Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinin lähestyvä puoliintuminen nostaa sijoittajien odotuksia

Pessi Peura |
Jaa Twiittaa

Bitcoin on tuottopotentiaalin ja riskitasojen suhteen täysin omassa luokassaan verrattuna perinteisiin valuuttoihin. Keskeisessä roolissa hinnannousussa on bitcoinien hyvin rajallinen määrä. Kun perinteisiä valuuttoja luodaan ilman rajoitteita maksimimäärässä, niin bitcoinissa maksimäärä on hyvin tunnettu ja se tullaan ensi vuosisadalla myös saavuttamaan.

Uusia bitcoineja syntyy tasaiseen tahtiin louhintapalkkioina noin kymmenen minuutin välein. Tällä hetkellä niitä syntyy jokaisen uuden lohkon yhteydessä 12,5 kappaletta. Tämä tarkoittaa vuositasolla 657 000 uutta bitcoinia. Järjestelmän luonnin yhteydessä uusien bitcoinien syntymiseen kehitettiin kaava, jonka mukaan luomistahti puolittuu aina neljän vuoden välein. Seuraava puoliintuminen on luvassa toukokuussa 2020, minkä jälkeen uusia bitcoineja syntyy vuodessa enää 328 500. 


Bitcoineista on louhittu maaliskuuhuun 2020 mennessä jo 87 prosenttia ja puoliintumiskaavan myötä suurin osa lopuista louhitaan tällä vuosikymmenellä.

Luodut bitcoinit maksetaan louhijoille palkkiona heidän tekemästään työstä bitcoin-verkon ylläpitämiseksi ja siirtojen varmistamiseksi. Louhinta on hyvin pääomavaltaista, sillä se vaatii kalliita laitteistoja ja vie paljon sähköä, joten louhijat joutuvat realisoimaan suuren osan saamistaan palkkioista toimintakulujensa kattamiseksi. Kun heidän saamansa palkkiot puolittuvat, niin sen voi odottaa johtavan myyntiin tulevien bitcoinien määrän merkittävään vähenemiseen. Aiempien puoliintumisten jälkeen myös louhintateho ja louhinnan kannattavuus ovat pudonneet, mutta teho on noussut pian aiempaa korkeammalle tasolle.

 

Louhintateho nousi edellisen puoliintumisen jälkeen kahdessa kuukaudessa aiempaa korkeammalle tasolle. Toiminnan kannattavuus kuitenkin putosi.

Puoliintumisia on aiemmilla kerroilla seurannut valtava hinnannousu

Bitcoin on ehtinyt historiansa aikana kohdata kaksi puoliintumista, jotka tapahtuivat 2012 ja 2016. Näissä puoliintumisissa markkinoille tulevien bitcoinien määrä tippui ensimmäisessä noin 2,6 miljoonasta 1,3 miljoonaan ja seuraavassa nykyiseen noin 650 000:een. Pudotukset olivat määrällisesti suurempia kuin nyt nähtävä, mutta niiden tapahtuessa bitcoinin hinta ja vaihtovolyymit olivat marginaalisia nykyiseen verrattuna.

Vuoden 2012 puoliintumisen jälkeen hinta kävi seuraavan nelivuotisjakson aikana korkeimmillaan 9330 prosenttia korkeammalla verrattuna puoliintumishetken hintaan. Puoliintumisesta kurssihuipun saavuttamiseen kesti 18 kuukautta. Vuoden 2016 puoliintumisen jälkeen hinta kohosi korkeimmillaan 3060 prosenttia verrattuna puoliintumishetkeen ja ajallisesti huippu osui hyvin samoihin aikoihin, sillä se nähtiin 17 kuukautta puoliintumisen jälkeen.


Puoliintumisten aiheuttamien palkkioiden muutos ja hinnan muutos 150 päivän päästä puoliintumisesta.

Puoliintumisen lähestyminen voi nostaa hintaa jo ennakkoon

Vuonna 2016 bitcoin oli jo kasvanut sen verran tunnetuksi sijoitustuotteeksi, että puoliintumisen vaikutusta kurssiin osattiin odottaa. Onkin todennäköistä, että puoliintumispäivän hinnassa oli jo sen aiheuttamien odotusten aiheuttamaa nostetta. Nousu jäikin huomattavasti vaisummaksi kuin ensimmäisen puoliintumisen kohdalla.

Nykyisin bitcoin on paljon tunnetumpi ja markkina-arvoltaan moninkertainen kuin kummankaan aiemman puoliintumisen kohdalla, joten jo vuoden 2020 alkupuolella nähty hintanousu voi liittyä puoliintumiseen liittyviin odotuksiin. Aiheella spekuloidaan paljon bitcoinista kirjoittavissa medioissa ja aiempien kertojen nousukiidot ovat hyvin tiedossa. 

Hinnannoususta ja kovasta ennakkokiinnostuksesta huolimatta on hyvin mahdollista, että puoliintumisen aiheuttama deflaatio (syntyvien bitcoinien määrän väheneminen) johtaa jälleen uuden huippukurssin saavuttamiseen seuraavan nelivuotiskauden aikana. Huomattavasti kasvaneen markkina-arvon myötä en pidä kuitenkaan aiempien kertojen tuhansien prosenttien nousujen kaltaista piikkiä todennäköisenä. Jos tavoitteena on tuhansien prosenttien voitot lyhyellä aikavälillä, niin suosittelen etsimään muita sijoituskohteita. 

Edellisen nelivuotiskauden aikana monet muut kryptovaluutat tekivät bitcoinia kovempia nousuja, mutta niissä myös huippuja seuranneet laskut ovat olleet rajumpia. Ne ovat potentiaalisia suurten voittojen tavoittelijoille, mutta riskitasot ovat huomattavasti korkeammat kuin myös varsin korkean riskitason bitcoinin kohdalla. Maltillisemmista tuotoista kiinnostuneille bitcoinin hankkiminen ennen puoliintumista on varsin potentiaalinen vaihtoehto.

Kirjoittaja on suomalaisen Coinmotion-sijoituspalvelun edustaja, jolla on vuosien kokemus bitcoin-sijoittamisesta.

Kryptovaluutat sijoituskohteena - keskustele

-Mainos-

Coinmotion - Bitcoin, Ethereum, Litecoin ja Ripple (XRP). Kaupankäyntikulut -50% ensimmäisen kuukauden aikana

Yhteistyökumppanit ja tarjoukset: Mandatum Trader

Mainos: Katse kohti Yhdysvaltoja. Osakekaupat USA:ssa nyt vain 0,01 % tai min. 1 €.

Kolumnit

Piinaviikko

Aki Pyysing
13.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Verkkokauppa.com nyt halpa?

Iikka Numminen
13.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

STIF - Teollisuuskonkari uuden räjähtävän kasvumarkkinan äärellä

Pentti Jokinen
11.10.2024
east Lue lisää