Artikkelit

Robinhoodin liikevaihto ylitti odotukset villillä tavalla

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Vuosi sitten kirjoittaessani jenkkien tuulipukusijoittajista, oli Robinhoodin asiakkaiden treidaaminen tapetilla heidän riskinälkäisyytensä ansiosta pandemian pitäessä treidaajat kotona. Kuluvan vuoden alussa Robinhood oli esillä Gamestop-saagassa, jossa vaatimattomasti suoriutuvan osakkeen hinta puristettiin gamma squeezen ansiosta taivaisiin.

Vauhti ei ole hidastunut riskihakuisen treidaamisen suhteen lainkaan. Sijoittajaksi keskiverto robinhoodilaista on perinteisen arvosijoittajan vinkkelistä harvinaisen vaikea kutsua.

Listautuminen

Robinhood ehti listautua heinäkuun lopulla. Osakkeen hinta raketoi alle 40 dollarin avauksesta muutamassa päivässä yli 70 dollariin. Sittemmin meno on ollut vaisua ja nyt osake treidaa hieman listautumishintansa yläpuolella.

Ark Investin Cathie Wood innostui ostamaan osaketta sen pudottua avauksesta 7 prosenttia. Woodin Ark Innovation ETF (ARKK) osti 1,5 miljoonaa Robinhoodin osaketta 45 miljoonan dollarin edestä. Kokonaisuudessaan rahasto omistaa 3,6 miljoonaa Robinhoodin osaketta, joka treidaa Nasdaqissa tikkerillä HOOD.

Cathie Wood tunnetaan rohkeista sijoituksistaan innovaatioihin ja on vahva Bitcoinin puolestapuhuja. HOOD-sijoitus on siis linjassa Woodin strategiaan, sillä robinhoodilaisten kryptotreidaaminen nousi voimakkaasti vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Robinhood on pääasiassa nuorten käyttämä välittäjä. Yhtiötä on kritisoitu treidaamisen pelillistämisestä, mutta nuorisolle se näyttää kelpaavan. Treideistä asiakkaat eivät maksa välityspalkkioita, mutta sen vastapuolena kaupan toteutushinta ei välttämättä aina ole paras mahdollinen.

Robinhood koordinoi markkinointiaan eri sosiaalisen median alustoille ja erityisesti Robinhood nauttii Redditin WallStreetBets-subredditin suosiosta.

Listautumisen yhteydessä Robinhood ilmoitti poikkeuksellisesta päätöksestään: se varasi osakkeistaan 20-35 prosenttia käyttäjilleen. Listautumisesitteessään se samalla varoitti, että tavallisten sijoittajien osallistuminen antiin voi aiheuttaa vuoristoradan, joka voi olla liian riskipitoinen pitkän aikavälin tuottoa hakeville. Siinä he eivät ensimmäisten viikkojen perusteella olleet väärässä.

Q2-osari

Viime viikolla Robinhood julkaisi toisen kvartaalin tuloksensa.

Liikevaihto oli 559 miljoonan dollarin odotuksia parempi 565 miljoonalla taalalla. Yhtiö mainitsi liikevaihdon optiokaupoista kasvaneen viime vuoden Q2:een 48 prosentilla 165 miljoonaan dollariin. Vähemmälle huomiolle jäi osakekaupoista koostuvan liikevaihdon putoaminen samalla aikavälillä 26 prosentilla.

Citadel maksaa Robinhoodille order flowsta (PFOF - Payment For Order Flow). Tästä koostuu iso osa yhtiön liikevaihdosta. PFOF laski vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä 34 prosenttia ja nousi vuositasolla vain niukasti.

PFOF-tulot olivat kesällä sääntelypaineen alla, mutta edellisviikolla SEC päätti jatkaa PFOF-tulomallin sallimisen, ainakin toistaiseksi.

Liikevaihdosta 451 miljoonaa dollaria perustui kaupankäyntiin.

Q2-tappioksi muodostui 502 miljoonaa dollaria, EPS:n ollessa 2,16 dollaria pakkasella. Suurin osa tappioista liittyi kirjanpitomuutoksiin liittyen aiemmin tänä vuonna kerättyyn pääomaan.

Käyttäjien määrä kasvoi voimakkaasti viime vuoden Q2:n 9,8 miljoonasta aktiivisesta käyttäjästä 22,5 miljoonaan.

Kuukausittaisia aktiivisia käyttäjiä oli Q2:lla 21,3 miljoonaa, viime vuoden vastaavalla jaksolla 10,2 miljoonaa.

Bloomberg havaitsi raportista mielenkiintoista dataa käyttäjien riskinottohalukkuudesta: robinhoodilaiset treidaavat vivulla. Käyttäjien tileillä oleva käteisen määrä kasvoi 41 prosentilla 9,9 miljardiin dollariin mutta samalla treidaajien “margin balance” nousi 292 prosentilla 5,5 miljardiin dollariin. Eli nettokäteismäärä itse asiassa laski 4,4 miljardiin tämän vuoden toisella kvartaalilla.

Liikevaihto tuplaantui viime vuodesta, AUM (Assets Under Management) sekä aktiivisten käyttäjien määrä kasvoivat voimakkaasti. Liikevaihdon kasvu ei kuitenkaan johtunut PFOF:sta, joten mistä liikevaihto koostui?

Robinhoodin liikevaihto kryptotreidaamisesta kasvoi viime vuoden 5 miljoonasta dollarista tämän vuoden toisen kvartaalin 233 miljoonaan taalaan.

Yli 60 prosenttia kaikista aktiivisista tileistä treidasivat kryptoilla. Uusista tileistä suurempi osa teki ensimmäisen treidinsä kryptoilla kuin osakkeilla.

Ja mikä villeintä, suurin osa kryptoliikevaihdoista tuli Elon Muskin pönkittämästä Dogecoinista. Jos Bitcoinereita pidetään kryptokeinottelijoina, pitää suurin osa Bitcoin-sijoittajista Dogecoinilla treidaavia vastaavassa arvossa, tai jopa sekopäisempinä.

Dogecoin on alunperin vitsinä kehitetty meemikolikko. Se listattiin kuitenkin kryptopörsseihin ja on verkostovaikutuksen ja internethypen ansiosta noussut 42 miljardin dollarin “arvoiseksi” ilmiöksi.

Dogecoinin hinta kävi keväällä jo 0,70 dollarissa ja on taas kivunnut 0,31 taalaan kryptojen heräillessä kesälomilta.

Viime vuoden Q4:lla Dogecoinin osuus Robinhoodin kryptovaihdosta oli 4 prosenttia, tämän vuoden Q1:llä 34 prosenttia ja Q2:lla huimat 62 prosenttia.

Villiä on sekin, että kryptotreidaamisen liikevaihto oli yhtäkkiä suurempi kuin osakekaupan ja optiotreidaamisen yhteensä.

Toisin sanoen ostamalla Robinhoodin osakkeen sijoittaja ottaa näkemystä sen puolesta, että optiokaupan ja Dogecoinin huuma jatkuvat. Eikä markkinoiden volatiliteetti varsinaisesti ole haitaksi.

Yhtiö varoittaa Q3:sta “Syyskuun loppuun asti odotamme kausittaista vastatuulta ja matalampaa treidausaktiviteettia, joka johtaa alempaan liikevaihtoon ja selkeästi vähempään aktiivisten käyttäjien määrään.” Jos Dogecoinin euforia päättyy tähän, voi sen odottaa vaikuttavan negatiivisesti Robinhoodin tulokseen. Toisaalta korvaavien kryptokohteiden ilmaantumista on vaikea ennustaa. Monet nuoret pitävät Bitcoinia jo “boomer-kolikkona”, eli liian vähäriskisenä treidaamiseen ja tuskin siitä innostuvat ellei Bitcoin riko ennätyslukemiaan tai 100k dollarin rajaa. Eli kannattaa pitää silmät auki meemikolikoiden treidausaktiviteetin suhteen, mikäli suunnittelet sijoitusta Robinhoodiin.

Yhtiö tulee vuotamaan käteistä vuosien ajan: se tulee sijoittamaan avainalueisiin, kuten sääntely- ja compliance-osastoihin ja se aikoo myös kirjata 1 miljardin osakekompensaatiopaketin. Tämän lisäksi sen täytyy seuravan 2,6 vuoden aikana kirjata 2,2 miljardin dollarin edestä lyhentämättömiä osakekompensaatiopaketteja raporttinsa mukaan.

Yhtiön ydinbisnes, osake- ja optiokaupankäynti, on vaikeuksissa. Kryptot pois lukien yhtiön ydinoperaatiot huutavat kaikkea muuta kuin kasvua. Herääkin kysymys miksi sijoittaisi Robinhoodiin kryptonäkemystä ottaakseen, kun Coinbasekin listautui tänä vuonna?

Osta, pidä vai myy Robinhoodia? Keskustele Sijoitustiedon palstalla.

03.05.2024 | Tampere-talo

Sijoitusmessut™ 2024. Sijoita tulevaisuuteen.

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää