lausunnoista. Tämä liittyi mm. Muskin pahamaineiseen “Funding secured”-kommenttiin.

Teslan seuraavat viisi vuotta, härkä vai karhu?

ARK:n (ARK Investment Management) julkaisi SeekingAlpha-sivustolla ennusteensa Teslan seuraavasta viidestä vuodesta, jakaen analyysinsa Bear- ja Bull-keisseihin.

ARK:n ennustaa Teslan osakkeen olevan 7 000 dollarissa vuonna 2024, perustuen odotuksiin sähköautojen hintojen alenemisesta, kysynnän kasvusta ja robotaksien potentiaalisesta kannattavuudesta.

Firman mukaan Teslan osakkeella on 25 prosentin todennäköisyys olla 1 500 dollarissa tai sen alle ja 25 prosentin todennäköisyys osakkeen hinnan olevan 15 000 taalaa tai enemmän vuonna 2024.

ARK:n antama 7 000 taalan odotusarvo poikkeaa mediaanitavoitteesta 2 700 dollaria johtuen parhaimpien skenaarioiden positiivisesti vinoutuneista tuotto-odotuksista.

Tämä saa varmasti monelta kahvit lentämään nenän kautta ulos. Mihin firma siis perustaa ennusteensa osakkeen hinnan arvostuksesta?

Se perustuu 10 eri skenaarioon, joille kaikille on annettu oma painoarvonsa:

(Kuvan suurennos tästä)

ARK:n Bear-case olettaa Teslan myyvän vuonna 2024 3,2 miljoonaa autoa, mikä merkitsisi Teslan markkinaosuuden puolittumista tämän päivän sähköautomarkkinoihin verrattuna. Bull-case puolestaan olettaa, että Tesla pystyy pitämään 18 prosentin markkinaosuutensa ja merkittävä osuus sen autostosta tuottaa korkean katteen robotaksipalkkioita.

Täysin autonominen, eli itse-ohjautuva, taksiverkosto voisi murtaa perinteisen autonvalmistajan bisnesmallin perusteellisesti. Tesla voisi siirtyä yhden kerran myytävästä laitteisto-bisnesmallista softa-bisnesmallin, jossa toistuvat transaktiot veloittavat matkustajia per kilometri.

Tämä on toki vain yhden firman analyysi ja on varmasti herättänyt jo keskustelua sijoittajien keskuudessa. Sijoitustiedon palstalla Tesla-keskustelu on jo pitkään jatkunut vilkkaana yhtiön ja se johdon jakaessa mielipiteitä voimakkaasti kahtia.

The Motley Fool-sivusto listasi kolme aliarvioitua riskiä Teslan osakkeen hinnalle:

  1. Elon Musk jatkaa Elon Muskina
    Visionääri toimitusjohtaja on muuttanut sähköautomarkkinoita ja luonut teknologian, jota jotkut pitivät taloudellisesti kestämättömänä.
    Miehen persoonallisuus kuitenkin saa sijoittajat ja rahoitusvalvonnan hermostumaan. Muskin Teslan yksityistämis-tweetit ja Cyber-truckin epäonnistunut lasin voimakkuuden testaaminen ovat esimerkkejä tapauksista, jotka ovat aiheuttaneet painetta Teslan osakkeen hintaan.

  2. Epävakaa tuottohistoria
    Teslan tuottoennusteet kuluvalle vuodelle vaihtelevat voimakkaasti, heijastaen epätietoisuutta tulevasta. EPS-ennustehaarukka on 3,40-17,00 taalaa per osake.
    Teslan lähihistoria on vaihdellut tappiollisten ja tuottavien kvartaalien välillä.

  3. Autoteollisuus on historiallisesti vaikea toimiala
    Autoteollisuus on edelleen riskipitoinen toimiala jopa perinteisille firmoille. Teslan markkina-arvo on kolme kertaa General Motorsia suurempi, vaikka GM tuottaa selkeästi enemmän autoja kuin Tesla. GM toimitti viime vuonna Kiinassa yli kolme miljoonaa ja USA:ssa hieman alle kolme miljoonaa autoa. Samaan aikaan Tesla toimitti yhteensä 367 500 autoa.
    Toisaalta General Motorsilla on enemmän lainaa kuin on sen markkina-arvo. Tesla ei tee tulosta ainoastaan automarkkinoilta, vaan myös akku- ja softamarkkinoilta.

Odotukset tulevaan

Tesla saa “Pidä”-suosituksen ja keskimääräisen tavoitehinnan 521,52 taalaa Marketwatchin 31 analyytikolta.

Q1 EPS:n odotetaan olevan 0,90 dollaria per osake, haarukalla negatiivisesta 1,10 taalasta positiiviseen 2,24 taalaan. Koko fiskaalivuoden keskimääräinen EPS-odotus on 8,38 dollaria, ennusteet ovat välillä 3,40-17,00 dollaria.

Mitä mieltä olet Teslasta? Jaa ajatuksesi palstan Tesla-ketjussa.

Mainos:

Jarkko Aho & Nina Nordlund: Taloudellinen vapaus osakkeilla -valmennus

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää