Eurot poikimaan - miljonääriksi seitsemässä vuodessa

11.9.2020 - 16:48 #49550

Anssi A

+440
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
446
TL kirjoitti:

Hmmm. Matematiikanopettajani kyllä opetti että, jos positiivisesta vuosituotosta saa millään menetelmällä laskettua negatiivisen salkun arvonmuutosprosentin koko vuodelle on laskukaavassa jotain pielessä. Mutta taitaa matematiikka olla kehittynyt sitten omien kouluaikojeni. Huh, onneksi eri tarvitse enää yrittää selvitä tästä uudesta pidemmästä matematiikasta.

(Lopetan offtopicin tähän)

Saa esimerkiksi sillä, jos tuotto-% seuraa vain nousuja ja laskuja alkuperäisissä valuutoissa. Jos sulla on vaikka salkussa ollut pelkästään USA:n osakkeita, dollarin heikentymisen seurauksina sun salkun euroarvo voi olla vähemmän kuin vuoden alussa vaikka markkinat olisivatkin nousseen.

0
0
11.9.2020 - 17:23 #49554

TL

+1093
Liittynyt:
31.7.2020
Viestejä:
849

Kai se % pitää laskea samasta valuutasta kuin absoluuttinen arvo? Sama matematiikan opettajani kertoi prosentin idean olevan muuttaa absoluutinen arvo suhteelliseksi. Väitti ettei idea ole laskea niitä eri tavalla tai kaavalla. Hitto että ovat sekä kehitys että matematiikka kehittyneet sitten kouluaikojeni. 😮

(Piti vielä yksi offtopic laittaa, niin nämä matematiikan uudet lainalaisuudet hämmästyttävät)

0
0
12.9.2020 - 09:35 #49621

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Perinteinen työn sankari-syndrooma taas eilen. Tuli tehtyä hyvin hommia: siivoamista vähän isommalla kädellä, promojen grindausta, mailien läpikäyntiä ja lukemista, luettua puoli kirjaa, hoidettua juoksevia asioita ja tehtyä jotenkin järkevä ruokatilaus tälle päivälle. Siltikin tuntuu että mikään ei riitä ja nukahtaminen vähän venyi suunnitellusta. Pitäisi olla armollisempi itselle ja kun on kohtuullisesti hommia tehty niin todeta että nämä olivat tässä ja huomenna jatketaan.

Result-oriented promot menivät huonosti (toinen jatkuu tänään), mutta korvaamaan tuli semisti puskan takaa iloinen yllätysosuma:

Vaihteesta tuli taas käytettyä kotiinkuljetusta ja tarkoitus on taas palata siinä suunnilleen kuukausittaiseen rytmiin: vähemmän kauppareissuja tarkoittaa vähemmän hukattua aikaa - mutta myös vähemmän outteja sortua herkkujen ostamiseen. Viimeksi euron hintaiset jäätelötuutit olivat liian paha paikka.

Kirjojen osalta on kevyempi vaihe menossa. Nextorysta löytyi Warcraftin novelleja ja nyt on tullut luettua kaksi: Arthas, Rise of the Lich King oli Warcraft 3:n pari kertaa läpi pelanneelle aika tylsä (kirjan loppupuoli on lähinnä kampanjan kertausta), mutta War Crimes oli peliä vähän pelanneelle mutta maailmaa seuranneelle aika hyvä. Warcraft yleisesti on yksi suosikkigenreistäni fantasian saralla, jopa enemmän kuin Lord of the Rings eikä kauheasti Song of Fire and Icen takana (Game of Thronesin takainen kirjasarja). Kevyeltä puolelta tuli myös ex-puolustusministerin aikoinaan kirjoittama kirja Bobi Sivénista luettua, tuo wikipedia-teksti on ihan hyvä referaatti siitä. Kaikki on ollut jossain vuosien varrella to do-listalla lukea.

Eipä tässä muuta. Olen kovasti miettinyt jonkin oman yleisblogin aloittamista, mitä voisi laittaa myös naamakirjaan. Kuten porukka tietää niin mulla on ollut blogit pidemmän aikaa tämän lisäksi pokeri- ja poliittisella puolella, mutta välillä tulee asiaa mitä on vaikea sovittaa minkään alle ja toisaalta tilttiblogiin ei ole halua linkata vaikka kirjoittaisi vaihteesta tiukkaa asiaa eikä oikein tännekään.

Usein kirjoittaessa minulle tulee kirjoitus- tai jopa ajatusvirheitä, joille on helposti sokea sen tunnin ajan kun pystyisi muokkaamaan ja keskustelu olisi kiva saada järjestettyä aiheen pohjalle (ei välttämättä blogialustalla, facebook on ihan ok kanssa). Lisäksi minulla on usein tapana päivittää tekstiä myöhemmin editoimalla esimerkiksi loppuun (selkeästi aloittamalla EDIT tms.) jotain olennaista, joka ei kuitenkaan ole oman blogitekstinsä arvoinen.

Miten tämä postaus liittyy sijoittamiseen? Mielestäni ajankäyttö on tärkein resurssi mikä meillä on käytettävissä ja se on siten sijoittamista puhtaimmillaan. Toki aina ei pidä maksimoida raha-EV:ta.

0
0
13.9.2020 - 17:30 #49774

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Suunnitelmat on tehty muutettaviksi

Kävin tänään ostelemassa laseja, koska (toki näitä tarjouksia tulee aina uusia) silmälasitarjousten ensimmäinen päivä. Fiilis oli että ekat lasit saisivat olla ihan basicit, ja hankitaan sitten kunnolliset kokemusten perusteella joskus.

Testailun jälkeen kuitenkin kalleimmat kehykset (en edes siinä katsellut hintoja) tuntuivat parhaalta. Hintaeroa basic-linssien ja "kaikilla herkuilla" välillä ei myöskään ollut kuin about viiskymppiä.

Kilpailuttamalla ja/tai kohtuullisiin kehyksiin vaihtamalla olisi ehkä säästänyt 100-150 euroa, mutta tässä oli jo A) käyty optikolla, B) soviteltu laseja pidempään ja useampia kuin olen koskaan suostunut mitään sovittamaan mm. vaatekaupoilla sekä C) on vielä haettava lasit erikseen joten kilpailutukselle ei tulisi kummaa tuntipalkkaa ja tässä sai samalla normilasit ja aurinkolasit vahvuuksilla samalla vaivalla.

Myyjätkin tuntuivat osaavan tehtävänsä, joten säästetään aikaa (=rahaa) ja ostetaan sitten ehdotettu setti, koska se vaikuttaa kokonaiskustannuksiltaan parhaalta. 

309 euroa on sinänsä paljon rahaa. Mutta nuo lasit maksettiin viikonlopun kasinovoitoilla ja jäi vielä ylikin tilata vaikka riittävä viinalasti Saksasta pariksi kuukaudeksi ja veikkaisin kestävyyden puolesta että ei noista kovin paljoa jää päivittäiseksi kustannukseksi. 

Inhoan edelleenkin ajatusta silmälasien käytöstä, mutta paljon vähemmän kun ne ovat istuvat ja todennäköisesti ihan pätevää laatua.

0
0
14.9.2020 - 14:51 #49892

Artsipappa

+2034
Liittynyt:
14.7.2016
Viestejä:
1900

Kyllä hyvistä silmälaseista ja linsseistä kannattaa ehdottomasti maksaa. Ne on kuitenkin päässä aika tolkuttoman määrän tunteja. Vähän sama kun hyvä sänky ja tyyny. Niihinkin kannattaa panostaa. En tiedä millainen näkö sulla on, mutta voin isosti suositella laserleikkausta. Kävin v.2014 ja parhaiten käytetty 2000€ koskaan (Oli joku tarjous, 1000€ per silmä). Samalla tässä 6v aikana olisi ainakin 2 uudet lasit tullu hommattua, ehkä jopa kolmet ja jos se on 300 per lasit niin 600-900 säästetty. Eli jossain vaiheessa päästään plussalle jopa! Ja elämänlaatu ainakin itsellä parani valtavasti kun pääsi laseista eroon. Tietty se on yksilöllistä, osa taitaa ihan tykätäkin laseista.

0
0
14.9.2020 - 20:05 #49921

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Laserleikkaus oli itsellä se ensimmäinen vaihtoehto ja olisi sijoituksena no-brainer jos kerran kerrasta toimisi hyvin ja ilman riskejä. Optikolle nyt menin lähinnä päänsäryn ja muun takia ja yksi asia johti toiseen ja nyt kokeillaan rillejä. 

In other news: Kokosin modernin kidutuslaitteen. Olikin jo 1,5 vuotta paketissa.

0
0
14.9.2020 - 20:11 #49922

hawkofarroyo

+84
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
204

Mielestäni Titanic on myös hyvä, sekin saa nesteet kiertämään vain erirööristä kuin tuo piinapenkki.

Rautaristi näyttää löytyvän (peckinpah-leffa) sekä Stalingrad.
Kai jossain lymyää myös U571?

0
0
15.9.2020 - 12:28 #50001

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

On se U-571 tuolla jossain jos oikein muistan. Noita DVD:ta on tuossa kolme riviä putkessa ja laatikossa alla lisää, eli ihan hitosti. Osa katsomattakin, eikä ole DVD:lta tullut nyt katsottua juuri mitään aikoihin kun olen siirtynyt suoratoistopalveluihin. Viimeisin katsottu taisi olla World at War-dokumenttisarja.

Hyvä esimerkki siitä, miksi mietin random-blogin-perustamista on se että voisi käydä tuon lävitse ja blogata vaikka kokoelman helmistä. Samalla saisi eroteltua ne mitkä ovat kiinnostavia mutta ei vielä katsottuja. Lisäksi ensi kuussa on tulossa uusi isompi televisiopöytä (isompaa televisiota varten), joten siihen olisi luonnollista yhdistää moinen homma.

Tuli eilen alustavaa kiinnostusta tuohon mun keräilykorttipelikokoelman ostamiseen. Tai suurimman osan, yksittäisiä kortteja jäisi vielä mutta saisi muutettua produktit rahaksi ja kämppään tulisi reippaasti tilaa. Houkuttaisi myydä, mutta vain jos tarjous on järkevä. 

0
0
15.9.2020 - 12:43 #50003

Kilppari

+380
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
858

Tilaa kaipailet ja hankit televisiota varten isompaa pöytää?

Telkkari kuuluu tietenkin kiinnittää seinään jolloin se eikä sen pöytä ei vie yhtään tilaa.

0
0
15.9.2020 - 13:41 #50006

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

En näe seinäkiinnikkeissä minkäänlaista lisäarvoa. Ei se paljoa enempää tilaa käytännössä vie kuin seinälle ripustettu televisio enkä oikein luota niiden kiinnikkeisiin.

Uuden televisiopöydän hyllyihin mahtuu hyvin blu-ray-soitin, pelilaitteet ja suurempi osa noista DVD- ja Blu-ray-levyistä. Kaukosäätimetkin löytyy kun niille on selkeä tila. Kaappitilan määrä siis oikeastaan lisääntyy nykyisestä.

Nuo korttiproduktit vievät kaappitilaa sen sijaan aivan helvetisti. Jos niistä hankkiutuu eroon vaikka jättäisi irtokortit (nekin vievät kolme Ikean hyllyä) niin ei ole akuuttia tarvetta lisätilalle. Kämpän huoneet tosin vähän pieniä ja haluaisin toki isomman kämpän tai ainakin paremmalla sijainnilla, mutta se nyt on oma tarinansa.

 

0
0
15.9.2020 - 23:11 #50089

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Pokerit ovat kovaa vauhtia menossa kohti ensimmäistä tappiovuotta. Tai oikeastaan maksihidasta tahtia, pelit olleet minimissä. Tappion pelko on ollut osasyynä siihen miksi volyymi on jäänyt 2020 niin vähäiseksi, toki muut kiireet ja opinnot joita olisi pitänyt tehdä. Pelitunnit on siis pokerista tässä, ehkä 400-500 on mennyt kasinoihin ja vetoihin.

Mutta 2019 alusta (tulokset siis sieltä) +25k€ kasinoilta meni rikki tänään. Not bad. Ei ole tarvinnut säästöjä syödä. Vielä pienistä puroista, isoinkin nettovoitto on tainnut olla alle 1500 euroa.

Ilman blokkien uhkaa kasinot voisivat olla jatkossakin se tulojen kivijalka, joka tekee tasaista tulosta. Oh, the irony!

0
0
15.9.2020 - 23:22 #50094

Fooler

+29
Liittynyt:
9.2.2020
Viestejä:
40

Voitko kertoa osaamattomalle, että mitä tarkoittaa ”kasinot”/ kasino ja muut?

0
0
16.9.2020 - 11:57 #50154

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564
Fooler kirjoitti:

Voitko kertoa osaamattomalle, että mitä tarkoittaa ”kasinot”/ kasino ja muut?

Esimerkiksi bingo, lotto tai vastaavat, jos niitä on +EV-mielessä tarjolla. Jotain bonuksia tulee aina. Ei toki tee mitään merkittävää osaa tuloksesta.

Aamupaino 87 kg. Oikea suunta, ja tahtikin olisi ihan kohtuullinen. Painoindeksi 29 eli edelleen pienempi kuin Akilla, joten siitä voisi tehdä uuden kirityksen aiheen.

0
0
16.9.2020 - 12:29 #50160

Arsi

+126
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88
Farseer kirjoitti:

Pokerit ovat kovaa vauhtia menossa kohti ensimmäistä tappiovuotta.

Eikös tuon excelin mukaan pokerit ole kuitenkin yhteensä yli 6k upukassa? cool

0
0
16.9.2020 - 12:45 #50164

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564
Arsi kirjoitti:

 

Farseer kirjoitti:

Pokerit ovat kovaa vauhtia menossa kohti ensimmäistä tappiovuotta.

 

Eikös tuon excelin mukaan pokerit ole kuitenkin yhteensä yli 6k upukassa? cool

Farseer kirjoitti:

Mutta 2019 alusta (tulokset siis sieltä) +25k€ kasinoilta meni rikki tänään.

Tosiaan 2019 tehtiin (liian vähän) voittoa pokerista, siitä on tultu vähän alas (taitaa olla 3k-4k). Jostain 2019 closing postauksesta löytyy sen aikainen tilanne, itellä on siis menossa "pieni" 1k -> 100k haaste jota seuraan tuolla excelillä. Tuleepa motivaatiota tehdä tarkempaa kirjanpitoa.

0
0
16.9.2020 - 12:46 #50165

Fooler

+29
Liittynyt:
9.2.2020
Viestejä:
40
Farseer kirjoitti:

Esimerkiksi bingo, lotto tai vastaavat, jos niitä on +EV-mielessä tarjolla. Jotain bonuksia tulee aina. Ei toki tee mitään merkittävää osaa tuloksesta.

Miten näissä voi olla positiivinen odotusarvo tai jopa lähes 100% ROI, jos sanonta "The House Always Wins" pitää paikkansa?

Jos jonkun mielestä tälle on joku ihan päivänselvä vastaus, niin muistutettakoon, että oma gämblaaminen rajoittuu vähäiseen nettipokkaan ja kaupan hedelmäpeleihin.

0
0
16.9.2020 - 13:10 #50168

Anssi A

+440
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
446
Fooler kirjoitti:

 

Farseer kirjoitti:

Esimerkiksi bingo, lotto tai vastaavat, jos niitä on +EV-mielessä tarjolla. Jotain bonuksia tulee aina. Ei toki tee mitään merkittävää osaa tuloksesta.

 

Miten näissä voi olla positiivinen odotusarvo tai jopa lähes 100% ROI, jos sanonta "The House Always Wins" pitää paikkansa?

Jos jonkun mielestä tälle on joku ihan päivänselvä vastaus, niin muistutettakoon, että oma gämblaaminen rajoittuu vähäiseen nettipokkaan ja kaupan hedelmäpeleihin.

Koska kasinot tarjoavat välillä niille tappiollisia bonuksia saadakseen pelaajia. Ei välttämättä paljoa haittaa, jos bonushaukat vievät pari euroa mieheen, jos bonuksen ansiosta saadaan valaita sivulle pelaamaan tonneilla.

0
0
17.9.2020 - 10:47 #50333

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
Farseer kirjoitti:

Aamupaino 87 kg. Oikea suunta, ja tahtikin olisi ihan kohtuullinen. Painoindeksi 29 eli edelleen pienempi kuin Akilla, joten siitä voisi tehdä uuden kirityksen aiheen.

Tähtään BMI 26,3 = 185cm, 90kg. 12 kiloa matkaa. Sen alle kun menet, olet alle ikuisesti.

0
0
17.9.2020 - 13:03 #50353

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564
Aki Pyysing kirjoitti:

 

Farseer kirjoitti:

Aamupaino 87 kg. Oikea suunta, ja tahtikin olisi ihan kohtuullinen. Painoindeksi 29 eli edelleen pienempi kuin Akilla, joten siitä voisi tehdä uuden kirityksen aiheen.

 

Tähtään BMI 26,3 = 185cm, 90kg. 12 kiloa matkaa. Sen alle kun menet, olet alle ikuisesti.

Toivotaan että menen. Sen tonnin vedonlyönnin deadline on 1.6.2021, ja silloin pitäisi painaa 74 kg. Olisi 173,5cm mittaiselle noin BMI 24,6. Siellä pysyminen toki on eri asia ja sen ajan murhe.

0
0
17.9.2020 - 18:20 #50446

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Pikkuomistukset Aspire ja Eezy ovat lähteneet ihan hyvään juoksuun, ja hitaasti salkun pääomistuksetkin ovat elpyneet (paitsi Elisa, joka on toki kovassa kurssissa edelleen). Wärtsilän lisäys on houkuttanut ja houkuttelee edelleen (ostin liian aikaisin 300 kpl erän), mutta en ole ostanut enkä osta tänäänkään koska salkussa on yhä vipua. 72 euron osingot - ennakonpidätys ei ihan vipua tyhjentäneet.

Jos olisi ylimääräistä rahaa, niin parin kilon laittaminen Wärtsilän lisäksi Outokumpuun houkuttaisi näillä hinnoilla. Mutta koska ei ole, niin jään taas tästäkin kyydistä paitsi. Ei ole mikään pääomistuksista niissä hinnoissa, että tekisi nimittäin vielä mieli vähentää.

0
0
17.9.2020 - 19:56 #50484

Bobo36

+132
Liittynyt:
5.10.2019
Viestejä:
231
Farseer]... parin kilon laittaminen xxx lisäksi Outokumpuun houkuttaisi näillä hinnoilla.[/quote kirjoitti:

Kiinnostaisi kuulla, miksi nyt? Miksei myöhemmin? Ja miksi ylipäätänsä?

Outokumpu toki on vihreämpi kuin Kiinan Indonesian laitokset, mutta ei pysty cäshäämään sitä edes EU-markkinoilla tällä hetkellä. Ja ei ehkä vielä pitkään aikaan. Ja rosterin kysyntä on mitä on...

Jenkkiputiikki toki parantaa, mutta ei mikään rahapaja ole.

Omistan vähäsen (alle 2.xx ostot) niin tulee seurattua mutta myynti ei innosta - ainakaan viiteen vuoteen...

 

Sen verran off-off-off-topic jos sallinet omassa blogissasi, niin tuosta "vähäsen" tuli mieleen rahamies Nätti-Jussi. Oletko tutustunut tarinoihin?

 

0
0
17.9.2020 - 21:48 #50503

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Outokummussa kiinnostaa sen potentiaali. Firman näkymät on toki synkät, mutta potentiaalia tuolla P/B ja P/S arvolla on paljon jos tulee vähänkin hyvää uutista ja firma on taloudellisesti melko hyvässä kunnossa, velkaantumisaste on kohtuullinen joten riskit eivät ole niin valtavat.

Kyllä teräkselle aina tarvetta loppujen lopuksi löytyy. Edellinen omistuskeikka onnistui hyvin, sisään jollain 2,80 ja ulos 4,20. Isoa omistusta en kyllä ottaisi, mutta ~1,5% salkusta olisi sopiva paino.

Nätti-Jussin nimen joskus kuullut, mutta ei sen tutumpi. Google ja wikipedia toki kertoi vähän.

0
0
17.9.2020 - 21:59 #50507

Bobo36

+132
Liittynyt:
5.10.2019
Viestejä:
231
Farseer kirjoitti:
Nätti-Jussin nimen joskus kuullut, mutta ei sen tutumpi. Google ja wikipedia toki kertoi vähän.

Ei sen enempää tätä off-topicia, mutta ensimmäinen talousaiheinen vitsi minkä opin (joskus silloin kun presidentit olivat kekkosia ja vitsit luettiin kirjoista) oli:

Nätti-Jussi meni pankkiin. Pankkivirkailija kirjoitti pankkikirjaan: "Nätti-Jussi otti vähäsen."

0
0
21.9.2020 - 00:23 #50969

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Olipahan taas päivä. Ensin kassuista noin +70€ valuet -> -200€ päivä.

Sitten napataan 450€ padilla 1,89 kertoimella sen hetken ylikerroin kiinni Real Madridille. Toinen pääty vain karkaa, mutta saan "seiftattua" Real Sociedadin 5,00 kertoimella 170€. Tasurin seiftaus hyvällä kertoimella karkaa kahdesti, ensin 4,00 ja sitten 3,90 myöhästytään 10 sekunnilla (toisella kerralla matsi alkoi) kun joutuu depoamaan. Noh, mikäs siinä, odotellaan ekaa maalia ja napataan sit seiftaus.

0-0.

Nää missaukset/misbetit (tuplapanos samalle kohteelle) on muuten kerran kerrasta osuneet just näin. 800 euron häviö sunnuntaina tähän tapaan tuntuu paljon pahemmalta kuin tonnien tappiot osakemarkkinoilla. 

Kirjoittelin lyhyesti blokkihankkeesta Pokerisivuille: https://www.pokerisivut.com/forum/viewtopic.php?f=1&t=23836&p=485430#p485430 Nopeasti sutaistu hätäinen teksti, mutta olen ollut niin väsynyt ja masentunut etenkin viime päivinä että vaihtoehto olisi ollut "ei kirjoitusta ollenkaan".

Väsyttää, vituttaa ja turhauttaa. Vanha masennuskin on ottamassa tehokkaasti otteeseensa. Koitapa tässä suunnitella tulevaisuutta, kun tuntuu että kaikki valuu taas hukkaan.

Ja koitapa tehdä gradua 10 vuoden takaisesta blokkitaistelusta tässä. Tai edes sitä kirottua kandia, joka jo ajatuksena aiheuttaa hengenahdistusta.

0
0
21.9.2020 - 20:13 #51084

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Jahas, yli viisi kiloa miinusta salkussa ja vuosi taas tukevasti miinukselle. Onnettomuudet tulevat usein joukossa. Mitäköhän seuraavaksi?

Uudet lasit tuli hankittua, enkä onnistunut vielä hajottamaan. Vaatii totuttelua, ja hetken ne päässä ja toisaalta hetken kun ne on ottanut pois niin tuntuu kuin olisi vähän humalassa. Katsoo miten tottuu, ajattelin kotona pärjätä jatkossakin ilman.

Tänään on taas jouduttu hoitamaan muiden asioita (hakemaan ja kuvaamaan asiakirjoja, kun aikuisella ihmisellä ei ole skanneria tai kameraa, eikä varsinkaan osaamista tehdä yhtään mitään). Kans yksi alustavasti sovittu tapaaminen jäi, kun toista ei saanut ollenkaan kiinni. Ei kivaa. Kassut kuitenkin vedetty, parit juoksevat hommat kans ja pari viestiä pitäisi vielä kirjoittaa niin olisi to do-lista tyhjänä.

Jos saisi huomisesta lähtien vedettyä kaikki juoksevat hommat max. kahden tunnin aikaikkunaan ja panostettu lopun ajan 50-50 tai 40-60 opinnoille ja vapaa-ajalle, niin ehkä tässä vielä jotain saisi aikaiseksi. Pokerikin on ihan ok - jos sitä tekee vapaa-ajan ehdoilla ja kohtuudella.

Pakottaakseni jälkimmäistä toteutumaan tilailin eilen uuden viinatilauksen (synttäribileisiin varataan osa) ja terveellisemmältä puolelta ostin Floatin rentoutuskelluntaan opiskelijan 3 kerran tutustumispaketin (99€). 15 sekunnin googlaus ja löytyi koodi jolla siitäkin säästyi vielä kymppi. Taas yksi ajatus toteutetaan, joka on ollut mietinnässä jo vuosia.

0
0
27.9.2020 - 20:32 #51922

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Wall of text mielen päältä.

Aikavarkaat ovat taas olleet vauhdissa. Jotain 10 tuntia odoteltu tällä viikolla erilaisia hommia. On sovittu että tullaan käymään / tavara noutamaan tai vastaavaa aikaan X ja loppujen lopuksi on tultu keskimäärin 45 minuuttia myöhässä. Normaalisti ihan ok, mutta koitapa keskittyä ja kun porukka ei usein osaa edes ilmoittaa viivytyksistä. Jos osaisivat, voisi koittaa tehdä jotain edes etäisesti hyödyllistä odotusajan.

Ja päivää ennen lasien hakemista tulee viesti että toiset lasit eivät ehdi, että lisäkeikka siitäkin. Lauantaina serkku oli tulossa ryyppämään, mutta 1,5 tuntia myöhemmin tulee ujo viesti että tyty oli kuulemma uhannut erota jos lähtee ja pitää jäädä lepyttelemään kun ei paria päivää etukäteen anottu lupaa. Ja sitten taas nämä edellisen viestin caset jossa isoveli ei osaa käyttää perusasioita.

Oma lukunsa on noi paketit, joista tulee ehkä viestiä että paketti tulee joskus hyvässä tapauksessa 17-21 välillä ja joskus 8-21 välillä että odotelleppa siinä. Tosin jos luottaisi lähettien osaavan painaa alaoven summeria niin ei olisi hirveätä ongelmaa kotona ollessa (paitsi jokin aamutoimitus tuhoaisi kyllä unet).

Koko viikko ei ole ihan täysin mennyt puluille kun parilla akselilla ollaan päästy eteenpäin, ja vaikka vitutusta pariin muuhunkin hommaan on purettu tyhjentämällä viinavarastoja niin kalorimäärätkin ovat jotenkin hallinnassa (alle 2000 tasolla). Harmi kyllä kroppa ei tunnu hirveästi polttavan, joten poljetaan parhaimmillaankin paikoillaan. Jaksaminen on kans ollut välillä rajoilla ja uniongelmat (nukahtaminen ja herääminen lähinnä) ovat olleet päällä. Stressi pitäisi saada siedettävälle tasolle.

Resultwise tosin runattu kylmästi markkinoilla ja peleissä viimeinen viikko. Mutta sain esimerkiksi satasen turnaukseen ilmaisliput (en ollut jättämässä väliin) ja hyviä freerollaussaumoja on ollut, mutta ei ole osuttu. Tänään on sitten aika kuopata hyvän valuen kassupromoon aivan satavarmat 400 euroa. Valuespotteja löytyy, mutta pahasti on tultu alas. 

Pari pakettia tulossa ensi viikolla, mutta ehkä otan riskin että ovipuhelin on liian hankala kuriireille ja laitan kännykän äänettömälle heti herätessä. Tarkistelen viestit vasta illalla kun vedän kassut samalla. Jos saisi edes tuon kirotun kandin tehtyä päätyyn ja muut hommat hoituisivat edes 50% teholla sen jälkeen niin fine.

0
0
27.9.2020 - 21:38 #51931

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564
Farseer kirjoitti:

Tänään on sitten aika kuopata hyvän valuen kassupromoon aivan satavarmat 400 euroa. Valuespotteja löytyy, mutta pahasti on tultu alas. 

Kylmäthän siellä kävi, mutta jos about 50€ valuen saa kahden minuutin suorituksella niin olisi sille aika hölmöä sanoa ei.

-10k 8 päivään (80% siis sijoituksista) tuntuu kyl pahalta, mutta tänään en ryyppää vaikka mieli tekisi.

0
0
2.10.2020 - 16:36 #52658

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Kevensin / hajautin vähän salkkua semisti suunnitelman mukaan, kevensin Altiaa 600 kpl á 9,52 (jäi 1700 kpl) ja ostin Wärtsilää 400 kpl á 6,454 (nyt 700 kpl).

0
0
3.10.2020 - 14:27 #52752

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Taloudellisesti tää viikko on ollut lähes viime viikon peilikuva. Pörssi on reboundannut, ja vaikka vain puolet pelikuopasta on haettu takaisin niin on tässä vielä viikonloppu aikaa.

Valitettavasti muuten ei ole ollut peiliviikko. Väsymystä ja stressiä on piisannut. Jotain hommia eteenpäin ja paljon pyörii päässä, liikaakin. Opinnot vain eivät ole kuuluneet vieläkään niihin eteneviin. Painonpudotus kans jumittaa, vaikka kalorit ovat olleet hyvin kurissa.tällä viikolla ja pari pientä lenkkiäkin vedetty  Koitan täs parhaillaan korjata unirytmejä valvomalla iltaan, eilen herättiin about näihin aikoihin.

Viikon kohokohta oli eka leffakeikka aikoihin, vaikka meinasin senkin sluibata (koska ei tuottavaa hommaa). Lost Boys oli suomalainen (dokumentti)elokuva, jota voin lämpimästi suositella. En tosin perheen pienimmille.

0
0
6.10.2020 - 16:13 #53282

Farseer

OP
+1987
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Keventelyt jatkuvat, myyty tänään:

Citycon 500 kpl á 7,16 (jää 3500 kpl ja pysyy suurimpana omistuksena). Edelleen halpaa, mutta ammuksia lippaaseen eikä tämä immuuni ole koronalle.

Telia 1000 kpl á 3,671 (jää 3500 kpl). Ei vakuuta ihan hirveästi meno, ja vaikka en päivän parasta hintaa saanut niin tuntui semikohtuulliselta spotilta keventää.

Vipu on aika vähissä, jos pelitileistä vähentäisi vivun ja luottokorttivelat niin varmaan jäisi 5-figs massia. Ei ole hirveästi luottamusta markkinoihin tällä hetkellä, mutta tässä korkomaailmassa ei paljoa tee mieli pitää käteistä taskussa ja enhän ole pääosin indeksiin sijoittamassa.

0
0